Solasta solaan Sloveniassa

Solasta solaan Sloveniassa

Kun tutustuu uuteen maahan, tulee joskus vähän ahnehdittua. Kun ei vielä tiedä, mihin haluaisi asettua. Onneksi Sloveniassa riittää paljon nähtävää pienellä alueella eli ajomatkat eivät ole kovin pitkiä. Viihdyimme Jerekassa niin hyvin, että olisin mielelläni viettänyt siellä vaikka koko viikon, mutta suunnitteluvaiheessa teki mieli kurkistaa myös Triglavin kansallispuiston toiselle laidalle. Lähdemme siis ajamaan kohti Bovecia.

Iltapäivä on jo pitkällä, kun lähdemme Bledin läheltä Vintgarin rotkosta kohti Vršičin solaa. Tie solaan kääntyy Kranjska Goran kohdalta. Alppihiihtoa seuraavien tuntema hiihtokeskus on myös sievä pieni kylä. Pysähdymme myöhäiselle lounaalle. Istumme terassilla kesäisessä lämmössä ja tarjoilijat kertovat ilmastonmuutoksen merkityksestä Kranjska Goralle. Lumesta ei ole enää varmuutta näillä korkeuksilla.

sdr

Tietyöt Vršičin solaan johtavalla tiellä ovat tältä päivältä ohi, joten pääsemme viiden aikaan viimein matkaan. Kun pääsemme korkeimmalle kohdalle 1611 metrin korkeuteen, on Soča-joen laakso jo hämärän peitossa, auringon säteet ylettyvät enää korkeimpien vuorten huipuille.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Vršičin solan maisemia

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

sdr
Soča-joen laakso

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Lehtikuusen väriloistoa

Saavumme pimeällä majapaikkaamme Supermjau Aparmentsiin. Kolkutamme isäntämme Bostjanin kotiovelle ja hän säntää näyttämään meille paikkoja. Bostjanin vauhdissa on vaikea pysyä, hän selittää yhtenä ryöppynä käytännön asiat, yhteiset tilat ja antaa matkavinkit. Soča-joen laaksossa olisi ulkoilmaihmiselle hengästyttävän paljon tekemistä. Supermjaussa on kasoittain esitteitä ja karttoja, ja jos jotain ei niistä löydy, niin Bostjan kertoo. Täällä voisi viettää viikon.

Me jäämme vain yhdeksi yöksi. Onkohan tässä mitään järkeä?

Seuraavana aamuna löydämme Bostjanin juuri ennen lähtöämme. Aikomuksenamme on lähteä ajamaan kohti etelää ja mietimme parhaita nähtävyyksiä matkan varrelle. Koska vuoret tuntuvat kuitenkin vetävän meitä eniten puoleensa, Bostjan suosittelee meille reittiä pohjoisen kautta.

Aloitamme Mangartin solasta. Ajamme kohti Italian rajaa ja käännymme vuoristotielle ennen sitä. Ylempänä tie on jo virallisesti suljettu, koska alueella ei ole talvikunnossapitoa. Ajamme kuitenkin Bostjanin kehotuksesta eteenpäin, paikalliset käyvät siellä kuulemma retkeilemässä vähän väliä, eikä lumesta ole vielä tietoakaan näin lokakuun 20 asteen lämmössä.

Maisemat tien varrella ovat upeita. Pysähdymme hetkeksi vuohilauman valloitettua tien. Mukavaa, että tukkivat tien hetkeksi, niin saimme tämän hetken nauttia hiljaisuudesta ja mahtavasta näkymästä.

cof

cof

Saavumme Mangartin solaan eli ”satulaan”, jossa tämä Slovenian korkeimmalla sijaitseva tie päättyy isoon luuppiin. Jätämme autot ylimmälle kohdalle. Sola on 2072 metrin korkeudessa, itse Mangart kohoaa 2679 metrin korkeuteen. Vuori on Slovenian kolmanneksi korkein.

cof

Emme ole täällä korkeuksissa aivan yksin. Mangartin huipun suunnalta tulee kaksi saksalaista kiipeilijää, jotka istahtavat puisen pöydän ääreen syömään eväitään. Pian rohkeat alppinaakat piirittävät heidät ja kärkkyvät syötävää. Tuuli on niin kova, että linnut pysyvät vastatuulessa paikoillaan. Ne käyttävät tuulta hyväkseen käsittämättömän taitavasti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Vastatuulessa leijuva alppinaakka

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Huipulla tuulee todella navakasti. Vedämme huput päähämme ja kiipeämme kurkistamaan satulan kohdalta alas Italian puolelle. Rinne on jyrkkä sillä puolen, lähes pystysuora, ja raju tuuli lisää pelkokerrointa. Pelkään, että tuuli vie lapseni reunan yli ja vahdin heitä silmä tarkkana. Paniikki ei ole kaukana.

Alhaalla Italian puolella näkyvät Fusine-järvet, joka onkin seuraava etappimme Bostjanin suositusreitillä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Lago di Fusine

Vuoret ovat kauniita ja aurinko paistaa. Käymme pikaisesti pienellä lumilaikulla tekemässä muutaman lumipallon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lähdemme ajamaan takaisin alas ja pysähdymme muutaman kilometrin päässä maisematauolle. Täällä ei tuule lainkaan. On vain mahtavat maisemat, takana komea Mangart ja täydellinen hiljaisuus.

Kyllä tässä on sittenkin järkeä.

cof
Maisematauolla
cof
Mangartin huippu jää taaksemme

 

Tämä matka tehtiin lokakuun puolessa välissä.

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Mainokset

Syksyn värejä Bohinj-järvellä

Syksyn värejä Bohinj-järvellä

Onhan se aika uskomaton tunne, kun siirtyy märän ja kylmän lokakuun keskellä lämpimään, aurinkoiseen ja syksyisen värikkääseen Sloveniaan.

Nyt ei enää tee mieli käpertyä sohvalle villasukat jalassa vaan on päästävä ulos. Enkä ihan heti keksi Bohinj-järveä parempaa paikkaa viettää sunnuntaita patikoiden.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ensimmäinen aamumme Sloveniassa alkaa kirkonkellojen soiton säestämänä seitsemältä aamulla. Kellot kumisevat sitkeästi sen verran pitkään, että herään lasten kanssa kokonaan, uni ei enää tule. Lomatunnelma on kuitenkin niin korkealla, että hihittelen peiton alla hetken.

Nousen majapaikkamme toiseen kerroksen keittiöön ja katson ulos. Ikkunoistamme avautuu kaunis näkymä yli Jerekan kylän ja pitkälle laaksoon. Jossain edessämme on myös Bohinj-järvi, joka hohkaa sumua laakson pohjukkaan. Yö on ollut viileä, mutta päivästä on tulossa lämmin.

sdr

Keitän kahvia ja istun pöydän ääreen tarkkailemaan kuinka aurinko valtaa laaksoon hetki hetkeltä. Tämä riittää aamun virikkeeksi sanomalehden ja puhelimen räpläämisen sijaan. Siskoni hipsii viereeni ja seuraavaksi klaanimme seniori, isäni. Viimeisenä pöydän ääressä hyörii siskon teinipoika. Siinä vaiheessa aurinko valaisee jo koko Jerekan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ajamme majapaikastamme kahdeksan kilometrin päähän Ribčev Lazin kylään Bohinj-järven rannalle. Päätämme lähteä kiertämään järveä aurinkoisen pohjoisrannan kautta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ribčev Lazin kirkko
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Vuoren valtias

Aluksi polku on leveä ja kulkee puistomaisissa maisemissa. Paikalliset perheet viettävät leppoisaa sunnuntaipäivää järven rannalla. Käymme pellolla tervehtimässä vuohia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Vuohikin näytti nauttivan auringosta

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ruska on upea, järvi tyyni ja aurinko paistaa lämpimästi. Arktiset lapseni ovat kuumissaan. Mietin, että alkavatkohan lapseni inhota patikointia, kun tämmöiseen taas heidät raahasin. Itse nautin täysin henkäyksin. Maisemista, ulkona olemisesta, väreistä, liikkumisesta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tarkkailemme vuorelta alas hyppiviä riippuliitäjiä ja järvellä liikkuu kanootteja, kajakkeja ja veneitä, muutama sorsakin.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Polku muuttuu kapeammaksi matkan edetessä ja ylitämme kuivuneen joenpohjan, jossa kalkkikivet hohtavat vaaleina. Reippaat slovenialaiset liikkuvat vauhdilla ja huikkaavat iloisen Dobri dan -tervehdyksen ohi mennessään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Järven toisella puolella Ukancissa pysähdymme puron varteen ja toteamme, että tämä matka taisi olla riittävä junioreille ja seniorille. Miehet lähtevät paahtamaan viimeiset kilometrit takaisin Ribčev Laziin hakemaan autoja. Siirrymme ihmeen valkoiselle sorasärkälle odottelemaan.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä paikka on niin häkellyttävän kaunis. Aion palata vielä joskus pidemmäksi aikaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Matka järven ympäri on noin 12 kilometriä. Järven ympäristössä on myös muita kiinnostavia reittejä. Esimerkiksi Ukancissa pääsee Vogelin köysirataa pitkin ylös vuorille. Ukancista pääsee myös katsomaan Savican putouksia. Paljon jäi näkemättä, joten on monta hyvää syytä palata Bohinj-järvelle.

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Hikeä ja kyyneliä Saana-tunturilla

Hikeä ja kyyneliä Saana-tunturilla

Lapin ja Pohjois-Norjan kiertomatka, osa 7

Aamulla meillä ei ole kiire mihinkään. Ei pakkaamista, ei siivoamista. Edessä on vain kiipeily Saanalle, pikku juttu siis vain. Edellisenä päivänähän kuulimme, että huonokuntoiseltakin siihen menee vain kaksi ja puoli tuntia.

Päätämme jakaantua kahteen retkikuntaan. Ensin kiipeän minä yksin (hämmentävä kokemus muuten lasten kanssa reissatessa) ja sen jälkeen vanhempi poika isänsä kanssa. Nuorimmainen on vielä lievästi järkyttynyt edellisillan räkkäpatikasta kolmen valtakunnan rajapyykille, joten hän tyytyy lähiympäristön tutkimiseen tällä kertaa.

Aloitamme päivän Kilpisjärven luontokeskuksesta, joka on vain muutaman sadan metrin päässä majoituksestamme. Talolta on mukavat näkymät sekä Saanalle että Kilpisjärvelle. Opimme paljon uutta Kilpisjärvestä, sen historiasta ja luonnosta. Yritän jälleen painaa mieleeni lisää arktisia kasveja, joihin olen kovin ihastunut tämän rengasmatkan aikana.

cof

cof

cof

Saan kyydin Retkeilykeskukselle, jonka takaa alkaa polku Saanalle. Alkumatkan kuljen pitkospuita pitkin ja huomaan pian, että matkan varrella on maasto täynnä Saanan 100 kasvia -kylttejä. Mikä mainio mahdollisuus opetella lisää kasveja! Tämän hienon kasvitieteellisen matkan takana on Helsingin yliopiston Kilpisjärven biologisen aseman palvelukoordinaattori Rauni Partanen, joka osallistuu yksityishenkilönä Suomi Finland 100 -tapahtumaan tällä asiantuntevalla teollaan.

cof

Pitkospuut kulkevat tunturikoivikossa kunnes saavun risteykseen, josta lähtevät portaat Saanalle ja polku Saanajärvelle. Lähden kiipeämään. Koivikko jää alapuolelle ja pysähdyn katsomaan taakseni kohti Malla-tunturia, tuota Saanan hentoa morsianta.

cof

cof

sdr
Malla

Portaiden purkutyöt ovat jo alkaneet, mutta alkuosa on vielä jäljellä. Kulku sujuu helposti ja mukavasti. Jyrkimmästä kohdasta on portaat jo poistettu ja askeltamisessa saa olla tarkkana. Täältä katsottuna Malla näyttää jo kovin pieneltä.

cof

cof

Ylhäällä kulku on tasaisempaa ja nousu loivaa. Maasto on kivistä. Katson ylöspäin sinne missä Saana ja taivas kohtaavat ja luulen, että siellä on huippu. Vaan eipä olekaan vielä. Huipun takaa paljastuu uusi ”huippu” ja sieltä ilmestyy jälleen lisää laskeutuvia kiipeilijöitä. Menen tähän samaan halpaan vielä monta kertaa. Aurinko paistaa lämpimästi ja hiki valuu. Olen varautunut hyttysten hyökkäykseen pitkillä hihoilla ja lahkeilla sekä hyttyskarkotteella suihkutetulla huivilla. Ötökät eivät tänään kiusaa, mutta vesipullon pohja alkaa vähitellen häämöttää. Välillä on pysähdyttävä nauttimaan upeasta maisemasta.

cof

cof

Saavun viimein huipulle ja kaivan vasta muutama päivä sitten uusitusta postilaatikosta Saanan vieraskirjan ja jätän sinne puumerkkini.

cof
Huipulla!
cof
Uutuuttaan kiiltävä Saanan kävijäkirjan laatikko

Kierrän huippua jaa ihailen maisemia jokaiseen suuntaan. Astun muutaman askeleen Saanan jyrkän rinteen suuntaan ja huomaan, että siellä näkyy Tsahkaljärvi.

cof

”Tsahkaljärvi”

Yhtäkkiä kuulen mielessäni äitini äänen, joka sanoo ”Tsahkaljärvi”. Syvälle jääneistä muistoista nousee äitini ääni, joka suunnittelee Kilpisjärven hiihtoretkiä. Tämä oli rakas paikka hänelle.

Tuli äitiä ikävä ja itku sen myötä. Suru yllätti takavasemmalta.

Kiitos äiti, että suostuttelit silloin kauan sitten erään vastahakoisen abiturientin hiihtoporukkasi mukaan Kilpisjärvelle. Häälyin jossain kirjoitusten, pääsykoelukujen, pätkätöiden ja Interrailien välitilassa, kun porukastanne yksi joutui peruuttamaan matkansa ja peti Retkeilykeskuksen mökissä vapautui. Siihen aikaan ajatus kahdeksasta murtomaahiihtotunnista päivässä kuulosti tylsimmältä mahdolliselta ajankäytöltä, mutta sinä osasit vetää oikeasta narusta. ”Sieltä voi helposti käydä päiväretkellä Tromssassa”, sanoit ja niin minä lähdin mukaan.

Ne olivat hienoja päiviä.

Lähdin vielä toisenkin kerran mukaan. Pakkasin tenttikirjat rinkkaan ja majoituin naapuriinne biologiselle asemalle, maksoin siitä opiskelijana vain muutaman markan. Silloin hiihditte jo omalla porukalla ilman opasta, tunsitte reitit ja maastot, ja sinun pettämätön suuntavaistosi toi meidät perille pahimmassakin myräkässä. En ikinä unohda niitä aurinkoisia päiviä, kun sujuttelimme ristiin rastiin tunturien rinteillä hangen kantaessa. Vapaus, rauha ja jumalaiset maisemat!

Kuolemastasi on nyt kulunut vajaa vuosi, etkä enää vuosiin pystynyt hiihtämään. Sukset kantoivat sinua kyllä ihmeen uskollisesti vielä silloin, kun kävelysi alkoi olla vaikeaa.

Nämä olivat sinun maisemiasi ja kiitos, että esittelit meidät. Minäkin pidän tästä paikasta. Aion tulla uudestaan.

cof

cof

Yritän koota itseni mutta kyyneleet vain valuvat. Onko surutyö jäänyt kesken, kun se näin yllättää? Piiloudun ison kiven taakse ja syön evääni. Katselen tätä ihmeellistä maisemaa ja muistelen äitiä.

sdr

cof

Viimein saan silmäni kuivattua ja on aika lähteä laskeutumaan. En vieläkään ole saanut tarpeekseni näistä näkymistä ja pysähtelen kuvaamaan yhä uudestaan. Yritän pitää pysähdykset lyhyinä, sillä tajuan miten paljon aikaa on kulunut ja toinen retkikunta odottaa jo vuoroaan.

sdr

cof

cof

Jyrkimmällä kohdalla jalkani jo tutisevat. Onneksi alempana odottavat portaikon rippeet, joten pääsen harppomaan vauhdilla. Kunnes pysähdyn äkisti. Aivan jalkojeni juuressa minua tapittaa nuori sinirinta hämmästyttävän pelottomana. Tuijotamme toisiamme hetken. Yritän hapuilla kameraa välttäen äkkinäisiä liikkeitä, mutta ehdin ottaa vain yhden räpsyn ennen kuin lintu pyrähtää matalan tunturipajukon suojiin.

cof
Rohkea nuori sinirinta, vielä ei näy sinistä rinnassa

Alhaalla odottavat mies ja lapset. Palaan mökille nuoremman lapsen kanssa hikisenä, mutta onnellisena. Olo on seesteinen itkun jälkeen.

Löydän jääkaapista oluen. Harvoin juon olutta, mutta kylläpä huurteinen maistuu tuon urakan jälkeen. Olo on hieman syyllinen. Retkikunta numero kakkosen kiipeily jää puolitiehen, sillä on jo ilta ja tummat sadepilvet nousevat nopeasti sinä iltana. Itse sain nauttia neljä tuntia Saanan maisemista. Lähden ostamaan miehelle uuden oluen sen pikaisesti hävinneen tilalle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Tämä retki tehtiin heinäkuun lopussa. Yhteensä patikka Saanan huipulle ja takaisin on noin kahdeksan kilometrin pituinen. Vauhdikas mökkikylän isäntä kertoi retken vievän noin kaksi ja puoli tuntia huonokuntoiseltakin, mutta kokemukseni perusteella suosittelisin suhtautumaan paikallisten puheisiin varauksella ja varaamaan aikaa maisemien ihailuun:)

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Taivaallisen rauhan Guolasjärvi

Taivaallisen rauhan Guolasjärvi

Lapin ja Pohjois-Norjan kiertomatka, osa 5

Pääni on vielä pyörryksissä Gorsan kanjonista, vesiputouksesta ja kukkamerestä, kun jatkamme matkaa ylemmäs kohti Guolasjärveä.

Guolasjärvi (Guolasjávri) on lähellä Suomen rajaa ja järveä kiertävän tien päätepisteestä on lyhin matka Haltin valloitukseen. Me haluamme nyt vain nähdä Haltin, mutta toivottavasti vielä joskus kiipeämme sinne.

Tie vie meidät ylemmäs ja sumu alkaa vähitellen hälvetä. Lopulta putkahdamme kokonaan sumupilven yläpuolelle ja saavumme taivaallisen rauhan tyyssijaan. Olemme yli 800 metrin korkeudessa ja sumuhahtuvat jäävät taakse, aurinko paistaa järisyttävän kirkkaalta taivaalta ja haukon melkein henkeäni. Olenko tullut paratiisiin?

cof

cof

Näkymä on karun kaunis, lumilaikut täplittävät tuntureita. Ohitamme kirkkaita puroja, hohtavan vesiputouksen ja lempeitä lampaita, jotka makoilevat keskellä tietä. Auto tuntuu aivan liian jyhkeältä ja kovaääniseltä kulkuvälineeltä tähän paikkaan. Täällä pitäisi hipsutella rauhassa polkuja pitkin, kuunnella viulunsoittoa tai enkelikuoroa ja katsella kerubeja leikkimässä lampaiden kanssa. Mielikuvani nousevat raamatullisiin sfääreihin, sillä kontrasti muutaman kilometrin päässä olevaan kanjoniin on niin valtava. Gorsan kanjonilla sumun keskellä näin itseni keskellä sormusten herran tarua ja kuvittelin Klonkun ilmestyvän rotkon rinteille. Täällä tunnelma on aivan toinen. Kaukana on kavala maailma ja Mordorin rotkot. Tänne haluaisin jäädä.

cof

dav

sdr
Gorsabrualle vain 2,5 km. Tämän reitin haluaisin joskus kokea.

Mutta eivät täällä enkelikuorot laula ja hyvä niin. Täydellisen hiljaisuuden halkoo hetkittäin vain lampaiden määkinä ja kellojen kalkatus tai vuoripuron solina. Kasvoillani on jatkuvasti typertynyt hymy, kun katson tätä maisemaa. Huomaan sen aina silloin, kun lasken jäykistyneitä poskipäitäni alas hetkeksi lepäämään. Ja sitten ne taas nousevat, en mahda sille mitään.

dav

cof

cof

cof

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ajamme lähemmäs Guolasjärveä. Pysähdymme sillan kohdalla, jossa vesi virtaa ylemmältä pikkujärveltä Guolasjärveen. Täällä näemme muitakin ihmisiä. Muutama auto on parkkeerattu tien varteen ja iso norjalaisseurue istuu tulilla. Rannassa näkyy iso teltta. En ihan heti keksi parempaa paikkaa telttailla ja istua nuotiolla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

cof
Halti näkyvissä vasemmalla, näin ainakin tulkitsimme.

cof

cof

cof

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meillä on kuitenkin jo eväät vähissä, joten emme aja tien päätepisteeseen vaan käännymme takaisin. Pysähdymme matkalla vielä hetkeksi, sillä lapset haluavat leikkiä lumessa.

Muistan yhtäkkiä elävästi elämäni ensimmäisen matkan ulkomaille. Lähdimme koko perheen voimin autolla Norjaan, kun olin kuusivuotias. Muistan vieläkin miten hassulta tuntui leikkiä lumessa keskellä kesää.

cof

cof

Ajamme alas sumupilven läpi takaisin merenpinnan tasolle. Olemme taas harmaan pilven alla.

Vaikka Gorsan kanjoni oli tämän päivän pääkohde, ja mahtava kohde olikin, olin Guolasjärven maisemista aivan häikäistynyt.

 

Tämä retki tehtiin heinäkuun lopussa.

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Gorsan kanjonille läpi kukkivan metsän

Gorsan kanjonille läpi kukkivan metsän

Lapin ja Pohjois-Norjan kiertomatka, osa 4

Herään makeasti nukutun yön jälkeen Birtavarren leirintäalueella ja kurkistan kulahtaneen mökkösen beigenruskeiden ikkunaverhojen raosta ulos. Sää on yhtä harmaa kuin edellisenä iltana saapuessamme. Raskaat sumupilvet makaavat sitkeästi matalalla Kåfjordin eli Kaivuonon yllä. En edelleenkään näe vuonoa reunustavien vuorten korkeutta, sillä näkymä katkeaa kovin matalalla. Mökkikuntamme heräilee ja pieni lautamökki vavahtelee jo lapsenkin askelista. Onneksi emme ole järeitä viikinkejä.

Leirintäalue on reissumme majoituksista ankein (toki myös edullisin) ja sää tuntuu korostavan tätä tunnelmaa. Lampsimme pesulle yhteiskylppäriin ja aamiaisastioita hakemaan keittiölle. Suihkukin maksaisi erikseen.

Nautimme kuitenkin siitä, että tänä aamuna ei tarvitse pakata, sillä jäämme vielä toiseksi yöksi. Emmekä vielä aavista mitä ihmeitä päivän mittaan näemme ja koemme.

Lähdemme ajamaan syvemmälle Kaivuonon laaksoon pitkin Kåfjorddalsvegeniä. Ohitamme lampaita, jotka tuskin viitsivät väistää autoamme.

cof

Matkalla olisi mahdollisuus poiketa katsomaan Holmenesin merisaamelaisten majoja tai Ankerlian hylättyä kaivosta, mutta jatkamme ylöspäin ja sukellamme sumuun. Noin 13 kilometrin päässä on parkkipaikka, jonka reunalta lähtee polku Gorsabrualle eli Gorsan kanjonin yli menevälle sillalle. Kanjonille pääsisi myös Ankerlian kautta, jolloin kävelyä tulisi yli kahdeksan kilometriä, mutta me otamme nyt kevyesti ja kävelemme helpointa polkua, joka on 1,8 km yhteen suuntaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sumu on täälläkin sakea. Ehkä se helpottaa kulkemistani, kun en näe kaukana alhaalla virtaavaan Sabetjohkiin asti enkä säiky joka kerta, kun lapset kulkevat polun reunalla, jonka vierestä alkaa jyrkkä louhikkoinen rinne. Sumu pehmentää maisemaa, joka on varmasti hieno selkeällä säällä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koska näkyvyys on huono, kiinnitän katseeni tavallistakin useammin aivan lähelle ja huomaan pian, että koko metsähän on kukassa. Käkkyräisten koivujen ja kivikoiden välinen aluskasvillisuus on suorastaan riehaantunut. Ruohokanukat, metsäkurjenpolvet, niittyleinikit ja vanamot peittävät maaston hehkeinä vehreinä mattoina.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Metsäkurjenpolvien ja niittyleinikkien väriloistoa
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ruohokanukat ja kurjenkanervat
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Peuranvirna
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Pohjansilmäruoho

Veden kohina paljastaa putouksen olevan lähellä. Gorsan putouksen tai Gorzifossin yläjuoksu jo häämöttää puiden välistä.

sdr

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Laskeudumme vielä hetken ja saavumme Gorsabrualle, Pohjois-Euroopan syvimmän kanjonin ylittävälle sillalle. Mies ja lapset kiiruhtavat siltaa eteenpäin. Minä ehdin astua vain muutaman askeleen ilmavalle sillalle, kun näkökenttä alkaa sumentua. Vajoan polvilleni, pidän kiinni sillan kaiteista ja hengitän syvään. Yritän ottaa muutaman kuvan kaiteiden välistä. Pidemmälle en uskalla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Gorsabrualta hypätään usein benjihyppyjä

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Putous on vaikuttava näky, vaikka sumun takia voimme vain arvailla minkä värinen harmaa tarkoittaa kanjonin pohjaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Näin pitkälle en itse päässyt vaan mies otti tämän ja seuraavan kuvan puolestani

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tuolla jossain lienee kanjonin pohja ja siellä virtaava Sabetjohk

Nousemme sillalta takaisin rinteeseen ja juomme kahvit nuotiopaikalla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lähden vielä uudestaan alas sillalle, sillä tiedän pystyväni parempaan. Kävelen jo muutaman metrin pidemmälle ja otan kuvia kaiteen yli. Seuraavalla kerralla pystyisin jo kävelemään sillan päästä päähän, mutta emme voi jäädä tänne tänne koko päiväksi siedätyshoitoon.

Kurkistamme vielä hieman ylemmäs vanhan voimalaitoksen raunioille ennen paluutamme autolle pitkin kukkaista polkua.

 

sdr

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Yksinäinen kissankello

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tunturikatkero
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Vanamojen hempeä maailma

Seuraavaksi jatkamme syvemmälle ja korkeammalle sisämaahan aina Guolasjärvelle asti tähyilemään Haltia.

 

Tämä kirjoitus on julkaistu myös Retkipaikan sivulla.

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Menaggion vanha tammi

Menaggion vanha tammi

Olen nähnyt Menaggion il Rogolonen, mutten Paavolan tammea. Joskus kaukaiset nähtävyydet ovat tutumpia kuin lähellä olevat. Ehkä tänä kesänä on käytävä katsomassa myös tuota Lohjan kuuluisuutta.

Oli viimeinen lomapäivämme pääsiäisenä Menaggiossa Comojärven rannalla ja aikomuksenamme oli matkustaa lautalla Bellagioon, tuohon kaupunkiin, josta näkemäni kuvat olivat sysäys koko tälle matkalle. Sinä päivänä tuuli oli kuitenkin niin navakkaa, etteivät lautat kulkeneet. Emme jääneet odottelemaan tuulen tyyntymistä vaan päätimme lähteä patikkaretkelle katsomaan yli 300 vuotta vanhaa tammea, il Rogolonea.

cof
Bellagio häämöttää vaahtoavan veden tuolla puolen

Menaggion lähellä on useita kiinnostavia patikkareittejä. Valitsimme metsäisen polun tammelle, sillä retki näytti sopivan helpolta lapsiperheelle. Ehkä seuraavan kerran uskaltaudumme kiipeämään Rifugio Menaggiolle, joka näytti myös houkuttelevalta kohteelta varsinkin maisemien puolesta.

Ajoimme Menaggiosta noin viisi minuuttia Luganon suuntaan ja jätimme auton Codognan kylään. Haahuilimme hetken kylän keskustassa, kunnes löysimme merkityn polun kiviaidan vierestä.

cof

cof

cof

Reitti kulki aluksi osin päällystettynä polkuna laidunten ja talojen välissä, myöhemmin sukelsimme syvemmälle metsäiseen maisemaan ja kävelimme maapolkua pitkin, ylitimme muutamia puroja ja juttelimme aasien kanssa. Olimme jo oppineet, että kellojen kilkatus täällä tarkoittaa yleensä aaseja laitumella eikä lehmiä. Tosin näimme yllättäen kaksi lehmääkin matkan varrella.

cof

sdr

sdr

cof

Tiheän pöheikön läpi tai laidunaukeiden yli tähyilimme laakson toisella puolella kohoaville vuorille ja taisimme nähdä vilauksen Pianojärvestäkin.

sdr

cof

cof

Vajaan tunnin kuluttua saavuimme aukiolle, jossa kasvaa mahtava il Rogolone, kunnioitusta herättävä tammivanhus. Tammen arvellaan kasvaneen tässä jo vuodesta 1710.  Infotaulun mukaan il Rogolone on 25 metriä korkea ja sen rungon ympärysmitta on peräti kahdeksan metriä. Lapset näyttivät lilliputeilta sen juurella seistessään. Kevään vaaleanvihreät lehdet hehkuivat kauniina sen tummaa runkoa vasten.

cof

cof

cof
Aukion laidalla oleva aavemainen rakennus näytti olevan romahtamaisillaan.

sdr

Ihmettelimme valtavaa puuta hetken ennen paluutamme. Vihreän ja rehevän metsän läpi oli mukavaa kulkea, päivän tuulet eivät häirinneet, eivätkä ötökät. Ajattelin, että tämä reitti on varmasti miellyttävä myös kesän kuumuudessa.

cof

cof

cof

Tämä oli meille juuri sopiva retki tähän päivään, eikä Bellagion näkemättä jääminen harmittanut yhtään. Olo oli seesteinen, koko perhe oli tyytyväinen, ja onpahan meillä nyt hyvä syy palata Comojärvelle.

cof

cof
Olisipa tullut muutama porkkana mukaan

 

 

Islannin roadtrip, osa 4: Jäätiköiden reunoilla

Islannin roadtrip, osa 4: Jäätiköiden reunoilla

Aamulla aurinko paistaa jälleen. On aika hyvästellä matkamme hienoin hotelli Fosshotel Glacier Lagoon Hnappavellirissä ja kiiruhtaa itse pääkohteeseen eli Jökulsárlónin jäätikkölaguunille. Noin 20 minuutin ajomatkan jälkeen saavumme laguunille, joka on aivan 1-tien vieressä. Näkymä on häikäisevä.

edf

Jökulsárlón on Islannin suurimman jäätikön Vatnajökullin kansallispuiston reunalla. Vatnajökullin kieleke Breiðamerkurjökull ulottui aiemmin mereen asti, mutta viimeisten sadan vuoden aikana jäätiköt ovat sulaneet vauhdilla, kieleke on vetäytynyt ja siitä on irronnut jäävuoria. Laguuni muodostui 1930-luvulla ja se on jatkaa edelleen laajentumistaan.

cof

Seisomme kirkkaassa auringossa tämän järisyttävän kauniin laguunin äärellä. Sen pinta on tyyni ja heijastaa jäälohkareet, -vuoret ja pilvet tarkkoina peilikuvina, mikä tekee maisemasta maalauksenomaisen epätodellisen, luonnon taideteoksen. Taivaanrannanmaalari on tänään sutinut sinistä ja valkoista suurin vedoin ja alemmas hieman harmaampia tai jopa rusehtavia pilvipintoja.

cof

 

cof

cof

Laguunilla järjestetään kesäkaudella venekierroksia ja harmittelin etukäteen sitä, ettemme moiselle pääsisi. Myös jääluolakierrokset on peruttu tältä päivältä sulamisen vuoksi. Päivä on hämmästyttävän lämmin. Uskomattoman kauniin tyynen laguunin rannalla kävellessäni olen kuitenkin kiitollinen, että saan olla täällä juuri nyt, kun paikka vielä odottaa suurimpia turistilaumoja eivätkä kirkkaanväriset pörisevät veneet riko hiljaisuutta.

Kävelemme rantaa pitkin eteenpäin ja vähätkin turistijoukot jäävät taakse. Mikä hiljaisuus! Hengitän täydellisen puhdasta kuulasta ilmaa ja muistelen hetken kotikaupungin kevätpölyjä. Hiljaisuuden rikkoo hetkeksi jäävuoresta lohkeavan palasen paukahdus ja romahduksen roiskahdus. Erotan kaukana pienen liikkuvan mustan pisteen. Hylje lipuu hiljaa vedessä ja katoaa pian jäälohkareen taakse.

jokulsarlon17

 

jokulsarlon19

jokulsarlon20

jokulsarlon21

jokulsarlon22

cof

Tyyntä vettä tuijotellessani huomaan sen hitaan liikkeen, joka kuljettaa pieniä jääveistoksia kohti laguunista mereen johtavaa suuaukkoa. Veden vauhti kiihtyy meren lähestyessä ja lopulta mereen purkautuessaan vesi syöksyy valtavalla voimallaan ja vie mukanaan isoja ja pieniä, läpikuultavia, samean valkoisia ja jopa turkooseja jäälohkareita.

Nousemme autoon ja ajamme takaisin sillan yli ja pysäköimme meren puolelle päätietä. Kävelemme rantaan, johon laguunista purkautuvat jäämuodostelmat rantautuvat. Musta ranta on täynnä erikokoisia auringossa hohtavia luonnon timantteja. Ranta on nimeltään Diamond Beach.

cof

 

cof

cof

cof

cof

cof
Rantautunut jäävalas?

Jään kauneutta ja monimuotoisuutta ihmeteltyämme palaamme autoon. Tänään on vielä pitkä ajomatka edessä. Ohitamme pian hotellimme ja ajamme vielä noin 30 kilometriä länteen Skaftavellin kansallispuistoon. Puistossa on eripituisia patikkapolkuja, joita kulkisin tänään enemmän kuin mielelläni. Joudumme kuitenkin valitsemaan lyhyimmän reitin, sillä aikamme on rajallinen. Tehomatkallamme ei ole nyt aikaa kiivetä katsomaan mahtavaa Svartifossia. Onpahan syy palata.

Skaftavellsjökullin jäätikkö on myös osa valtaisaa Vatnajökullia. Lähdemme katsomaan lähietäisyydeltä jäätikön reunaa. Tasainen ja hyvä polku vie meidät lähelle jäätikköä ja sitä reunustavalle sulamisvesistä muodostuneelle laguunille. Loppumatkan hiekkaiselle rannalle hypimme purojen yli kiveltä kivelle. Paikka on karumpi ja jylhempi kuin Jökulsárlónin satumaisema. Sää on hieno ja maisemat sykähdyttävät.

Skaftafell

Skaftafell2

cof

cof

cof

Skaftafell4

cof

cof

Elämysten jälkeen ajamme mahdollisimman suoraan Reykjavikiin. Pysähdymme vain pikaruualle ja tankkaamaan. Pääkaupungin lähestyessä autojen määrä kasvaa. Jätämme rannikkotasangon ja nousemme hetkeksi ylängölle, jossa on isoja lumilaikkuja ja pilvet makaavat alhaalla. Ihmettelen jälleen maan monimuotoisuutta.

edf

Laskeudumme Reykjavikiin, joka vaikuttaa melkein metropolilta autioilla taipaleilla viettämämme matkan jälkeen. Löydämme asuntomme ja parkkipaikankin muutaman korttelikierroksen jälkeen. Väsyneinä syömme erinomaisen illallisen Apotek-nimisessä ravintolassa ja tarkkailemme viileitä ja tyylikkäitä ihmisiä, jotka ovat valmiita liihottamaan lauantai-illan näyttämöllä. Musiikki pauhaa. Etäisyys aamuisen jäätikkölaguunin taivaalliseen rauhaan on enemmän kuin se lähes 400 kilometriä.