Olemme ajaneet kotoa lähdettyämme pari päivää sateessa. Illaksi on luvattu Itä-Lappiin selkenevää, joten ehkä kerrankin on hyötyä siitä, että olemme niin hitaita lähtemään liikkeelle.

Lähestymme Vuotsoa ja aurinko alkaa paistaa. Päätämme kääntyä kohti Pyhä-Nattasen polun päätä, vaikka kello on jo niin paljon, että saatamme myöhästyä majapaikan respan aukioloajasta.

Vuotson porokylän kohdalla on ruuhkaa, kun porolauma on päättänyt asettua keskelle tietä. Meitä näky vain ilahduttaa, sillä käännymme juuri ennen poroja Sompiojärventielle ja ajamme hiekkatietä kymmenisen kilometriä itään. Pyhä-Nattaselle pääsisi kiipeämään pidempääkin reittiä (rengasreitin pituus on noin seitsemän kilometriä), mutta meillä on lapset mukana ja ilta pitkällä, joten ajamme ensimmäiseltä parkkipaikalta vielä hetken matkaa ja pysäköimme auton pienelle levennykselle, josta lähtee pitkoset kohti tunturin rinnettä. Tämän lyhyemmän reitin pituus on noin kaksi kilometriä yhteen suuntaan. Aiomme palata samaa tietä takaisin.

Ilta on viileä, vaikka aurinko lämmittää jo mukavasti. Itikoita ei ole häiriöksi asti. Sukellamme tieltä kauniiseen pohjoiseen metsään pitkospuille, ylitämme pienen puron, jonka solina saattelee minua osuvasti retken tunnelmaan. Sisälläni kuplii innostus, olen haaveillut tästä jo vuosia. Metsäkurjenpolvet, ruohokanukat ja kukkivat puolukat tervehtivät meitä polun varrelta.

Pitkospuut Pyhä-Nattaselle

Pyhä-Nattanen ruohokanukat
Ruohokanukat

Olemme aluksi polulla yksin, parhaaseen loma-aikaan, ehkä kaikki muut retkeilijät ovatkin aamuihmisiä. Me hitaastilämpiävät alamme tässä vaiheessa vasta vertyä.

Pitkospuut alkavat harventua ja astelemme juurakon keskellä eteenpäin. Kuluneelta näyttää, kyllä tästä on melkoinen määrä tossuja astellut. Välillä reitillä kulkee useampikin kiertotie mutaisimpien kohtien ohi, vaikka näin luonnonpuistossa ei polulta sopisi poistua.

Pyhä-Nattanen

Polku alkaa nousta ja muuttua kivisemmäksi. Puiden välistä alkaa pilkottaa upeita näkymiä. Pysähtelemme välillä istumaan kivenlohkareelle tai vain katsomaan takanamme näkyvää maisemaa. Lyökö sydän nopeammin nousun vai maiseman vuoksi? Ehkä molempien.

Pyhä-Nattanen

Ja maisemat vain paranevat askel askeleelta.

Pyhä-Nattanen

Puuraja alkaa jäädä taakse ja polku häviää kivirakkaan. Hyppelemme kiveltä toiselle yhä ylemmäs. Selkeät merkinnät ja hyvä näkyvyys pitävät meidät suunnassa helposti. Huippu melkein näkyy jo.

Pyhä-Nattanen
Kivirakan jälkeen polku tuntuu melkein valtatieltä

Saavumme risteykseen, jossa meidän polkumme kohtaa Nalijoen laavulta tulevan pidemmän reitin. Sieltä nousee posket punoittaen naiskaksikko koiran kanssa isot reput selässään. Ilmeisesti nousu on ollut työläs ihmisille, koira ei näytä olevan moksiskaan. Me pääsimme tänne asti vähillä kitinöillä ja muutamalla tauolla. Itselläni on kitissyt vain poskilihakset, kun niin hymyilyttää. Avaran maiseman syndrooma iskee jälleen.

Pyhä-Nattanen

”Ihmislajia yhdistää kaipuu, evoluution opettama: nähdä pitkälle ja olla samalla itse suojassa” − kyltti Helsingin Vanhankaupunginlahdella

Huippu näkyy nyt, ja se on kuin linnoitus, sillä muhkeat toorit hallitsevat Pyhä-Nattasen korkeinta kohtaa. Toorit muodostuvat rapautuneesta graniitista ja nämä pyöreäreunaisiksi kuluneet kivisiivut ovat nätisti pinoissa. Vaikuttava näky. En ihmettele, että saamelaisille tämä on ollut pyhä paikka, sillä tässä tuntuu olleen ihmistä suuremmat voimat asialla. Onko tämä kenties luontoäidin puolustusrakennelma? Erämaan etuvartio. Lupaamme olla astumatta edemmäs.

Pyhä-Nattanen
Omakuva toorin huipulla

Pyhä-Nattanen

Huipulla tuulee heikosti, mutta tarvitsen takin kuitenkin päälleni, kun istumme kivelle syömään eväitämme. Herkuttelemme mahan ja silmien täydeltä. Toorien takaa ilmestyy puhelias kanssaretkeilijä, joka kertoo olleensa täällä viimeksi lapsena isänsä kanssa. Hän tarjoutuu ottamaan meistä perhekuvan ja otan tarjouksen kiitollisena vastaan. Olen kerrankin itse kuvassa mukana enkä vain niitä räpsimässä.

Olen enemmän kuin mielelläni osa tätä maisemaa myös kuvassa. Ehkä lapsetkin katsovat vielä joskus aikuisina tuota kuvaa ja palaavat tänne. Pidän sen kuitenkin yksityisenä.

Pyhä-Nattanen
Alemman huipun toorit piirtyvät vastavaloon

Herkkuhetken jälkeen lapset ehtivät ensin tähyilemään näkymiä huipun toiselta puolen. Nuorempi palaa jo takaisin ja hymyilee leveästi, maisema on siellä kuulemma vielä mahtavampi.

Pyhä-Nattanen

Onhan se. Toorien lomasta avautuu näkymä muille Nattastuntureille ja Sukkulalammelle. Sanat loppuvat, kertokoon kuva, vaikka eihän se koko todellisuutta kerro.

Pyhä-Nattanen

Pyhä-Nattanen

Pyhä-Nattanen
Jokunen mänty ja pihlaja sinnittelee huipulla. Takana siintää Sompiojärvi.

Ilta-aurinko valaisee koko avaran maiseman ja värjää sen lämpimäksi. Yritän tallentaa tämän hetken mieleeni.

Pyhä-Nattanen
Mukavaan palovartijan tupaan sopisi kellahtaa päivälevolle, jos olisi aikaa ja tarvetta. Unohdan jättää puumerkkini vieraskirjaan.
Pyhä-Nattanen
Siinä on pikkulalla komea paikka toorin suojassa

Lähdemme viimein laskeutumaan. Katse on suunnattava jalkoihin, jotta ne löytävät oikeat askelmat rakan yli. Loppu sujuu leikiten pitkospuilla ja puron kupeessa tutut metsäkurjenpolvet kertovat, että enää on muutama metri jäljellä.

Pyhä-Nattanen

Pyhä-Nattanen
Metsäkurjenpolvi ilta-auringossa

Olo on kiitollinen ja onnellinen, yksi haaveistani on nyt toteutunut.

 

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

4 kommenttia artikkeliin ”Ilta-auringon valossa Pyhä-Nattaselle

  1. Ihan nousivat ihokarvat pystyyn tuosta kauneudesta ❤ Upeita nuo toorit, samanlaisia ei taida olla minkään muun tunturin huipulla, vai tiedätkö onko?

    Tuolla olisi pitänyt ilman muuta jo näillä Lappivisiiteillä käydä, mutta jostain syystä en ole tuonne vielä päässyt. Olimme kesäkuun puolivälissä Urho Kekkosen kansallispuistossa, mutta ihan siellä itärajalla, rajavyöhykkeellä asti, Korvatunturilla. Sää oli huiputuksessa kyllä aika toisenlainen kuin teidän retkipäivänänne. Satoi mm. lunta.

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos Johanna, nuo toorit ovat kyllä vaikuttava näky, en ole kuullut muista vastaavista. Kannattaa käydä tuolla ehdottomasti, vaikka eipä tuo Korvatunturikaan pahalta kuulosta. Lapissa on vaikka mitä mahtavaa. Täytyy kyllä tunnustaa, että meillä on aina ihmeellinen tuuri tuon sään kanssa, tämä oli ihan täydellinen ilta:)

      Liked by 1 henkilö

  2. Kysyin lapseltani, nyt jo aikuiselta, mikä on hänen mielestään Suomen kaunein maisema. Hän oli nähnyt ne Lapissa leirikoulussa ollessaan. En ole itse koskaan käynyt Lapissa, mutta talletan nämä kuvat ja tunnelmat sisimpääni ja ehkä vielä joskus päädyn pohjoiseen.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s