Hornøyan lintusaarella lunneja tapaamassa

Hornøyan lintusaarella lunneja tapaamassa

Auton lämpömittari näyttää 24 astetta, kun lähdemme aamiaisen jälkeen ajamaan Pulmangista (Polmak) kohti Varangin niemimaan itäkärkeä. Tie niemimaan etelärantaa pitkin aina koillisrannan Hamningbergiin asti on yksi Norjan kansallisista maisemareiteistä. Päämäärämme tänään on Norjan itäisin kolkka eli Vuoreijan (Vardø) kaupungin edustalla oleva Hornøyan lintusaari.

Joskus mietin, että millähän perusteilla nämä maisemareitit valitaan. Norjan maisemat ovat yleensä niin läkähdyttävän upeat, ettei alkumatka tee sen kummempaa vaikutusta. Samaa ajattelin Nordkappin naapuriniemimaalla Havøysundin-tiellä, joka on myös yksi Norjan 18 maisemareitistä. Itseeni Nordkappin tien maisemat tekivät paljon suuremman vaikutuksen. Varangin tiellä ajoittain karun kaunis autius saa minut kuitenkin vähitellen lämpenemään.

Hornoya

Saavumme iltapäivällä Vuoreijaan. Aikoinaan merkittävä kalastuskaupunki on rakennettu saarelle, johon pääsee nykyään tunnelia pitkin. Auton lämpömittarissa on enää 13 astetta. Aurinko paistaa kuitenkin niin lämpimästi, ettei lämpötilan laskua juuri tunne. Arktinen tuuli on tänään armelias.

Vuoreija
Vuoreijan satamasta näkyy kirkko sekä Globus II -tutka-asema

Ajamme suoraan satamaan ja ostamme liput veneeseen, joka veisi meidät lintusaarelle. Veneet kulkevat noin tunnin välein. Seuraavaan lähtöön on vielä yli puoli tuntia, joten kipaisemme läheiseen markettiin ostamaan lounasta. Syömme hämmentävän hyviä kevätkääryleitä marketin eteisaulassa. Kyllä globalisaatio on ihmeellistä.

Kiiruhdamme takaisin satamaan ja vaihdamme muutaman sanan norjalaispariskunnan kanssa, joka odottaa autonsa kanssa pääsyä Hurtigrutenin lauttaan. Ketään muuta ei näy. Haahuilemme hetken, kunnes käyn lipunmyynnissä kysymässä, milloin vene lähtee. Lipunmyyjä lähtee etsimään kapteenia, joka tulee viimein paikalle ja siirtää veneen portaiden viereen. Olemme ainoat asiakkaat.

Hornoya
Kulkuvälineemme tänään

Hornøya sijaitsee (70° pohjoista leveyttä, 31° itäistä pituutta) idempänä kuin Istanbul ja Kairo, se on myös itäisempi kuin edellisen päivän kohteemme Grense Jakobselv Venäjän rajalla. Viimeinen etuvartio ennen Barentsinmerta ja kymmenien tuhansien lintujen koti.

Olen koko matkan hautonut sisälläni toivetta, jota en ole uskaltanut paljastaa lapsille. Näkisimmepä lunneja. On kuitenkin epävarmaa, ovatko lunnit vielä saarella. Jännittää.

Noin kymmenen minuutin venematkan jälkeen rantaudumme Hornøyan laiturille ja nousemme rappuset ylös tasanteelle. Rantakalliolla istuu mustia karimetsoja vieri vieressä kuin vartiosotilaita.

Hornoya

Nostan katseeni ylös ja huomaan ensimmäisen lunnin lentävien lintujen joukosta. Alan hihkua ja osoitella taivaalle. Huudan lapsilleni: ”Lunneja!”

Paluumatkaa odottavat lintukuvaajat valtavien kameroidensa kanssa katsovat pitkään. No katsokaa rauhassa, sillä tältä näyttää ihminen, jonka yksi unelma toteutuu.

Hornoya lunni

Olen pitkään haaveillut lunnien näkemisestä, mutta jostain syystä olen aina luullut niiden asustavan vaikeasti saavutettavissa paikoissa. Tätä ei voi kovin hankalaksi paikaksi sanoa ainakaan tänään. Voin kyllä kuvitella, ettei meri ole aina näin suopea.

Hornoya

Hornøya
Kutittaa

Saaren rantakaistale on vehreä ja kukkainen. Me pällistelijät saamme kulkea vain rantakaistaleen poluilla, niiltä ei sovi poistua. Myös saaren huipulla olevalle majakalle vievät portaat on suljettu. Nopeasti nouseva jyrkkä rinne on lintujen valtakuntaa ja jokainen uloke on asuttu. Lunnit, karimetsot, etelänkiislat, lokit ja ruokit elävät sulassa sulkaisessa sovussa tässä naapurilähiössä.

Hornoya

Hornoya

Hornøya
Sopu sijaa antaa

Hornoya

Alue on rajallinen, mutta sehän ei haittaa meitä, sillä lintuja riittää aivan polkujen viereenkin. Varsinkin karimetsot päästävät yllättävän lähelle, tosin ne naputtelevat nokkaansa uhkaavasti, kun hipsimme polkua pitkin niiden ohi.

Hornoya
Karimetso
Hornøya
”Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito, eikä sekään ole niin kovin tärkeää” − vanha hornøyalainen viisaus

Meidän lisäksemme saarella on toinen suomalaisperhe, joka on tullut paikalle jo aiemmin päivällä. He kertovat, että päivällä oli enemmän väkeä ja linnut pysyivät kauempana. Joskus on siis etua siitä, että olemme hitaita lähtijöitä, taidamme olla iltapäivän viimeisiä vieraita tässä kirkuvassa ja kujertavassa valtakunnassa.

Hornoya

Kuvitelkaa mikä ääni lähtee tuhansista linnuista, kun ne pyrähtävät joukkohysterian vallassa kallioilta lentoon. En saa lehahdusta videolle kertaakaan, olen liian hidas, mutta en ihan heti unohda sitä huminaa. En saa myöskään tallennettua sitä vienoa lemahdusta, joka lintujen jätöksistä lähtee. Sen olen jo onnellisesti unohtanut.

Lintujen ystävälle tämä on unohtumaton päivä, uskomaton elämys. Hitchcockin Linnut-elokuvan traumatisoimille tämä olisi painajainen.

Hornoya
Joukkopyrähdys

Hornoya

Tämä on Avara luonto livenä, sydän melkein pakahtuu ja iholla kihelmöi innostus. Tällaisista elämyksistä tulee kylläinen ja kiitollinen olo.

Ihanat linnut, upea maisema, lämmin aurinko ja lempeä meri.

Hornoya
Vuoreijan satamassa häämöttää Hurtigrutenin alus, josta tuotiin pari turistia Hornøyalle kumiveneellä. Viipyivät ehkä vartin ja juoksivat kiireesti takaisin.
Hornøya
Tyytyväinen puutarhuri ilta-auringossa

Palaamme Vuoreijan satamaan ja päätämme vielä jatkaa maisemareittiä Hamningbergiin asti, olemme saaneet jo niin monta suositusta reitistä, että lähdemme ajamaan, vaikka ilta on jo pitkällä. Siitä lisää myöhemmin.

Hornøya
Hei hei, olipa suuri kunnia saada tavata teidät!
Hornøya
Paluu aallonmurtajan suojiin
Hornøya
Viimeinen silmäys Vuoreijaan

 

  • Tämä reissu tehtiin 22.7.2019
  • Venematka saarelle maksoi aikuisilta 400 Norjan kruunua (vähän yli 40 €), lapsilta 200 NOK
  • Lisätietoja Hornøyasta
  • Idean tähän mahtavaan retkeen antoi Sampanjaa muovimukista -blogi

 

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Mainokset

Ilta-auringon valossa Pyhä-Nattaselle

Ilta-auringon valossa Pyhä-Nattaselle

Olemme ajaneet kotoa lähdettyämme pari päivää sateessa. Illaksi on luvattu Itä-Lappiin selkenevää, joten ehkä kerrankin on hyötyä siitä, että olemme niin hitaita lähtemään liikkeelle.

Lähestymme Vuotsoa ja aurinko alkaa paistaa. Päätämme kääntyä kohti Pyhä-Nattasen polun päätä, vaikka kello on jo niin paljon, että saatamme myöhästyä majapaikan respan aukioloajasta.

Vuotson porokylän kohdalla on ruuhkaa, kun porolauma on päättänyt asettua keskelle tietä. Meitä näky vain ilahduttaa, sillä käännymme juuri ennen poroja Sompiojärventielle ja ajamme hiekkatietä kymmenisen kilometriä itään. Pyhä-Nattaselle pääsisi kiipeämään pidempääkin reittiä (rengasreitin pituus on noin seitsemän kilometriä), mutta meillä on lapset mukana ja ilta pitkällä, joten ajamme ensimmäiseltä parkkipaikalta vielä hetken matkaa ja pysäköimme auton pienelle levennykselle, josta lähtee pitkoset kohti tunturin rinnettä. Tämän lyhyemmän reitin pituus on noin kaksi kilometriä yhteen suuntaan. Aiomme palata samaa tietä takaisin.

