Pohjois-Irlannin kaunis rannikko

Pohjois-Irlannin kaunis rannikko

Koe Pohjois-Irlanti päivässä, osa 2:

Bussikierroksemme lähtee Dublinista kohti Pohjois-Irlantia kello seitsemän aamulla ja jo muutaman minuutin matkattuamme kadun koko ideaa.

Alun perin haaveilin leppoisasta autoilusta pitkin Pohjois-Irlannin rannikkoa, rauhallisista valokuvaustauoista, kävelyretkistä upeissa maisemissa ja ruokatauoista idyllisissä pikkukylissä. Olimme kuitenkin Dublinissa vain kolme kokonaista päivää, joten varasin itselleni ja lapsilleni päiväretken Pohjois-Irlantiin. Matkailua aasialaiseen malliin, koko Pohjois-Irlanti päivässä. Miten ihmeessä tämä oikein sopii minulle, hitaalle matkaajalle?

Uteliaisuuteni vei taas voiton, sillä en ollut vielä koskaan käynyt vihreän saaren tuossa kolkassa.

Astumme siis bussiin aamuvarhaisella ja valitsemme mukavat paikat bussin takaosasta. Seuraavalta pysähdyspaikalta sisään purjehtii amerikkalainen rouva sakeassa hajuvesipilvessään ja istuutuu taaksemme. Edessämme olevat paikat valitsee espanjalainen nainen vastahakoisen teinitytön kanssa. Teini lienee pakotettu matkaan, sillä hän kokee oikeudekseen nukkua kauneusunia koko matkan ajan ja nostaa mielenosoituksellisesti päätään ja mulkaisee meitä joka ikisen kerran, kun lapseni uskaltaa avata suunsa puhuakseen. Ymmärtäisin jotenkin, jos lapseni itkisi tai huutaisi, mutta ilmeisesti puheääni ei sitten miellytä.

Niskakarvani ovat siis pystyssä jo alkumatkasta.

Puolen tunnin päästä olemme jo ulkona Dublinista ja rauhoitun. Lapseni pysyy hiljaa, espanjalaisteini nukkuu, hajuveden tuoksu on hälvennyt ja Irlannin maaseutu on niin kovin kaunista. Kylmän yön jälkeen kuura peittää vihreät pellot. Välillä aurinko valaisee kimaltavan maiseman, välillä sukellamme sakeaan sumuun. Alan nauttia olostani.

Ohitamme Dundalkin kaupungin ja lähestymme rajaa. Opas kertoo meille, missä ylitämme rajan, ja hyvä niin, sillä sitä ei olisi maallikko huomannut. Hieman rajan jälkeen vasta näen liikennemerkkien muuttuneen, nopeusrajoitukset ilmoitetaan täällä maileissa.

Opas kertoo meille välillä tarinoita, joista osa menee ohi, sillä äänentoisto rätisee ikävästi ja irlantilaisaksentti puuroutuu surinaksi. Olisi pitänyt ehtiä bussille aikaisemmin ja valita etupenkit. Vain aikatauluohjeet väännetään rautalangasta hitaasti artikuloiden, jotta kaikki saavat selvää.

Saavumme Belfastiin ja osa matkalaisista lähtee tutustumaan Titanic-keskukseen ja loput haetaan mustilla takseilla ajelulle tutustumaan Belfastin synkeään menneisyyteen. Tästä poliittisesta taksikierroksesta kirjoitin aiemmin jutun Konfliktin jäljillä Belfastissa.

Belfastista jatkamme matkaa kohti pohjoista rannikkoa. Ensimmäisen pysähdyksen nähtävyys on Carrick-a-Reden köysisilta. Lohenkalastajat rakensivat ensimmäisen köysisillan jo yli 350 vuotta sitten tähän kymmeniä miljoonia vuosia sitten paikalla puhisseen tulivuoren kraatterin suuhun. Kalastajat kävivät pienellä Carrickareden saarella kokemassa pyydyksiään. Siihen aikaan sillalla oli askelmia harvakseen ja köysi käden korkeudella vain toisella puolella, mutta niin vain kulkivat kalastajat ketterästi pitkin siltaa lohiensa kanssa.

Pohjois-Irlannin rannikko
Polku kohti Carrick-a-Reden siltaa

Polku kohti siltaa kulkee upeissa rantamaisemissa. Aurinko paistaa ja meri pauhaa. Viimein laskeudumme alas lähelle siltaa ja jäämme jonottamaan portille. Lapset haluavat välttämättä ylittää sillan, minä katson kauhuissani alas ja samalla kylttiä, jossa kielletään lasten päästäminen sillalle yksin. Pyydän porttivahdilta apua, sillä henkeäni salpaa jo nyt, vaikka silta on vain 20 metriä pitkä ja keikkuu tuulessa 30 metrin korkeudessa. Vanha punapartainen porttivahti lupaa viedä lapset yli, kunhan on päästänyt jonottajat sillalle. Hän kysyy kuitenkin, että pystynkö laskeutumaan alas portaita sillan alkupisteeseen. Siihen sentään kykenen, olemmehan tukevasti maan kamaralla vielä.

