Hornøyan lintusaarella lunneja tapaamassa

Hornøyan lintusaarella lunneja tapaamassa

Auton lämpömittari näyttää 24 astetta, kun lähdemme aamiaisen jälkeen ajamaan Pulmangista (Polmak) kohti Varangin niemimaan itäkärkeä. Tie niemimaan etelärantaa pitkin aina koillisrannan Hamningbergiin asti on yksi Norjan kansallisista maisemareiteistä. Päämäärämme tänään on Norjan itäisin kolkka eli Vuoreijan (Vardø) kaupungin edustalla oleva Hornøyan lintusaari.

Joskus mietin, että millähän perusteilla nämä maisemareitit valitaan. Norjan maisemat ovat yleensä niin läkähdyttävän upeat, ettei alkumatka tee sen kummempaa vaikutusta. Samaa ajattelin Nordkappin naapuriniemimaalla Havøysundin-tiellä, joka on myös yksi Norjan 18 maisemareitistä. Itseeni Nordkappin tien maisemat tekivät paljon suuremman vaikutuksen. Varangin tiellä ajoittain karun kaunis autius saa minut kuitenkin vähitellen lämpenemään.

Hornoya

Saavumme iltapäivällä Vuoreijaan. Aikoinaan merkittävä kalastuskaupunki on rakennettu saarelle, johon pääsee nykyään tunnelia pitkin. Auton lämpömittarissa on enää 13 astetta. Aurinko paistaa kuitenkin niin lämpimästi, ettei lämpötilan laskua juuri tunne. Arktinen tuuli on tänään armelias.

Vuoreija
Vuoreijan satamasta näkyy kirkko sekä Globus II -tutka-asema

Ajamme suoraan satamaan ja ostamme liput veneeseen, joka veisi meidät lintusaarelle. Veneet kulkevat noin tunnin välein. Seuraavaan lähtöön on vielä yli puoli tuntia, joten kipaisemme läheiseen markettiin ostamaan lounasta. Syömme hämmentävän hyviä kevätkääryleitä marketin eteisaulassa. Kyllä globalisaatio on ihmeellistä.

Kiiruhdamme takaisin satamaan ja vaihdamme muutaman sanan norjalaispariskunnan kanssa, joka odottaa autonsa kanssa pääsyä Hurtigrutenin lauttaan. Ketään muuta ei näy. Haahuilemme hetken, kunnes käyn lipunmyynnissä kysymässä, milloin vene lähtee. Lipunmyyjä lähtee etsimään kapteenia, joka tulee viimein paikalle ja siirtää veneen portaiden viereen. Olemme ainoat asiakkaat.

Hornoya
Kulkuvälineemme tänään

Hornøya sijaitsee (70° pohjoista leveyttä, 31° itäistä pituutta) idempänä kuin Istanbul ja Kairo, se on myös itäisempi kuin edellisen päivän kohteemme Grense Jakobselv Venäjän rajalla. Viimeinen etuvartio ennen Barentsinmerta ja kymmenien tuhansien lintujen koti.

Olen koko matkan hautonut sisälläni toivetta, jota en ole uskaltanut paljastaa lapsille. Näkisimmepä lunneja. On kuitenkin epävarmaa, ovatko lunnit vielä saarella. Jännittää.

Noin kymmenen minuutin venematkan jälkeen rantaudumme Hornøyan laiturille ja nousemme rappuset ylös tasanteelle. Rantakalliolla istuu mustia karimetsoja vieri vieressä kuin vartiosotilaita.

Hornoya

Nostan katseeni ylös ja huomaan ensimmäisen lunnin lentävien lintujen joukosta. Alan hihkua ja osoitella taivaalle. Huudan lapsilleni: ”Lunneja!”

Paluumatkaa odottavat lintukuvaajat valtavien kameroidensa kanssa katsovat pitkään. No katsokaa rauhassa, sillä tältä näyttää ihminen, jonka yksi unelma toteutuu.

Hornoya lunni

Olen pitkään haaveillut lunnien näkemisestä, mutta jostain syystä olen aina luullut niiden asustavan vaikeasti saavutettavissa paikoissa. Tätä ei voi kovin hankalaksi paikaksi sanoa ainakaan tänään. Voin kyllä kuvitella, ettei meri ole aina näin suopea.

Hornoya

Hornøya
Kutittaa

Saaren rantakaistale on vehreä ja kukkainen. Me pällistelijät saamme kulkea vain rantakaistaleen poluilla, niiltä ei sovi poistua. Myös saaren huipulla olevalle majakalle vievät portaat on suljettu. Nopeasti nouseva jyrkkä rinne on lintujen valtakuntaa ja jokainen uloke on asuttu. Lunnit, karimetsot, etelänkiislat, lokit ja ruokit elävät sulassa sulkaisessa sovussa tässä naapurilähiössä.

Hornoya

Hornoya

Hornøya
Sopu sijaa antaa

Hornoya

Alue on rajallinen, mutta sehän ei haittaa meitä, sillä lintuja riittää aivan polkujen viereenkin. Varsinkin karimetsot päästävät yllättävän lähelle, tosin ne naputtelevat nokkaansa uhkaavasti, kun hipsimme polkua pitkin niiden ohi.

Hornoya
Karimetso
Hornøya
”Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito, eikä sekään ole niin kovin tärkeää” − vanha hornøyalainen viisaus

Meidän lisäksemme saarella on toinen suomalaisperhe, joka on tullut paikalle jo aiemmin päivällä. He kertovat, että päivällä oli enemmän väkeä ja linnut pysyivät kauempana. Joskus on siis etua siitä, että olemme hitaita lähtijöitä, taidamme olla iltapäivän viimeisiä vieraita tässä kirkuvassa ja kujertavassa valtakunnassa.

Hornoya

Kuvitelkaa mikä ääni lähtee tuhansista linnuista, kun ne pyrähtävät joukkohysterian vallassa kallioilta lentoon. En saa lehahdusta videolle kertaakaan, olen liian hidas, mutta en ihan heti unohda sitä huminaa. En saa myöskään tallennettua sitä vienoa lemahdusta, joka lintujen jätöksistä lähtee. Sen olen jo onnellisesti unohtanut.

Lintujen ystävälle tämä on unohtumaton päivä, uskomaton elämys. Hitchcockin Linnut-elokuvan traumatisoimille tämä olisi painajainen.

Hornoya
Joukkopyrähdys

Hornoya

Tämä on Avara luonto livenä, sydän melkein pakahtuu ja iholla kihelmöi innostus. Tällaisista elämyksistä tulee kylläinen ja kiitollinen olo.

Ihanat linnut, upea maisema, lämmin aurinko ja lempeä meri.

Hornoya
Vuoreijan satamassa häämöttää Hurtigrutenin alus, josta tuotiin pari turistia Hornøyalle kumiveneellä. Viipyivät ehkä vartin ja juoksivat kiireesti takaisin.
Hornøya
Tyytyväinen puutarhuri ilta-auringossa

Palaamme Vuoreijan satamaan ja päätämme vielä jatkaa maisemareittiä Hamningbergiin asti, olemme saaneet jo niin monta suositusta reitistä, että lähdemme ajamaan, vaikka ilta on jo pitkällä. Siitä lisää myöhemmin.

Hornøya
Hei hei, olipa suuri kunnia saada tavata teidät!
Hornøya
Paluu aallonmurtajan suojiin
Hornøya
Viimeinen silmäys Vuoreijaan

 

  • Tämä reissu tehtiin 22.7.2019
  • Venematka saarelle maksoi aikuisilta 400 Norjan kruunua (vähän yli 40 €), lapsilta 200 NOK
  • Lisätietoja Hornøyasta
  • Idean tähän mahtavaan retkeen antoi Sampanjaa muovimukista -blogi

 

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Mainokset

Ilta-auringon valossa Pyhä-Nattaselle

Ilta-auringon valossa Pyhä-Nattaselle

Olemme ajaneet kotoa lähdettyämme pari päivää sateessa. Illaksi on luvattu Itä-Lappiin selkenevää, joten ehkä kerrankin on hyötyä siitä, että olemme niin hitaita lähtemään liikkeelle.

Lähestymme Vuotsoa ja aurinko alkaa paistaa. Päätämme kääntyä kohti Pyhä-Nattasen polun päätä, vaikka kello on jo niin paljon, että saatamme myöhästyä majapaikan respan aukioloajasta.

Vuotson porokylän kohdalla on ruuhkaa, kun porolauma on päättänyt asettua keskelle tietä. Meitä näky vain ilahduttaa, sillä käännymme juuri ennen poroja Sompiojärventielle ja ajamme hiekkatietä kymmenisen kilometriä itään. Pyhä-Nattaselle pääsisi kiipeämään pidempääkin reittiä (rengasreitin pituus on noin seitsemän kilometriä), mutta meillä on lapset mukana ja ilta pitkällä, joten ajamme ensimmäiseltä parkkipaikalta vielä hetken matkaa ja pysäköimme auton pienelle levennykselle, josta lähtee pitkoset kohti tunturin rinnettä. Tämän lyhyemmän reitin pituus on noin kaksi kilometriä yhteen suuntaan. Aiomme palata samaa tietä takaisin.

Ilta on viileä, vaikka aurinko lämmittää jo mukavasti. Itikoita ei ole häiriöksi asti. Sukellamme tieltä kauniiseen pohjoiseen metsään pitkospuille, ylitämme pienen puron, jonka solina saattelee minua osuvasti retken tunnelmaan. Sisälläni kuplii innostus, olen haaveillut tästä jo vuosia. Metsäkurjenpolvet, ruohokanukat ja kukkivat puolukat tervehtivät meitä polun varrelta.

Pitkospuut Pyhä-Nattaselle

Pyhä-Nattanen ruohokanukat
Ruohokanukat

Olemme aluksi polulla yksin, parhaaseen loma-aikaan, ehkä kaikki muut retkeilijät ovatkin aamuihmisiä. Me hitaastilämpiävät alamme tässä vaiheessa vasta vertyä.

Pitkospuut alkavat harventua ja astelemme juurakon keskellä eteenpäin. Kuluneelta näyttää, kyllä tästä on melkoinen määrä tossuja astellut. Välillä reitillä kulkee useampikin kiertotie mutaisimpien kohtien ohi, vaikka näin luonnonpuistossa ei polulta sopisi poistua.

Pyhä-Nattanen

Polku alkaa nousta ja muuttua kivisemmäksi. Puiden välistä alkaa pilkottaa upeita näkymiä. Pysähtelemme välillä istumaan kivenlohkareelle tai vain katsomaan takanamme näkyvää maisemaa. Lyökö sydän nopeammin nousun vai maiseman vuoksi? Ehkä molempien.

Pyhä-Nattanen

Ja maisemat vain paranevat askel askeleelta.

Pyhä-Nattanen

Puuraja alkaa jäädä taakse ja polku häviää kivirakkaan. Hyppelemme kiveltä toiselle yhä ylemmäs. Selkeät merkinnät ja hyvä näkyvyys pitävät meidät suunnassa helposti. Huippu melkein näkyy jo.

Pyhä-Nattanen
Kivirakan jälkeen polku tuntuu melkein valtatieltä

Saavumme risteykseen, jossa meidän polkumme kohtaa Nalijoen laavulta tulevan pidemmän reitin. Sieltä nousee posket punoittaen naiskaksikko koiran kanssa isot reput selässään. Ilmeisesti nousu on ollut työläs ihmisille, koira ei näytä olevan moksiskaan. Me pääsimme tänne asti vähillä kitinöillä ja muutamalla tauolla. Itselläni on kitissyt vain poskilihakset, kun niin hymyilyttää. Avaran maiseman syndrooma iskee jälleen.

