Edellisestä Norjan-reissusta on jo melkein vuosi, ja nyt kun seuraava matka lähestyy, tekee mieli palata vielä viime kesän tunnelmiin.
Norjan maisemat ovat vertaansa vailla, vuonot ja vuoret sykähdyttävät joka kerta. Kuuluisimmat kohteet ovat aina näkemisen arvoisia, mutta itselleni ne Norjan ikimuistoisimmat elämykset löytyvät usein jostain nurkan takaa tai, kuten viime kesänä, takapihalta.
Muistan erityisesti sen sunnuntain, kun aamulla istuin kahvikupin ääressä majapaikkamme keittiössä ja katsoin ikkunasta ulos. Kuuntelin takapihan perukoilla virtaavan kosken kohinaa, ja kun katsoin sen toiselle puolelle jyrkkään rinteeseen näin siellä ryöppyävän vesiputouksen. Jos kurkotin pääni aivan ikkunan viereen näin kaistaleen taivasta.
Kohina ja virtaava vesi ovat erottamaton osa Norjaa. Jokainen näistä lukemattomista putouksista olisi valtava nähtävyys Suomessa.
Samana iltana lähdimme kävelylle unisen kylän laidalle. Yritimme edetä ensin joen toisella puolen, mutta pusikkoinen polku oli veden vallassa ja käännyimme takaisin sillalle.
Nousimme Hjølmo fjellvegiä pitkin hieman ylämäkeen kohti tuntureita. Kohinan volyymi kasvoi. Lopulta pusikoiden läpi näkyi kunnon kuohuja.
Alas kosken reunalle ei näkynyt minkäänlaista polkua, joten lähdin varovasti laskeutumaan liukasta rinnettä ja laskettelin loppumatkan peppumäkeä tasanteelle. Siinä oli selvästi käynyt joku muukin. Jotain polun tapaista oli alkanut muodostua töyräälle, ja kosken yli oli joku ripustanut vaijerin. Jonkun oma leikkipaikka.
Ihastelin pientä putousta tyynessä illassa. Ihana rauha, veden voima, upea maisema. Norjassa on aina jotain ihmeellistä nurkan takana.
Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa
Matkoja, retkiä, hetkiä 