Elämää Pekingin hutongeilla

Elämää Pekingin hutongeilla

Paine Pekingin kuja-alueilla eli hutongeilla on ollut kova jo vuosikymmenten ajan. Paljon on perinteisiä matalia rakennuksia revitty ja ihmisiä asutettu esikaupunkeihin. Onneksi jotain vanhaa on kuitenkin vielä jäljellä.

sdr

Moni kiinalainen (ja suomalainen) toivoo kehitystä ja modernisaatiota, ja kukapa minä olen sitä heiltä kieltämään. Tykkään itsekin asua lämpimässä talossa ja mukavuuksista muutenkin. Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että olen saanut tutustua Pekingiin jo 90-luvulla, silloin, kun autot olivat harvinaisuuksia, leveillä teillä hallitsivat polkupyörät eivätkä saasteet kirvelleet silmiä. Olen saanut pyöräillä ympäri kaupunkia, nauttia vauhdista leveillä bulevardeilla tai tarkkailla kujien elämää hitaasti edeten hutongeilla. Ja hengittää vapaasti.

sdr

Marraskuun nostalgiamatkalla halusin ehdottomasti majailla näillä jäljellä olevilla kujilla. Asuimme Banchang hutongilla Lu Song Yuan -nimisessä hotellissa lähellä Nanluoguxiangin metroasemaa. Itse hutong-alueen keskuskuja Nanluoguxiang oli nyt remontissa, joten jouduimme hieman kiertelemään ennen majapaikkamme löytymistä. Vaan ei se minua haitannut. Näillä kujilla on mukava hortoilla.

cof

Viihdyin mainiosti tässä pienessä ja sympaattisessa hotellissa. Huoneet olivat pieniä eikä kunto ollut luksusta, mutta sitä en odottanutkaan. Kaikki oli kuitenkin siistiä ja toimivaa ja hintakin kohtuullinen. Hotelli oli sisustettu kiinalaiseen tyyliin ja tunnelma oli sen mukainen. Onneksi saimme myös lämmityksen toimimaan tehokkaasti, sillä marraskuun yölämpötilat laskivat pakkasen puolelle.

cof
Hotellin aula
cof
Hotellimme sisäpiha, perinteinen ”courtyard”

Huoneen hintaan kuului myös aamiainen, mikä näytti olevan harvinaisuus hutong-hotelleissa. Aamiaisella oli tarjolla osin kiinalaisia ja osin länsimaisia aamiaisherkkuja. Noutopöydässä oli vähintään kiinalaista puuroa, jiaozi ja baozi-nyyttejä, makkaroita, kananmunaa eri muodoissa, mysliä, croissanteja, paahtoleipää ja hedelmiä. Antimet vaihtuivat päivittäin. Viikonlopun jälkeen buffet-pöytä tosin hävisi asiakkaiden vähyyden vuoksi ja jouduimme tilaamaan lämpimän osuuden aamiaisellemme. Mutta maha täyttyi mukavasti kuitenkin. Marraskuussa ei turisteja ole tungokseksi asti.

sdr
Sisäpihan koristeissa näkyy kaksoisonni eli shuangxi-merkki, joka liitetään yleensä häihin ja avioliittoon

Paikallisista mahtaa olla rasittavaa, kun turistit kameroineen töytäilevät kapeilla kujilla ja yrittävät kurkistella porteista sisään courtyard-talojen pihoille. Joidenkin talojen porteilla oli kyltti, jossa kiellettiin pihaan tulo. Tosin kyltti oli vain kiinaksi. Ei olisi kyllä tullut mieleeni tunkeilla pihoille, mutta räpsin tauotta kuvia ovista, porteista, kapeista kujista, kattojen reunoista ja muistakin yksityiskohdista. Otin kuvia myös koirista, joita näytti vaeltavan kujilla vapaina melkoinen määrä. Lemmikit taitavat olla nyt suosittuja, kun vielä 20 vuotta sitten ne olivat kaupungissa kiellettyjä.

cof
Komea kolttu koiralla

sdr

sdr

Vastoin kunnianhimoisia suunnitelmiani eestyimme vasta lähtöpäivänä aikaisin aamulla ulos hotellista. Sekin oli pakon edessä, sillä oli lähdettävä kohti lentokenttää. Päätimme kävellä lentokenttäjunan lähtöpisteeseen Dongzhimenille laukkuinemme, ja oikaisimme hieman hutongien kautta Jiaodaokou Nandajie -kadusta itään.

Harmi, ettei tullut seurattua hutongien heräämistä aiemmin. Oli mukavaa vaeltaa kujilla ja katsella, kun ihmiset valuivat aamiaiselle tai verryttelivät ulkona paksuissa talvipyjamoissaan, baozi-korit höyrysivät houkuttelevasti ja vihanneskauppiaat kasasivat tuoretavaraa esille.

cof
Päivän purjot tarjolla
cof
Baozi-nyyttejä höyrytyskoreissaan

Hutongeista on osin tullut turistien teemapuistoja, joissa palvelut muuttuvat sen mukaisiksi ja riksakuskit kärttävät kyytiinsä. Oli siis mukava nähdä, että on alueita, joissa eletään tavallista ihmisenkokoista kujaelämää. Siinä jatkumossa pari matkalaukkuaan raahaavaa länsimaalaista olivat vain tuulen henkäys, jota tuskin huomaa.

cof

Mainokset

Paluu Pekingiin

Paluu Pekingiin

Kaksikymmentä vuotta on jo vierähtänyt siitä, kun opiskelin Pekingissä kahden vuoden ajan. Viimeksi kävin kaupungissa vuonna 2004. Tuntuma maan muutoksiin on höltynyt ja vaivalla hankittu kielitaito rapistunut. Elämä on vienyt muiden asioiden pariin ja toisiin ilmansuuntiin. Olin jo pitkään haaveillut paluusta, ja marraskuun alussa se viimein toteutui. Kaupunki ei tosin ollut enää entisensä.

sdr

 

Kyllähän Helsinkikin muuttuu, tulee Jätkäsaarta ja Kalasatamaa, mutta harvoin ovat muutokset niin valtavia kuin Kiinan kaupungeissa. Mittakaava on käsittämätön: matalia ihmisen kokoisia kuja-alueita puretaan ja tilalle tulee kolossaalisia pilvenpiirtäjiä ja korskeita ostoskeskuksia. Muutokset olivat huimia varsinkin 1990- ja 2000-luvuilla, nostokurjet olivat olennainen osa kaupungin siluettia. Enää ne eivät hallinneet maisemaa. Luulen, että muutosvauhti on hiljentynyt olympialaisten jälkeen.

cof

Yksi suuri muutos entiseen verrattuna on kattava metroverkosto. Sillä pääsi nyt jo kaupungin laidalle Pekingin yliopiston kampuksen viereen. Tunnustan, että oikeastaan kaipasin pikkubussien tiivistä tunnelmaa ja ”leipäautojen” rämisevää kyytiä – halvimpia paahtoleivän näköisiä minipakettiautotakseja kutsuttiin silloin nimellä ”miandi” eli leipätaksi.

hutong grey.jpg

Mutta nyt metro on kätevä ja helppo emmekä loppujen lopuksi turvautuneet kertaakaan taksiin. Tällä matkalla ei siis tarvinnut viettää aikaa ruuhkissa. Lentokentältä sai ostaa matkakortin, joka kävi myös lentokenttäjunaan. Korttiin oli helppo ladata lisää arvoa kadunvarsikioskeista.

Miten hauskaa olikaan lomailla kaupungissa, jossa tärkeimmät nähtävyydet on jo läpikäyty. Meillä (opiskelukaverini ja minä) ei ollut mitään muita pakollisia kohteita kuin vanhan opinahjon kampus. Sinne oli päästävä fiilistelemään. Paljon oli kampuskin muuttunut, uusia rakennuksia oli ilmestynyt kuin sieniä sateella, mutta onneksi vanha puistoalue oli entisensä. Weiminghu eli Nimetön järvi ja vesitorni Shuita olivat paikoillaan ja alue oli juuri niin kaunis kuin muistinkin.

cof

cof

cof

Muina päivinä kuljimme minne nenä näytti, joskus olimme eksyksissäkin, mikä yleensä johti parhaisiin löytöihin. Metsästimme lempiruokiamme, joista osan löysimme, osa jäi kokematta. Niistä lisää juttua myöhemmin.

Peking on saasteinen ja kolkkokin, mutta sen humu sopii minulle. Toivottavasti pääsen pian taas elvyttämään lähes kadonnutta kielitaitoani, syömään herkkuruokiani ja eksymään hutongeille (kujille). Jonain päivänä vien sinne myös lapseni. Sitäkin on jo suunniteltu.

cof

Euroopan korkeimmalla dyynillä

Euroopan korkeimmalla dyynillä

”Kyllä luonto on ihmeellinen ja voimakas”, ajattelen, kun ajamme pohjoiseen Biscarosse Plagen rantakaupungista Ranskan lounaisrannikolla. Atlantin ranta on lähellä, mutta emme näe sitä tieltä, sillä välissämme on Euroopan suurin hiekkakasa eli Pilatin dyyni. Sen hiekkamassat siirtyvät jopa metrin verran itään vuodessa. Dyynin ja tien välissä kasvaa rannikkomäntyjä, mutta silti näemme ajoittain jo tieltä kuinka hiekka on peittämässä reunimmaisia puita alleen.

pilat6

Lähdemme parkkipaikalta kiipeämään kohti dyynin huippua, joka kohoaa noin 110 metrin korkeuteen. Upottavaan rinteeseen on laitettu kevytrakenteiset siirrettävät portaat, jotta kiipeäminen olisi helpompaa.

cof

Laelta avautuu upea avara maisema valtamerelle, hiekkasärkille ja Cap Ferret’n niemimaalle. Itse Pilatin dyyni on vaikuttava ilmestys sekin.

pilat4

pilat7

Katsomme maisemaa vuorotellen kohti merta ja sitten toiseen suuntaan yli metsän latvuksen. Näky muistuttaa sademetsää, vaikka puut ovatkin mäntyä.

pilat5

Lapset (ja vähän aikuisetkin) hyppivät hiekassa, kaivavat sitä ja juoksevat ylös alas upottavaa rinnettä. Pois lähtiessä nuorimmainen katoaa nopeasti rinteen reunalta näkyvistä, kun muut suuntaavat portaille. Hieman hirvittää, mutta portailta näen hänen kirmaavan alas jyrkkää rinnettä vauhdilla. Onneksi kitkaa riittää ja poika saapuu onnellisena ”voittajana” alas.

pilat3

Alhaalla huomaamme Tarzanin puussa. Päättikö joku lapsi, että hänen on sittenkin paras jäädä metsään?

tarzan

Jatkamme matkaa läheiseen Arcachonin kaupunkiin. Rannan kävelytiellä seuraamme voimalla vyöryvää nousuvettä. Se tulee vauhdilla ja peittää lopulta puisen kävelytien. Viimeiset pyöräilijät ajavat reunimmaisen mutkan työläästi vedessä edeten.

cof

Auringonlasku on kaunis tänään.

cof