Hikeä ja kyyneliä Saana-tunturilla

Hikeä ja kyyneliä Saana-tunturilla

Lapin ja Pohjois-Norjan kiertomatka, osa 7

Aamulla meillä ei ole kiire mihinkään. Ei pakkaamista, ei siivoamista. Edessä on vain kiipeily Saanalle, pikku juttu siis vain. Edellisenä päivänähän kuulimme, että huonokuntoiseltakin siihen menee vain kaksi ja puoli tuntia.

Päätämme jakaantua kahteen retkikuntaan. Ensin kiipeän minä yksin (hämmentävä kokemus muuten lasten kanssa reissatessa) ja sen jälkeen vanhempi poika isänsä kanssa. Nuorimmainen on vielä lievästi järkyttynyt edellisillan räkkäpatikasta kolmen valtakunnan rajapyykille, joten hän tyytyy lähiympäristön tutkimiseen tällä kertaa.

Aloitamme päivän Kilpisjärven luontokeskuksesta, joka on vain muutaman sadan metrin päässä majoituksestamme. Talolta on mukavat näkymät sekä Saanalle että Kilpisjärvelle. Opimme paljon uutta Kilpisjärvestä, sen historiasta ja luonnosta. Yritän jälleen painaa mieleeni lisää arktisia kasveja, joihin olen kovin ihastunut tämän rengasmatkan aikana.

cof

cof

cof

Saan kyydin Retkeilykeskukselle, jonka takaa alkaa polku Saanalle. Alkumatkan kuljen pitkospuita pitkin ja huomaan pian, että matkan varrella on maasto täynnä Saanan 100 kasvia -kylttejä. Mikä mainio mahdollisuus opetella lisää kasveja! Tämän hienon kasvitieteellisen matkan takana on Helsingin yliopiston Kilpisjärven biologisen aseman palvelukoordinaattori Rauni Partanen, joka osallistuu yksityishenkilönä Suomi Finland 100 -tapahtumaan tällä asiantuntevalla teollaan.

cof

Pitkospuut kulkevat tunturikoivikossa kunnes saavun risteykseen, josta lähtevät portaat Saanalle ja polku Saanajärvelle. Lähden kiipeämään. Koivikko jää alapuolelle ja pysähdyn katsomaan taakseni kohti Malla-tunturia, tuota Saanan hentoa morsianta.

cof

cof

sdr
Malla

Portaiden purkutyöt ovat jo alkaneet, mutta alkuosa on vielä jäljellä. Kulku sujuu helposti ja mukavasti. Jyrkimmästä kohdasta on portaat jo poistettu ja askeltamisessa saa olla tarkkana. Täältä katsottuna Malla näyttää jo kovin pieneltä.

cof

cof

Ylhäällä kulku on tasaisempaa ja nousu loivaa. Maasto on kivistä. Katson ylöspäin sinne missä Saana ja taivas kohtaavat ja luulen, että siellä on huippu. Vaan eipä olekaan vielä. Huipun takaa paljastuu uusi ”huippu” ja sieltä ilmestyy jälleen lisää laskeutuvia kiipeilijöitä. Menen tähän samaan halpaan vielä monta kertaa. Aurinko paistaa lämpimästi ja hiki valuu. Olen varautunut hyttysten hyökkäykseen pitkillä hihoilla ja lahkeilla sekä hyttyskarkotteella suihkutetulla huivilla. Ötökät eivät tänään kiusaa, mutta vesipullon pohja alkaa vähitellen häämöttää. Välillä on pysähdyttävä nauttimaan upeasta maisemasta.

cof

cof

Saavun viimein huipulle ja kaivan vasta muutama päivä sitten uusitusta postilaatikosta Saanan vieraskirjan ja jätän sinne puumerkkini.

cof
Huipulla!
cof
Uutuuttaan kiiltävä Saanan kävijäkirjan laatikko

Kierrän huippua jaa ihailen maisemia jokaiseen suuntaan. Astun muutaman askeleen Saanan jyrkän rinteen suuntaan ja huomaan, että siellä näkyy Tsahkaljärvi.

cof

”Tsahkaljärvi”

Yhtäkkiä kuulen mielessäni äitini äänen, joka sanoo ”Tsahkaljärvi”. Syvälle jääneistä muistoista nousee äitini ääni, joka suunnittelee Kilpisjärven hiihtoretkiä. Tämä oli rakas paikka hänelle.

Tuli äitiä ikävä ja itku sen myötä. Suru yllätti takavasemmalta.

