Pitkä matka Atlantin rantaan

Tämä syyslomamatka ei mennyt kaikilta osin ihan putkeen, mutta kohde oli lopulta vaivan arvoinen.

Matka tyssää ensimmäisen kerran jo Helsinki-Vantaan kiitoradan alkupäähän ja jouduimme palaamaan lähtöruutuun. Onneksi pääsemme tunnin päästä matkaan ehjällä koneella. Saavumme kuitenkin Pariisiin keskellä yötä, joten ensimmäinen etappi matkalla kohti Bordeax’n seutua on ajettava Pariisin kehäteillä aamuyön ruuhkassa. Mietin, että mihin kaikki pariisilaiset ovatkaan matkalla tähän aikaan. Lasten kärsivällisyys on koetuksella.

Seuraavan päivän ajomatka on pitkä ja puuduttava. Onneksi maksullisilla moottoriteillä matka etenee kuitenkin sujuvasti. Puolimatkan krouvissa nautittu ”Capriss de Bergerac” saa mielen hyväksi: vuohenjuustolla, viikunoilla ja saksanpähkinöillä täytetty minipatonki voittaa perushuoltsin kelmusämpylät mennen tullen.

Perillä Pujols-sur-Cironin kylässä Bordeaux’n lähellä meidät toivottavat tervetulleiksi Airbnb-emäntämme Pénélope ja hänen äitinsä. He esittelevät meille vanhan maalaistalonsa yhteydessä olevan asunnon, joka on vielä viehättävämpi ja kodikkaampi kuin valokuvien perusteella odotin.

Asetumme tyytyväisinä taloksi odottamaan sisareni perhettä, joka on matkannut Bordeaux’hon jo etukäteen. Ilma on vielä lämmin, pöydällä on talon puutarhasta meille poimittuja viikunoita, punarinnat laulavat pihan pensaissa, mutta muuten on täysin hiljaista. Emäntiemme koirat juoksentelevat portin takana ja kissakin näyttäytyy pihallamme yön tullen.

Seuraavana päivänä lähdemme retkelle valtameren rantaan. Pysähdyimme ensin Biscarosse Plage -nimiseen rantakaupunkiin.  Sesongin ulkopuolella rantalomakohteissa on hieman omituinen tunnelma: liikkeiden ja ravintoloiden ovet on teljetty ja vain tuuli viuhuu autioilla kaduilla.

Mutta se ranta!

Biscarossen kohdalla ei ole rannan suojana hiekkasärkkiä tai Cap Ferret’n niemimaata kuten hieman pohjoisempana. Atlantin pauhu kuuluu jo kauas, kun lähestymme rantatöyrästä. Sen päältä avautuu uskomaton valtava hiekkaranta ja tyrskyävä valtameri.

Ranta on lähes autio, mutta tyrskyjen selässä rimpuilee useita surffareita märkäpuvuissaan. Lainelautailijoiden hahmot nousevat ja laskevat tiuhaan, harva pysyy aallon kyydissä pitkään. Merisumu tekee taivaanrantaan paistavan auringon valosta utuisen vesivärimaalauksen.

Lapset juoksevat vesirajaan ja hihkuen taas takaisin karkuun aaltojen häntiä.

Voisin vaeltaa näillä avarilla rannoilla kauan, katsella horisonttiin ja haaveilla kaukaisista mantereista. En kaipaa kesän paahdetta ja tungosta. Nyt on juuri sopivaa. Kannatti tulla.

Välimeren valoa Sardiniassa

Alkaa ilmeisesti syksyn kylmyys purra, kun tekee mieli muistella lämmintä Välimeren aurinkoa.

Kävimme muutama vuosi sitten seuramatkalla Sardinian Algherossa. Lapset olivat vielä aika pieniä, joten meillä ei ollut kunnianhimoisia suunnitelmia. Hotellimme oli kaukana keskustasta, mutta uima-allas ja läheinen ranta viihdyttivät meitä muutaman päivän ajan. Kävimme myös joitakin kertoja pyörähtämässä Algheron mukavassa kaupungissa.

Toukokuun sää oli arvaamaton, viikko alkoi viileästi ja palelimme (tai minä palelin) öisin. Kun aurinko sitten näyttäytyi, se paistoi meille koko loppuviikon ja sain käräytettyä ainakin jakaukseni, kun en älynnyt päätäni suojata armottomalta paahteelta. Tai siltä se ainakin tuntui Suomen talven jälkeen.

Kahdeksi päiväksi vuokrasimme auton. Ensin ajelimme etelään kohti Bosaa ja ihailimme kaunista rannikkoa.

Seuraavana päivänä lähdimme pohjoiseen katsomaan Sardinian ehkä kuuluisinta rantaa, La Pelosaa. Tämä on se ranta, jonne James Bond nousi amfibioautollaan elokuvassa 007 rakastettuni. Ranta on uskomaton, hiekka on hienoa ja valkoista, vesi häikäisevän kirkasta ja turkoosina hohtavaa. Uimarannaksi tätä ei voi oikein sanoa, sillä matalaa jatkuu loputtomiin, mutta mikä paratiisi lasten hiekkaleikeille.

Vaikka ranta oli hieno elämys varsinkin lapsille, en itse vieläkään osannut rentoutua rantaolioksi. Ehkä tarvitsen enemmän aikaa. Ainoan kerran, kun olen onnistunut vaipumaan rantaelämän horrosmaiseen rentouteen oli kauan kauan sitten Filippiinien Boracaylla. Tästä saaresta oli sattumoisin syyskuun Mondossa juttu ja toimittajalle näytti käyneen saarella juuri niin kuin minulle. Opin Boracay-artikkelista hyvän sanan kuvaamaan tätä ilmiötä: lomalobotomia. Joskus se on tarpeen. Vielä jonain päivänä kaivan nekin kuvat arkistoista ja kerron siitä reissusta lisää.

Tämä matka oli pintaraapaisu Sardiniasta, joten hieman jäi kiinnostamaan mitä sisämaassa olisi. Ehkäpä vielä joskus palaamme tutkimaan saarta lisää. Silloin voisi hypätä myös naapuriin Korsikalle.

Ystävämme Algherosta

Pariisin monet kasvot

Matkustan yleensä mieluiten kohteisiin, joissa ei vello valtavia turistimassoja. Pariisi vetää minua kuitenkin puoleensa aina uudestaan jostain selittämättömästä syystä. Jo ensimmäisellä vierailullani näytti kaupunki minulle kauniit ja hullut kasvonsa. Sen jälkeen yritin mahduttaa edes muutaman päivän Pariisia jokakesäisiin (ja joskus talvisiinkin) interrail-reissuihini. Pariisissa on upeita taidemuseoita, joissa riittää tutkittavaa. Kaikkein eniten olen kuitenkin kaivannut loputtomia kävelyretkiä ympäri kaupunkia, ihmisten tarkkailua ja kahvihetkiä.

Seinilläkin on korvat, joilla on jalat…

Lasten kanssa lähdimme muutama vuosi sitten ensimmäistä kertaa Pariisiin ja taas sain kokea uuden puolen tästä monipuolisesta metropolista. Ihmiset olivat ystävällisiä lasten kanssa matkustaville. Emme myöskään välttyneet turistimassoilta, sillä olihan se Eiffel-torni näytettävä naperoille. Samalla pääsin sinne itse ensimmäistä kertaa. Jo oli aikakin. Sillä jos pienet lapset jaksavat jonottaa tunnin, niin sitten jaksan minäkin.

Ikkuna vähän heijastelee, mutta Pompidou-keskuksesta oli hienot näkymät

Parasta lasten kanssa oli seikkailla metrolinjoilla (itseksenihän olin aina kävellyt joka paikkaan), ihailla maisemia Eiffel-tornista, Pompidou-keskuksen yläkerrasta ja Sacré-Coeurin basilikalta. Lapset halusivat tietysti pomppia Pompidou-keskuksen edustalla. Erityisesti ihastuimme tiedekeskus Villetteen. Pienet Heureka-fanimme puhkuivat intoa Villetten Lasten kaupungissa (Cité des Enfants).

Niki de Saint Phallen ja Jean Tinguelyn Fontaine Stravinski Pompidou-keskuksen vieressä. Suihkulähde ei ollut toiminnassa tuolloin.

Toisella perhematkallamme Pariisiin vuokrasimme Airbnb:n kautta todella kivan kaksion Montmartrelta. Ranskalaiselta parvekkeelta oli hienot näkymät Pariisin kattojen ylle, Sacre Coeur oli kävelymatkan päässä ja naapurustossa muutaman askeleen päässä oli kaksi boulangerieta houkuttelevine tuoksuineen. Voi niitä vehnäöveriaamiaisia, kun en voinut vastustaa tuoreita patonkeja, pain au chocolat ja croissant-vuoria. Onneksi viivyimme matkalla vain neljä päivää.

Mukavat näkymät asunnoltamme

Villetteen varasimme tällä matkalla kokonaisen päivän. Lasten kaupungissa pääsimme nyt tutustumaan isompien lasten puoleen. Tässä puuhamaassa on rajoitettu sisäänpääsyaika, jotta kaikki halukkaat pääsevät leikkimään ja kokeilemaan. Tunti ja vartti riittivät suurin piirtein jokaiseen huoneeseen. Lapset pääsivät muun muassa tekemään kokeita vedellä, soittamaan bändissä, esiintymään televisiossa, nauramaan peileille ja ihailemaan trooppisia perhosia sademetsähuoneeseen.

Hieman harmitti poistua tilasta määräajan tullen, mutta onneksi Villettessä on valtavasti muutakin tekemistä ja näkemistä. Tutustuimme esimerkiksi Ranskan avaruusohjelmaan, ihmettelimme optisia harhoja ja paljon muuta.

Tällä härvelillä oli varmaankin jokin tieteellinenkin tarkoitus, mutta minulle tuli mieleen steampunk

Myöhään iltapäivällä lähdimme ulos Villetten kompleksista, tutkimme hetken planetaario Geodén heijastuksia ja jatkoimme kanaalin suuntaan nurmikoille. Tarkkailimme siellä paikallisia, jotka viettivät aikaa auringossa pelaten tai jutellen. Kiveyksellä paikallisen kiinalaisyhteisön tädit virittelivät tanssiharjoituksiaan. Niin tuttu näky kiinalaisista puistoista. Jatkoimme matkaa kanaalin yli ja vietimme hetken karusellin ja muiden tivolilaitteiden luona. Ostimme herkkuja kojuista ja jatkoimme kävelyä kohti Pariisin konserttitaloa. Päivä oli kaunis ja oli mukavaa viettää se paikallisten keskuudessa, kaukana Eiffelin ja Louvren jonoista.

Perhepotretti ja vinksahtanut näkymä Villetten nurmikentille

Vielä herkkuhetkivinkkejä Notre Damen kävijöille: viereisellä saarella Rue Saint-Louis en l’Île -kadulla söimme hyviä crepéjä Au Lys D’Argent –nimisessä paikassa ja jäätelöt nappasimme vielä naapurin Esterinasta.