Vuosi 2021 – kotoilua ja kotimaanmatkailua

Vuosi 2021 – kotoilua ja kotimaanmatkailua

Maailma pyörii edelleen koronan ehdoilla. Blogin päivitys ei juuri inspiroi, kun elämä on arkista olemista ja matkustan vain kirjoissa ja mielikuvituksessa. Kirjoitan tähän kuitenkin muistiin koosteen viime vuodesta ja sen pienistä elämyksistä.

Alkuvuosi kului pääosin kotona ja kävelyillä. Tein pitkiä lenkkejä kotikulmilla perheenjäseniä tai äänikirjoja seuranani. Kiipesin lukemattomia kertoja Taivaskalliolle ja Pikkukosken kallioille, sillä ne ovat lähimmät paikat, joissa voi hetken katsella kaukaisuuteen ja haaveilla vuoristoreissuista.

Pääsiäisenä olemme yleensä lähteneet kevättä vastaan johonkin päin Eurooppaa, mutta nyt menimme mökille retkelle. Tuijottelimme hetken sulavaa jäätä ja elävää tulta.

Koko kevätkauden kävelin, seurasin lintujen touhotusta ja kuvasin heräävää luontoa. Kamera täyttyi kasvikuvista jälleen kerran. Kuvaaminen on opettanut minut huomaamaan pieniä ihmeitä lähimetsissä, mutta liika on liikaa. Olisi opittava karsimaan.

Kesän tultua sai kellahtaa riippumattoon mökille. Ei niitä joutilaita hetkiä kovin montaa ollut, mutta ne olivat sitäkin arvokkaampia.

Koulun päättymisen kunniaksi teimme pienen makumatkan Georgiaan. Saimme elämyksen monelle aistille.

Loputtomat kävelyretket alkoivat kostautua ja koko talven vaivannut akillesjänne alkoi olla jo niin kipeä, että oli luovuttava tästä henkireiästä. Mutta mitä muuta oikein voi lomalla tehdä kuin patikoida? Nyt oli sopeutuminen edessä.

Kesälomalla Suomen päästä päähän

Ensimmäisen kerran lasten saamisen jälkeen meillä oli siipan kanssa yhteistä kesälomaa peräti kaksi viikkoa. Kerrankin olisi ollut aikaa viettää Norjassa enemmän kuin muutama päivä, mutta heinäkuun lopussa ei enää ollut maahan menemistä, kun puolet perheestä oli saanut vasta ensimmäisen rokotteen.

No, nyt oli sitten hyvin aikaa siirtyä pohjoiseen mutkien kautta.

Ensin jäimme yöksi Juankoskelle vanhalle koululle. Koska matkustamme pienellä budjetilla, yövymme pääosin Airbnb-asunnoissa. Niistä voisikin tehdä oman postauksensa, sillä olemme nähneet monenlaista, yöpyneet maataloissa, entisillä kouluilla, juna-asemilla, kerros- ja rivitaloissa ja monenmoisissa mökeissä.

Vietimme kivan päivä Kuopiossa. Kävimme kauppahallissa ostamassa suussa sulavia mustikkakukkoja, museossa mielenkiintoisessa Leonardo da Vinci -näyttelyssä ja vielä kahvilla Puijon tornissa.

Näkymä Puijon tornista

Jatkoimme matkaa Joensuun kautta kohti Juukaa ja Kolia. Joensuussa etsimme ensin turhaan piirakoita torilta (saavuimme liian myöhään), teimme kierroksen kaupungin taidemuseossa ja päädyimme syömään pullavohvelit Vesikioskilla.

Ennen Juukaa koukkasimme vielä katsomaan Kontiolahden vanhaa asemaa, jossa mummini isä oli aikoinaan asemapäällikkönä. Yritin kuvitella mummini pienenä lapsena kurkistelemassa ikkunasta. Kovin lähelle en kuitenkaan voinut mennä, sillä asema on nykyään yksityisasunto.

Seuraavana päivänä pääsimme nauttimaan Kolin maisemista. Oma nautintoni olisi ollut kyllä suurempi, jos ei olisi tarvinnut astella jonossa niitä ihailemaan. Olen itsekäs matkailija, olisin halunnut paikan vain itselleni. Pöyhkeää ja naurettavaa, myönnän. Sinänsä tämä oli hieno esimerkki kotimaanmatkailun suosiosta näinä aikoina.

Kuvistani päätellen olen kiinnittänyt maisemia enemmän huomiotani lempikukkiini kanerviin.

Kolin luontokeskuksen kahvilassa sain tärkeää paikallistietoa: vatruskoita ja piirakoita pitää mennä ostamaan Uimaharjun Viipukka-leipomosta. Yritän muistaa tämän seuraavalla kerralla.

Juuan keskustan majapaikkamme oli varattu seuraavaksi yöksi, joten jouduimme siirtymään mökkimajoitukseen Vaikkojärven rannalle Kotakylän kupeeseen. Aluksi harmitti jatkuva siirtyminen, mutta harmitus hävisi, kun saavuimme paikalle. Mikä ihana mökki upealla paikalla niemen nokassa. Saimme nähdä komean auringonlaskun ja nauttia aamiaisen ulkona aamuauringon paisteessa.

Ennen lähtöä kurkistimme viereiseen Kotakylään, jossa voisi nukkua kodassa ja nauttia viidestä erilaisesta saunasta.

Kotakylän hemmottelusauna Hemmo

Suomussalmella oli pakko taas pysähtyä ihmettelemään Hiljaista kansaa. Kansalaiset tuntuivat jo vanhoilta tutuilta, maskit monella kuuliaisesti naamalla.

Majoituimme Rukan korkeudelle aivan ihanaan mökkiin. Pieni paritalojen rypäs oli keskellä metsää. Nautiskelin aamukahvit pienellä terassilla, seurasin korentojen syöksyjä ja porojakin vilahteli välillä metsikössä. Rauhan tyyssija.

Ajoimme ensin Riisitunturille ja kävelimme lyhyimmän reitin eli Riisin rääpäsyn (4,3 km). Eihän se kävely kovin kivaa ole kipeällä jalalla, mutta näitä maisemia en halunnut jättää väliin. Huipulta avautui upeat avarat näkymät.

Seuraava kohteemme oli Auttiköngäs Posion ja Rovaniemen välillä. Auttikönkään alue kuuluu Pohjois-Suomen vanhojen metsien suojeluohjelmaan, joten saimme kävellä komeassa metsässä, jossa harava ei ole heilunut. Ruuhkaakaan ei ollut. Könkäällä oli vielä vanha uittoränni paikoillaan. Uomaa reunusti komeat kalliot.

Kävelimme 3,5 km luontopolun, joka vei meitä ensin Auttijoen rotkolaakson vartta Ispinävaaran juureen. Laavulla pidimme evästauon, jonka jälkeen ylitimme joen riippusiltaa pitkin ja lähdimme kipuamaan Könkäänvaaran huipulle. Maisematornissa ihailimme vielä metsäistä vaaramaisemaa.

Oli aika siirtyä taas pohjoisempaan. Matkalla pysähdyimme kummitädin luona Sallassa ja tervehdin taas ilolla tädin lisäksi hänen riehaantuneen puutarhansa patsaita.

Loppuvuosi toi suruviestin Sallasta, kummitätini nukkui pois marraskuussa. Ikävöin häntä, hänen tarinoitaan ja Sallaa. On jotenkin tyhjä olo. Nyt on keksittävä uusi syy käydä Sallassa.

Jäimme seuraavaksi yöksi Lokkaan. Kämppämme oli entinen metsurien rivitalo, satunnaiseen käyttöön tyhjentynyt. Talo oli hieman ankean puoleinen, mutta kaikki tarvittava toki löytyi, kuten muovinen joulukuusi muuten tyhjän vaatehuoneen nurkassa. Ehkä se on perusvaruste näillä joulupukin lähimailla.

Pihapiirissä oli säilytysluukut jokaisen metsurin moottorisahalle. Meillä ei nyt sattunut olemaan mukana sellaista.

Lokka oli tyyni ja auringonlasku näyttävä. Vastarannalla häämöttivät Nattaset. Aamulla järven yllä kaarteli tekojärvelle kotiutunut merikotka.

Ajoimme seuraavaksi Hettaan ja majoituimme Ounasjärven rannalle Hetan kodan Mummola-nimiseen huoneeseen.

Päivä Hetassa oli lämmin ja tyyni. Söimme myöhäisen aamiaisen Ounasjärven rannalla.

Lähdimme pikkupatikalle Ullatievan suojelualueelle, josta olin saanut palasen joululahjaksi. Luonnonperintösäätiön suojelualue on kaunista harjumaastoa Ullajärven ja Periläjärven välisellä kannaksella. Ullajärven takana kohoaa Pyhäkero.

Söimme Ullatievassa eväitä ja kuuntelimme ihmeellistä tuuletonta hiljaisuutta. Ketään ei näkynyt missään. Maapohja vain ritisi kuivuuttaan allamme.

Matka ei ollut kuin muutaman kilometrin suuntaansa, mutta hiki tuli auringonpaahteessa, joten pulahdus vilpoiseen Ounasjärveen oli lopuksi tarpeen.

Lähdimme aamulla pilvisen viileästä Hetasta. Kilpisjärvellä piti olla vielä viileämpää. Mutta mitä lähemmäksi Kilpisjärveä pääsimme sitä aurinkoisemmaksi muuttui keli.

Kilpisjärvi on yksi suosikkipaikoistani. Ilmeisesti moni muukin tykkää, sillä paikka oli täpötäynnä. Onnistuimme varaamaan mökin retkeilykeskuksesta vain yhdeksi yöksi. Ikkunasta näimme järvelle ja kauniille Mallalle.

Onnen hetkiä.

Ja kun oli puolitoista viikkoa matkaillut Suomessa ja ohittanut lukemattomia pizzaburgerkebabbeja, olivat retkeilykeskuksen tattipasta ja tapakset suorastaan ällistyttäviä.

Sen jälkeen lähdimme Saanalle maisemahuokailemaan. Rinteellä on nyt uusi reitti ja kiviset portaat. Tällä kertaa en kiivennyt huipulle asti. Jalkavaiva harmitti, mutta kyllä nämäkin maisemat kelpasivat.

Seuraavana aamuna ennen lähtöämme takaisin etelään käväisimme vielä Tsahkaljärvellä. Saana on komea näky sieltäkin. Haikeus iski, sillä olisin mielelläni jäänyt tänne.

Yhden yön vietimme Hyrynsalmella Ukkohallan hiihtomökissä, josta ajoimme Hankasalmelle Rantakorven maatilalle.

Ennen kotimatkaa ehdimme vielä viettää puoli päivää tilan eläinten kanssa. Pääsin myös parin vuosikymmenen tauon jälkeen ratsastamaan, ensimmäistä kertaa islanninhevosella. Kiersimme lenkin kauniissa metsässä ja pääsin kokemaan tasaisen töltin ja pienen pätkän laukkaakin. Olin ehtinyt jo unohtaa, miten kivaa hevosten kanssa puuhastelu onkaan.

Lopuksi sain syliini lauman rapsutusta kaipaavia lampaita. Ihanat eläimet.

Syysretkiä

Syyskuun alussa vietimme siskon syntymäpäiviä Villa Selkolassa Iitissä. Entinen metsäkoulu toimii nykyään aamiaismajoituspaikkana.

Viime vuosina on tullut vietettyä lokakuista syyslomaa mm Dolomiiteilla, Alpeilla tai Pyreneillä. Tällä kertaa oli keksittävä jotain muuta piristävää.

Mutta eipä hätää, onhan meillä Suomessa Hervanta!

Tampereelle siis oli päästävä ja koettava uuden ratikan kyyti. Matkanteko olikin aika haipakkaa ajoittain, sillä Helsingin ratikat eivät taida ihan noin pitkiä matkoja taittaa. Matkustimme Hervantaan asti ja ihmettelimme Suomen suurinta lähiötä, sen brutaalia rumuutta, joka näyttää eri vuosikymmenten lähiörakentamisen tyylit. Hervanta oli niin massiivinen paikoin, että luulin olevani jossain idän miljoonakaupungissa. Eksoottista suorastaan, kannatti käydä.

Majoituimme sen sijaan idyllisessä Pispalassa. Puutaloasunnostamme oli näkymä Näsijärvelle ja Särkänniemeen.

Nautimme lounaaksi makoisia mezejä ja kävimme tervehtimässä kissakahvila Purnauskisin katteja Tammelan torin kupeessa.

Kotiin ajoimme huvin vuoksi Pälkäneen kautta ja pysähdyimme hetkeksi Pyhän Mikaelin rauniokirkolle.

Loppuvuosi

Vaikka elämänpiiri onkin kaventunut, ei olo ole keventynyt. Töitä on ollut paljon. Puuroutunutta mieltäni olen yrittänyt keventää taidepausseilla. Kävin katsomassa mm. Outi Heiskasen näyttelyn Ateneumissa. Luin myös Heiskasen elämäkerran, ja ihmettelin, miten tukevasti keski-ikäinen, ylipainoinen, astmasta kärsivä Heiskanen lähti kiertämään Kailas-vuorta Tiibetiin. Tunsin itseni nössöksi, en pystyisi samaan.

Itse olen päässyt loppuvuonna sentään muutaman kerran lapsuuden kotikaupunkiini Hämeenlinnaan. Ihanassa kahvila Villa Marengissa pääsin hyvin mummola- ja joulutunnelmiin.

Vuoden loppu meni töissä ja lukiessa. Kirjavuosi oli oikein hyvä, ehkä vielä koostan tänne parhaat kirjahetket. Välipäivinä rentona lukuseurana oli hoitokissamme Nelson.

Toivon tältä vuodelta ainakin terveyttä, rauhaa, pandemian hiipumista, matkaa Norjaan ja lisää hyviä lukuhetkiä.

Hyvää uutta vuotta!

Voit seurata blogiani myös FacebookissaTwitterissä ja Instagramissa

Haikuja haikeasta vuodesta

Haikuja haikeasta vuodesta

Haikeat ajatukset ja haikut sopivat hyvin marraskuun pimeisiin iltoihin. Kaikki niistä eivät ehdi paperille ennen unohdusta, mutta jotkut sentään jäävät.

Koronan aiheuttama eristys on tuonut sittenkin paljon hyvää mukanaan. Olen löytänyt lähimetsät ja oppinut näkemään ympärilläni olevia pieniä aarteita. En ole koskaan seurannut kevään heräämistä näin tarkasti, olen löytänyt lukemattomia uusia polkuja ja keväällä melkein joka päivä uuden kukan.

Eristysajan
loputtomat patikat
löytöretkeni

Koronan aikaan
lähimetsän puun alla
mikromaailmat

Kevät on uskomattoman kaunis. Sadepäiviä on vain muutama, mutta nekin tarjoavat uusia löytöjä.

Iltakävely
kevään heräämisessä
toivon pilkahdus

Ulkoillessani
valitsen uuden polun
suunta on vapaa

Keväinen metsä
joka päivä ihailen
kukkivaa voimaa

Kesällä muutosvauhti hidastuu, vihreä on pysyvämpää ja syvempää.

Kesän vihreä
intensiivinen syvyys
puut lohduttavat

Kesälomalla ympyrät laajenevat pohjoiseen Norjaan asti. Maisemat avartuvat lähimetsän pusikoista vuonoihin ja tuntureihin.

Onnen hetkiä
saukon sukelluksia
tyyntä vuonolla

Syksyllä illat pimenevät kovin aikaisin ja on kehitettävä uudet rutiinit. Siirryn kävelemään aamuisin, vaikka olen aina ollut vähän huono aamuliikkuja. Päivänvalon tallennus tuntuu nyt tärkeältä, aloitan työt sitten hieman myöhemmin.

Aamuaurinko
unisen eliksiiri
syksyn säteitä

Syyslomalla kaukokaipuu nostaa päätään. Yleensä olemme lähteneet ulkomaille kesän viimeisten rippeiden perässä. Nyt pääsemme Järvi-Suomeen.

En tunne jääneeni mistään paitsi, olen löytänyt paljon uutta ja oppinut katsomaan lähelle, vaikka suurin haaveeni on aina ollut kauas katsominen.

Haikailen kauas
vuorille ja vuonoille
piiloudun metsään

Mikrokosmokset
maiseman salaisuudet
paljastumassa

Syksy etenee
imen viimeiset värit
talven varalle

Elämän merkit
haalistuvat ja jää vain
talven hiljaisuus

  • Kiitokset inspiraatiosta Hidasta haaveilua -blogille ja Mia Kankimäen kirjalle Asioita jotka saavat sydämeni lyömään nopeammin
  • Haiku on runo, jossa sanoja on kolmella rivillä ja tavuja 5–7–5

Voit seurata blogiani myös FacebookissaTwitterissä ja Instagramissa

Hetan Jyppyrältä näkyy tunturien ketju

Hetan Jyppyrältä näkyy tunturien ketju

Lähdemme aamupäivällä ajelemaan Aavasaksan tienoilta kohti pohjoista ja seuraavaa majapaikkaamme Enontekiön Hetassa. Tällä osuudella näemme ensimmäiset porot jolkottelemassa keskellä tietä, ja Hetassa näen vuoden ensimmäiset vanamot kukassa ja avarat tunturimaisemat, kun kiipeämme Hetan Jyppyrälle.

Aina nämä sykähdyttävät, Lapilla on sellainen vaikutus minuun. Edes inisevänä pilvenä meidät Ounasjärven rannalla ympäröivät hyttyset eivät pilaa iloani. Tätä kai se orastava Lapin-hulluus on, onnellisena itsekseni tyhjää nauran.

Aamulla ajamme Tunturi-Lapin luontokeskukselle ja lähdemme sen takaa alkavalle polulle, seuraamme opasteiden punaista aurinkomerkkiä. Jyppyrä on aika vaatimaton nyppylä, se kohoaa vain noin 400 metrin korkeuteen, mutta sen huipulta avautuu komeat näkymät. Pieni suuri Jyppyrä, tämä luontoelämys sopii myös laiskoille ja kiireisille.

Nousemme alkuun loivaa rinnettä, kuljemme pehmeää leveää polkua metsässä, loppumatkassa on muutama jyrkempi kohta. Huipulla olemme jo alle kilometrin taivallettuamme.

Ounasjärvi näkyvissä
Huonokuntoisia portaita on vain pieni pätkä jäljellä

Kodalla kelpaisi viettää pidemmänkin aikaa, ihailla maisemia lepotuoleissa ja makustella eväitä tai tuijotella tuleen ja kuunnella hiljaisuutta.

Katselemme alas Ounasjärvelle, näemme sen takana Pallas-Ounastunturien ketjun, ja kurkistamme vielä vaaran toiselle puolelle pohjoiseen.

Täällä ei ole ketään, koko avara maailma on vain meitä varten. Näinä päivinä olemme lukeneet Kilpisjärven ruuhkista. Taidamme ajaa ohi tällä kertaa, vaikka se on yksi suosikkipaikoistani. Meille riittää tällä matkalla pienemmät ja hiljaisemmat kohteet, ihmisten välttely on onneksi tänä kesänä ihan suotavaa.

Laskeudumme samaa polkua alas, kyykistelen välillä varvikossa ja tihrustan pieniä herkkiä vanamoita. Terve taas vanhat ystävät, hauska nähdä jälleen!

Pyörähdämme pikaisesti vielä luontokeskuksessa sisällä, katsomme hienoja kuvia Lapin vuodenajoista ja nautimme pienen annoksen historiaa. Luonto on hallinnut ihmisen elämää näillä leveysasteilla. Täällä sen voimaa ei voi unohtaa.

  • Tämä retki tehtiin 20.7.2020
  • Jyppyränpolku on lähteestä riippuen yhteensä 1,6–1,8 km pitkä

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Ilta-auringon valossa Pyhä-Nattaselle

Ilta-auringon valossa Pyhä-Nattaselle

Olemme ajaneet kotoa lähdettyämme pari päivää sateessa. Illaksi on luvattu Itä-Lappiin selkenevää, joten ehkä kerrankin on hyötyä siitä, että olemme niin hitaita lähtemään liikkeelle.

Lähestymme Vuotsoa ja aurinko alkaa paistaa. Päätämme kääntyä kohti Pyhä-Nattasen polun päätä, vaikka kello on jo niin paljon, että saatamme myöhästyä majapaikan respan aukioloajasta.

Vuotson porokylän kohdalla on ruuhkaa, kun porolauma on päättänyt asettua keskelle tietä. Meitä näky vain ilahduttaa, sillä käännymme juuri ennen poroja Sompiojärventielle ja ajamme hiekkatietä kymmenisen kilometriä itään. Pyhä-Nattaselle pääsisi kiipeämään pidempääkin reittiä (rengasreitin pituus on noin seitsemän kilometriä), mutta meillä on lapset mukana ja ilta pitkällä, joten ajamme ensimmäiseltä parkkipaikalta vielä hetken matkaa ja pysäköimme auton pienelle levennykselle, josta lähtee pitkoset kohti tunturin rinnettä. Tämän lyhyemmän reitin pituus on noin kaksi kilometriä yhteen suuntaan. Aiomme palata samaa tietä takaisin.

Ilta on viileä, vaikka aurinko lämmittää jo mukavasti. Itikoita ei ole häiriöksi asti. Sukellamme tieltä kauniiseen pohjoiseen metsään pitkospuille, ylitämme pienen puron, jonka solina saattelee minua osuvasti retken tunnelmaan. Sisälläni kuplii innostus, olen haaveillut tästä jo vuosia. Metsäkurjenpolvet, ruohokanukat ja kukkivat puolukat tervehtivät meitä polun varrelta.

Pitkospuut Pyhä-Nattaselle

Pyhä-Nattanen ruohokanukat
Ruohokanukat

Olemme aluksi polulla yksin, parhaaseen loma-aikaan, ehkä kaikki muut retkeilijät ovatkin aamuihmisiä. Me hitaastilämpiävät alamme tässä vaiheessa vasta vertyä.

Pitkospuut alkavat harventua ja astelemme juurakon keskellä eteenpäin. Kuluneelta näyttää, kyllä tästä on melkoinen määrä tossuja astellut. Välillä reitillä kulkee useampikin kiertotie mutaisimpien kohtien ohi, vaikka näin luonnonpuistossa ei polulta sopisi poistua.

Pyhä-Nattanen

Polku alkaa nousta ja muuttua kivisemmäksi. Puiden välistä alkaa pilkottaa upeita näkymiä. Pysähtelemme välillä istumaan kivenlohkareelle tai vain katsomaan takanamme näkyvää maisemaa. Lyökö sydän nopeammin nousun vai maiseman vuoksi? Ehkä molempien.

Pyhä-Nattanen

Ja maisemat vain paranevat askel askeleelta.

Pyhä-Nattanen

Puuraja alkaa jäädä taakse ja polku häviää kivirakkaan. Hyppelemme kiveltä toiselle yhä ylemmäs. Selkeät merkinnät ja hyvä näkyvyys pitävät meidät suunnassa helposti. Huippu melkein näkyy jo.

Pyhä-Nattanen
Kivirakan jälkeen polku tuntuu melkein valtatieltä

Saavumme risteykseen, jossa meidän polkumme kohtaa Nalijoen laavulta tulevan pidemmän reitin. Sieltä nousee posket punoittaen naiskaksikko koiran kanssa isot reput selässään. Ilmeisesti nousu on ollut työläs ihmisille, koira ei näytä olevan moksiskaan. Me pääsimme tänne asti vähillä kitinöillä ja muutamalla tauolla. Itselläni on kitissyt vain poskilihakset, kun niin hymyilyttää. Avaran maiseman syndrooma iskee jälleen.

Pyhä-Nattanen

”Ihmislajia yhdistää kaipuu, evoluution opettama: nähdä pitkälle ja olla samalla itse suojassa” − kyltti Helsingin Vanhankaupunginlahdella

Huippu näkyy nyt, ja se on kuin linnoitus, sillä muhkeat toorit hallitsevat Pyhä-Nattasen korkeinta kohtaa. Toorit muodostuvat rapautuneesta graniitista ja nämä pyöreäreunaisiksi kuluneet kivisiivut ovat nätisti pinoissa. Vaikuttava näky. En ihmettele, että saamelaisille tämä on ollut pyhä paikka, sillä tässä tuntuu olleen ihmistä suuremmat voimat asialla. Onko tämä kenties luontoäidin puolustusrakennelma? Erämaan etuvartio. Lupaamme olla astumatta edemmäs.

Pyhä-Nattanen
Omakuva toorin huipulla

Pyhä-Nattanen

Huipulla tuulee heikosti, mutta tarvitsen takin kuitenkin päälleni, kun istumme kivelle syömään eväitämme. Herkuttelemme mahan ja silmien täydeltä. Toorien takaa ilmestyy puhelias kanssaretkeilijä, joka kertoo olleensa täällä viimeksi lapsena isänsä kanssa. Hän tarjoutuu ottamaan meistä perhekuvan ja otan tarjouksen kiitollisena vastaan. Olen kerrankin itse kuvassa mukana enkä vain niitä räpsimässä.

Olen enemmän kuin mielelläni osa tätä maisemaa myös kuvassa. Ehkä lapsetkin katsovat vielä joskus aikuisina tuota kuvaa ja palaavat tänne. Pidän sen kuitenkin yksityisenä.

Pyhä-Nattanen
Alemman huipun toorit piirtyvät vastavaloon

Herkkuhetken jälkeen lapset ehtivät ensin tähyilemään näkymiä huipun toiselta puolen. Nuorempi palaa jo takaisin ja hymyilee leveästi, maisema on siellä kuulemma vielä mahtavampi.

Pyhä-Nattanen

Onhan se. Toorien lomasta avautuu näkymä muille Nattastuntureille ja Sukkulalammelle. Sanat loppuvat, kertokoon kuva, vaikka eihän se koko todellisuutta kerro.

Pyhä-Nattanen

Pyhä-Nattanen

Pyhä-Nattanen
Jokunen mänty ja pihlaja sinnittelee huipulla. Takana siintää Sompiojärvi.

Ilta-aurinko valaisee koko avaran maiseman ja värjää sen lämpimäksi. Yritän tallentaa tämän hetken mieleeni.

Pyhä-Nattanen
Mukavaan palovartijan tupaan sopisi kellahtaa päivälevolle, jos olisi aikaa ja tarvetta. Unohdan jättää puumerkkini vieraskirjaan.

Pyhä-Nattanen
Siinä on pikkulalla komea paikka toorin suojassa

Lähdemme viimein laskeutumaan. Katse on suunnattava jalkoihin, jotta ne löytävät oikeat askelmat rakan yli. Loppu sujuu leikiten pitkospuilla ja puron kupeessa tutut metsäkurjenpolvet kertovat, että enää on muutama metri jäljellä.

Pyhä-Nattanen

Pyhä-Nattanen
Metsäkurjenpolvi ilta-auringossa

Olo on kiitollinen ja onnellinen, yksi haaveistani on nyt toteutunut.

 

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Nurmijärven Myllykosken kevätkuohut

Nurmijärven Myllykosken kevätkuohut

Keväällä luonto heittäytyy hysteeriseksi. Kasvun voi melkein nähdä omin silmin, linnut laulavat ja pesääntyvät pakahduttavalla energialla.

Kävimme pari viikkoa sitten katsastamassa Nurmijärven Myllykosken kevätkuohut ja kevään muut merkit.

Myllykoski

Sunnuntai oli viileä ja rauhallinen. Retkellä näkyi muutama perhe ja jokunen kalamies. Tulipaikan läheltä löysimme kuivat halot nuotioon. Tuulen pyörteet kietoivat meidät savuun ja saimme luontoretken parfyymit yllemme.

Myllykoski

Koskessa riitti vesivoimaa, kasveissa kasvuvoimaa. Vaalean heleän vihreä tuo toivoa. Nyt se elämä alkaa taas, pitkän pimeyden jälkeen.

Myllykoski

Myllykoski

Tästä saa voimaa itsekin.

Myllykoski

Jos pidät virtaavan veden katselusta, pakkaa mukaan aikaa ja eväitä, astele joen rannan hyviä polkuja ja levähdä nuotiopaikalla. Nauti.

Myllykoski

Myllykoski
Keväisen korkeat vedet ovat vallanneet lisätilaa

Myllykoski

Myllykoski
Täällä asuu koskikara, joka ei nyt näyttäytynyt meille. Mutta kukapa sitä kevätkiireessä ehtisi poseeraamaan.

Myllykoski
Villi Vantaanjoki

Myllykoski
Rentukoiden aika

 

Myllykosken reitit ja kalastusohjeet

Lisää Myllykoskesta Retkipaikassa

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Päivää herra Mustarastas!

Päivää herra Mustarastas!

Ensimmäinen vuosineljännes on takana ja on aika käydä katsomassa, kuinka kvartaalitavoitteet on saavutettu.

Hyvää päivää herra Mustarastas! Mukavaa nähdä teidät täällä noin touhukkaana. Tuo laulunne on kyllä kieltämättä kaunis, suorastaan klassikko, ja näyttää jälleen toimineen, kun täällä näin touhukkaana pesänrakennuspuuhissa pyrähtelette. Kyllähän sen ymmärtää, että jälkikasvu on tärkeää, kun on tämä kestävyysvaje ja kaikkea, mutta ei tämä aivan aktiivimallin mukaista toimintaa ole. Ei kannata tuudittautua siihen, että tuo klassikkokappaleenne toimii vuosi vuodelta, vaan on pysyttävä ajan hermolla. Voisitte puuhaillessanne samalla hyräillä uusia sovituksia tai kokeilla vaikka lisätä tempoa tai jotain.

Mustarastas

Kaskas, herra Tikka, täällähän tehdään töitä hyvällä sykkeellä. Jatkakaa samaan malliin, mainiota mainiota.

Ja mitenkäs täällä sulamisvesiosastolla menee? Näyttää tuo flow-tila hiipuneen sitten viime näkemän. Nyt on tarkkaan analysoitava tehokkuus ja tuloksellisuus, ja virtaviivaistettava toimintoja. Teinä miettisin tarkkaan, onko kahden uoman taktiikka se oikea vai kannattaako satsata yhteen kärkeen isommalla volyymillä.

Tässä voisi myös käyttää apuna vähän mindfulness-harjoituksia ja team buildingiä, että saadaan taas kaikki virtaamaan yhteen suuntaan. Motivaatiota voisi lisätä myös tavoitteiden pilkkomisella. Kyllähän sen ymmärtää, että jos tavoitteena on kallioon uurtunut ura joskus vuosisadan päässä, voi hetkeksi se määränpää kadota näkyvistä.

kallio

Oi voi, täällä on joku saanut kunnolla köniinsä. Mutta sellaistahan se on tämä elämä ja luonnon laki, vahvempi voittaa aina. Taisteltava on eikä saa antaa periksi, ja jos vastassa on ylivoimainen vastustaja, vain oveluudella voi pärjätä. Nyt kaikki konsultin puheille ja otatte haltuun Kymmenen vinkkiä vaativiin neuvotteluihin.

höyhenet

Jaahas, ja pajunkissat ovat jo aivan pörhöllään täällä. Olisin kyllä odottanut, että kaikkien näiden vuosien jälkeen olisi opittu katsomaan kalenterista, että milloin se sesonki oikein on.

pajunkissat

Herra ja rouva kanadanhanhi, nyt ei voi pistää päätä siiven alle vaan on katsottava rohkeasti kohti tulevaa ja otettava haasteet vastaan. Seuraavassa kvartaalissa menee sitten paremmin.

hanhet

Hyvä Koivikko-osasto, nyt on kevään tavoitteet pahasti aikataulusta jäljessä. Mitenkäs selitätte sen, että tuolla Männikössä on jo melkein maa paljas? Vai että energiavajetta. Nyt on resurssit allokoitu aivan väärin. Parempaa suunnittelua ja aikatauluttamista peliin, niin kyllä se siitä. Ylitöiksi kyllä taitaa mennä.

koivikko

Hyvänen aika, täällähän näkyy jo jotain vihreää! Näyttää siltä, että tavoiteaikataulussa pysytään. Erinomaista. Hiukan jäitä hattuun nyt kuitenkin, sillä takatalvi on aina kova vastus. Analysoikaa tarkkaan menneet vuodet, että löydätte taktisesti parhaan hetken lanseerata sen jokakeväisen kampanjanne.

silmut

Ja täällä kudotaan jo mukavasti seittejä, että saadaan asiakkaat haaviin, hehheh, vinkvink.

seitti

Kuka hullu menee metsään ja ajattelee tällaisia? Taisin juuri tehdä niin.

Onneksi metsässä ei tarvitse suorittaa ja tavoitella, pöhistä ja vaatia. Jospa antaisin kaiken olla ja olisin itsekin vain. Katsoisin ympärilleni ja kuuntelisin.

kanerva

Näkisin vihreän kaikki sävyt,

oksat

valon leikit

kääpä

ja ihmeelliset elämän muodot.

lumiraja

Elämä voittaa.

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

 

Länsirannikon helmiä

Länsirannikon helmiä

Länsirannikko on jäänyt minulle tuntemattomaksi. Olen kasvanut Hämeessä, reissannut ja asunut idässä, tottunut järvimaisemaan ja erityisesti viime vuosina kaivannut jatkuvasti Lapin avariin maisemiin. Muutamaa pikaista työmatkaa lukuun ottamatta olen käynyt lännessä häpeällisen vähän. Olisiko lännellä jotain kiinnostavaa tarjota? Tämän kesän ilmansuunnan meille määritteli Nick Cave, joka esiintyi heinäkuun lopussa Porissa. Mies pääsi viimein näkemään Caven livenä ja minä päätin lähteä lasten kanssa kyytiin.

Koska jazzit nostavat alueen majoitushintoja pilviin, jäimme ensin kahdeksi yöksi Sastamalaan luomutilalle. Asustimme navetan päädyssä viihtyisässä mökkimäisessä asunnossa ja nukuimme hyvät unet seinän laajuisen koivumetsätapetin tunnelmassa. Aamulla kävimme katsomassa mullikoiden märehtimistä ja korvien heilutusta, rapsutimme talon koiria ja yritimme nähdä vilauksen piileskelevistä kissoista.

Länsirannikon roadtrip
Mukavat naapurimme

Rauman pihat ja pitsit

Päivä oli harmaa mutta leppoisan lämmin ja minä halusin viimein nähdä Rauman. Ajelimme kaatosateessa kohti pitsikaupunkia. Se oli ensimmäinen sadepäivä Raumalla sitten juhannuksen, kertoi Rauma-guru Saana Jaakkola (Live Now Dream Later -blogin kirjoittaja). Sade hiipui onneksi pelkäksi tihkuksi ja tepastelimme tyytyväisinä idyllisessä vanhassa kaupungissa, kurkistelimme pihoille, vaikka Pitsiviikot olivat alkamassa vasta seuraavana päivänä.

Länsirannikon roadtrip
Suomen kapein katu Kitukränn

Länsirannikon roadtrip
Kukkivia kenkiä raumalaisella pihalla

Söimme perjantaipizzat Osteria da Filippossa ja jälkkärikahvilla kävimme nauttimassa vaniljamunkkeja Kontion kahvilassa. Näin se loma aloitetaan terveellisissä merkeissä.

Seuraavan kerran Raumalla käydessä täytyy ehdottomasti tähdätä Pitsiviikkojen aikaan, sillä olisin oikein mielelläni kierrellyt kirpputoreja ja Vanhan Rauman pihoja. Mutta meillä oli jo kiire eteenpäin.

Länsirannikon roadtrip
Nyplääjien pitsimyymälä

Lue Saanan blogista lisää Raumasta.

Matkalla Vöyriin

Autoilu pitkin länsirannikkoa ei sinänsä sykähdyttänyt. Laakeat peltomaisemat ja Suomelle tyypilliset tienvarsipusikot aivät antaneet sen kummempia elämyksiä matkan varrella. Sopivia lounaspaikkojakaan ei ihan joka risteyksessä ollut. Ehkä hyvä niin, sillä päädyimme lopulta kurvaamaan Kaskisiin lounaalle ja löysimme Sinisen hetken. Astuimme sisään ravintolaan ja ilahduimme jo vastaanotosta: punainen matto ja sievä kissa, tuo suloinen hovimestari.

Länsirannikon roadtrip
Tervetuloa Siniseen hetkeen

Sinisen hetken saaristolaispöytä oli myös mukavaa ja maukasta vaihtelua tienvarsisyöttölöiden pizzaburgerlistoille. Lounasravintola on aivan rannassa ja katetulta terassilta oli mukava katsella merelle, vaikka tihkusade oli jälleen seuranamme. Jos sää olisi suosinut, olisin mielelläni jäänyt hetkeksi kiikkumaan rannalla rivissä seisoviin keinuihin ja tuijottelemaan Kaskisten ja Eskön välistä tyyntä salmea.

Länsirannikon roadtrip

Vöyrillä yövyimme hevostilalla, jossa ei tosin ollut yhtäkään pollea paikalla. Hevoset nauttivat kesälaitumen vihreydestä jossain toisaalla ja me asuimme yleensä ratsastusleiriläisten käytössä olevassa mökissä.

Päivä Powerparkissa

Tässä vaiheessa alkoi jo harmittaa enemmänkin tämä matka-ahneus eli kiire, sillä Vaasan edustan Merenkurkun saaristo oli melkein kivenheiton päässä, mutta siihen ei ollut nyt aikaa, sillä lapsille oli luvattu päivä Powerparkissa Alahärmässä. Itse en osaa huvipuiston huimia vuoristoratoja arvostaa, mutta mitäpä sitä ei lastensa vuoksi tekisi. Jään haaveilemaan Merenkurkun De Geer -moreeneista ja drumliineista, maailmanperintökohteen merkillisestä maisemasta.

Länsirannikon roadtrip
Powerparkin vuoristoradat olivat lasten mieleen

Kalajoki ja Vattajanniemi

Seuraava majapaikkamme oli Kalajoen vanhan kaupungin eli Plassin keskellä. En tiennyt Kalajoesta aiemmin muuta kuin hiekkasärkät, joten vanhan kaupungin idylli oli todella mukava yllätys. Plassin kukkivasta rantapolusta kirjoitinkin jo aiemmin.

Plassin rantapolku

Aamu Kalajoella oli kirkas ja auringon säteet tuntuivat nopeasti armottomana paahteena päälaella. Meren rantaan olisi siis päästävä. Hiekkasärkkien sijaan ajoimme Kokkolan puolelle Lohtajan Vattajanniemelle. Vähemmän tunnettu, mutta kehuttu kohde veti nyt pidemmän korren kuuluisien Kalajoen hiekkojen nenän edestä. Olipa upea päivä. Emme ole varsinaisia rantaolioita, mutta Vattajanniemen hienolla hiekalla, vilpoisan meren äärellä, oli mukava viettää kuuma päivä. Lapset viihtyivät vedessä tuntikausia.

Länsirannikon roadtrip
Vattajanniemellä oli tilaa leiriytyä upealle rannalle. Taustalla näkyy Ohtakari, jonne pääsee niemeltä kannastietä pitkin.

Länsirannikon roadtrip
Merinätkelmä viihtyy hiekkaisella rannalla

Länsirannikon roadtrip
Näkymä Vattajanniemen ja Ohtakarin välisen kannaksen toiselle puolen, jossa tuuli puhalsi voimakkaammin. Luonto on muovannut rantaan kaikkein pienimmille sopivia helppoja kahluualtaita.

Länsirannikon roadtrip
Ohtakari

Paluumatkalla pyörähdimme katsomassa armeijan harjoitusalueita. Portti alueelle oli auki nyt, kun harjoitukset olivat jo päättyneet. Kalajoelle palattuamme kävimme myös katsomassa jo hiljenneitä hiekkasärkkiä. Valtava hiekkaranta oli vaikuttava näky. Olimme kuitenkin tyytyväisiä päiväämme Vattajan hiljaisemmilla hiekoilla.

Länsirannikon roadtrip
Kalajoen hiekat ilta-auringossa

Vattajanniemestä ja Ohtakarista voi lukea lisää Retkipaikasta ja Mutkia matkassa -blogista.

Tiedehommia Oulussa, rantaelämää Hailuodossa

Oulun pääkohteemme oli tiedekeskus Tietomaa, joka yllätti meidät iloisesti. Kuvittelin etukäteen mielessäni pienen tiedekeskuksen, joka on koluttu nopeasti läpi, mutta viihdyimmekin Tietomaassa tuntikausia. Puuhaa riitti koko porukalle sulkemisaikaan asti.

Seuraavana päivänä helle jatkui polttavana ja me lähdimme Hailuotoon. Ajoimme lauttaan Oulunsalon lauttarannasta tuulimyllyjen varjosta. Meri oli ihmeellisen tyyni.

Länsirannikon roadtrip
Merellä

Ajoimme suoraan Hailuodon länsirantaan Marjaniemen majakalle ja asetuimme iltapäiväksi hiekkaiselle rannalle. Vesi oli yllättäen huomattavasti lämpimämpää kuin Vattajanniemellä. Kuuma päivä meni vedessä lilluessa ja rannalla kävellessä.

Länsirannikon roadtrip
Marjaniemen majakka

Länsirannikon roadtrip
Näillä pitkospoluilla olisin viihtynyt pidempäänkin

Länsirannikon roadtrip
Töyrään yli ja rantaan

Länsirannikon roadtrip
Rannalla

Länsirannikon roadtrip
Tiira tarkkailee kivellä. Marjaniemen rannalla kivikko ja hieno hiekka vuorottelivat.

Länsirannikon roadtrip
Seurasin pitkään lokkien puuhia. Poikaset seurasivat kiihkeinä ja nälkäisinä emoaan, koputtelivat sen nokkaa ja anelivat kirkuen, kunnes emo viimein pullautti mahastaan niille jotain syötävää.

Länsirannikon roadtrip
Lautalla takaisin Ouluun yöksi

Kotimatka Savon kautta

Päätimme koukata Savon kautta kotimatkallamme, ilmainen yöpymispaikka kauniin Puulan rannalla houkutteli kiertämään tuttuihin järvimaisemiin. Rannikkoreissu tarjosi meille rannattomia aavoja merimaisemia, tasamaata ja upeita hiekkarantoja, mutta Järvi-Suomi on Lapin ohella silti lähempänä sydäntäni.

Länsirannikon roadtrip
Kaunis kaunis Puulajärvi tarjosi meille taas parastaan

Lähtisinkö uudestaan?

Länsirannikolla on upeita rantoja ja viehättäviä pikkukaupunkeja. Lisäksi saimme kokea välähdyksiä maaseudun idyllistä ja mutkattomuudesta: majapaikkoja, joihin olimme tervetulleita, vaikka emännät olivatkin muualla. Ovet olivat auki meille ja asetuimme vain taloksi. Luottamusta ja vieraanvaraisuutta.

Samalla mietin majapaikkojemme hinta-laatusuhdetta: Vaikka mielelläni tukisin kotimaan matkailua ja lentäisin vähemmän, en voi olla vertailematta majapaikkoja ulkomaan matkoihimme ja viime kesien Lapin-reissuihin. Ulkomailla ja Lapissa olemme saaneet niin paljon enemmän vastinetta rahoillemme. Sinänsä sympaattiset maalaismaisemat ja viehättävät mökit olivat kaikki toimivia, mutta muistelin kärpäsiä täynnä olevassa hyyskässämme kaiholla muutaman viikon takaista majoitustamme Tallinnassa: ihana tyylikäs kolmiomme Kadriorgin kapunginosassa vanhassa puutalossa, kaikin mukavuuksin, alle puolella hinnalla verrattuna näihin suihkuttomiin mökkeihimme.

Ymmärrän, että täällä kysyntää majoitukselle on vähemmän ja Suomi on kallis maa, mutta jo Lapissa olemme yöpyneet todella hyvin varustelluissa ja kivoissa paikoissa, joissa hinta-laatusuhde on kohdillaan. Tämä saa miettimään. Samalla hinnalla saisimme niin paljon enemmän muualla. Mutta saisimmeko sitten nauttia Vattajan ja Hailuodon ainutlaatuisista maisemista ja puhtaista rannoista? Ehkä Lappi vie vielä toistaiseksi voiton kotimaan matkailussa.

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Plassin rantapolku Kalajoella on kukkien ja perhosten viidakko

Plassin rantapolku Kalajoella on kukkien ja perhosten viidakko

Onko siellä Kalajoella muuta kuin hiekkaa? No, onhan siellä. Kalajoen vanha kaupunki Plassi on mukava paikka vanhoine puutaloineen ja Kalajoen ranta on kaunis ja rehevä.

Satuimme majoittumaan mukavaan asuntoon aivan keskelle Plassia. Muutaman askeleen päässä majapaikastamme on joen rantaan Kalajokisuun maisemahankkeessa vuonna 2011 raivattu Plassin rantapolku.

Plassin rantapolku
Tästä alkaa Plassin rantapolku

Löydän polun aivan sattumalta, kun etsin pääsyä rantaan. Leveä joki on järven rannalla kasvaneelle kiehtova maisema. Vesi vetää aina puoleensa, oli se sitten järvi, meri tai joki. Purokin käy paremman puutteessa. Veden äärellä vetelehtimiseen en kyllästy koskaan.

Plassin rantapolku

Plassintien varrella olevasta Pikkupuistosta laskeutuu portaat alas joen rantaan, ensin näköalatasanteelle ja lopulta alas muhkean kasvillisuuden välissä kulkevalle vihreälle polulle.

Plassin rantapolku
Pikkupuisto

Plassin rantapolku
Näköalatasanteelta voi ihailla jokimaisemaa

Heinät ja kukat röyhöttävät korkeuksiin, viidakko on niin tiivis, että polun ulkopuolelle ei ole menemistä. Jonkun puutarhasta karannut karhunköynnös on kietonut itsensä parimetristen pujojen varsiin päästäkseen osalliseksi auringon voimasta.

Plassin rantapolku
Pujon hujopit pukeutuvat karhunköynnöksiin

Kalajoen Plassi
Karhunköynnös kukassa

Kaikki tuntuu olevan kukassa ja nokkosperhoset pyörivät ympärilläni.

Plassin rantapolku
Perhoset pietaryrtissä

Kalajoen Plassi
Horsmat ja hiirenvirnat kilpailevat auringon huomiosta

Plassin rantapolku

Kävelen kohti rantaa. Polulta lähtee lähes umpeenkasvanut sivuhaara, joka johtaa melkein rantakiville. Ihmettelen hiljaista kivikkoista kaunista virtaa.

Plassin rantapolku
Kalajoen kivet

Plassin rantapolku

Polku on autio, kaikki ovat kai paenneet auringon porotusta rantadyyneille. Tänne ei merituulen vilvoitus yllä vaan ilma seisoo ja melkein väreilee kuumana.

Plassin rantapolku
Rantakukka

Plassin rantapolku
Kiihkeää kasvua ja kukintaa Suomen lyhyessä kesässä

 

Plassin rantapolku
EDIT: Rantatädyke

Plassin rantapolku
Vihreä vehreä polku

Jatkan matkaa rannan suuntaisesti, kasvillisuus on entistäkin mittavampaa ja välillä kävelen kukkien ja heinien muodostamaa kunniakujaa pehmoisella vihreällä alustalla. Tunnen itseni pieneksi.

Plassin rantapolku

Saavun ojan varteen. Viidakko on melkein peittänyt sen kasvuvoimansa alle piiloon.

Plassin rantapolku
Viidakko-oja

Plassin rantapolku
Komea talo jokimaisemassa

Nousen takaisin ylös Plassintien tasalle ja puikahdan omakotitalon pihan viertä takaisin tielle. Tästä ei polun päätä välttämättä huomaisikaan.

Plassin rantapolku
Vihreä polku jää taakseni

Jatkan matkaani Kalajoen suun suuntaan ja katselen vanhoja puutaloja. Entinen sahan komea konttorirakennus näyttää olevan myynnissä. Lasken 13 ikkunaa kadun puolella, riittäisihän siinä tilaa pienelle perheelle. Pihapiirissä on tunnelmaa ja joen ranta on upea.

Kalajoen Plassi
Santaholman sahan vanha konttorirakennus

Pysähdyn viereiselle Plassin markkinapaikalle, jossa on käyty kala-, turkis- ja tervakauppaa jo 1500-luvulta. Täällä on säilytetty tervaa terva-aitoissa ja joen toisella puolella on rakennettu laivojakin. Yritän kuvitella markkinoiden vilinää tälle autiolle torille.

Plassintietä kun jaksaa taapertaa vielä muutaman sata metriä, pääsee sahanomistaja Santaholman jugendhuvilalle eli Havulaan. Havulassa voi tutustua vuosisadan alun varakkaan kodin tunnelmaan ja syödä piha-aitan ihanassa kahvilassa mehevän, emännän itse leipoman korvapuustin.

Kalajoen Plassi
Havula

Kalajoen Plassi
Havulan aittoja, viimeisestä ovesta pääsee tunnelmalliseen kesäkahvilaan

Sen jälkeen voikin palata Plassin laivarantaan ja odotella illan viimeisiä valoja, auringon räiskyvää laskua ja kuun kajoa.

Kalajoen Plassi

Komea päätös kauniille päivälle Kalajoella.

Kalajoen Plassi

 

  • Rantapolun päähän pääsee Plassin pikkupuistosta, joka on vain kivenheiton päässä Kalajoen keskustasta tulevan Markkinatien ja Plassintien risteyksestä.
  • Polun pituus on noin 500 metriä, polulta Plassin markkinapaikalle on muutama sata metriä ja markkinapaikalta Havulaan myös noin 300 metriä

 

Tämä kirjoitus on luettavissa myös Retkipaikassa

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Lättähatulla päiväksi Porvooseen

Lättähatulla päiväksi Porvooseen

Tiesitkö, että Porvooseen pääsee junalla? No, en minäkään tiennyt vielä muutama viikko sitten, kunnes poikani ehdotti kesäisenä viikonloppuna junareissua kaupunkiin.

Porvoo lättähattu
Lättähattu lähdössä Helsingistä

Lähdemme matkaan Helsingin rautatieasemalta. Astumme vanhaan vaunuun, jossa on ruskea yleisilme ja matalat samettiset penkit. Matka sujuu verkkaisesti klonksuen. Eroamme pääradan liikenteestä Keravan jälkeen. Tunnen itseni kovin museaaliseksi, sillä muistan hämärästi varhaislapsuudestani, kun nämä olivat jossain Kanta-Hämeessä vielä ihan tavallisessa käytössä.

Hieman yli puolentoista tunnin köröttelyn jälkeen saavumme Porvoon asemalle ja lähdemme kävelemään kohti keskustaa ruohottuneita raiteita pitkin.

Porvoo lättähattu

Saavumme joen rantaan, josta avautuu kaunis näkymä vanhaan kaupunkiin.

Porvoo lättähattu
Kirsikkana tässä makeassa kakussa on tuomiokirkko 1400-luvulta

Porvoo lättähattu

Jatkamme matkaa rantaa pitkin ja katselemme vanhoja punaisia aittoja ensin vastarannalta. Alkaa sataa, ja samalla paistaa aurinko. Sää on oikullinen niin kuin Suomen kesässä kuuluukin.

Porvoo lättähattu
Aitat sateessa

Porvoo aitat
Muutaman minuutin päästä sade on jo ohi

Porvoo aitat

Ei ole mikään ihme, että Porvoo on niin suosittu päiväretkikohde. Vanha keskusta on kuin karamelli. Lukuisat antiikkiliikkeet ovat houkuttelevia ja ravintolat kehuttuja.

Porvoo

Porvoo
Aitoa antiikkia aitoissa

Porvoo
Sateen jäljet helmeilevät vielä hetken kukissa

Porvoo
Porvoonjoki

Porvoo
Lelukaupan kyltti

Porvoo
Kujakävelyllä

Me päätämme kävelykierroksemme torin varteen kahvila Cabrioleen, jonka kakkuja ei vain voi ohittaa.

Porvoo
Café Cabriole on kakkuihmisen keidas. Itse olen enemmän pullaihminen, mutta jään perheessäni vähemmistöön tässä suhteessa. Tämän kahvilan tarjonta on kyllä aivan syntisen ohittamaton.

Museojunalla eli lättähatulla pääsee mukavasti Porvooseen muutaman viikon välein lauantaisin. Tänä kesänä ehtii vielä junan kyytiin Helsingistä 21.7., 28.7., 11.8. ja 25.8.2018. Jos ihan koko matka ei kiinnosta, voi mukaan hypätä myös Tikkurilassa, Keravalla, Nikkilässä, Hinthaarassa tai Haksissa.

Höyryjunallakin olisi tuon matkan voinut taittaa, mutta vain 16.–17.6.2018, joten sitä emme päässeet nyt kokemaan. Ehkä ensi vuonna sitten.

Porvoo

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Pääsiäisretkellä Torronsuolla

Pääsiäisretkellä Torronsuolla

Aurinko paistaa lankalauantaina niin kirkkaasti, ettei sisään voi nyt jäädä. Mitä tehtäisiin?

Nyt eivät metsän varjoiset polut houkuttele vaan on päästävä avarammille laitumille, lähdetään siis suolle. Niitähän tässä maassa riittää.

Saavumme Tammelaan Kiljamon parkkipaikalle Torronsuon kansallispuistoon, kun aurinko kallistuu jo iltapäivän puolelle. Lähdemme seuraamaan leveää katettua polkua ja tulemme pian metsän puolelta näköalapaikalle suon laitaan. Aukea luminen suomaisema häikäisee niin, että joudumme kaivamaan pikaisesti aurinkolasit.

Torronsuo
Päivä on häikäisevä

Pian huomaamme, että nyt ei tarvitse palata pitkospuille ja poluille, sillä täällä on hankikanto. Mikä vapaus! Voimme kävellä minne vain.

Vaikka parkkipaikka on täynnä autoja, on maisema autio. Kävelijät, lumikenkäilijät ja hiihtäjät ovat hajaantuneet laajalle keidassuolle näkymättömiin.

Hiljaisuus vain humisee korvissa. Sinkoilevat aivosolut rauhoittuvat.

Torronsuo
On suuri sun suos autius

Torronsuo
Elämä voittaa vähitellen pienessä sulassa laikussa

Torronsuo
Kurotus kohti aurinkoa

Kuljemme vain hetken, kun ensimmäinen retkeläinen ilmoittaa nälästä. Pysähdymme niille sijoillemme, kaivamme istuma-alustat ja voileivät repusta, ja nautimme.

Kun eväät on syöty, huudan lapset katsomaan mitä pensaan alta löytyy. Pääsiäispupun jemmahan se siellä. Lapset alkavat olla jo isoja, mutta tätä perinnettä en aio ihan heti lopettaa.

Torronsuo
Pääsiäispupu was here

Torronsuo
Lankalauantain herkut

Torronsuo
Pitkospuut olivat paikoittain liukkaat, mutta vieressä hanki oli kantava ja pitävä

Haahuilemme aukealla suolla aikamme, kunnes palaamme pitkospuille ja jatkamme matkaa luontotornille katsomaan maisemaa yläilmoista. Ohitamme tulipaikan, jossa olisi sopivasti hyvät tulet, valmiit makkarakepit eikä ristin sielua. Vain makkarat puuttuvat.

Komea suo, ihana aurinko ja ripaus kevättä ilmassa. Tänne palaan mielelläni.

Torronsuo
Tästä tuli palmu mieleeni. Kesää kohti mennään.

 

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa