Matalalla maanneet pilvet ovat viimein väistyneet sadepäivien jälkeen ja Paatsivuonon vastarannan tunturin laki näkyy ensimmäistä kertaa tämän matkan aikana.

Aamiaisnäkymä majapaikkamme terassilta

Myös Laksvatnin majapaikkamme vieressä kohoavan Blåtindenin kivinen huippu näkyy nyt. Se näyttää jyrkältä ja saavuttamattomalta, mutta sen vihreät rinteet kutsuvat.

Kotitiemme Ørnesveienin varressa on levennys muutamalle autolle, ja sen vierestä lähtee merkitty polku. Reitti Blåtindenille on merkitty mustaksi, joten tiedän, ettei tämä ole meidän juttumme, mutta haluan silti kavuta rinnettä siihen asti kuin pystymme.

Polku kulkee aluksi metsikössä ja nousee hitaasti rinteen myötäisesti. Pian käännymme kuitenkin suoraan kohti huippua ja alamme kavuta jyrkkää ja vähän leveämpää polkua ylös. Se on sadepäivien jälkeen mutainen ja liukas, joten saamme asetella askeleemme tarkasti.

Alku on tasainen
Hidasta nousua
Polku jyrkkenee

Aamun auringonpaiste väistyy vähitellen ja komea maisema pilvistyy, kääriytyy mustikan ja harmaan sävyihin.

Ruohokanukoita silmän kantamattomiin

Kiipeäminen koukuttaa, sillä jokaisen nyppylän päältä näkee hieman enemmän.

Kun lapset saavat kiipeämisestä tarpeekseen, jatkan yksin kohti puurajaa, joka tuntuu pakenevan ylemmäs koko ajan. Päästän sisäisen vuorikauriini irti ja nautin joka loikasta kohti korkeuksia.

Täältä näkyy jo naapurituntureille
Jyrkän alun jälkeen saa taas kulkea kumpuilevalla polulla

Saavun viimein puurajalle. Kuljen pienen matkan karulla polulla ja katson haikeana Blåtindenin huippua. Tässä olisi vielä jonkin matkaa melko tasaista kulkua ennen loppuhuipennusta, mutta nyt on käännyttävä.

Kuljen puuttoman ruohokanukkamaton keskellä hitaasti ja vedän syvään henkeä. Tämän hetken haluaisin tallentaa kaikkine yksityiskohtineen. Olen yksin, äitiasetus hetken pois päältä, kaikki aistit vain omassa käytössäni, vuoret, alempana vuonon tumma vesi ja rinteillä koivunkäkkyrät, ympärilläni pehmeä varvikko.

Yksinolo voimistaa tätä autiuden ja avaruuden kokemusta.

Terästän aistejani, yritän painaa kaiken mieleeni, kuvittelen raikkaan ilman ja kostean maan tuoksujen nyanssit. Kuuntelen veden kohinaa, Norjan soundtrack soi.

Paluumatkalla painovoiman vietävänä

Silloin en tiennyt, että ilta toisi vielä jotain tätäkin parempaa. Ilta ja yö Djupvikissa mykistivät, siitä lisää myöhemmin.

  • Tämä retki tehtiin 24.7.2020
  • Blåtinden sijaitsee Laksvatnissa Paatsivuonon (Basfjord) kunnassa, noin 45 km Tromssasta ja noin 115 km Kilpisjärveltä
  • Blåtindenin huippu on 1180 metrin korkeudessa ja koko reitti edestakaisin on 9,3 km
  • Myös Lofooteilla on Blåtinden, joka on matalampi ja sinne vievä reitti on merkitty easy/medium-tasolle

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Yksi kommentti artikkeliin ”Puoleenväliin Paatsivuonon Blåtindeniä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s