Pandemia riehuu edelleen maailmalla, minä en. Joululoma on sujunut talvihorroksessa, ja mikäs sen tervetulleempaa loppuvuoden työ- ja joulukiireiden jälkeen.
Vuosi oli rauhoittava, välillä raskaskin. Loppusaldo on kuitenkin positiivisen puolella.
Alkuvuodesta ihmettelin, kun tavallisesti meillä on jo tammikuussa matkaliput takataskussa pääsiäistä varten. Tänä vuonna ei ollut mitään suunnitelmia, ihan kuin olisin aavistanut mitä tuleman pitää.
Hiihtolomalla käväisimme tutustumassa Kotkaan, joka oli ilahduttava yllätys. Kaupunki on täynnä viihtyisiä puistoja, talven viima vain hieman haittasi nautiskelua. Merikeskus Vellamo teki myös vaikutuksen. Kotkaan täytyy päästä kesällä uudestaan.
Kun korona sitten iski kunnolla päälle maaliskuussa, ei meillä ollut mitään peruttavaa, ei mitään haikailtavaa.
Aloitimme etätyöt ja -koulun, ja minä aloin kävellä. Päivät olivat raskaita, kun yritin riittää töissäni ja kahden koululaisen etäkoulun pyörittämisessä, mutta kummasti pää rauhoittui, kun pääsin illalla kävelylle lähimetsiin.
Seurasin kevään heräämistä tarkkaan lähimetsissämme. Opin arvostamaan pientä ja kaunista, ja kasvien keväinen elinvoima tarttui. Kyykistelin kameran kanssa puskissa ja löysin uusia polkuja.
Kesän alussa löysin äänikirjat. Vaikka luonnossa hiljaisuus ja linnunlaulu ovat tärkeitä osia elämyksestä, suljin nyt surutta luurien ulkopuolelle joka puolella jyrisevän liikenteen melun. Kaupunkimetsissä sitä ei pääse karkuun.
Muutenkin olen vuoden aikana lukenut enemmän kuin ennen. Olen nauttinut tarinoista, oppinut yhtä sun toista ja elänyt monenlaisissa todellisuuksissa, vaikka oma elinpiiri onkin ollut pieni.
Kesällä koronatilanne salli matkan Lappiin ja Pohjois-Norjaan. Reissu vahvisti jälleen kerran sitä tunnetta, että Norja on tällä hetkellä suosikkimatkakohteeni. Vuonojen rannoilla ja tunturien rinteillä olen onnellinen.
Muutamasta retkestä kirjoitin blogiinkin:
Ihmeen ihana Isbuktvannet Kågenin saarella
Puoleenväliin Paatsivuonon Blåtindeniä
Hetan Jyppyrältä näkyy tunturien ketju
Illaksi Siennalahteen – hetkiä Lyngenvuonolla
Syyslomalla käväisimme pikaisesti Itä-Suomessa. Sain muistutuksen siitä, kuinka hyvin siellä viihdyn. Majoituimme Puumalassa aivan laivareitin rannalla. Seurasimme illan pimeydessä rahtilaivan lipumista salmessa ja luotsiaseman valoja.
Kävelimme kauniissa metsässä Norppareitillä ja ajoimme kello viiden teelle Juvan Teahouse Wehmaisiin. Wehmaisin lämpimät skonssit, lemon curd ja kunnon tee jäivät mieleen. Sinne on päästävä takaisin.
Vuosi on siis ollut hiljaiseloa talvihorroksessa, kirjoja, kotimaanmatkailua ja ripaus arktista hysteriaa keskiyön auringon alla.
Joululahjaksi sain palasen ikimetsää Hetan Ullatievan suojelualueelta. Nyt on hyvä syy suunnitella ensi vuodelle uusia reissuja pohjoiseen.
Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa
Matkoja, retkiä, hetkiä 