Ilta on viileä, vaikka aurinko lämmittää jo mukavasti. Itikoita ei ole häiriöksi asti. Sukellamme tieltä kauniiseen pohjoiseen metsään pitkospuille, ylitämme pienen puron, jonka solina saattelee minua osuvasti retken tunnelmaan. Sisälläni kuplii innostus, olen haaveillut tästä jo vuosia. Metsäkurjenpolvet, ruohokanukat ja kukkivat puolukat tervehtivät meitä polun varrelta.

Pitkospuut Pyhä-Nattaselle

Pyhä-Nattanen ruohokanukat
Ruohokanukat

Olemme aluksi polulla yksin, parhaaseen loma-aikaan, ehkä kaikki muut retkeilijät ovatkin aamuihmisiä. Me hitaastilämpiävät alamme tässä vaiheessa vasta vertyä.

Pitkospuut alkavat harventua ja astelemme juurakon keskellä eteenpäin. Kuluneelta näyttää, kyllä tästä on melkoinen määrä tossuja astellut. Välillä reitillä kulkee useampikin kiertotie mutaisimpien kohtien ohi, vaikka näin luonnonpuistossa ei polulta sopisi poistua.

Pyhä-Nattanen

Polku alkaa nousta ja muuttua kivisemmäksi. Puiden välistä alkaa pilkottaa upeita näkymiä. Pysähtelemme välillä istumaan kivenlohkareelle tai vain katsomaan takanamme näkyvää maisemaa. Lyökö sydän nopeammin nousun vai maiseman vuoksi? Ehkä molempien.

Pyhä-Nattanen

Ja maisemat vain paranevat askel askeleelta.

Pyhä-Nattanen

Puuraja alkaa jäädä taakse ja polku häviää kivirakkaan. Hyppelemme kiveltä toiselle yhä ylemmäs. Selkeät merkinnät ja hyvä näkyvyys pitävät meidät suunnassa helposti. Huippu melkein näkyy jo.

Pyhä-Nattanen
Kivirakan jälkeen polku tuntuu melkein valtatieltä

Saavumme risteykseen, jossa meidän polkumme kohtaa Nalijoen laavulta tulevan pidemmän reitin. Sieltä nousee posket punoittaen naiskaksikko koiran kanssa isot reput selässään. Ilmeisesti nousu on ollut työläs ihmisille, koira ei näytä olevan moksiskaan. Me pääsimme tänne asti vähillä kitinöillä ja muutamalla tauolla. Itselläni on kitissyt vain poskilihakset, kun niin hymyilyttää. Avaran maiseman syndrooma iskee jälleen.

Pyhä-Nattanen

”Ihmislajia yhdistää kaipuu, evoluution opettama: nähdä pitkälle ja olla samalla itse suojassa” − kyltti Helsingin Vanhankaupunginlahdella

Huippu näkyy nyt, ja se on kuin linnoitus, sillä muhkeat toorit hallitsevat Pyhä-Nattasen korkeinta kohtaa. Toorit muodostuvat rapautuneesta graniitista ja nämä pyöreäreunaisiksi kuluneet kivisiivut ovat nätisti pinoissa. Vaikuttava näky. En ihmettele, että saamelaisille tämä on ollut pyhä paikka, sillä tässä tuntuu olleen ihmistä suuremmat voimat asialla. Onko tämä kenties luontoäidin puolustusrakennelma? Erämaan etuvartio. Lupaamme olla astumatta edemmäs.

Pyhä-Nattanen
Omakuva toorin huipulla

Pyhä-Nattanen

Huipulla tuulee heikosti, mutta tarvitsen takin kuitenkin päälleni, kun istumme kivelle syömään eväitämme. Herkuttelemme mahan ja silmien täydeltä. Toorien takaa ilmestyy puhelias kanssaretkeilijä, joka kertoo olleensa täällä viimeksi lapsena isänsä kanssa. Hän tarjoutuu ottamaan meistä perhekuvan ja otan tarjouksen kiitollisena vastaan. Olen kerrankin itse kuvassa mukana enkä vain niitä räpsimässä.

Olen enemmän kuin mielelläni osa tätä maisemaa myös kuvassa. Ehkä lapsetkin katsovat vielä joskus aikuisina tuota kuvaa ja palaavat tänne. Pidän sen kuitenkin yksityisenä.

Pyhä-Nattanen
Alemman huipun toorit piirtyvät vastavaloon

Herkkuhetken jälkeen lapset ehtivät ensin tähyilemään näkymiä huipun toiselta puolen. Nuorempi palaa jo takaisin ja hymyilee leveästi, maisema on siellä kuulemma vielä mahtavampi.

Pyhä-Nattanen

Onhan se. Toorien lomasta avautuu näkymä muille Nattastuntureille ja Sukkulalammelle. Sanat loppuvat, kertokoon kuva, vaikka eihän se koko todellisuutta kerro.

Pyhä-Nattanen

Pyhä-Nattanen

Pyhä-Nattanen
Jokunen mänty ja pihlaja sinnittelee huipulla. Takana siintää Sompiojärvi.

Ilta-aurinko valaisee koko avaran maiseman ja värjää sen lämpimäksi. Yritän tallentaa tämän hetken mieleeni.

Pyhä-Nattanen
Mukavaan palovartijan tupaan sopisi kellahtaa päivälevolle, jos olisi aikaa ja tarvetta. Unohdan jättää puumerkkini vieraskirjaan.
Pyhä-Nattanen
Siinä on pikkulalla komea paikka toorin suojassa

Lähdemme viimein laskeutumaan. Katse on suunnattava jalkoihin, jotta ne löytävät oikeat askelmat rakan yli. Loppu sujuu leikiten pitkospuilla ja puron kupeessa tutut metsäkurjenpolvet kertovat, että enää on muutama metri jäljellä.

Pyhä-Nattanen

Pyhä-Nattanen
Metsäkurjenpolvi ilta-auringossa

Olo on kiitollinen ja onnellinen, yksi haaveistani on nyt toteutunut.

 

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Nurmijärven Myllykosken kevätkuohut

Nurmijärven Myllykosken kevätkuohut

Keväällä luonto heittäytyy hysteeriseksi. Kasvun voi melkein nähdä omin silmin, linnut laulavat ja pesääntyvät pakahduttavalla energialla.

Kävimme pari viikkoa sitten katsastamassa Nurmijärven Myllykosken kevätkuohut ja kevään muut merkit.

Myllykoski

Sunnuntai oli viileä ja rauhallinen. Retkellä näkyi muutama perhe ja jokunen kalamies. Tulipaikan läheltä löysimme kuivat halot nuotioon. Tuulen pyörteet kietoivat meidät savuun ja saimme luontoretken parfyymit yllemme.

Myllykoski

Koskessa riitti vesivoimaa, kasveissa kasvuvoimaa. Vaalean heleän vihreä tuo toivoa. Nyt se elämä alkaa taas, pitkän pimeyden jälkeen.

Myllykoski

Myllykoski

Tästä saa voimaa itsekin.

Myllykoski

Jos pidät virtaavan veden katselusta, pakkaa mukaan aikaa ja eväitä, astele joen rannan hyviä polkuja ja levähdä nuotiopaikalla. Nauti.

Myllykoski

Myllykoski
Keväisen korkeat vedet ovat vallanneet lisätilaa

Myllykoski

Myllykoski
Täällä asuu koskikara, joka ei nyt näyttäytynyt meille. Mutta kukapa sitä kevätkiireessä ehtisi poseeraamaan.
Myllykoski
Villi Vantaanjoki
Myllykoski
Rentukoiden aika

 

Myllykosken reitit ja kalastusohjeet

Lisää Myllykoskesta Retkipaikassa

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Päivää herra Mustarastas!

Päivää herra Mustarastas!

Ensimmäinen vuosineljännes on takana ja on aika käydä katsomassa, kuinka kvartaalitavoitteet on saavutettu.

Hyvää päivää herra Mustarastas! Mukavaa nähdä teidät täällä noin touhukkaana. Tuo laulunne on kyllä kieltämättä kaunis, suorastaan klassikko, ja näyttää jälleen toimineen, kun täällä näin touhukkaana pesänrakennuspuuhissa pyrähtelette. Kyllähän sen ymmärtää, että jälkikasvu on tärkeää, kun on tämä kestävyysvaje ja kaikkea, mutta ei tämä aivan aktiivimallin mukaista toimintaa ole. Ei kannata tuudittautua siihen, että tuo klassikkokappaleenne toimii vuosi vuodelta, vaan on pysyttävä ajan hermolla. Voisitte puuhaillessanne samalla hyräillä uusia sovituksia tai kokeilla vaikka lisätä tempoa tai jotain.

Mustarastas

Kaskas, herra Tikka, täällähän tehdään töitä hyvällä sykkeellä. Jatkakaa samaan malliin, mainiota mainiota.

Ja mitenkäs täällä sulamisvesiosastolla menee? Näyttää tuo flow-tila hiipuneen sitten viime näkemän. Nyt on tarkkaan analysoitava tehokkuus ja tuloksellisuus, ja virtaviivaistettava toimintoja. Teinä miettisin tarkkaan, onko kahden uoman taktiikka se oikea vai kannattaako satsata yhteen kärkeen isommalla volyymillä.

Tässä voisi myös käyttää apuna vähän mindfulness-harjoituksia ja team buildingiä, että saadaan taas kaikki virtaamaan yhteen suuntaan. Motivaatiota voisi lisätä myös tavoitteiden pilkkomisella. Kyllähän sen ymmärtää, että jos tavoitteena on kallioon uurtunut ura joskus vuosisadan päässä, voi hetkeksi se määränpää kadota näkyvistä.

kallio

Oi voi, täällä on joku saanut kunnolla köniinsä. Mutta sellaistahan se on tämä elämä ja luonnon laki, vahvempi voittaa aina. Taisteltava on eikä saa antaa periksi, ja jos vastassa on ylivoimainen vastustaja, vain oveluudella voi pärjätä. Nyt kaikki konsultin puheille ja otatte haltuun Kymmenen vinkkiä vaativiin neuvotteluihin.

höyhenet

Jaahas, ja pajunkissat ovat jo aivan pörhöllään täällä. Olisin kyllä odottanut, että kaikkien näiden vuosien jälkeen olisi opittu katsomaan kalenterista, että milloin se sesonki oikein on.

pajunkissat

Herra ja rouva kanadanhanhi, nyt ei voi pistää päätä siiven alle vaan on katsottava rohkeasti kohti tulevaa ja otettava haasteet vastaan. Seuraavassa kvartaalissa menee sitten paremmin.

hanhet

Hyvä Koivikko-osasto, nyt on kevään tavoitteet pahasti aikataulusta jäljessä. Mitenkäs selitätte sen, että tuolla Männikössä on jo melkein maa paljas? Vai että energiavajetta. Nyt on resurssit allokoitu aivan väärin. Parempaa suunnittelua ja aikatauluttamista peliin, niin kyllä se siitä. Ylitöiksi kyllä taitaa mennä.

koivikko

Hyvänen aika, täällähän näkyy jo jotain vihreää! Näyttää siltä, että tavoiteaikataulussa pysytään. Erinomaista. Hiukan jäitä hattuun nyt kuitenkin, sillä takatalvi on aina kova vastus. Analysoikaa tarkkaan menneet vuodet, että löydätte taktisesti parhaan hetken lanseerata sen jokakeväisen kampanjanne.

silmut

Ja täällä kudotaan jo mukavasti seittejä, että saadaan asiakkaat haaviin, hehheh, vinkvink.

seitti

Kuka hullu menee metsään ja ajattelee tällaisia? Taisin juuri tehdä niin.

Onneksi metsässä ei tarvitse suorittaa ja tavoitella, pöhistä ja vaatia. Jospa antaisin kaiken olla ja olisin itsekin vain. Katsoisin ympärilleni ja kuuntelisin.

kanerva

Näkisin vihreän kaikki sävyt,

oksat

valon leikit

kääpä

ja ihmeelliset elämän muodot.

lumiraja

Elämä voittaa.

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

 

Pääsiäisretkellä Torronsuolla

Pääsiäisretkellä Torronsuolla

Aurinko paistaa lankalauantaina niin kirkkaasti, ettei sisään voi nyt jäädä. Mitä tehtäisiin?

Nyt eivät metsän varjoiset polut houkuttele vaan on päästävä avarammille laitumille, lähdetään siis suolle. Niitähän tässä maassa riittää.

Saavumme Tammelaan Kiljamon parkkipaikalle Torronsuon kansallispuistoon, kun aurinko kallistuu jo iltapäivän puolelle. Lähdemme seuraamaan leveää katettua polkua ja tulemme pian metsän puolelta näköalapaikalle suon laitaan. Aukea luminen suomaisema häikäisee niin, että joudumme kaivamaan pikaisesti aurinkolasit.

Torronsuo
Päivä on häikäisevä

Pian huomaamme, että nyt ei tarvitse palata pitkospuille ja poluille, sillä täällä on hankikanto. Mikä vapaus! Voimme kävellä minne vain.

Vaikka parkkipaikka on täynnä autoja, on maisema autio. Kävelijät, lumikenkäilijät ja hiihtäjät ovat hajaantuneet laajalle keidassuolle näkymättömiin.

Hiljaisuus vain humisee korvissa. Sinkoilevat aivosolut rauhoittuvat.

Torronsuo
On suuri sun suos autius
Torronsuo
Elämä voittaa vähitellen pienessä sulassa laikussa
Torronsuo
Kurotus kohti aurinkoa

Kuljemme vain hetken, kun ensimmäinen retkeläinen ilmoittaa nälästä. Pysähdymme niille sijoillemme, kaivamme istuma-alustat ja voileivät repusta, ja nautimme.

Kun eväät on syöty, huudan lapset katsomaan mitä pensaan alta löytyy. Pääsiäispupun jemmahan se siellä. Lapset alkavat olla jo isoja, mutta tätä perinnettä en aio ihan heti lopettaa.

Torronsuo
Pääsiäispupu was here
Torronsuo
Lankalauantain herkut
Torronsuo
Pitkospuut olivat paikoittain liukkaat, mutta vieressä hanki oli kantava ja pitävä

Haahuilemme aukealla suolla aikamme, kunnes palaamme pitkospuille ja jatkamme matkaa luontotornille katsomaan maisemaa yläilmoista. Ohitamme tulipaikan, jossa olisi sopivasti hyvät tulet, valmiit makkarakepit eikä ristin sielua. Vain makkarat puuttuvat.

Komea suo, ihana aurinko ja ripaus kevättä ilmassa. Tänne palaan mielelläni.

Torronsuo
Tästä tuli palmu mieleeni. Kesää kohti mennään.

 

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Räkkäretki kolmen valtakunnan rajapyykille

Räkkäretki kolmen valtakunnan rajapyykille

Lapin ja Pohjois-Norjan kiertomatka, osa 6

Raskas pilvipeite makaa edelleen Kåfjordin yllä, kun lähdemme Norjan ihmeiden ääreltä kohti kotimaata ja Kilpisjärveä. Pysähdyimme vielä kahvilla ja kaupassa Skibotnissa (kveeniksi Yykeänperä).

Birtavarresta Kilpisjärvelle on vain noin 100 kilometriä ja tie Skibotnista Suomeen kulkee kauniin laakson reunalla. Sää selkenee vähitellen. On aika sanoa näkemiin Norjan lumihuipuille ja tervehtiä jyhkeää tasalakista Saanaa, tuota Skandien perimmäistä häntäsuomua, jonka vuoriston lohikäärme on ystävällisesti (ehkä säälistä) heilauttanut Suomen puolelle suomalaisugrien iloksi. Täytyyhän meilläkin olla jotain kiivettävää.

cof

Saavumme majapaikkamme Santa’s Chalet Kilpisjärven pihaan ja odotamme audienssia mökkikylän isännän puheille. Samalla, kun tämä joviaali isäntä ojentaa avaimia ja selostaa mökin tapoja, hän kertoo myös tärkeimmät retkikohteet, reittien olosuhteet ja pituudet. Ymmärrän myöhemmin, että osa tarinoista menee legendan puolelle. Hänen mukaansa muun muassa keski-ikäiset huonokuntoiset lenkkitossutädit olisivat kipaisseet Saanalle ja takaisin 2,5 tunnissa. Minulta siihen menee neljä tuntia, taidan sitten olla rapakuntoinen mummu. Mutta siitä lisää myöhemmin.

Mökki on aivan luksusta norjalaisten leirintäalueiden jälkeen: hulppeasti tilaa, täydellinen varustus ja jopa oma sauna. Hinta-laatusuhde on aivan eri maailmasta, eivätkä nämä maisematkaan hullumpia ole. Norja on ihana ja haluan sinne aina vaan uudestaan, mutta kaikki tuntuu täällä suorastaan ylelliseltä. Yritimme alun perin majoittua Retkeilykeskukseen, mutta se oli täynnä, joten valitsimme tämän uudehkon joulupukkikylän sen kököstä nimestä huolimatta. Mukavuudet tuntuvat hyvältä eikä sekään haittaa, että Kilpisjärven kauppa on tien toisella puolella. Siellä voimme käydä ostamassa evästä ja ihmettelemässä valtaisaa lihatiskiä ja sen äärellä lihavuoria hamstraavia norjalaisia. Nyt lähtee pekonia koko suvulle ja kuukauden jauhelihat mukaan sunnuntain shoppailuretkellä.

Nyt emme kuitenkaan lähde valloittamaan Saanaa vaan palaamme autolla hieman Norjan suuntaan Retkeilykeskuksen kohdalle ja astumme Malla-laivaan illan viimeiselle reissulle kohti kolmen valtakunnan rajapyykkiä.

Hätiköity lähtö Etelän pelleiltä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Odotamme Malla-laivan lähtöä Kilpisjärven rannassa. Laiva kulkee kolme kertaa päivässä Koltalahden päähän, josta lähtee polku kolmen valtakunnan rajapyykille.

Erehdymme laskeutumaan Mallan peräkammariin puolen tunnin matkan ajaksi. Ilta on lämmin ja laivan takaosa on kuuma kuin sauna ja täynnä kärpäsiä. Vieressä muriseva moottori takaa viimeistään sen, että lohtusuklaat on kaivettava esiin jo tässä vaiheessa retkeä. Nelihenkinen ruotsalaisperhe istuu kanssamme kärpäskamarissa. Minä vedän repusta pienen levyn Fazeria, he kaivavat ison levyn Marabouta. Aina ruotsalaisilla on enemmän. Mutta meillä onkin parempaa.

Nousemme laivasta ja huomaamme heti, että lähdimme liian kiireellä. Ajatus ei tainnut pysyä mukana. Heti rannassa kimppuun iskee Lapin ilmavoimat, mäkäräiset maanpinnalta ja hyttyset ilmasta. Olin hätäisesti napannut lapsille hyttyshatut mukaan. Niistä huolimatta nuorempi kiljuu, joten tällä matkalla kuluu runsaasti suklaata ja keksejä. Mies on matkassa lyhyillä housuilla ja mäkärien jäljet sen mukaiset. Ilta on suorastaan kuuma, mikä tekee olon vielä tukalammaksi. Onneksi löydän repusta pienen puuvillahuivin, jolla voin suojata korvani jatkuvalta ininältä.

sdr

cof

cof
Vesi on paikoin muokannut polkua uuteen uskoon (tai uusille urille)

Olemme yleensä hyvin hitaita patikoijia, mutta tällä reissulla emme juuri pysähtele vaan etenemme koko ajan, huitoen. Muutaman kuvan yritän saada, vaikka pysähtyessä meinaa hermo mennä.

Matkaa kolmen valtakunnan rajapyykille on yhteen suuntaan kolme kilometriä ja aikaa Malla-laivan lähtöön on kaksi tuntia. Yhtään ylimääräistä ei tässä kahdessa tunnissa ole, ainakaan meille. Hetken ehdimme perillä pikamatkailla eli hyppiä rajapyykin ympärillä kulkevilla pitkospuilla valtion rajojen yli.

cof
Vielä näkyy Saanalle asti
cof
Perillä!
cof
Toinen jalka Ruotsissa, toinen Norjassa.
cof
Näkymä Norjan puolelle

Lähdemme hikisinä ja hiljaisina kulkemaan samaa polkua takaisin. Ruotsalaisperheellä on pienemmät lapset ja he kulkevat vielä hitaammin. Onneksi Marabou-levy on iso. Ehtivät onneksi hekin Mallan matkaan.

Lapin maakuntakukka kullero ja kurjenkanervat loistavat värikkäinä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

sdr

cof

Kamala reissu siis, ja samalla aivan ihana. Reitti on kiva ja maisemat ovat upeat. Täällä sielu lepäisi ja nauttisi joka sekunnista jos nuo inisevät penteleet suvaitsisivat antaa hetken rauhan. Tänne on joskus palattava, mutta räkkäaikaa en kenellekään suosittele, ainakaan ilman peittäviä vaatteita, verkkohattuja ja hyttysmyrkkyjä.

Palaamme Koltalahden rantaan ja nousemme tällä kertaa Malla-laivan kannelle. Kapteeni odottelee vielä varmuuden vuoksi hetken mahdollisia myöhästyjiä, sillä tämä on illan viimeinen vuoro. Kun pääsemme vauhtiin, ötökät jäävät taakse. Huokaamme helpotuksesta, nautimme maisemista ja viileästä ilmavirrasta nyt täysillä. Vähän jo naurattaa.

cof

 

Tämä retki tehtiin heinäkuun lopussa. Seuraavassa osassa kiivetään Saanalle.

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Islannin roadtrip, osa 1: Kävelyllä mannerlaattojen välissä

Islannin roadtrip, osa 1: Kävelyllä mannerlaattojen välissä

Mistä aloittaisin? Tehokas neljän päivän roadtrip Islannissa päättyi toissapäivänä ja yritän saada ajatuksiani kokoon. Mietin, että olenko missään muualla kokenut niin hengästyttävän paljon jo yhden päivän aikana? Saarivaltio on täynnä vaihtelevia maisemaelämyksiä ja luonnonihmeitä.

Jospa aloitan ensimmäisen kokonaisen ajopäivämme ensimmäisestä kohteesta Þingvellirin eli Thingvellirin kansallispuistosta. Alue on Islannin historiassa erittäin merkittävä. Täällä perustettiin maan ensimmäinen parlamentti noin vuonna 930, päätettiin kääntyä kristinuskoon hieman myöhemmin ja vuonna 1944 maa julistautui itsenäiseksi samassa paikassa. Emämaa Tanska oli silloin saksalaisten miehittämä.

Merkittävän menneisyytensä lisäksi kansallispuiston alue on häikäisevän kaunis ja maantieteellisesti kiinnostava. Täällä kohtaavat mannerlaatat tai tarkemmin sanottuna ne eroavat toisistaan. Islannin halki kulkee Euraasian ja Pohjois-Amerikan laattojen välinen Keski-Atlantin selänne. Näillä seuduilla vulkaaninen ja seisminen aktiivisuus ovat osa arkipäivän todellisuutta ja jatkuvan seurannan kohteina. Tulivuorenpurkaus on tällä hetkellä Islannissa vain ajan kysymys. Muun muassa Heklan tai Katlan aktiivisuus viittaa lähestyvään vaaraan. Asiasta lisää täällä.

cof

Pieni vaaran tuntu lisäsi Islannin jylhyyttä ja kokemuksen vaikuttavuutta. Oli hurjaa ajatella, että kävelimme jatkuvassa liikkeessä olevien mannerlaattojen välissä ja ihailimme geysireitä rinteessä, jonka alla lymyää laavaa. Näiden avarien maisemien, kovien tuulten ja mahtavien luonnonvoimien maassa tuntee itsensä niin kovin pieneksi.

Mutta takaisin Þingvelliriin. Me ajoimme ensin parkkipaikalle P2 ja lähdimme katsomaan maisemia Langisstígurin näköalapaikalle. Parkkipaikkojen ja patikkapolkujen kartta löytyy täältä. Kävelimme mannerlaattojen välisessä laaksossa ja nousimme ylös tasanteelle, jossa oli meneillään Game of Thrones -henkisen teemamatkan sessio. Mustaan kaapuun pukeutunut opas kertoi ilmeisesti sarjaan liittyviä tarinoita fanijoukon ympäröimänä. Yritimme soluttautua ryhmän läpi parhaille maisemapaikoille.

sdr

cof

cof
Suojellut ikivanhat maamerkit ohjasivat aikanaan matkamiestä sumussa ja myrskyssä
cof
Langistígur: näkymä Pohjois-Amerikan laatan puolelta Euraasian laatalle

 

cof

cof

cof
Polulla mannerlaattojen välissä

Laskeuduimme takaisin alas ja kävimme ihailemassa Öxará-joen vesiputousta (Öxarárfoss). Þingvellir on osa suosittua Kultainen kierros -turistireittiä, joten valokuvia oli vaikea saada ilman, että joku satunnainen matkailija tai kuvaaja olisi tullut ruutuun.

cof

cof

Seuraavaksi ajoimme parkkipaikalle P5, josta olisi päässyt kiipeämään ylös Hakidin näköalapaikalle ja vierailukeskukseen. Siinä vaiheessa alkoi kuitenkin olla lounasaika, joten kiirehdimme hetken kuvaussession jälkeen autolle.

cof

cof

cof

Hitaan matkailun ystävänä olisin voinut viettää alueella kokonaisen päivän, vaeltaa patikkapoluilla ja nauttia kauniista päivästä, mutta tehomatkamme jatkui pitkin Kultaisen kierroksen muita huimia ihmeitä. Niistä lisää myöhemmin.

cof