Pohjois-Irlannin rannikko
Portaat alas sillalle
Pohjois-Irlannin rannikko
Uskaltaisinko?
Pohjois-Irlannin rannikko
Carrick-a-Rede

Odotamme alhaalla punapartaista pelastajaamme. Hän laskeutuu alas ja sanoo hymyillen:

”You survived the worst part already.”

“Really? So you think I should go?”, kysyn häneltä.

Maailman rauhoittavin syvä ääni vastaa: ”Yes, I think you should”

Ja minähän menen. Porttivahti seuraa takanani kuin suojelusenkeli ja on valmiina ottamaan vastaan, jos näkökenttäni sumenee kokonaan.

Palaan saman adrenaliiniryöpyn voimalla ja kiiruhdamme takaisin rinteeseen. Bussikin jo odottaa. En muista kiitinkö edes. Harmittaa. Tällä retkellä lapset eivät tarvinneet kaitsijaa, mutta äiti kylläkin. Sitä paitsi punapartaisen vanhan herran ääni olisi pitänyt saada talteen, jotta sitä voisi soittaa itselleen aina kun pelottaa tai muuten vain epäilee itseään eikä meinaa uskaltaa.

”Yes, I think you should.”

Tämän äänen haluan muistaa.

Pohjois-Irlannin rannikko

Seuraavaksi ajamme Giant’s Causewayn basalttipilareita ihmettelemään. Tämä merkillinen kuusikulmaisista pylväistä muodostunut rantakaistale on yksi Pohjois-Irlannin kuuluisimmista nähtävyyksistä ja UNESCO:n maailmanperintökohde.

Basalttimaisema kertoo alueen tuliperäisestä menneisyydestä ja samanlaisia muodostelmia on vastarannalla Skotlannissa. Tästä on varmaan saanut alkunsa legenda, jonka mukaan jättiläinen nimeltä Finn rakensi kulkutien Skotlantiin, jotta pääsisi kohtaamaan vihollisensa Benandonnerin. Finn pakeni kuitenkin takaisin, koska tajusi Benandonnerin olevan aivan valtava. Skottijättiläinen lähti perään, mutta Finnin vaimo naamioi miehensä vauvaksi, jolloin vihollinen pakeni kauhuissaan kotiinsa. Jos vauva oli noin valtava, niin minkälainen jättiläinen mahtoi isänsä olla? Peloissaan Benandonner rikkoi kulkutien takaansa meren yli mennessään.

Giant's Causeway
Giant’s Causeway

Giant's Causeway

Kiipeilemme pilarilta toiselle ja katsomme rantatyrskyjä. Lasten on vaikea uskoa säännöllisen muotoisia pylväitä luonnon muovaamiksi. Kuka onkaan valmistanut nämä rakennuspalikat? Emmekä me oikein meinaa uskoa tuohon jättiläislegendaankaan, sillä meidän mielestämme tämä näyttää joidenkin mini-ihmisten tai -olioiden suurkaupungilta. Tiiviisti on rakennettu ranta täyteen pilvenpiirtäjiä. Ehkä Finn olikin vain keijun kokoinen. Leprechaunitkin olisivat liian isoja tähän pilvenpiirtäjäkaupunkiin.

Mitä kaikkea täällä tapahtuukaan öisin?

Giant's Causeway
Basalttipalikoita rannalla

Giant's Causeway

Pohjois-Irlannin rannikko

Kotiinlähtö lähestyy. Syömme vielä eväitä vierailukeskuksen edessä ja katsomme maalaismaisemaa. Aurinko alkaa olla jo matalalla.

Pohjois-Irlannin rannikko
Maalaismaisemaa

Dubliniin on pitkä ajomatka, mutta käymme vielä pyörähtämässä Dunlucen linnan ohi. Linna näyttää todella vaikuttavalta auringonlaskun aikaan, mutta meillä ei ole edes kuvaustauolle aikaa. Saamme ihailla näkyä vain ikkunan läpi.

Pohjois-Irlannin rannikko
Dunlucen linnan rauniot

Alkumatkasta ajamme vielä viihtyisän näköisen Bushmillsin kylän läpi. Viskitehdaskin olisi kiinnostava kohde jos aikaa olisi.

Saavumme takaisin Dubliniin ennen puolta yhdeksää. Pohjois-Irlanti ansaitsisi paljon enemmän aikaa, mutta tämä oli nyt oma valintani eli siitä voi syyttää vain itseäni. Toisaalta näimme päivän aikana todella paljon. Näin paljon emme olisi ehtineet omatoimisesti.

 

Päiväretken plussat:

  • yhden päivän aikana ehtii nähdä todella paljon, kun kaikki (vessatauotkin) on minuutilleen suunniteltu ja pääsyliput ym. hoidettu etukäteen
  • opas kertoo matkan aikana tarinoita historiasta ja nykyisyydestä, kuljettaja murjaisee väliin sopivia vitsejä, eli samaan hintaan saa viihdettä ja tietoa
  • kaikki pääsyliput kuuluvat retken hintaan, joka oli 55–65 €/hlö (matkanjärjestäjänä Wild Rover)
  • bussimatkalla voi ajamisen ja navigoinnin sijaan keskittyä maisemiin, seurustella lasten kanssa tai ottaa vaikka nokoset
  • wifi toimi bussissa hyvin, mikä oli varhaisteinin mieleen

ja miinukset:

  • omatoimimatkoihin tottuneelta bussimatkan tiukat aikataulut ja täyteen ahdettu bussi vaativat hieman sopeutumiskykyä
  • turistikarjalla ei ole vapautta
  • tällä reissulla huono äänentoisto
  • odotin opastukselta hieman enemmän, matkassa oli kuitenkin erikseen opas (osalla matkanjärjestäjistä kuljettaja toimii samalla oppaana)

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Mainokset

Konfliktin jäljillä Belfastissa

Konfliktin jäljillä Belfastissa

Koe Pohjois-Irlanti päivässä, osa 1!

Olen periaatteessa hitaan matkailun ystävä, mutta joskus sitä erehtyy ajan puutteessa pikamatkoille. Osana Pohjois-Irlannin päiväretkeämme päädyimme poliittiselle taksikierrokselle tutustumaan Belfastin levottomaan menneisyyteen.

Black Cab
Taksimme Belfastissa

Musta ”lontoontaksi” poimii meidät bussilta Belfastin Titanic-keskuksen edestä. Ahtaudun lasten kanssa taksiin kahden aasialaisturistin seuraan ja kuljettajamme ja oppaamme Joe lähtee kuljettamaan meitä kohti Pohjois-Irlannin konfliktin kuumimpia kortteleita Länsi-Belfastissa.

Pian käy ilmi, että Joe on kasvanut konfliktin keskellä. Hän pysäyttää taksinsa tärkeimpien seinämaalausten ja muistopuutarhojen eteen, ja kertoo hengästyttävällä nopeudella tarinoita vuosisatojen epäoikeudenmukaisuuksista ja sorrosta, IRA:n aktivisteista (tai vapaaehtoisista kuten heitä täällä nimitetään), nälkälakoista ja poliisin mielivaltaisuudesta. Hän kertoo myös lapsuudestaan Divis Towerin valtavassa kerrostalokompleksissa, jonka katolle brittijoukot rakensivat tarkkailupisteitä ja osoittaa sukulaistensa nimiä muistopuutarhojen nimilistoissa. Joe ei peittele tasavaltalaisuuttaan.

Belfast taxi tour
Oppaamme ja kuljettajamme Joe
Bobby Sands mural
IRA:n aktivisti Bobby Sands kuoli vankilassa nälkälakkoon vuonna 1981. Ennen kuolemaansa hänet valittiin Iso-Britannian parlamenttiin.

Bobby Sandsin muistomuraalin vieressä on Sinn Féinin toimisto ja tasavaltalainen matkamuistokauppa. Nämä seinämaalaukset ovat nykyään yksi Belfastin tärkeimmistä nähtävyyksistä.

Belfst mural
Tässä muraalissa muistetaan vuoden 1981 nälkälakossa kuollutta kymmentä tasavaltalaista. Nälkälakkolaiset tavoittelivat itselleen poliittisen vangin statusta viiden kohdan vaatimuslistan myötä. Margaret Thatcher ei taipunut.

Paljon on verta vuotanut Belfastin kaduilla.

Kysyn Joelta tämän päivän tilanteesta. Hän kertoo, että segrekaatio on yhä arkipäivää. Protestanttien ja katolilaisten lapset käyvät eri kouluja, ihmiset asuvat omiensa joukossa ja asuinalueita erottava Peace Wall on edelleen pystyssä. Nuorista osa keskittyy vain opiskeluun ja hyvän työpaikan saamiseen, mutta osa kantaa edelleen aiempien sukupolvien kaunaa ja kahakoi aina tilaisuuden tullen. Tasavaltalaiset ja lojalistit eivät ole luopuneet marssiperinteistään ja niiden aikana yksikin huuto tai kiven heitto voi johtaa päiväkausien tappeluihin. Haavat ovat syviä ja niiden umpeutumiseen voi mennä muutama sukupolvi.

”Rauhan rakentaminen on aloitettava lapsista”, sanoo Joe.

Clonard Martyrs Memorial Garden
Clonard Martyrs Memorial Garden on aivan Peace Wallin kupeessa. Portissa on IRA:n symboli feeniks-lintu. Jokaisessa näkemässämme muistopuutarhassa oli tuoreita kukka-asetelmia.

Yhtäkkiä mieleeni alkaa tulvia vanhoja muistoja yhdeltä Irlannin-matkoistani. Kiertelimme Länsi-Irlannin rannikoita lounaiskolkasta aina luoteiseen Donegaliin liftaten, busseilla ja junallakin. Yhden liftikyytimme Westportin tienoilla saimme australianirlantilaiselta mieheltä, joka reissasi esi-isiensä mailla pienen poikansa kanssa. Keskustelimme hänen kanssaan monesta asiasta ja myös Pohjois-Irlannista, sillä siihen aikaan (muistaakseni 80-luvun lopulla) konflikti oli vielä täydessä roihussa. Kuljettajamme ennusti tulevaisuuden tuovan rauhan pohjoiseen. Hänen mielestään EU tasoittaa elintasoeroja Iso-Britannian ja Irlannin välillä. Eriarvoisuuden väheneminen ja vaurastuminen heikentävät konfliktia ja tuovat rauhan. Luulen hänen olleen oikeilla jäljillä.

Pohjois-Irlannin rauhansopimus eli Pitkänperjantain sopimus solmittiin 20 vuotta sitten 1998, ja IRA suostui aseriisuntaan 2005.

Samalta reissulta muistan sen päivän, kun saavuimme Donegaliin ja yritimme etsiä majapaikkaa. Yleensä Irlannissa oli helppoa löytää majoitus, mutta Donegal olikin täynnä Pohjois-Irlannin katolilaisia, jotka pakenivat kotiseudultaan Orange Dayn lojalistimarsseja ja niitä aina seuraavia levottomuuksia tasavallan puolelle.

Raja Pohjois-Irlannin ja tasavallan välillä on jälleen ajankohtainen. Tällä hetkellä rajan ylitystä ei huomaa muusta kuin liikennemerkeistä, mutta tuoko Brexit maiden välille jälleen rajan? Tämä on yksi Brexit-neuvotteluiden kuumista perunoista.

Tasavaltalaisen kärsimyskierroksen jälkeen ajamme rauhanmuurin porteista lojalistien kaduille. Käymme katsomassa protestanttien puolen sankarin Stevie ”Top-Gun” McKeagin kunniaksi tehtyä muraalia. Joe kertoo McKeagin tappaneen 80 ihmistä. Hän määrittelee McKeagin sekopääksi, joka murhasi myös omiaan. Tämän puolen sankareille ei Joella riitä myötätuntoa.

Belfast mural
Tässä kunnioitetaan protestanttien eli lojalistien sankaria Stevie ”Top-Gun” McKeagia. Sivumuurin kuvien mustahuppuiset hahmot osoittavat katsojaa aseella. Millaista olisi asua tällaisen kuvaston keskellä? Jotain on sentään peitetty: aiemmin tämän lähistöllä oli muraali, jossa julistettiin ”Kill all Irish!”

Päätämme kierroksen Peace Wallin äärelle. Joe ojentaa meille tussit ja kehottaa piirtämään tai kirjoittamaan muuriin.

Belfast Peace Wall
Belfastin Peace Wallin yksi kuuluisimmista osista kulkee katolilaisten Falls Roadin ja protestanttien Shankill Roadin välissä. Muurien purkaminen on lopullisena tavoitteena, mutta Belfastin asukkaat pitävät niitä edelleen tärkeinä väkivallan esteinä.

Toivotamme rauhaa näille levottomille kaduille.

Peace Wall
Peace, rauhaa, paz!

 

  • Black Cab Taxi Tour oli osa päiväretkeämme Dublinista Pohjois-Irlantiin. Päiväretkiä järjestää moni yhtiö, mutta valitsin Wild Roverin juuri tämän poliittisen kierroksen vuoksi. Toinen vaihtoehto olisi ollut vierailu Titanic-keskuksessa, joka olisi ollut lapsille kiinnostavampi vaihtoehto. Itselleni tämä taksiretki oli todella mielenkiintoinen.
  • Taksikierroksemme kesti noin puolitoista tuntia.
  • Belfastin muraaleihin ja poliittiseen menneisyyteen voi tutustua kävely- ja taksikierroksilla
  • Muraaleista kertoo myös Himomatkaaja blogijutussaan: Belfastin muraalit

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa