Päiväretki Åsandin valkoiselle rannalle Vesterålenissa

Vuokraamamme mummonmökki Vesterålenissa Norjassa on sopivasti vain kilometrin päässä rannikon patikkareitin (Kyststien) alkupisteestä. Olemme nautiskelleet hitaasta aamusta pitkän ajopäivän jälkeen, kun vihdoin lähdemme eväsreput täynnä kohti Åsandin rantaa.

Koko Kyststien on noin 10 kilometrin pituinen, mutta meille riittää edestakainen noin seitsemän kilometrin matka tälle valkoiselle rannalle. Majapaikastamme laskien matkaa tulee pari kilometriä lisää.

Hiekkatie reitin alkuun poikkeaa tiestä numero 820 (Risen ja Straumen välillä).

Reitin alkua ilmeisesti voisi kulkea autolla, ja näemmekin yhden parkissa ennen kuin reitti muuttuu poluksi.

Hämäännymme hetkeksi, sillä reitti näyttäisi jatkuvan vasemmalle, ja varsinainen polkumme on melkein piilossa puskissa. Onneksi kartta kertoo meille, että vasempaa reittiä pääsisi Trolldalsvattnetille. Mielenkiintoinen paikka varmaan sekin, mutta me jatkamme kohti merta ja Spjelkvågenia.

Åsandin reitti on merkitty helpoksi, ja tuudittaudun alun kärrypolulla leppoisan päiväretken tunnelmaan. Pian kuitenkin saavumme meren rantaan ja polku johtaa meidän kalliorannan alareunan kivikkoon. Alkaa naurattaa, olin ilmeisesti taas ehtinyt unohtaa, että norjalaisten helppo tarkoittaa meille jotain muuta. Onneksi päivä on kuiva ja jalassa on hyvät kengät. Sateella heiluvat kivet voisivat olla hieman vaativampaa ylitettävää. Hyppelemme kivikossa jyrkän kallion reunan ympäri ja pääsemme takaisin polulle.

Reitti kulkee pitkin kaunista rannikkoa. Korkeuserot eivät ole suuria ja eksymisen vaaraa ei ole. Muutamalta töyräältä laskeutuminen vaatii käsien apua, mutta muuten on helppoa. Matkalla ohitamme turkooseja poukamia ja katsomme vuonon keskellä olevan saaren linturuuhkaa.

Viimein Åsand häämöttää. Laskeudumme häikäisevän valkoiselle rannalle. Pari norjalaisperhettä tulistelee kivikossa ja yksi porukka taitaa olla kaukana rannan toisessa päässä, muuten on autiota.

Heittäydymme hiekalle syömään eväitä. Käyn vielä liottamassa kuumentuneita jalkojani kylmässä merivedessä. Aurinko lämmittää juuri sopivasti, ei ole kuuma eikä ötökän ötökkää kiusana. Tällainen ranta muistuttaa tropiikista, mutta lämpötilan puolesta nämä arktiset versiot sopivat minulle paremmin.

Tutkimme rannan loputonta simpukankuorikokoelmaa, jokainen omanlaisensa.

Voin yhtyä tämän tuntemattoman taiteilijan rakkaudentunnustukseen jo nyt.

Loikoilemme rannalla pitkään, välillä aivan keskenämme. Tällainen valtava upea ranta vain meille, tuntuu ylelliseltä. Mikähän siinä onkin, että itselleni nämä yksityiset kokemukset ovat aina niitä suurimpia. Vaikka maisema olisi kuinka upea, se ei mene sydämeen asti, jos sitä joutuu ihailemaan jonossa kulkien. Norja tarjoaa näitä eksklusiivisia luontoelämyksiä joka kerta. Introvertin maisemanmetsästäjän taivas.

Lähdemme paluumatkalle. Pysähdymme hetkeksi vielä korkealle töyräälle ihmettelemään yhden turkoosin poukaman isoja kaloja.

Saavumme tutulle kivikkopolulle, josta tiedämme olevamme lähellä alkupistettä.

Vuononäkymät ihastuttavat, mutta muistan välillä katsoa myös Åsandtindenin korkeuksiin.

Kohta olemme jälleen tiellä. Mummonmökki ja iltapala odottavat.

• Retkeilimme Åsandiin 22.7.2023
• Vaativuustaso helppo, vain muutama ponnistelua ja varovaisuutta vaativa kohta
• Tietoa koko rannikkoreitistä
• Jos jatkaa Åsandin rannalta Straumsjøeniin, reitin vaativuustaso nousee
• Voit seurata retkiäni myös Facebookissa ja Instagramissa

Siuntion Störsvikissä sunnuntaikävelyllä

Ulkona vihmoo jo syksyiset tihkut, mutta minä palaan vielä hetkeksi kesään. Muistelen heinäkuista sunnuntaita, kun lähdimme klaanin kanssa retkelle.

Porkkalanniemi on yksi suosikeistani, mutta nyt päätämme kokeilla korviketta ja käymme katsomassa Störsvikin kalliorantoja ja tervaleppälehtoja. Automatkakin lyhenee mukavasti.

Störsvikin luonnonsuojelu- ja virkistysalue sijaitsee Siuntion kapeassa rannikkoviipaleessa. Aivan naapurissa on Inkoon Kopparnäs, josta saa halutessaan mukavasti pituutta retkeen. Me pyörähdämme lyhyen lenkin Störsvikin luonnonsuojelualueen ympäri.

Ajamme Rannikkotietä Pikkalaan ja käännymme ABC:n jälkeen etelään Störsvikintielle, jota ajamme aivan tien päähän asti, ohi Pickala Golfin sileiden ruohikoiden. Pysäköimme puhdistamon parkkipaikalle ja löydämme opastaulut ja polun pään.

Alkumatkasta metsä on tiheää. Aurinko pilkahtelee. Kiinnitämme huomiota valtaviin muurahaispesiin, joita näkyy siellä täällä. En muista missään nähneeni näin paljon valtavia pesiä.

Olemme tulleet muurahaisten valtakuntaan.

Sinisiipi ilahduttaa aina

Polku nousee välillä kulkemaan vaaleanpunertavilla kallioilla ja palaa taas metsään.

Ohitamme tulipaikan ja pian olemmekin jo rannassa. Upea autio Sandvikenin hiekkaranta avautuu edessämme.

Veljen vesikoira pääsi veden äärelle

Hakeudumme rantakallioille evästelemään ja nautimme merimaisemista. Harmittelemme pilvien kerääntymistä auringon eteen.

Kallionraosta kurottelee maksaruohoa ja rantakukkia kohti arvokkaita auringon säteitä.

Maksaruoho

Rantakukka

Jatkamme matkaa. Polku seurailee rantaa, välillä meri näkyy, välillä ei.

Vanhasta torpasta on jäänyt vain kivijalka

Ohitamme vanhan torpan jäännökset ja tulemme rehevään lehtometsään. Kohtaamme vain muutaman koiranulkoiluttajan matkallamme, muuten on hiljaista.

Metsän pohjaa kattaa pehmeä metsämaitikkapeitto, joka välillä vaihtuu saniaisiin tai mustikkaan. Syömme kävelyn lomassa suut mustiksi.

Kolopesijöiden ja kääpien kerrostaloyhdyskunta

Monimuotoinen luonnontilainen metsä virkistää mieltä.

Rantametsässä on satumainen tunnelma

Runsaan vihreyden keskeltä nousemme välillä kalliolle ja taas polku sukeltaa metsään.

Loppumatkan kävelemme tietä pitkin takaisin puhdistamolle. Unohdan seurata matkan pituutta, mutta arvioin kierroksen olleen noin 3,5 kilometriä.

Olipa mukavan monipuolinen reitti. Seuraavaksi voisi kääntyä Sandvikenista oikealle ja käydä katsastamassa myös Kopparnäsin rantakalliot.

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Nurmijärven Myllykosken kevätkuohut

Keväällä luonto heittäytyy hysteeriseksi. Kasvun voi melkein nähdä omin silmin, linnut laulavat ja pesääntyvät pakahduttavalla energialla.

Kävimme pari viikkoa sitten katsastamassa Nurmijärven Myllykosken kevätkuohut ja kevään muut merkit.

Sunnuntai oli viileä ja rauhallinen. Retkellä näkyi muutama perhe ja jokunen kalamies. Tulipaikan läheltä löysimme kuivat halot nuotioon. Tuulen pyörteet kietoivat meidät savuun ja saimme luontoretken parfyymit yllemme.

Koskessa riitti vesivoimaa, kasveissa kasvuvoimaa. Vaalean heleän vihreä tuo toivoa. Nyt se elämä alkaa taas, pitkän pimeyden jälkeen.

Tästä saa voimaa itsekin.

Jos pidät virtaavan veden katselusta, pakkaa mukaan aikaa ja eväitä, astele joen rannan hyviä polkuja ja levähdä nuotiopaikalla. Nauti.

Keväisen korkeat vedet ovat vallanneet lisätilaa

Täällä asuu koskikara, joka ei nyt näyttäytynyt meille. Mutta kukapa sitä kevätkiireessä ehtisi poseeraamaan.

Villi Vantaanjoki

Rentukoiden aika

 

Myllykosken reitit ja kalastusohjeet

Lisää Myllykoskesta Retkipaikassa

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Lättähatulla päiväksi Porvooseen

Tiesitkö, että Porvooseen pääsee junalla? No, en minäkään tiennyt vielä muutama viikko sitten, kunnes poikani ehdotti kesäisenä viikonloppuna junareissua kaupunkiin.

Lättähattu lähdössä Helsingistä

Lähdemme matkaan Helsingin rautatieasemalta. Astumme vanhaan vaunuun, jossa on ruskea yleisilme ja matalat samettiset penkit. Matka sujuu verkkaisesti klonksuen. Eroamme pääradan liikenteestä Keravan jälkeen. Tunnen itseni kovin museaaliseksi, sillä muistan hämärästi varhaislapsuudestani, kun nämä olivat jossain Kanta-Hämeessä vielä ihan tavallisessa käytössä.

Hieman yli puolentoista tunnin köröttelyn jälkeen saavumme Porvoon asemalle ja lähdemme kävelemään kohti keskustaa ruohottuneita raiteita pitkin.

Saavumme joen rantaan, josta avautuu kaunis näkymä vanhaan kaupunkiin.

Kirsikkana tässä makeassa kakussa on tuomiokirkko 1400-luvulta

Jatkamme matkaa rantaa pitkin ja katselemme vanhoja punaisia aittoja ensin vastarannalta. Alkaa sataa, ja samalla paistaa aurinko. Sää on oikullinen niin kuin Suomen kesässä kuuluukin.

Aitat sateessa

Muutaman minuutin päästä sade on jo ohi

Ei ole mikään ihme, että Porvoo on niin suosittu päiväretkikohde. Vanha keskusta on kuin karamelli. Lukuisat antiikkiliikkeet ovat houkuttelevia ja ravintolat kehuttuja.

Aitoa antiikkia aitoissa

Sateen jäljet helmeilevät vielä hetken kukissa

Porvoonjoki

Lelukaupan kyltti

Kujakävelyllä

Me päätämme kävelykierroksemme torin varteen kahvila Cabrioleen, jonka kakkuja ei vain voi ohittaa.

Café Cabriole on kakkuihmisen keidas. Itse olen enemmän pullaihminen, mutta jään perheessäni vähemmistöön tässä suhteessa. Tämän kahvilan tarjonta on kyllä aivan syntisen ohittamaton.

Museojunalla eli lättähatulla pääsee mukavasti Porvooseen muutaman viikon välein lauantaisin. Tänä kesänä ehtii vielä junan kyytiin Helsingistä 21.7., 28.7., 11.8. ja 25.8.2018. Jos ihan koko matka ei kiinnosta, voi mukaan hypätä myös Tikkurilassa, Keravalla, Nikkilässä, Hinthaarassa tai Haksissa.

Höyryjunallakin olisi tuon matkan voinut taittaa, mutta vain 16.–17.6.2018, joten sitä emme päässeet nyt kokemaan. Ehkä ensi vuonna sitten.

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Virkistävä Vallisaari

Helsingin virkistysalueet laajentuivat jälleen yhdellä mielenkiintoisella kohteella, kun Vallisaari avattiin yleisölle kesän alussa. Pitihän sitä käydä katsomassa. Pääsimme kokeilemaan myös juuri avattua lauttayhteyttä Hakaniemestä.

Oli kaunis kesäpäivä ja kävelimme kolmen kilometrin Aleksanterin kierroksen Vallisaarella. Pitkään hiljaiseloa viettäneellä saarella on monipuolinen luonto ja mahtavat maisemat Suomenlinnaan ja Helsingin kaupunkiin. Kustaanmiekan salmen rannalla saa virkistävän uuden näkökulman tähän Pohjolan Gibraltariin ja Suomenlinnaan.

Aleksanterinpatterin näköalatasanteelta on upeat näkymät merelle.

Retkipäivänämme Vallisaaren luontoa oli ihmettelemässä kansainvälinen joukko jäkälätutkijoita. Opimme saarella myös sen, että kun vuosituhannen vaihteessa selvitettiin yli 200 Helsingin saaren luonnon monimuotoisuutta, oli Vallisaaren kasvilajisto kaikkein runsain. Sen luettuani katsoin saaren kasvillisuutta uusin silmin.

Saaren vanhat linnoitukset ja muut rakennelmat, bunkkerit, häkkyrät ja mihinkään johtamattomat portaat ruokkivat mielikuvitusta.

Infotaulut kertovat Vallisaaren historiasta ja luonnosta, sen asutuksesta ja vuoden 1937 räjähdeonnettomuudesta jne. Kuvittelin mielessäni myös tulevaisuutta: mitä kaikkea saarella voikaan olla, kun rakennukset on kunnostettu ja maasto varmistettu turvalliseksi. Vielä toistaiseksi kannattaa pysyä tiiviisti polulla.

Viereinen Kuninkaansaari jäi meiltä tällä kertaa kokematta. Ensi kesänä tutustumme varmasti vielä siihen ja saaren uimapaikkaan sekä Torpedolahden vohvelikahvilaan. Oikein odotan jo sitä.

Lintuja ja lampaita etsimässä Vanhankaupunginlahdella

Helsingissä luonto on joskus yllättävän lähellä. Esimerkiksi Vanhankaupunginlahti on mainio paikka retkeillä ja bongailla lintuja. Luonnonsuojelualueen lintutorneille pääsee mukavasti joko Viikin tai Vanhankaupunginkosken puolelta.

Alkukesästä pyörimme Viikin puolella. Kävelimme edesmenneen Gardenian kulmilta kohti rantoja. Ohitimme Viikin lehmät ja arboretumin, nousimme Hakalan lintutorniin ja näimme kerralla useita harmaahaikaroita.

Kosteikon muiden lintujen tarkasteluun olisimme tarvinneet järeämmät kiikarit ja kameran objektiivin.

Loppukesän linturetkemme suuntautui Pornaistenniemelle ja Kuusiluotoon. Lähdimme Vanhankaupunginkoskelta ensin kohti Lammassaarta, josta jatkoimme edelleen ruovikon läpi pitkospuita pitkin Kuusiluotoon.

Pitkospuut hörppäsivät välillä, mutta jalat pysyivät vielä kuivina.

Tähyilimme luodolla kesäasukkaina laiduntavia lampaita. Eipä tarvinnut kauan odotella. Lampaat, nuo ihmisen ilahduttajat, kömpivät pian kalliolle rapsutettaviksi.

Pidimme kahvitauon Kuusiluodon kauniilla kalliolla ja tähyilimme kaupungin siluettia lahden toisella puolen.

Paluumatkalla kiipesimme ensin Pornaistenniemen lintutorniin ja sen jälkeen pistäydyimme piilokojulla, josta on hyvä tähyillä vesilintuja.

Pitkospuut vievät piilokojulle

Häiritsimme hetken kojussa istuvia lintukuvaajia, jotka kärsivällisesti odottivat hyviä kuvakulmia valtavien kameroidensa kanssa. Selasimme lintukirjaa ja pohdimme lasten kanssa kuiskaillen, että oliko ruovikossa vain sinisorsia vai oliko siellä jokunen haapana joukossa.

Olipa mukavaa viettää päivä luonnossa keskellä kaupunkia.

Lintuja ja vohveleita Heinolassa

Vielä ajattelin muistella kesäretkiämme näin kesän viimeisenä päivänä. Lintuihin hurahtaneet lapsemme toivoivat pääsevänsä Heinolan lintutarhaan, joten lähdimme elokuisena keskiviikkona päiväretkelle Päijät-Hämeeseen.

Lintutarha hoitaa pääasiassa loukkaantuneita luonnonvaraisia lintuja ja pyrkii palauttamaan ne takaisin luontoon. Osa saadaan kuntoon, osa joudutaan lopettamaan ja muutama jää pysyvästi lintutarhalle. Tarhalla asustaa myös sekalainen joukko papukaijoja ja muita trooppisia kaunokaisia.

Mehiläishaukka (Pernis apivorus)

Tällä kertaa näimme tarhalla muun muassa mehiläishaukkoja, huuhkajan, korpin, piekanan sekä vesilintuja. Sisällä näimme kattavan kokoelman täytettyjä lintuja, linnunmunia sekä lehtijuttuja tarhalle päätyneistä ja vapautetuista linnuista. Lintutarhalle on vapaa pääsy, mutta sujautimme vapaaehtoisen tukimaksun kassalippaaseen lähtiessämme.

Lintutarhalta lähdimme nousemaan läheiselle harjulle, sillä olimme saaneet vinkin erinomaisista vohveleista. Kuljimme Heinolan maamerkin eli pyöreän punatiilisen vesitornin ohi. Tornissa olisi ollut näköalakahvila, mutta vohvelit kutsuivat, joten jatkoimme eteenpäin kohti Harjupaviljonkia.

Harjupaviljonki on merkillinen yhdistelmä itämaista temppeliä ja suomalaista puurakentamista. Tämä ilmestys rakennettiin kylpyläkaupunkiin jo 1900. Harjupaviljongissa nautimme erinomaiset suolaiset ja makeat vohvelit sekä joimme kahvit hienoista kukkakupeista.

Harjupaviljongin harkittuja yksityiskohtia oli ilo katsella

Jos meillä olisi ollut lisää aikaa joutilaina oleilla, olisimme voineet lainata hyllystä runokirjoja, katsoa upeaa maisemaa ja ajatella yleviä ajatuksia. Maisemaa toki ihailimme ja yläkerran taidenäyttelyssä Henri Ylikuljun maalauksia ja tussipiirroksia sekä valokuvia Etiopiasta.

Harjupaviljonkiin johtavan polun varrella oli puihin kiinnitetty runoja. Leevi Lehdon runo päättäköön tämän kesän 2016:

On taas päivä.
Jos kuvailisin tämän maiseman
sen taivaan poikki menisi suihkukoneen vana.
Sinulle olisi koivuja, ja tervaleppiä vesirajassa.
Niiden alla haluaisin selittää sinulle,
miksi minun on hyvä olla.
Ja olisi kesä. Että yhä
olisi mahdollista
se kaikki.

(Leevi Lehto: Ihan toinen iankaikkisuus 1991, Otava)

Tulin ravituksi kaikin puolin.

Astuvansalmen kalliomaalaukset

Mistä aloittaisin kesälomamatkamme tarinat? No aloitetaan vaikka A:sta eli Astuvansalmen kalliomaalauksilta. Jaoimme Lapin-reissun ajomatkan kolmeen osaan ja ensimmäinen yöpymispaikka oli kätevästi sukulaisten mökillä Savossa. Samalla halusin näyttää lapsilleni yhden suosikkiretkikohteistani.

Asuin aikoinaan Mikkelissä joitakin vuosia ja silloin kävin muutamia kertoja ihailemassa Astuvansalmen kalliomaalauksia Ristiinassa. Tulipa kohde näytettyä ulkomaalaisille vieraillekin. Reitti parkkipaikalta maalauksille on noin 2,5 kilometriä pitkä ja kulkee läpi vaihtelevan metsä- ja järvimaiseman.

Kauniita jäkäläisiä kalliosaaria

Pinnanmuotoja on sen verran, että retki käy mukavasta kävelylenkistäkin. Parkkipaikka on noin 20 km Ristiinan keskustasta ja hyvin viitoitettu, mutta melko huomaamaton polku maalauksille lähtee heti parkkipaikan takaa. Ei siis kannata lähteä seuraamaan hiekkatietä vaan kääntyä heti sen alussa vasemmalle.

”Mitä saisi olla?” – kaatuneen puun juuripaakkuun oli muodostunut sopiva kurkistusaukko

Maalaukset löytyvät rantakallion seinämästä Yöveden (Saimaa) rannalta. On aika uskomatonta ajatella, että tässä on ihmisiä elellyt jo 4000–6000­ vuotta sitten ja he ovat piirtäneet mm. ihmisiä, veneitä ja hirviä. Ovatko piirtäjät olleet uskonnollisella asialla vai aikansa tiedonvälittäjiä? Hämmästyttävää on myös piirrosten säilyminen.

Hirvi ja samaani

Naishahmot kuuluvat Astuvansalmen harvinaisuuksiin

Maalaukset näkyvät hyvin myös järvelle ja laituriin pääsee isollakin veneellä.

Vaikka maalaukset ovat tietysti ykköskohde tällä retkellä, niin ei kannata unohtaa maisemia kalliojyrkänteen huipulta.

Kiipeäminen hieman hirvittää korkeanpaikankammoista, mutta tässä kalliolla voisin istuskella vaikka kuinka pitkään ja katsella kaukaisuuteen. Suosittelen lämpimästi myös ruska-aikaa.

Porkkalanniemen kierros

Löytyipä jälleen kiva päiväretkikohde lähiseudulta. Aika moni muukin oli kauniina päivänä löytänyt Porkkalan komeille rantakallioille, mutta väliäkö sillä, kun maisemat olivat mahtavat, kalliot upeita ja kävelyreitti oli sopivan pituinen kierrettäväksi lasten kanssa.

Porkkalanniemen virkistysalueelle ajaa Helsingistä vajaassa tunnissa. Ajoimme paikalle aurinkoisena lauantaina ja parkkipaikat olivat alkuiltapäivästä jo lähes täynnä. Mahduimme kuitenkin sekaan ja lähdimme polulle kohti niemen kärkeä. Ihailimme matkalla jäkäläisiä kallioita, käkkyrämäntyjä, keloja, myrskyn kaatamia puita ja paluumatkalla pientä plänttiä korpisuota. Reitti oli hyväkuntoista hiekkapolkua ja kulki osin kallioilla.

Hädän tullen pikkula on lähellä

Metsä oli kaunista ja vaihtelevaa, mutta parhaat maisemat avautuivat niemen kärjestä. Merisumu oli aluksi sakea ja viileä tuuli puhalsi mereltä. Pysähdyimme evästauolle rannan nuotiopaikalle. Sumu hälveni vähitellen ja aurinko alkoi taas lämmittää.

Rantakalliot olivat niin hienoja, että kirmailin innoissani kuvaamassa kasveja, leppäkerttuja, tyrskyjä ja maisemia. Siinä meinasivat makkarat unohtua.

Retki on mukava päättää (tai aloittaa) lähistöllä sijaitsevan Porkala Marinin kahvikioskilla.

Kannatti käydä. Olipa hieno päivä.

Askolan hiidenkirnut ja Takajärven uimaranta

Onhan noita hiidenkirnuja nähty ennenkin, yksi on vielä ihan kotikulmilla, mutta en osannut arvatakaan miten vaikuttava on Askolan hiidenkirnualue. Kaksikymmentä erimuotoista ja –kokoista onkaloa komean Kirnukallion kupeessa ovat todella näkemisen arvoisia.

Jääkauden jälkeiset sulamisvedet ovat muokanneet hiidenkirnuja kivien avulla. Jäävaurio-nimisessä onkalossa on vielä jauhinkiviä näkyvissä.

Lähdimme päiväretkelle kauniina kesäpäivänä Helsingistä. Noin 70 kilometrin päähän ehtii sopivasti päivän aikana. Samalla voi kiivetä kallion laelle ihailemaan kaunista jäkälän peittämää kalliota ja hienoja maisemia Porvoonjoen laaksoon. Tosin korkeanpaikankammoisella kääntyi sisukalut ympäri joka kerta, kun lapset lähestyivät jyrkänteen reunaa. Maisemareitillä kannattaa kuitenkin käydä.

Parkkipaikalta kallion juureen vievää polkua vahtii hirmuisen näköinen hiisi

Pääsymaksu tiputetaan vahvaan rauta-astiaan (yksi aikuinen ja kaksi lasta yhteensä neljä euroa) ja portin takana alkaa hiidenkirnujen rinne. Lapset kiipeilivät innoissaan jokaisen kirnun ääreen ja tutkivat niiden nimiä ja muotoja sekä tarkkailivat sammakoita ja ötököitä. Rinteessä on portaita ja vaijereita, joista voi ottaa tukea, jos kalliot ovat liukkaita.

Jättiläisen kuhnepytty on alueen suurin hiidenkirnu. Tässä kelpaa jättiläisen kylpeä

Alhaalla Jättiläisen kuhnepytyn äärellä söimme eväät ja laskeuduimme sen jälkeen jokilaaksoon. Palasimme alakautta kiertävää polkua pitkin autolle. Alhaalla näimme grillipaikan, vaikka nettisivujen mukaan alueella ei ole nuotiopaikkaa. Tämä on todella mainio päiväretkikohde. Lapset eivät olleet etukäteen kovin innoissaan hiidenkirnuista, mutta paikan päällä olikin oikein hauskaa.

Vakka

Päivän kruunasi Askolaan Takajärven idyllinen uimaranta. Lyhyeksi suunniteltu uimareissu venyi lähes viisituntiseksi yhtäjaksoiseksi plutaamiseksi. Väsyneet vesipedot olivat aika hiljaisia myöhäisellä kotimatkalla.

Pojan ottama kuva Takajärven uimarannalta

Olipa kiva päivä.

Menninkäisen pesät