Syysvärejä ja jumalaisia maisemia Dolomiiteilla

Syysvärejä ja jumalaisia maisemia Dolomiiteilla

Ylitämme Timmelsjochin solan Itävallasta Italiaan ja upeiden maisemien lisäksi silmiämme alkaa hivellä entistäkin kirkkaammat värit. Vuorten ja kukkuloiden rinteillä on yhä enemmän lehtikuusia, joiden ruska sävyttää maisemaa. Vihreän, oranssin ja keltaisen loisto yhdistyy siniseen taivaaseen. Onpa meillä onnea, kun saamme tämänkin nähdä.

Dolomiitit ruska

Majoitumme Val di Funesin eli Villnöβin laaksoon San Pietron (St. Peter) kylään Etelä-Tiroliin. Haluamme nähdä UNESCO:n maailmanperintökohteenakin tunnetun Dolomiittien vuoriston maisemia.

Airbnb-kämppämme taitaa olla hullunkurisin asunto, jossa olemme olleet. Astumme sisään lasiovesta, joka vie meidät suoraan ahtaaseen perinteisesti sisustettuun ruokailutilaan. Siitä kävelemme ultramodernin keittiön läpi ja tulemme isoon sokkeloiseen eteiseen, jossa ei ole ulko-ovea mutta kattoon asti ulottuvat valtavat tummat vaatekaapistot. Eteisestä on näkymä askeettiseen makuuhuoneeseen ja 70-luvulta peräisin olevaan kylpyhuoneeseen. Alkaa naurattaa. Tässä paikassa on luonnetta, jokaiselta vuosikymmeneltä jotain. Emäntämme Tanjan hymy on leveä ja kirkas kuin Tirolin aurinko. Tunnemme olevamme tervetulleita.

Val di Funes tonttu

Ulkona kukkapurkissa puutarhatonttu vartioi huonosti hoidettua pihaa. Musta kissa saapuu luoksemme ja asettuu taloksi. Kotoisaa.

Lähdemme ensin ajelulle kohti Grand Dolomite Roadia. Loppujen lopuksi ajamme sitä vain pienen osan, sillä täällä on yksinkertaisesti pakko pysähtyä vähän väliä katsomaan maisemia ja kuvaamaan. Näkymät ovat aivan ällistyttäviä, sää mitä parhain, parhaimmillaan kesäisen lämmin näin lokakuun puolivälissä.

Dolomiitit

Ensin jumitumme tien SS242 varteen paikkaan, jossa saamme katsella tien toisella puolen majesteettista Sassolungoa ja toisella puolella kohoavia Sella Towersin huippuja.

Dolomiitit Sella Towers
Sella Towers
Dolomiitit
Kurkistus heijastukseen vai toiseen todellisuuteen?
Dolomiitit
Sassolungo
Dolomiitit
Pilvinen hetki aurinkoisella matkallamme

Jatkamme kohti etelää ja käännymme Great Dolomite Roadille (Strada Dolomites) kohti Passo Pordoita.

Dolomiitit
Dolomiiteilla jokainen tie on maisematie
Dolomiitit
Ei hullummat näkymät tälläkään tauolla
Dolomiitit
Syksyä parhaimmillaan

Dolomiitit

Great Dolomite Road kulkee Bolzanosta Cortina d’Ampezzoon asti, mutta me pysähdymme Arabbassa lounaalle ja käännymme kohti pohjoista. Kierrämme San Martino in Badian (St. Martin in Thurn) kautta kotilaaksoomme.

Pysähdymme ennen auringonlaskua vielä ihailemaan Sass de Putiaa (Peitlerkofel) iltavalaistuksessa.

Dolomiitit
Peitlerkofel (Sass de Putia)

Dolomiitit

Seuraavana päivänä ajamme Val di Funesin itäiseen kolkkaan Zanser Almiin (Malga Zannes). Ohitamme Santa Maddalenan kylän ja St.Johannin (San Giovanni in Ranui) pienen kirkon. Maisema on häikäisevän vihreä.

Dolomiitit
Val di Funes
Dolomiitit Odle
St. Johannin pieni kirkko taustanaan Odlen vuorijono

Emäntämme Tanja pitää pientä hotellia Zanser Almissa ja olisimme voineet jättää auton ilmaiseksi heidän parkkipaikalleen, mutta hätäisinä ajamme maksulliselle parkkialueelle tarkoituksenamme vain pikaisesti katsella ympärillemme. Lapsella on lämpöä emmekä voi nyt lähteä patikoimaan. Katselen kaihoisasti lukemattomia reittiopasteita. Alun perin suunnittelin meille Adolf Munkel -reittiä tälle päivälle.

Kävelemme hetken kirkkaassa auringonpaisteessa ja piipahdamme hetkeksi metsän puolelle. Maisemaa hallitsevat Odlevuorten jyrkät seinämät. Tunnen oloni määrittelemättömän hyväksi juuri täällä.

Nautimme kahvit ja suussasulavat strudelit ravintolan terassilla. Aurinko lämmittää suomalaiselle iholle sopivasti, yritän imeä tämän kaiken valon ja koko seudun värit ja energian itseeni talvea varten.

Dolomiitit
Zanser Alm ja Odlevuoret

Juttelen hetken ravintolanpitäjän kanssa. Hän kertoo pitävänsä paikkaa auki vielä ensi viikon, sitten on aika levätä hetki ennen talvisesonkia ja kelkkailukautta. En tiennytkään, että kelkkailu on täällä merkittävin ajanviete. Ravintoloitsija sanoo myös haaveilevansa Suomen-matkasta, sillä hän on nähnyt kuvia Itä-Suomen järvistä. Me taas olemme unelmiemme vuoristomaisemissa juuri nyt. Hymähdämme molemmat itsellemme, ihminen tuntuu kaipaavan aina jotain erilaista, toisenlaiseen paratiisiin, vaikka itse asuisi näinkin jumalaisessa paikassa.

Dolomiiteilla yhdistyy niin moni itselleni mieluisa asia: mielettömät maisemat, lukemattomat patikointireitit sekä kivat kylät ja kaupungit. Pidän paljon Etelä-Tirolin pääkaupungista Bolzanostakin. Hintataso on kohtuullinen ja alueella pärjää hyvin saksalla, joka sujuu itseltäni paremmin kuin italia. Sääkin oli meille täydellinen, sillä emme ole kuuman kesän ystäviä, mutta nautimme syksyisestä lämmöstä täysillä.

Merkitsen paikan muistojeni laatikkoon, jossa päällä lukee ”Tänne palaan vielä”.

Dolomiitit

 

  • Tämä matka tehtiin lokakuun puolivälissä
  • Lensimme Müncheniin, vuokrasimme auton ja ajoimme ensin kolmeksi yöksi Itävallan Ladisiin. Sieltä ajoimme Val di Funesiin, jossa majoituimme myös kolme yötä.
  • Dolomiitit on upea kohde syksyllä, vaikka useimmat vuoristohissit ovatkin jo kiinni. Tätä mieltä on myös Maailman äärellä -blogin Heidi, joka matkaili samoilla seuduilla viikkoa myöhemmin. Seuraa Heidin blogia ja ihastu henkeäsalpaaviin kuviin ja uskomattomiin päiväpatikoihin!

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Mainokset

Timmelsjochin solan kautta Itävallasta Italiaan

Timmelsjochin solan kautta Itävallasta Italiaan

Aamuaurinko valaisee jälleen Laudeggin linnan Ladisissa ja meidän on aika jatkaa matkaamme kohti Italiaa. Tällä kertaa olen muistanut ottaa mukaani tiekartaston, johon on merkitty maisemareitit vihreällä. Valitsemme majapaikkamme laakson eli Oberinntalin sijaan kulkureitiksemme Ötztalin, jossa näkyy lupaavasti vihreää. Aiomme ylittää rajan Timmelsjochin solan (Passo Rombo) kautta. Maisemanmetsästyksemme jatkuu.

Ajamme pienen koukkauksen pohjoiseen, että pääsemme Ötzin laaksoon. Pysähdymme ensimmäisen kerran Söldenin jälkeen katsomaan hiihtokeskuksena tunnetun kylän postikorttimaisemaa.

Sölden
Sölden

Nousemme vähitellen ylemmäs ja ohitamme Obergurglin ja Hochgurglin. Jokunen vaeltaja kävelee hetken tienviertä, mutta muuten on hiljaista. Hiihtohissit ovat levolla. Vuoristomaisema muuttuu yhä karummaksi ja autius vaihtuu yhtäkkiä valtavaan parkkipaikkaan. Olemme saapuneet Timmelsjochin alppitien (Hochalpenstrasse) tietulliasemalle, jonka yläkerrassa näkyy olevan moottoripyörämuseo. Parkkipaikan reunalla on rivi turistibusseja, maisematasanne ja tietoa alueen luonnosta ja historiasta.

Timmelsjoch

Timmelsjoch
Näkymiä tietulliasemalta eli moottoripyörämuseolta

Kurkistamme myös isoon ravintolaan ja huomaamme, että paikka taitaa olla motoristien suosiossa. Asiakaskunnassa on lukuisia partaisia harrikkahipstereitä.

Timmelsjoch
Timmelsjochin moottoripyörämuseo

Maksamme 16 euron tietullin (yhteen suuntaan) ja jatkamme matkaa ylemmäs kuumaisemiin kohti lähestyvää Italiaa. Tie on auki vain lokakuun loppuun asti, ehdimme onneksemme vielä nähdä tämän kaiken upeuden.

Timmelsjoch
Timmelsjoch

Juuri ennen rajaa pysähdymme vuoristoravintolan (Rasthaus Timmelsjoch) eteen. Olemme nousseet 2500 metrin korkeuteen.

Timmelsjoch
Timmelsjochin solan pieni museo keikkuu Itävallan ja Italian rajalla ja kertoo tarinoita tien rakentamisesta vaikeissa olosuhteissa. Sola avattiin vuonna 1959. Lammaspaimenet ovat vaeltaneet Italian puolelta laumojensa kanssa näihin maisemiin kesäksi jo vuosisatojen ajan.

Kiipeilemme ravintolan ympärillä ja ihmettelemme vuorille levittäytyvää taidenäyttelyä. Ihmisen luovuus kohtaa taivaalliset maisemat ja käy vuoropuhelua vuorten kanssa.

Timmelsjoch
Kukkulan huipulla risti tavoittelee taivaita. Siitä hieman alemmas on taideteos ”Kaipauksen, toiveiden ja unelmien puu”
Timmelsjoch
Rajapyykin molemmille puolille on asetettu tuolit, ehkä jättiläisten rajaneuvotteluita odottamaan. Vai olisivatko ne sittenkin filosofien tai velhojen väittelyitä varten? Ympäristö ainakin olisi omiaan ylevien ajatusten vaihtoon.
Timmelsjoch
Ihmisen viimeinen avunpyyntö vai iloinen tervehdys?

Timmelsjoch

Missä tuuli on silloin
kun se ei puhalla

korvissani
kuiskailee onni

– oma tulkintani kallion tekstistä

Timmelsjoch
Häikäisevää. Sää on meille jälleen suotuisa, voin kuvitella, että täällä on toisinaan dramaattiset olosuhteet.
Timmelsjoch
Kaipauksen, toiveiden ja unelmien puu. Tämä mies kirjoittaa unelmiaan kortille pitkään. Sen täytyy olla jotain tärkeää.
Timmelsjoch
Rakkautta, reissuja, marsuja − ihmisen unelmia
Timmelsjoch
Birgit ja Jörg ovat sitä mieltä, että matkustaminen tekee onnelliseksi. Olen samaa mieltä.
Timmelsjoch
Huipulla risteilee houkuttelevia polkuja

Timmelsjochin solan museopömpelin takaa tie kaartaa Italiaan ja saavumme Passeiertaliin. Lähdemme laskeutumaan serpentiinejä pitkin alas. Maisema muuttuu värikkäämmäksi lehtikuusien ruskavärien myötä ja on pysähdyttävä vähän väliä huokailemaan näkymien äärelle.

Timmelsjoch
Matkan varrella maisemia tarjoillaan välillä valmiiksi kehystettyinä. Samalla saamme tietoa alueen kivilajeista, eläimistä ja historiasta.

Timmelsjoch

Timmelsjoch
Ihmisellä on tarve jättää jälkensä joka paikkaan

Timmelsjoch

Timmelsjoch
En saa näistä maisemista tarpeekseni
Timmelsjoch
Olemme saapuneet Passeiertaliin

Lopulta ajamme loistavien lehtipuiden ja vihreiden laitumien keskellä kohti Meranoa. Tie kohti Bolzanoa kulkee Meranon kaupungin läpi ja katson auton ikkunasta, kun ohi lipuu jälleen yksi sykähdyttävän kaunis italialainen kaupunki. Miten paljon kauneutta mahtuukaan yhteen maahan.

Passeiertal

Tämä matka on ollut täynnä jumalaista kauneutta ja matkailijan ahneutta. Mietin niitä Söldenin alueen satoja vuosia vanhoja sembramäntyjä ja patikkareittejä, joille emme voineet poiketa; Timmelsjochin polkuja solan huipulla, jonne olisi voinut jäädä tuntikausiksi vaeltamaan hohtavassa auringonpaisteessa ja houkuttelevan näköistä Meranon kaupunkia.

Ehkä jonain päivänä on vielä aikaa pysähtyä ja matkustaa hitaasti. Meillä on jo kiire Bolzanoon ja sieltä majapaikkaamme Val di Funesiin (Villnöss).

”Timmelsjoch oli elämys, maisemareitti vailla vertaa”, ajattelen. Enkä arvaa, että jotain kenties vieläkin uskomattomampaa on tulossa.

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Länsirannikon helmiä

Länsirannikon helmiä

Länsirannikko on jäänyt minulle tuntemattomaksi. Olen kasvanut Hämeessä, reissannut ja asunut idässä, tottunut järvimaisemaan ja erityisesti viime vuosina kaivannut jatkuvasti Lapin avariin maisemiin. Muutamaa pikaista työmatkaa lukuun ottamatta olen käynyt lännessä häpeällisen vähän. Olisiko lännellä jotain kiinnostavaa tarjota? Tämän kesän ilmansuunnan meille määritteli Nick Cave, joka esiintyi heinäkuun lopussa Porissa. Mies pääsi viimein näkemään Caven livenä ja minä päätin lähteä lasten kanssa kyytiin.

Koska jazzit nostavat alueen majoitushintoja pilviin, jäimme ensin kahdeksi yöksi Sastamalaan luomutilalle. Asustimme navetan päädyssä viihtyisässä mökkimäisessä asunnossa ja nukuimme hyvät unet seinän laajuisen koivumetsätapetin tunnelmassa. Aamulla kävimme katsomassa mullikoiden märehtimistä ja korvien heilutusta, rapsutimme talon koiria ja yritimme nähdä vilauksen piileskelevistä kissoista.

Länsirannikon roadtrip
Mukavat naapurimme

Rauman pihat ja pitsit

Päivä oli harmaa mutta leppoisan lämmin ja minä halusin viimein nähdä Rauman. Ajelimme kaatosateessa kohti pitsikaupunkia. Se oli ensimmäinen sadepäivä Raumalla sitten juhannuksen, kertoi Rauma-guru Saana Jaakkola (Live Now Dream Later -blogin kirjoittaja). Sade hiipui onneksi pelkäksi tihkuksi ja tepastelimme tyytyväisinä idyllisessä vanhassa kaupungissa, kurkistelimme pihoille, vaikka Pitsiviikot olivat alkamassa vasta seuraavana päivänä.

Länsirannikon roadtrip
Suomen kapein katu Kitukränn
Länsirannikon roadtrip
Kukkivia kenkiä raumalaisella pihalla

Söimme perjantaipizzat Osteria da Filippossa ja jälkkärikahvilla kävimme nauttimassa vaniljamunkkeja Kontion kahvilassa. Näin se loma aloitetaan terveellisissä merkeissä.

Seuraavan kerran Raumalla käydessä täytyy ehdottomasti tähdätä Pitsiviikkojen aikaan, sillä olisin oikein mielelläni kierrellyt kirpputoreja ja Vanhan Rauman pihoja. Mutta meillä oli jo kiire eteenpäin.

Länsirannikon roadtrip
Nyplääjien pitsimyymälä

Lue Saanan blogista lisää Raumasta.

Matkalla Vöyriin

Autoilu pitkin länsirannikkoa ei sinänsä sykähdyttänyt. Laakeat peltomaisemat ja Suomelle tyypilliset tienvarsipusikot aivät antaneet sen kummempia elämyksiä matkan varrella. Sopivia lounaspaikkojakaan ei ihan joka risteyksessä ollut. Ehkä hyvä niin, sillä päädyimme lopulta kurvaamaan Kaskisiin lounaalle ja löysimme Sinisen hetken. Astuimme sisään ravintolaan ja ilahduimme jo vastaanotosta: punainen matto ja sievä kissa, tuo suloinen hovimestari.

Länsirannikon roadtrip
Tervetuloa Siniseen hetkeen

Sinisen hetken saaristolaispöytä oli myös mukavaa ja maukasta vaihtelua tienvarsisyöttölöiden pizzaburgerlistoille. Lounasravintola on aivan rannassa ja katetulta terassilta oli mukava katsella merelle, vaikka tihkusade oli jälleen seuranamme. Jos sää olisi suosinut, olisin mielelläni jäänyt hetkeksi kiikkumaan rannalla rivissä seisoviin keinuihin ja tuijottelemaan Kaskisten ja Eskön välistä tyyntä salmea.

Länsirannikon roadtrip

Vöyrillä yövyimme hevostilalla, jossa ei tosin ollut yhtäkään pollea paikalla. Hevoset nauttivat kesälaitumen vihreydestä jossain toisaalla ja me asuimme yleensä ratsastusleiriläisten käytössä olevassa mökissä.

Päivä Powerparkissa

Tässä vaiheessa alkoi jo harmittaa enemmänkin tämä matka-ahneus eli kiire, sillä Vaasan edustan Merenkurkun saaristo oli melkein kivenheiton päässä, mutta siihen ei ollut nyt aikaa, sillä lapsille oli luvattu päivä Powerparkissa Alahärmässä. Itse en osaa huvipuiston huimia vuoristoratoja arvostaa, mutta mitäpä sitä ei lastensa vuoksi tekisi. Jään haaveilemaan Merenkurkun De Geer -moreeneista ja drumliineista, maailmanperintökohteen merkillisestä maisemasta.

Länsirannikon roadtrip
Powerparkin vuoristoradat olivat lasten mieleen

Kalajoki ja Vattajanniemi

Seuraava majapaikkamme oli Kalajoen vanhan kaupungin eli Plassin keskellä. En tiennyt Kalajoesta aiemmin muuta kuin hiekkasärkät, joten vanhan kaupungin idylli oli todella mukava yllätys. Plassin kukkivasta rantapolusta kirjoitinkin jo aiemmin.

Plassin rantapolku

Aamu Kalajoella oli kirkas ja auringon säteet tuntuivat nopeasti armottomana paahteena päälaella. Meren rantaan olisi siis päästävä. Hiekkasärkkien sijaan ajoimme Kokkolan puolelle Lohtajan Vattajanniemelle. Vähemmän tunnettu, mutta kehuttu kohde veti nyt pidemmän korren kuuluisien Kalajoen hiekkojen nenän edestä. Olipa upea päivä. Emme ole varsinaisia rantaolioita, mutta Vattajanniemen hienolla hiekalla, vilpoisan meren äärellä, oli mukava viettää kuuma päivä. Lapset viihtyivät vedessä tuntikausia.

Länsirannikon roadtrip
Vattajanniemellä oli tilaa leiriytyä upealle rannalle. Taustalla näkyy Ohtakari, jonne pääsee niemeltä kannastietä pitkin.
Länsirannikon roadtrip
Merinätkelmä viihtyy hiekkaisella rannalla
Länsirannikon roadtrip
Näkymä Vattajanniemen ja Ohtakarin välisen kannaksen toiselle puolen, jossa tuuli puhalsi voimakkaammin. Luonto on muovannut rantaan kaikkein pienimmille sopivia helppoja kahluualtaita.
Länsirannikon roadtrip
Ohtakari

Paluumatkalla pyörähdimme katsomassa armeijan harjoitusalueita. Portti alueelle oli auki nyt, kun harjoitukset olivat jo päättyneet. Kalajoelle palattuamme kävimme myös katsomassa jo hiljenneitä hiekkasärkkiä. Valtava hiekkaranta oli vaikuttava näky. Olimme kuitenkin tyytyväisiä päiväämme Vattajan hiljaisemmilla hiekoilla.

Länsirannikon roadtrip
Kalajoen hiekat ilta-auringossa

Vattajanniemestä ja Ohtakarista voi lukea lisää Retkipaikasta ja Mutkia matkassa -blogista.

Tiedehommia Oulussa, rantaelämää Hailuodossa

Oulun pääkohteemme oli tiedekeskus Tietomaa, joka yllätti meidät iloisesti. Kuvittelin etukäteen mielessäni pienen tiedekeskuksen, joka on koluttu nopeasti läpi, mutta viihdyimmekin Tietomaassa tuntikausia. Puuhaa riitti koko porukalle sulkemisaikaan asti.

Seuraavana päivänä helle jatkui polttavana ja me lähdimme Hailuotoon. Ajoimme lauttaan Oulunsalon lauttarannasta tuulimyllyjen varjosta. Meri oli ihmeellisen tyyni.

Länsirannikon roadtrip
Merellä

Ajoimme suoraan Hailuodon länsirantaan Marjaniemen majakalle ja asetuimme iltapäiväksi hiekkaiselle rannalle. Vesi oli yllättäen huomattavasti lämpimämpää kuin Vattajanniemellä. Kuuma päivä meni vedessä lilluessa ja rannalla kävellessä.

Länsirannikon roadtrip
Marjaniemen majakka
Länsirannikon roadtrip
Näillä pitkospoluilla olisin viihtynyt pidempäänkin
Länsirannikon roadtrip
Töyrään yli ja rantaan
Länsirannikon roadtrip
Rannalla
Länsirannikon roadtrip
Tiira tarkkailee kivellä. Marjaniemen rannalla kivikko ja hieno hiekka vuorottelivat.
Länsirannikon roadtrip
Seurasin pitkään lokkien puuhia. Poikaset seurasivat kiihkeinä ja nälkäisinä emoaan, koputtelivat sen nokkaa ja anelivat kirkuen, kunnes emo viimein pullautti mahastaan niille jotain syötävää.
Länsirannikon roadtrip
Lautalla takaisin Ouluun yöksi

Kotimatka Savon kautta

Päätimme koukata Savon kautta kotimatkallamme, ilmainen yöpymispaikka kauniin Puulan rannalla houkutteli kiertämään tuttuihin järvimaisemiin. Rannikkoreissu tarjosi meille rannattomia aavoja merimaisemia, tasamaata ja upeita hiekkarantoja, mutta Järvi-Suomi on Lapin ohella silti lähempänä sydäntäni.

Länsirannikon roadtrip
Kaunis kaunis Puulajärvi tarjosi meille taas parastaan

Lähtisinkö uudestaan?

Länsirannikolla on upeita rantoja ja viehättäviä pikkukaupunkeja. Lisäksi saimme kokea välähdyksiä maaseudun idyllistä ja mutkattomuudesta: majapaikkoja, joihin olimme tervetulleita, vaikka emännät olivatkin muualla. Ovet olivat auki meille ja asetuimme vain taloksi. Luottamusta ja vieraanvaraisuutta.

Samalla mietin majapaikkojemme hinta-laatusuhdetta: Vaikka mielelläni tukisin kotimaan matkailua ja lentäisin vähemmän, en voi olla vertailematta majapaikkoja ulkomaan matkoihimme ja viime kesien Lapin-reissuihin. Ulkomailla ja Lapissa olemme saaneet niin paljon enemmän vastinetta rahoillemme. Sinänsä sympaattiset maalaismaisemat ja viehättävät mökit olivat kaikki toimivia, mutta muistelin kärpäsiä täynnä olevassa hyyskässämme kaiholla muutaman viikon takaista majoitustamme Tallinnassa: ihana tyylikäs kolmiomme Kadriorgin kapunginosassa vanhassa puutalossa, kaikin mukavuuksin, alle puolella hinnalla verrattuna näihin suihkuttomiin mökkeihimme.

Ymmärrän, että täällä kysyntää majoitukselle on vähemmän ja Suomi on kallis maa, mutta jo Lapissa olemme yöpyneet todella hyvin varustelluissa ja kivoissa paikoissa, joissa hinta-laatusuhde on kohdillaan. Tämä saa miettimään. Samalla hinnalla saisimme niin paljon enemmän muualla. Mutta saisimmeko sitten nauttia Vattajan ja Hailuodon ainutlaatuisista maisemista ja puhtaista rannoista? Ehkä Lappi vie vielä toistaiseksi voiton kotimaan matkailussa.

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Etelä-Ranskan maisemateillä

Etelä-Ranskan maisemateillä

Etelä-Ranskassa on kaikkea: merta, viihtyisiä kaupunkeja ja vuoretkin ovat lähellä. Ei tarvitse ajaa tuntiakaan, kun on jo vuoristoteillä ihmettelemässä jyrkille rinteille rakennettuja kyliä ja kansallispuistojen lumihuippuvuoria. Nämä maisemat ovat näkemisen arvoisia ja kesällä mukava pakopaikka rannikon helteistä. Me kävimme vappulomallamme ajelemassa Mercantourin kansallispuiston liepeillä sekä Verdonin rotkolla.

Etelä-Ranskan maisematiet

Tie Utelleen

Lähdemme ajamaan majapaikastamme Rigaudin kylästä kohti pohjoista läpi Ciansin ihmeellisen punaisen rotkon.

Etelä-Ranskan maisematiet
Gorge de Cians
Etelä-Ranskan maisematiet
Maisematasannetta korjataan, me ajamme viereisestä tunnelista
Etelä-Ranskan maisematiet
Le Cians virtaa etelään kohti Var-jokea

Beuilista käännyimme itään. Pian näkymä muuttuu lähes alppimaisemaksi.

Etelä-Ranskan maisematiet

Ohitamme Roubionin rinnekylän ja pysähdymme evästauolle pauhaavan kosken äärelle. Sää on pilvinen ja viileä.

Etelä-Ranskan maisematiet
Roubion

Käännymme Saint-Sauveur-sur-Tinéen jälkeen takaisin etelään ja Roussillonin jälkeen lähdemme kipuamaan serpentiiniteitä ylös kohti La Tourin kautta kulkevaa tietä Utellen kylään. Tie La Touriin on kapea ja kiharainen. Pitkulainen kylä komeilee vuoren harjanteella ja ajamme sen läpi liiankin liukkaasti. Tajuan vasta viiveellä nähneeni jotain uskomattoman kaunista. Kylä oli täynnä kukkivia juudaksenpuita, enkä ymmärtänyt pyytää kuljettajalta edes kuvaustaukoa. Harmittaa.

Ennen Utellea kurvaamme katsomaan läheisen vuoren (tai kukkula se ehkä on paikallisille) huipulla olevaa kappelia La Madone d’Utellea. Kappelilta on upeat näköalat joka puolelle. Viileä tuuli viuhuu ja toipilaana oleva lapsemme hytisee. On jatkettava pikaisesti matkaa.

Etelä-Ranskan maisematiet
La Madone d’Utelle

Etelä-Ranskan maisematiet

Etelä-Ranskan maisematiet

Etelä-Ranskan maisematiet
Näkymä kappelilta Utelleen

Laskeudumme Utelleen ja pidämme kahvi- ja vessatauon kylän laitamilla olevassa ravintolassa. Terassilta on hyvät näköalat kylän keskustaan.

Etelä-Ranskan maisematiet
Utelle

Tarkkailemme terassilta kahden kaveruksen, ponin ja lampaan, laiduntamista alapuolellamme. Ne etenevät vieri vieressä.

Etelä-Ranskan maisematiet

Jätämme auton kylän laidalle ja lähdemme tutustumaan keskustaan. Kissa tarkkailee saapumistamme kujan varrella olevan talon ikkunalaudalla.

Utelle

Keskusaukiolla tunnen saapuneeni paikallisten olohuoneeseen. Taidamme olla ainoat turistit kylässä. Lapset leikkivät, piirtävät ja pyöräilevät aukiolla ja vanhemmat juttelevat terassilla. Tunnen tunkeilevani heidän yksityiseen tilaansa ja kuvaaminen tuntuu melkein sopimattomalta.

Aukion reunalla istuu kolme vanhaa naista, joista yksi huikkaa minulle, että kannattaa käydä kirkossa sisällä pian, sillä se menee kuudelta kiinni. Kiitän ilahtuneena huomaavaisuudesta ja käymme kurkistamassa kylän kirkon kauniita sisätiloja. Olemme hämärässä kirkossa yksin. Ei yhden yhtä syntistä ripittäytymässä rippituolissa.

Utelle
Elämää kyläläisten olohuoneessa

Etelä-Ranska

Etelä-Ranska
Aurinko kurkistaa sopivasti juuri, kun löydän kylän laidalta kehäkukkapellon
Etelä-Ranska
Tällaiset talot herättävät minussa suojelunhalua.

Utellen kylä on todella sympaattinen ja kauniilla paikalla. Sen ympäristössä on patikkapolkuja, joista yksi ulottuu kukkulan huipulle kappelille asti. Kovin kaukana ei ole myöskään Coarazen kylä, joka on valittu Ranskan kauneimpien kylien listalle.

Gorges du Verdon

Toinen retkipäivämme vie meidät lännemmäs kuuluisaa Verdonin rotkoa katsomaan. Alkumatkasta avaamme autoradion ja siellä puhuu Erkki Toivanen! Mitä ihmettä? Sattumaltako radiokanavalla puhutaan selvää suomea vai onko tämä älyauto, joka valitsee kanavan vuokraajien kansallisuuden mukaan? Kestää melkoisen tovin, että ymmärrän kuuntelevani vanhaa kielenopetusohjelmaa, jossa Erkki Toivanen kertoo hyviä syitä ranskan opiskeluun. Merkillinen sattuma. Ja Erkki on muuten oikeassa.

Ohitamme Entrevaux’n pikkukaupungin, jota vartioi linna korkealla jyrkän kivisen vuoren huipulla. Vaikuttavan näköinen paikka, johon pääsee junalla Nizzasta.

Entrevaux

Verdonin rotkoa lähestyessä maanpinnan muodot alkavat olla muhkeita. Näkee, että täällä ovat jyllänneet paljon ihmistä suuremmat tektoniset voimat.

Tie kulkee jyrkän rinteen viertä ja välillä kallionkielekkeen alta. Saavumme ensimmäiselle näköalapaikalle Le Point Sublimelle. Parkkipaikkaa on yllättävän vaikea löytää, vaikka pahin sesonki on vielä kaukana. Kävelemme laakean kallion päällä kohti näköalatasannetta. Komea rotko avautuu edessämme.

Gorges du Verdon

Gorges du Verdon
Kallion kolossa kukoistaa pieni huomaamaton kukka

Gorges du Verdon

Syömme melko ankean patonkilounaan Auberge du Point Sublimessa ja jatkamme ajoa. Alun perin oli tarkoitus ajaa aina Moustiers Sainte Marien fajanssikaupunkiin asti, mutta takapenkin toipilas valittaa korviaan, joten käännymme Route des Cretes -maisematielle. Route des Cretes kannattaa kiertää myötäpäivään, mutta me ajamme ensimmäisen tienhaaran ohi ja päädymme ajamaan kierrosta vastapäivään. Loppumatka on yksisuuntainen, joten joudumme kääntymään takaisin ja palaamaan samaa tietä.

Gorges du Verdon
Route des Cretes kulkee rotkon varrella
Gorges du Verdon
Verdonin rotko on noin 25 kilometriä pitkä ja syvimmillään noin 700 metriä
Gorges du Verdon
Tärpättipistaasit sinnittelevät rotkon reunalla

Gorges du Verdon

Valokuvauspaikalla yhtäkkiä kaiteen takaa nousee kaksi ihmistä, kypärät päässä, isä ja tytär ehkä, kalliokiipeilyvarusteet ympärillään. Mitä kaikkea tekevätkään ihmiset, jotka eivät kaihda korkeuksia. Näemme paluumatkalla muitakin kiipeilijöitä sekä patikointiporukoita. Huimia maisemia, paljon ihmisiä. Ciansin rotkon rinteillä sain patikoida ylhäisessä yksinäisyydessäni. Upeita paikkoja molemmat.

Näkymiä Verdonin rotkoon tarjoavat myös blogit Matkapatonki ja Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa.

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Välimeren rannalta vuoristoon – kierros kauniissa Sloveniassa

Välimeren rannalta vuoristoon – kierros kauniissa Sloveniassa

Sloveniaa on viime aikoina hehkutettu kauniiksi ja monipuoliseksi maaksi, jossa on lyhyiden ajomatkojen päässä upeita ja erilaisia kohteita. Kävimme lokakuussa kuuden päivän tehomatkalla maassa ja täytyy kyllä yhtyä Slovenian kehujien joukkoon. Lähtisin oikein mielelläni uudestaan.

Päätin koota kuvitteellisen parin viikon kiertomatkan tähän kompaktiin ihmemaahan. Tällaisen haluaisin itse kokea: kuljeskella leppoisassa Ljubljanassa, ihastella Välimerta Piranissa, nautiskella viiniä Brdassa ja lopuksi paeta vuorten rauhaan Triglavin kansallispuistossa. Syksyllä koimme näistä jo osan, mutta paljon olisi vielä nähtävää.

  1. Ljubljana

Aloittaisin matkani pääkaupungista. Omalla matkallamme päädyimme Ljubljanaan vasta lopuksi ja olin siinä vaiheessa niin huumaantunut Slovenian vuoristosta, etten osannut oikein antaa Ljubljanalle sen ansaitsemaa huomiota ja arvostusta. Sillä Ljubljana on oikein sympaattinen kaupunki.

Me vietimme täällä rennon aurinkoisen päivän. Ajoimme funikulaarilla kukkulalle, kiersimme Ljubljanan linnan ja ihailimme maisemia.

cof

cof
Ljubljanan linnan ikkunoita

Palasimme alakaupunkiin etsimään lounaspaikkaa Ljubljanica-joen varrelta, joka on täynnä mukavia ravintoloita ja kahviloita. Nautiskelimme hyvän aterian ravintolassa Mostissa. Sää oli suomalaisen mittapuun mukaan kesäisen lämmin ja tunnelma kiireetön.

Tosin välillä tuli tunne, että meitä tarkkaillaan.

cof

Iltapäiväkahvit ja erinomaiset artesaanijäätelöt nautiskelimme yhdessä jokivarren monista kahviloista mukavilla korituoleilla istuen. Mikäs sen mukavampaa ajanviettoa ihmistentarkkailijalle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ljubljanica-joen varsi on täynnä kahviloita, ravintoloita ja kuppiloita – oikea kahvilamaleksijan unelmakohde

 

  1. Postojnan tippukiviluolat ja Predjaman linna

Seuraavaksi vuokraisin auton ja ajaisin Ljubljanasta lounaaseen 54 kilometrin päähän Postojnan tippukiviluolille.

Tunnustan, että aluksi ajatus tippukiviluolista ei suuremmin säväyttänyt, mutta Postojnan luolastot tekivät vaikutuksen. Luoliin matkataan ”junalla”, joka tuo mieleen vuoristoradan. Melkoisen ajomatkan takaa paljastuu valtava luolasto, mielikuvituksellisen muotoisia stalagtiitteja ja stalagmiitteja, suuria korkeita onkaloita ja välillä pienempiä tunneleita.

Kävelimme ainakin kilometrin lenkin alhaalla ja ihmettelimme maan sisään muodostuneita urkuja, Pisan tornia, hattiwatteja, kamelia, eläviä olmeja ja muita hämäriä hahmoja. Löytyipä luolastosta jopa konsertti- ja tanssisali.

mde
Postojnan ”urut”

Vain yhdeksän kilometrin päässä Postojnan luolista on jyrkkään kallionseinämään rakennettu Predjamski Grad eli Predjaman linna. Vaikuttava näky.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

  1. Slovenian rannikko

Slovenian rannikko jäi meiltä syksyllä kokonaan näkemättä, joten unelmamatkallani haluaisin ehdottomasti eksyä Piranin kujille, syödä kalaruokia ja katsella, kun aurinko laskee Adrianmereen.

Postojnan luolilta Piraniin on matkaa noin 74 kilometriä.

  1. Brda

Rannikolta matkaisin pohjoiseen Italian rajaa seuraillen Brdan viinialueelle. Travellover-blogissa mainittiin maagiset sanat ”maailman paras kuohuviini”, joten kävisin etsimässä tätä ihmeainetta ja maistelisin alueen viinejä muutenkin.

Piranista Brdan alueelle (esimerkiksi Šmartnoon) on noin 100 kilometriä. Reitin voi valita joko Italian tai Slovenian puolelta.

  1. Bovec

Matkani jatkuisi jälleen kohti pohjoista ja lähemmäs vuoristoa. Länsi-Slovenian Bovecissa kannattaa käydä, jos patikointi, rafting tai vaikka riippuliito kiinnostaa. Itse voisin patikoinnin lisäksi kokeilla raftingiä. Optimistina ajattelen, että siitä voisin vielä selvitä hengissä, riippuliidosta en edes haaveile.

Patikointia varten ajaisin Bovecista Soča-joen laaksoa pitkin kohti Vršičin solaa. Läheltä Trentan kylää lähtisin patikoimaan polulle, joka johtaa Slovenian korkeimmalle vuorelle Triglaville.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Näkymä Vršičin solasta

Brdan alueelta Boveciin on matkaa noin 70 kilometriä.

  1. Mangartin sola

Bovecista jatkaisin kohti Italian rajaa ja kävisin kurkistelemassa Italian puolelle Mangartin solassa. Ihmettelisin alppinaakkojen lentonäytöstä ja nousisin Slovenian kolmanneksi (tai joidenkin lähteiden mukaan neljänneksi) korkeimman vuoren rinnettä niin korkealle kuin korkeanpaikankammoinen uskaltaa. Mangartin huippu on 2679 metrin korkeudessa ja näkymät kuvien mukaan upeat.

cof
Mangartin huippu

Itse olin häikäistynyt jo Mangartin solan (2050 mpy) maisemista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Alppinaakat taituroivat navakassa tuulessa lähes paikoillaan

Bovecista Mangartin solaan on vain 27 kilometrin matka.

  1. Fusine-järvet, Planican laakso ja Peričnikin vesiputous

Jatkaisin matkaa kohti Pohjois-Sloveniaa. Koukkaisin Italian puolelle ja ajaisin ohi Tarvision kaupungin ja ennen paluuta Sloveniaan kävisin katsomassa Mangartin solaa alhaalta käsin. Nauttisin lounaan tai kahvin Lago superiore di Fusinen rantakahvilassa, katselisin mahtavia vuoria ja häikäisevän vihreää järveä. Jos aikaa olisi, kävelisin metsäpolun alemmalle Fusine-järvelle.

cof
Näkymä vuorille Italian puolelta
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Lago superiore di Fusinen käsittämättömät värit

Palaisin takaisin Sloveniaan ja heti rajan ylityksen jälkeen kääntyisin etelään katsomaan Planican laakson maisemia. Sen jälkeen ajaisin Kranjska Goran ohi itään ja kääntyisin Mojstranan kohdalla jälleen etelään kohti Triglavin kansallispuistoa ja Peričnikin vesiputousta. Putous sijaitsee Triglavin kansallispuiston pohjoisosassa, vesi ryöppyää jyrkänteeltä alas ja sen takana olevaan onkaloon pääsee kävelemään.

Pericnik.jpg
Peričnikin vesiputous

Etäisyydet:

Mangartin sola – Fusine-järvet 34 km
Fusine-järvet – Planican laakso n. 10 km
Planican laakso – Peričnikin vesiputous n. 25 km

  1. Bled ja Vintgarin rotko

Pohjois-Slovenian kierroksen jälkeen olisi vuorossa Bled, tuo kauneudestaan kuuluisa järvi. Bledissä kävisin saaren keskellä olevalla saarella katsomassa goottilaista kirkkoa, kävelisin kuuden kilometrin lenkin järven ympäri ja nousisin portaita ylös Bledin linnaan. Porrastreeni kannattaa jo maisemien takia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Bledin linna
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Miten olisi veneretki Bled-järvellä?

Kävisin myös Vintgarin rotkossa. Kävelisin reitin päässä ryöppyävälle putoukselle asti ja takaisin, ihmettelisin kirkkaan veden solinaa ja seuraisin, kuinka auringonvalo hiipii vähitellen rotkoon.

cof
Vintgarin rotko

Peričnikin vesiputoukselta on matkaa Bled-järvelle noin 30 kilometriä.

  1. Bohinj-järvi ja Triglavin kansallispuisto

Slovenian-kierroksen päättäisin Bohinj-järvelle. Tänne voisin jäädä vaikka lisäviikoksi. Itselleni kaikkein tärkein kokemus lomaviikkomme aikana oli patikkaretkemme Bohinj-järven ympäri. Ihastuin järven upeisiin maisemiin ja kauniiseen ruskaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Bohinj-järven ympäri menee noin 12 km pituinen kävelyreitti 

Nousisin myös ylös vuorille Vogelin köysirataa pitkin ja patikoisin vuorilla Triglavin kansallispuistossa. Kävisin retkellä Savican putouksella ja meloisin kajakilla ympäri järveä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tekisin kävelyretkiä lähialueen pieniin kyliin kuten ylettömän söpöön Srednja vas v Bohinjuun, jossa ihailisin parvekkeilla ja ikkunanpielissä tursuavia tulipunaisia pelargonioita ja lopuksi pysähtyisin lounaalle tai illalliselle vaikka Pizzerija Eman giganttisten pizzojen äärelle.

sdr
Iltahämärän maisema Pizzerija Eman terassilta ei ollut hullumpi

Jos olisin isommalla porukalla matkassa, majoittuisin ilman muuta uudelleen pienen Jerekan kylän Villa Bohincassa, joka oli suosikkini matkamme majapaikoista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Maisema majapaikkamme ikkunasta

Matka Bledistä Bohinj-järvelle on noin 30 kilometriä.


Lopuksi

Keuhkot täynnä raitista vuoristoilmaa, jalat ehkä huterana kaikesta patikoinnista ja muistisolut ja -kortit täynnä maisemakuvia olisin (ehkä) valmis palaamaan kotiin. Olisinko tämän reissun jälkeen yhtä ihastunut Sloveniaan kuin syysmatkamme jälkeen? Tekisi mieli ottaa selvää.

  • Ljubljanan lentokenttä on lähellä Kranjin kaupunkia eli puolimatkassa Bled-järven ja Ljubljanan välillä, joten järviltä on helppo palata lentokentälle. Bohinj-järveltä on lentokentälle noin 60 km eli matkaan kannattaa varata noin tunti.
  • Auton vuokra kuudeksi päiväksi maksoi noin 250 € + lisämaksu 40 € Italian puolella huristelusta (omalla riskillä voi tietysti ylittää rajan ilman maksuakin, tuskin sitä kukaan kyselisi, mutta me yltiörehelliset suomalaiset tietysti maksoimme)
  • Talon vuokra Jerekan kylässä maksoi lokakuussa noin 138 €/yö (kokonaishinta). Matkaseurueessamme oli kahdeksan henkeä, mutta taloon olisi mahtunut hyvin kymmenenkin henkeä. Varauksen tein AirBnB:n kautta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Hikeä ja kyyneliä Saana-tunturilla

Hikeä ja kyyneliä Saana-tunturilla

Lapin ja Pohjois-Norjan kiertomatka, osa 7

Aamulla meillä ei ole kiire mihinkään. Ei pakkaamista, ei siivoamista. Edessä on vain kiipeily Saanalle, pikku juttu siis vain. Edellisenä päivänähän kuulimme, että huonokuntoiseltakin siihen menee vain kaksi ja puoli tuntia.

Päätämme jakaantua kahteen retkikuntaan. Ensin kiipeän minä yksin (hämmentävä kokemus muuten lasten kanssa reissatessa) ja sen jälkeen vanhempi poika isänsä kanssa. Nuorimmainen on vielä lievästi järkyttynyt edellisillan räkkäpatikasta kolmen valtakunnan rajapyykille, joten hän tyytyy lähiympäristön tutkimiseen tällä kertaa.

Aloitamme päivän Kilpisjärven luontokeskuksesta, joka on vain muutaman sadan metrin päässä majoituksestamme. Talolta on mukavat näkymät sekä Saanalle että Kilpisjärvelle. Opimme paljon uutta Kilpisjärvestä, sen historiasta ja luonnosta. Yritän jälleen painaa mieleeni lisää arktisia kasveja, joihin olen kovin ihastunut tämän rengasmatkan aikana.

cof

cof

cof

Saan kyydin Retkeilykeskukselle, jonka takaa alkaa polku Saanalle. Alkumatkan kuljen pitkospuita pitkin ja huomaan pian, että matkan varrella on maasto täynnä Saanan 100 kasvia -kylttejä. Mikä mainio mahdollisuus opetella lisää kasveja! Tämän hienon kasvitieteellisen matkan takana on Helsingin yliopiston Kilpisjärven biologisen aseman palvelukoordinaattori Rauni Partanen, joka osallistuu yksityishenkilönä Suomi Finland 100 -tapahtumaan tällä asiantuntevalla teollaan.

cof

Pitkospuut kulkevat tunturikoivikossa kunnes saavun risteykseen, josta lähtevät portaat Saanalle ja polku Saanajärvelle. Lähden kiipeämään. Koivikko jää alapuolelle ja pysähdyn katsomaan taakseni kohti Malla-tunturia, tuota Saanan hentoa morsianta.

cof

cof

sdr
Malla

Portaiden purkutyöt ovat jo alkaneet, mutta alkuosa on vielä jäljellä. Kulku sujuu helposti ja mukavasti. Jyrkimmästä kohdasta on portaat jo poistettu ja askeltamisessa saa olla tarkkana. Täältä katsottuna Malla näyttää jo kovin pieneltä.

cof

cof

Ylhäällä kulku on tasaisempaa ja nousu loivaa. Maasto on kivistä. Katson ylöspäin sinne missä Saana ja taivas kohtaavat ja luulen, että siellä on huippu. Vaan eipä olekaan vielä. Huipun takaa paljastuu uusi ”huippu” ja sieltä ilmestyy jälleen lisää laskeutuvia kiipeilijöitä. Menen tähän samaan halpaan vielä monta kertaa. Aurinko paistaa lämpimästi ja hiki valuu. Olen varautunut hyttysten hyökkäykseen pitkillä hihoilla ja lahkeilla sekä hyttyskarkotteella suihkutetulla huivilla. Ötökät eivät tänään kiusaa, mutta vesipullon pohja alkaa vähitellen häämöttää. Välillä on pysähdyttävä nauttimaan upeasta maisemasta.

cof

cof

Saavun viimein huipulle ja kaivan vasta muutama päivä sitten uusitusta postilaatikosta Saanan vieraskirjan ja jätän sinne puumerkkini.

cof
Huipulla!
cof
Uutuuttaan kiiltävä Saanan kävijäkirjan laatikko

Kierrän huippua jaa ihailen maisemia jokaiseen suuntaan. Astun muutaman askeleen Saanan jyrkän rinteen suuntaan ja huomaan, että siellä näkyy Tsahkaljärvi.

cof

”Tsahkaljärvi”

Yhtäkkiä kuulen mielessäni äitini äänen, joka sanoo ”Tsahkaljärvi”. Syvälle jääneistä muistoista nousee äitini ääni, joka suunnittelee Kilpisjärven hiihtoretkiä. Tämä oli rakas paikka hänelle.

Tuli äitiä ikävä ja itku sen myötä. Suru yllätti takavasemmalta.

Kiitos äiti, että suostuttelit silloin kauan sitten erään vastahakoisen abiturientin hiihtoporukkasi mukaan Kilpisjärvelle. Häälyin jossain kirjoitusten, pääsykoelukujen, pätkätöiden ja Interrailien välitilassa, kun porukastanne yksi joutui peruuttamaan matkansa ja peti Retkeilykeskuksen mökissä vapautui. Siihen aikaan ajatus kahdeksasta murtomaahiihtotunnista päivässä kuulosti tylsimmältä mahdolliselta ajankäytöltä, mutta sinä osasit vetää oikeasta narusta. ”Sieltä voi helposti käydä päiväretkellä Tromssassa”, sanoit ja niin minä lähdin mukaan.

Ne olivat hienoja päiviä.

Lähdin vielä toisenkin kerran mukaan. Pakkasin tenttikirjat rinkkaan ja majoituin naapuriinne biologiselle asemalle, maksoin siitä opiskelijana vain muutaman markan. Silloin hiihditte jo omalla porukalla ilman opasta, tunsitte reitit ja maastot, ja sinun pettämätön suuntavaistosi toi meidät perille pahimmassakin myräkässä. En ikinä unohda niitä aurinkoisia päiviä, kun sujuttelimme ristiin rastiin tunturien rinteillä hangen kantaessa. Vapaus, rauha ja jumalaiset maisemat!

Kuolemastasi on nyt kulunut vajaa vuosi, etkä enää vuosiin pystynyt hiihtämään. Sukset kantoivat sinua kyllä ihmeen uskollisesti vielä silloin, kun kävelysi alkoi olla vaikeaa.

Nämä olivat sinun maisemiasi ja kiitos, että esittelit meidät. Minäkin pidän tästä paikasta. Aion tulla uudestaan.

cof

cof

Yritän koota itseni mutta kyyneleet vain valuvat. Onko surutyö jäänyt kesken, kun se näin yllättää? Piiloudun ison kiven taakse ja syön evääni. Katselen tätä ihmeellistä maisemaa ja muistelen äitiä.

sdr

cof

Viimein saan silmäni kuivattua ja on aika lähteä laskeutumaan. En vieläkään ole saanut tarpeekseni näistä näkymistä ja pysähtelen kuvaamaan yhä uudestaan. Yritän pitää pysähdykset lyhyinä, sillä tajuan miten paljon aikaa on kulunut ja toinen retkikunta odottaa jo vuoroaan.

sdr

cof

cof

Jyrkimmällä kohdalla jalkani jo tutisevat. Onneksi alempana odottavat portaikon rippeet, joten pääsen harppomaan vauhdilla. Kunnes pysähdyn äkisti. Aivan jalkojeni juuressa minua tapittaa nuori sinirinta hämmästyttävän pelottomana. Tuijotamme toisiamme hetken. Yritän hapuilla kameraa välttäen äkkinäisiä liikkeitä, mutta ehdin ottaa vain yhden räpsyn ennen kuin lintu pyrähtää matalan tunturipajukon suojiin.

cof
Rohkea nuori sinirinta, vielä ei näy sinistä rinnassa

Alhaalla odottavat mies ja lapset. Palaan mökille nuoremman lapsen kanssa hikisenä, mutta onnellisena. Olo on seesteinen itkun jälkeen.

Löydän jääkaapista oluen. Harvoin juon olutta, mutta kylläpä huurteinen maistuu tuon urakan jälkeen. Olo on hieman syyllinen. Retkikunta numero kakkosen kiipeily jää puolitiehen, sillä on jo ilta ja tummat sadepilvet nousevat nopeasti sinä iltana. Itse sain nauttia neljä tuntia Saanan maisemista. Lähden ostamaan miehelle uuden oluen sen pikaisesti hävinneen tilalle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Tämä retki tehtiin heinäkuun lopussa. Yhteensä patikka Saanan huipulle ja takaisin on noin kahdeksan kilometrin pituinen. Vauhdikas mökkikylän isäntä kertoi retken vievän noin kaksi ja puoli tuntia huonokuntoiseltakin, mutta kokemukseni perusteella suosittelisin suhtautumaan paikallisten puheisiin varauksella ja varaamaan aikaa maisemien ihailuun:)

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Räkkäretki kolmen valtakunnan rajapyykille

Räkkäretki kolmen valtakunnan rajapyykille

Lapin ja Pohjois-Norjan kiertomatka, osa 6

Raskas pilvipeite makaa edelleen Kåfjordin yllä, kun lähdemme Norjan ihmeiden ääreltä kohti kotimaata ja Kilpisjärveä. Pysähdyimme vielä kahvilla ja kaupassa Skibotnissa (kveeniksi Yykeänperä).

Birtavarresta Kilpisjärvelle on vain noin 100 kilometriä ja tie Skibotnista Suomeen kulkee kauniin laakson reunalla. Sää selkenee vähitellen. On aika sanoa näkemiin Norjan lumihuipuille ja tervehtiä jyhkeää tasalakista Saanaa, tuota Skandien perimmäistä häntäsuomua, jonka vuoriston lohikäärme on ystävällisesti (ehkä säälistä) heilauttanut Suomen puolelle suomalaisugrien iloksi. Täytyyhän meilläkin olla jotain kiivettävää.

cof

Saavumme majapaikkamme Santa’s Chalet Kilpisjärven pihaan ja odotamme audienssia mökkikylän isännän puheille. Samalla, kun tämä joviaali isäntä ojentaa avaimia ja selostaa mökin tapoja, hän kertoo myös tärkeimmät retkikohteet, reittien olosuhteet ja pituudet. Ymmärrän myöhemmin, että osa tarinoista menee legendan puolelle. Hänen mukaansa muun muassa keski-ikäiset huonokuntoiset lenkkitossutädit olisivat kipaisseet Saanalle ja takaisin 2,5 tunnissa. Minulta siihen menee neljä tuntia, taidan sitten olla rapakuntoinen mummu. Mutta siitä lisää myöhemmin.

Mökki on aivan luksusta norjalaisten leirintäalueiden jälkeen: hulppeasti tilaa, täydellinen varustus ja jopa oma sauna. Hinta-laatusuhde on aivan eri maailmasta, eivätkä nämä maisematkaan hullumpia ole. Norja on ihana ja haluan sinne aina vaan uudestaan, mutta kaikki tuntuu täällä suorastaan ylelliseltä. Yritimme alun perin majoittua Retkeilykeskukseen, mutta se oli täynnä, joten valitsimme tämän uudehkon joulupukkikylän sen kököstä nimestä huolimatta. Mukavuudet tuntuvat hyvältä eikä sekään haittaa, että Kilpisjärven kauppa on tien toisella puolella. Siellä voimme käydä ostamassa evästä ja ihmettelemässä valtaisaa lihatiskiä ja sen äärellä lihavuoria hamstraavia norjalaisia. Nyt lähtee pekonia koko suvulle ja kuukauden jauhelihat mukaan sunnuntain shoppailuretkellä.

Nyt emme kuitenkaan lähde valloittamaan Saanaa vaan palaamme autolla hieman Norjan suuntaan Retkeilykeskuksen kohdalle ja astumme Malla-laivaan illan viimeiselle reissulle kohti kolmen valtakunnan rajapyykkiä.

Hätiköity lähtö Etelän pelleiltä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Odotamme Malla-laivan lähtöä Kilpisjärven rannassa. Laiva kulkee kolme kertaa päivässä Koltalahden päähän, josta lähtee polku kolmen valtakunnan rajapyykille.

Erehdymme laskeutumaan Mallan peräkammariin puolen tunnin matkan ajaksi. Ilta on lämmin ja laivan takaosa on kuuma kuin sauna ja täynnä kärpäsiä. Vieressä muriseva moottori takaa viimeistään sen, että lohtusuklaat on kaivettava esiin jo tässä vaiheessa retkeä. Nelihenkinen ruotsalaisperhe istuu kanssamme kärpäskamarissa. Minä vedän repusta pienen levyn Fazeria, he kaivavat ison levyn Marabouta. Aina ruotsalaisilla on enemmän. Mutta meillä onkin parempaa.

Nousemme laivasta ja huomaamme heti, että lähdimme liian kiireellä. Ajatus ei tainnut pysyä mukana. Heti rannassa kimppuun iskee Lapin ilmavoimat, mäkäräiset maanpinnalta ja hyttyset ilmasta. Olin hätäisesti napannut lapsille hyttyshatut mukaan. Niistä huolimatta nuorempi kiljuu, joten tällä matkalla kuluu runsaasti suklaata ja keksejä. Mies on matkassa lyhyillä housuilla ja mäkärien jäljet sen mukaiset. Ilta on suorastaan kuuma, mikä tekee olon vielä tukalammaksi. Onneksi löydän repusta pienen puuvillahuivin, jolla voin suojata korvani jatkuvalta ininältä.

sdr

cof

cof
Vesi on paikoin muokannut polkua uuteen uskoon (tai uusille urille)

Olemme yleensä hyvin hitaita patikoijia, mutta tällä reissulla emme juuri pysähtele vaan etenemme koko ajan, huitoen. Muutaman kuvan yritän saada, vaikka pysähtyessä meinaa hermo mennä.

Matkaa kolmen valtakunnan rajapyykille on yhteen suuntaan kolme kilometriä ja aikaa Malla-laivan lähtöön on kaksi tuntia. Yhtään ylimääräistä ei tässä kahdessa tunnissa ole, ainakaan meille. Hetken ehdimme perillä pikamatkailla eli hyppiä rajapyykin ympärillä kulkevilla pitkospuilla valtion rajojen yli.

cof
Vielä näkyy Saanalle asti
cof
Perillä!
cof
Toinen jalka Ruotsissa, toinen Norjassa.
cof
Näkymä Norjan puolelle

Lähdemme hikisinä ja hiljaisina kulkemaan samaa polkua takaisin. Ruotsalaisperheellä on pienemmät lapset ja he kulkevat vielä hitaammin. Onneksi Marabou-levy on iso. Ehtivät onneksi hekin Mallan matkaan.

Lapin maakuntakukka kullero ja kurjenkanervat loistavat värikkäinä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

sdr

cof

Kamala reissu siis, ja samalla aivan ihana. Reitti on kiva ja maisemat ovat upeat. Täällä sielu lepäisi ja nauttisi joka sekunnista jos nuo inisevät penteleet suvaitsisivat antaa hetken rauhan. Tänne on joskus palattava, mutta räkkäaikaa en kenellekään suosittele, ainakaan ilman peittäviä vaatteita, verkkohattuja ja hyttysmyrkkyjä.

Palaamme Koltalahden rantaan ja nousemme tällä kertaa Malla-laivan kannelle. Kapteeni odottelee vielä varmuuden vuoksi hetken mahdollisia myöhästyjiä, sillä tämä on illan viimeinen vuoro. Kun pääsemme vauhtiin, ötökät jäävät taakse. Huokaamme helpotuksesta, nautimme maisemista ja viileästä ilmavirrasta nyt täysillä. Vähän jo naurattaa.

cof

 

Tämä retki tehtiin heinäkuun lopussa. Seuraavassa osassa kiivetään Saanalle.

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa