Pohjois-Norja on ehdottomasti lempipaikkojani. Maisemat ovat minun makuuni, arktinen karu luonto viehättää ja patikointireittejä riittää joka nurkalle. Niistä voi sitten valita oman kunnon ja korkeiden paikkojen siedon mukaan sopivan reitin tai osan siitä. Me emme ole kovakuntoisia, korkeintaan sunnuntairetkeilijöitä, joten meille riittää Norjan vuorilla jo noin kuuden kilometrin retket.
Ensimmäinen ihana, joskin kostea, patikkamme johtaa Nervatnetille (Vuollejávri). Bongaan reitin Lyngenfjord Hiking Guide -lehtisestä. Rundløypa Elvevoll vaikuttaa oikein kivalta, varsinkin kun reitin alkumatkaa Nervatnetille asti suositellaan lapsiperheille.
Sääennuste lupaa sadetta ja aamu valkenee harmaana Laksvatnin majapaikassamme. Ajamme Lyngenvuonon rannalle Elvevolliin (Staalovankka kveeniksi). Juuri ennen kylää käännymme Lyngsalpan-kyltin osoittamaan suuntaan, ajamme muutaman sata metriä ja jätämme auton parkkiin Vestersida-keskukselle.
Polku lähtee keskuksen vierestä ja lähdemme taapertamaan leveää polkua. Vähitellen polku kapenee ja olemme hehkuvan vihreässä tunturikoivumetsässä. Maata peittää pehmeä matto ruohokanukkaa joukossaan hieman puolukkaa ja joitakin vanamoja. Maa on märkää ja ilma kosteaa, mutta vielä ei sada.
Kuljemme alun yksinäisessä hiljaisuudessa, taustaäänenä vain kosken kohina kuten Norjassa, vesiputousten ja koskien maassa, usein onkin joka paikassa.
Yhtäkkiä meidät ohittaa maastopyöräilevä norjalaispariskunta. Polku käy heille myöhemmin liian hankalaksi pyöräillä, joten he nakkaavat fillarit puskaan ja jatkavat polkujuoksuna ylös rinnettä. Me taikinakoivet jatkamme hidasta kulkuamme. Vastaan tulee vielä yksi norjalaispariskunta, jäntevän näköisiä pitkiä ikäihmisiä. Muuten olemme ainoat koko reitillä.
Alku on tasaista, mutta kun ylitämme kohisevan Langdalselvan kääntyy polku Borrin suuntaan vasemmalle ja alkaa vähitellen nousta rinnettä.
Loppumatkan nousemme ylös Elvevollelvan viertä ja laaksoa peittävä sumupilvi lähestyy.
Alkaa sataa. Retkikuntani luovuttaa ennen pilveen nousua, mutta minä haluan vielä kipaista ylös järvelle asti. Norjalaiset polkujuoksijat tulevat jo vastaan. Viimeiset askeleet rinteessä kulkevat liukkailla kivillä. Perillä on vastassa sakea sumu. Erotan juuri ja juuri järven ja sen rannalla yksinäisen vaeltajan, joka yrittää tehdä ruokaa sateenvarjon alla telttansa vieressä.
Katson ympärilleni ja näen karua maastoa, matalaa arktista kasvillisuutta ja toisinaan häivähdyksen lumista rinnettä siellä, missä järvi loppuu ja muuttuu putouksella Elvevollelvaksi. Mielikuvitukseni kertoo, että pitäisin tästä näkymästä kovin, pidän siitä tässä sumussakin. Toivottavasti pääsen joskus takaisin ja voin jatkaa koko rengasreitin (eri lähteiden mukaan n. 12–13 km) Borrille asti.
Lähden laskeutumaan ja saan muut kiinni vasta Langdalselvan ylityksen jälkeisellä katoksella. Herkkutauon jälkeen jätämme puumerkkimme katoksen vieraskirjaan ja palaamme autolle.
Vaikka näkyvyys oli huono ja satoi, nautin joka hetkestä, kirkkaasta vihreästä, tundran kukista, koskien ja putousten ryöpyistä, pienestä ponnistelusta ja luonnon rauhasta. Tämä jos mikä on hyvää mieltä tuottavaa lomailua.
- Tämä retki tehtiin 21.7.2020
- Rundløypa Elvevoll
Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa
Hieno retkitunnelma, ja upeita kuvia! Etenkin noita pisarakuvia piti oikein pysähtyä katsomaan. Tykkään kuvistasi, kun niissä vihreä on vihreää. Nykytrendin mukainen kuvankäsittely, jossa vihreä kääntyy ruskeaksi, ja sininen taivas turkoosiksi, ei ole minun makuuni.
Tiedätkö onko noille norjalaisten suosimille kukkakuvioille (kuten tuossa vieraskirjan kannessa) jokin nimitys? Noilla kuvioilla oli koristeltu tunturimajaa Hardangerviddassa, ja ihailin niitä siellä.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos Johanna! Vihreä on vihreää, varmaan siksi, etten osaa käsitellä sitä muunlaiseksi, ja koska tykkään siitä sellaisenaan:)
En kyllä valitettavasti osaa sanoa tuosta kukkakuviosta mitään, täytyypä katsoa niitä tarkemmin seuraavalla Norjan-reissulla. Toivottavasti ensi kesänä taas!
TykkääLiked by 1 henkilö