Syysvärejä ja jumalaisia maisemia Dolomiiteilla

Syysvärejä ja jumalaisia maisemia Dolomiiteilla

Ylitämme Timmelsjochin solan Itävallasta Italiaan ja upeiden maisemien lisäksi silmiämme alkaa hivellä entistäkin kirkkaammat värit. Vuorten ja kukkuloiden rinteillä on yhä enemmän lehtikuusia, joiden ruska sävyttää maisemaa. Vihreän, oranssin ja keltaisen loisto yhdistyy siniseen taivaaseen. Onpa meillä onnea, kun saamme tämänkin nähdä.

Dolomiitit ruska

Majoitumme Val di Funesin eli Villnöβin laaksoon San Pietron (St. Peter) kylään Etelä-Tiroliin. Haluamme nähdä UNESCO:n maailmanperintökohteenakin tunnetun Dolomiittien vuoriston maisemia.

Airbnb-kämppämme taitaa olla hullunkurisin asunto, jossa olemme olleet. Astumme sisään lasiovesta, joka vie meidät suoraan ahtaaseen perinteisesti sisustettuun ruokailutilaan. Siitä kävelemme ultramodernin keittiön läpi ja tulemme isoon sokkeloiseen eteiseen, jossa ei ole ulko-ovea mutta kattoon asti ulottuvat valtavat tummat vaatekaapistot. Eteisestä on näkymä askeettiseen makuuhuoneeseen ja 70-luvulta peräisin olevaan kylpyhuoneeseen. Alkaa naurattaa. Tässä paikassa on luonnetta, jokaiselta vuosikymmeneltä jotain. Emäntämme Tanjan hymy on leveä ja kirkas kuin Tirolin aurinko. Tunnemme olevamme tervetulleita.

Val di Funes tonttu

Ulkona kukkapurkissa puutarhatonttu vartioi huonosti hoidettua pihaa. Musta kissa saapuu luoksemme ja asettuu taloksi. Kotoisaa.

Lähdemme ensin ajelulle kohti Grand Dolomite Roadia. Loppujen lopuksi ajamme sitä vain pienen osan, sillä täällä on yksinkertaisesti pakko pysähtyä vähän väliä katsomaan maisemia ja kuvaamaan. Näkymät ovat aivan ällistyttäviä, sää mitä parhain, parhaimmillaan kesäisen lämmin näin lokakuun puolivälissä.

Dolomiitit

Ensin jumitumme tien SS242 varteen paikkaan, jossa saamme katsella tien toisella puolen majesteettista Sassolungoa ja toisella puolella kohoavia Sella Towersin huippuja.

Dolomiitit Sella Towers
Sella Towers
Dolomiitit
Kurkistus heijastukseen vai toiseen todellisuuteen?
Dolomiitit
Sassolungo
Dolomiitit
Pilvinen hetki aurinkoisella matkallamme

Jatkamme kohti etelää ja käännymme Great Dolomite Roadille (Strada Dolomites) kohti Passo Pordoita.

Dolomiitit
Dolomiiteilla jokainen tie on maisematie
Dolomiitit
Ei hullummat näkymät tälläkään tauolla
Dolomiitit
Syksyä parhaimmillaan

Dolomiitit

Great Dolomite Road kulkee Bolzanosta Cortina d’Ampezzoon asti, mutta me pysähdymme Arabbassa lounaalle ja käännymme kohti pohjoista. Kierrämme San Martino in Badian (St. Martin in Thurn) kautta kotilaaksoomme.

Pysähdymme ennen auringonlaskua vielä ihailemaan Sass de Putiaa (Peitlerkofel) iltavalaistuksessa.

Dolomiitit
Peitlerkofel (Sass de Putia)

Dolomiitit

Seuraavana päivänä ajamme Val di Funesin itäiseen kolkkaan Zanser Almiin (Malga Zannes). Ohitamme Santa Maddalenan kylän ja St.Johannin (San Giovanni in Ranui) pienen kirkon. Maisema on häikäisevän vihreä.

Dolomiitit
Val di Funes
Dolomiitit Odle
St. Johannin pieni kirkko taustanaan Odlen vuorijono

Emäntämme Tanja pitää pientä hotellia Zanser Almissa ja olisimme voineet jättää auton ilmaiseksi heidän parkkipaikalleen, mutta hätäisinä ajamme maksulliselle parkkialueelle tarkoituksenamme vain pikaisesti katsella ympärillemme. Lapsella on lämpöä emmekä voi nyt lähteä patikoimaan. Katselen kaihoisasti lukemattomia reittiopasteita. Alun perin suunnittelin meille Adolf Munkel -reittiä tälle päivälle.

Kävelemme hetken kirkkaassa auringonpaisteessa ja piipahdamme hetkeksi metsän puolelle. Maisemaa hallitsevat Odlevuorten jyrkät seinämät. Tunnen oloni määrittelemättömän hyväksi juuri täällä.

Nautimme kahvit ja suussasulavat strudelit ravintolan terassilla. Aurinko lämmittää suomalaiselle iholle sopivasti, yritän imeä tämän kaiken valon ja koko seudun värit ja energian itseeni talvea varten.

Dolomiitit
Zanser Alm ja Odlevuoret

Juttelen hetken ravintolanpitäjän kanssa. Hän kertoo pitävänsä paikkaa auki vielä ensi viikon, sitten on aika levätä hetki ennen talvisesonkia ja kelkkailukautta. En tiennytkään, että kelkkailu on täällä merkittävin ajanviete. Ravintoloitsija sanoo myös haaveilevansa Suomen-matkasta, sillä hän on nähnyt kuvia Itä-Suomen järvistä. Me taas olemme unelmiemme vuoristomaisemissa juuri nyt. Hymähdämme molemmat itsellemme, ihminen tuntuu kaipaavan aina jotain erilaista, toisenlaiseen paratiisiin, vaikka itse asuisi näinkin jumalaisessa paikassa.

Dolomiiteilla yhdistyy niin moni itselleni mieluisa asia: mielettömät maisemat, lukemattomat patikointireitit sekä kivat kylät ja kaupungit. Pidän paljon Etelä-Tirolin pääkaupungista Bolzanostakin. Hintataso on kohtuullinen ja alueella pärjää hyvin saksalla, joka sujuu itseltäni paremmin kuin italia. Sääkin oli meille täydellinen, sillä emme ole kuuman kesän ystäviä, mutta nautimme syksyisestä lämmöstä täysillä.

Merkitsen paikan muistojeni laatikkoon, jossa päällä lukee ”Tänne palaan vielä”.

Dolomiitit

 

  • Tämä matka tehtiin lokakuun puolivälissä
  • Lensimme Müncheniin, vuokrasimme auton ja ajoimme ensin kolmeksi yöksi Itävallan Ladisiin. Sieltä ajoimme Val di Funesiin, jossa majoituimme myös kolme yötä.
  • Dolomiitit on upea kohde syksyllä, vaikka useimmat vuoristohissit ovatkin jo kiinni. Tätä mieltä on myös Maailman äärellä -blogin Heidi, joka matkaili samoilla seuduilla viikkoa myöhemmin. Seuraa Heidin blogia ja ihastu henkeäsalpaaviin kuviin ja uskomattomiin päiväpatikoihin!

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Mainokset

Timmelsjochin solan kautta Itävallasta Italiaan

Timmelsjochin solan kautta Itävallasta Italiaan

Aamuaurinko valaisee jälleen Laudeggin linnan Ladisissa ja meidän on aika jatkaa matkaamme kohti Italiaa. Tällä kertaa olen muistanut ottaa mukaani tiekartaston, johon on merkitty maisemareitit vihreällä. Valitsemme majapaikkamme laakson eli Oberinntalin sijaan kulkureitiksemme Ötztalin, jossa näkyy lupaavasti vihreää. Aiomme ylittää rajan Timmelsjochin solan (Passo Rombo) kautta. Maisemanmetsästyksemme jatkuu.

Ajamme pienen koukkauksen pohjoiseen, että pääsemme Ötzin laaksoon. Pysähdymme ensimmäisen kerran Söldenin jälkeen katsomaan hiihtokeskuksena tunnetun kylän postikorttimaisemaa.

Sölden
Sölden

Nousemme vähitellen ylemmäs ja ohitamme Obergurglin ja Hochgurglin. Jokunen vaeltaja kävelee hetken tienviertä, mutta muuten on hiljaista. Hiihtohissit ovat levolla. Vuoristomaisema muuttuu yhä karummaksi ja autius vaihtuu yhtäkkiä valtavaan parkkipaikkaan. Olemme saapuneet Timmelsjochin alppitien (Hochalpenstrasse) tietulliasemalle, jonka yläkerrassa näkyy olevan moottoripyörämuseo. Parkkipaikan reunalla on rivi turistibusseja, maisematasanne ja tietoa alueen luonnosta ja historiasta.

Timmelsjoch

Timmelsjoch
Näkymiä tietulliasemalta eli moottoripyörämuseolta

Kurkistamme myös isoon ravintolaan ja huomaamme, että paikka taitaa olla motoristien suosiossa. Asiakaskunnassa on lukuisia partaisia harrikkahipstereitä.

Timmelsjoch
Timmelsjochin moottoripyörämuseo

Maksamme 16 euron tietullin (yhteen suuntaan) ja jatkamme matkaa ylemmäs kuumaisemiin kohti lähestyvää Italiaa. Tie on auki vain lokakuun loppuun asti, ehdimme onneksemme vielä nähdä tämän kaiken upeuden.

Timmelsjoch
Timmelsjoch

Juuri ennen rajaa pysähdymme vuoristoravintolan (Rasthaus Timmelsjoch) eteen. Olemme nousseet 2500 metrin korkeuteen.

Timmelsjoch
Timmelsjochin solan pieni museo keikkuu Itävallan ja Italian rajalla ja kertoo tarinoita tien rakentamisesta vaikeissa olosuhteissa. Sola avattiin vuonna 1959. Lammaspaimenet ovat vaeltaneet Italian puolelta laumojensa kanssa näihin maisemiin kesäksi jo vuosisatojen ajan.

Kiipeilemme ravintolan ympärillä ja ihmettelemme vuorille levittäytyvää taidenäyttelyä. Ihmisen luovuus kohtaa taivaalliset maisemat ja käy vuoropuhelua vuorten kanssa.

Timmelsjoch
Kukkulan huipulla risti tavoittelee taivaita. Siitä hieman alemmas on taideteos ”Kaipauksen, toiveiden ja unelmien puu”
Timmelsjoch
Rajapyykin molemmille puolille on asetettu tuolit, ehkä jättiläisten rajaneuvotteluita odottamaan. Vai olisivatko ne sittenkin filosofien tai velhojen väittelyitä varten? Ympäristö ainakin olisi omiaan ylevien ajatusten vaihtoon.
Timmelsjoch
Ihmisen viimeinen avunpyyntö vai iloinen tervehdys?

Timmelsjoch

Missä tuuli on silloin
kun se ei puhalla

korvissani
kuiskailee onni

– oma tulkintani kallion tekstistä

Timmelsjoch
Häikäisevää. Sää on meille jälleen suotuisa, voin kuvitella, että täällä on toisinaan dramaattiset olosuhteet.
Timmelsjoch
Kaipauksen, toiveiden ja unelmien puu. Tämä mies kirjoittaa unelmiaan kortille pitkään. Sen täytyy olla jotain tärkeää.
Timmelsjoch
Rakkautta, reissuja, marsuja − ihmisen unelmia
Timmelsjoch
Birgit ja Jörg ovat sitä mieltä, että matkustaminen tekee onnelliseksi. Olen samaa mieltä.
Timmelsjoch
Huipulla risteilee houkuttelevia polkuja

Timmelsjochin solan museopömpelin takaa tie kaartaa Italiaan ja saavumme Passeiertaliin. Lähdemme laskeutumaan serpentiinejä pitkin alas. Maisema muuttuu värikkäämmäksi lehtikuusien ruskavärien myötä ja on pysähdyttävä vähän väliä huokailemaan näkymien äärelle.

Timmelsjoch
Matkan varrella maisemia tarjoillaan välillä valmiiksi kehystettyinä. Samalla saamme tietoa alueen kivilajeista, eläimistä ja historiasta.

Timmelsjoch

Timmelsjoch
Ihmisellä on tarve jättää jälkensä joka paikkaan

Timmelsjoch

Timmelsjoch
En saa näistä maisemista tarpeekseni
Timmelsjoch
Olemme saapuneet Passeiertaliin

Lopulta ajamme loistavien lehtipuiden ja vihreiden laitumien keskellä kohti Meranoa. Tie kohti Bolzanoa kulkee Meranon kaupungin läpi ja katson auton ikkunasta, kun ohi lipuu jälleen yksi sykähdyttävän kaunis italialainen kaupunki. Miten paljon kauneutta mahtuukaan yhteen maahan.

Passeiertal

Tämä matka on ollut täynnä jumalaista kauneutta ja matkailijan ahneutta. Mietin niitä Söldenin alueen satoja vuosia vanhoja sembramäntyjä ja patikkareittejä, joille emme voineet poiketa; Timmelsjochin polkuja solan huipulla, jonne olisi voinut jäädä tuntikausiksi vaeltamaan hohtavassa auringonpaisteessa ja houkuttelevan näköistä Meranon kaupunkia.

Ehkä jonain päivänä on vielä aikaa pysähtyä ja matkustaa hitaasti. Meillä on jo kiire Bolzanoon ja sieltä majapaikkaamme Val di Funesiin (Villnöss).

”Timmelsjoch oli elämys, maisemareitti vailla vertaa”, ajattelen. Enkä arvaa, että jotain kenties vieläkin uskomattomampaa on tulossa.

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Serfaus–Fiss–Ladis Itävallassa – tekemistä koko perheelle

Serfaus–Fiss–Ladis Itävallassa – tekemistä koko perheelle

Tänä vuonna teimme syyslomalla vertailevaa tutkimusta Itävallan ja Italian Alpeilla, ja kumpikin voitti. Itävalta veti pidemmän korren lapsiperhekohteena ja Italiahan on aina hyvä valinta, ja Dolomiitit erityisesti maisemakuumeiselle kohtalokas kohde.

Itävallasta valitsimme Serfaus-Fiss-Ladisin alueen tukikohdaksemme, koska netistä päättelimme, että siellä olisi vielä useita kabiinihissejä toiminnassa. Syyslomaviikkomme (viikko 42) oli alueen kesäkauden viimeinen viikko, joten ihan ylimmille harjanteille emme enää päässeet, mutta kahden kilometrin korkeudessa oli meille riittävästi puuhaa, polkuja tallattaviksi ja vuorimaisemia ihailtavaksi. Ladis on noin kolmen tunnin ajomatkan päässä Münchenistä ja matkaan on helppo yhdistää retkiä myös Liechtensteiniin tai Italiaan.

Laudeggin linna
Laudeggin linna näkyi komeasti asuntomme ikkunasta

Asetuimme Ladisin kylän alarinteille Ladis Living -nimiseseen huoneistohotelliin. Majapaikka veti puoleensa siksi, ettei sisustus ollut ihan perinteistä tirolilaistyyliä vaan modernisoitu versio siitä. Kaikki oli uutta ja siistiä ja huippu-urheilijalta näyttävä emäntämme oli oikein avulias. Saimme häneltä näppärät Super. Sommer. Card. -kortit, joilla pääsimme matkustamaan ilmaiseksi kaikilla hisseillä, Serfauksen kyläjunalla ja vaellusbussilla. Tosin viimeksi mainittu jäi kokematta, sillä se kulki kovin harvakseltaan.

Laudeggin linna Ladis
Laudeggin linna Ladisin kylästä katsottuna

Lähdimme ensimmäisenä aamuna kipuamaan kohti Ladisin kylän ylärinteitä. Astuimme Sonnenbahnin kyytiin, joka vei meidät naapurikylä Fissiin. Siitä jatkoimme Möseralmbahnin kyydissä ylemmäs melkein kahden kilometrin korkeuteen. Aseman vieressä oli mahtava puuhamaa lapsille: pieni lumimäki rengaslaskua varten, lentorata, hyppytorni, trampoliini, keinuja, vuohia rapsutettavaksi yms. Osa huveista oli maksullisia. Vierestä lähti myös raidekelkkarata Fisser Flitzer, jolla pääsisi laskemaan yli 40 km/h pari kilometriä alamäkeen. Lapsia jäi ehkä harmittamaan, kun vanhemmat jänistivät tästä mahdollisuudesta.

Ladis Sonnenbahn
Näkymiä Sonnenbahnin kyydistä
Fisser Flitzer raidekelkka
Fisser Flitzer raidekelkan lähtöpaikka

Lähdimme Möseralmista kävelemään pitkin Panorama Genusswegiä eli maisemanautintojen tietä kohti seuraavan hissin asemaa. Kävelymatka oli juuri sopiva eikä vastalauseita ehtinyt kuulua. Sunliner-hissillä pääsimme alas Serfauksen kylään, josta lähdimme taas ylös parin kilometrin korkeuteen. Komperdellin väliasemaa korkeammalle emme nyt päässeet. Tuuli oli navakkaa, joten laitoimme nopeasti takit päälle ja huput korville. Etsimme evästauolle suojaisan paikan ja saimme taas nauttia kesäisen lämpimästä auringonpaisteesta ja hienoista maisemista.

Panorama genussweg
Maisemapolkua pitkin oli helppo tallustaa, vastaan tuli lastenrattaitakin.
Serfaus
Eväshetkemme maisema

Jatkoimme patikointia pitkin Piratenwegiä. Merirosvoteemainen parin tunnin patikkapolku oli hieman lapsellinen meidän esiteineillemme, mutta mukavasti niistä aarrearkuista sai hyvän syyn pysähdellä ja tauottaa kävelyä ja napsia samalla muutaman kuvan.

Serfaus
Maisemia merirosvopolun varrelta
Serfaus
Kappeli Komperdellin väliaseman lähellä. Maisemapenkki houkutteli istumaan hetkeksi.

Posket punaisina ulkoilusta palasimme Komperdell Mittelstationille, laskeuduimme Serfausin kylään ja vielä alemmas kyläjunalla. Seuraava vaellusbussi olisi lähtenyt vasta 50 minuutin päästä, joten lähdimme kävelemään kohti Fissin kylää, jotta ehtisimme vielä Ladisiin vievän Sonnenbahnin kyytiin ennen kello viittä, jolloin hissi suljettiin. Onneksi matkaa oli vain pari kilometriä ja laakson syksyiset värit tekivät patikasta mukavan.

Serfaus
Matkalla Serfausin kylästä Fissiin
Fiss
Tie Fissin kylään
Ladis
Ladisissa kotinurkilla käännyin katsomaan perässäni kuuluvaa askelten kopsetta. Kaksi kuvankaunista kantturaa oli näemmä iltakävelyllä ja paimen ohjasi heidät keskelle kylätietä.

Meistä kaikista oli hauskaa matkustaa kylästä toiseen kabiinihisseillä ja katsella maisemia. Lyhyet patikat hissiasemien välillä tekivät päivästä itselleni mieluisan. Lisäksi joka asemalla ja kylissä näyttää olevan hengästyttävä määrä tekemistä lapsille: peilitaloa, leikkipuistoja, kelkkaratoja, lapsille suunniteltuja patikkareittejä, geokätköilyä jne. Lokakuisella viikolla leikkipaikoilla oli vielä mukavan väljääkin.

Serfaus–Fiss–Ladis on kaikin puolin hyvä kohde lapsiperheelle.

Ladis
Ladis

 

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Syyskuun hiljaisuus päättyy Nepaliin

Syyskuun hiljaisuus päättyy Nepaliin

Blogi on ollut hiljaa jo viikkokausia ja vaikka päässäni on vilahtanut tarinanpoikasia, ne eivät ole sieltä puskeneet ulos asti. Olen yrittänyt saada ajatuksiani kokoon kesän haahuilusta Helsingin tuntemattomia nurkkia tutkien, muutaman päivän Tallinnan-reissusta tai edes jotain lisää länsirannikon automatkastamme. Mutta ei, ei sieltä tule mitään tarpeeksi inspiroivaa vaan aihiot ovat olleet lähinnä vanhoja juttuja, outoja hetkiä ja noloja tilanteita vuosien takaa. Ehkä kirjoitan niistä vielä joskus.

Juuri nyt valmistaudun työmatkaan. Nostin juuri pöydälle maitohappobakteereita, ripulilääkkeitä ja hengityssuojan, kasasin matkalaukun puolilleen tuliaisia ja itselleni välipaloja, jos ei ehdi syömään. Huomenna lähden kohti Kathmandua.

Kathmandu

Kävin Nepalissa ensimmäistä kertaa kuusi vuotta sitten. Osallistuin seminaariin vuoristohotellissa Nagarkotissa ja yövyin matkan alussa ja lopussa Kathmandussa. Päivät kuluivat kylmässä seminaarihuoneessa, mutta voi pojat, olipa meillä melkoiset maisemat aamiaisella.

Nagarkot

Paluumatkalla Nagarkotista pysähdyimme Kathmandun lähellä Bhaktapurissa ja kävelimme hetken aikaa Durbarin aukiolla. Aukio oli maagisen kaunis ja uhkui satoja vuosia historiaa, uskontoa ja elämää.

Bhaktapur

Bhaktapur

Ehdin nähdä aukion täydessä loistossaan ennen vuoden 2015 maanjäristystä. Järkyttävä tuhoisa maanjäristys, jonka jäljiltä osa paikallisista elää edelleen väliaikaistiloissa. Aukio oli raunioina. Ihminen on voimaton ja ihmisen rakennelmat kuin korttitaloja tektonisten voimien edessä. Siihen osaan on meidän tyydyttävä.

Odotan nyt näkeväni saasteisen sympaattisen kaupungin, vanhoja tuttuja ja uusia kollegoja, kokevani mielenkiintoisia keskusteluita, dokumentin kuvauksia, uuvuttavaa kiirettä ja inspiroivia tapaamisia.

kukkamalja Nepal

Kun palaan kotiin on jo melkein syysloman aika. Saapa nähdä olenko ehtinyt siihen mennessä toipua kulttuurishokista, jonka kotimaan rikkaus ja joka puolelta tietoisuuteen tunkevat ensimmäisen maailman ongelmat aiheuttavat.

Lomalla me etuoikeutetut lennämme Müncheniin ja jatkamme siitä Itävaltaan. Vai jatkaisimmeko sittenkin Italian Dolomiiteille asti? Ehkä pyörähdämme Liechtensteinissa. Tällä kertaa jätämme majoitusvaraukset viime hetkeen ja menemme sinne missä sää on parhain.

Kunhan näemme vuoria ❤

Meillä on kaikkea paitsi vuoria.

Nagarkot

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Länsirannikon helmiä

Länsirannikon helmiä

Länsirannikko on jäänyt minulle tuntemattomaksi. Olen kasvanut Hämeessä, reissannut ja asunut idässä, tottunut järvimaisemaan ja erityisesti viime vuosina kaivannut jatkuvasti Lapin avariin maisemiin. Muutamaa pikaista työmatkaa lukuun ottamatta olen käynyt lännessä häpeällisen vähän. Olisiko lännellä jotain kiinnostavaa tarjota? Tämän kesän ilmansuunnan meille määritteli Nick Cave, joka esiintyi heinäkuun lopussa Porissa. Mies pääsi viimein näkemään Caven livenä ja minä päätin lähteä lasten kanssa kyytiin.

Koska jazzit nostavat alueen majoitushintoja pilviin, jäimme ensin kahdeksi yöksi Sastamalaan luomutilalle. Asustimme navetan päädyssä viihtyisässä mökkimäisessä asunnossa ja nukuimme hyvät unet seinän laajuisen koivumetsätapetin tunnelmassa. Aamulla kävimme katsomassa mullikoiden märehtimistä ja korvien heilutusta, rapsutimme talon koiria ja yritimme nähdä vilauksen piileskelevistä kissoista.

Länsirannikon roadtrip
Mukavat naapurimme

Rauman pihat ja pitsit

Päivä oli harmaa mutta leppoisan lämmin ja minä halusin viimein nähdä Rauman. Ajelimme kaatosateessa kohti pitsikaupunkia. Se oli ensimmäinen sadepäivä Raumalla sitten juhannuksen, kertoi Rauma-guru Saana Jaakkola (Live Now Dream Later -blogin kirjoittaja). Sade hiipui onneksi pelkäksi tihkuksi ja tepastelimme tyytyväisinä idyllisessä vanhassa kaupungissa, kurkistelimme pihoille, vaikka Pitsiviikot olivat alkamassa vasta seuraavana päivänä.

Länsirannikon roadtrip
Suomen kapein katu Kitukränn
Länsirannikon roadtrip
Kukkivia kenkiä raumalaisella pihalla

Söimme perjantaipizzat Osteria da Filippossa ja jälkkärikahvilla kävimme nauttimassa vaniljamunkkeja Kontion kahvilassa. Näin se loma aloitetaan terveellisissä merkeissä.

Seuraavan kerran Raumalla käydessä täytyy ehdottomasti tähdätä Pitsiviikkojen aikaan, sillä olisin oikein mielelläni kierrellyt kirpputoreja ja Vanhan Rauman pihoja. Mutta meillä oli jo kiire eteenpäin.

Länsirannikon roadtrip
Nyplääjien pitsimyymälä

Lue Saanan blogista lisää Raumasta.

Matkalla Vöyriin

Autoilu pitkin länsirannikkoa ei sinänsä sykähdyttänyt. Laakeat peltomaisemat ja Suomelle tyypilliset tienvarsipusikot aivät antaneet sen kummempia elämyksiä matkan varrella. Sopivia lounaspaikkojakaan ei ihan joka risteyksessä ollut. Ehkä hyvä niin, sillä päädyimme lopulta kurvaamaan Kaskisiin lounaalle ja löysimme Sinisen hetken. Astuimme sisään ravintolaan ja ilahduimme jo vastaanotosta: punainen matto ja sievä kissa, tuo suloinen hovimestari.

Länsirannikon roadtrip
Tervetuloa Siniseen hetkeen

Sinisen hetken saaristolaispöytä oli myös mukavaa ja maukasta vaihtelua tienvarsisyöttölöiden pizzaburgerlistoille. Lounasravintola on aivan rannassa ja katetulta terassilta oli mukava katsella merelle, vaikka tihkusade oli jälleen seuranamme. Jos sää olisi suosinut, olisin mielelläni jäänyt hetkeksi kiikkumaan rannalla rivissä seisoviin keinuihin ja tuijottelemaan Kaskisten ja Eskön välistä tyyntä salmea.

Länsirannikon roadtrip

Vöyrillä yövyimme hevostilalla, jossa ei tosin ollut yhtäkään pollea paikalla. Hevoset nauttivat kesälaitumen vihreydestä jossain toisaalla ja me asuimme yleensä ratsastusleiriläisten käytössä olevassa mökissä.

Päivä Powerparkissa

Tässä vaiheessa alkoi jo harmittaa enemmänkin tämä matka-ahneus eli kiire, sillä Vaasan edustan Merenkurkun saaristo oli melkein kivenheiton päässä, mutta siihen ei ollut nyt aikaa, sillä lapsille oli luvattu päivä Powerparkissa Alahärmässä. Itse en osaa huvipuiston huimia vuoristoratoja arvostaa, mutta mitäpä sitä ei lastensa vuoksi tekisi. Jään haaveilemaan Merenkurkun De Geer -moreeneista ja drumliineista, maailmanperintökohteen merkillisestä maisemasta.

Länsirannikon roadtrip
Powerparkin vuoristoradat olivat lasten mieleen

Kalajoki ja Vattajanniemi

Seuraava majapaikkamme oli Kalajoen vanhan kaupungin eli Plassin keskellä. En tiennyt Kalajoesta aiemmin muuta kuin hiekkasärkät, joten vanhan kaupungin idylli oli todella mukava yllätys. Plassin kukkivasta rantapolusta kirjoitinkin jo aiemmin.

Plassin rantapolku

Aamu Kalajoella oli kirkas ja auringon säteet tuntuivat nopeasti armottomana paahteena päälaella. Meren rantaan olisi siis päästävä. Hiekkasärkkien sijaan ajoimme Kokkolan puolelle Lohtajan Vattajanniemelle. Vähemmän tunnettu, mutta kehuttu kohde veti nyt pidemmän korren kuuluisien Kalajoen hiekkojen nenän edestä. Olipa upea päivä. Emme ole varsinaisia rantaolioita, mutta Vattajanniemen hienolla hiekalla, vilpoisan meren äärellä, oli mukava viettää kuuma päivä. Lapset viihtyivät vedessä tuntikausia.

Länsirannikon roadtrip
Vattajanniemellä oli tilaa leiriytyä upealle rannalle. Taustalla näkyy Ohtakari, jonne pääsee niemeltä kannastietä pitkin.
Länsirannikon roadtrip
Merinätkelmä viihtyy hiekkaisella rannalla
Länsirannikon roadtrip
Näkymä Vattajanniemen ja Ohtakarin välisen kannaksen toiselle puolen, jossa tuuli puhalsi voimakkaammin. Luonto on muovannut rantaan kaikkein pienimmille sopivia helppoja kahluualtaita.
Länsirannikon roadtrip
Ohtakari

Paluumatkalla pyörähdimme katsomassa armeijan harjoitusalueita. Portti alueelle oli auki nyt, kun harjoitukset olivat jo päättyneet. Kalajoelle palattuamme kävimme myös katsomassa jo hiljenneitä hiekkasärkkiä. Valtava hiekkaranta oli vaikuttava näky. Olimme kuitenkin tyytyväisiä päiväämme Vattajan hiljaisemmilla hiekoilla.

Länsirannikon roadtrip
Kalajoen hiekat ilta-auringossa

Vattajanniemestä ja Ohtakarista voi lukea lisää Retkipaikasta ja Mutkia matkassa -blogista.

Tiedehommia Oulussa, rantaelämää Hailuodossa

Oulun pääkohteemme oli tiedekeskus Tietomaa, joka yllätti meidät iloisesti. Kuvittelin etukäteen mielessäni pienen tiedekeskuksen, joka on koluttu nopeasti läpi, mutta viihdyimmekin Tietomaassa tuntikausia. Puuhaa riitti koko porukalle sulkemisaikaan asti.

Seuraavana päivänä helle jatkui polttavana ja me lähdimme Hailuotoon. Ajoimme lauttaan Oulunsalon lauttarannasta tuulimyllyjen varjosta. Meri oli ihmeellisen tyyni.

Länsirannikon roadtrip
Merellä

Ajoimme suoraan Hailuodon länsirantaan Marjaniemen majakalle ja asetuimme iltapäiväksi hiekkaiselle rannalle. Vesi oli yllättäen huomattavasti lämpimämpää kuin Vattajanniemellä. Kuuma päivä meni vedessä lilluessa ja rannalla kävellessä.

Länsirannikon roadtrip
Marjaniemen majakka
Länsirannikon roadtrip
Näillä pitkospoluilla olisin viihtynyt pidempäänkin
Länsirannikon roadtrip
Töyrään yli ja rantaan
Länsirannikon roadtrip
Rannalla
Länsirannikon roadtrip
Tiira tarkkailee kivellä. Marjaniemen rannalla kivikko ja hieno hiekka vuorottelivat.
Länsirannikon roadtrip
Seurasin pitkään lokkien puuhia. Poikaset seurasivat kiihkeinä ja nälkäisinä emoaan, koputtelivat sen nokkaa ja anelivat kirkuen, kunnes emo viimein pullautti mahastaan niille jotain syötävää.
Länsirannikon roadtrip
Lautalla takaisin Ouluun yöksi

Kotimatka Savon kautta

Päätimme koukata Savon kautta kotimatkallamme, ilmainen yöpymispaikka kauniin Puulan rannalla houkutteli kiertämään tuttuihin järvimaisemiin. Rannikkoreissu tarjosi meille rannattomia aavoja merimaisemia, tasamaata ja upeita hiekkarantoja, mutta Järvi-Suomi on Lapin ohella silti lähempänä sydäntäni.

Länsirannikon roadtrip
Kaunis kaunis Puulajärvi tarjosi meille taas parastaan

Lähtisinkö uudestaan?

Länsirannikolla on upeita rantoja ja viehättäviä pikkukaupunkeja. Lisäksi saimme kokea välähdyksiä maaseudun idyllistä ja mutkattomuudesta: majapaikkoja, joihin olimme tervetulleita, vaikka emännät olivatkin muualla. Ovet olivat auki meille ja asetuimme vain taloksi. Luottamusta ja vieraanvaraisuutta.

Samalla mietin majapaikkojemme hinta-laatusuhdetta: Vaikka mielelläni tukisin kotimaan matkailua ja lentäisin vähemmän, en voi olla vertailematta majapaikkoja ulkomaan matkoihimme ja viime kesien Lapin-reissuihin. Ulkomailla ja Lapissa olemme saaneet niin paljon enemmän vastinetta rahoillemme. Sinänsä sympaattiset maalaismaisemat ja viehättävät mökit olivat kaikki toimivia, mutta muistelin kärpäsiä täynnä olevassa hyyskässämme kaiholla muutaman viikon takaista majoitustamme Tallinnassa: ihana tyylikäs kolmiomme Kadriorgin kapunginosassa vanhassa puutalossa, kaikin mukavuuksin, alle puolella hinnalla verrattuna näihin suihkuttomiin mökkeihimme.

Ymmärrän, että täällä kysyntää majoitukselle on vähemmän ja Suomi on kallis maa, mutta jo Lapissa olemme yöpyneet todella hyvin varustelluissa ja kivoissa paikoissa, joissa hinta-laatusuhde on kohdillaan. Tämä saa miettimään. Samalla hinnalla saisimme niin paljon enemmän muualla. Mutta saisimmeko sitten nauttia Vattajan ja Hailuodon ainutlaatuisista maisemista ja puhtaista rannoista? Ehkä Lappi vie vielä toistaiseksi voiton kotimaan matkailussa.

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Plassin rantapolku Kalajoella on kukkien ja perhosten viidakko

Plassin rantapolku Kalajoella on kukkien ja perhosten viidakko

Onko siellä Kalajoella muuta kuin hiekkaa? No, onhan siellä. Kalajoen vanha kaupunki Plassi on mukava paikka vanhoine puutaloineen ja Kalajoen ranta on kaunis ja rehevä.

Satuimme majoittumaan mukavaan asuntoon aivan keskelle Plassia. Muutaman askeleen päässä majapaikastamme on joen rantaan Kalajokisuun maisemahankkeessa vuonna 2011 raivattu Plassin rantapolku.

Plassin rantapolku
Tästä alkaa Plassin rantapolku

Löydän polun aivan sattumalta, kun etsin pääsyä rantaan. Leveä joki on järven rannalla kasvaneelle kiehtova maisema. Vesi vetää aina puoleensa, oli se sitten järvi, meri tai joki. Purokin käy paremman puutteessa. Veden äärellä vetelehtimiseen en kyllästy koskaan.

Plassin rantapolku

Plassintien varrella olevasta Pikkupuistosta laskeutuu portaat alas joen rantaan, ensin näköalatasanteelle ja lopulta alas muhkean kasvillisuuden välissä kulkevalle vihreälle polulle.

Plassin rantapolku
Pikkupuisto
Plassin rantapolku
Näköalatasanteelta voi ihailla jokimaisemaa

Heinät ja kukat röyhöttävät korkeuksiin, viidakko on niin tiivis, että polun ulkopuolelle ei ole menemistä. Jonkun puutarhasta karannut karhunköynnös on kietonut itsensä parimetristen pujojen varsiin päästäkseen osalliseksi auringon voimasta.

Plassin rantapolku
Pujon hujopit pukeutuvat karhunköynnöksiin
Kalajoen Plassi
Karhunköynnös kukassa

Kaikki tuntuu olevan kukassa ja nokkosperhoset pyörivät ympärilläni.

Plassin rantapolku
Perhoset pietaryrtissä
Kalajoen Plassi
Horsmat ja hiirenvirnat kilpailevat auringon huomiosta

Plassin rantapolku

Kävelen kohti rantaa. Polulta lähtee lähes umpeenkasvanut sivuhaara, joka johtaa melkein rantakiville. Ihmettelen hiljaista kivikkoista kaunista virtaa.

Plassin rantapolku
Kalajoen kivet

Plassin rantapolku

Polku on autio, kaikki ovat kai paenneet auringon porotusta rantadyyneille. Tänne ei merituulen vilvoitus yllä vaan ilma seisoo ja melkein väreilee kuumana.

Plassin rantapolku
Rantakukka
Plassin rantapolku
Kiihkeää kasvua ja kukintaa Suomen lyhyessä kesässä

 

Plassin rantapolku
EDIT: Rantatädyke
Plassin rantapolku
Vihreä vehreä polku

Jatkan matkaa rannan suuntaisesti, kasvillisuus on entistäkin mittavampaa ja välillä kävelen kukkien ja heinien muodostamaa kunniakujaa pehmoisella vihreällä alustalla. Tunnen itseni pieneksi.

Plassin rantapolku

Saavun ojan varteen. Viidakko on melkein peittänyt sen kasvuvoimansa alle piiloon.

Plassin rantapolku
Viidakko-oja
Plassin rantapolku
Komea talo jokimaisemassa

Nousen takaisin ylös Plassintien tasalle ja puikahdan omakotitalon pihan viertä takaisin tielle. Tästä ei polun päätä välttämättä huomaisikaan.

Plassin rantapolku
Vihreä polku jää taakseni

Jatkan matkaani Kalajoen suun suuntaan ja katselen vanhoja puutaloja. Entinen sahan komea konttorirakennus näyttää olevan myynnissä. Lasken 13 ikkunaa kadun puolella, riittäisihän siinä tilaa pienelle perheelle. Pihapiirissä on tunnelmaa ja joen ranta on upea.

Kalajoen Plassi
Santaholman sahan vanha konttorirakennus

Pysähdyn viereiselle Plassin markkinapaikalle, jossa on käyty kala-, turkis- ja tervakauppaa jo 1500-luvulta. Täällä on säilytetty tervaa terva-aitoissa ja joen toisella puolella on rakennettu laivojakin. Yritän kuvitella markkinoiden vilinää tälle autiolle torille.

Plassintietä kun jaksaa taapertaa vielä muutaman sata metriä, pääsee sahanomistaja Santaholman jugendhuvilalle eli Havulaan. Havulassa voi tutustua vuosisadan alun varakkaan kodin tunnelmaan ja syödä piha-aitan ihanassa kahvilassa mehevän, emännän itse leipoman korvapuustin.

Kalajoen Plassi
Havula
Kalajoen Plassi
Havulan aittoja, viimeisestä ovesta pääsee tunnelmalliseen kesäkahvilaan

Sen jälkeen voikin palata Plassin laivarantaan ja odotella illan viimeisiä valoja, auringon räiskyvää laskua ja kuun kajoa.

Kalajoen Plassi

Komea päätös kauniille päivälle Kalajoella.

Kalajoen Plassi

 

  • Rantapolun päähän pääsee Plassin pikkupuistosta, joka on vain kivenheiton päässä Kalajoen keskustasta tulevan Markkinatien ja Plassintien risteyksestä.
  • Polun pituus on noin 500 metriä, polulta Plassin markkinapaikalle on muutama sata metriä ja markkinapaikalta Havulaan myös noin 300 metriä

 

Tämä kirjoitus on luettavissa myös Retkipaikassa

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Lättähatulla päiväksi Porvooseen

Lättähatulla päiväksi Porvooseen

Tiesitkö, että Porvooseen pääsee junalla? No, en minäkään tiennyt vielä muutama viikko sitten, kunnes poikani ehdotti kesäisenä viikonloppuna junareissua kaupunkiin.

Porvoo lättähattu
Lättähattu lähdössä Helsingistä

Lähdemme matkaan Helsingin rautatieasemalta. Astumme vanhaan vaunuun, jossa on ruskea yleisilme ja matalat samettiset penkit. Matka sujuu verkkaisesti klonksuen. Eroamme pääradan liikenteestä Keravan jälkeen. Tunnen itseni kovin museaaliseksi, sillä muistan hämärästi varhaislapsuudestani, kun nämä olivat jossain Kanta-Hämeessä vielä ihan tavallisessa käytössä.

Hieman yli puolentoista tunnin köröttelyn jälkeen saavumme Porvoon asemalle ja lähdemme kävelemään kohti keskustaa ruohottuneita raiteita pitkin.

Porvoo lättähattu

Saavumme joen rantaan, josta avautuu kaunis näkymä vanhaan kaupunkiin.

Porvoo lättähattu
Kirsikkana tässä makeassa kakussa on tuomiokirkko 1400-luvulta

Porvoo lättähattu

Jatkamme matkaa rantaa pitkin ja katselemme vanhoja punaisia aittoja ensin vastarannalta. Alkaa sataa, ja samalla paistaa aurinko. Sää on oikullinen niin kuin Suomen kesässä kuuluukin.

Porvoo lättähattu
Aitat sateessa
Porvoo aitat
Muutaman minuutin päästä sade on jo ohi

Porvoo aitat

Ei ole mikään ihme, että Porvoo on niin suosittu päiväretkikohde. Vanha keskusta on kuin karamelli. Lukuisat antiikkiliikkeet ovat houkuttelevia ja ravintolat kehuttuja.

Porvoo

Porvoo
Aitoa antiikkia aitoissa
Porvoo
Sateen jäljet helmeilevät vielä hetken kukissa
Porvoo
Porvoonjoki
Porvoo
Lelukaupan kyltti
Porvoo
Kujakävelyllä

Me päätämme kävelykierroksemme torin varteen kahvila Cabrioleen, jonka kakkuja ei vain voi ohittaa.

Porvoo
Café Cabriole on kakkuihmisen keidas. Itse olen enemmän pullaihminen, mutta jään perheessäni vähemmistöön tässä suhteessa. Tämän kahvilan tarjonta on kyllä aivan syntisen ohittamaton.

Museojunalla eli lättähatulla pääsee mukavasti Porvooseen muutaman viikon välein lauantaisin. Tänä kesänä ehtii vielä junan kyytiin Helsingistä 21.7., 28.7., 11.8. ja 25.8.2018. Jos ihan koko matka ei kiinnosta, voi mukaan hypätä myös Tikkurilassa, Keravalla, Nikkilässä, Hinthaarassa tai Haksissa.

Höyryjunallakin olisi tuon matkan voinut taittaa, mutta vain 16.–17.6.2018, joten sitä emme päässeet nyt kokemaan. Ehkä ensi vuonna sitten.

Porvoo

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa