Välimeren rannalta vuoristoon – kierros kauniissa Sloveniassa

Sloveniaa on viime aikoina hehkutettu kauniiksi ja monipuoliseksi maaksi, jossa on lyhyiden ajomatkojen päässä upeita ja erilaisia kohteita. Kävimme lokakuussa kuuden päivän tehomatkalla maassa ja täytyy kyllä yhtyä Slovenian kehujien joukkoon. Lähtisin oikein mielelläni uudestaan.

Päätin koota kuvitteellisen parin viikon kiertomatkan tähän kompaktiin ihmemaahan. Tällaisen haluaisin itse kokea: kuljeskella leppoisassa Ljubljanassa, ihastella Välimerta Piranissa, nautiskella viiniä Brdassa ja lopuksi paeta vuorten rauhaan Triglavin kansallispuistossa. Syksyllä koimme näistä jo osan, mutta paljon olisi vielä nähtävää.

1. Ljubljana

Aloittaisin matkani pääkaupungista. Omalla matkallamme päädyimme Ljubljanaan vasta lopuksi ja olin siinä vaiheessa niin huumaantunut Slovenian vuoristosta, etten osannut oikein antaa Ljubljanalle sen ansaitsemaa huomiota ja arvostusta. Sillä Ljubljana on oikein sympaattinen kaupunki.

Me vietimme täällä rennon aurinkoisen päivän. Ajoimme funikulaarilla kukkulalle, kiersimme Ljubljanan linnan ja ihailimme maisemia.

Ljubljanan linnan ikkunoita

Palasimme alakaupunkiin etsimään lounaspaikkaa Ljubljanica-joen varrelta, joka on täynnä mukavia ravintoloita ja kahviloita. Nautiskelimme hyvän aterian ravintolassa Mostissa. Sää oli suomalaisen mittapuun mukaan kesäisen lämmin ja tunnelma kiireetön.

Tosin välillä tuli tunne, että meitä tarkkaillaan.

Iltapäiväkahvit ja erinomaiset artesaanijäätelöt nautiskelimme yhdessä jokivarren monista kahviloista mukavilla korituoleilla istuen. Mikäs sen mukavampaa ajanviettoa ihmistentarkkailijalle.

• Ljubljana saa arvoisensa kuvauksen Lähtöportti-blogissa: Ljubljana rakastettuni
• Vagabonda-blogissa kierrellään kaunista Ljubljanaa: Ljubljana, oletpas herttainen!
• Ljubljanan boheemimpia puolia Rajatapaukset-blogissa: Metelkova, Ljubljanan coolein kaupunginosa

Ljubljanica-joen varsi on täynnä kahviloita, ravintoloita ja kuppiloita – oikea kahvilamaleksijan unelmakohde

 

2. Postojnan tippukiviluolat ja Predjaman linna

Seuraavaksi vuokraisin auton ja ajaisin Ljubljanasta lounaaseen 54 kilometrin päähän Postojnan tippukiviluolille.

Tunnustan, että aluksi ajatus tippukiviluolista ei suuremmin säväyttänyt, mutta Postojnan luolastot tekivät vaikutuksen. Luoliin matkataan ”junalla”, joka tuo mieleen vuoristoradan. Melkoisen ajomatkan takaa paljastuu valtava luolasto, mielikuvituksellisen muotoisia stalagtiitteja ja stalagmiitteja, suuria korkeita onkaloita ja välillä pienempiä tunneleita.

Kävelimme ainakin kilometrin lenkin alhaalla ja ihmettelimme maan sisään muodostuneita urkuja, Pisan tornia, hattiwatteja, kamelia, eläviä olmeja ja muita hämäriä hahmoja. Löytyipä luolastosta jopa konsertti- ja tanssisali.

Postojnan ”urut”

Vain yhdeksän kilometrin päässä Postojnan luolista on jyrkkään kallionseinämään rakennettu Predjamski Grad eli Predjaman linna. Vaikuttava näky.

• Lähtöportti-blogissa on tarinoita Predjaman linnasta ja sen historiasta, kummituksia unohtamatta: Dramaattinen Predjaman linna

3. Slovenian rannikko

Slovenian rannikko jäi meiltä syksyllä kokonaan näkemättä, joten unelmamatkallani haluaisin ehdottomasti eksyä Piranin kujille, syödä kalaruokia ja katsella, kun aurinko laskee Adrianmereen.

Postojnan luolilta Piraniin on matkaa noin 74 kilometriä.

• Duunireissaaja ihastui Piraniin: Piran on Istrian ihanin
• Kaukokaipuu-blogissa lisää Piranin tunnelmia: Piran on kuin Bellagio mutta ei kuitenkaan

4. Brda

Rannikolta matkaisin pohjoiseen Italian rajaa seuraillen Brdan viinialueelle. Travellover-blogissa mainittiin maagiset sanat ”maailman paras kuohuviini”, joten kävisin etsimässä tätä ihmeainetta ja maistelisin alueen viinejä muutenkin.

Piranista Brdan alueelle (esimerkiksi Šmartnoon) on noin 100 kilometriä. Reitin voi valita joko Italian tai Slovenian puolelta.

• Goriška Brdan maisemia ja viinejä Pöndekengissä-blogissa: Goriška Brda – slovenialaisia viinejä ja upeita maisemia
• Travelloverin blogissa on tarjolla viiniä, ruokaa ja skootteriajelua Brdassa: Brda – palasin elämään (viini)matkaunelmia todeksi

5. Bovec

Matkani jatkuisi jälleen kohti pohjoista ja lähemmäs vuoristoa. Länsi-Slovenian Bovecissa kannattaa käydä, jos patikointi, rafting tai vaikka riippuliito kiinnostaa. Itse voisin patikoinnin lisäksi kokeilla raftingiä. Optimistina ajattelen, että siitä voisin vielä selvitä hengissä, riippuliidosta en edes haaveile.

Patikointia varten ajaisin Bovecista Soča-joen laaksoa pitkin kohti Vršičin solaa. Läheltä Trentan kylää lähtisin patikoimaan polulle, joka johtaa Slovenian korkeimmalle vuorelle Triglaville.

Näkymä Vršičin solasta

Brdan alueelta Boveciin on matkaa noin 70 kilometriä.

• Syö, matkusta rakasta -blogissa kerrotaan lisää tästä aktiivilomailijan unelmakohteesta ja koskenlaskusta: Bovec on sohvaperunan helvetti mutta aktiivisen paratiisi

6. Mangartin sola

Bovecista jatkaisin kohti Italian rajaa ja kävisin kurkistelemassa Italian puolelle Mangartin solassa. Ihmettelisin alppinaakkojen lentonäytöstä ja nousisin Slovenian kolmanneksi (tai joidenkin lähteiden mukaan neljänneksi) korkeimman vuoren rinnettä niin korkealle kuin korkeanpaikankammoinen uskaltaa. Mangartin huippu on 2679 metrin korkeudessa ja näkymät kuvien mukaan upeat.

Mangartin huippu

Itse olin häikäistynyt jo Mangartin solan (2050 mpy) maisemista.

Alppinaakat taituroivat navakassa tuulessa lähes paikoillaan

Bovecista Mangartin solaan on vain 27 kilometrin matka.

• Nousu Mangartin huipulle Slovenian tai Italian puolelta: Hiking & Mountaineering – Mangart
• Meidän vierailumme Mangartin solassa: Solasta solaan Sloveniassa

7. Fusine-järvet, Planican laakso ja Peričnikin vesiputous

Jatkaisin matkaa kohti Pohjois-Sloveniaa. Koukkaisin Italian puolelle ja ajaisin ohi Tarvision kaupungin ja ennen paluuta Sloveniaan kävisin katsomassa Mangartin solaa alhaalta käsin. Nauttisin lounaan tai kahvin Lago superiore di Fusinen rantakahvilassa, katselisin mahtavia vuoria ja häikäisevän vihreää järveä. Jos aikaa olisi, kävelisin metsäpolun alemmalle Fusine-järvelle.

Näkymä vuorille Italian puolelta

Lago superiore di Fusinen käsittämättömät värit

Palaisin takaisin Sloveniaan ja heti rajan ylityksen jälkeen kääntyisin etelään katsomaan Planican laakson maisemia. Sen jälkeen ajaisin Kranjska Goran ohi itään ja kääntyisin Mojstranan kohdalla jälleen etelään kohti Triglavin kansallispuistoa ja Peričnikin vesiputousta. Putous sijaitsee Triglavin kansallispuiston pohjoisosassa, vesi ryöppyää jyrkänteeltä alas ja sen takana olevaan onkaloon pääsee kävelemään.

Peričnikin vesiputous

Etäisyydet:

Mangartin sola – Fusine-järvet 34 km
Fusine-järvet – Planican laakso n. 10 km
Planican laakso – Peričnikin vesiputous n. 25 km

• Lisää tarinaa ja kuvia Fusine-järveltä ja Peričnikin vesiputoukselta: Fusine-järvi ja Peričnikin vesiputous

8. Bled ja Vintgarin rotko

Pohjois-Slovenian kierroksen jälkeen olisi vuorossa Bled, tuo kauneudestaan kuuluisa järvi. Bledissä kävisin saaren keskellä olevalla saarella katsomassa goottilaista kirkkoa, kävelisin kuuden kilometrin lenkin järven ympäri ja nousisin portaita ylös Bledin linnaan. Porrastreeni kannattaa jo maisemien takia.

Bledin linna

Miten olisi veneretki Bled-järvellä?

Kävisin myös Vintgarin rotkossa. Kävelisin reitin päässä ryöppyävälle putoukselle asti ja takaisin, ihmettelisin kirkkaan veden solinaa ja seuraisin, kuinka auringonvalo hiipii vähitellen rotkoon.

Vintgarin rotko

Peričnikin vesiputoukselta on matkaa Bled-järvelle noin 30 kilometriä.

• Päiväretkemme Blediin ja kävelyllä Vintgarin rotkossa: Bled ja Vintgarin rotko

9. Bohinj-järvi ja Triglavin kansallispuisto

Slovenian-kierroksen päättäisin Bohinj-järvelle. Tänne voisin jäädä vaikka lisäviikoksi. Itselleni kaikkein tärkein kokemus lomaviikkomme aikana oli patikkaretkemme Bohinj-järven ympäri. Ihastuin järven upeisiin maisemiin ja kauniiseen ruskaan.

Bohinj-järven ympäri menee noin 12 km pituinen kävelyreitti 

Nousisin myös ylös vuorille Vogelin köysirataa pitkin ja patikoisin vuorilla Triglavin kansallispuistossa. Kävisin retkellä Savican putouksella ja meloisin kajakilla ympäri järveä.

Tekisin kävelyretkiä lähialueen pieniin kyliin kuten ylettömän söpöön Srednja vas v Bohinjuun, jossa ihailisin parvekkeilla ja ikkunanpielissä tursuavia tulipunaisia pelargonioita ja lopuksi pysähtyisin lounaalle tai illalliselle vaikka Pizzerija Eman giganttisten pizzojen äärelle.

Iltahämärän maisema Pizzerija Eman terassilta ei ollut hullumpi

Jos olisin isommalla porukalla matkassa, majoittuisin ilman muuta uudelleen pienen Jerekan kylän Villa Bohincassa, joka oli suosikkini matkamme majapaikoista.

Maisema majapaikkamme ikkunasta

Matka Bledistä Bohinj-järvelle on noin 30 kilometriä.

• Bohinj-järven kierroksemme ja vähän Jerekan-tunnelmia: Syksyn värejä Bohinj-järvellä
• Kaukokaipuu-blogissa on erinomainen kooste Triglavin helmistä: Slovenia – aktiivilomailijan unelmakohde
• Savican putouksella kävi myös Duunireissaaja: Kirkkaasti parempi Bohinj

Lopuksi

Keuhkot täynnä raitista vuoristoilmaa, jalat ehkä huterana kaikesta patikoinnista ja muistisolut ja -kortit täynnä maisemakuvia olisin (ehkä) valmis palaamaan kotiin. Olisinko tämän reissun jälkeen yhtä ihastunut Sloveniaan kuin syysmatkamme jälkeen? Tekisi mieli ottaa selvää.

• Ljubljanan lentokenttä on lähellä Kranjin kaupunkia eli puolimatkassa Bled-järven ja Ljubljanan välillä, joten järviltä on helppo palata lentokentälle. Bohinj-järveltä on lentokentälle noin 60 km eli matkaan kannattaa varata noin tunti.
• Auton vuokra kuudeksi päiväksi maksoi noin 250 € + lisämaksu 40 € Italian puolella huristelusta (omalla riskillä voi tietysti ylittää rajan ilman maksuakin, tuskin sitä kukaan kyselisi, mutta me yltiörehelliset suomalaiset tietysti maksoimme)
• Talon vuokra Jerekan kylässä maksoi lokakuussa noin 138 €/yö (kokonaishinta). Matkaseurueessamme oli kahdeksan henkeä, mutta taloon olisi mahtunut hyvin kymmenenkin henkeä. Varauksen tein AirBnB:n kautta.

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Advertisement

Solasta solaan Sloveniassa

Kun tutustuu uuteen maahan, tulee joskus vähän ahnehdittua. Kun ei vielä tiedä, mihin haluaisi asettua. Onneksi Sloveniassa riittää paljon nähtävää pienellä alueella eli ajomatkat eivät ole kovin pitkiä. Viihdyimme Jerekassa niin hyvin, että olisin mielelläni viettänyt siellä vaikka koko viikon, mutta suunnitteluvaiheessa teki mieli kurkistaa myös Triglavin kansallispuiston toiselle laidalle. Lähdemme siis ajamaan kohti Bovecia.

Iltapäivä on jo pitkällä, kun lähdemme Bledin läheltä Vintgarin rotkosta kohti Vršičin solaa. Tie solaan kääntyy Kranjska Goran kohdalta. Alppihiihtoa seuraavien tuntema hiihtokeskus on myös sievä pieni kylä. Pysähdymme myöhäiselle lounaalle. Istumme terassilla kesäisessä lämmössä ja tarjoilijat kertovat ilmastonmuutoksen merkityksestä Kranjska Goralle. Lumesta ei ole enää varmuutta näillä korkeuksilla.

Tietyöt Vršičin solaan johtavalla tiellä ovat tältä päivältä ohi, joten pääsemme viiden aikaan viimein matkaan. Kun pääsemme korkeimmalle kohdalle 1611 metrin korkeuteen, on Soča-joen laakso jo hämärän peitossa, auringon säteet ylettyvät enää korkeimpien vuorten huipuille.

Vršičin solan maisemia

Soča-joen laakso

Lehtikuusen väriloistoa

Saavumme pimeällä majapaikkaamme Supermjau Aparmentsiin. Kolkutamme isäntämme Bostjanin kotiovelle ja hän säntää näyttämään meille paikkoja. Bostjanin vauhdissa on vaikea pysyä, hän selittää yhtenä ryöppynä käytännön asiat, yhteiset tilat ja antaa matkavinkit. Soča-joen laaksossa olisi ulkoilmaihmiselle hengästyttävän paljon tekemistä. Supermjaussa on kasoittain esitteitä ja karttoja, ja jos jotain ei niistä löydy, niin Bostjan kertoo. Täällä voisi viettää viikon.

Me jäämme vain yhdeksi yöksi. Onkohan tässä mitään järkeä?

Seuraavana aamuna löydämme Bostjanin juuri ennen lähtöämme. Aikomuksenamme on lähteä ajamaan kohti etelää ja mietimme parhaita nähtävyyksiä matkan varrelle. Koska vuoret tuntuvat kuitenkin vetävän meitä eniten puoleensa, Bostjan suosittelee meille reittiä pohjoisen kautta.

Aloitamme Mangartin solasta. Ajamme kohti Italian rajaa ja käännymme vuoristotielle ennen sitä. Ylempänä tie on jo virallisesti suljettu, koska alueella ei ole talvikunnossapitoa. Ajamme kuitenkin Bostjanin kehotuksesta eteenpäin, paikalliset käyvät siellä kuulemma retkeilemässä vähän väliä, eikä lumesta ole vielä tietoakaan näin lokakuun 20 asteen lämmössä.

Maisemat tien varrella ovat upeita. Pysähdymme hetkeksi vuohilauman valloitettua tien. Mukavaa, että tukkivat tien hetkeksi, niin saimme tämän hetken nauttia hiljaisuudesta ja mahtavasta näkymästä.

Saavumme Mangartin solaan eli ”satulaan”, jossa tämä Slovenian korkeimmalla sijaitseva tie päättyy isoon luuppiin. Jätämme autot ylimmälle kohdalle. Sola on 2072 metrin korkeudessa, itse Mangart kohoaa 2679 metrin korkeuteen. Vuori on Slovenian kolmanneksi korkein.

Emme ole täällä korkeuksissa aivan yksin. Mangartin huipun suunnalta tulee kaksi saksalaista kiipeilijää, jotka istahtavat puisen pöydän ääreen syömään eväitään. Pian rohkeat alppinaakat piirittävät heidät ja kärkkyvät syötävää. Tuuli on niin kova, että linnut pysyvät vastatuulessa paikoillaan. Ne käyttävät tuulta hyväkseen käsittämättömän taitavasti.

Vastatuulessa leijuva alppinaakka

 

Huipulla tuulee todella navakasti. Vedämme huput päähämme ja kiipeämme kurkistamaan satulan kohdalta alas Italian puolelle. Rinne on jyrkkä sillä puolen, lähes pystysuora, ja raju tuuli lisää pelkokerrointa. Pelkään, että tuuli vie lapseni reunan yli ja vahdin heitä silmä tarkkana. Paniikki ei ole kaukana.

Alhaalla Italian puolella näkyvät Fusine-järvet, joka onkin seuraava etappimme Bostjanin suositusreitillä.

Lago di Fusine

Vuoret ovat kauniita ja aurinko paistaa. Käymme pikaisesti pienellä lumilaikulla tekemässä muutaman lumipallon.

Lähdemme ajamaan takaisin alas ja pysähdymme muutaman kilometrin päässä maisematauolle. Täällä ei tuule lainkaan. On vain mahtavat maisemat, takana komea Mangart ja täydellinen hiljaisuus.

Kyllä tässä on sittenkin järkeä.

Maisematauolla

Mangartin huippu jää taaksemme

 

Tämä matka tehtiin lokakuun puolessa välissä.

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Bled ja Vintgarin rotko

Syysloman sunnuntaikävely Slovenian Bohinj-järvellä oli kaunis, lämmin ja virkistävä kokemus. Jään kaipaamaan lisää. Kuuluisampi Bled-järvi on kuitenkin niin lähellä Jerekan majapaikkaamme, noin 20 kilometrin päässä, että pysymme alkuperäisessä suunnitelmassamme ja vietämme Bledissä koko maanantain.

Onhan sekin nähtävä, kun täällä kerran ollaan.

Bledin saarelle (joka on Slovenian ainoa saari) ja sen barokkikirkolle pääsee veneellä

Bled-järven ympäri kulkee mukava kuuden kilometrin lenkki. Me emme tällä kertaa lähteneet kierrokselle kuten Bohinj-järvellä vaan valitsemme porrastreenin ja kiipeämme Bledin linnaan.

Ensimmäiset maininnat linnasta ovat vuodelta 1011, mutta nykyisen muotonsa linna on saanut vuosien 1511 ja 1690 maanjäristysten jälkeisten jälleenrakennusten myötä.

Paikka on todella komea ja näkymät upeat. Syömme panineja ja Bledin kuuluisia kermakakkuja lounaaksi linnan kahvilan terassilla. Löydämme paikat aivan terassin reunalta, josta katselemme alas kauniille järvelle.

Aurinko paistaa suorastaan kuumasti, vaikka lokakuu on jo pitkällä. Kermakakut ovat sotkuista syötävää, mutta ne suorastaan sulavat suuhumme. Huuhtelemme ne alas kirpeällä omatekoisella sitruunalimonadilla.

 

Tutustumme linnan museoon ja opimme palasia Bledin historiasta, geologiasta ja vuoden kalenterista juhlineen. Parhaiten mieleen jäävät kuitenkin nämä maisemat.

Kurkistan pikaisesti myös linnan tornissa olevaan Arnold Rikli -näyttelyyn, jossa kerrotaan tämän naturismin isän vaiheista Bledissä. Sairastellut sveitsiläinen Rikli parantui Bledin auringossa niin, että jätti perheyrityksensä ja muutti Blediin edistämään kehittämäänsä helio-hydroskooppista terapiaansa (oma suomennos:). Terapiassa harrastettiin uimista kylmässä vedessä, kävelyä ja auringonottoa. Ilmeisesti Rikli ja asiakkaansa herättivät vähän pahennusta paikallisten keskuudessa kekkaloimalla alasti puistossa.

”Water is good, air is better but sunlight is best of all”, sanoi herra Rikli (1823–1906)

Melanoomasta ei silloin kannettu huolta. Mutta täytyy myöntää, että sateenpieksemästä Helsingistä tulleelle tämä lokakuinen aurinko tuntuu elämän eliksiiriltä, joten ymmärrän, ainakin jollain tasolla, Herr Riklin helio-hydroskooppista hurahdusta. Pidän kuitenkin vaatteet päälläni.

Puetut puut

Bled-järvi on kaunis, itse kaupunki hotellikolosseineen ei niinkään.

Disneymäisestä ja kuvauksellisesta upeudestaan huolimatta Bled jättää vähän kylmäksi. Bohinj-järven jylhät maisemat, hiljaisuus ja luonto pääsevät sen sijaan ihon alle. Sen talletan rintalastan tienoille.

Bled kannattaa ilman muuta käydä näkemässä ja kokemassa, mutta Bohinj-järvi on paikka, johon minä haluan palata.

Vintgarin rotko

Seuraavana aamuna jätämme haikein mielin viihtyisän Jerekan kylän ja aiomme lähteä ajamaan kohti Vršičin solaa ja Bovecin kaupunkia. Majapaikkamme isäntä Bovecista viestittää meille, että Vršičin sola on tietöiden vuoksi suljettu kello viiteen asti iltapäivällä. Meillä on siis vielä hyvin aikaa, joten päätämme lähteä tutustumaan Vintgarin rotkoon.

Rotko sijaitsee noin viiden kilometrin päässä Bledistä. Sen uumenissa virtaa, ja välillä vähän kuohuukin, pieni Radovna-joki. Noin 1,6 kilometrin pituinen kävelyreitti kulkee osin rotkon seinämässä, osin maastossa joen varrella. Sillat risteilevät joen yli ja siirtävät reittiä puolelta toiselle.

Kuljemme alkumatkan peräkanaa kiinalaisten turistien kanssa. Voin vain kuvitella (mutta en välttämättä halua) millaista täällä on kiivaimman turistisesongin aikaan. Kun kapeimmat ja näyttävimmät kohdat on ohitettu, rotko levenee hieman ja samalla matkalaisten määrä vähenee. Nyt tätä voi jo kutsua luontokokemukseksi. Syksyn värit loistavat rinteillä. Aurinko ei vielä paista rotkoon asti, joten ilma on viileää.

Kävelemme polun päähän, jossa on pieni kahvila. Isäni kahvihammasta kolottaa ja hän jää nauttimaan kupillisen (ja juttelemaan paikallisten kanssa kuten hänellä on tapana), kun me muut kipitämme portaat ja polut alas katsomaan Šumin vesiputousta.

Paluumatkalla aurinko yrittää valaista jo rotkon pohjaa. Ilma lämpenee mukavasti ja retken lopuksi syömme lipunmyyntikioskin luona eväsvoileipiä ja nautimme auringosta.

Vintgarin rotko on mukava ja näyttävä retkikohde, joka jää hyvin lastenkin mieleen. Pääsyliput lokakuussa 2017 aikuisilta 5 € ja lapsilta 2,50 €.

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Syksyn värejä Bohinj-järvellä

Onhan se aika uskomaton tunne, kun siirtyy märän ja kylmän lokakuun keskellä lämpimään, aurinkoiseen ja syksyisen värikkääseen Sloveniaan.

Nyt ei enää tee mieli käpertyä sohvalle villasukat jalassa vaan on päästävä ulos. Enkä ihan heti keksi Bohinj-järveä parempaa paikkaa viettää sunnuntaita patikoiden.

Ensimmäinen aamumme Sloveniassa alkaa kirkonkellojen soiton säestämänä seitsemältä aamulla. Kellot kumisevat sitkeästi sen verran pitkään, että herään lasten kanssa kokonaan, uni ei enää tule. Lomatunnelma on kuitenkin niin korkealla, että hihittelen peiton alla hetken.

Nousen majapaikkamme toiseen kerroksen keittiöön ja katson ulos. Ikkunoistamme avautuu kaunis näkymä yli Jerekan kylän ja pitkälle laaksoon. Jossain edessämme on myös Bohinj-järvi, joka hohkaa sumua laakson pohjukkaan. Yö on ollut viileä, mutta päivästä on tulossa lämmin.

Keitän kahvia ja istun pöydän ääreen tarkkailemaan kuinka aurinko valtaa laaksoon hetki hetkeltä. Tämä riittää aamun virikkeeksi sanomalehden ja puhelimen räpläämisen sijaan. Siskoni hipsii viereeni ja seuraavaksi klaanimme seniori, isäni. Viimeisenä pöydän ääressä hyörii siskon teinipoika. Siinä vaiheessa aurinko valaisee jo koko Jerekan.

Ajamme majapaikastamme kahdeksan kilometrin päähän Ribčev Lazin kylään Bohinj-järven rannalle. Päätämme lähteä kiertämään järveä aurinkoisen pohjoisrannan kautta.

Ribčev Lazin kirkko

Vuoren valtias

Aluksi polku on leveä ja kulkee puistomaisissa maisemissa. Paikalliset perheet viettävät leppoisaa sunnuntaipäivää järven rannalla. Käymme pellolla tervehtimässä vuohia.

Vuohikin näytti nauttivan auringosta

Ruska on upea, järvi tyyni ja aurinko paistaa lämpimästi. Arktiset lapseni ovat kuumissaan. Mietin, että alkavatkohan lapseni inhota patikointia, kun tämmöiseen taas heidät raahasin. Itse nautin täysin henkäyksin. Maisemista, ulkona olemisesta, väreistä, liikkumisesta.

Tarkkailemme vuorelta alas hyppiviä riippuliitäjiä ja järvellä liikkuu kanootteja, kajakkeja ja veneitä, muutama sorsakin.

 

Polku muuttuu kapeammaksi matkan edetessä ja ylitämme kuivuneen joenpohjan, jossa kalkkikivet hohtavat vaaleina. Reippaat slovenialaiset liikkuvat vauhdilla ja huikkaavat iloisen Dobri dan -tervehdyksen ohi mennessään.

Järven toisella puolella Ukancissa pysähdymme puron varteen ja toteamme, että tämä matka taisi olla riittävä junioreille ja seniorille. Miehet lähtevät paahtamaan viimeiset kilometrit takaisin Ribčev Laziin hakemaan autoja. Siirrymme ihmeen valkoiselle sorasärkälle odottelemaan.

 

Tämä paikka on niin häkellyttävän kaunis. Aion palata vielä joskus pidemmäksi aikaa.

Matka järven ympäri on noin 12 kilometriä. Järven ympäristössä on myös muita kiinnostavia reittejä. Esimerkiksi Ukancissa pääsee Vogelin köysirataa pitkin ylös vuorille. Ukancista pääsee myös katsomaan Savican putouksia. Paljon jäi näkemättä, joten on monta hyvää syytä palata Bohinj-järvelle.

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa