Kymmenen reissu-unelmaani

Kymmenen reissu-unelmaani

Olen viime aikoina matkustanut niin vähän, että blogikin on hiipunut hiljaisuuteen odottamaan aikaa ja inspiraatiota. Matkalla lähelle tai kauas -blogin Sari heitti sitten sopivasti haasteen kirjoittaa kymmenen reissu-unelmaa ja välittömästi alkoi silmissä vilistää katkeamaton unelmakavalkadi. Miten ihmeessä niistä kaikista haaveista voisi valita tärkeimmät? Olisi ehkä helpompi kirjoittaa niistä kohteista, joihin en halua. Olen nimittäin kaikkiruokainen matkojen suhteen, sillä vaihtelu virkistää aina ja jokaisesta paikasta oppii jotain uutta.

Advice from a tree
Neuvoja nepalilaiselta puulta

Tarkemmin mietittyäni alkoi haaveista kuitenkin muotoutua selkeitä kuvioita, ja sain listan tehtyä. Osa unelmista on kaukaisia, jo vuosikymmeniä mukana kulkeneita, ja osa on sitten realistisempia ja nykyiseen elämäntilanteeseen sopivampia.

1. Paikka – Maharajan palatsi Intiassa

Minä en ollut mikään prinsessatyttö lapsena, mutta jostain syystä sitten nuorena aikuisena aloin haaveilla satumaisesta hetkestä Intiassa. Siitä on varmaankin jo 25 vuotta, kun näin Far Eastern Economic Review’n sivuilla maagisen kuvan intialaisesta maharajan palatsista, josta oli tehty hotelli. Interiööri syöpyi mieleeni: seinien ja pylväiden ornamentit, värikkäät tekstiilit ja ikkunoista avautuva upea maisema. Sitä kuvaa olen kantanut mielessäni kaikki nämä vuodet, mutta Delhin ankeaa lentokenttähotellia lähemmäs en ole tätä unelmaani vielä päässyt. En kyllä edes muista enää missä tämä unelmien kohde sijaitsee.

Löytäisinkö sopivan palatsin haaveideni kohteeksi vaikka Rajasthanista? Vai onko moinen majoitus edes eettisesti kestävä ratkaisu kuten Muuttolintu-blogissa kysytään: Jaisalmer – aavikon kultainen kaupunki

2. Tapahtuma – Kaustisten kansanmusiikkijuhlat

Väkijoukot ja festarihumu eivät yleensä vedä minua puoleensa, mutta Kaustisten kansanmusiikkijuhlat kiinnostaisivat kovasti. En edes ole mikään suomalaisen kansanmusiikin intomielinen kuuntelija, mutta haluaisin kokea tämän tapahtuman, jossa jamisessiota syntyy milloin mihinkin ja kuulemma jokainen pusikkokin soi.

Kaustinen Folk Music Festival

3. Kotimaan kohde – Kilpisjärvi

Yritin valita tähän kohteita, joissa en ole vielä käynyt, mutta minkäs teet, Kilpisjärvi on haaveeni numero yksi. Lappi yleensäkin vetää puoleensa ja kävisin muun muassa mielelläni tervehtimässä kummitätiäni Sallassa vaikka joka kuukausi, jos se olisi mahdollista. Kilpisjärvi on kuitenkin toistaiseksi ehdoton suosikkipaikkani Suomessa ja sinne olisi päästävä seuraavaksi ruska-aikaan patikoimaan.

Tarinoitani Kilpisjärveltä:
Hikeä ja kyyneliä Saanatunturilla
Räkkäretki kolmen valtakunnan rajapyykille

Kilpisjärvi
Näkymiä Saanalta

4. Kaupunki – Soul

Olisin voinut valita tähän jonkun Kiinan suurkaupungeista, sillä niitä on monta vielä näkemättä, ja jostain syystä niiden energisyys soittelee jotain sisäisiä näppäimiäni siihen malliin, että voisin vaikka heti lähteä sinne, jälleen kerran. Kiinalla on muutenkin paikka, vaikkakin ristiriitainen ja vihan- ja rakkaudentäyteinen paikka, sydämessäni. Kaksi vuotta maassa jätti jälkensä.

Kaiken tämän Kiina-höpinän jälkeen valitsen kuitenkin Soulin, sillä Itä-Aasian kolmesta suuresta Etelä-Korea on vielä täysin kokematta. Muistelen mielelläni korealaisia opiskelukavereitani ja Pekingin korealaisvähemmistön ravintoloiden herkkuruokia. Itä-Aasian tutkimusta opiskellessani luin vuoden verran koreaakin, mutta ikävä kyllä vain muutama tervehdys on jäänyt mieleeni. Jokohan olisi aika päästä käyttämään noita noin neljää osaamaani sanaa?

Soulin tunnelmia:
Huge Passion for Life: Kävelykierroksella Soulissa

Bibimbap
Korealaista bibimbapia Pekingissä

5. Maa – Portugali

Olisin voinut valita Matkalla lähelle tai kauas -blogin Sarin listalta omaani ainakin puolet samoja haavekohteita, mutta yritin keksiä jotain omaakin. Portugalia en voi kuitenkaan juuri nyt ohittaa. Kuulin nimittäin alkuvuoden matkamessuilla sellaisia tarinoita Pohjois-Portugalin luontokohteista, kalastajakylistä, Portugalin Vatikaanista Bragasta ja kuplivista lähdevesistä, että kuume on nyt syttynyt.

Sitä paitsi en ole vielä koskaan käynyt Portugalissa, joten tässä oikeastaan vain vanha haave sai uutta roihua. Minulle kelpaisivat hyvin Portugalin muutkin osat vallan mainiosti Madeiraa unohtamatta.

Portugalia blogeissa:

Travellover: Braga – pohjoisen Portugalin musta hevonen
Maailman äärellä: Portugali
Lähtöportti: Portugali

Sintra
Isäni ottama kuva Portugalin Sintrasta

6. Saari – Färsaaret

Kauniit maisemat ovat yksi päämotiiveistani matkustaa. Lempikohteitani ovat Irlannin länsirannikko, Pohjois-Norja, Lappi ja Islanti. Karun kauniissa paikassa sieluni lepää. Nähtyäni Live now – dream later -blogin Saanan ja Maailman äärillä -blogin Heidin kuvia Färsaarilta tiesin, että noihin maisemiin haluaisin vielä joskus.

Katsohan näitä kuvia ja huokaise syvään:

Live now – dream later: Autoilu Färsaarilla
Maailman äärellä: Kymmenen lempikuvaa viime vuodelta

Skarsvåg Nordkapp
Edustakoon Pohjois-Norjan Skarsvågin (lähellä Nordkappia) näkymät tässä nyt karun kauniita haavemaisemiani

7. Extreme – Tiibet

Tähän olisin hyvin voinut laittaa Sarin tavoin Trans-Siperian junamatkan, sillä hidas matkailu ja Kiina kelpaisivat minulle hyvin, mutta päätin kaivaa naftaliinista vanhan haaveeni Tiibetin. Naapurissa Nepalissa ja Yunnanin maakunnassa olen kyllä pyörähtänyt, mutta Himalajan jättiläinen on jäänyt näkemättä.

Extremen tästä tekee ainakin korkeus, sillä Lhasa sijaitsee 3 656 metrin korkeudessa enkä tiedä miten ikääntyvä kroppani tähän sopeutuisi. Luulen nimittäin, että tämän haaveen toteutus jää hamaan tulevaisuuteen. Toistaiseksi korkein kohteeni taitaa olla Addis Abeba 2 355 metrin korkeudessa, sen ylemmäs en ole yltänyt.

Kaikkein mahtavinta kyllä olisi, jos olisi joskus aikaa ja rahaa matkustaa niin hitaasti, että voisin yhdistää Trans-Siperian ja Tiibetin. Tiibetiinkin pääsee nykyään junalla. Tämä olisi ehkä se unelmien unelma.

Nepal rukousliput
Rukouslippuja Nepalissa

8.Majoitusmuoto – Teltta Saharassa

Sahara, tai joku muu vastaava hiekka-aavikko, esimerkiksi Namib, on jo kauan ollut haavelistallani. Lupaus autiudesta ja hiljaisuudesta on aina vetänyt minua puoleensa. Aavikkomatkaan kun vielä voisi yhdistää telttailun, mielellään kaikilla mukavuuksilla tosin, niin kyllä kelpaisi.

Blogien hetkiä Saharassa:
Muuttolintu: Saharan tähtitaivaan alla Marokossa
Matkalla lähelle tai kauas: Se taisi olla kangastusta Saharan autiomaan hiekkadyyneillä

Dune du Pilat
Kuva Pilatin hiekkadyyniltä Ranskasta

9. Luontokohde – Skotlanti

Maisemamaustani jo kerroin Färsaarten kohdalla, joten Skotlanti ei varmaan ole yllätys. Tässä vois yhtä hyvin olla Pohjois-Norja tai Lappi, mutta Skotlanti vie nyt tässä voiton, koska haluaisin joskus kokea nuo jylhät maisemat. Edinburghissa ja Invernessissä olen interrail-aikoinani käynyt ja viihtynyt, mutta muu Skotlanti on edelleen tämän maisemakuumeisen haaveissa.

Maailman äärellä: Skotlanti

Giant's Causeway
Vuosi sitten näimme melkein Skotlantiin asti Pohjois-Irlannin Giant’s Causewayltä

10. Ruoka ja juoma – Champagne, Sichuan ja Suomi

Champagnen alue Ranskassa on ollut pitkään haaveenani kuninkaiden juoman takia, mutta miksei myös ranskalaisen ruuan vuoksi. Kiinassa taas Sichuan on kuuluisa tulisesta ruuastaan ja tuo maakunta on muutenkin keikkunut haaveissani jo vuosia. Tulisen ruuan kanssa joisin mielelläni kiinalaista olutta. Miten tähän kohtaan voisin siis valita vain yhden?

Olen kokenut ikimuistettavia aterioita Ranskan ja Kiinan lisäksi ainakin Irlannissa ja Lapissa, mutta onkohan sittenkään mitään sen parempaa kuin avopin (puolison äidin) paistama mökkijärven kala, uudet perunat ja metsän reunasta kerätystä nokkosesta tehty kastike? Kyytipojaksi vähän valkoviiniä.

Tulisi jo kesä.

Mökkiranta
Järvi, mökki ja kesän parhaat ruuat

 

Mitä ajatuksia haavelista herätti?

Nyt kun katselen tätä listaa, huomaan olevani aika epärealistinen haaveilija. Kuinka monesta paikasta olenkaan haaveillut jo vuosia, enkä vieläkään ole toteuttanut niitä. Yksikään näistä mökkeilyä lukuun ottamatta ei ole edes oikeasti toteutumassa lähitulevaisuudessa, sillä seuraavaksi lähdemme toteuttamaan perheen kuopuksen unelmaa ja lähdemme Dubrovnikiin. Lisäksi tulossa on lähilomailua.

Lista paljastaa myös sen, jonka olen tainnut jo jonkin aikaa tietääkin, että lempikohteeni ovat melkein toistensa vastakohtia: kaipaan useimmiten kauniiseen luontoon ja jylhiin autioihin maisemiin patikoimaan, ja toisaalta viihdyn kaoottisissa Aasian suurkaupungeissa. Omituinen yhtälö tämä, mutta ehkä se kertoo jotain sisäisen rytmini vuoristoradasta: luonto rauhoittaa ylivireeni ja sykkivä kaaos nostaa minut alivireestä. Jos kohde on jotain tältä väliltä, viihdyn varmasti sielläkin, mutta syvintä jälkeä minuun ne eivät yleensä jätä.

Yhä enemmän huomaan haaveilevani hitaasta matkustamisesta ja pidemmästä oleskelusta ulkomailla. Kaipaan sitä, että voisin matkustaa junalla, bussilla, lautalla ja/tai autolla, ottaa hitaan mieleni rauhassa mukaan, kiireettömästi muodostaa oman arkeni uuteen paikkaan, tarkkailla ihmisiä, haahuilla ruokakaupoissa, herätellä kaikkia aistejani tottumuksen luomasta horroksesta, löytää omat lempikahvilani ja maisemareittini. Tehdä arkisia asioita, töitäkin välillä, mutta uudessa ympäristössä.

En tiedä miten tämän kaiken toteuttaisin, mutta ainahan voi haaveilla, se ei maksa mitään eikä ilmastokaan juuri lämpene paitsi ehkä muutaman sentin etäisyydellä, jos matkakuumeeni tästä vielä yltyy.

Kukat Nepal

 

Tämä unelmien blogihaaste sai alkunsa Kohteena maailma -blogista ja on kiertänyt nopeasti useissa blogeissa. Itse en nyt haasta ketään, sillä taidan olla viimeisten joukossa tässä ketjussa.

Jos innostut aiheesta, kerro sinäkin omista reissu-unelmistasi blogien kommentteihin tai kirjoita omat haaveesi ja laita juttusi linkki Kohteena maailma -blogin Kymmenen reissu-unelmaa postauksen kommentteihin.

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Mainokset

Vuoden 2018 matkat, retket ja hetket

Vuoden 2018 matkat, retket ja hetket

Mistä on vuosi 2018 tehty? Maisemista, tarinoista, vuoristoista, minivaltioista, kuumasta kesästä ja temppeleistä ainakin. Tässä kymmenen kuvaa ja muita muistoja vuoden varrelta.

  1. Talvisia hetkiä keskellä ei mitään

Tammikuussa pääsin katsomaan kummitätiäni Sallaan. Vietin siellä pari päivää tädin hämärässä tuvassa ja kuuntelin hänen tarinoitaan reissuistaan muodin perässä 60-luvulla. Ateneumissa aikoinaan muotiosastolla opettanut kummitätini kertoi, kuinka hän pääsi opiskelukavereineen toisinaan huoltolennolla pikavisiitille Pariisiin. Yhden opiskelukaverin isä taisi olla lentäjä. Pariisin lentokentältä he ajoivat suoraan Galeries Lafayetteen hypistelemään uusinta muotia. Siihen aikaan kun piti alusvaatteidenkin sopia puvun kanssa puhumattakaan yhteensopivista kengistä ja laukuista. Viisi tuntia oli aikaa imeä muodin virtauksia ja sitten olikin jo aika lentää kotiin. Edelleenkin on tädilläni vaikuttavin käsilaukkukokoelma, jonka olen nähnyt.

Salla
Sallan kaamos

Nyt kummitädille riittää, että metsä on lähellä ja lumi narskuu jalkojen alla. Ja on hiljaisuutta ja tilaa hengittää, vaikka se alkaakin jo olla hieman vaivalloista. Luovuus purkautuu nyt villasukkiin, joita syntyy jatkuvasti kasoittain.

Piipahdin pikavierailuni aikana myös lumikenkäkävelyllä Sallatunturilla ja tulin tuulen ravistelemaksi huipulla.

2. Hiihtolomalla Irlannissa

Joululoma Suomessa oli vielä musta ja märkä, joten levottomana sieluna kammosin ajatusta samanlaisesta hiihtolomasta. Varasin itselleni ja lapsilleni halvan matkan Irlantiin. Oli tullut aika esitellä yhtä lempimaistani lapsilleni. Dublin kohteli meitä silkkisin hansikkain, lämpö nousi keväisiin asteisiin ja narsissit kukkivat. Piikkiherneet hehkuivat keltaisina, kun kävelimme rantapolkua Howthin pikkukaupungissa Dublinin kupeessa.

Lähdimme päiväksi kiertämään Pohjois-Irlantia bussin kyydissä. Järjestetyt retket eivät yleensä ole meidän tapamme matkustaa, mutta ehdimme päivän aikana nähdä ihmeen paljon. Vihdoin pääsin näkemään Giant’s Causewayn, ja sääkin oli upea.

Giant's Causeway
Giant’s Causeway

3. Pääsiäispäivä Torronsuolla

Tämä on ehdottomasti muistettava vuodesta 2018. Päivä oli niin häikäisevän kirkas, Torronsuon hanget hohtivat ja keväinen hankikanto kannatteli askeleitamme. Ja olihan siellä pääsiäispupukin käynyt.

Torronsuo
On suuri sun suos autius

4. Sateinen Etelä-Ranska

Vapun minilomalla lensimme Nizzaan ja ajoimme noin tunnin matkan päähän Rigaudin kylään lähelle Ciansin rotkoa. Majoituimme maalaistalossa, jossa seuranamme oli Blacky-koira ja monta muuta eläintä. Sää ei ollut ihanteellinen, mutta vuoristomaisemat ja -kylät ovat aina ilo silmilleni. Kuopus sairasteli, joten tulipa tutustuttua myös Nizzan lastensairaalaan. Se oli ainoa päivämme sateisessa Nizzassa, joten muistot ihanasta kaupungista jäivät tällä kertaa jonnekin sairaalan, apteekin ja pikaisesti pienessä ravintolassa syötyjen socca-lettujen välimaastoon.

Viimeisenä päivänä kävimme Monacossa pällistelemässä miten raha ja vauraus näkyvät. Astelimme aurinkoisen kaupungin kaduilla ja kurkistelimme näyteikkunoiden asuja, jotka maksavat enemmän kuin kuukausipalkkani. Katselimme satamassa valtavia jahteja, joista purkautui ulos väkeä kuin suoraan julkkislehden sivuilta. Ihmeellinen on tämä maailma.

Itse olisin pysytellyt mieluummin vuorilla, vaikka edellisenä päivänä olinkin saanut pienen opetuksen siitä, ettei ehkä kannattaisi lähteä tuntemattomassa paikassa yksin patikoimaan. Siinä voi joutua paimenkoirien saartamaksi. Toisaalta saattaa saada myös maisemaelämyksen, joka on vertaansa vailla.

Gorge du Cians patikkaretki

Patikkaretki Etelä-Ranskan punaisilla vuorilla

5. Kesän haahuilut Helsingissä

Alkukesän vietimme pääosin kotona, matkailimme pääkaupunkiseudun julkisella liikenteellä ja tutkimme tuntemattomia kulmia ja rantoja. Kävimme retkellä muun muassa Harakan saaressa. Harakka on yksi Helsingin helmistä minun mielestäni, saariston tunnelmaa vain muutaman minuutin merimatkan päässä Kaivopuiston rannasta.

Harakka

Lisäksi mieleeni jäivät esimerkiksi kaunis Ramsinniemen harju Vuosaaren edustalla ja eväsretki kalliolla ennen Tarvaspäähän vievää siltaa. Upea näkymä merelle, hyvät eväät ja pilven takaa kurkistelevan auringon lämpö iholla. Muistan myös sen pienen rantakaistaleen Lehtisaaressa. Istuimme syömässä eväitämme aution rannan silokalliolla, kun rantaan asteli hieman jo kumara, mutta energisen näköinen vanha nainen, joka istuutui rantakallion toiselle laidalle kallionkoloon tuulensuojaan ja avasi kirjan. Mikä ihana lukusoppi!

6. Tallinnan rosoiset kulmat

Kun kotiolot alkoivat kesken kesäloman tylsistyttää, niin oli aika siirtyä lasten kanssa katsomaan maailmaa Suomenlahden etelärannalle. Tallinnan Kadriorgissa meitä odotti hymyilevä Tiiu, vastasyntynyt vauva ja ihana puukerrostalokolmio. Tiiu kertoi olevansa vasta toinen omistaja tämän vanhan asunnon historian aikana, vaikka se onkin käynyt jo liian pieneksi perheen kasvaessa. Tästä Tiiu ei kuitenkaan aio luopua, sillä asunnossa on niin hyvä henki. Olen samaa mieltä, viihdyin siellä hyvin.

Kerrankin oli aikaa katsella Tallinnaa vanhankaupungin ulkopuolellakin. Matkustimme ympäriinsä raitiovaunuilla, vierailimme kivassa Lennusadamassa, kuvasimme graffiteja Telliskiven alueella ja kävimme vanhassakaupungissa syömässä. Tallinna on kyllä viehättävä sekoitus neuvostorosoa ja söpönkaunista Keski-Eurooppaa. Yllättävän kivaa vaihtelua ja lähellä.

Tallinna

7. Porvoo ei petä

Porvoo on aina hyvä ajatus, kun haluaa tehdä pienen piristävän kesäretken. Tänä kesänä retkemme oli vielä erityisen mukava, kun saimme matkata perille lättähatun kyydissä.

Porvoo

8. Pitkin kesäistä länsirannikkoa

Meidän perheellä on vain yksi yhteinen lomaviikko kesällä, ja tällä kertaa lähdimme ajelulle pitkin länsirannikkoa Raumalta Ouluun asti. Enpä olisi arvannut, että tästä tuli rantaloma, koska emme yleensä ole rantalomailijoita. Mutta kesä oli kuuma ja Vattajanniemen upea ranta jäi erityisesti mieleen. Hailuodon Marjaniemen rannalla vietimme myös yhden kuuman päivän vilvoittavien merituulten äärellä.

Hailuoto
Marjaniemen rannalla

Oli hienoa nähdä itselle hieman tuntematonta seutua kotimaassa, mutta täytyy tunnustaa, että tunsin tulevani kuin kotiin, kun palasimme reissultamme Savon kautta ja pääsimme nauttimaan vielä yhden kauniin illan Puulan rannalla.

9. Työmatka Nepaliin

Syys-lokakuun vaihteessa lähdin työmatkalle Nepaliin. En yleensä matkusta työni puolesta, mutta tämä oli nyt toinen työmatkani tähän ystävälliseen maahan. Työmatka tarkoittaa yleensä tiukkoja aikatauluja, tapaamisia aamusta iltaan, loputonta pölyisessä liikenteessä istumista tai seuraavan päivän valmistelua ja someraportointia. Onneksi matka oli tällä kertaa niin pitkä, että ehdin muutaman tunnin olla vapaalla ja nähdä maisemia Swayambhunathin temppeliltä (Apinatemppeli), imeä itseeni ihmisten ystävällisyyttä ja ympäristön värikkyyttä ja siinä sivussa sortua yhteen turistihuijaukseenkin. Oppia ikä kaikki, mutta miten olisin voinut vastustaa vanhan mummon kutsua, kun hän näytti niin kovin edesmenneeltä tädiltäni?

Enkä ihan heti unohda sitä yhdistettyä lounas- ja etätyöhetkeä Bouddha stupan vieressä ravintolan kattoterassilla. Paras toimisto ikinä! Muutenkin matkan aikana oli  motivoivaa kuulla tarinoita siitä, miten lapsen oikeuksia Nepalissa edistetään ja miten paljon on jo saatu aikaiseksi.

Haaveilen jo paluusta maahan omalle matkalle.

 

Bouddha stupa
Bouddha stupa

10. Itävalta, Liechtenstein ja Italian Dolomiitit

Vuoden viimeinen reissuni oli koko perheen syysloma Keski-Euroopassa. Minä halusin taas vuorille ja lasten toiveesta kävimme myös bongaamassa vuoden toisen pikkuvaltion eli Liechtensteinin. Samalla tein vertailevia havaintoja Itävallan ja Italian vuorilta, ja täytyy kyllä sanoa, että Etelä-Tirolin Dolomiitit veivät voiton. Niihin maisemiin toivon palaavani pian.

Dolomiitit
Peitlerkofel (Sass de Putia) Dolomiiteilla

Lopuksi vielä vuoden 2018 suosituimmat kuvani Instagramissa. Mukana on muutama vanha kuva Sloveniasta ja vielä vanhempi kuva Kiinan Hangzhousta. Koosteeseen ovat päässeet myös maisemat Irlannista, Pohjois-Irlannista ja Italian Dolomiiteilta, lumineulasia Sallasta ja unohtumaton auringonlasku Puulajärveltä.

BestNine2018

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Syyskuun hiljaisuus päättyy Nepaliin

Syyskuun hiljaisuus päättyy Nepaliin

Blogi on ollut hiljaa jo viikkokausia ja vaikka päässäni on vilahtanut tarinanpoikasia, ne eivät ole sieltä puskeneet ulos asti. Olen yrittänyt saada ajatuksiani kokoon kesän haahuilusta Helsingin tuntemattomia nurkkia tutkien, muutaman päivän Tallinnan-reissusta tai edes jotain lisää länsirannikon automatkastamme. Mutta ei, ei sieltä tule mitään tarpeeksi inspiroivaa vaan aihiot ovat olleet lähinnä vanhoja juttuja, outoja hetkiä ja noloja tilanteita vuosien takaa. Ehkä kirjoitan niistä vielä joskus.

Juuri nyt valmistaudun työmatkaan. Nostin juuri pöydälle maitohappobakteereita, ripulilääkkeitä ja hengityssuojan, kasasin matkalaukun puolilleen tuliaisia ja itselleni välipaloja, jos ei ehdi syömään. Huomenna lähden kohti Kathmandua.

Kathmandu

Kävin Nepalissa ensimmäistä kertaa kuusi vuotta sitten. Osallistuin seminaariin vuoristohotellissa Nagarkotissa ja yövyin matkan alussa ja lopussa Kathmandussa. Päivät kuluivat kylmässä seminaarihuoneessa, mutta voi pojat, olipa meillä melkoiset maisemat aamiaisella.

Nagarkot

Paluumatkalla Nagarkotista pysähdyimme Kathmandun lähellä Bhaktapurissa ja kävelimme hetken aikaa Durbarin aukiolla. Aukio oli maagisen kaunis ja uhkui satoja vuosia historiaa, uskontoa ja elämää.

Bhaktapur

Bhaktapur

Ehdin nähdä aukion täydessä loistossaan ennen vuoden 2015 maanjäristystä. Järkyttävä tuhoisa maanjäristys, jonka jäljiltä osa paikallisista elää edelleen väliaikaistiloissa. Aukio oli raunioina. Ihminen on voimaton ja ihmisen rakennelmat kuin korttitaloja tektonisten voimien edessä. Siihen osaan on meidän tyydyttävä.

Odotan nyt näkeväni saasteisen sympaattisen kaupungin, vanhoja tuttuja ja uusia kollegoja, kokevani mielenkiintoisia keskusteluita, dokumentin kuvauksia, uuvuttavaa kiirettä ja inspiroivia tapaamisia.

kukkamalja Nepal

Kun palaan kotiin on jo melkein syysloman aika. Saapa nähdä olenko ehtinyt siihen mennessä toipua kulttuurishokista, jonka kotimaan rikkaus ja joka puolelta tietoisuuteen tunkevat ensimmäisen maailman ongelmat aiheuttavat.

Lomalla me etuoikeutetut lennämme Müncheniin ja jatkamme siitä Itävaltaan. Vai jatkaisimmeko sittenkin Italian Dolomiiteille asti? Ehkä pyörähdämme Liechtensteinissa. Tällä kertaa jätämme majoitusvaraukset viime hetkeen ja menemme sinne missä sää on parhain.

Kunhan näemme vuoria ❤

Meillä on kaikkea paitsi vuoria.

Nagarkot

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Kohtaamisia ja käännekohtia

Kohtaamisia ja käännekohtia
– eli miten minusta tuli yksinmatkailija

Siitä on jo muutama vuosikymmen, mutta muistan sen viikonlopun varmasti lopun elämääni.

Vietin lukion jälkeen kevään au-pairina Sveitsissä. Se oli monella tapaa tärkeä vaihe elämässäni: aikuistumista ja itsenäistymistä, maailman avautumista. Olin ollut arka lapsi, mutta jostain syystä ujous ja arkuus eivät olleet koskaan estäneet minua lähtemästä. Uteliaisuus oli aina vetänyt pidemmän korren. Olin kuitenkin lähtenyt aina turvallisissa olosuhteissa, minut oli viety ja haettu, oli paikallinen perhe suojanani.

Etsin yhä paikkaani ja itseäni Sveitsissä, kun tuli maaliskuu ja alati reissaava mummini kertoi olevansa matkalla kevättä vastaan Nizzaan kälynsä eli isotätini kanssa. Sain muutaman päivän lomaa ja päätin lähteä heitä tapaamaan.

Keskiviikkoiltana astuin yöjunaan, joka vei minut talvisesta Sveitsistä Rivieralle asti. Seurasi pitkiä unettomia hetkiä, junan kolinaa, aamuöisiä pysähdyksiä, samassa hytissä matkustavan vanhan herran kuorsausta, joka sai ikkunatkin tärisemään.

Aikaisin aamulla saavuimme Nizzaan, jätin reppuni asemalle säilytykseen ja lähdin kaupungille viettämään aikaa siihen asti kunnes retkeilymajan ovet iltapäivällä avautuisivat. Siitä päivästä en muista juuri mitään. Olin väsynyt ja vailla päämäärää.

Retkeilymajassa alkoivat yksinmatkaajat hakeutua toistensa seuraan, yksi toisensa jälkeen. Olimmeko me joukko eksyneitä, seuraa kaipaavia, harmaan päivän haikeuttamia? Kaikki kaukana kotoa. Pian meitä oli jo monta: kanadalainen Dympna, joukon äitihahmo, jonka irlantilaiset juuret paistoivat punaisina hiuksina kilometrien päähän; brasilialainen Chico, jonka yhdenmiehenshow ei tauonnut hetkeksikään; vakaa humoristinen pohjoisirlantilainen Clive; hauska ja huolehtiva Eli Israelista; italialainen Gino; australialainen Debbie; saksalainen säästöihme Ulrike ja olihan siellä yksi ranskalainenkin, Chantal. Tähän joukkoon solahti kuin itsestään myös yksi suomalainen introvertti.

Seuraavana aamuna lähdimme yhdessä liikkeelle, laskeuduimme Mont Boronin kukkulan itäpuolelle Villefranche-sur-Merin pieneen kylään ja kävelimme tihkusateessa pitkin sen kapeita kujia. Hihittelimme hyväntahtoisesti Ulrikelle, joka oli löytänyt ruokatorin ja saanut kojuaan kasaavalta hedelmäkauppiaalta ilmaiseksi kassillisen mustia banaaneja. Ulrike eli niillä banaaneilla sen päivän. En ole koskaan tavannut ihmistä, joka pärjäisi yhtä vähällä rahalla. Myöhempinä vuosina vino hymyni hieman hyytyi, kun sain kirjeitä ja kortteja Ulrikelta milloin mistäkin päin maailmaa. Tuleva meribiologi vietti reissussa suurimman osan vuotta ja olin hieman kateellinen, vaikka tiesin, etten itse pystyisi samanlaiseen säästämiseen ja säätämiseen.

Sateisella kävelyretkellä meitä viihdytti väsymätön Chico, jonka oopperaesitys vaihtui lennossa sambahetkeen tai katukylttien kanssa pelleilyyn. Taustalta saattoi välillä kuulua Cliven sarkastisia kommentteja, jotka saivat minut aina repeämään nauruun.

Iltapäiväksi siirryimme Nizzaan ja sade hellitti. Pienen aurinkoisen hetken vietimme Nizzan kivisellä rannalla loikoillen. Joku uskalsi kahlatakin hyisessä meressä. Jätin satunnaisten matkailijoiden joukon rannalle, kun kävin hakemassa mummin hotellistaan ja lähdimme lounaalle.

Mummi ja isotäti jäivät Nizzan kujille flaneeraamaan, kun minä lähdin etsimään vaeltavaa laumaani Matissen museolta.

Jos Dympna oli retkueemme äitihahmo, niin Eli oli sen isä. Majapaikassamme Eli otti ohjat käsiinsä ja valmisti koko joukolle ison padallisen maukasta ruokaa. Sen äärellä istuimme pitkän illan, niin pitkän, että henkilökunta tuli meitä jo hätistelemään.

Miksi nämä hetket Nizzassa olivat niin merkittäviä minulle?

En ikinä unohda sitä tunnelmaa, uteliasta tutustumista, lämpöä, ystävyyttä, huumoria, kansainvälisyyttä, kielten sekamelskaa ja sanatontakin ymmärrystä, hyväntahtoista herjaamista kuin olisimme tunteneet toisemme jo pitkään. Viikonloppu myös opetti minulle jotain hyvin tärkeää. Sen, mitä voi tapahtua, kun lähtee yksin matkaan ja kohtaa avoimesti kaiken vastaan tulevan. Ymmärsin mitä yksin matkaaminen voi tarkoittaa. Minkä turvallisuudentunteessa ja helppoudessa menetät, sen yllätyksissä voitat. Ja ne yllätykset voivat olla juuri niitä parhaita hetkiä.

Jos uskallan ottaa sen ensimmäisen askeleen, voi maailma palkita minut ruhtinaallisesti.

Tästä matkasta meni vain pari kuukautta siihen, että ostin Interrail-lipun. Siitä lähtien matkustin vuosikausia pääosin yksin. Myös ujo introvertti voi oppia kohtaamaan tuntemattomia paikkoja ja ihmisiä avoimesti, ja sitä on parempi opetella yksin kuin kaverin selän takaa.

Muistelen yhä toisinaan haikeudella niitä loputtomia junamatkoja Euroopan ja vähän Aasiankin raiteilla. Satunnaisia juttukavereita, meditatiivista junan hurinaa, pitkiä nautinnollisia hetkiä hyvän kirjan parissa, hitaasti vaihtuvia maisemia ja siirtymiä, joihin minunkin jähmeät aivoni ehtivät mukaan. Uusia tuttavuuksia, jotka kulkevat vierelläni hetken. Kohtaamisia ja uuden oppimista. Kun on aistit avoinna ja vastaanottavainen, voi vaikka tavata maastaan paenneen iranilaisen naisinsinöörin, kulkea hänen kanssaan joulukuisen Pariisin Champs-Élysées’llä Boteron veistoksia katsomassa, ja oppia hetkessä valtavasti Iranista, naisen asemasta, ihmisoikeuksista, poliittisesta vainosta ja ikävästä. Elämästä puhumattakaan.

Matka on se paikka, jossa olen läsnä tässä hetkessä ja aistit terävinä. Ehkä olen löytänyt paikkani maailmassa.

Vanhemmiten olen laiskistunut ja perheellistynyt. Onnekseni olen löytänyt erinomaisia matkakumppaneita elämäni varrella ja saanut reippaasti reissuun lähtevät lapset. Nykyään nautin hyvässä seurassa matkustamisesta. Silti en epäröisi lähteä taas yksin matkaan, jos tilaisuus olisi. Tiedän mitä se on, hyvässä ja pahassa.

Mitä kaikkea olisinkaan menettänyt ilman niitä matkoja.

Sitä paitsi Nizzalla on vieläkin aivan erityinen paikka muistoissani. Kohta pääsen sinne taas. Vähän jännittää.

 

 

Tämä kirjoitus syntyi Momondon Bloggers’ Open World Awards 2018 -kilpailun inspiroimana. Kilpailussa etsitään tarinoita merkittävistä kohtaamisista maailmalla, tarinoita, jotka innostavat lähtemään matkaan.

Antaisitko äänesi tarinalleni?

Äänestää voit 9.–15.4.2018 suoraan tästä linkistä. Kiitos!

Äänestä

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Fusine-järvi ja Peričnikin vesiputous

Fusine-järvi ja Peričnikin vesiputous

Slovenian-matkamme jatkuu Mangartin solasta takaisin alemmille korkeuksille. Olimme jo kurkistelleet solasta Italian puolelle Fusine-järville, jotka ovat seuraavat kohteemme isäntämme Bostjanin neuvomalla maisemareitillä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Italian Fusine-järvet näkyvät Mangartin solasta Slovenian puolelta

Ajamme solasta takaisin tielle 203, mutta käännymmekin kohti Italiaa ja Tarvisiota. Ohitamme Tarvision tienhaaran ja jatkamme itään kohti Slovenian rajaa, sillä tällä matkalla ja säällä luontokohteet kutsuvat.

Ennen rajaa saavumme Fusine in Valromanaan ja käännymme Via dei Laghille kohti järviä. Jäätikön muovaamia Fusine-järviä on kaksi: Lago Inferiore Di Fusine ja Lago Superiore Di Fusine. Ensimmäisenä saavutamme Lago Inferioren, mutta kaunis arkipäivä on ajanut ihmiset retkeilemään, joten tien varret ovat täynnä autoja. Jatkamme matkaa kohti Lago Superiorea.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Häikäisevän vihreän Fusine-järven rannalla on iso parkkipaikka, valtava piknik-alue ja pieni kahvila. Aloitamme kahvilasta ja tilaamme paninit pikkulounaaksi. Tosin ei siitä ihan pikkulounas tullut vaan paninit osoittautuvat muhkeiksi ja täyttäviksi. Sisällä on valtaisa lohkare makoisaa Alppien juustoa. Istumme ulkona auringossa ja nautimme valosta ja lämmöstä.

sdr
Muhkea panini
cof
Auringon alla näkyy Mangartin sola, josta kurkistelimme aamupäivällä alas Italiaan

Kävelemme järven rantaan ja jäämme seuraamaan saksankielisen schlagerin videokuvauksia. Ohjaaja siirtelee laulajatarta parhaiden maisemien eteen ja taas alkaa imelä schlager raikua. Laulaja aukoo suutaan, yrittää eläytyä tunnelmaan ja näyttää kauniilta. Sää on upea ja maisemat samoin. Musiikista voi olla monta mieltä. Jos saisin valita oman elämäni soundtrackin, en ehkä valitsisi listalle ensimmäisenä saksalaista schlageria.

cof
Schlager-tähti loistaa Italian auringossa

cof

Kävelemme hetken järven metsäistä rantapolkua pitkin ja ihailemme kirkkaan vihreää järveä ja sen yllä hehkuvia punaiseksi kuivuneita lehtiä. Täällä kuuluisi asiaan kävellä patikkapolku järveltä toiselle, mutta me olemme kiireisiä kuin aasialaisturistit ja ahnehdimme maisemia maisemien perään.

sdr

cof

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seuraavaksi palaamme Sloveniaan. Heti rajan jälkeen olisi maisemalistallamme Planican kaunis laakso, mutta ohitamme sen, sillä meidän on ehdittävä Ljubljanaan illaksi.

Ajamme Kranjska Goran kylän kautta jo toistamiseen tällä matkalla ja jatkamme Mojstranaan, josta käännymme jälleen kerran kohti Triglavin kansallispuistoa, tällä kertaa pohjoisesta. Parkkeeraamme Triglavska cestan varteen Koča pri Peričnikun vuoristomajan viereen.

Tien toisella puolen virtaa pieni joki vuolaana ja solisee mennessään. Sen reunat ja pohja ovat vaaleaa dolomiittia, mikä antaa häikäisevän kirkkaaseen veteen vaalean vihertävän sävyn.

sdr

Tien toisella puolen häämöttää Peričnikin vesiputous. Lähdemme kiipeämään ylös jyrkkää rinnettä. Onneksi polun reunaan on rakennettu puiset kaiteet, joista saamme vetoapua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

cof

Kaunis putous roiskuttaa vettä ympärilleen ja sumuttaa meidät kosteiksi. Lähdemme kävelemään putouksen taakse. Pääsin keväällä ensimmäistä kertaa elämässäni kiertämään vesiputouksen taakse. Islannin Seljalandfoss oli hieno elämys ja olen todella iloinen, että tällä kertaa lapseni ovat mukana ja he saavat myös nähdä ja kokea tämän.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Päivä oli täynnä hienoja luontoelämyksiä ja upeita maisemia. Illan päätteeksi istumme autossa Ljubljanan ruuhkassa ja mietin, että olisiko sittenkin pitänyt jäädä vuorille.

 

Tämä matka tehtiin lokakuun puolessa välissä.

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Oi maani Suomi

Oi maani Suomi

Itsenäisyyspäivän inspiroimana ajattelin listata kymmenen itselleni merkityksellistä paikkaa Suomessa. Nämä eivät ole arvojärjestyksessä vaan enemmänkin aikajärjestyksessä:

1. Helsinki

Täällä synnyin, täällä asun. Kasvoin aikuiseksi ja kävin kouluni muualla, mutta tämä on nyt minun ja perheeni koti. Tänne olen juurtunut.

cof

Helsinki on kaunis, luova ja hauska, toisinaan pimeä ja loskainen, mutta luonto ja meri ovat aina lähellä.

pitkospuut
Kuva Vanhankaupunginlahdelta

2.Sotkamo

Olin vasta puolivuotias, kun lähdimme isän työn perässä Sotkamoon. Oleskelu oli äidilleni ja meille lapsille vain puolisen vuotta, mutta perheessäni on kerrottu tarinoita erityisesti Hiukan uimarannasta ja pompannapista.

Toissakesänä lähdimme autolla Lappiin ja matkan varrella koukkasimme katsomaan tätä legendaarista uimarantaa.

Hiukka7

3. Jyväskylä

Palasimme Sotkamosta Helsinkiin, mutta sieltä muutimme pian Jyväskylään. Täältä ovat ensimmäiset muistoni. Jyväskylässä on ilmeisesti merkillinen mikroilmasto, sillä muistikuvieni mukaan oli aina kesä ja istuimme jatkuvasti läheisellä ”valtavalla” uimarannalla. Toissakesän reissulla kävimme katsastamassa myös tämän uimarannan. Ei se niin valtava ollut, mutta pienen lapsen mielessäni se taisi olla koko maailma.

lohikoski

4. Hämeenlinna

Jyväskylästä muutimme Hämeenlinnaan, jossa aloitin kouluni. Sinne asetuimme ja siellä asuu isäni edelleen. Kaupunki on kauniilla paikalla ja olen usein suunnitellut mielessäni vanhasta kotikaupungistani houkuttelevaa matkailukohdetta. Minusta Vanajaveden hienot rannat ansaitsisivat enemmän huomiota. Ehkä kirjoitan näistä ajatuksista vielä joskus.

cof

Kouluaikoinani halusin vain pois, maailmalle. Päätin nuoruuden kapinassani, etten enää koskaan asu suomalaisessa pikkukaupungissa. Vaan kuinkas sitten kävikään.

cof

5. Turku

Sain kunnian viettää entisessä pääkaupungissamme yhden syksyn. Lähdin hieman epäillen matkaan, sillä turkulaisia pidetään tylyinä ulkopaikkakuntalaisille. Mitä sainkaan: tutustuin upeisiin ihmisiin, asuin viehättävässä vanhassa asemapäällikön talossa Kupittaalla ja nautin Aurajoen rannan kauneudesta. Varsinkin joulun alla vanha kaupunki oli todella tunnelmallinen.

Olen kadottanut Aurajoki-kuvani, mutta en unohda sitä näkymää syksyn väreissä.

6. Mikkeli

Ei koskaan pidä sanoa ei koskaan. Päädyin sittenkin asumaan suomalaiseen pikkukaupunkiin. Muutin Mikkeliin mielenkiintoisen työn vuoksi ja lähdin jälleen kerran matkaan ajatukset ennakkoluulojen värittäminä. Kuvittelin kestäväni ehkä vuoden, mutta sainkin parhaat työkaverit, mukavat paikalliset ja helpon arjen. Viihdyin kolme vuotta ja palasin vielä toiselle kierrokselle yli vuodeksi. Juurtua en silti osannut, mutta sain valtavasti hienoja ja hauskoja muistoja.

naishahmo

Astuvansalmen kalliomaalaukset oli yksi suosikkiretkikohteistani Mikkelin seudulla.

7. Mökki

En voi kehua olevani mökki-ihminen, olen siihen liian mukavuudenhaluinen, mutta tämä on niin tärkeä osa suomalaista elämää ja lapsuuttani. Täällä minä opin ja toinen lapsistani oppi uimaan.

Muistelen tätä hetkeä: Istun laiturilla, katson tyyntä järveä ja tiirailen lintuja. Lokit huutavat.

cof

Nostan tähän vielä kuvan siskoni mökiltä, sillä tämä päivä oli koko epävakaan viime kesän kohokohta. Oli kesän lämpimin päivä, ei satanut ja vesi oli yli 20 astetta. Juhlistimme päivää kuohuvalla ja lohitahnalla päällystetyillä Väinämöisen palttoonnapeilla. Nämä ovat niitä Suomen kesän parhaita hetkiä.

cof

sdr
Iltakin oli kaunis

8. Salla

Toissakesän automatkalla pääsin viimein vierailemaan kummitätini luona Sallassa. Yli 15 vuotta sitten kummitätini sai tarpeekseen Espoosta ja muutti Sallan korpeen miehensä kanssa. Pääsin kuulemaan tädin tarinoita pitkästä aikaa ja pian pääsen uudestaan, sillä kiitos Black Fridayn, minulla on nyt varattuna erittäin halvat lentoliput Kuusamoon tammikuulle. Salla odottaa taas. Tällä kertaa pääsen kokemaan kaamoksen ja kylmyyden.

patsaat
Taidetta kummitädin pihalla
heijastukset Oulangalla
Kuva Oulangan kansallispuistosta

9. Kilpisjärvi

Kilpisjärvi oli äidilleni tärkeä paikka. Täällä hän kävi hiihtämässä keväisin. Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että hän sai kauan sitten houkuteltua mukaansa erään vastahakoisen abiturientin. Se viikko oli upea kokemus. Lähdin mukaan toisenkin kerran. Viime kesänä pääsin Kilpisjärvelle ensimmäistä kertaa kesällä ja kiipesin Saanalle. Tirautin siellä huipulla itkut äidin muistolle. Upea paikka ja nämä ovat ehdottomasti minulle tärkeimpiä maisemia kotimaassa.

cof

sdr
Näkymä Saanalta

10. Metsät, järvet, meri, joet, kalliot, rannat, tunturit, vaarat ja mäet

Unohtuiko joku? Kymmenen on hyvä tasaluku, joten mietin pitkään, että ottaisinko tähän vielä mukaan Savonlinnan, joka on mielestäni upealla paikalla, josta jo lapsena kuulemma sanoin, että: ”Savonlinna on ihana kaupunki” ja jonka oopperajuhlat ovat hieno elämys, jota kelpaa näyttää ulkomaalaisillekin vieraille. Vai ottaisinko Tampereen, jossa on aina kiva käydä?

Päädyin kuitenkin Suomen luontoon, jossa on minulle vielä paljon nähtävää ja tutkittavaa. Kaunis ja puhdas Suomi. Onnitteluni satavuotiaalle!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

WP_20160709_16_13_49_Pro

pikkula

metsä

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

 

Vuoden 2016 matkoja, retkiä ja hetkiä

Vuoden 2016 matkoja, retkiä ja hetkiä

Huomasin tässä lukevani toinen toistaan kiinnostavampia matkablogeja, joissa koostetaan viime vuoden reissuja. Miksipä en tekisi samaa, vieläkö kerran pääsisin niihin tunnelmiin?

Vuoden alussa kävin hakemassa inspiraatiota työhön ja vapaa-aikaan Mondon kirjoittajakoulutuksessa. Hämmästyin, kun valtavassa luentosalissa nousi kymmeniä ja kymmeniä käsiä, kun kysyttiin kiinnostusta matkablogin kirjoittamiseen. Minä en nostanut kättäni, sillä moinen ei ollut mielessäni. Koulutuksen jälkeen aloin kuitenkin klikkailla parhaiden matkablogien listaa läpi ja hämmästyin taas. Hienoja blogeja tuli vastaan useita. Ja ne kuvat! Matkakuume nousi välittömästi ja samalla tuli valtava tarve muistella kaikkia omia reissuja ja retkiä vuosien varrelta.

1 pien
Arkistoista löytyi jopa vanha tarina Länsi-Kiinasta

Aloitin blogin kirjoittamisen maaliskuussa, ajatuksenani ja toiveenani oli kokea kirjoittamisen iloa ja samalla käydä uudestaan läpi matkojen tunnelmia. Mietin, että helpottaisikohan se jatkuvaa matkakuumettani. No, niin ei todellakaan käynyt vaan matkakuume on noussut ihan uusiin sfääreihin. Muiden matkablogien seuraaminen ei sekään helpota tätä tautia.

Pääsiäisenä aloitimme reissuvuotemme ja matkasimme koko perhe Zürichiin. Kohde valikoitui sattumalta, menimme sinne, mihin saimme kohtuuhintaiset lentoliput sopivina päivinä. Näin meille usein käy, emme oikein osaa suunnitella mitään kovinkaan aikaisin. Vaikka olen Sveitsissä viettänyt paljonkin aikaa, en ollut koskaan pysähtynyt Zürichiin. Viihdyimme hyvin, kaupungissa riitti sopivasti tekemistä muutamaksi päiväksi lasten kanssa. Kallistahan Sveitsissä on, mutta kaikki toimii ja maisemat ovat kauniita.

WP_20160327_14_29_45_Pro__highres

Sveitsin matkaan sisältyi palanen nostalgiaa ja vanhojen ystävien tapaamista, kun kävimme päiväreissulla vanhassa kotikaupungissani Fribourgissa. Päivä oli aurinkoinen ja iloinen. Perheen nuorimmainen ihastui kovasti Fribourgin vanhaan kaupunkiin ja alkoi jo suunnitella uutta matkaa kaupunkiin. Minä puolestani aloin haikailla vuorille patikoimaan, mutta se jäi nyt toiseen kertaan ja toiseen vuodenaikaan.

Fribourg2

Kesäkuun alussa pyrähdin työmatkalla Hollannin Utrechtissa. Kaupunkiin tutustumiseen oli aikaa muutaman päivän aikana ehkä noin 15 minuuttia yhteensä, mutta jo siinä ajassa ehdin toivoa paluuta kaupunkiin. Muutenkin olen tänä vuonna miettinyt sitä, että yhä useammin haluaisin matkustaa hieman pienempiin tai vähemmän tunnettuihin kohteisiin. Suosituimmat turistikohteet kun ovat usein jo niin täyteen ahdettuja, eikä turistilaumoissa vaeltaminen houkuttele juurikaan. Toisaalta haluaisin vielä näyttää lapsilleni Colosseumin, Akropoliin, Kiinan muurin ja paljon muuta. Joskus on tehtävä valintoja.

Ehdin jo Instagramissa hehkuttaa ulkomaanmatkoja vuoden kohokohtina, mutta eipä sovi unohtaa Lapin reissuamme, joka oli monella tapaa merkityksellinen. Sain tavata kummitätini pitkästä aikaa ja tutustua häneen paremmin. Saimme seurata porojen touhuja tädin ikkunasta, patikoida Oulangan upeissa maisemissa ja pulikoida tyhjällä rannalla Sallan Kallunkijärvellä. Nyt kuumeilen Lapin suuntaan ja tila alkaa olla jo melko vakava.

heijastukset Oulangalla

Kesällä lähiretkeiltiin paljon lasten kanssa. Etelä-Suomessakin on monta hienoa paikkaa ja vielä paljon koettavaa tuleville vuosille. Helsingin Vallisaari, Porkkalan rantakalliot ja Askolan hiidenkirnut jäivät erityisesti mieleeni.

kalliolla

Syysloman majailimme Bordeaux’n lähellä Pujols-sur-Cironissa. Ihastuin erityisesti valtaviin hiekkarantoihin Biscarosse Plagessa ja Cap Ferret’ssä. Siellä katselin kaukaisuuteen, kuuntelin Atlantin kohinaa ja haaveilin rantavaelluksesta ja kaukaisista maista. Mikä siinä onkin, että sieluni lepää maisemissa, joissa voi nähdä kauas. Tältä matkalta on vielä muutama juttu kirjoittamatta. Tulossa on ainakin tarinaa viinitilalta Saint-Émilionista.

cof

Lokakuussa avasin viimein Instagram-tilini. Blogin myötä on jo muutenkin tullut suuri tarve ja into kehittyä valokuvaajana. Tähän yritän varata aikaa, olkoon se lupaukseni tälle vuodelle. Lupaan myös laulaa enemmän. Viime vuonna lupasin tanssia ja laulaa enemmän, mutta vain tanssiminen toteutui, joten yritän tänä vuonna myös muistaa laulaa. Harmillista, että lapseni ovat jo sen verran isoja, etteivät arvosta lauleskeluani, mutta ehkä lähden itsekseni metsään laulelemaan. Sitä harrastin nuorena enemmänkin. Lähdin siskon hevosella metsään ja lauloin. Hevosparka, sillä en ole mikään laululintu, mutta uskon laulun tekevän hyvää ihmiselle kuten tanssikin.

Marraskuussa toteutui yksi pitkäaikainen haaveeni ja pääsin monen vuoden tauon jälkeen vanhaan opiskelukaupunkiini Pekingiin. Hieman kyseenalaistin valintaani. Kun ensimmäistä kertaa lähes 12 vuoteen pääsee lomamatkalle aikuisseurassa, niin kuka valitsee saasteisen, ruuhkaisen ja marraskuussa vielä kylmänkin suurkaupungin? Yhtään en kuitenkaan kadu, viihdyin Pekingissä jälleen mainiosti.

cof

Sen jälkeen loppuvuosi menikin synkissä merkeissä. Lähipiirissäni on ollut sairautta ja surua, hautajaisetkin. En ole vielä jaksanut suunnitella tulevaa. Todennäköisesti siis matkustamme myös tänä vuonna ex tempore, mutta mikäpä siinä, mennään sinne mihin satunnaisesti päädytään ja eksytään vielä vähän. Aina löytyy jotain uutta ja ihmeellistä.

Vuosi 2016 oli ikimuistoinen, täynnä hienoja matkoja, vanhoja ystäviä, nostalgisia hetkiä ja suurta surua. Toivottavasti vuodesta 2017 tulee hyvä vuosi matkailla ja retkeillä.