Kiitos äiti, että suostuttelit silloin kauan sitten erään vastahakoisen abiturientin hiihtoporukkasi mukaan Kilpisjärvelle. Häälyin jossain kirjoitusten, pääsykoelukujen, pätkätöiden ja Interrailien välitilassa, kun porukastanne yksi joutui peruuttamaan matkansa ja peti Retkeilykeskuksen mökissä vapautui. Siihen aikaan ajatus kahdeksasta murtomaahiihtotunnista päivässä kuulosti tylsimmältä mahdolliselta ajankäytöltä, mutta sinä osasit vetää oikeasta narusta. ”Sieltä voi helposti käydä päiväretkellä Tromssassa”, sanoit ja niin minä lähdin mukaan.

Ne olivat hienoja päiviä.

Lähdin vielä toisenkin kerran mukaan. Pakkasin tenttikirjat rinkkaan ja majoituin naapuriinne biologiselle asemalle, maksoin siitä opiskelijana vain muutaman markan. Silloin hiihditte jo omalla porukalla ilman opasta, tunsitte reitit ja maastot, ja sinun pettämätön suuntavaistosi toi meidät perille pahimmassakin myräkässä. En ikinä unohda niitä aurinkoisia päiviä, kun sujuttelimme ristiin rastiin tunturien rinteillä hangen kantaessa. Vapaus, rauha ja jumalaiset maisemat!

Kuolemastasi on nyt kulunut vajaa vuosi, etkä enää vuosiin pystynyt hiihtämään. Sukset kantoivat sinua kyllä ihmeen uskollisesti vielä silloin, kun kävelysi alkoi olla vaikeaa.

Nämä olivat sinun maisemiasi ja kiitos, että esittelit meidät. Minäkin pidän tästä paikasta. Aion tulla uudestaan.

cof

cof

Yritän koota itseni mutta kyyneleet vain valuvat. Onko surutyö jäänyt kesken, kun se näin yllättää? Piiloudun ison kiven taakse ja syön evääni. Katselen tätä ihmeellistä maisemaa ja muistelen äitiä.

sdr

cof

Viimein saan silmäni kuivattua ja on aika lähteä laskeutumaan. En vieläkään ole saanut tarpeekseni näistä näkymistä ja pysähtelen kuvaamaan yhä uudestaan. Yritän pitää pysähdykset lyhyinä, sillä tajuan miten paljon aikaa on kulunut ja toinen retkikunta odottaa jo vuoroaan.

sdr

cof

cof

Jyrkimmällä kohdalla jalkani jo tutisevat. Onneksi alempana odottavat portaikon rippeet, joten pääsen harppomaan vauhdilla. Kunnes pysähdyn äkisti. Aivan jalkojeni juuressa minua tapittaa nuori sinirinta hämmästyttävän pelottomana. Tuijotamme toisiamme hetken. Yritän hapuilla kameraa välttäen äkkinäisiä liikkeitä, mutta ehdin ottaa vain yhden räpsyn ennen kuin lintu pyrähtää matalan tunturipajukon suojiin.

cof
Rohkea nuori sinirinta, vielä ei näy sinistä rinnassa

Alhaalla odottavat mies ja lapset. Palaan mökille nuoremman lapsen kanssa hikisenä, mutta onnellisena. Olo on seesteinen itkun jälkeen.

Löydän jääkaapista oluen. Harvoin juon olutta, mutta kylläpä huurteinen maistuu tuon urakan jälkeen. Olo on hieman syyllinen. Retkikunta numero kakkosen kiipeily jää puolitiehen, sillä on jo ilta ja tummat sadepilvet nousevat nopeasti sinä iltana. Itse sain nauttia neljä tuntia Saanan maisemista. Lähden ostamaan miehelle uuden oluen sen pikaisesti hävinneen tilalle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Tämä retki tehtiin heinäkuun lopussa. Yhteensä patikka Saanan huipulle ja takaisin on noin kahdeksan kilometrin pituinen. Vauhdikas mökkikylän isäntä kertoi retken vievän noin kaksi ja puoli tuntia huonokuntoiseltakin, mutta kokemukseni perusteella suosittelisin suhtautumaan paikallisten puheisiin varauksella ja varaamaan aikaa maisemien ihailuun:)

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Mainokset

Räkkäretki kolmen valtakunnan rajapyykille

Räkkäretki kolmen valtakunnan rajapyykille

Lapin ja Pohjois-Norjan kiertomatka, osa 6

Raskas pilvipeite makaa edelleen Kåfjordin yllä, kun lähdemme Norjan ihmeiden ääreltä kohti kotimaata ja Kilpisjärveä. Pysähdyimme vielä kahvilla ja kaupassa Skibotnissa (kveeniksi Yykeänperä).

Birtavarresta Kilpisjärvelle on vain noin 100 kilometriä ja tie Skibotnista Suomeen kulkee kauniin laakson reunalla. Sää selkenee vähitellen. On aika sanoa näkemiin Norjan lumihuipuille ja tervehtiä jyhkeää tasalakista Saanaa, tuota Skandien perimmäistä häntäsuomua, jonka vuoriston lohikäärme on ystävällisesti (ehkä säälistä) heilauttanut Suomen puolelle suomalaisugrien iloksi. Täytyyhän meilläkin olla jotain kiivettävää.

cof

Saavumme majapaikkamme Santa’s Chalet Kilpisjärven pihaan ja odotamme audienssia mökkikylän isännän puheille. Samalla, kun tämä joviaali isäntä ojentaa avaimia ja selostaa mökin tapoja, hän kertoo myös tärkeimmät retkikohteet, reittien olosuhteet ja pituudet. Ymmärrän myöhemmin, että osa tarinoista menee legendan puolelle. Hänen mukaansa muun muassa keski-ikäiset huonokuntoiset lenkkitossutädit olisivat kipaisseet Saanalle ja takaisin 2,5 tunnissa. Minulta siihen menee neljä tuntia, taidan sitten olla rapakuntoinen mummu. Mutta siitä lisää myöhemmin.

Mökki on aivan luksusta norjalaisten leirintäalueiden jälkeen: hulppeasti tilaa, täydellinen varustus ja jopa oma sauna. Hinta-laatusuhde on aivan eri maailmasta, eivätkä nämä maisematkaan hullumpia ole. Norja on ihana ja haluan sinne aina vaan uudestaan, mutta kaikki tuntuu täällä suorastaan ylelliseltä. Yritimme alun perin majoittua Retkeilykeskukseen, mutta se oli täynnä, joten valitsimme tämän uudehkon joulupukkikylän sen kököstä nimestä huolimatta. Mukavuudet tuntuvat hyvältä eikä sekään haittaa, että Kilpisjärven kauppa on tien toisella puolella. Siellä voimme käydä ostamassa evästä ja ihmettelemässä valtaisaa lihatiskiä ja sen äärellä lihavuoria hamstraavia norjalaisia. Nyt lähtee pekonia koko suvulle ja kuukauden jauhelihat mukaan sunnuntain shoppailuretkellä.

Nyt emme kuitenkaan lähde valloittamaan Saanaa vaan palaamme autolla hieman Norjan suuntaan Retkeilykeskuksen kohdalle ja astumme Malla-laivaan illan viimeiselle reissulle kohti kolmen valtakunnan rajapyykkiä.

Hätiköity lähtö Etelän pelleiltä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Odotamme Malla-laivan lähtöä Kilpisjärven rannassa. Laiva kulkee kolme kertaa päivässä Koltalahden päähän, josta lähtee polku kolmen valtakunnan rajapyykille.

Erehdymme laskeutumaan Mallan peräkammariin puolen tunnin matkan ajaksi. Ilta on lämmin ja laivan takaosa on kuuma kuin sauna ja täynnä kärpäsiä. Vieressä muriseva moottori takaa viimeistään sen, että lohtusuklaat on kaivettava esiin jo tässä vaiheessa retkeä. Nelihenkinen ruotsalaisperhe istuu kanssamme kärpäskamarissa. Minä vedän repusta pienen levyn Fazeria, he kaivavat ison levyn Marabouta. Aina ruotsalaisilla on enemmän. Mutta meillä onkin parempaa.

Nousemme laivasta ja huomaamme heti, että lähdimme liian kiireellä. Ajatus ei tainnut pysyä mukana. Heti rannassa kimppuun iskee Lapin ilmavoimat, mäkäräiset maanpinnalta ja hyttyset ilmasta. Olin hätäisesti napannut lapsille hyttyshatut mukaan. Niistä huolimatta nuorempi kiljuu, joten tällä matkalla kuluu runsaasti suklaata ja keksejä. Mies on matkassa lyhyillä housuilla ja mäkärien jäljet sen mukaiset. Ilta on suorastaan kuuma, mikä tekee olon vielä tukalammaksi. Onneksi löydän repusta pienen puuvillahuivin, jolla voin suojata korvani jatkuvalta ininältä.

sdr

cof

cof
Vesi on paikoin muokannut polkua uuteen uskoon (tai uusille urille)

Olemme yleensä hyvin hitaita patikoijia, mutta tällä reissulla emme juuri pysähtele vaan etenemme koko ajan, huitoen. Muutaman kuvan yritän saada, vaikka pysähtyessä meinaa hermo mennä.

Matkaa kolmen valtakunnan rajapyykille on yhteen suuntaan kolme kilometriä ja aikaa Malla-laivan lähtöön on kaksi tuntia. Yhtään ylimääräistä ei tässä kahdessa tunnissa ole, ainakaan meille. Hetken ehdimme perillä pikamatkailla eli hyppiä rajapyykin ympärillä kulkevilla pitkospuilla valtion rajojen yli.

cof
Vielä näkyy Saanalle asti
cof
Perillä!
cof
Toinen jalka Ruotsissa, toinen Norjassa.
cof
Näkymä Norjan puolelle

Lähdemme hikisinä ja hiljaisina kulkemaan samaa polkua takaisin. Ruotsalaisperheellä on pienemmät lapset ja he kulkevat vielä hitaammin. Onneksi Marabou-levy on iso. Ehtivät onneksi hekin Mallan matkaan.

Lapin maakuntakukka kullero ja kurjenkanervat loistavat värikkäinä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

sdr

cof

Kamala reissu siis, ja samalla aivan ihana. Reitti on kiva ja maisemat ovat upeat. Täällä sielu lepäisi ja nauttisi joka sekunnista jos nuo inisevät penteleet suvaitsisivat antaa hetken rauhan. Tänne on joskus palattava, mutta räkkäaikaa en kenellekään suosittele, ainakaan ilman peittäviä vaatteita, verkkohattuja ja hyttysmyrkkyjä.

Palaamme Koltalahden rantaan ja nousemme tällä kertaa Malla-laivan kannelle. Kapteeni odottelee vielä varmuuden vuoksi hetken mahdollisia myöhästyjiä, sillä tämä on illan viimeinen vuoro. Kun pääsemme vauhtiin, ötökät jäävät taakse. Huokaamme helpotuksesta, nautimme maisemista ja viileästä ilmavirrasta nyt täysillä. Vähän jo naurattaa.

cof

 

Tämä retki tehtiin heinäkuun lopussa. Seuraavassa osassa kiivetään Saanalle.

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Ivalosta Karigasniemelle

Ivalosta Karigasniemelle

Kiertomatka Lapissa ja Pohjois-Norjassa, osa 1

Kello on vasta 7:50 aamulla, kun astelemme lentokoneesta Ivalon lentokentälle. Sää on harmaa ja lämpöasteita +11. Katson lämpömittaria ja ajattelen kaihoisasti sitä villapaitaa, jonka otin täyteen ahdetusta matkalaukusta viime hetkellä pois. Optimisti taidan olla.

Lähdemme vuokra-autolla ajamaan kohti Inaria. Kun kello 9:02 Siidan eli yhdistetyn Saamelaismuseon ja Metsähallituksen Ylä-Lapin luontokeskuksen ovet avautuvat, oven takana odottavat bussilastillinen kiinalaisia ja me. Tämä on kyllä varmasti ensimmäinen kerta (ja kenties viimeinen), kun meidän perhe on museossa heti aamusta avaamisaikaan.

Siidassa näemme Juuret-näyttelyn valokuvia, opimme saamenkielen alkuperästä ja murteista sekä eri alueiden puvuista. Kuinka vähän tiedänkään saamelaisista. Opin muun muassa sen, että saamen kielessä on poroja koskevia termejä tuhansia, kuumailmapallo on saameksi báhkkaáibmosbáppa ja että karvakenkiin eli nutukkaisiin laitettiin heinää lämpöeristeeksi. Luen palasia historian varrelta, mutta en ehdi syventyä kaikkeen, sillä minua odotetaan jo. Samassa salissa kiertää luontotietoa vuodenaikojen mukaan jaoteltuna. Yritän painaa mieleeni kasveja ja lintuja.

maa
on erilainen
kun sillä on asunut
vaeltanut

ote Nils Aslak Valkeapään runosta

Jälkikasvu viihtyy hetken lapsille tarkoitetussa Kentänpäässä-näyttelyssä ja sen jälkeen kävelemme ulkomuseon polun. Näemme erilaisia laavuja ja mökkejä, kullanhuuhdontapaikan puron varressa ja porosuojan, jonne kesyimmät porot hakeutuivat pahimpaan räkkäaikaan.

cof
porosuoja

 

sdr

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tänä vuonna puolukka kukkii myöhään

Syömme lounasta Siidan kahvilassa ja lähdemme keskustaan ostamaan ruokaa ja kylmäkalleja. Ihmettelen, että miksi kaupassa ei ole valmiiksi pakastettuja kylmäkalleja. Luulen, että moni matkalainen voisi napata termopussiin poroa tai muuta Lapin herkkua mukaan, jos saisi samalla kylmiä kylmäpatruunoita kassiin. No, meidän on luotettava siihen, että ruuat säilyvät kylmäkassissamme Kielajoen majapaikkaamme asti.

Tiivis pilvipeite alkaa rakoilla ja lämpötila nousee kohisten. Ainahan Lapissa on hyvä sää, parempi kuin etelässä.

sdr

Kun astumme ulos kaupasta, puhelimeen kilahtaa viesti lapsuudenystävältäni Päiviltä, joka on juuri edellispäivänä saapunut Inarin mökilleen. Saamme kutsun iltapäiväkahville. Pääsemme nauttimaan kahvia ja Inarin tarinoita mökin terassille muhkean ulkopöydän ääreen kauniin Inarinjärven rantaan.

Mökkiä on rakkaudella ja hartaudella rakennettu vuosikausia. Sen jokainen yksityiskohta on mietitty ja vaivaa säästelemättä useimmiten omin käsin tehty. Olen vaikuttunut. Päivi asui Inarissa parikymmentä vuotta sitten ja osa sisintä näyttää jääneen seudulle pysyvästi. Hänen miehensä Timo oli perustamassa Siidaa ja on edelleen vahvasti kiinni Inarissa, vaikka uudet luontokeskukset ovat jo kutsuneet.

cof

Kahvin ja tilusten katsomisen lomassa kuulemme mielenkiintoisia juttuja. Katsomme järven pintaa, joka on jälleen harvinaisen korkealla ja kuulen ensimmäistä kertaa Paatsjoen voimalaitoksesta, joka myytiin Neuvostoliitolle 1950-luvulla. Vähänpä ymmärsivät Helsingin herrat tekojensa seurauksia. Nyt venäläisillä on valta säädellä Inarinjärven vedenpinnan korkeutta. Inarilaiset ovat joutuneet urakoimaan rantametsien hakkuu-urakan parissa, menettäneet maitaan ja hiekkarantojaan järven syliin.

Siidan laajennustyöt ovat alkamassa lähiaikoina ja samalla on tarkoitus uudistaa näyttelyitä. Kahdessakymmenessä vuodessa on moni asia muuttunut. Saamelaiset ovat vuosien varrella voimaantuneet ja he ovat varmasti enemmän mukana uuden Siidan suunnittelussa. Timo huomauttaa nykyisen näyttelyn näkökulman olevan alkuperäiskansaa eksotisoiva ja romantisoiva, se näyttää ne heinäkengät ja poronhoidon. Saamelaiset ovat niin paljon muutakin. Havahdun tietämättömyyteeni, taidan olla tyypillinen turisti, joka laittaa sujuvasti saamelaiset lokeroon, jossa heillä on kivan värikkäitä vaatteita ja erityinen suhde luontoon. Ymmärrän oman naiiviuteni.

En tiedä mitkä ovat uuden Siidan näkökulmat ja painotukset, mutta sen tiedän jo, että haluan palata sitä katsomaan, kunhan valmistuu. Mukavaa, kun on syy palata Inariin.

Kiitos siis Päivi ja Timo, kun avarsitte näkökulmiani ja kiitos, että sain nähdä teidän pieteetillä rakennetun mökkinne.

Pyrähdämme vielä Timon vinkkaamalle maisemapaikalle Tuulispään linkkitornin juurelle. Ylhäältä avautuvat mainiot näkymät häikäisevän siniselle Inarinjärvelle ja sen lukuisille saarille.

cof

Ajamme illaksi majapaikkaamme Giellajohkan eli Kielajoen rantaan. Majoitus ja ravintola ovat aivan Kaamasen ja Karigasniemen välillä kulkevan tien varressa. Olemme varanneet pienen huoneiston ensimmäiseksi yöksi. Astumme autosta keskelle pörrääviä ampiaisia, paarmoja ja hyttysiä ja säntäämme ensin sisään ravintolaan, jossa on mukavan kodikas ja rauhallinen tunnelma. Kahvileivät näyttävät houkuttelevilta, samoin a la carte -listan vaihtoehdot. Saamme tiskiltä avaimet.

kartta
Lähde: Google Maps

cof

Uudehkon majoitusrakennuksen päätyasunto on kivasti sisustettu, hyvin varusteltu ja viihtyisä. Työnnämme ruuat jääkaappiin ja päätämme sittenkin syödä illallisen Giellajohkan ravintolassa, sillä lista näytti niin hyvältä. Syön aivan erinomaisen kala-aterian: paistettua ahventa ja harjusta perunapyreen ja parsan kanssa. Kehuessani annostani emäntä kertoo, että kala on läheisestä karusta ja puhtaasta järvestä, joten herkullinen maku on taattu. Lapset syövät poroburgerinsa tyytyväisinä ja mies kehuu porokeittoaan.

Yhtäkkiä sisään juoksee kaksi noin kymmenvuotiasta poikaa ämpärit käsissään esittelemään emännälle kalansaalistaan. Perässä saapuvat isät, jotka kertovat pojilla olleen todella hauskaa kalastusretkellään. Emäntä antaa retkeläisille mukaan savustuspuruja.

Silitämme vielä hetken talon kissoja ennen kuin poistumme mukavaan kämppäämme hyvillä mielin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kielajoki

Juttelen aamulla avaimia palauttaessa vielä hetken emännän kanssa. Piha-alueen rakennustöiden syy selviää. Revontulimatkailun buumi on ehtinyt Kaamaseen asti, joten Giellajohkaan rakennetaan uusia revontulimökkejä, joissa on isot ikkunat pohjoiselle taivaalle ja sängyt sopivasti aseteltuina ikkunan ääreen. Ennen alueen majoituspaikat olivat keskitalvella kiinni, mutta nyt riittää tulijoita etenkin Aasiasta.

Toivotan Giellajohkalle onnea ja menestystä, sillä minulle jäi paikasta erittäin mukava tunne. Samalla se asetti riman kovin korkealle kiertomatkamme majoitus- ja ravintolapalveluille.

Jatkamme autoilua Karigasniemen suuntaan. Tietyöt hidastavat matkaa, mutta onneksi meillä ei ole kiire. Lumihuippuja alkaa näkyä. Ylitämme Inarijoen ja siirrymme Norjaan.

cof

Viikon automatkalla näimme, koimme ja opimme niin paljon. Seuraavassa osassa lähdemme kohti Nordkappia.

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Taidetta ja eläimiä Orimattilassa

Taidetta ja eläimiä Orimattilassa

Kuulin jokin aika sitten, että Orimattilassa sijaitsevassa Villa Roosassa on nyt viimeistä kesää meneillään nykytaiteen kesänäyttely. Toivoisin ehtiväni sinne vielä ennen kuin tämä vanha huopatossutehdas sulkee ovensa 13.8.2017, mutta laitan nyt varmuuden vuoksi tänne jo suositukset, sillä me vietimme pari vuotta sitten oikein kivan päivän Orimattilassa.

Villa roosa

Minä pidin tämän vanhan tehtaan tunnelmasta, vehreästä puutarhasta, joka ei ollut liian laitettu vaan kodikas, sen viihtyisästä kahvilasta ja aurinkoisesta pikku terassista. Samalla saimme nauttia kiinnostavasta nykytaiteesta juuri sopivan annoksen verran lapsiperheelle. Sattumalta sinä kesänä vinttikerroksessa oli optisia harhoja, jotka jaksoivat kiinnostaa lapsiakin.

Tänä vuonna näyttely on teemaltaan Maailma on toinen (avoinna 17.6. – 13.8.2017 ti–su klo 11–17).

orimattila kukat

Jos mukana on lapsia, kannattaa poiketa myös Orimattilan kotieläinpuistossa. Siellä ihmettelimme erikoisia kanoja ja kalkkunoita, strutseja, kissoja, koiria yms. Nuorimmainen pääsi ponin selkään ja vietimme aikaa myös hieman kulahtaneessa leikkipihassa, joka ei ollut ihan viimeisen päälle, mutta sehän ei menoa haitannut.

orimattila hermanni
Hänen nimensä oli Olli Hermanni
Orimattila
Onneksi välissämme oli korkea aita
orimattila kissat
Oli vaikea saada kuvaan näitä vilkkaita kissanpentuja (muistaakseni Maine coon -rotu), vaikka seurasimme pitkään niiden touhuja.

Hevospitäjässä kun oltiin, katselimme leikkialueelta viereisen harjoitusradan ravihevosia. Puiston kahvilassa oli seinäkoristeena kuninkuusravien voittajaloimi. Hevoset olivat näkyvästi läsnä Orimattilassa.

Se oli oikein mukava päivä, mielen virkistystä ja avarrusta aikuisille ja lapsille kivaa puuhaa. Yllätyin iloisesti päiväretkellämme ja suren, että Villa Roosalle on tänä kesänä sanottava hyvästit.

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.

Talviset lomapäivät Tampereella

Talviset lomapäivät Tampereella

Tampere valittiin viime vuonna jälleen kerran Suomen vetovoimaisimmaksi kaupungiksi. Lähdimme hiihtolomalla lasten kanssa tutkimaan, että miltä se sellainen kaupunki tuntuu satunnaisen matkailijan näkökulmasta.

cof
Rakkautta riittää Tammerkosken yllä

Tampere on aina ollut niin lähellä ja kuitenkin jäänyt minulle aika tuntemattomaksi. Lapsuuden sukulaisvierailut ja viime vuosien Särkänniemi-reissut ovat toistaneet aina samaa kaavaa. Nyt oli tarkoitus kurkistaa vähän muuallekin. Ensimmäisen päivän pääkohde oli meillä Pyynikin harju. Näsinneulan maisemat ovat kyllä aina uljaita, mutta Pyynikille oli nyt viimein päästävä jo ihan kuuluisien munkkien vuoksi.

burst

Sää enteili myräkkää ja maisema oli täysin mustaharmaavalkoinen, kun kiipesimme näköalatornin huipulle ihailemaan näkymiä. Harjulta näkee hyvin sen, miten hienolla paikalla kahden järven välissä Tampere on. Viima oli pureva, joten laskeuduimme nopeasti alas lämpimään ja viihtyisään kahvilaan. Munkit kutsuivat. Sopivasti kahvilan tiskille ilmestyikin uusi korillinen lämpimiä munkkirinkilöitä. Hyviä olivat.

cof
Tuiskurintama lähestyy
cof
Sanotaan, että Pyynikinharju on maailman korkein soraharju

Matkasta takaisin hotellille tulikin sitten aika arktinen vaellus, kun lunta tuprusi naamalle ja viima viuhui. Siinä vaiheessa olin tyytyväinen siihen, että törsäsimme hotelliin sittenkin vähän enemmän kuin oli tarkoitus. Majapaikkamme Grand Hotel Tammer teki vaikutuksen tunnelmallaan. Vuonna 1929 rakennettu hotelli on neljänneksi vanhin majoituskäytössä oleva hotelli Suomessa. Huoneet on kunnostettu tyyliä kunnioittaen, esimerkiksi kylpyhuoneen kalusteet jäljittelevät vanhaa. Lapset pääsivät muun muassa kokemaan, miten vessa sananmukaisesti vedetään.

sdr
Aamiaisen puitteet olivat suorastaan juhlavat

Seuraavana päivänä lapset pääsivät pelihimoisen onnelaan eli Vapriikin museokeskuksessa sijaitsevaan pelimuseoon.

cof
Vapriikin nuseokeskus

Siellä vierähtikin aikaa, edes nälkä ei hillinnyt intoa. Saimme kammettua kaverit lopulta pikavierailulle myös luonnontieteelliseen museoon, jossa he linnuista kiinnostuneina olisivat viihtyneet pidemmänkin aikaa.

 

Tankatakin kuitenkin pitää, joten kurvasimme vielä Tammelan kaupunginosaan kissakahvila Purnauskikseen. Siellä vietimmekin loppuillan. Tunnelma oli mukavan rento, kissat uljaita ja söpöjä, pienet suolaiset palat ja kahvit maistuvia. Lapset otettiin mukavasti huomioon ja pyydettiin muun muassa mukaan ruokkimaan kaloja.

cof
Hänen ylhäisyytensä odotti, että palvelijat tuovat ruuan eteen. Muut kissat jonottivat keittiön ovella.

Kahden päivän pikavierailu on tietysti vain pintaraapaisu, mutta kyllä positiivinen mielikuvani Tampereesta vain vahvistui. Vetää se minuakin puoleensa.

cof
Vanha tehdasmiljöö on kyllä minun makuuni
cof
Yksinäinen patsas valvoo kosken virtausta

Virkistävä Vallisaari

Virkistävä Vallisaari

Helsingin virkistysalueet laajentuivat jälleen yhdellä mielenkiintoisella kohteella, kun Vallisaari avattiin yleisölle kesän alussa. Pitihän sitä käydä katsomassa. Pääsimme kokeilemaan myös juuri avattua lauttayhteyttä Hakaniemestä.

Oli kaunis kesäpäivä ja kävelimme kolmen kilometrin Aleksanterin kierroksen Vallisaarella. Pitkään hiljaiseloa viettäneellä saarella on monipuolinen luonto ja mahtavat maisemat Suomenlinnaan ja Helsingin kaupunkiin. Kustaanmiekan salmen rannalla saa virkistävän uuden näkökulman tähän Pohjolan Gibraltariin ja Suomenlinnaan.

suomenlinna

Aleksanterinpatterin näköalatasanteelta on upeat näkymät merelle.

merimaisema

Retkipäivänämme Vallisaaren luontoa oli ihmettelemässä kansainvälinen joukko jäkälätutkijoita. Opimme saarella myös sen, että kun vuosituhannen vaihteessa selvitettiin yli 200 Helsingin saaren luonnon monimuotoisuutta, oli Vallisaaren kasvilajisto kaikkein runsain. Sen luettuani katsoin saaren kasvillisuutta uusin silmin.

metsa

Saaren vanhat linnoitukset ja muut rakennelmat, bunkkerit, häkkyrät ja mihinkään johtamattomat portaat ruokkivat mielikuvitusta.

Infotaulut kertovat Vallisaaren historiasta ja luonnosta, sen asutuksesta ja vuoden 1937 räjähdeonnettomuudesta jne. Kuvittelin mielessäni myös tulevaisuutta: mitä kaikkea saarella voikaan olla, kun rakennukset on kunnostettu ja maasto varmistettu turvalliseksi. Vielä toistaiseksi kannattaa pysyä tiiviisti polulla.

maisema5

Viereinen Kuninkaansaari jäi meiltä tällä kertaa kokematta. Ensi kesänä tutustumme varmasti vielä siihen ja saaren uimapaikkaan sekä Torpedolahden vohvelikahvilaan. Oikein odotan jo sitä.

silja

Lintuja ja lampaita etsimässä Vanhankaupunginlahdella

Lintuja ja lampaita etsimässä Vanhankaupunginlahdella

Helsingissä luonto on joskus yllättävän lähellä. Esimerkiksi Vanhankaupunginlahti on mainio paikka retkeillä ja bongailla lintuja. Luonnonsuojelualueen lintutorneille pääsee mukavasti joko Viikin tai Vanhankaupunginkosken puolelta.

Alkukesästä pyörimme Viikin puolella. Kävelimme edesmenneen Gardenian kulmilta kohti rantoja. Ohitimme Viikin lehmät ja arboretumin, nousimme Hakalan lintutorniin ja näimme kerralla useita harmaahaikaroita.

lehmat

Kosteikon muiden lintujen tarkasteluun olisimme tarvinneet järeämmät kiikarit ja kameran objektiivin.

haikara2

Loppukesän linturetkemme suuntautui Pornaistenniemelle ja Kuusiluotoon. Lähdimme Vanhankaupunginkoskelta ensin kohti Lammassaarta, josta jatkoimme edelleen ruovikon läpi pitkospuita pitkin Kuusiluotoon.

pitkospuut
Pitkospuut hörppäsivät välillä, mutta jalat pysyivät vielä kuivina.

Tähyilimme luodolla kesäasukkaina laiduntavia lampaita. Eipä tarvinnut kauan odotella. Lampaat, nuo ihmisen ilahduttajat, kömpivät pian kalliolle rapsutettaviksi.

lampaat

Pidimme kahvitauon Kuusiluodon kauniilla kalliolla ja tähyilimme kaupungin siluettia lahden toisella puolen.

kalliolta

Paluumatkalla kiipesimme ensin Pornaistenniemen lintutorniin ja sen jälkeen pistäydyimme piilokojulla, josta on hyvä tähyillä vesilintuja.

piilokoju
Pitkospuut vievät piilokojulle

wp_20160904_17_03_23_pro

Häiritsimme hetken kojussa istuvia lintukuvaajia, jotka kärsivällisesti odottivat hyviä kuvakulmia valtavien kameroidensa kanssa. Selasimme lintukirjaa ja pohdimme lasten kanssa kuiskaillen, että oliko ruovikossa vain sinisorsia vai oliko siellä jokunen haapana joukossa.

wp_20160904_17_00_31_pro

Olipa mukavaa viettää päivä luonnossa keskellä kaupunkia.