Paine Pekingin kuja-alueilla eli hutongeilla on ollut kova jo vuosikymmenten ajan. Paljon on perinteisiä matalia rakennuksia revitty ja ihmisiä asutettu esikaupunkeihin. Onneksi jotain vanhaa on kuitenkin vielä jäljellä.
Moni kiinalainen (ja suomalainen) toivoo kehitystä ja modernisaatiota, ja kukapa minä olen sitä heiltä kieltämään. Tykkään itsekin asua lämpimässä talossa ja mukavuuksista muutenkin. Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että olen saanut tutustua Pekingiin jo 90-luvulla, silloin, kun autot olivat harvinaisuuksia, leveillä teillä hallitsivat polkupyörät eivätkä saasteet kirvelleet silmiä. Olen saanut pyöräillä ympäri kaupunkia, nauttia vauhdista leveillä bulevardeilla tai tarkkailla kujien elämää hitaasti edeten hutongeilla. Ja hengittää vapaasti.
Marraskuun nostalgiamatkalla halusin ehdottomasti majailla näillä jäljellä olevilla kujilla. Asuimme Banchang hutongilla Lu Song Yuan -nimisessä hotellissa lähellä Nanluoguxiangin metroasemaa. Itse hutong-alueen keskuskuja Nanluoguxiang oli nyt remontissa, joten jouduimme hieman kiertelemään ennen majapaikkamme löytymistä. Vaan ei se minua haitannut. Näillä kujilla on mukava hortoilla.
Viihdyin mainiosti tässä pienessä ja sympaattisessa hotellissa. Huoneet olivat pieniä eikä kunto ollut luksusta, mutta sitä en odottanutkaan. Kaikki oli kuitenkin siistiä ja toimivaa ja hintakin kohtuullinen. Hotelli oli sisustettu kiinalaiseen tyyliin ja tunnelma oli sen mukainen. Onneksi saimme myös lämmityksen toimimaan tehokkaasti, sillä marraskuun yölämpötilat laskivat pakkasen puolelle.
Huoneen hintaan kuului myös aamiainen, mikä näytti olevan harvinaisuus hutong-hotelleissa. Aamiaisella oli tarjolla osin kiinalaisia ja osin länsimaisia aamiaisherkkuja. Noutopöydässä oli vähintään kiinalaista puuroa, jiaozi ja baozi-nyyttejä, makkaroita, kananmunaa eri muodoissa, mysliä, croissanteja, paahtoleipää ja hedelmiä. Antimet vaihtuivat päivittäin. Viikonlopun jälkeen buffet-pöytä tosin hävisi asiakkaiden vähyyden vuoksi ja jouduimme tilaamaan lämpimän osuuden aamiaisellemme. Mutta maha täyttyi mukavasti kuitenkin. Marraskuussa ei turisteja ole tungokseksi asti.
Paikallisista mahtaa olla rasittavaa, kun turistit kameroineen töytäilevät kapeilla kujilla ja yrittävät kurkistella porteista sisään courtyard-talojen pihoille. Joidenkin talojen porteilla oli kyltti, jossa kiellettiin pihaan tulo. Tosin kyltti oli vain kiinaksi. Ei olisi kyllä tullut mieleeni tunkeilla pihoille, mutta räpsin tauotta kuvia ovista, porteista, kapeista kujista, kattojen reunoista ja muistakin yksityiskohdista. Otin kuvia myös koirista, joita näytti vaeltavan kujilla vapaina melkoinen määrä. Lemmikit taitavat olla nyt suosittuja, kun vielä 20 vuotta sitten ne olivat kaupungissa kiellettyjä.
Vastoin kunnianhimoisia suunnitelmiani eestyimme vasta lähtöpäivänä aikaisin aamulla ulos hotellista. Sekin oli pakon edessä, sillä oli lähdettävä kohti lentokenttää. Päätimme kävellä lentokenttäjunan lähtöpisteeseen Dongzhimenille laukkuinemme, ja oikaisimme hieman hutongien kautta Jiaodaokou Nandajie -kadusta itään.
Harmi, ettei tullut seurattua hutongien heräämistä aiemmin. Oli mukavaa vaeltaa kujilla ja katsella, kun ihmiset valuivat aamiaiselle tai verryttelivät ulkona paksuissa talvipyjamoissaan, baozi-korit höyrysivät houkuttelevasti ja vihanneskauppiaat kasasivat tuoretavaraa esille.
Hutongeista on osin tullut turistien teemapuistoja, joissa palvelut muuttuvat sen mukaisiksi ja riksakuskit kärttävät kyytiinsä. Oli siis mukava nähdä, että on alueita, joissa eletään tavallista ihmisenkokoista kujaelämää. Siinä jatkumossa pari matkalaukkuaan raahaavaa länsimaalaista olivat vain tuulen henkäys, jota tuskin huomaa.
Matkoja, retkiä, hetkiä 