Etelä-Ranskan maisemateillä

Etelä-Ranskan maisemateillä

Etelä-Ranskassa on kaikkea: merta, viihtyisiä kaupunkeja ja vuoretkin ovat lähellä. Ei tarvitse ajaa tuntiakaan, kun on jo vuoristoteillä ihmettelemässä jyrkille rinteille rakennettuja kyliä ja kansallispuistojen lumihuippuvuoria. Nämä maisemat ovat näkemisen arvoisia ja kesällä mukava pakopaikka rannikon helteistä. Me kävimme vappulomallamme ajelemassa Mercantourin kansallispuiston liepeillä sekä Verdonin rotkolla.

Etelä-Ranskan maisematiet

Tie Utelleen

Lähdemme ajamaan majapaikastamme Rigaudin kylästä kohti pohjoista läpi Ciansin ihmeellisen punaisen rotkon.

Etelä-Ranskan maisematiet
Gorge de Cians
Etelä-Ranskan maisematiet
Maisematasannetta korjataan, me ajamme viereisestä tunnelista
Etelä-Ranskan maisematiet
Le Cians virtaa etelään kohti Var-jokea

Beuilista käännyimme itään. Pian näkymä muuttuu lähes alppimaisemaksi.

Etelä-Ranskan maisematiet

Ohitamme Roubionin rinnekylän ja pysähdymme evästauolle pauhaavan kosken äärelle. Sää on pilvinen ja viileä.

Etelä-Ranskan maisematiet
Roubion

Käännymme Saint-Sauveur-sur-Tinéen jälkeen takaisin etelään ja Roussillonin jälkeen lähdemme kipuamaan serpentiiniteitä ylös kohti La Tourin kautta kulkevaa tietä Utellen kylään. Tie La Touriin on kapea ja kiharainen. Pitkulainen kylä komeilee vuoren harjanteella ja ajamme sen läpi liiankin liukkaasti. Tajuan vasta viiveellä nähneeni jotain uskomattoman kaunista. Kylä oli täynnä kukkivia juudaksenpuita, enkä ymmärtänyt pyytää kuljettajalta edes kuvaustaukoa. Harmittaa.

Ennen Utellea kurvaamme katsomaan läheisen vuoren (tai kukkula se ehkä on paikallisille) huipulla olevaa kappelia La Madone d’Utellea. Kappelilta on upeat näköalat joka puolelle. Viileä tuuli viuhuu ja toipilaana oleva lapsemme hytisee. On jatkettava pikaisesti matkaa.

Etelä-Ranskan maisematiet
La Madone d’Utelle

Etelä-Ranskan maisematiet

Etelä-Ranskan maisematiet

Etelä-Ranskan maisematiet
Näkymä kappelilta Utelleen

Laskeudumme Utelleen ja pidämme kahvi- ja vessatauon kylän laitamilla olevassa ravintolassa. Terassilta on hyvät näköalat kylän keskustaan.

Etelä-Ranskan maisematiet
Utelle

Tarkkailemme terassilta kahden kaveruksen, ponin ja lampaan, laiduntamista alapuolellamme. Ne etenevät vieri vieressä.

Etelä-Ranskan maisematiet

Jätämme auton kylän laidalle ja lähdemme tutustumaan keskustaan. Kissa tarkkailee saapumistamme kujan varrella olevan talon ikkunalaudalla.

Utelle

Keskusaukiolla tunnen saapuneeni paikallisten olohuoneeseen. Taidamme olla ainoat turistit kylässä. Lapset leikkivät, piirtävät ja pyöräilevät aukiolla ja vanhemmat juttelevat terassilla. Tunnen tunkeilevani heidän yksityiseen tilaansa ja kuvaaminen tuntuu melkein sopimattomalta.

Aukion reunalla istuu kolme vanhaa naista, joista yksi huikkaa minulle, että kannattaa käydä kirkossa sisällä pian, sillä se menee kuudelta kiinni. Kiitän ilahtuneena huomaavaisuudesta ja käymme kurkistamassa kylän kirkon kauniita sisätiloja. Olemme hämärässä kirkossa yksin. Ei yhden yhtä syntistä ripittäytymässä rippituolissa.

Utelle
Elämää kyläläisten olohuoneessa

Etelä-Ranska

Etelä-Ranska
Aurinko kurkistaa sopivasti juuri, kun löydän kylän laidalta kehäkukkapellon
Etelä-Ranska
Tällaiset talot herättävät minussa suojelunhalua.

Utellen kylä on todella sympaattinen ja kauniilla paikalla. Sen ympäristössä on patikkapolkuja, joista yksi ulottuu kukkulan huipulle kappelille asti. Kovin kaukana ei ole myöskään Coarazen kylä, joka on valittu Ranskan kauneimpien kylien listalle.

Gorges du Verdon

Toinen retkipäivämme vie meidät lännemmäs kuuluisaa Verdonin rotkoa katsomaan. Alkumatkasta avaamme autoradion ja siellä puhuu Erkki Toivanen! Mitä ihmettä? Sattumaltako radiokanavalla puhutaan selvää suomea vai onko tämä älyauto, joka valitsee kanavan vuokraajien kansallisuuden mukaan? Kestää melkoisen tovin, että ymmärrän kuuntelevani vanhaa kielenopetusohjelmaa, jossa Erkki Toivanen kertoo hyviä syitä ranskan opiskeluun. Merkillinen sattuma. Ja Erkki on muuten oikeassa.

Ohitamme Entrevaux’n pikkukaupungin, jota vartioi linna korkealla jyrkän kivisen vuoren huipulla. Vaikuttavan näköinen paikka, johon pääsee junalla Nizzasta.

Entrevaux

Verdonin rotkoa lähestyessä maanpinnan muodot alkavat olla muhkeita. Näkee, että täällä ovat jyllänneet paljon ihmistä suuremmat tektoniset voimat.

Tie kulkee jyrkän rinteen viertä ja välillä kallionkielekkeen alta. Saavumme ensimmäiselle näköalapaikalle Le Point Sublimelle. Parkkipaikkaa on yllättävän vaikea löytää, vaikka pahin sesonki on vielä kaukana. Kävelemme laakean kallion päällä kohti näköalatasannetta. Komea rotko avautuu edessämme.

Gorges du Verdon

Gorges du Verdon
Kallion kolossa kukoistaa pieni huomaamaton kukka

Gorges du Verdon

Syömme melko ankean patonkilounaan Auberge du Point Sublimessa ja jatkamme ajoa. Alun perin oli tarkoitus ajaa aina Moustiers Sainte Marien fajanssikaupunkiin asti, mutta takapenkin toipilas valittaa korviaan, joten käännymme Route des Cretes -maisematielle. Route des Cretes kannattaa kiertää myötäpäivään, mutta me ajamme ensimmäisen tienhaaran ohi ja päädymme ajamaan kierrosta vastapäivään. Loppumatka on yksisuuntainen, joten joudumme kääntymään takaisin ja palaamaan samaa tietä.

Gorges du Verdon
Route des Cretes kulkee rotkon varrella
Gorges du Verdon
Verdonin rotko on noin 25 kilometriä pitkä ja syvimmillään noin 700 metriä
Gorges du Verdon
Tärpättipistaasit sinnittelevät rotkon reunalla

Gorges du Verdon

Valokuvauspaikalla yhtäkkiä kaiteen takaa nousee kaksi ihmistä, kypärät päässä, isä ja tytär ehkä, kalliokiipeilyvarusteet ympärillään. Mitä kaikkea tekevätkään ihmiset, jotka eivät kaihda korkeuksia. Näemme paluumatkalla muitakin kiipeilijöitä sekä patikointiporukoita. Huimia maisemia, paljon ihmisiä. Ciansin rotkon rinteillä sain patikoida ylhäisessä yksinäisyydessäni. Upeita paikkoja molemmat.

Näkymiä Verdonin rotkoon tarjoavat myös blogit Matkapatonki ja Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa.

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Mainokset

Patikkaretki Etelä-Ranskan punaisilla vuorilla

Patikkaretki Etelä-Ranskan punaisilla vuorilla

Heräämme harmaaseen aamuun. Ilma on viilentynyt ja syömme aamiaisen sisällä. Tunnelma on hieman apea, sillä molemmat lapset ovat kuumeessa. Aivan kulman takana kohoavat Mercantourin kansallispuiston lumihuiput, mutta me saamme nyt haudata patikointihaaveemme. Pyörittelen käsissäni majapaikastamme löytynyttä esitettä kotikylämme Rigaudin patikkareiteistä. Yksi näyttäisi olevan tasoltaan helppo ja yhteen suuntaan vain neljä kilometriä. Mukava koko perheelle sopiva patikka sunnuntai-iltapäivään, sanotaan esitteessä.

Mies lupaa jäädä sairastuvalle valvojaksi ja heittää minut autolla polun alkupäähän Ciansin rotkoon kylästämme pohjoiseen. Ajaessamme kohti rotkoa mietin, että miten ihmeessä täällä jyrkkien rinteiden keskellä voi olla polku. Ajamme jo kerran polun ohi, käännymme takaisin ja viimein silmäni havaitsevat huomaamattoman polun, jonka suulla on pieni aita ja ajokieltomerkki. Merkkihän ei varmaankaan tarkoita kävelijöitä, eihän?

Heilutan miehelleni, tunkeudun aidan aukosta läpi ja lähden kipuamaan rinnettä ylös pitkin ruohottunutta polkua. Tästä ei ilmeisesti kovin usein kuljeta.

Gorge du Cians patikkaretki

 

Gorge du Cians patikkaretki
Vilkaisen taakseni polun alkuun

Tasamaan kasvatille jyrkän rinteen kiipeäminen on aina jännittävää. Siihen kun lisää sen, että olen aivan yksin autiossa, vieraassa paikassa ja korkeanpaikankammoinen, niin tunnen sisälläni jo pienen tutinan ja kuulen vienon keskustelun:

”Onkohan tämä nyt viisasta? En yhtään tiedä mitä tuolla edessä on”, pohtii arka minäni.

Rohkea ja impulsiivinen minäni vastaa: ”Ei huolta, voin aina kääntyä takaisin, jos vastaan tulee jotain vaarallista. Sitä paitsi esitteen mukaan tämä on ihan helppo perhepatikka.”

Jatkan kiipeämistä.

Helsinki oli lähtiessämme vielä harmaa ja lehdetön, joten katselen ihastuneena heleää keväänvihreää kasvillisuutta, joka hehkuu punaista vulkaanista maaperää vasten. En lakkaa ihmettelemästä tätä erikoista väriyhdistelmää. Kevään ensimmäiset kukatkin ovat ehtineet jo riehaantua.

Gorge du Cians patikkaretki

Gorge du Cians patikkaretki, kukka

Olen yhä alkurinteellä, kun vastaani tulee ensimmäinen este, maanvyörymä. En luovuta vielä, sillä huomaan, että tästä on askeltanut joku muukin. Sovitan kenkäni varovasti jäljeltä jäljelle. Siirrän painoani hitaasti, että ehtisin reagoida, jos maa alkaisi valua altani. Ylitän esteen vaivatta.

Gorge du Cians patikkaretki

Viimein serpentiinipolku alkaa saavuttaa tasaisempaa maastoa ja maisemat komistuvat entisestään. Ihastelen vanhaa rapistunutta maalaistaloa. Se on hylätyn näköinen ja osittain raunioina. Mikä upea paikka talolle!

Gorge du Cians patikkaretki

Gorge du Cians patikkaretki
Unelmien kesäpaikka?
Gorge du Cians patikkaretki
Maisemat ainakin kelpaisivat

Gorge du Cians patikkaretki

Taivas on harmaa, mutta pilvipeite niin ohut, että aurinko lämmittää jo mukavasti. Olen pakannut ylimääräiset vaatekerrokset reppuuni. Tämän piti olla sadepäivä, mutta saan matkan aikana vain muutaman pisaran päähäni.

Puut vähenevät ja lopulta polku seuraa avonaista vuoren rinnettä ja sitä reunustaa vain ajoittain matalat pensaat. Polulla on punaista irtonaista hiekkaa ja se viettää alarinteeseen, joten istun hetkeksi kivelle, vedän syvään henkeä ja otan vesipullosta rohkaisuryypyn. Joku vahvempi rohkaisuaine olisi nyt tarpeen. Mutta nämä maisemat, näiden takia kannattaa sietää pientä tutinaa.

Gorge du Cians patikkaretki
Korkeanpaikankammoisen herkkuhetkiä ovat nämä mutkat, joiden takana olevan rinteen jyrkkyyttä voi vain arvailla

Gorge du Cians patikkaretki

Gorge du Cians patikkaretki
Tämä polku jäi jo taakseni

Jatkan matkaa, tarkkailen polkua ja yritän valita tukevat kohdat askelteni alle. Välillä meinaan kävellä päin isomman pensaan piikkistä oksaa, kun keskityn askeltamaan. En vieläkään näe ketään muuta. Polulla on ainoastaan minä ja lampaankikkareet, joukossa vähän isompiakin jätöksiä, joiden alkuperää en oikeastaan haluakaan tietää. Ympärilläni on vain humisevaa hiljaisuutta ja avarat maisemat.

Ja sitten se tapahtuu, siedättyminen korkeuteen. Kehoni ja mieleni varoitussignaalit siirtyvät punaiselta vihreälle. Alan luottaa, että polkuni painovoima on suurempi kuin viereisen rotkon. Rentoudun. Tiedän kokemuksesta, että tämä on mahdollista, mutta useimmiten siedättymiselle ei ole aikaa.

Tästä eteenpäin patikointi on silkkaa nautintoa. Kuljen reippaasti ja ihailen samalla upeaa maisemaa.

Gorge du Cians patikkaretki

Gorge du Cians patikkaretki
Ciansin punainen rotko (Gorge du Cians) näkyy täältä hyvin, kun katson tulosuuntaan

Viimein tulen mutkaan, josta näen laakson, jossa punaiset vuoret vaihtuvat harmaisiin. Kuljen vielä eteenpäin ja näen kotilaaksomme ja jopa vilauksen laakson keskellä olevan kukkulan laelle rakennettua Rigaudin kylää.

Gorge du Cians patikkaretki

Gorge du Cians patikkaretki

Gorge du Cians patikkaretki

Alan laskeutua. Samalla puusto lisääntyy ja lopulta kuljen tammien ja tärpättipistaasien keskellä. Alhaalla näkyy jo maalaistalo, joten tiedän, että polun päätepisteessä oleva kappeli on lähellä.

Gorge du Cians patikkaretki

Gorge du Cians patikkaretki

Gorge du Cians patikkaretki
Ihmettelin tätä tärpättipistaasiksi tulkitsemaani punaisena kukkivaa puuta

Eteeni tulee aitaus, jonka portti on auki. Tallatuin polku johtaa suoraan aitaukseen, mutta jatkuu epämääräisenä myös sen vierellä. En enää tiedä mihin suuntaan oikea reitti menee. Huomaan oikealla puolellani puuhun kiinnitetyn varoituskyltin, jossa ohjeistetaan kohtaamaan paimenkoirat rauhallisesti. Päätän lähteä seuraamaan aitauksen viertä.

Gorge du Cians patikkaretki
Kyltti on näemmä tarkoitettu noin parimetrisille, mutta yletyin sentään varpaillani lukemaan

Muutaman askeleen jälkeen olen herättänyt kokonaisen lauman paimenkoiria päiväuniltaan. Ne ryntäävät aidalle haukkumaan ja murisemaan. Yksi niistä kiertää aitauksen ulkopuolella toiselle puolelleni. Jähmetyn paikoilleni ja tärisen kuin haavanlehti. Suhteeni isoihin koiriin ei ole aivan ongelmaton, sillä olen pari kertaa elämässäni saanut tutustua lähemmin susikoiran hampaisiin. Koirapelkoni tunkee nyt syvältä esiin. Onneksi luin juuri ohjeet, joissa luvattiin, että koirat aikansa laumaa puolustettuaan jättävät ihmisen rauhaan. Silti pelkään henkeni edestä. En pysty edes laskemaan koiria, sillä niitä on monta enkä uskalla katsoa niitä kohti. Ne voisivat raadella minut kappaleiksi. Otan puhelimeni esiin ja yritän keskittyä Google Mapsiin niin hyvin kuin pystyn ja etsin tärisevillä sormillani sijaintiani. Jospa sieltä löytyisi ratkaisu polun suuntaan.

Kun koirat sitten viimein hiljenevät ja kääntyvät pois tai asettuvat makuulle, otan muutaman askeleen taaksepäin. Rähinä alkaa uudestaan hiljentyäkseen taas hetken kuluttua. Viimein olen perääntynyt tarpeeksi kauas, ettei jokainen liikkeeni aiheuta äläkkää. Istun puun alle hengähtämään ja olen kiitollinen siitä, että olen elossa.

Gorge du Cians patikkaretki

Lähetän viestin miehelleni ja kerron olevani jumissa, koiria kohti en aio yrittää uudestaan. Harmittaa, sillä tiedän olevani jo lähellä maalia. Mietin miten saisin yhteyden alapuolellani olevaan maalaistaloon, vai lähdenkö sittenkin takaisin ylös ja palaan samaa reittiä takaisin?

Lopulta päätän ottaa riskin ja lähden laskeutumaan suoraan jyrkkää rinnettä alas, koirien ulottumattomissa. En voi tietää odottaako alapuolella aita tai kenties kivilouhikko, mutta päätän silti yrittää. Onneksi rinteessä on puita, joista voin ottaa tukea, kun välillä liu’un alas kuivien viimevuotisten tammenlehtien viemänä.

Lopulta hyppään viimeiseltä törmältä pusikosta suoraan maalaistaloon vievälle tielle. Kävelen muutaman metrin tietä alas ja näen kappelin. Täällä ollaan, hieman risuisena ja naarmuilla, mutta ehjänä ja hengissä! Ilo ja helpotus valtaavat mielen.

Gorge du Cians patikkaretki
Saint-Marcin kappeli

Jatkan matkaani hiekkatietä alas kohti Ciansin rotkon asvalttitietä. En vieläkään näe yhtään ihmistä. Pusikossa kuhahtaa jokin eläin ja hätkähdän. Metsä hiljenee. Tien varrelta otan viimeiset kuvat upeasta laaksosta.

Gorge du Cians patikkaretki

Gorge du Cians patikkaretki

Gorge du Cians patikkaretki

 

  • Tämä retki tehtiin toukokuun alussa
  • Koirat olivat tietääkseni pyreneittenkoira, isoja paimenkoiria. Myöhemmin Rigaudin kylän kunnantalolla näin sarjakuvan, jossa neuvottiin miten lammaslaumat ja paimenkoirat kohdataan ongelmitta. En varmasti ole siis ainoa, joka on joutunut tällaiseen piiritykseen. Alueella on susia, joten koirat tekevät tärkeää työtä. Ohjeet kohtaamiseen ovat:
  1. pysy rauhallisena
  2. älä huuda
  3. älä heitä mitään koiraa kohti
  4. älä uhkaile koiraa kävelysauvallasi
  5. pysähdy tai jatka matkaasi, koira saattaa haistella sinua ja kulkea rinnalla hetken varmistuakseen, että olet vaaraton

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Leppoisia päiviä ranskalaisessa kylässä

Leppoisia päiviä ranskalaisessa kylässä

Sääennuste ei luvannut Etelä-Ranskaan helteitä, kun lähdimme koko perhe viettämään vappulomaa Nizzan lähelle Rigaudin kylään, mutta uskalsin sentään jättää talvipalttoot kotiin.

Saavuimme illalla Nizzan lentokentälle, vuokrasimme auton ja lähdimme etsimään lähintä Carrefouria. Sellainen löytyi sopivasti matkan varrelta. Lentokentältä majapaikkaamme oli vain noin 50 kilometriä, mutta matkaan oli varattava ainakin tunti. Onneksi navigaattori ja emäntämme Marysen ohjeet veivät meidät suoraan perille ilman turhia mutkia.

Rigaud Ranska
Matkalla kohti Rigaudia. Näihin maisemiin ei ehtinyt kyllästyä viiden päivän aikana.

Marysen farmi sijaitsee Ciansin laaksossa aivan Rigaudin kylän alapuolella jyrkässä rinteessä. Meidän asuntomme oli maatalon yläkerran siivessä ja siihen kuului iso rinneterassi. Ehdimme perille iltahämärässä, joten saimme vielä hetken aikaa ihailla laakson maisemia. Sitten äkkiä sisään ja iltapalalle. Pöydässä istuessamme lasioven taakse ilmestyi yksi emännän koirista heiluttamaan häntäänsä niin vimmatusti, että koko takapää heilui. Mutta vielä ei ollut aika tutustua lähemmin.

Aamu valkeni aurinkoisena ja katoimme aamiaisen terassille. Se tuntui suunnattoman ylelliseltä, sillä Helsinki oli vielä viluinen, kun lähdimme. Pitkä aamiainen, loma, aurinko, lämpö, kauniit maisemat, kukon kieunta, kyyhkysten kukerrus ja muiden lintujen sirkutus taustalla. En olisi voinut enempää pyytää.

Rigaud Ranska
Näkymä terassiltamme
Rigaud Ranska
Kurkistus kyyhkyslakan katolta

Kesken aamiaisen musta koira saapui uudelleen tervehtimään. Myöhemmin nimeksi paljastui Blackie. Se laittoi päänsä silitettäväksi vuoroin kenenkin syliin ja katsoi anovasti aamiaispöydän antimia. Pysyimme tiukkoina. Luulenpa joidenkin vieraiden sitä ruokkineen, sillä se ilmestyi joka päivä sopivasti aamiaisaikaan iloksemme, ja vähän muulloinkin. Jos ovemme oli auki, Blackie saattoi marssia muina koirina sisään ja heittäytyä lattialle tirsoille. Mukava lisä asunnon varusteluun.

Rigaud Ranska
Blackie

Marysen tilalla oli muitakin eläimiä. Toisen koirankin ja muutaman ujon kissan näimme joskus vilaukselta ja alhaalla tarhoissa oli kanoja, ankkoja ja vuohia, ja tietysti ne kaksi kiekuvaa kukkoa, jotka taisivat välillä harrastaa kilpalaulantaa laakson virkaveljiensä kanssa.

Rigaud Ranska
Tämän lähemmäksi arkoja kissoja en päässyt
Rigaud Ranska
Komeat sarvet tällä kutulla

Yhtenä yönä satoi rankasti ja kuuntelimme sen ropinaa kattoikkunaan. Aamulla pilvet olivat väistyneet ja heräsimme katsomaan höyryävää laaksoa. Kosteus haihtui vauhdilla aamun lämpimässä auringonpaisteessa.

Rigaud Ranska
Aamun höyryävät maisemat

Osa päivistä oli pilvisiä ja lempeät sadekuurot ripsauttivat vettä hetken ajan. Kuopus jo mietti, että täällä sataa eri lailla kuin kotona, jossa sateet tulevat kuulemma jatkuvina ja runsaina. Matkoilla taitaa kaikki olla aina vähän paremmin kuin kotona.

Rigaud Ranska
Kevään vehreitä värejä Marysen maatilalla

Viimeisenä aamuna lähdin vihdoinkin kiipeämään itse kylään. Rigaud näytti olevan vain muutaman rakennuksen kylä kukkulan laella, mutta olihan se nähtävä lähempää.

Rigaud Ranska
Rigaud

Matkalla näkymät komistuivat, varsinkin siinä vaiheessa, kun pääsin kukkulan harjanteelle ja kurkistamaan maisemia pohjoiseen eli Ciansin rotkon suuntaan. Ensimmäiset punaiset vuoret näkyivät jo tänne asti.

Rigaud Ranska
Taustalla Ciansin rotkon punaisia vuoria

Ohitin pienen kappelin ja lähestyin viehättävää kylää. Keskustassa Rigaud paljastui isommaksi kuin luulin. Keskusaukiolta lähti pieniä kujia moneen suuntaan. Seikkailin hiljaisessa sokkelossa hetken ja katsoin mietteliäänä erään talon seinässä olevaa Myytävänä-kylttiä. Miten olisi kesämökki ranskalaisessa kylässä, tai talvimökki? Kelpaisi minulle.

Rigaud Ranska
Rigaudissa sijaitsi keskiajalla merkittävä ritarilinna, joka kuului 1400–1500-lukujen vaihteessa Grimaldien suvulle. Enää linnaa ei ole.
Rigaud Ranska
Muutaman serpentiinimutkan jälkeen olin ylhäällä
Rigaud Ranska
Pysähdyin vähän väliä ihailemaan maisemien lisäksi kukkia ja keväänvihreitä puita tien varressa
Rigaud Ranska
Tähän kuvaan olisi ehkä sopinut paremmin vanha Citroën
Rigaud Ranska
Kunnantalo ja kirjasto keskusaukiolla
Rigaud Ranska
Ja kirkkohan on oltava joka kylässä
Rigaud Ranska
Rigaudin kujia
Rigaud Ranska
Osa taloista näytti olevan todella vanhoja
Rigaud Ranska
Vanha öljytehdas

Paluumatkalla kiipesin vielä muutamat portaat ylös kappelille. Näimme tällä matkalla monta kappelia upeissa maisemissa.

Rigaud Ranska

Rigaud Ranska
Matkalla alas

Lähtiessämme Maryse oli liikuttavan pahoillaan siitä, että säät olivat olleet niin ankeat. Itse emme pitäneet tilannetta lainkaan niin huonona, saimme kolmena aamuna viidestä nauttia aurinkoisesta aamiaisesta terassilla. Lyhyet retket, autoilu upeissa maisemissa, lukuhetket ja ne pitkät aamiaiset riittivät meille hyvin tällä kertaa. Saimme leppoisan miniloman.

Rigaud Ranska

 

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Pohjois-Irlannin kaunis rannikko

Pohjois-Irlannin kaunis rannikko

Koe Pohjois-Irlanti päivässä, osa 2:

Bussikierroksemme lähtee Dublinista kohti Pohjois-Irlantia kello seitsemän aamulla ja jo muutaman minuutin matkattuamme kadun koko ideaa.

Alun perin haaveilin leppoisasta autoilusta pitkin Pohjois-Irlannin rannikkoa, rauhallisista valokuvaustauoista, kävelyretkistä upeissa maisemissa ja ruokatauoista idyllisissä pikkukylissä. Olimme kuitenkin Dublinissa vain kolme kokonaista päivää, joten varasin itselleni ja lapsilleni päiväretken Pohjois-Irlantiin. Matkailua aasialaiseen malliin, koko Pohjois-Irlanti päivässä. Miten ihmeessä tämä oikein sopii minulle, hitaalle matkaajalle?

Uteliaisuuteni vei taas voiton, sillä en ollut vielä koskaan käynyt vihreän saaren tuossa kolkassa.

Astumme siis bussiin aamuvarhaisella ja valitsemme mukavat paikat bussin takaosasta. Seuraavalta pysähdyspaikalta sisään purjehtii amerikkalainen rouva sakeassa hajuvesipilvessään ja istuutuu taaksemme. Edessämme olevat paikat valitsee espanjalainen nainen vastahakoisen teinitytön kanssa. Teini lienee pakotettu matkaan, sillä hän kokee oikeudekseen nukkua kauneusunia koko matkan ajan ja nostaa mielenosoituksellisesti päätään ja mulkaisee meitä joka ikisen kerran, kun lapseni uskaltaa avata suunsa puhuakseen. Ymmärtäisin jotenkin, jos lapseni itkisi tai huutaisi, mutta ilmeisesti puheääni ei sitten miellytä.

Niskakarvani ovat siis pystyssä jo alkumatkasta.

Puolen tunnin päästä olemme jo ulkona Dublinista ja rauhoitun. Lapseni pysyy hiljaa, espanjalaisteini nukkuu, hajuveden tuoksu on hälvennyt ja Irlannin maaseutu on niin kovin kaunista. Kylmän yön jälkeen kuura peittää vihreät pellot. Välillä aurinko valaisee kimaltavan maiseman, välillä sukellamme sakeaan sumuun. Alan nauttia olostani.

Ohitamme Dundalkin kaupungin ja lähestymme rajaa. Opas kertoo meille, missä ylitämme rajan, ja hyvä niin, sillä sitä ei olisi maallikko huomannut. Hieman rajan jälkeen vasta näen liikennemerkkien muuttuneen, nopeusrajoitukset ilmoitetaan täällä maileissa.

Opas kertoo meille välillä tarinoita, joista osa menee ohi, sillä äänentoisto rätisee ikävästi ja irlantilaisaksentti puuroutuu surinaksi. Olisi pitänyt ehtiä bussille aikaisemmin ja valita etupenkit. Vain aikatauluohjeet väännetään rautalangasta hitaasti artikuloiden, jotta kaikki saavat selvää.

Saavumme Belfastiin ja osa matkalaisista lähtee tutustumaan Titanic-keskukseen ja loput haetaan mustilla takseilla ajelulle tutustumaan Belfastin synkeään menneisyyteen. Tästä poliittisesta taksikierroksesta kirjoitin aiemmin jutun Konfliktin jäljillä Belfastissa.

Belfastista jatkamme matkaa kohti pohjoista rannikkoa. Ensimmäisen pysähdyksen nähtävyys on Carrick-a-Reden köysisilta. Lohenkalastajat rakensivat ensimmäisen köysisillan jo yli 350 vuotta sitten tähän kymmeniä miljoonia vuosia sitten paikalla puhisseen tulivuoren kraatterin suuhun. Kalastajat kävivät pienellä Carrickareden saarella kokemassa pyydyksiään. Siihen aikaan sillalla oli askelmia harvakseen ja köysi käden korkeudella vain toisella puolella, mutta niin vain kulkivat kalastajat ketterästi pitkin siltaa lohiensa kanssa.

Pohjois-Irlannin rannikko
Polku kohti Carrick-a-Reden siltaa

Polku kohti siltaa kulkee upeissa rantamaisemissa. Aurinko paistaa ja meri pauhaa. Viimein laskeudumme alas lähelle siltaa ja jäämme jonottamaan portille. Lapset haluavat välttämättä ylittää sillan, minä katson kauhuissani alas ja samalla kylttiä, jossa kielletään lasten päästäminen sillalle yksin. Pyydän porttivahdilta apua, sillä henkeäni salpaa jo nyt, vaikka silta on vain 20 metriä pitkä ja keikkuu tuulessa 30 metrin korkeudessa. Vanha punapartainen porttivahti lupaa viedä lapset yli, kunhan on päästänyt jonottajat sillalle. Hän kysyy kuitenkin, että pystynkö laskeutumaan alas portaita sillan alkupisteeseen. Siihen sentään kykenen, olemmehan tukevasti maan kamaralla vielä.

Pohjois-Irlannin rannikko
Portaat alas sillalle
Pohjois-Irlannin rannikko
Uskaltaisinko?
Pohjois-Irlannin rannikko
Carrick-a-Rede

Odotamme alhaalla punapartaista pelastajaamme. Hän laskeutuu alas ja sanoo hymyillen:

”You survived the worst part already.”

“Really? So you think I should go?”, kysyn häneltä.

Maailman rauhoittavin syvä ääni vastaa: ”Yes, I think you should”

Ja minähän menen. Porttivahti seuraa takanani kuin suojelusenkeli ja on valmiina ottamaan vastaan, jos näkökenttäni sumenee kokonaan.

Palaan saman adrenaliiniryöpyn voimalla ja kiiruhdamme takaisin rinteeseen. Bussikin jo odottaa. En muista kiitinkö edes. Harmittaa. Tällä retkellä lapset eivät tarvinneet kaitsijaa, mutta äiti kylläkin. Sitä paitsi punapartaisen vanhan herran ääni olisi pitänyt saada talteen, jotta sitä voisi soittaa itselleen aina kun pelottaa tai muuten vain epäilee itseään eikä meinaa uskaltaa.

”Yes, I think you should.”

Tämän äänen haluan muistaa.

Pohjois-Irlannin rannikko

Seuraavaksi ajamme Giant’s Causewayn basalttipilareita ihmettelemään. Tämä merkillinen kuusikulmaisista pylväistä muodostunut rantakaistale on yksi Pohjois-Irlannin kuuluisimmista nähtävyyksistä ja UNESCO:n maailmanperintökohde.

Basalttimaisema kertoo alueen tuliperäisestä menneisyydestä ja samanlaisia muodostelmia on vastarannalla Skotlannissa. Tästä on varmaan saanut alkunsa legenda, jonka mukaan jättiläinen nimeltä Finn rakensi kulkutien Skotlantiin, jotta pääsisi kohtaamaan vihollisensa Benandonnerin. Finn pakeni kuitenkin takaisin, koska tajusi Benandonnerin olevan aivan valtava. Skottijättiläinen lähti perään, mutta Finnin vaimo naamioi miehensä vauvaksi, jolloin vihollinen pakeni kauhuissaan kotiinsa. Jos vauva oli noin valtava, niin minkälainen jättiläinen mahtoi isänsä olla? Peloissaan Benandonner rikkoi kulkutien takaansa meren yli mennessään.

Giant's Causeway
Giant’s Causeway

Giant's Causeway

Kiipeilemme pilarilta toiselle ja katsomme rantatyrskyjä. Lasten on vaikea uskoa säännöllisen muotoisia pylväitä luonnon muovaamiksi. Kuka onkaan valmistanut nämä rakennuspalikat? Emmekä me oikein meinaa uskoa tuohon jättiläislegendaankaan, sillä meidän mielestämme tämä näyttää joidenkin mini-ihmisten tai -olioiden suurkaupungilta. Tiiviisti on rakennettu ranta täyteen pilvenpiirtäjiä. Ehkä Finn olikin vain keijun kokoinen. Leprechaunitkin olisivat liian isoja tähän pilvenpiirtäjäkaupunkiin.

Mitä kaikkea täällä tapahtuukaan öisin?

Giant's Causeway
Basalttipalikoita rannalla

Giant's Causeway

Pohjois-Irlannin rannikko

Kotiinlähtö lähestyy. Syömme vielä eväitä vierailukeskuksen edessä ja katsomme maalaismaisemaa. Aurinko alkaa olla jo matalalla.

Pohjois-Irlannin rannikko
Maalaismaisemaa

Dubliniin on pitkä ajomatka, mutta käymme vielä pyörähtämässä Dunlucen linnan ohi. Linna näyttää todella vaikuttavalta auringonlaskun aikaan, mutta meillä ei ole edes kuvaustauolle aikaa. Saamme ihailla näkyä vain ikkunan läpi.

Pohjois-Irlannin rannikko
Dunlucen linnan rauniot

Alkumatkasta ajamme vielä viihtyisän näköisen Bushmillsin kylän läpi. Viskitehdaskin olisi kiinnostava kohde jos aikaa olisi.

Saavumme takaisin Dubliniin ennen puolta yhdeksää. Pohjois-Irlanti ansaitsisi paljon enemmän aikaa, mutta tämä oli nyt oma valintani eli siitä voi syyttää vain itseäni. Toisaalta näimme päivän aikana todella paljon. Näin paljon emme olisi ehtineet omatoimisesti.

 

Päiväretken plussat:

  • yhden päivän aikana ehtii nähdä todella paljon, kun kaikki (vessatauotkin) on minuutilleen suunniteltu ja pääsyliput ym. hoidettu etukäteen
  • opas kertoo matkan aikana tarinoita historiasta ja nykyisyydestä, kuljettaja murjaisee väliin sopivia vitsejä, eli samaan hintaan saa viihdettä ja tietoa
  • kaikki pääsyliput kuuluvat retken hintaan, joka oli 55–65 €/hlö (matkanjärjestäjänä Wild Rover)
  • bussimatkalla voi ajamisen ja navigoinnin sijaan keskittyä maisemiin, seurustella lasten kanssa tai ottaa vaikka nokoset
  • wifi toimi bussissa hyvin, mikä oli varhaisteinin mieleen

ja miinukset:

  • omatoimimatkoihin tottuneelta bussimatkan tiukat aikataulut ja täyteen ahdettu bussi vaativat hieman sopeutumiskykyä
  • turistikarjalla ei ole vapautta
  • tällä reissulla huono äänentoisto
  • odotin opastukselta hieman enemmän, matkassa oli kuitenkin erikseen opas (osalla matkanjärjestäjistä kuljettaja toimii samalla oppaana)

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Pääsiäisretkellä Torronsuolla

Pääsiäisretkellä Torronsuolla

Aurinko paistaa lankalauantaina niin kirkkaasti, ettei sisään voi nyt jäädä. Mitä tehtäisiin?

Nyt eivät metsän varjoiset polut houkuttele vaan on päästävä avarammille laitumille, lähdetään siis suolle. Niitähän tässä maassa riittää.

Saavumme Tammelaan Kiljamon parkkipaikalle Torronsuon kansallispuistoon, kun aurinko kallistuu jo iltapäivän puolelle. Lähdemme seuraamaan leveää katettua polkua ja tulemme pian metsän puolelta näköalapaikalle suon laitaan. Aukea luminen suomaisema häikäisee niin, että joudumme kaivamaan pikaisesti aurinkolasit.

Torronsuo
Päivä on häikäisevä

Pian huomaamme, että nyt ei tarvitse palata pitkospuille ja poluille, sillä täällä on hankikanto. Mikä vapaus! Voimme kävellä minne vain.

Vaikka parkkipaikka on täynnä autoja, on maisema autio. Kävelijät, lumikenkäilijät ja hiihtäjät ovat hajaantuneet laajalle keidassuolle näkymättömiin.

Hiljaisuus vain humisee korvissa. Sinkoilevat aivosolut rauhoittuvat.

Torronsuo
On suuri sun suos autius
Torronsuo
Elämä voittaa vähitellen pienessä sulassa laikussa
Torronsuo
Kurotus kohti aurinkoa

Kuljemme vain hetken, kun ensimmäinen retkeläinen ilmoittaa nälästä. Pysähdymme niille sijoillemme, kaivamme istuma-alustat ja voileivät repusta, ja nautimme.

Kun eväät on syöty, huudan lapset katsomaan mitä pensaan alta löytyy. Pääsiäispupun jemmahan se siellä. Lapset alkavat olla jo isoja, mutta tätä perinnettä en aio ihan heti lopettaa.

Torronsuo
Pääsiäispupu was here
Torronsuo
Lankalauantain herkut
Torronsuo
Pitkospuut olivat paikoittain liukkaat, mutta vieressä hanki oli kantava ja pitävä

Haahuilemme aukealla suolla aikamme, kunnes palaamme pitkospuille ja jatkamme matkaa luontotornille katsomaan maisemaa yläilmoista. Ohitamme tulipaikan, jossa olisi sopivasti hyvät tulet, valmiit makkarakepit eikä ristin sielua. Vain makkarat puuttuvat.

Komea suo, ihana aurinko ja ripaus kevättä ilmassa. Tänne palaan mielelläni.

Torronsuo
Tästä tuli palmu mieleeni. Kesää kohti mennään.

 

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Howth – päiväpatikointia ja merimaisemia Dublinin lähellä

Howth – päiväpatikointia ja merimaisemia Dublinin lähellä

Vaikka Dublinissa on kivaa, ovat Irlannin luonnonmaisemat silti vielä kivemmat, minusta ainakin. Lyhyellä Dublinin-lomalla ehtii onneksi maisemien äärelle päiväseltään, vieläpä kätevästi DART-lähijunalla. Etelässä pääsee rantajyrkänteille patikoimaan esimerkiksi Greystonesin ja Brayn välille. Me lähdemme Dublinista koilliseen Howthin kalastajakylään.

Howth

Päivä on kääntynyt jo iltapäivään, kun saavumme DART-junan pohjoiselle pääteasemalle Howthiin. Retki on siis aloitettava pikalounaalla. Howth on kuuluisa kalaravintoloistaan, mutta meillä on kiire päästä rantatörmille maisemia katsomaan. Löydämme Howthin pienen ”torin”, joka varmasti pursuaa elämää kesäisin, mutta nyt helmikuisena tiistaina on auki vain kaksi kahvilaa. Syön muhkean leivän, jossa on sisällä briejuustoa ja karpalokastiketta. Mietin, että jos tällä matkalla olisi soundtrack, siihen kuuluisi ehdottomasti Cranberries. Bändin laulaja, tammikuussa kuollut Dolores O’Riordan asui jonkin aikaa Howthissa.

Ruokailuamme kahvilan ulkoterassilla seuraa tarkkaan kaksi kottaraista, yhtä rohkeita kuin lokit, pulut ja varpuset meillä. Hämmentävää ja hauskaa, sillä en ole koskaan katsonut kottaraista näin läheltä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kottarainen on komea lintu

Lähdemme kävelemään pitkin rantakatua, ohitamme ravintoloita ja pubeja, tähyilemme sataman yli Ireland Eyen saarelle. Aallonmurtajan jälkeen lähdemme vähitellen nousemaan ylemmäs rinteeseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Howthin satama ja majakka
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Reitin alku kulkee asutuksen keskellä
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Vanha aita alapuolellamme
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Howthin edustalla on Ireland’s Eye -saari, jonne pääsee kesäisin veneellä

Jatkamme kävelyä rannan suuntaisesti, aluksi tien reunassa asutuksen keskellä, kunnes saavumme parkkipaikalle. Parkkipaikalta alkaa viimein polku.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Viimeinen vilaus sataman aallonmurtajasta

Nousemme yhä ylemmäs ja minulle alkaa valjeta, että tämä todellakin on Cliff Walk eli polku kulkee ajoittain aivan rantajyrkänteen reunalla. Sekunnin ajan epäröin, henkäisen syvään ja ajattelen, etten aio antaa periksi tälle rasittavalle korkeanpaikankammolle. Jatkamme matkaa. Onneksi siellä täällä polun ja jyrkänteen välissä kasvaa pensaita. Jyrkimmissä kohdissa puristan täristen kuopusta takista tai kädestä. Lapsia vaan naurattaa ja he jatkavat kulkuaan huolta vailla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ylimääräisistä sydämentykytyksistä huolimatta nautin, suurimman osan ajasta ainakin. Maisemat Irlanninmerelle ovat avarat, keltainen piikkiherne kukkii kauniisti ja aurinko paistaa lämpimästi. Täällä on hyvä hengittää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kimalainen piikkiherneen kukassa
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Irlannin lipun värejä

Pysähdymme herkkutauolle polun varressa olevalle penkille ja katsomme, kun Iso-Britannian suunnasta lähestyy lautta. Muistelen niitä kertoja, kun matkasin Walesin Holyheadista Dun Laoghaireen Dublinin eteläpuolelle. Kaivan repusta pienet matkakiikarimme ja alan tähyillä merelle. Ihmettelen kahta valoa heijastavaa pistettä, eiväthän linnut yleensä heijasta valoa. Hetken kiikaroituani ymmärrän, että siellähän etenee meressä kaksi hyljettä. Olen aika innoissani näystä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tässä kuvassa on kaksi hyljettä:)

Vaikka piikkiherneiden keltainen loisto sykähdyttää, mietin silti, että tämä maisema olisi mahtava joskus nähdä heinä-elokuussa, kun kanervat kukkivat. Kesän alussa taas voisi bongailla pesiviä lintuja. No, kaikkea ei voi saada, samalla kertaa ainakaan.

”Milloin ollaan perillä?”

”Ihan kohta varmaan”

Vielä yksi rantatörmän mutka ja viimein eteemme avautuu upea näkymä Dublinin lahdelle. Edessämme näemme Bailyn majakan ja kaukana lahden toisella puolen häämöttävät Wicklow’n vuoret. Nyt olemme lähellä the Summitia eli huippua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
The Baily Lighthouse – siellä se viimein on!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rantapolku loppuu the Summitin luokse, josta löydän infotaulun reiteistä ja niiden pituuksista. Käyn vielä ottamassa viimeiset valokuvat majakasta ennen paluumatkaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ohitamme paluumatkalla St Mary’s Abbeyn rauniot

Pääsemme takaisin kylään ja seuraamme hetken lokkeja, jotka ovat löytäneet simpukoita kalastajien laatikoista. Ne yrittävät puuhakkaasti rikkoa kuorta päästäkseen sisustaan kiinni. Haikara tarkkailee tolpan päältä sataman touhuja. Aurinko on jo matalalla. On aika palata Dubliniin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Howthin satamaa illan valossa

Howth

 

  • Kävelimme rantapolulta suorinta reittiä eli tietä pitkin takaisin Howthin kylään ja matkaa tuli yhteensä noin kuusi kilometriä.
  • Howthissa on neljä eri patikkareittiä, 6-10 kilometrin pituisia ja vaikeusasteet vaihtelevat helposta vaikeaan. Meidän reittimme Cliff Path on määritelty helpoksi ja arvioitu aika on noin 2 tuntia.
  • Matkasimme kolmen päivän LUAS-matkakorteilla kätevästi Howthiin asti DART-junalla. The Summitin lähelle pääsee Dublinista myös bussilla 31 a, jos haluaa kävellä ainoastaan rantapolun vastapäivään ja palata vaikka junalla
  • Howthissa on myös linna ja liikennemuseo
  • DART-junalla pääsee myös Dublinin eteläpuolelle Greystonesiin, josta kävelylle kohti Brayn kylää lähti Duunireissaaja. Tässä hänen tarinansa: Päiväretkiä Dublinin rannikolla – Cliff Walk
  • Lähinnä kauempana -blogissa kerrotaan lisää Braystä: Bray – Dublinista helppo päiväkohde

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Välimeren rannalta vuoristoon – kierros kauniissa Sloveniassa

Välimeren rannalta vuoristoon – kierros kauniissa Sloveniassa

Sloveniaa on viime aikoina hehkutettu kauniiksi ja monipuoliseksi maaksi, jossa on lyhyiden ajomatkojen päässä upeita ja erilaisia kohteita. Kävimme lokakuussa kuuden päivän tehomatkalla maassa ja täytyy kyllä yhtyä Slovenian kehujien joukkoon. Lähtisin oikein mielelläni uudestaan.

Päätin koota kuvitteellisen parin viikon kiertomatkan tähän kompaktiin ihmemaahan. Tällaisen haluaisin itse kokea: kuljeskella leppoisassa Ljubljanassa, ihastella Välimerta Piranissa, nautiskella viiniä Brdassa ja lopuksi paeta vuorten rauhaan Triglavin kansallispuistossa. Syksyllä koimme näistä jo osan, mutta paljon olisi vielä nähtävää.

  1. Ljubljana

Aloittaisin matkani pääkaupungista. Omalla matkallamme päädyimme Ljubljanaan vasta lopuksi ja olin siinä vaiheessa niin huumaantunut Slovenian vuoristosta, etten osannut oikein antaa Ljubljanalle sen ansaitsemaa huomiota ja arvostusta. Sillä Ljubljana on oikein sympaattinen kaupunki.

Me vietimme täällä rennon aurinkoisen päivän. Ajoimme funikulaarilla kukkulalle, kiersimme Ljubljanan linnan ja ihailimme maisemia.

cof

cof
Ljubljanan linnan ikkunoita

Palasimme alakaupunkiin etsimään lounaspaikkaa Ljubljanica-joen varrelta, joka on täynnä mukavia ravintoloita ja kahviloita. Nautiskelimme hyvän aterian ravintolassa Mostissa. Sää oli suomalaisen mittapuun mukaan kesäisen lämmin ja tunnelma kiireetön.

Tosin välillä tuli tunne, että meitä tarkkaillaan.

cof

Iltapäiväkahvit ja erinomaiset artesaanijäätelöt nautiskelimme yhdessä jokivarren monista kahviloista mukavilla korituoleilla istuen. Mikäs sen mukavampaa ajanviettoa ihmistentarkkailijalle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ljubljanica-joen varsi on täynnä kahviloita, ravintoloita ja kuppiloita – oikea kahvilamaleksijan unelmakohde

 

  1. Postojnan tippukiviluolat ja Predjaman linna

Seuraavaksi vuokraisin auton ja ajaisin Ljubljanasta lounaaseen 54 kilometrin päähän Postojnan tippukiviluolille.

Tunnustan, että aluksi ajatus tippukiviluolista ei suuremmin säväyttänyt, mutta Postojnan luolastot tekivät vaikutuksen. Luoliin matkataan ”junalla”, joka tuo mieleen vuoristoradan. Melkoisen ajomatkan takaa paljastuu valtava luolasto, mielikuvituksellisen muotoisia stalagtiitteja ja stalagmiitteja, suuria korkeita onkaloita ja välillä pienempiä tunneleita.

Kävelimme ainakin kilometrin lenkin alhaalla ja ihmettelimme maan sisään muodostuneita urkuja, Pisan tornia, hattiwatteja, kamelia, eläviä olmeja ja muita hämäriä hahmoja. Löytyipä luolastosta jopa konsertti- ja tanssisali.

mde
Postojnan ”urut”

Vain yhdeksän kilometrin päässä Postojnan luolista on jyrkkään kallionseinämään rakennettu Predjamski Grad eli Predjaman linna. Vaikuttava näky.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

  1. Slovenian rannikko

Slovenian rannikko jäi meiltä syksyllä kokonaan näkemättä, joten unelmamatkallani haluaisin ehdottomasti eksyä Piranin kujille, syödä kalaruokia ja katsella, kun aurinko laskee Adrianmereen.

Postojnan luolilta Piraniin on matkaa noin 74 kilometriä.

  1. Brda

Rannikolta matkaisin pohjoiseen Italian rajaa seuraillen Brdan viinialueelle. Travellover-blogissa mainittiin maagiset sanat ”maailman paras kuohuviini”, joten kävisin etsimässä tätä ihmeainetta ja maistelisin alueen viinejä muutenkin.

Piranista Brdan alueelle (esimerkiksi Šmartnoon) on noin 100 kilometriä. Reitin voi valita joko Italian tai Slovenian puolelta.

  1. Bovec

Matkani jatkuisi jälleen kohti pohjoista ja lähemmäs vuoristoa. Länsi-Slovenian Bovecissa kannattaa käydä, jos patikointi, rafting tai vaikka riippuliito kiinnostaa. Itse voisin patikoinnin lisäksi kokeilla raftingiä. Optimistina ajattelen, että siitä voisin vielä selvitä hengissä, riippuliidosta en edes haaveile.

Patikointia varten ajaisin Bovecista Soča-joen laaksoa pitkin kohti Vršičin solaa. Läheltä Trentan kylää lähtisin patikoimaan polulle, joka johtaa Slovenian korkeimmalle vuorelle Triglaville.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Näkymä Vršičin solasta

Brdan alueelta Boveciin on matkaa noin 70 kilometriä.

  1. Mangartin sola

Bovecista jatkaisin kohti Italian rajaa ja kävisin kurkistelemassa Italian puolelle Mangartin solassa. Ihmettelisin alppinaakkojen lentonäytöstä ja nousisin Slovenian kolmanneksi (tai joidenkin lähteiden mukaan neljänneksi) korkeimman vuoren rinnettä niin korkealle kuin korkeanpaikankammoinen uskaltaa. Mangartin huippu on 2679 metrin korkeudessa ja näkymät kuvien mukaan upeat.

cof
Mangartin huippu

Itse olin häikäistynyt jo Mangartin solan (2050 mpy) maisemista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Alppinaakat taituroivat navakassa tuulessa lähes paikoillaan

Bovecista Mangartin solaan on vain 27 kilometrin matka.

  1. Fusine-järvet, Planican laakso ja Peričnikin vesiputous

Jatkaisin matkaa kohti Pohjois-Sloveniaa. Koukkaisin Italian puolelle ja ajaisin ohi Tarvision kaupungin ja ennen paluuta Sloveniaan kävisin katsomassa Mangartin solaa alhaalta käsin. Nauttisin lounaan tai kahvin Lago superiore di Fusinen rantakahvilassa, katselisin mahtavia vuoria ja häikäisevän vihreää järveä. Jos aikaa olisi, kävelisin metsäpolun alemmalle Fusine-järvelle.

cof
Näkymä vuorille Italian puolelta
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Lago superiore di Fusinen käsittämättömät värit

Palaisin takaisin Sloveniaan ja heti rajan ylityksen jälkeen kääntyisin etelään katsomaan Planican laakson maisemia. Sen jälkeen ajaisin Kranjska Goran ohi itään ja kääntyisin Mojstranan kohdalla jälleen etelään kohti Triglavin kansallispuistoa ja Peričnikin vesiputousta. Putous sijaitsee Triglavin kansallispuiston pohjoisosassa, vesi ryöppyää jyrkänteeltä alas ja sen takana olevaan onkaloon pääsee kävelemään.

Pericnik.jpg
Peričnikin vesiputous

Etäisyydet:

Mangartin sola – Fusine-järvet 34 km
Fusine-järvet – Planican laakso n. 10 km
Planican laakso – Peričnikin vesiputous n. 25 km

  1. Bled ja Vintgarin rotko

Pohjois-Slovenian kierroksen jälkeen olisi vuorossa Bled, tuo kauneudestaan kuuluisa järvi. Bledissä kävisin saaren keskellä olevalla saarella katsomassa goottilaista kirkkoa, kävelisin kuuden kilometrin lenkin järven ympäri ja nousisin portaita ylös Bledin linnaan. Porrastreeni kannattaa jo maisemien takia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Bledin linna
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Miten olisi veneretki Bled-järvellä?

Kävisin myös Vintgarin rotkossa. Kävelisin reitin päässä ryöppyävälle putoukselle asti ja takaisin, ihmettelisin kirkkaan veden solinaa ja seuraisin, kuinka auringonvalo hiipii vähitellen rotkoon.

cof
Vintgarin rotko

Peričnikin vesiputoukselta on matkaa Bled-järvelle noin 30 kilometriä.

  1. Bohinj-järvi ja Triglavin kansallispuisto

Slovenian-kierroksen päättäisin Bohinj-järvelle. Tänne voisin jäädä vaikka lisäviikoksi. Itselleni kaikkein tärkein kokemus lomaviikkomme aikana oli patikkaretkemme Bohinj-järven ympäri. Ihastuin järven upeisiin maisemiin ja kauniiseen ruskaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Bohinj-järven ympäri menee noin 12 km pituinen kävelyreitti 

Nousisin myös ylös vuorille Vogelin köysirataa pitkin ja patikoisin vuorilla Triglavin kansallispuistossa. Kävisin retkellä Savican putouksella ja meloisin kajakilla ympäri järveä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tekisin kävelyretkiä lähialueen pieniin kyliin kuten ylettömän söpöön Srednja vas v Bohinjuun, jossa ihailisin parvekkeilla ja ikkunanpielissä tursuavia tulipunaisia pelargonioita ja lopuksi pysähtyisin lounaalle tai illalliselle vaikka Pizzerija Eman giganttisten pizzojen äärelle.

sdr
Iltahämärän maisema Pizzerija Eman terassilta ei ollut hullumpi

Jos olisin isommalla porukalla matkassa, majoittuisin ilman muuta uudelleen pienen Jerekan kylän Villa Bohincassa, joka oli suosikkini matkamme majapaikoista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Maisema majapaikkamme ikkunasta

Matka Bledistä Bohinj-järvelle on noin 30 kilometriä.


Lopuksi

Keuhkot täynnä raitista vuoristoilmaa, jalat ehkä huterana kaikesta patikoinnista ja muistisolut ja -kortit täynnä maisemakuvia olisin (ehkä) valmis palaamaan kotiin. Olisinko tämän reissun jälkeen yhtä ihastunut Sloveniaan kuin syysmatkamme jälkeen? Tekisi mieli ottaa selvää.

  • Ljubljanan lentokenttä on lähellä Kranjin kaupunkia eli puolimatkassa Bled-järven ja Ljubljanan välillä, joten järviltä on helppo palata lentokentälle. Bohinj-järveltä on lentokentälle noin 60 km eli matkaan kannattaa varata noin tunti.
  • Auton vuokra kuudeksi päiväksi maksoi noin 250 € + lisämaksu 40 € Italian puolella huristelusta (omalla riskillä voi tietysti ylittää rajan ilman maksuakin, tuskin sitä kukaan kyselisi, mutta me yltiörehelliset suomalaiset tietysti maksoimme)
  • Talon vuokra Jerekan kylässä maksoi lokakuussa noin 138 €/yö (kokonaishinta). Matkaseurueessamme oli kahdeksan henkeä, mutta taloon olisi mahtunut hyvin kymmenenkin henkeä. Varauksen tein AirBnB:n kautta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa