Länsirannikon helmiä

Länsirannikon helmiä

Länsirannikko on jäänyt minulle tuntemattomaksi. Olen kasvanut Hämeessä, reissannut ja asunut idässä, tottunut järvimaisemaan ja erityisesti viime vuosina kaivannut jatkuvasti Lapin avariin maisemiin. Muutamaa pikaista työmatkaa lukuun ottamatta olen käynyt lännessä häpeällisen vähän. Olisiko lännellä jotain kiinnostavaa tarjota? Tämän kesän ilmansuunnan meille määritteli Nick Cave, joka esiintyi heinäkuun lopussa Porissa. Mies pääsi viimein näkemään Caven livenä ja minä päätin lähteä lasten kanssa kyytiin.

Koska jazzit nostavat alueen majoitushintoja pilviin, jäimme ensin kahdeksi yöksi Sastamalaan luomutilalle. Asustimme navetan päädyssä viihtyisässä mökkimäisessä asunnossa ja nukuimme hyvät unet seinän laajuisen koivumetsätapetin tunnelmassa. Aamulla kävimme katsomassa mullikoiden märehtimistä ja korvien heilutusta, rapsutimme talon koiria ja yritimme nähdä vilauksen piileskelevistä kissoista.

Länsirannikon roadtrip
Mukavat naapurimme

Rauman pihat ja pitsit

Päivä oli harmaa mutta leppoisan lämmin ja minä halusin viimein nähdä Rauman. Ajelimme kaatosateessa kohti pitsikaupunkia. Se oli ensimmäinen sadepäivä Raumalla sitten juhannuksen, kertoi Rauma-guru Saana Jaakkola (Live Now Dream Later -blogin kirjoittaja). Sade hiipui onneksi pelkäksi tihkuksi ja tepastelimme tyytyväisinä idyllisessä vanhassa kaupungissa, kurkistelimme pihoille, vaikka Pitsiviikot olivat alkamassa vasta seuraavana päivänä.

Länsirannikon roadtrip
Suomen kapein katu Kitukränn
Länsirannikon roadtrip
Kukkivia kenkiä raumalaisella pihalla

Söimme perjantaipizzat Osteria da Filippossa ja jälkkärikahvilla kävimme nauttimassa vaniljamunkkeja Kontion kahvilassa. Näin se loma aloitetaan terveellisissä merkeissä.

Seuraavan kerran Raumalla käydessä täytyy ehdottomasti tähdätä Pitsiviikkojen aikaan, sillä olisin oikein mielelläni kierrellyt kirpputoreja ja Vanhan Rauman pihoja. Mutta meillä oli jo kiire eteenpäin.

Länsirannikon roadtrip
Nyplääjien pitsimyymälä

Lue Saanan blogista lisää Raumasta.

Matkalla Vöyriin

Autoilu pitkin länsirannikkoa ei sinänsä sykähdyttänyt. Laakeat peltomaisemat ja Suomelle tyypilliset tienvarsipusikot aivät antaneet sen kummempia elämyksiä matkan varrella. Sopivia lounaspaikkojakaan ei ihan joka risteyksessä ollut. Ehkä hyvä niin, sillä päädyimme lopulta kurvaamaan Kaskisiin lounaalle ja löysimme Sinisen hetken. Astuimme sisään ravintolaan ja ilahduimme jo vastaanotosta: punainen matto ja sievä kissa, tuo suloinen hovimestari.

Länsirannikon roadtrip
Tervetuloa Siniseen hetkeen

Sinisen hetken saaristolaispöytä oli myös mukavaa ja maukasta vaihtelua tienvarsisyöttölöiden pizzaburgerlistoille. Lounasravintola on aivan rannassa ja katetulta terassilta oli mukava katsella merelle, vaikka tihkusade oli jälleen seuranamme. Jos sää olisi suosinut, olisin mielelläni jäänyt hetkeksi kiikkumaan rannalla rivissä seisoviin keinuihin ja tuijottelemaan Kaskisten ja Eskön välistä tyyntä salmea.

Länsirannikon roadtrip

Vöyrillä yövyimme hevostilalla, jossa ei tosin ollut yhtäkään pollea paikalla. Hevoset nauttivat kesälaitumen vihreydestä jossain toisaalla ja me asuimme yleensä ratsastusleiriläisten käytössä olevassa mökissä.

Päivä Powerparkissa

Tässä vaiheessa alkoi jo harmittaa enemmänkin tämä matka-ahneus eli kiire, sillä Vaasan edustan Merenkurkun saaristo oli melkein kivenheiton päässä, mutta siihen ei ollut nyt aikaa, sillä lapsille oli luvattu päivä Powerparkissa Alahärmässä. Itse en osaa huvipuiston huimia vuoristoratoja arvostaa, mutta mitäpä sitä ei lastensa vuoksi tekisi. Jään haaveilemaan Merenkurkun De Geer -moreeneista ja drumliineista, maailmanperintökohteen merkillisestä maisemasta.

Länsirannikon roadtrip
Powerparkin vuoristoradat olivat lasten mieleen

Kalajoki ja Vattajanniemi

Seuraava majapaikkamme oli Kalajoen vanhan kaupungin eli Plassin keskellä. En tiennyt Kalajoesta aiemmin muuta kuin hiekkasärkät, joten vanhan kaupungin idylli oli todella mukava yllätys. Plassin kukkivasta rantapolusta kirjoitinkin jo aiemmin.

Plassin rantapolku

Aamu Kalajoella oli kirkas ja auringon säteet tuntuivat nopeasti armottomana paahteena päälaella. Meren rantaan olisi siis päästävä. Hiekkasärkkien sijaan ajoimme Kokkolan puolelle Lohtajan Vattajanniemelle. Vähemmän tunnettu, mutta kehuttu kohde veti nyt pidemmän korren kuuluisien Kalajoen hiekkojen nenän edestä. Olipa upea päivä. Emme ole varsinaisia rantaolioita, mutta Vattajanniemen hienolla hiekalla, vilpoisan meren äärellä, oli mukava viettää kuuma päivä. Lapset viihtyivät vedessä tuntikausia.

Länsirannikon roadtrip
Vattajanniemellä oli tilaa leiriytyä upealle rannalle. Taustalla näkyy Ohtakari, jonne pääsee niemeltä kannastietä pitkin.
Länsirannikon roadtrip
Merinätkelmä viihtyy hiekkaisella rannalla
Länsirannikon roadtrip
Näkymä Vattajanniemen ja Ohtakarin välisen kannaksen toiselle puolen, jossa tuuli puhalsi voimakkaammin. Luonto on muovannut rantaan kaikkein pienimmille sopivia helppoja kahluualtaita.
Länsirannikon roadtrip
Ohtakari

Paluumatkalla pyörähdimme katsomassa armeijan harjoitusalueita. Portti alueelle oli auki nyt, kun harjoitukset olivat jo päättyneet. Kalajoelle palattuamme kävimme myös katsomassa jo hiljenneitä hiekkasärkkiä. Valtava hiekkaranta oli vaikuttava näky. Olimme kuitenkin tyytyväisiä päiväämme Vattajan hiljaisemmilla hiekoilla.

Länsirannikon roadtrip
Kalajoen hiekat ilta-auringossa

Vattajanniemestä ja Ohtakarista voi lukea lisää Retkipaikasta ja Mutkia matkassa -blogista.

Tiedehommia Oulussa, rantaelämää Hailuodossa

Oulun pääkohteemme oli tiedekeskus Tietomaa, joka yllätti meidät iloisesti. Kuvittelin etukäteen mielessäni pienen tiedekeskuksen, joka on koluttu nopeasti läpi, mutta viihdyimmekin Tietomaassa tuntikausia. Puuhaa riitti koko porukalle sulkemisaikaan asti.

Seuraavana päivänä helle jatkui polttavana ja me lähdimme Hailuotoon. Ajoimme lauttaan Oulunsalon lauttarannasta tuulimyllyjen varjosta. Meri oli ihmeellisen tyyni.

Länsirannikon roadtrip
Merellä

Ajoimme suoraan Hailuodon länsirantaan Marjaniemen majakalle ja asetuimme iltapäiväksi hiekkaiselle rannalle. Vesi oli yllättäen huomattavasti lämpimämpää kuin Vattajanniemellä. Kuuma päivä meni vedessä lilluessa ja rannalla kävellessä.

Länsirannikon roadtrip
Marjaniemen majakka
Länsirannikon roadtrip
Näillä pitkospoluilla olisin viihtynyt pidempäänkin
Länsirannikon roadtrip
Töyrään yli ja rantaan
Länsirannikon roadtrip
Rannalla
Länsirannikon roadtrip
Tiira tarkkailee kivellä. Marjaniemen rannalla kivikko ja hieno hiekka vuorottelivat.
Länsirannikon roadtrip
Seurasin pitkään lokkien puuhia. Poikaset seurasivat kiihkeinä ja nälkäisinä emoaan, koputtelivat sen nokkaa ja anelivat kirkuen, kunnes emo viimein pullautti mahastaan niille jotain syötävää.
Länsirannikon roadtrip
Lautalla takaisin Ouluun yöksi

Kotimatka Savon kautta

Päätimme koukata Savon kautta kotimatkallamme, ilmainen yöpymispaikka kauniin Puulan rannalla houkutteli kiertämään tuttuihin järvimaisemiin. Rannikkoreissu tarjosi meille rannattomia aavoja merimaisemia, tasamaata ja upeita hiekkarantoja, mutta Järvi-Suomi on Lapin ohella silti lähempänä sydäntäni.

Länsirannikon roadtrip
Kaunis kaunis Puulajärvi tarjosi meille taas parastaan

Lähtisinkö uudestaan?

Länsirannikolla on upeita rantoja ja viehättäviä pikkukaupunkeja. Lisäksi saimme kokea välähdyksiä maaseudun idyllistä ja mutkattomuudesta: majapaikkoja, joihin olimme tervetulleita, vaikka emännät olivatkin muualla. Ovet olivat auki meille ja asetuimme vain taloksi. Luottamusta ja vieraanvaraisuutta.

Samalla mietin majapaikkojemme hinta-laatusuhdetta: Vaikka mielelläni tukisin kotimaan matkailua ja lentäisin vähemmän, en voi olla vertailematta majapaikkoja ulkomaan matkoihimme ja viime kesien Lapin-reissuihin. Ulkomailla ja Lapissa olemme saaneet niin paljon enemmän vastinetta rahoillemme. Sinänsä sympaattiset maalaismaisemat ja viehättävät mökit olivat kaikki toimivia, mutta muistelin kärpäsiä täynnä olevassa hyyskässämme kaiholla muutaman viikon takaista majoitustamme Tallinnassa: ihana tyylikäs kolmiomme Kadriorgin kapunginosassa vanhassa puutalossa, kaikin mukavuuksin, alle puolella hinnalla verrattuna näihin suihkuttomiin mökkeihimme.

Ymmärrän, että täällä kysyntää majoitukselle on vähemmän ja Suomi on kallis maa, mutta jo Lapissa olemme yöpyneet todella hyvin varustelluissa ja kivoissa paikoissa, joissa hinta-laatusuhde on kohdillaan. Tämä saa miettimään. Samalla hinnalla saisimme niin paljon enemmän muualla. Mutta saisimmeko sitten nauttia Vattajan ja Hailuodon ainutlaatuisista maisemista ja puhtaista rannoista? Ehkä Lappi vie vielä toistaiseksi voiton kotimaan matkailussa.

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Mainokset

Plassin rantapolku Kalajoella on kukkien ja perhosten viidakko

Plassin rantapolku Kalajoella on kukkien ja perhosten viidakko

Onko siellä Kalajoella muuta kuin hiekkaa? No, onhan siellä. Kalajoen vanha kaupunki Plassi on mukava paikka vanhoine puutaloineen ja Kalajoen ranta on kaunis ja rehevä.

Satuimme majoittumaan mukavaan asuntoon aivan keskelle Plassia. Muutaman askeleen päässä majapaikastamme on joen rantaan Kalajokisuun maisemahankkeessa vuonna 2011 raivattu Plassin rantapolku.

Plassin rantapolku
Tästä alkaa Plassin rantapolku

Löydän polun aivan sattumalta, kun etsin pääsyä rantaan. Leveä joki on järven rannalla kasvaneelle kiehtova maisema. Vesi vetää aina puoleensa, oli se sitten järvi, meri tai joki. Purokin käy paremman puutteessa. Veden äärellä vetelehtimiseen en kyllästy koskaan.

Plassin rantapolku

Plassintien varrella olevasta Pikkupuistosta laskeutuu portaat alas joen rantaan, ensin näköalatasanteelle ja lopulta alas muhkean kasvillisuuden välissä kulkevalle vihreälle polulle.

Plassin rantapolku
Pikkupuisto
Plassin rantapolku
Näköalatasanteelta voi ihailla jokimaisemaa

Heinät ja kukat röyhöttävät korkeuksiin, viidakko on niin tiivis, että polun ulkopuolelle ei ole menemistä. Jonkun puutarhasta karannut karhunköynnös on kietonut itsensä parimetristen pujojen varsiin päästäkseen osalliseksi auringon voimasta.

Plassin rantapolku
Pujon hujopit pukeutuvat karhunköynnöksiin
Kalajoen Plassi
Karhunköynnös kukassa

Kaikki tuntuu olevan kukassa ja nokkosperhoset pyörivät ympärilläni.

Plassin rantapolku
Perhoset pietaryrtissä
Kalajoen Plassi
Horsmat ja hiirenvirnat kilpailevat auringon huomiosta

Plassin rantapolku

Kävelen kohti rantaa. Polulta lähtee lähes umpeenkasvanut sivuhaara, joka johtaa melkein rantakiville. Ihmettelen hiljaista kivikkoista kaunista virtaa.

Plassin rantapolku
Kalajoen kivet

Plassin rantapolku

Polku on autio, kaikki ovat kai paenneet auringon porotusta rantadyyneille. Tänne ei merituulen vilvoitus yllä vaan ilma seisoo ja melkein väreilee kuumana.

Plassin rantapolku
Rantakukka
Plassin rantapolku
Kiihkeää kasvua ja kukintaa Suomen lyhyessä kesässä

 

Plassin rantapolku
EDIT: Rantatädyke
Plassin rantapolku
Vihreä vehreä polku

Jatkan matkaa rannan suuntaisesti, kasvillisuus on entistäkin mittavampaa ja välillä kävelen kukkien ja heinien muodostamaa kunniakujaa pehmoisella vihreällä alustalla. Tunnen itseni pieneksi.

Plassin rantapolku

Saavun ojan varteen. Viidakko on melkein peittänyt sen kasvuvoimansa alle piiloon.

Plassin rantapolku
Viidakko-oja
Plassin rantapolku
Komea talo jokimaisemassa

Nousen takaisin ylös Plassintien tasalle ja puikahdan omakotitalon pihan viertä takaisin tielle. Tästä ei polun päätä välttämättä huomaisikaan.

Plassin rantapolku
Vihreä polku jää taakseni

Jatkan matkaani Kalajoen suun suuntaan ja katselen vanhoja puutaloja. Entinen sahan komea konttorirakennus näyttää olevan myynnissä. Lasken 13 ikkunaa kadun puolella, riittäisihän siinä tilaa pienelle perheelle. Pihapiirissä on tunnelmaa ja joen ranta on upea.

Kalajoen Plassi
Santaholman sahan vanha konttorirakennus

Pysähdyn viereiselle Plassin markkinapaikalle, jossa on käyty kala-, turkis- ja tervakauppaa jo 1500-luvulta. Täällä on säilytetty tervaa terva-aitoissa ja joen toisella puolella on rakennettu laivojakin. Yritän kuvitella markkinoiden vilinää tälle autiolle torille.

Plassintietä kun jaksaa taapertaa vielä muutaman sata metriä, pääsee sahanomistaja Santaholman jugendhuvilalle eli Havulaan. Havulassa voi tutustua vuosisadan alun varakkaan kodin tunnelmaan ja syödä piha-aitan ihanassa kahvilassa mehevän, emännän itse leipoman korvapuustin.

Kalajoen Plassi
Havula
Kalajoen Plassi
Havulan aittoja, viimeisestä ovesta pääsee tunnelmalliseen kesäkahvilaan

Sen jälkeen voikin palata Plassin laivarantaan ja odotella illan viimeisiä valoja, auringon räiskyvää laskua ja kuun kajoa.

Kalajoen Plassi

Komea päätös kauniille päivälle Kalajoella.

Kalajoen Plassi

 

  • Rantapolun päähän pääsee Plassin pikkupuistosta, joka on vain kivenheiton päässä Kalajoen keskustasta tulevan Markkinatien ja Plassintien risteyksestä.
  • Polun pituus on noin 500 metriä, polulta Plassin markkinapaikalle on muutama sata metriä ja markkinapaikalta Havulaan myös noin 300 metriä

 

Tämä kirjoitus on luettavissa myös Retkipaikassa

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Etelä-Ranskan maisemateillä

Etelä-Ranskan maisemateillä

Etelä-Ranskassa on kaikkea: merta, viihtyisiä kaupunkeja ja vuoretkin ovat lähellä. Ei tarvitse ajaa tuntiakaan, kun on jo vuoristoteillä ihmettelemässä jyrkille rinteille rakennettuja kyliä ja kansallispuistojen lumihuippuvuoria. Nämä maisemat ovat näkemisen arvoisia ja kesällä mukava pakopaikka rannikon helteistä. Me kävimme vappulomallamme ajelemassa Mercantourin kansallispuiston liepeillä sekä Verdonin rotkolla.

Etelä-Ranskan maisematiet

Tie Utelleen

Lähdemme ajamaan majapaikastamme Rigaudin kylästä kohti pohjoista läpi Ciansin ihmeellisen punaisen rotkon.

Etelä-Ranskan maisematiet
Gorge de Cians
Etelä-Ranskan maisematiet
Maisematasannetta korjataan, me ajamme viereisestä tunnelista
Etelä-Ranskan maisematiet
Le Cians virtaa etelään kohti Var-jokea

Beuilista käännyimme itään. Pian näkymä muuttuu lähes alppimaisemaksi.

Etelä-Ranskan maisematiet

Ohitamme Roubionin rinnekylän ja pysähdymme evästauolle pauhaavan kosken äärelle. Sää on pilvinen ja viileä.

Etelä-Ranskan maisematiet
Roubion

Käännymme Saint-Sauveur-sur-Tinéen jälkeen takaisin etelään ja Roussillonin jälkeen lähdemme kipuamaan serpentiiniteitä ylös kohti La Tourin kautta kulkevaa tietä Utellen kylään. Tie La Touriin on kapea ja kiharainen. Pitkulainen kylä komeilee vuoren harjanteella ja ajamme sen läpi liiankin liukkaasti. Tajuan vasta viiveellä nähneeni jotain uskomattoman kaunista. Kylä oli täynnä kukkivia juudaksenpuita, enkä ymmärtänyt pyytää kuljettajalta edes kuvaustaukoa. Harmittaa.

Ennen Utellea kurvaamme katsomaan läheisen vuoren (tai kukkula se ehkä on paikallisille) huipulla olevaa kappelia La Madone d’Utellea. Kappelilta on upeat näköalat joka puolelle. Viileä tuuli viuhuu ja toipilaana oleva lapsemme hytisee. On jatkettava pikaisesti matkaa.

Etelä-Ranskan maisematiet
La Madone d’Utelle

Etelä-Ranskan maisematiet

Etelä-Ranskan maisematiet

Etelä-Ranskan maisematiet
Näkymä kappelilta Utelleen

Laskeudumme Utelleen ja pidämme kahvi- ja vessatauon kylän laitamilla olevassa ravintolassa. Terassilta on hyvät näköalat kylän keskustaan.

Etelä-Ranskan maisematiet
Utelle

Tarkkailemme terassilta kahden kaveruksen, ponin ja lampaan, laiduntamista alapuolellamme. Ne etenevät vieri vieressä.

Etelä-Ranskan maisematiet

Jätämme auton kylän laidalle ja lähdemme tutustumaan keskustaan. Kissa tarkkailee saapumistamme kujan varrella olevan talon ikkunalaudalla.

Utelle

Keskusaukiolla tunnen saapuneeni paikallisten olohuoneeseen. Taidamme olla ainoat turistit kylässä. Lapset leikkivät, piirtävät ja pyöräilevät aukiolla ja vanhemmat juttelevat terassilla. Tunnen tunkeilevani heidän yksityiseen tilaansa ja kuvaaminen tuntuu melkein sopimattomalta.

Aukion reunalla istuu kolme vanhaa naista, joista yksi huikkaa minulle, että kannattaa käydä kirkossa sisällä pian, sillä se menee kuudelta kiinni. Kiitän ilahtuneena huomaavaisuudesta ja käymme kurkistamassa kylän kirkon kauniita sisätiloja. Olemme hämärässä kirkossa yksin. Ei yhden yhtä syntistä ripittäytymässä rippituolissa.

Utelle
Elämää kyläläisten olohuoneessa

Etelä-Ranska

Etelä-Ranska
Aurinko kurkistaa sopivasti juuri, kun löydän kylän laidalta kehäkukkapellon
Etelä-Ranska
Tällaiset talot herättävät minussa suojelunhalua.

Utellen kylä on todella sympaattinen ja kauniilla paikalla. Sen ympäristössä on patikkapolkuja, joista yksi ulottuu kukkulan huipulle kappelille asti. Kovin kaukana ei ole myöskään Coarazen kylä, joka on valittu Ranskan kauneimpien kylien listalle.

Gorges du Verdon

Toinen retkipäivämme vie meidät lännemmäs kuuluisaa Verdonin rotkoa katsomaan. Alkumatkasta avaamme autoradion ja siellä puhuu Erkki Toivanen! Mitä ihmettä? Sattumaltako radiokanavalla puhutaan selvää suomea vai onko tämä älyauto, joka valitsee kanavan vuokraajien kansallisuuden mukaan? Kestää melkoisen tovin, että ymmärrän kuuntelevani vanhaa kielenopetusohjelmaa, jossa Erkki Toivanen kertoo hyviä syitä ranskan opiskeluun. Merkillinen sattuma. Ja Erkki on muuten oikeassa.

Ohitamme Entrevaux’n pikkukaupungin, jota vartioi linna korkealla jyrkän kivisen vuoren huipulla. Vaikuttavan näköinen paikka, johon pääsee junalla Nizzasta.

Entrevaux

Verdonin rotkoa lähestyessä maanpinnan muodot alkavat olla muhkeita. Näkee, että täällä ovat jyllänneet paljon ihmistä suuremmat tektoniset voimat.

Tie kulkee jyrkän rinteen viertä ja välillä kallionkielekkeen alta. Saavumme ensimmäiselle näköalapaikalle Le Point Sublimelle. Parkkipaikkaa on yllättävän vaikea löytää, vaikka pahin sesonki on vielä kaukana. Kävelemme laakean kallion päällä kohti näköalatasannetta. Komea rotko avautuu edessämme.

Gorges du Verdon

Gorges du Verdon
Kallion kolossa kukoistaa pieni huomaamaton kukka

Gorges du Verdon

Syömme melko ankean patonkilounaan Auberge du Point Sublimessa ja jatkamme ajoa. Alun perin oli tarkoitus ajaa aina Moustiers Sainte Marien fajanssikaupunkiin asti, mutta takapenkin toipilas valittaa korviaan, joten käännymme Route des Cretes -maisematielle. Route des Cretes kannattaa kiertää myötäpäivään, mutta me ajamme ensimmäisen tienhaaran ohi ja päädymme ajamaan kierrosta vastapäivään. Loppumatka on yksisuuntainen, joten joudumme kääntymään takaisin ja palaamaan samaa tietä.

Gorges du Verdon
Route des Cretes kulkee rotkon varrella
Gorges du Verdon
Verdonin rotko on noin 25 kilometriä pitkä ja syvimmillään noin 700 metriä
Gorges du Verdon
Tärpättipistaasit sinnittelevät rotkon reunalla

Gorges du Verdon

Valokuvauspaikalla yhtäkkiä kaiteen takaa nousee kaksi ihmistä, kypärät päässä, isä ja tytär ehkä, kalliokiipeilyvarusteet ympärillään. Mitä kaikkea tekevätkään ihmiset, jotka eivät kaihda korkeuksia. Näemme paluumatkalla muitakin kiipeilijöitä sekä patikointiporukoita. Huimia maisemia, paljon ihmisiä. Ciansin rotkon rinteillä sain patikoida ylhäisessä yksinäisyydessäni. Upeita paikkoja molemmat.

Näkymiä Verdonin rotkoon tarjoavat myös blogit Matkapatonki ja Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa.

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Patikkaretki Etelä-Ranskan punaisilla vuorilla

Patikkaretki Etelä-Ranskan punaisilla vuorilla

Heräämme harmaaseen aamuun. Ilma on viilentynyt ja syömme aamiaisen sisällä. Tunnelma on hieman apea, sillä molemmat lapset ovat kuumeessa. Aivan kulman takana kohoavat Mercantourin kansallispuiston lumihuiput, mutta me saamme nyt haudata patikointihaaveemme. Pyörittelen käsissäni majapaikastamme löytynyttä esitettä kotikylämme Rigaudin patikkareiteistä. Yksi näyttäisi olevan tasoltaan helppo ja yhteen suuntaan vain neljä kilometriä. Mukava koko perheelle sopiva patikka sunnuntai-iltapäivään, sanotaan esitteessä.

Mies lupaa jäädä sairastuvalle valvojaksi ja heittää minut autolla polun alkupäähän Ciansin rotkoon kylästämme pohjoiseen. Ajaessamme kohti rotkoa mietin, että miten ihmeessä täällä jyrkkien rinteiden keskellä voi olla polku. Ajamme jo kerran polun ohi, käännymme takaisin ja viimein silmäni havaitsevat huomaamattoman polun, jonka suulla on pieni aita ja ajokieltomerkki. Merkkihän ei varmaankaan tarkoita kävelijöitä, eihän?

Heilutan miehelleni, tunkeudun aidan aukosta läpi ja lähden kipuamaan rinnettä ylös pitkin ruohottunutta polkua. Tästä ei ilmeisesti kovin usein kuljeta.

Gorge du Cians patikkaretki

 

Gorge du Cians patikkaretki
Vilkaisen taakseni polun alkuun

Tasamaan kasvatille jyrkän rinteen kiipeäminen on aina jännittävää. Siihen kun lisää sen, että olen aivan yksin autiossa, vieraassa paikassa ja korkeanpaikankammoinen, niin tunnen sisälläni jo pienen tutinan ja kuulen vienon keskustelun:

”Onkohan tämä nyt viisasta? En yhtään tiedä mitä tuolla edessä on”, pohtii arka minäni.

Rohkea ja impulsiivinen minäni vastaa: ”Ei huolta, voin aina kääntyä takaisin, jos vastaan tulee jotain vaarallista. Sitä paitsi esitteen mukaan tämä on ihan helppo perhepatikka.”

Jatkan kiipeämistä.

Helsinki oli lähtiessämme vielä harmaa ja lehdetön, joten katselen ihastuneena heleää keväänvihreää kasvillisuutta, joka hehkuu punaista vulkaanista maaperää vasten. En lakkaa ihmettelemästä tätä erikoista väriyhdistelmää. Kevään ensimmäiset kukatkin ovat ehtineet jo riehaantua.

Gorge du Cians patikkaretki

Gorge du Cians patikkaretki, kukka

Olen yhä alkurinteellä, kun vastaani tulee ensimmäinen este, maanvyörymä. En luovuta vielä, sillä huomaan, että tästä on askeltanut joku muukin. Sovitan kenkäni varovasti jäljeltä jäljelle. Siirrän painoani hitaasti, että ehtisin reagoida, jos maa alkaisi valua altani. Ylitän esteen vaivatta.

Gorge du Cians patikkaretki

Viimein serpentiinipolku alkaa saavuttaa tasaisempaa maastoa ja maisemat komistuvat entisestään. Ihastelen vanhaa rapistunutta maalaistaloa. Se on hylätyn näköinen ja osittain raunioina. Mikä upea paikka talolle!

Gorge du Cians patikkaretki

Gorge du Cians patikkaretki
Unelmien kesäpaikka?
Gorge du Cians patikkaretki
Maisemat ainakin kelpaisivat

Gorge du Cians patikkaretki

Taivas on harmaa, mutta pilvipeite niin ohut, että aurinko lämmittää jo mukavasti. Olen pakannut ylimääräiset vaatekerrokset reppuuni. Tämän piti olla sadepäivä, mutta saan matkan aikana vain muutaman pisaran päähäni.

Puut vähenevät ja lopulta polku seuraa avonaista vuoren rinnettä ja sitä reunustaa vain ajoittain matalat pensaat. Polulla on punaista irtonaista hiekkaa ja se viettää alarinteeseen, joten istun hetkeksi kivelle, vedän syvään henkeä ja otan vesipullosta rohkaisuryypyn. Joku vahvempi rohkaisuaine olisi nyt tarpeen. Mutta nämä maisemat, näiden takia kannattaa sietää pientä tutinaa.

Gorge du Cians patikkaretki
Korkeanpaikankammoisen herkkuhetkiä ovat nämä mutkat, joiden takana olevan rinteen jyrkkyyttä voi vain arvailla

Gorge du Cians patikkaretki

Gorge du Cians patikkaretki
Tämä polku jäi jo taakseni

Jatkan matkaa, tarkkailen polkua ja yritän valita tukevat kohdat askelteni alle. Välillä meinaan kävellä päin isomman pensaan piikkistä oksaa, kun keskityn askeltamaan. En vieläkään näe ketään muuta. Polulla on ainoastaan minä ja lampaankikkareet, joukossa vähän isompiakin jätöksiä, joiden alkuperää en oikeastaan haluakaan tietää. Ympärilläni on vain humisevaa hiljaisuutta ja avarat maisemat.

Ja sitten se tapahtuu, siedättyminen korkeuteen. Kehoni ja mieleni varoitussignaalit siirtyvät punaiselta vihreälle. Alan luottaa, että polkuni painovoima on suurempi kuin viereisen rotkon. Rentoudun. Tiedän kokemuksesta, että tämä on mahdollista, mutta useimmiten siedättymiselle ei ole aikaa.

Tästä eteenpäin patikointi on silkkaa nautintoa. Kuljen reippaasti ja ihailen samalla upeaa maisemaa.

Gorge du Cians patikkaretki

Gorge du Cians patikkaretki
Ciansin punainen rotko (Gorge du Cians) näkyy täältä hyvin, kun katson tulosuuntaan

Viimein tulen mutkaan, josta näen laakson, jossa punaiset vuoret vaihtuvat harmaisiin. Kuljen vielä eteenpäin ja näen kotilaaksomme ja jopa vilauksen laakson keskellä olevan kukkulan laelle rakennettua Rigaudin kylää.

Gorge du Cians patikkaretki

Gorge du Cians patikkaretki

Gorge du Cians patikkaretki

Alan laskeutua. Samalla puusto lisääntyy ja lopulta kuljen tammien ja tärpättipistaasien keskellä. Alhaalla näkyy jo maalaistalo, joten tiedän, että polun päätepisteessä oleva kappeli on lähellä.

Gorge du Cians patikkaretki

Gorge du Cians patikkaretki

Gorge du Cians patikkaretki
Ihmettelin tätä tärpättipistaasiksi tulkitsemaani punaisena kukkivaa puuta

Eteeni tulee aitaus, jonka portti on auki. Tallatuin polku johtaa suoraan aitaukseen, mutta jatkuu epämääräisenä myös sen vierellä. En enää tiedä mihin suuntaan oikea reitti menee. Huomaan oikealla puolellani puuhun kiinnitetyn varoituskyltin, jossa ohjeistetaan kohtaamaan paimenkoirat rauhallisesti. Päätän lähteä seuraamaan aitauksen viertä.

Gorge du Cians patikkaretki
Kyltti on näemmä tarkoitettu noin parimetrisille, mutta yletyin sentään varpaillani lukemaan

Muutaman askeleen jälkeen olen herättänyt kokonaisen lauman paimenkoiria päiväuniltaan. Ne ryntäävät aidalle haukkumaan ja murisemaan. Yksi niistä kiertää aitauksen ulkopuolella toiselle puolelleni. Jähmetyn paikoilleni ja tärisen kuin haavanlehti. Suhteeni isoihin koiriin ei ole aivan ongelmaton, sillä olen pari kertaa elämässäni saanut tutustua lähemmin susikoiran hampaisiin. Koirapelkoni tunkee nyt syvältä esiin. Onneksi luin juuri ohjeet, joissa luvattiin, että koirat aikansa laumaa puolustettuaan jättävät ihmisen rauhaan. Silti pelkään henkeni edestä. En pysty edes laskemaan koiria, sillä niitä on monta enkä uskalla katsoa niitä kohti. Ne voisivat raadella minut kappaleiksi. Otan puhelimeni esiin ja yritän keskittyä Google Mapsiin niin hyvin kuin pystyn ja etsin tärisevillä sormillani sijaintiani. Jospa sieltä löytyisi ratkaisu polun suuntaan.

Kun koirat sitten viimein hiljenevät ja kääntyvät pois tai asettuvat makuulle, otan muutaman askeleen taaksepäin. Rähinä alkaa uudestaan hiljentyäkseen taas hetken kuluttua. Viimein olen perääntynyt tarpeeksi kauas, ettei jokainen liikkeeni aiheuta äläkkää. Istun puun alle hengähtämään ja olen kiitollinen siitä, että olen elossa.

Gorge du Cians patikkaretki

Lähetän viestin miehelleni ja kerron olevani jumissa, koiria kohti en aio yrittää uudestaan. Harmittaa, sillä tiedän olevani jo lähellä maalia. Mietin miten saisin yhteyden alapuolellani olevaan maalaistaloon, vai lähdenkö sittenkin takaisin ylös ja palaan samaa reittiä takaisin?

Lopulta päätän ottaa riskin ja lähden laskeutumaan suoraan jyrkkää rinnettä alas, koirien ulottumattomissa. En voi tietää odottaako alapuolella aita tai kenties kivilouhikko, mutta päätän silti yrittää. Onneksi rinteessä on puita, joista voin ottaa tukea, kun välillä liu’un alas kuivien viimevuotisten tammenlehtien viemänä.

Lopulta hyppään viimeiseltä törmältä pusikosta suoraan maalaistaloon vievälle tielle. Kävelen muutaman metrin tietä alas ja näen kappelin. Täällä ollaan, hieman risuisena ja naarmuilla, mutta ehjänä ja hengissä! Ilo ja helpotus valtaavat mielen.

Gorge du Cians patikkaretki
Saint-Marcin kappeli

Jatkan matkaani hiekkatietä alas kohti Ciansin rotkon asvalttitietä. En vieläkään näe yhtään ihmistä. Pusikossa kuhahtaa jokin eläin ja hätkähdän. Metsä hiljenee. Tien varrelta otan viimeiset kuvat upeasta laaksosta.

Gorge du Cians patikkaretki

Gorge du Cians patikkaretki

Gorge du Cians patikkaretki

 

  • Tämä retki tehtiin toukokuun alussa
  • Koirat olivat tietääkseni pyreneittenkoira, isoja paimenkoiria. Myöhemmin Rigaudin kylän kunnantalolla näin sarjakuvan, jossa neuvottiin miten lammaslaumat ja paimenkoirat kohdataan ongelmitta. En varmasti ole siis ainoa, joka on joutunut tällaiseen piiritykseen. Alueella on susia, joten koirat tekevät tärkeää työtä. Ohjeet kohtaamiseen ovat:
  1. pysy rauhallisena
  2. älä huuda
  3. älä heitä mitään koiraa kohti
  4. älä uhkaile koiraa kävelysauvallasi
  5. pysähdy tai jatka matkaasi, koira saattaa haistella sinua ja kulkea rinnalla hetken varmistuakseen, että olet vaaraton

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Leppoisia päiviä ranskalaisessa kylässä

Leppoisia päiviä ranskalaisessa kylässä

Sääennuste ei luvannut Etelä-Ranskaan helteitä, kun lähdimme koko perhe viettämään vappulomaa Nizzan lähelle Rigaudin kylään, mutta uskalsin sentään jättää talvipalttoot kotiin.

Saavuimme illalla Nizzan lentokentälle, vuokrasimme auton ja lähdimme etsimään lähintä Carrefouria. Sellainen löytyi sopivasti matkan varrelta. Lentokentältä majapaikkaamme oli vain noin 50 kilometriä, mutta matkaan oli varattava ainakin tunti. Onneksi navigaattori ja emäntämme Marysen ohjeet veivät meidät suoraan perille ilman turhia mutkia.

Rigaud Ranska
Matkalla kohti Rigaudia. Näihin maisemiin ei ehtinyt kyllästyä viiden päivän aikana.

Marysen farmi sijaitsee Ciansin laaksossa aivan Rigaudin kylän alapuolella jyrkässä rinteessä. Meidän asuntomme oli maatalon yläkerran siivessä ja siihen kuului iso rinneterassi. Ehdimme perille iltahämärässä, joten saimme vielä hetken aikaa ihailla laakson maisemia. Sitten äkkiä sisään ja iltapalalle. Pöydässä istuessamme lasioven taakse ilmestyi yksi emännän koirista heiluttamaan häntäänsä niin vimmatusti, että koko takapää heilui. Mutta vielä ei ollut aika tutustua lähemmin.

Aamu valkeni aurinkoisena ja katoimme aamiaisen terassille. Se tuntui suunnattoman ylelliseltä, sillä Helsinki oli vielä viluinen, kun lähdimme. Pitkä aamiainen, loma, aurinko, lämpö, kauniit maisemat, kukon kieunta, kyyhkysten kukerrus ja muiden lintujen sirkutus taustalla. En olisi voinut enempää pyytää.

Rigaud Ranska
Näkymä terassiltamme
Rigaud Ranska
Kurkistus kyyhkyslakan katolta

Kesken aamiaisen musta koira saapui uudelleen tervehtimään. Myöhemmin nimeksi paljastui Blackie. Se laittoi päänsä silitettäväksi vuoroin kenenkin syliin ja katsoi anovasti aamiaispöydän antimia. Pysyimme tiukkoina. Luulenpa joidenkin vieraiden sitä ruokkineen, sillä se ilmestyi joka päivä sopivasti aamiaisaikaan iloksemme, ja vähän muulloinkin. Jos ovemme oli auki, Blackie saattoi marssia muina koirina sisään ja heittäytyä lattialle tirsoille. Mukava lisä asunnon varusteluun.

Rigaud Ranska
Blackie

Marysen tilalla oli muitakin eläimiä. Toisen koirankin ja muutaman ujon kissan näimme joskus vilaukselta ja alhaalla tarhoissa oli kanoja, ankkoja ja vuohia, ja tietysti ne kaksi kiekuvaa kukkoa, jotka taisivat välillä harrastaa kilpalaulantaa laakson virkaveljiensä kanssa.

Rigaud Ranska
Tämän lähemmäksi arkoja kissoja en päässyt
Rigaud Ranska
Komeat sarvet tällä kutulla

Yhtenä yönä satoi rankasti ja kuuntelimme sen ropinaa kattoikkunaan. Aamulla pilvet olivat väistyneet ja heräsimme katsomaan höyryävää laaksoa. Kosteus haihtui vauhdilla aamun lämpimässä auringonpaisteessa.

Rigaud Ranska
Aamun höyryävät maisemat

Osa päivistä oli pilvisiä ja lempeät sadekuurot ripsauttivat vettä hetken ajan. Kuopus jo mietti, että täällä sataa eri lailla kuin kotona, jossa sateet tulevat kuulemma jatkuvina ja runsaina. Matkoilla taitaa kaikki olla aina vähän paremmin kuin kotona.

Rigaud Ranska
Kevään vehreitä värejä Marysen maatilalla

Viimeisenä aamuna lähdin vihdoinkin kiipeämään itse kylään. Rigaud näytti olevan vain muutaman rakennuksen kylä kukkulan laella, mutta olihan se nähtävä lähempää.

Rigaud Ranska
Rigaud

Matkalla näkymät komistuivat, varsinkin siinä vaiheessa, kun pääsin kukkulan harjanteelle ja kurkistamaan maisemia pohjoiseen eli Ciansin rotkon suuntaan. Ensimmäiset punaiset vuoret näkyivät jo tänne asti.

Rigaud Ranska
Taustalla Ciansin rotkon punaisia vuoria

Ohitin pienen kappelin ja lähestyin viehättävää kylää. Keskustassa Rigaud paljastui isommaksi kuin luulin. Keskusaukiolta lähti pieniä kujia moneen suuntaan. Seikkailin hiljaisessa sokkelossa hetken ja katsoin mietteliäänä erään talon seinässä olevaa Myytävänä-kylttiä. Miten olisi kesämökki ranskalaisessa kylässä, tai talvimökki? Kelpaisi minulle.

Rigaud Ranska
Rigaudissa sijaitsi keskiajalla merkittävä ritarilinna, joka kuului 1400–1500-lukujen vaihteessa Grimaldien suvulle. Enää linnaa ei ole.
Rigaud Ranska
Muutaman serpentiinimutkan jälkeen olin ylhäällä
Rigaud Ranska
Pysähdyin vähän väliä ihailemaan maisemien lisäksi kukkia ja keväänvihreitä puita tien varressa
Rigaud Ranska
Tähän kuvaan olisi ehkä sopinut paremmin vanha Citroën
Rigaud Ranska
Kunnantalo ja kirjasto keskusaukiolla
Rigaud Ranska
Ja kirkkohan on oltava joka kylässä
Rigaud Ranska
Rigaudin kujia
Rigaud Ranska
Osa taloista näytti olevan todella vanhoja
Rigaud Ranska
Vanha öljytehdas

Paluumatkalla kiipesin vielä muutamat portaat ylös kappelille. Näimme tällä matkalla monta kappelia upeissa maisemissa.

Rigaud Ranska

Rigaud Ranska
Matkalla alas

Lähtiessämme Maryse oli liikuttavan pahoillaan siitä, että säät olivat olleet niin ankeat. Itse emme pitäneet tilannetta lainkaan niin huonona, saimme kolmena aamuna viidestä nauttia aurinkoisesta aamiaisesta terassilla. Lyhyet retket, autoilu upeissa maisemissa, lukuhetket ja ne pitkät aamiaiset riittivät meille hyvin tällä kertaa. Saimme leppoisan miniloman.

Rigaud Ranska

 

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Pohjois-Irlannin kaunis rannikko

Pohjois-Irlannin kaunis rannikko

Koe Pohjois-Irlanti päivässä, osa 2:

Bussikierroksemme lähtee Dublinista kohti Pohjois-Irlantia kello seitsemän aamulla ja jo muutaman minuutin matkattuamme kadun koko ideaa.

Alun perin haaveilin leppoisasta autoilusta pitkin Pohjois-Irlannin rannikkoa, rauhallisista valokuvaustauoista, kävelyretkistä upeissa maisemissa ja ruokatauoista idyllisissä pikkukylissä. Olimme kuitenkin Dublinissa vain kolme kokonaista päivää, joten varasin itselleni ja lapsilleni päiväretken Pohjois-Irlantiin. Matkailua aasialaiseen malliin, koko Pohjois-Irlanti päivässä. Miten ihmeessä tämä oikein sopii minulle, hitaalle matkaajalle?

Uteliaisuuteni vei taas voiton, sillä en ollut vielä koskaan käynyt vihreän saaren tuossa kolkassa.

Astumme siis bussiin aamuvarhaisella ja valitsemme mukavat paikat bussin takaosasta. Seuraavalta pysähdyspaikalta sisään purjehtii amerikkalainen rouva sakeassa hajuvesipilvessään ja istuutuu taaksemme. Edessämme olevat paikat valitsee espanjalainen nainen vastahakoisen teinitytön kanssa. Teini lienee pakotettu matkaan, sillä hän kokee oikeudekseen nukkua kauneusunia koko matkan ajan ja nostaa mielenosoituksellisesti päätään ja mulkaisee meitä joka ikisen kerran, kun lapseni uskaltaa avata suunsa puhuakseen. Ymmärtäisin jotenkin, jos lapseni itkisi tai huutaisi, mutta ilmeisesti puheääni ei sitten miellytä.

Niskakarvani ovat siis pystyssä jo alkumatkasta.

Puolen tunnin päästä olemme jo ulkona Dublinista ja rauhoitun. Lapseni pysyy hiljaa, espanjalaisteini nukkuu, hajuveden tuoksu on hälvennyt ja Irlannin maaseutu on niin kovin kaunista. Kylmän yön jälkeen kuura peittää vihreät pellot. Välillä aurinko valaisee kimaltavan maiseman, välillä sukellamme sakeaan sumuun. Alan nauttia olostani.

Ohitamme Dundalkin kaupungin ja lähestymme rajaa. Opas kertoo meille, missä ylitämme rajan, ja hyvä niin, sillä sitä ei olisi maallikko huomannut. Hieman rajan jälkeen vasta näen liikennemerkkien muuttuneen, nopeusrajoitukset ilmoitetaan täällä maileissa.

Opas kertoo meille välillä tarinoita, joista osa menee ohi, sillä äänentoisto rätisee ikävästi ja irlantilaisaksentti puuroutuu surinaksi. Olisi pitänyt ehtiä bussille aikaisemmin ja valita etupenkit. Vain aikatauluohjeet väännetään rautalangasta hitaasti artikuloiden, jotta kaikki saavat selvää.

Saavumme Belfastiin ja osa matkalaisista lähtee tutustumaan Titanic-keskukseen ja loput haetaan mustilla takseilla ajelulle tutustumaan Belfastin synkeään menneisyyteen. Tästä poliittisesta taksikierroksesta kirjoitin aiemmin jutun Konfliktin jäljillä Belfastissa.

Belfastista jatkamme matkaa kohti pohjoista rannikkoa. Ensimmäisen pysähdyksen nähtävyys on Carrick-a-Reden köysisilta. Lohenkalastajat rakensivat ensimmäisen köysisillan jo yli 350 vuotta sitten tähän kymmeniä miljoonia vuosia sitten paikalla puhisseen tulivuoren kraatterin suuhun. Kalastajat kävivät pienellä Carrickareden saarella kokemassa pyydyksiään. Siihen aikaan sillalla oli askelmia harvakseen ja köysi käden korkeudella vain toisella puolella, mutta niin vain kulkivat kalastajat ketterästi pitkin siltaa lohiensa kanssa.

Pohjois-Irlannin rannikko
Polku kohti Carrick-a-Reden siltaa

Polku kohti siltaa kulkee upeissa rantamaisemissa. Aurinko paistaa ja meri pauhaa. Viimein laskeudumme alas lähelle siltaa ja jäämme jonottamaan portille. Lapset haluavat välttämättä ylittää sillan, minä katson kauhuissani alas ja samalla kylttiä, jossa kielletään lasten päästäminen sillalle yksin. Pyydän porttivahdilta apua, sillä henkeäni salpaa jo nyt, vaikka silta on vain 20 metriä pitkä ja keikkuu tuulessa 30 metrin korkeudessa. Vanha punapartainen porttivahti lupaa viedä lapset yli, kunhan on päästänyt jonottajat sillalle. Hän kysyy kuitenkin, että pystynkö laskeutumaan alas portaita sillan alkupisteeseen. Siihen sentään kykenen, olemmehan tukevasti maan kamaralla vielä.

Pohjois-Irlannin rannikko
Portaat alas sillalle
Pohjois-Irlannin rannikko
Uskaltaisinko?
Pohjois-Irlannin rannikko
Carrick-a-Rede

Odotamme alhaalla punapartaista pelastajaamme. Hän laskeutuu alas ja sanoo hymyillen:

”You survived the worst part already.”

“Really? So you think I should go?”, kysyn häneltä.

Maailman rauhoittavin syvä ääni vastaa: ”Yes, I think you should”

Ja minähän menen. Porttivahti seuraa takanani kuin suojelusenkeli ja on valmiina ottamaan vastaan, jos näkökenttäni sumenee kokonaan.

Palaan saman adrenaliiniryöpyn voimalla ja kiiruhdamme takaisin rinteeseen. Bussikin jo odottaa. En muista kiitinkö edes. Harmittaa. Tällä retkellä lapset eivät tarvinneet kaitsijaa, mutta äiti kylläkin. Sitä paitsi punapartaisen vanhan herran ääni olisi pitänyt saada talteen, jotta sitä voisi soittaa itselleen aina kun pelottaa tai muuten vain epäilee itseään eikä meinaa uskaltaa.

”Yes, I think you should.”

Tämän äänen haluan muistaa.

Pohjois-Irlannin rannikko

Seuraavaksi ajamme Giant’s Causewayn basalttipilareita ihmettelemään. Tämä merkillinen kuusikulmaisista pylväistä muodostunut rantakaistale on yksi Pohjois-Irlannin kuuluisimmista nähtävyyksistä ja UNESCO:n maailmanperintökohde.

Basalttimaisema kertoo alueen tuliperäisestä menneisyydestä ja samanlaisia muodostelmia on vastarannalla Skotlannissa. Tästä on varmaan saanut alkunsa legenda, jonka mukaan jättiläinen nimeltä Finn rakensi kulkutien Skotlantiin, jotta pääsisi kohtaamaan vihollisensa Benandonnerin. Finn pakeni kuitenkin takaisin, koska tajusi Benandonnerin olevan aivan valtava. Skottijättiläinen lähti perään, mutta Finnin vaimo naamioi miehensä vauvaksi, jolloin vihollinen pakeni kauhuissaan kotiinsa. Jos vauva oli noin valtava, niin minkälainen jättiläinen mahtoi isänsä olla? Peloissaan Benandonner rikkoi kulkutien takaansa meren yli mennessään.

Giant's Causeway
Giant’s Causeway

Giant's Causeway

Kiipeilemme pilarilta toiselle ja katsomme rantatyrskyjä. Lasten on vaikea uskoa säännöllisen muotoisia pylväitä luonnon muovaamiksi. Kuka onkaan valmistanut nämä rakennuspalikat? Emmekä me oikein meinaa uskoa tuohon jättiläislegendaankaan, sillä meidän mielestämme tämä näyttää joidenkin mini-ihmisten tai -olioiden suurkaupungilta. Tiiviisti on rakennettu ranta täyteen pilvenpiirtäjiä. Ehkä Finn olikin vain keijun kokoinen. Leprechaunitkin olisivat liian isoja tähän pilvenpiirtäjäkaupunkiin.

Mitä kaikkea täällä tapahtuukaan öisin?

Giant's Causeway
Basalttipalikoita rannalla

Giant's Causeway

Pohjois-Irlannin rannikko

Kotiinlähtö lähestyy. Syömme vielä eväitä vierailukeskuksen edessä ja katsomme maalaismaisemaa. Aurinko alkaa olla jo matalalla.

Pohjois-Irlannin rannikko
Maalaismaisemaa

Dubliniin on pitkä ajomatka, mutta käymme vielä pyörähtämässä Dunlucen linnan ohi. Linna näyttää todella vaikuttavalta auringonlaskun aikaan, mutta meillä ei ole edes kuvaustauolle aikaa. Saamme ihailla näkyä vain ikkunan läpi.

Pohjois-Irlannin rannikko
Dunlucen linnan rauniot

Alkumatkasta ajamme vielä viihtyisän näköisen Bushmillsin kylän läpi. Viskitehdaskin olisi kiinnostava kohde jos aikaa olisi.

Saavumme takaisin Dubliniin ennen puolta yhdeksää. Pohjois-Irlanti ansaitsisi paljon enemmän aikaa, mutta tämä oli nyt oma valintani eli siitä voi syyttää vain itseäni. Toisaalta näimme päivän aikana todella paljon. Näin paljon emme olisi ehtineet omatoimisesti.

 

Päiväretken plussat:

  • yhden päivän aikana ehtii nähdä todella paljon, kun kaikki (vessatauotkin) on minuutilleen suunniteltu ja pääsyliput ym. hoidettu etukäteen
  • opas kertoo matkan aikana tarinoita historiasta ja nykyisyydestä, kuljettaja murjaisee väliin sopivia vitsejä, eli samaan hintaan saa viihdettä ja tietoa
  • kaikki pääsyliput kuuluvat retken hintaan, joka oli 55–65 €/hlö (matkanjärjestäjänä Wild Rover)
  • bussimatkalla voi ajamisen ja navigoinnin sijaan keskittyä maisemiin, seurustella lasten kanssa tai ottaa vaikka nokoset
  • wifi toimi bussissa hyvin, mikä oli varhaisteinin mieleen

ja miinukset:

  • omatoimimatkoihin tottuneelta bussimatkan tiukat aikataulut ja täyteen ahdettu bussi vaativat hieman sopeutumiskykyä
  • turistikarjalla ei ole vapautta
  • tällä reissulla huono äänentoisto
  • odotin opastukselta hieman enemmän, matkassa oli kuitenkin erikseen opas (osalla matkanjärjestäjistä kuljettaja toimii samalla oppaana)

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Pääsiäisretkellä Torronsuolla

Pääsiäisretkellä Torronsuolla

Aurinko paistaa lankalauantaina niin kirkkaasti, ettei sisään voi nyt jäädä. Mitä tehtäisiin?

Nyt eivät metsän varjoiset polut houkuttele vaan on päästävä avarammille laitumille, lähdetään siis suolle. Niitähän tässä maassa riittää.

Saavumme Tammelaan Kiljamon parkkipaikalle Torronsuon kansallispuistoon, kun aurinko kallistuu jo iltapäivän puolelle. Lähdemme seuraamaan leveää katettua polkua ja tulemme pian metsän puolelta näköalapaikalle suon laitaan. Aukea luminen suomaisema häikäisee niin, että joudumme kaivamaan pikaisesti aurinkolasit.

Torronsuo
Päivä on häikäisevä

Pian huomaamme, että nyt ei tarvitse palata pitkospuille ja poluille, sillä täällä on hankikanto. Mikä vapaus! Voimme kävellä minne vain.

Vaikka parkkipaikka on täynnä autoja, on maisema autio. Kävelijät, lumikenkäilijät ja hiihtäjät ovat hajaantuneet laajalle keidassuolle näkymättömiin.

Hiljaisuus vain humisee korvissa. Sinkoilevat aivosolut rauhoittuvat.

Torronsuo
On suuri sun suos autius
Torronsuo
Elämä voittaa vähitellen pienessä sulassa laikussa
Torronsuo
Kurotus kohti aurinkoa

Kuljemme vain hetken, kun ensimmäinen retkeläinen ilmoittaa nälästä. Pysähdymme niille sijoillemme, kaivamme istuma-alustat ja voileivät repusta, ja nautimme.

Kun eväät on syöty, huudan lapset katsomaan mitä pensaan alta löytyy. Pääsiäispupun jemmahan se siellä. Lapset alkavat olla jo isoja, mutta tätä perinnettä en aio ihan heti lopettaa.

Torronsuo
Pääsiäispupu was here
Torronsuo
Lankalauantain herkut
Torronsuo
Pitkospuut olivat paikoittain liukkaat, mutta vieressä hanki oli kantava ja pitävä

Haahuilemme aukealla suolla aikamme, kunnes palaamme pitkospuille ja jatkamme matkaa luontotornille katsomaan maisemaa yläilmoista. Ohitamme tulipaikan, jossa olisi sopivasti hyvät tulet, valmiit makkarakepit eikä ristin sielua. Vain makkarat puuttuvat.

Komea suo, ihana aurinko ja ripaus kevättä ilmassa. Tänne palaan mielelläni.

Torronsuo
Tästä tuli palmu mieleeni. Kesää kohti mennään.

 

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa