Tiesitkö, että Porvooseen pääsee junalla? No, en minäkään tiennyt vielä muutama viikko sitten, kunnes poikani ehdotti kesäisenä viikonloppuna junareissua kaupunkiin.
Lättähattu lähdössä Helsingistä
Lähdemme matkaan Helsingin rautatieasemalta. Astumme vanhaan vaunuun, jossa on ruskea yleisilme ja matalat samettiset penkit. Matka sujuu verkkaisesti klonksuen. Eroamme pääradan liikenteestä Keravan jälkeen. Tunnen itseni kovin museaaliseksi, sillä muistan hämärästi varhaislapsuudestani, kun nämä olivat jossain Kanta-Hämeessä vielä ihan tavallisessa käytössä.
Hieman yli puolentoista tunnin köröttelyn jälkeen saavumme Porvoon asemalle ja lähdemme kävelemään kohti keskustaa ruohottuneita raiteita pitkin.
Saavumme joen rantaan, josta avautuu kaunis näkymä vanhaan kaupunkiin.
Kirsikkana tässä makeassa kakussa on tuomiokirkko 1400-luvulta
Jatkamme matkaa rantaa pitkin ja katselemme vanhoja punaisia aittoja ensin vastarannalta. Alkaa sataa, ja samalla paistaa aurinko. Sää on oikullinen niin kuin Suomen kesässä kuuluukin.
Aitat sateessaMuutaman minuutin päästä sade on jo ohi
Ei ole mikään ihme, että Porvoo on niin suosittu päiväretkikohde. Vanha keskusta on kuin karamelli. Lukuisat antiikkiliikkeet ovat houkuttelevia ja ravintolat kehuttuja.
Aitoa antiikkia aitoissaSateen jäljet helmeilevät vielä hetken kukissaPorvoonjokiLelukaupan kylttiKujakävelyllä
Me päätämme kävelykierroksemme torin varteen kahvila Cabrioleen, jonka kakkuja ei vain voi ohittaa.
Café Cabriole on kakkuihmisen keidas. Itse olen enemmän pullaihminen, mutta jään perheessäni vähemmistöön tässä suhteessa. Tämän kahvilan tarjonta on kyllä aivan syntisen ohittamaton.
Museojunalla eli lättähatulla pääsee mukavasti Porvooseen muutaman viikon välein lauantaisin. Tänä kesänä ehtii vielä junan kyytiin Helsingistä 21.7., 28.7., 11.8. ja 25.8.2018. Jos ihan koko matka ei kiinnosta, voi mukaan hypätä myös Tikkurilassa, Keravalla, Nikkilässä, Hinthaarassa tai Haksissa.
Höyryjunallakin olisi tuon matkan voinut taittaa, mutta vain 16.–17.6.2018, joten sitä emme päässeet nyt kokemaan. Ehkä ensi vuonna sitten.
Etelä-Ranskassa on kaikkea: merta, viihtyisiä kaupunkeja ja vuoretkin ovat lähellä. Ei tarvitse ajaa tuntiakaan, kun on jo vuoristoteillä ihmettelemässä jyrkille rinteille rakennettuja kyliä ja kansallispuistojen lumihuippuvuoria. Nämä maisemat ovat näkemisen arvoisia ja kesällä mukava pakopaikka rannikon helteistä. Me kävimme vappulomallamme ajelemassa Mercantourin kansallispuiston liepeillä sekä Verdonin rotkolla.
Tie Utelleen
Lähdemme ajamaan majapaikastamme Rigaudin kylästä kohti pohjoista läpi Ciansin ihmeellisen punaisen rotkon.
Gorge de CiansMaisematasannetta korjataan, me ajamme viereisestä tunnelistaLe Cians virtaa etelään kohti Var-jokea
Beuilista käännyimme itään. Pian näkymä muuttuu lähes alppimaisemaksi.
Ohitamme Roubionin rinnekylän ja pysähdymme evästauolle pauhaavan kosken äärelle. Sää on pilvinen ja viileä.
Roubion
Käännymme Saint-Sauveur-sur-Tinéen jälkeen takaisin etelään ja Roussillonin jälkeen lähdemme kipuamaan serpentiiniteitä ylös kohti La Tourin kautta kulkevaa tietä Utellen kylään. Tie La Touriin on kapea ja kiharainen. Pitkulainen kylä komeilee vuoren harjanteella ja ajamme sen läpi liiankin liukkaasti. Tajuan vasta viiveellä nähneeni jotain uskomattoman kaunista. Kylä oli täynnä kukkivia juudaksenpuita, enkä ymmärtänyt pyytää kuljettajalta edes kuvaustaukoa. Harmittaa.
Ennen Utellea kurvaamme katsomaan läheisen vuoren (tai kukkula se ehkä on paikallisille) huipulla olevaa kappelia La Madone d’Utellea. Kappelilta on upeat näköalat joka puolelle. Viileä tuuli viuhuu ja toipilaana oleva lapsemme hytisee. On jatkettava pikaisesti matkaa.
La Madone d’Utelle
Näkymä kappelilta Utelleen
Laskeudumme Utelleen ja pidämme kahvi- ja vessatauon kylän laitamilla olevassa ravintolassa. Terassilta on hyvät näköalat kylän keskustaan.
Utelle
Tarkkailemme terassilta kahden kaveruksen, ponin ja lampaan, laiduntamista alapuolellamme. Ne etenevät vieri vieressä.
Jätämme auton kylän laidalle ja lähdemme tutustumaan keskustaan. Kissa tarkkailee saapumistamme kujan varrella olevan talon ikkunalaudalla.
Keskusaukiolla tunnen saapuneeni paikallisten olohuoneeseen. Taidamme olla ainoat turistit kylässä. Lapset leikkivät, piirtävät ja pyöräilevät aukiolla ja vanhemmat juttelevat terassilla. Tunnen tunkeilevani heidän yksityiseen tilaansa ja kuvaaminen tuntuu melkein sopimattomalta.
Aukion reunalla istuu kolme vanhaa naista, joista yksi huikkaa minulle, että kannattaa käydä kirkossa sisällä pian, sillä se menee kuudelta kiinni. Kiitän ilahtuneena huomaavaisuudesta ja käymme kurkistamassa kylän kirkon kauniita sisätiloja. Olemme hämärässä kirkossa yksin. Ei yhden yhtä syntistä ripittäytymässä rippituolissa.
Elämää kyläläisten olohuoneessa
Aurinko kurkistaa sopivasti juuri, kun löydän kylän laidalta kehäkukkapellonTällaiset talot herättävät minussa suojelunhalua.
Utellen kylä on todella sympaattinen ja kauniilla paikalla. Sen ympäristössä on patikkapolkuja, joista yksi ulottuu kukkulan huipulle kappelille asti. Kovin kaukana ei ole myöskään Coarazen kylä, joka on valittu Ranskan kauneimpien kylien listalle.
Gorges du Verdon
Toinen retkipäivämme vie meidät lännemmäs kuuluisaa Verdonin rotkoa katsomaan. Alkumatkasta avaamme autoradion ja siellä puhuu Erkki Toivanen! Mitä ihmettä? Sattumaltako radiokanavalla puhutaan selvää suomea vai onko tämä älyauto, joka valitsee kanavan vuokraajien kansallisuuden mukaan? Kestää melkoisen tovin, että ymmärrän kuuntelevani vanhaa kielenopetusohjelmaa, jossa Erkki Toivanen kertoo hyviä syitä ranskan opiskeluun. Merkillinen sattuma. Ja Erkki on muuten oikeassa.
Ohitamme Entrevaux’n pikkukaupungin, jota vartioi linna korkealla jyrkän kivisen vuoren huipulla. Vaikuttavan näköinen paikka, johon pääsee junalla Nizzasta.
Verdonin rotkoa lähestyessä maanpinnan muodot alkavat olla muhkeita. Näkee, että täällä ovat jyllänneet paljon ihmistä suuremmat tektoniset voimat.
Tie kulkee jyrkän rinteen viertä ja välillä kallionkielekkeen alta. Saavumme ensimmäiselle näköalapaikalle Le Point Sublimelle. Parkkipaikkaa on yllättävän vaikea löytää, vaikka pahin sesonki on vielä kaukana. Kävelemme laakean kallion päällä kohti näköalatasannetta. Komea rotko avautuu edessämme.
Kallion kolossa kukoistaa pieni huomaamaton kukka
Syömme melko ankean patonkilounaan Auberge du Point Sublimessa ja jatkamme ajoa. Alun perin oli tarkoitus ajaa aina Moustiers Sainte Marien fajanssikaupunkiin asti, mutta takapenkin toipilas valittaa korviaan, joten käännymme Route des Cretes -maisematielle. Route des Cretes kannattaa kiertää myötäpäivään, mutta me ajamme ensimmäisen tienhaaran ohi ja päädymme ajamaan kierrosta vastapäivään. Loppumatka on yksisuuntainen, joten joudumme kääntymään takaisin ja palaamaan samaa tietä.
Route des Cretes kulkee rotkon varrellaVerdonin rotko on noin 25 kilometriä pitkä ja syvimmillään noin 700 metriäTärpättipistaasit sinnittelevät rotkon reunalla
Valokuvauspaikalla yhtäkkiä kaiteen takaa nousee kaksi ihmistä, kypärät päässä, isä ja tytär ehkä, kalliokiipeilyvarusteet ympärillään. Mitä kaikkea tekevätkään ihmiset, jotka eivät kaihda korkeuksia. Näemme paluumatkalla muitakin kiipeilijöitä sekä patikointiporukoita. Huimia maisemia, paljon ihmisiä. Ciansin rotkon rinteillä sain patikoida ylhäisessä yksinäisyydessäni. Upeita paikkoja molemmat.
Matkoja, retkiä, hetkiä 