Pyhä-Nattanen

”Ihmislajia yhdistää kaipuu, evoluution opettama: nähdä pitkälle ja olla samalla itse suojassa” − kyltti Helsingin Vanhankaupunginlahdella

Huippu näkyy nyt, ja se on kuin linnoitus, sillä muhkeat toorit hallitsevat Pyhä-Nattasen korkeinta kohtaa. Toorit muodostuvat rapautuneesta graniitista ja nämä pyöreäreunaisiksi kuluneet kivisiivut ovat nätisti pinoissa. Vaikuttava näky. En ihmettele, että saamelaisille tämä on ollut pyhä paikka, sillä tässä tuntuu olleen ihmistä suuremmat voimat asialla. Onko tämä kenties luontoäidin puolustusrakennelma? Erämaan etuvartio. Lupaamme olla astumatta edemmäs.

Pyhä-Nattanen
Omakuva toorin huipulla

Pyhä-Nattanen

Huipulla tuulee heikosti, mutta tarvitsen takin kuitenkin päälleni, kun istumme kivelle syömään eväitämme. Herkuttelemme mahan ja silmien täydeltä. Toorien takaa ilmestyy puhelias kanssaretkeilijä, joka kertoo olleensa täällä viimeksi lapsena isänsä kanssa. Hän tarjoutuu ottamaan meistä perhekuvan ja otan tarjouksen kiitollisena vastaan. Olen kerrankin itse kuvassa mukana enkä vain niitä räpsimässä.

Olen enemmän kuin mielelläni osa tätä maisemaa myös kuvassa. Ehkä lapsetkin katsovat vielä joskus aikuisina tuota kuvaa ja palaavat tänne. Pidän sen kuitenkin yksityisenä.

Pyhä-Nattanen
Alemman huipun toorit piirtyvät vastavaloon

Herkkuhetken jälkeen lapset ehtivät ensin tähyilemään näkymiä huipun toiselta puolen. Nuorempi palaa jo takaisin ja hymyilee leveästi, maisema on siellä kuulemma vielä mahtavampi.

Pyhä-Nattanen

Onhan se. Toorien lomasta avautuu näkymä muille Nattastuntureille ja Sukkulalammelle. Sanat loppuvat, kertokoon kuva, vaikka eihän se koko todellisuutta kerro.

Pyhä-Nattanen

Pyhä-Nattanen

Pyhä-Nattanen
Jokunen mänty ja pihlaja sinnittelee huipulla. Takana siintää Sompiojärvi.

Ilta-aurinko valaisee koko avaran maiseman ja värjää sen lämpimäksi. Yritän tallentaa tämän hetken mieleeni.

Pyhä-Nattanen
Mukavaan palovartijan tupaan sopisi kellahtaa päivälevolle, jos olisi aikaa ja tarvetta. Unohdan jättää puumerkkini vieraskirjaan.
Pyhä-Nattanen
Siinä on pikkulalla komea paikka toorin suojassa

Lähdemme viimein laskeutumaan. Katse on suunnattava jalkoihin, jotta ne löytävät oikeat askelmat rakan yli. Loppu sujuu leikiten pitkospuilla ja puron kupeessa tutut metsäkurjenpolvet kertovat, että enää on muutama metri jäljellä.

Pyhä-Nattanen

Pyhä-Nattanen
Metsäkurjenpolvi ilta-auringossa

Olo on kiitollinen ja onnellinen, yksi haaveistani on nyt toteutunut.

 

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Kävelyllä Cavtatissa

Kävelyllä Cavtatissa

Nyt muistan sen taas, miksi pidän näistä kevätmatkoistamme! Nautin aamiaista vuokra-asuntomme terassilla, johon paistaa aurinko joka aamu, ja katselen pääskysten keväistä syöksähtelyä hiljaisella asuntoalueella Cavtatin kupeessa noin 20 kilometrin päässä Dubrovnikista.

Lämpötila on täydellinen pohjoisen asukille, joka on juuri viettänyt noin puoli vuotta pääosin sisätiloissa. Lämpö ja lempeä tuulahdus, vihreä runsaus ja lintujen laulu elvyttävät kevätväsynyttä kehoani ja mieltäni. Tulimme kevättä vastaan taas pääsiäiseksi, tällä kertaa Kroatiaan.

Cavtat

Laskeudumme alas meren rantaan ja kävelemme noin 20 minuutin matkan Cavtatin keskustaan. Matkalla huomaamme häikäisevän kirkkaan turkoosin rantaveden, kukkivat puut ja pensaat ja meren muotoilemat huokoiset kivet.

Cavtat

Cavtat

Cavtat

Cavtat

Cavtat
Onko tämä alienin kallo?

Syömme lounasta Cavtatin hiljaisemmalla puolella ja katselemme satunnaisten turistien liikuskelua rantaravintolan terassilta.

Cavtat

Palaamme vielä viimeisenä iltana syömään Cavtatiin ja kävelemme rantapolkua pitkin niemen kärkeen. Kylä on viehättävä ja rauhallinen. Turistien palvelut pelaavat hyvin jo näin sesongin alussa. Cavtat ei mene sydämeeni asti, mutta tässä kohtaa kevättä aurinko ja meri tekevät hyvää.

Cavtat

Cavtat

Illalla katsomme asuntomme parvekkeelta, kun aurinko laskee Adrianmereen. Majapaikkamme on edullinen kaksio kolmen sukupolven perheen talon ylimmässä kerroksessa. Bonuksena asunnossamme on aamuaurinkoinen terassi, parveke auringonlaskun suuntaan ja vielä erittäin kiinnostava kirjahylly, josta nappasin lomaluettavaa. En voi valittaa. Kaikki on hyvin. Paitsi se pieni ilmastohäpeä nalkuttaa taas vienosti omalletunnolleni.

Cavtat

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Minne matkustaa pääsiäisenä?

Minne matkustaa pääsiäisenä?

On tullut taas aika suunnitella sopivaa reissukohdetta pääsiäiseksi. Pääsiäisen minilomat ovat meidän perheessämme muodostuneet jo perinteeksi. Tässä pikakertaus viime vuosien matkoista. Mutta minne lähdemmekään tänä vuonna?

Pariisista se alkoi

Kun lapset olivat pieniä, luulin muutaman vuoden ajan, että omatoimireissut saavat unohtua joksikin aikaa ja nyt alkaa meilläkin aikakausi, jolloin käymme pakettimatkoilla etelässä ja käymme Bamse-klubeilla tai risteilemme Tukholmaan tai Tallinnaan, istumme ikuisuuksia pallomerien äärellä Itämeren aalloilla. Tulihan niitäkin kokeiltua eikä niissä mitään vikaa ole, mutta eivät ne tuntuneet omilta.

Sen jälkeen, kun esikoisemme oli jo aloittanut koulun, lähdimme ensimmäiselle kaupunkimatkalle pääsiäisenä. Ajatus Pariisista alkoi itää, kun kuopus piirteli päivät pitkät pelkkiä torneja. Mietin, että olisiko jo sopiva aika viedä lapset Eiffel-torniin.

Eiffel

Pariisissa oli niin mukavaa, että kävimme siellä vielä toisenkin kerran pääsiäisenä. Itse viihdyn Pariisissa hyvin ja voisin vain kävellä päivät pitkät kaupunkia ristiin rastiin. Lasten kanssa tuli tutustuttua myös metrolinjoihin ja suosikkipaikaksi muodostui tiedekeskus Villette.

Pariisin monet kasvot

Lontoossa ei voi pitkästyä

Yksi ikimuistoisimmista reissuista oli pääsiäislomamme Lontoossa. Muutama päivä oli aivan liian vähän siihen kaikkeen, mitä Lontoolla olisi tarjota. Olimme onneksi varanneet reippaasti aikaa museoille, kokonaiset päivät Natural History ja Science museoissa vierähtivät hetkessä ja lapsia oli vaikea saada illalla lähtemään pois.

Lontoo

Tämän matkan jälkeen olimme suorastaan hengästyneitä, niin paljon oli tekemistä. Ihme oikeastaan, ettemme ole vielä palanneet Lontooseen, sillä viihdyimme hyvin, vaikka sää oli harvinaisen kylmä. Lontoon matka oli erityisesti esikoisemme mieleen.

Lasten kanssa Lontoossa – metromatkoja ja museoita

Zürich yllätti positiivisesti

Jälleen koimme yhden viileän pääsiäisen, kun lähdimme Zürichiin. Kaupunki yllätti positiivisesti, siellä oli helppo liikkua julkisilla kulkupeleillä ja sopivasti näkemistä minilomalle. Taidetarjonta on yltäkylläinen ja maisemat Uetlibergiltä mainiot. Miinuksena on tietysti Sveitsin kalleus, mutta Zürichissä voi hyvin asua vaikka laitakaupungilla, sillä julkinen liikenne on niin sujuvaa.

Zürich

Kävimme myös junalla pikavisiitillä Fribourgissa, jossa olin aikoinaan au-pairina. Lapsetkin viihtyivät hyvin Sveitsissä, jopa niin hyvin, että tämä on kuopuksen suosikki pääsiäisreissuista.

Pääsiäisen pyrähdys Zürichissä

Comojärvellä oli ihanaa

Vaikka pidän kaikista reissuistamme, niin tämä oli omasta mielestäni yksi parhaista. Olin juuri toipumassa flunssasta, joten lämmin auringonpaiste ja jumalaiset maisemat olivat siihen tilanteeseen parasta lääkettä.

Comojärvellä riittää kauniita pikkukaupunkeja kapeine kujineen, veneretkiä ja jätskihetkiä, joten lapsetkin pysyivät tyytyväisinä. Tämä reissu kuuluu myös mieheni suosikkeihin. Teimme lisäksi päiväretken Sveitsin puolelle Luganoon.

Comojärvi

Vinkit Comojärvelle

Etelä-Ranskan vuorilla

Ranskarakkauteni oli koetuksella viime vuoden keväällä, kun lähdimme poikkeuksellisesti vappulomalle Etelä-Ranskaan. Sää oli sateinen ja lapset sairastelivat.

Rakkauteni on kuitenkin kestävää laatua, sillä lähtisin vaikka heti uudestaan. Nizzan lähellä on niin paljon kaunista: meri, vuoret ja ihanat pikkukylät. Asuimme Rigaudin kylässä kukkuloiden suojassa ja autoilimme upeissa maisemissa. Tämä ei ollut sattuneesta syystä lasten suosikkireissu, joten heitä voi olla vaikea suostutella lähtemään uudestaan.

Gorge du Cians patikkaretki

Etelä-Ranskan maisemateillä

Pääsiäinen 2019

No niin, nyt on liput varattu. Tällä kertaa toteutamme kuopuksen haaveen ja lähdemme Dubrovnikiin. Itse suhtaudun hieman epäillen liikaturismin jyräämiin kohteisiin, mutta ehkäpä löydämme majapaikan jostain lähistöltä ja käymme vain päiväretkellä ihmettelemässä tätä tuhoisan kaunista kaupunkia. Sitä paitsi onhan siinä Bosnia-Hertsegovina ja Montenegrokin lähellä.

Toivottavasti aurinko jo lämmittäisi meitä talven jähmettämiä ja maisemat olisivat komeat. Muuta en pyydä.

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Syysvärejä ja jumalaisia maisemia Dolomiiteilla

Syysvärejä ja jumalaisia maisemia Dolomiiteilla

Ylitämme Timmelsjochin solan Itävallasta Italiaan ja upeiden maisemien lisäksi silmiämme alkaa hivellä entistäkin kirkkaammat värit. Vuorten ja kukkuloiden rinteillä on yhä enemmän lehtikuusia, joiden ruska sävyttää maisemaa. Vihreän, oranssin ja keltaisen loisto yhdistyy siniseen taivaaseen. Onpa meillä onnea, kun saamme tämänkin nähdä.

Dolomiitit ruska

Majoitumme Val di Funesin eli Villnöβin laaksoon San Pietron (St. Peter) kylään Etelä-Tiroliin. Haluamme nähdä UNESCO:n maailmanperintökohteenakin tunnetun Dolomiittien vuoriston maisemia.

Airbnb-kämppämme taitaa olla hullunkurisin asunto, jossa olemme olleet. Astumme sisään lasiovesta, joka vie meidät suoraan ahtaaseen perinteisesti sisustettuun ruokailutilaan. Siitä kävelemme ultramodernin keittiön läpi ja tulemme isoon sokkeloiseen eteiseen, jossa ei ole ulko-ovea mutta kattoon asti ulottuvat valtavat tummat vaatekaapistot. Eteisestä on näkymä askeettiseen makuuhuoneeseen ja 70-luvulta peräisin olevaan kylpyhuoneeseen. Alkaa naurattaa. Tässä paikassa on luonnetta, jokaiselta vuosikymmeneltä jotain. Emäntämme Tanjan hymy on leveä ja kirkas kuin Tirolin aurinko. Tunnemme olevamme tervetulleita.

Val di Funes tonttu

Ulkona kukkapurkissa puutarhatonttu vartioi huonosti hoidettua pihaa. Musta kissa saapuu luoksemme ja asettuu taloksi. Kotoisaa.

Lähdemme ensin ajelulle kohti Grand Dolomite Roadia. Loppujen lopuksi ajamme sitä vain pienen osan, sillä täällä on yksinkertaisesti pakko pysähtyä vähän väliä katsomaan maisemia ja kuvaamaan. Näkymät ovat aivan ällistyttäviä, sää mitä parhain, parhaimmillaan kesäisen lämmin näin lokakuun puolivälissä.

Dolomiitit

Ensin jumitumme tien SS242 varteen paikkaan, jossa saamme katsella tien toisella puolen majesteettista Sassolungoa ja toisella puolella kohoavia Sella Towersin huippuja.

Dolomiitit Sella Towers
Sella Towers
Dolomiitit
Kurkistus heijastukseen vai toiseen todellisuuteen?
Dolomiitit
Sassolungo
Dolomiitit
Pilvinen hetki aurinkoisella matkallamme

Jatkamme kohti etelää ja käännymme Great Dolomite Roadille (Strada Dolomites) kohti Passo Pordoita.

Dolomiitit
Dolomiiteilla jokainen tie on maisematie
Dolomiitit
Ei hullummat näkymät tälläkään tauolla
Dolomiitit
Syksyä parhaimmillaan

Dolomiitit

Great Dolomite Road kulkee Bolzanosta Cortina d’Ampezzoon asti, mutta me pysähdymme Arabbassa lounaalle ja käännymme kohti pohjoista. Kierrämme San Martino in Badian (St. Martin in Thurn) kautta kotilaaksoomme.

Pysähdymme ennen auringonlaskua vielä ihailemaan Sass de Putiaa (Peitlerkofel) iltavalaistuksessa.

Dolomiitit
Peitlerkofel (Sass de Putia)

Dolomiitit

Seuraavana päivänä ajamme Val di Funesin itäiseen kolkkaan Zanser Almiin (Malga Zannes). Ohitamme Santa Maddalenan kylän ja St.Johannin (San Giovanni in Ranui) pienen kirkon. Maisema on häikäisevän vihreä.

Dolomiitit
Val di Funes
Dolomiitit Odle
St. Johannin pieni kirkko taustanaan Odlen vuorijono

Emäntämme Tanja pitää pientä hotellia Zanser Almissa ja olisimme voineet jättää auton ilmaiseksi heidän parkkipaikalleen, mutta hätäisinä ajamme maksulliselle parkkialueelle tarkoituksenamme vain pikaisesti katsella ympärillemme. Lapsella on lämpöä emmekä voi nyt lähteä patikoimaan. Katselen kaihoisasti lukemattomia reittiopasteita. Alun perin suunnittelin meille Adolf Munkel -reittiä tälle päivälle.

Kävelemme hetken kirkkaassa auringonpaisteessa ja piipahdamme hetkeksi metsän puolelle. Maisemaa hallitsevat Odlevuorten jyrkät seinämät. Tunnen oloni määrittelemättömän hyväksi juuri täällä.

Nautimme kahvit ja suussasulavat strudelit ravintolan terassilla. Aurinko lämmittää suomalaiselle iholle sopivasti, yritän imeä tämän kaiken valon ja koko seudun värit ja energian itseeni talvea varten.

Dolomiitit
Zanser Alm ja Odlevuoret

Juttelen hetken ravintolanpitäjän kanssa. Hän kertoo pitävänsä paikkaa auki vielä ensi viikon, sitten on aika levätä hetki ennen talvisesonkia ja kelkkailukautta. En tiennytkään, että kelkkailu on täällä merkittävin ajanviete. Ravintoloitsija sanoo myös haaveilevansa Suomen-matkasta, sillä hän on nähnyt kuvia Itä-Suomen järvistä. Me taas olemme unelmiemme vuoristomaisemissa juuri nyt. Hymähdämme molemmat itsellemme, ihminen tuntuu kaipaavan aina jotain erilaista, toisenlaiseen paratiisiin, vaikka itse asuisi näinkin jumalaisessa paikassa.

Dolomiiteilla yhdistyy niin moni itselleni mieluisa asia: mielettömät maisemat, lukemattomat patikointireitit sekä kivat kylät ja kaupungit. Pidän paljon Etelä-Tirolin pääkaupungista Bolzanostakin. Hintataso on kohtuullinen ja alueella pärjää hyvin saksalla, joka sujuu itseltäni paremmin kuin italia. Sääkin oli meille täydellinen, sillä emme ole kuuman kesän ystäviä, mutta nautimme syksyisestä lämmöstä täysillä.

Merkitsen paikan muistojeni laatikkoon, jossa päällä lukee ”Tänne palaan vielä”.

Dolomiitit

 

  • Tämä matka tehtiin lokakuun puolivälissä
  • Lensimme Müncheniin, vuokrasimme auton ja ajoimme ensin kolmeksi yöksi Itävallan Ladisiin. Sieltä ajoimme Val di Funesiin, jossa majoituimme myös kolme yötä.
  • Dolomiitit on upea kohde syksyllä, vaikka useimmat vuoristohissit ovatkin jo kiinni. Tätä mieltä on myös Maailman äärellä -blogin Heidi, joka matkaili samoilla seuduilla viikkoa myöhemmin. Seuraa Heidin blogia ja ihastu henkeäsalpaaviin kuviin ja uskomattomiin päiväpatikoihin!

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Serfaus–Fiss–Ladis Itävallassa – tekemistä koko perheelle

Serfaus–Fiss–Ladis Itävallassa – tekemistä koko perheelle

Tänä vuonna teimme syyslomalla vertailevaa tutkimusta Itävallan ja Italian Alpeilla, ja kumpikin voitti. Itävalta veti pidemmän korren lapsiperhekohteena ja Italiahan on aina hyvä valinta, ja Dolomiitit erityisesti maisemakuumeiselle kohtalokas kohde.

Itävallasta valitsimme Serfaus-Fiss-Ladisin alueen tukikohdaksemme, koska netistä päättelimme, että siellä olisi vielä useita kabiinihissejä toiminnassa. Syyslomaviikkomme (viikko 42) oli alueen kesäkauden viimeinen viikko, joten ihan ylimmille harjanteille emme enää päässeet, mutta kahden kilometrin korkeudessa oli meille riittävästi puuhaa, polkuja tallattaviksi ja vuorimaisemia ihailtavaksi. Ladis on noin kolmen tunnin ajomatkan päässä Münchenistä ja matkaan on helppo yhdistää retkiä myös Liechtensteiniin tai Italiaan.

Laudeggin linna
Laudeggin linna näkyi komeasti asuntomme ikkunasta

Asetuimme Ladisin kylän alarinteille Ladis Living -nimiseseen huoneistohotelliin. Majapaikka veti puoleensa siksi, ettei sisustus ollut ihan perinteistä tirolilaistyyliä vaan modernisoitu versio siitä. Kaikki oli uutta ja siistiä ja huippu-urheilijalta näyttävä emäntämme oli oikein avulias. Saimme häneltä näppärät Super. Sommer. Card. -kortit, joilla pääsimme matkustamaan ilmaiseksi kaikilla hisseillä, Serfauksen kyläjunalla ja vaellusbussilla. Tosin viimeksi mainittu jäi kokematta, sillä se kulki kovin harvakseltaan.

Laudeggin linna Ladis
Laudeggin linna Ladisin kylästä katsottuna

Lähdimme ensimmäisenä aamuna kipuamaan kohti Ladisin kylän ylärinteitä. Astuimme Sonnenbahnin kyytiin, joka vei meidät naapurikylä Fissiin. Siitä jatkoimme Möseralmbahnin kyydissä ylemmäs melkein kahden kilometrin korkeuteen. Aseman vieressä oli mahtava puuhamaa lapsille: pieni lumimäki rengaslaskua varten, lentorata, hyppytorni, trampoliini, keinuja, vuohia rapsutettavaksi yms. Osa huveista oli maksullisia. Vierestä lähti myös raidekelkkarata Fisser Flitzer, jolla pääsisi laskemaan yli 40 km/h pari kilometriä alamäkeen. Lapsia jäi ehkä harmittamaan, kun vanhemmat jänistivät tästä mahdollisuudesta.

Ladis Sonnenbahn
Näkymiä Sonnenbahnin kyydistä
Fisser Flitzer raidekelkka
Fisser Flitzer raidekelkan lähtöpaikka

Lähdimme Möseralmista kävelemään pitkin Panorama Genusswegiä eli maisemanautintojen tietä kohti seuraavan hissin asemaa. Kävelymatka oli juuri sopiva eikä vastalauseita ehtinyt kuulua. Sunliner-hissillä pääsimme alas Serfauksen kylään, josta lähdimme taas ylös parin kilometrin korkeuteen. Komperdellin väliasemaa korkeammalle emme nyt päässeet. Tuuli oli navakkaa, joten laitoimme nopeasti takit päälle ja huput korville. Etsimme evästauolle suojaisan paikan ja saimme taas nauttia kesäisen lämpimästä auringonpaisteesta ja hienoista maisemista.

Panorama genussweg
Maisemapolkua pitkin oli helppo tallustaa, vastaan tuli lastenrattaitakin.
Serfaus
Eväshetkemme maisema

Jatkoimme patikointia pitkin Piratenwegiä. Merirosvoteemainen parin tunnin patikkapolku oli hieman lapsellinen meidän esiteineillemme, mutta mukavasti niistä aarrearkuista sai hyvän syyn pysähdellä ja tauottaa kävelyä ja napsia samalla muutaman kuvan.

Serfaus
Maisemia merirosvopolun varrelta
Serfaus
Kappeli Komperdellin väliaseman lähellä. Maisemapenkki houkutteli istumaan hetkeksi.

Posket punaisina ulkoilusta palasimme Komperdell Mittelstationille, laskeuduimme Serfausin kylään ja vielä alemmas kyläjunalla. Seuraava vaellusbussi olisi lähtenyt vasta 50 minuutin päästä, joten lähdimme kävelemään kohti Fissin kylää, jotta ehtisimme vielä Ladisiin vievän Sonnenbahnin kyytiin ennen kello viittä, jolloin hissi suljettiin. Onneksi matkaa oli vain pari kilometriä ja laakson syksyiset värit tekivät patikasta mukavan.

Serfaus
Matkalla Serfausin kylästä Fissiin
Fiss
Tie Fissin kylään
Ladis
Ladisissa kotinurkilla käännyin katsomaan perässäni kuuluvaa askelten kopsetta. Kaksi kuvankaunista kantturaa oli näemmä iltakävelyllä ja paimen ohjasi heidät keskelle kylätietä.

Meistä kaikista oli hauskaa matkustaa kylästä toiseen kabiinihisseillä ja katsella maisemia. Lyhyet patikat hissiasemien välillä tekivät päivästä itselleni mieluisan. Lisäksi joka asemalla ja kylissä näyttää olevan hengästyttävä määrä tekemistä lapsille: peilitaloa, leikkipuistoja, kelkkaratoja, lapsille suunniteltuja patikkareittejä, geokätköilyä jne. Lokakuisella viikolla leikkipaikoilla oli vielä mukavan väljääkin.

Serfaus–Fiss–Ladis on kaikin puolin hyvä kohde lapsiperheelle.

Ladis
Ladis

 

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Länsirannikon helmiä

Länsirannikon helmiä

Länsirannikko on jäänyt minulle tuntemattomaksi. Olen kasvanut Hämeessä, reissannut ja asunut idässä, tottunut järvimaisemaan ja erityisesti viime vuosina kaivannut jatkuvasti Lapin avariin maisemiin. Muutamaa pikaista työmatkaa lukuun ottamatta olen käynyt lännessä häpeällisen vähän. Olisiko lännellä jotain kiinnostavaa tarjota? Tämän kesän ilmansuunnan meille määritteli Nick Cave, joka esiintyi heinäkuun lopussa Porissa. Mies pääsi viimein näkemään Caven livenä ja minä päätin lähteä lasten kanssa kyytiin.

Koska jazzit nostavat alueen majoitushintoja pilviin, jäimme ensin kahdeksi yöksi Sastamalaan luomutilalle. Asustimme navetan päädyssä viihtyisässä mökkimäisessä asunnossa ja nukuimme hyvät unet seinän laajuisen koivumetsätapetin tunnelmassa. Aamulla kävimme katsomassa mullikoiden märehtimistä ja korvien heilutusta, rapsutimme talon koiria ja yritimme nähdä vilauksen piileskelevistä kissoista.

Länsirannikon roadtrip
Mukavat naapurimme

Rauman pihat ja pitsit

Päivä oli harmaa mutta leppoisan lämmin ja minä halusin viimein nähdä Rauman. Ajelimme kaatosateessa kohti pitsikaupunkia. Se oli ensimmäinen sadepäivä Raumalla sitten juhannuksen, kertoi Rauma-guru Saana Jaakkola (Live Now Dream Later -blogin kirjoittaja). Sade hiipui onneksi pelkäksi tihkuksi ja tepastelimme tyytyväisinä idyllisessä vanhassa kaupungissa, kurkistelimme pihoille, vaikka Pitsiviikot olivat alkamassa vasta seuraavana päivänä.

Länsirannikon roadtrip
Suomen kapein katu Kitukränn
Länsirannikon roadtrip
Kukkivia kenkiä raumalaisella pihalla

Söimme perjantaipizzat Osteria da Filippossa ja jälkkärikahvilla kävimme nauttimassa vaniljamunkkeja Kontion kahvilassa. Näin se loma aloitetaan terveellisissä merkeissä.

Seuraavan kerran Raumalla käydessä täytyy ehdottomasti tähdätä Pitsiviikkojen aikaan, sillä olisin oikein mielelläni kierrellyt kirpputoreja ja Vanhan Rauman pihoja. Mutta meillä oli jo kiire eteenpäin.

Länsirannikon roadtrip
Nyplääjien pitsimyymälä

Lue Saanan blogista lisää Raumasta.

Matkalla Vöyriin

Autoilu pitkin länsirannikkoa ei sinänsä sykähdyttänyt. Laakeat peltomaisemat ja Suomelle tyypilliset tienvarsipusikot aivät antaneet sen kummempia elämyksiä matkan varrella. Sopivia lounaspaikkojakaan ei ihan joka risteyksessä ollut. Ehkä hyvä niin, sillä päädyimme lopulta kurvaamaan Kaskisiin lounaalle ja löysimme Sinisen hetken. Astuimme sisään ravintolaan ja ilahduimme jo vastaanotosta: punainen matto ja sievä kissa, tuo suloinen hovimestari.

Länsirannikon roadtrip
Tervetuloa Siniseen hetkeen

Sinisen hetken saaristolaispöytä oli myös mukavaa ja maukasta vaihtelua tienvarsisyöttölöiden pizzaburgerlistoille. Lounasravintola on aivan rannassa ja katetulta terassilta oli mukava katsella merelle, vaikka tihkusade oli jälleen seuranamme. Jos sää olisi suosinut, olisin mielelläni jäänyt hetkeksi kiikkumaan rannalla rivissä seisoviin keinuihin ja tuijottelemaan Kaskisten ja Eskön välistä tyyntä salmea.

Länsirannikon roadtrip

Vöyrillä yövyimme hevostilalla, jossa ei tosin ollut yhtäkään pollea paikalla. Hevoset nauttivat kesälaitumen vihreydestä jossain toisaalla ja me asuimme yleensä ratsastusleiriläisten käytössä olevassa mökissä.

Päivä Powerparkissa

Tässä vaiheessa alkoi jo harmittaa enemmänkin tämä matka-ahneus eli kiire, sillä Vaasan edustan Merenkurkun saaristo oli melkein kivenheiton päässä, mutta siihen ei ollut nyt aikaa, sillä lapsille oli luvattu päivä Powerparkissa Alahärmässä. Itse en osaa huvipuiston huimia vuoristoratoja arvostaa, mutta mitäpä sitä ei lastensa vuoksi tekisi. Jään haaveilemaan Merenkurkun De Geer -moreeneista ja drumliineista, maailmanperintökohteen merkillisestä maisemasta.

Länsirannikon roadtrip
Powerparkin vuoristoradat olivat lasten mieleen

Kalajoki ja Vattajanniemi

Seuraava majapaikkamme oli Kalajoen vanhan kaupungin eli Plassin keskellä. En tiennyt Kalajoesta aiemmin muuta kuin hiekkasärkät, joten vanhan kaupungin idylli oli todella mukava yllätys. Plassin kukkivasta rantapolusta kirjoitinkin jo aiemmin.

Plassin rantapolku

Aamu Kalajoella oli kirkas ja auringon säteet tuntuivat nopeasti armottomana paahteena päälaella. Meren rantaan olisi siis päästävä. Hiekkasärkkien sijaan ajoimme Kokkolan puolelle Lohtajan Vattajanniemelle. Vähemmän tunnettu, mutta kehuttu kohde veti nyt pidemmän korren kuuluisien Kalajoen hiekkojen nenän edestä. Olipa upea päivä. Emme ole varsinaisia rantaolioita, mutta Vattajanniemen hienolla hiekalla, vilpoisan meren äärellä, oli mukava viettää kuuma päivä. Lapset viihtyivät vedessä tuntikausia.

Länsirannikon roadtrip
Vattajanniemellä oli tilaa leiriytyä upealle rannalle. Taustalla näkyy Ohtakari, jonne pääsee niemeltä kannastietä pitkin.
Länsirannikon roadtrip
Merinätkelmä viihtyy hiekkaisella rannalla
Länsirannikon roadtrip
Näkymä Vattajanniemen ja Ohtakarin välisen kannaksen toiselle puolen, jossa tuuli puhalsi voimakkaammin. Luonto on muovannut rantaan kaikkein pienimmille sopivia helppoja kahluualtaita.
Länsirannikon roadtrip
Ohtakari

Paluumatkalla pyörähdimme katsomassa armeijan harjoitusalueita. Portti alueelle oli auki nyt, kun harjoitukset olivat jo päättyneet. Kalajoelle palattuamme kävimme myös katsomassa jo hiljenneitä hiekkasärkkiä. Valtava hiekkaranta oli vaikuttava näky. Olimme kuitenkin tyytyväisiä päiväämme Vattajan hiljaisemmilla hiekoilla.

Länsirannikon roadtrip
Kalajoen hiekat ilta-auringossa

Vattajanniemestä ja Ohtakarista voi lukea lisää Retkipaikasta ja Mutkia matkassa -blogista.

Tiedehommia Oulussa, rantaelämää Hailuodossa

Oulun pääkohteemme oli tiedekeskus Tietomaa, joka yllätti meidät iloisesti. Kuvittelin etukäteen mielessäni pienen tiedekeskuksen, joka on koluttu nopeasti läpi, mutta viihdyimmekin Tietomaassa tuntikausia. Puuhaa riitti koko porukalle sulkemisaikaan asti.

Seuraavana päivänä helle jatkui polttavana ja me lähdimme Hailuotoon. Ajoimme lauttaan Oulunsalon lauttarannasta tuulimyllyjen varjosta. Meri oli ihmeellisen tyyni.

Länsirannikon roadtrip
Merellä

Ajoimme suoraan Hailuodon länsirantaan Marjaniemen majakalle ja asetuimme iltapäiväksi hiekkaiselle rannalle. Vesi oli yllättäen huomattavasti lämpimämpää kuin Vattajanniemellä. Kuuma päivä meni vedessä lilluessa ja rannalla kävellessä.

Länsirannikon roadtrip
Marjaniemen majakka
Länsirannikon roadtrip
Näillä pitkospoluilla olisin viihtynyt pidempäänkin
Länsirannikon roadtrip
Töyrään yli ja rantaan
Länsirannikon roadtrip
Rannalla
Länsirannikon roadtrip
Tiira tarkkailee kivellä. Marjaniemen rannalla kivikko ja hieno hiekka vuorottelivat.
Länsirannikon roadtrip
Seurasin pitkään lokkien puuhia. Poikaset seurasivat kiihkeinä ja nälkäisinä emoaan, koputtelivat sen nokkaa ja anelivat kirkuen, kunnes emo viimein pullautti mahastaan niille jotain syötävää.
Länsirannikon roadtrip
Lautalla takaisin Ouluun yöksi

Kotimatka Savon kautta

Päätimme koukata Savon kautta kotimatkallamme, ilmainen yöpymispaikka kauniin Puulan rannalla houkutteli kiertämään tuttuihin järvimaisemiin. Rannikkoreissu tarjosi meille rannattomia aavoja merimaisemia, tasamaata ja upeita hiekkarantoja, mutta Järvi-Suomi on Lapin ohella silti lähempänä sydäntäni.

Länsirannikon roadtrip
Kaunis kaunis Puulajärvi tarjosi meille taas parastaan

Lähtisinkö uudestaan?

Länsirannikolla on upeita rantoja ja viehättäviä pikkukaupunkeja. Lisäksi saimme kokea välähdyksiä maaseudun idyllistä ja mutkattomuudesta: majapaikkoja, joihin olimme tervetulleita, vaikka emännät olivatkin muualla. Ovet olivat auki meille ja asetuimme vain taloksi. Luottamusta ja vieraanvaraisuutta.

Samalla mietin majapaikkojemme hinta-laatusuhdetta: Vaikka mielelläni tukisin kotimaan matkailua ja lentäisin vähemmän, en voi olla vertailematta majapaikkoja ulkomaan matkoihimme ja viime kesien Lapin-reissuihin. Ulkomailla ja Lapissa olemme saaneet niin paljon enemmän vastinetta rahoillemme. Sinänsä sympaattiset maalaismaisemat ja viehättävät mökit olivat kaikki toimivia, mutta muistelin kärpäsiä täynnä olevassa hyyskässämme kaiholla muutaman viikon takaista majoitustamme Tallinnassa: ihana tyylikäs kolmiomme Kadriorgin kapunginosassa vanhassa puutalossa, kaikin mukavuuksin, alle puolella hinnalla verrattuna näihin suihkuttomiin mökkeihimme.

Ymmärrän, että täällä kysyntää majoitukselle on vähemmän ja Suomi on kallis maa, mutta jo Lapissa olemme yöpyneet todella hyvin varustelluissa ja kivoissa paikoissa, joissa hinta-laatusuhde on kohdillaan. Tämä saa miettimään. Samalla hinnalla saisimme niin paljon enemmän muualla. Mutta saisimmeko sitten nauttia Vattajan ja Hailuodon ainutlaatuisista maisemista ja puhtaista rannoista? Ehkä Lappi vie vielä toistaiseksi voiton kotimaan matkailussa.

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa