Hikeä ja kyyneliä Saana-tunturilla

Hikeä ja kyyneliä Saana-tunturilla

Lapin ja Pohjois-Norjan kiertomatka, osa 7

Aamulla meillä ei ole kiire mihinkään. Ei pakkaamista, ei siivoamista. Edessä on vain kiipeily Saanalle, pikku juttu siis vain. Edellisenä päivänähän kuulimme, että huonokuntoiseltakin siihen menee vain kaksi ja puoli tuntia.

Päätämme jakaantua kahteen retkikuntaan. Ensin kiipeän minä yksin (hämmentävä kokemus muuten lasten kanssa reissatessa) ja sen jälkeen vanhempi poika isänsä kanssa. Nuorimmainen on vielä lievästi järkyttynyt edellisillan räkkäpatikasta kolmen valtakunnan rajapyykille, joten hän tyytyy lähiympäristön tutkimiseen tällä kertaa.

Aloitamme päivän Kilpisjärven luontokeskuksesta, joka on vain muutaman sadan metrin päässä majoituksestamme. Talolta on mukavat näkymät sekä Saanalle että Kilpisjärvelle. Opimme paljon uutta Kilpisjärvestä, sen historiasta ja luonnosta. Yritän jälleen painaa mieleeni lisää arktisia kasveja, joihin olen kovin ihastunut tämän rengasmatkan aikana.

cof

cof

cof

Saan kyydin Retkeilykeskukselle, jonka takaa alkaa polku Saanalle. Alkumatkan kuljen pitkospuita pitkin ja huomaan pian, että matkan varrella on maasto täynnä Saanan 100 kasvia -kylttejä. Mikä mainio mahdollisuus opetella lisää kasveja! Tämän hienon kasvitieteellisen matkan takana on Helsingin yliopiston Kilpisjärven biologisen aseman palvelukoordinaattori Rauni Partanen, joka osallistuu yksityishenkilönä Suomi Finland 100 -tapahtumaan tällä asiantuntevalla teollaan.

cof

Pitkospuut kulkevat tunturikoivikossa kunnes saavun risteykseen, josta lähtevät portaat Saanalle ja polku Saanajärvelle. Lähden kiipeämään. Koivikko jää alapuolelle ja pysähdyn katsomaan taakseni kohti Malla-tunturia, tuota Saanan hentoa morsianta.

cof

cof

sdr
Malla

Portaiden purkutyöt ovat jo alkaneet, mutta alkuosa on vielä jäljellä. Kulku sujuu helposti ja mukavasti. Jyrkimmästä kohdasta on portaat jo poistettu ja askeltamisessa saa olla tarkkana. Täältä katsottuna Malla näyttää jo kovin pieneltä.

cof

cof

Ylhäällä kulku on tasaisempaa ja nousu loivaa. Maasto on kivistä. Katson ylöspäin sinne missä Saana ja taivas kohtaavat ja luulen, että siellä on huippu. Vaan eipä olekaan vielä. Huipun takaa paljastuu uusi ”huippu” ja sieltä ilmestyy jälleen lisää laskeutuvia kiipeilijöitä. Menen tähän samaan halpaan vielä monta kertaa. Aurinko paistaa lämpimästi ja hiki valuu. Olen varautunut hyttysten hyökkäykseen pitkillä hihoilla ja lahkeilla sekä hyttyskarkotteella suihkutetulla huivilla. Ötökät eivät tänään kiusaa, mutta vesipullon pohja alkaa vähitellen häämöttää. Välillä on pysähdyttävä nauttimaan upeasta maisemasta.

cof

cof

Saavun viimein huipulle ja kaivan vasta muutama päivä sitten uusitusta postilaatikosta Saanan vieraskirjan ja jätän sinne puumerkkini.

cof
Huipulla!
cof
Uutuuttaan kiiltävä Saanan kävijäkirjan laatikko

Kierrän huippua jaa ihailen maisemia jokaiseen suuntaan. Astun muutaman askeleen Saanan jyrkän rinteen suuntaan ja huomaan, että siellä näkyy Tsahkaljärvi.

cof

”Tsahkaljärvi”

Yhtäkkiä kuulen mielessäni äitini äänen, joka sanoo ”Tsahkaljärvi”. Syvälle jääneistä muistoista nousee äitini ääni, joka suunnittelee Kilpisjärven hiihtoretkiä. Tämä oli rakas paikka hänelle.

Tuli äitiä ikävä ja itku sen myötä. Suru yllätti takavasemmalta.

Kiitos äiti, että suostuttelit silloin kauan sitten erään vastahakoisen abiturientin hiihtoporukkasi mukaan Kilpisjärvelle. Häälyin jossain kirjoitusten, pääsykoelukujen, pätkätöiden ja Interrailien välitilassa, kun porukastanne yksi joutui peruuttamaan matkansa ja peti Retkeilykeskuksen mökissä vapautui. Siihen aikaan ajatus kahdeksasta murtomaahiihtotunnista päivässä kuulosti tylsimmältä mahdolliselta ajankäytöltä, mutta sinä osasit vetää oikeasta narusta. ”Sieltä voi helposti käydä päiväretkellä Tromssassa”, sanoit ja niin minä lähdin mukaan.

Ne olivat hienoja päiviä.

Lähdin vielä toisenkin kerran mukaan. Pakkasin tenttikirjat rinkkaan ja majoituin naapuriinne biologiselle asemalle, maksoin siitä opiskelijana vain muutaman markan. Silloin hiihditte jo omalla porukalla ilman opasta, tunsitte reitit ja maastot, ja sinun pettämätön suuntavaistosi toi meidät perille pahimmassakin myräkässä. En ikinä unohda niitä aurinkoisia päiviä, kun sujuttelimme ristiin rastiin tunturien rinteillä hangen kantaessa. Vapaus, rauha ja jumalaiset maisemat!

Kuolemastasi on nyt kulunut vajaa vuosi, etkä enää vuosiin pystynyt hiihtämään. Sukset kantoivat sinua kyllä ihmeen uskollisesti vielä silloin, kun kävelysi alkoi olla vaikeaa.

Nämä olivat sinun maisemiasi ja kiitos, että esittelit meidät. Minäkin pidän tästä paikasta. Aion tulla uudestaan.

cof

cof

Yritän koota itseni mutta kyyneleet vain valuvat. Onko surutyö jäänyt kesken, kun se näin yllättää? Piiloudun ison kiven taakse ja syön evääni. Katselen tätä ihmeellistä maisemaa ja muistelen äitiä.

sdr

cof

Viimein saan silmäni kuivattua ja on aika lähteä laskeutumaan. En vieläkään ole saanut tarpeekseni näistä näkymistä ja pysähtelen kuvaamaan yhä uudestaan. Yritän pitää pysähdykset lyhyinä, sillä tajuan miten paljon aikaa on kulunut ja toinen retkikunta odottaa jo vuoroaan.

sdr

cof

cof

Jyrkimmällä kohdalla jalkani jo tutisevat. Onneksi alempana odottavat portaikon rippeet, joten pääsen harppomaan vauhdilla. Kunnes pysähdyn äkisti. Aivan jalkojeni juuressa minua tapittaa nuori sinirinta hämmästyttävän pelottomana. Tuijotamme toisiamme hetken. Yritän hapuilla kameraa välttäen äkkinäisiä liikkeitä, mutta ehdin ottaa vain yhden räpsyn ennen kuin lintu pyrähtää matalan tunturipajukon suojiin.

cof
Rohkea nuori sinirinta, vielä ei näy sinistä rinnassa

Alhaalla odottavat mies ja lapset. Palaan mökille nuoremman lapsen kanssa hikisenä, mutta onnellisena. Olo on seesteinen itkun jälkeen.

Löydän jääkaapista oluen. Harvoin juon olutta, mutta kylläpä huurteinen maistuu tuon urakan jälkeen. Olo on hieman syyllinen. Retkikunta numero kakkosen kiipeily jää puolitiehen, sillä on jo ilta ja tummat sadepilvet nousevat nopeasti sinä iltana. Itse sain nauttia neljä tuntia Saanan maisemista. Lähden ostamaan miehelle uuden oluen sen pikaisesti hävinneen tilalle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Tämä retki tehtiin heinäkuun lopussa. Yhteensä patikka Saanan huipulle ja takaisin on noin kahdeksan kilometrin pituinen. Vauhdikas mökkikylän isäntä kertoi retken vievän noin kaksi ja puoli tuntia huonokuntoiseltakin, mutta kokemukseni perusteella suosittelisin suhtautumaan paikallisten puheisiin varauksella ja varaamaan aikaa maisemien ihailuun:)

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Mainokset

Ivalosta Karigasniemelle

Ivalosta Karigasniemelle

Kiertomatka Lapissa ja Pohjois-Norjassa, osa 1

Kello on vasta 7:50 aamulla, kun astelemme lentokoneesta Ivalon lentokentälle. Sää on harmaa ja lämpöasteita +11. Katson lämpömittaria ja ajattelen kaihoisasti sitä villapaitaa, jonka otin täyteen ahdetusta matkalaukusta viime hetkellä pois. Optimisti taidan olla.

Lähdemme vuokra-autolla ajamaan kohti Inaria. Kun kello 9:02 Siidan eli yhdistetyn Saamelaismuseon ja Metsähallituksen Ylä-Lapin luontokeskuksen ovet avautuvat, oven takana odottavat bussilastillinen kiinalaisia ja me. Tämä on kyllä varmasti ensimmäinen kerta (ja kenties viimeinen), kun meidän perhe on museossa heti aamusta avaamisaikaan.

Siidassa näemme Juuret-näyttelyn valokuvia, opimme saamenkielen alkuperästä ja murteista sekä eri alueiden puvuista. Kuinka vähän tiedänkään saamelaisista. Opin muun muassa sen, että saamen kielessä on poroja koskevia termejä tuhansia, kuumailmapallo on saameksi báhkkaáibmosbáppa ja että karvakenkiin eli nutukkaisiin laitettiin heinää lämpöeristeeksi. Luen palasia historian varrelta, mutta en ehdi syventyä kaikkeen, sillä minua odotetaan jo. Samassa salissa kiertää luontotietoa vuodenaikojen mukaan jaoteltuna. Yritän painaa mieleeni kasveja ja lintuja.

maa
on erilainen
kun sillä on asunut
vaeltanut

ote Nils Aslak Valkeapään runosta

Jälkikasvu viihtyy hetken lapsille tarkoitetussa Kentänpäässä-näyttelyssä ja sen jälkeen kävelemme ulkomuseon polun. Näemme erilaisia laavuja ja mökkejä, kullanhuuhdontapaikan puron varressa ja porosuojan, jonne kesyimmät porot hakeutuivat pahimpaan räkkäaikaan.

cof
porosuoja

 

sdr

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tänä vuonna puolukka kukkii myöhään

Syömme lounasta Siidan kahvilassa ja lähdemme keskustaan ostamaan ruokaa ja kylmäkalleja. Ihmettelen, että miksi kaupassa ei ole valmiiksi pakastettuja kylmäkalleja. Luulen, että moni matkalainen voisi napata termopussiin poroa tai muuta Lapin herkkua mukaan, jos saisi samalla kylmiä kylmäpatruunoita kassiin. No, meidän on luotettava siihen, että ruuat säilyvät kylmäkassissamme Kielajoen majapaikkaamme asti.

Tiivis pilvipeite alkaa rakoilla ja lämpötila nousee kohisten. Ainahan Lapissa on hyvä sää, parempi kuin etelässä.

sdr

Kun astumme ulos kaupasta, puhelimeen kilahtaa viesti lapsuudenystävältäni Päiviltä, joka on juuri edellispäivänä saapunut Inarin mökilleen. Saamme kutsun iltapäiväkahville. Pääsemme nauttimaan kahvia ja Inarin tarinoita mökin terassille muhkean ulkopöydän ääreen kauniin Inarinjärven rantaan.

Mökkiä on rakkaudella ja hartaudella rakennettu vuosikausia. Sen jokainen yksityiskohta on mietitty ja vaivaa säästelemättä useimmiten omin käsin tehty. Olen vaikuttunut. Päivi asui Inarissa parikymmentä vuotta sitten ja osa sisintä näyttää jääneen seudulle pysyvästi. Hänen miehensä Timo oli perustamassa Siidaa ja on edelleen vahvasti kiinni Inarissa, vaikka uudet luontokeskukset ovat jo kutsuneet.

cof

Kahvin ja tilusten katsomisen lomassa kuulemme mielenkiintoisia juttuja. Katsomme järven pintaa, joka on jälleen harvinaisen korkealla ja kuulen ensimmäistä kertaa Paatsjoen voimalaitoksesta, joka myytiin Neuvostoliitolle 1950-luvulla. Vähänpä ymmärsivät Helsingin herrat tekojensa seurauksia. Nyt venäläisillä on valta säädellä Inarinjärven vedenpinnan korkeutta. Inarilaiset ovat joutuneet urakoimaan rantametsien hakkuu-urakan parissa, menettäneet maitaan ja hiekkarantojaan järven syliin.

Siidan laajennustyöt ovat alkamassa lähiaikoina ja samalla on tarkoitus uudistaa näyttelyitä. Kahdessakymmenessä vuodessa on moni asia muuttunut. Saamelaiset ovat vuosien varrella voimaantuneet ja he ovat varmasti enemmän mukana uuden Siidan suunnittelussa. Timo huomauttaa nykyisen näyttelyn näkökulman olevan alkuperäiskansaa eksotisoiva ja romantisoiva, se näyttää ne heinäkengät ja poronhoidon. Saamelaiset ovat niin paljon muutakin. Havahdun tietämättömyyteeni, taidan olla tyypillinen turisti, joka laittaa sujuvasti saamelaiset lokeroon, jossa heillä on kivan värikkäitä vaatteita ja erityinen suhde luontoon. Ymmärrän oman naiiviuteni.

En tiedä mitkä ovat uuden Siidan näkökulmat ja painotukset, mutta sen tiedän jo, että haluan palata sitä katsomaan, kunhan valmistuu. Mukavaa, kun on syy palata Inariin.

Kiitos siis Päivi ja Timo, kun avarsitte näkökulmiani ja kiitos, että sain nähdä teidän pieteetillä rakennetun mökkinne.

Pyrähdämme vielä Timon vinkkaamalle maisemapaikalle Tuulispään linkkitornin juurelle. Ylhäältä avautuvat mainiot näkymät häikäisevän siniselle Inarinjärvelle ja sen lukuisille saarille.

cof

Ajamme illaksi majapaikkaamme Giellajohkan eli Kielajoen rantaan. Majoitus ja ravintola ovat aivan Kaamasen ja Karigasniemen välillä kulkevan tien varressa. Olemme varanneet pienen huoneiston ensimmäiseksi yöksi. Astumme autosta keskelle pörrääviä ampiaisia, paarmoja ja hyttysiä ja säntäämme ensin sisään ravintolaan, jossa on mukavan kodikas ja rauhallinen tunnelma. Kahvileivät näyttävät houkuttelevilta, samoin a la carte -listan vaihtoehdot. Saamme tiskiltä avaimet.

kartta
Lähde: Google Maps

cof

Uudehkon majoitusrakennuksen päätyasunto on kivasti sisustettu, hyvin varusteltu ja viihtyisä. Työnnämme ruuat jääkaappiin ja päätämme sittenkin syödä illallisen Giellajohkan ravintolassa, sillä lista näytti niin hyvältä. Syön aivan erinomaisen kala-aterian: paistettua ahventa ja harjusta perunapyreen ja parsan kanssa. Kehuessani annostani emäntä kertoo, että kala on läheisestä karusta ja puhtaasta järvestä, joten herkullinen maku on taattu. Lapset syövät poroburgerinsa tyytyväisinä ja mies kehuu porokeittoaan.

Yhtäkkiä sisään juoksee kaksi noin kymmenvuotiasta poikaa ämpärit käsissään esittelemään emännälle kalansaalistaan. Perässä saapuvat isät, jotka kertovat pojilla olleen todella hauskaa kalastusretkellään. Emäntä antaa retkeläisille mukaan savustuspuruja.

Silitämme vielä hetken talon kissoja ennen kuin poistumme mukavaan kämppäämme hyvillä mielin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kielajoki

Juttelen aamulla avaimia palauttaessa vielä hetken emännän kanssa. Piha-alueen rakennustöiden syy selviää. Revontulimatkailun buumi on ehtinyt Kaamaseen asti, joten Giellajohkaan rakennetaan uusia revontulimökkejä, joissa on isot ikkunat pohjoiselle taivaalle ja sängyt sopivasti aseteltuina ikkunan ääreen. Ennen alueen majoituspaikat olivat keskitalvella kiinni, mutta nyt riittää tulijoita etenkin Aasiasta.

Toivotan Giellajohkalle onnea ja menestystä, sillä minulle jäi paikasta erittäin mukava tunne. Samalla se asetti riman kovin korkealle kiertomatkamme majoitus- ja ravintolapalveluille.

Jatkamme autoilua Karigasniemen suuntaan. Tietyöt hidastavat matkaa, mutta onneksi meillä ei ole kiire. Lumihuippuja alkaa näkyä. Ylitämme Inarijoen ja siirrymme Norjaan.

cof

Viikon automatkalla näimme, koimme ja opimme niin paljon. Seuraavassa osassa lähdemme kohti Nordkappia.

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Taidetta ja eläimiä Orimattilassa

Taidetta ja eläimiä Orimattilassa

Kuulin jokin aika sitten, että Orimattilassa sijaitsevassa Villa Roosassa on nyt viimeistä kesää meneillään nykytaiteen kesänäyttely. Toivoisin ehtiväni sinne vielä ennen kuin tämä vanha huopatossutehdas sulkee ovensa 13.8.2017, mutta laitan nyt varmuuden vuoksi tänne jo suositukset, sillä me vietimme pari vuotta sitten oikein kivan päivän Orimattilassa.

Villa roosa

Minä pidin tämän vanhan tehtaan tunnelmasta, vehreästä puutarhasta, joka ei ollut liian laitettu vaan kodikas, sen viihtyisästä kahvilasta ja aurinkoisesta pikku terassista. Samalla saimme nauttia kiinnostavasta nykytaiteesta juuri sopivan annoksen verran lapsiperheelle. Sattumalta sinä kesänä vinttikerroksessa oli optisia harhoja, jotka jaksoivat kiinnostaa lapsiakin.

Tänä vuonna näyttely on teemaltaan Maailma on toinen (avoinna 17.6. – 13.8.2017 ti–su klo 11–17).

orimattila kukat

Jos mukana on lapsia, kannattaa poiketa myös Orimattilan kotieläinpuistossa. Siellä ihmettelimme erikoisia kanoja ja kalkkunoita, strutseja, kissoja, koiria yms. Nuorimmainen pääsi ponin selkään ja vietimme aikaa myös hieman kulahtaneessa leikkipihassa, joka ei ollut ihan viimeisen päälle, mutta sehän ei menoa haitannut.

orimattila hermanni
Hänen nimensä oli Olli Hermanni
Orimattila
Onneksi välissämme oli korkea aita
orimattila kissat
Oli vaikea saada kuvaan näitä vilkkaita kissanpentuja (muistaakseni Maine coon -rotu), vaikka seurasimme pitkään niiden touhuja.

Hevospitäjässä kun oltiin, katselimme leikkialueelta viereisen harjoitusradan ravihevosia. Puiston kahvilassa oli seinäkoristeena kuninkuusravien voittajaloimi. Hevoset olivat näkyvästi läsnä Orimattilassa.

Se oli oikein mukava päivä, mielen virkistystä ja avarrusta aikuisille ja lapsille kivaa puuhaa. Yllätyin iloisesti päiväretkellämme ja suren, että Villa Roosalle on tänä kesänä sanottava hyvästit.

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.

Talviset lomapäivät Tampereella

Talviset lomapäivät Tampereella

Tampere valittiin viime vuonna jälleen kerran Suomen vetovoimaisimmaksi kaupungiksi. Lähdimme hiihtolomalla lasten kanssa tutkimaan, että miltä se sellainen kaupunki tuntuu satunnaisen matkailijan näkökulmasta.

cof
Rakkautta riittää Tammerkosken yllä

Tampere on aina ollut niin lähellä ja kuitenkin jäänyt minulle aika tuntemattomaksi. Lapsuuden sukulaisvierailut ja viime vuosien Särkänniemi-reissut ovat toistaneet aina samaa kaavaa. Nyt oli tarkoitus kurkistaa vähän muuallekin. Ensimmäisen päivän pääkohde oli meillä Pyynikin harju. Näsinneulan maisemat ovat kyllä aina uljaita, mutta Pyynikille oli nyt viimein päästävä jo ihan kuuluisien munkkien vuoksi.

burst

Sää enteili myräkkää ja maisema oli täysin mustaharmaavalkoinen, kun kiipesimme näköalatornin huipulle ihailemaan näkymiä. Harjulta näkee hyvin sen, miten hienolla paikalla kahden järven välissä Tampere on. Viima oli pureva, joten laskeuduimme nopeasti alas lämpimään ja viihtyisään kahvilaan. Munkit kutsuivat. Sopivasti kahvilan tiskille ilmestyikin uusi korillinen lämpimiä munkkirinkilöitä. Hyviä olivat.

cof
Tuiskurintama lähestyy
cof
Sanotaan, että Pyynikinharju on maailman korkein soraharju

Matkasta takaisin hotellille tulikin sitten aika arktinen vaellus, kun lunta tuprusi naamalle ja viima viuhui. Siinä vaiheessa olin tyytyväinen siihen, että törsäsimme hotelliin sittenkin vähän enemmän kuin oli tarkoitus. Majapaikkamme Grand Hotel Tammer teki vaikutuksen tunnelmallaan. Vuonna 1929 rakennettu hotelli on neljänneksi vanhin majoituskäytössä oleva hotelli Suomessa. Huoneet on kunnostettu tyyliä kunnioittaen, esimerkiksi kylpyhuoneen kalusteet jäljittelevät vanhaa. Lapset pääsivät muun muassa kokemaan, miten vessa sananmukaisesti vedetään.

sdr
Aamiaisen puitteet olivat suorastaan juhlavat

Seuraavana päivänä lapset pääsivät pelihimoisen onnelaan eli Vapriikin museokeskuksessa sijaitsevaan pelimuseoon.

cof
Vapriikin nuseokeskus

Siellä vierähtikin aikaa, edes nälkä ei hillinnyt intoa. Saimme kammettua kaverit lopulta pikavierailulle myös luonnontieteelliseen museoon, jossa he linnuista kiinnostuneina olisivat viihtyneet pidemmänkin aikaa.

 

Tankatakin kuitenkin pitää, joten kurvasimme vielä Tammelan kaupunginosaan kissakahvila Purnauskikseen. Siellä vietimmekin loppuillan. Tunnelma oli mukavan rento, kissat uljaita ja söpöjä, pienet suolaiset palat ja kahvit maistuvia. Lapset otettiin mukavasti huomioon ja pyydettiin muun muassa mukaan ruokkimaan kaloja.

cof
Hänen ylhäisyytensä odotti, että palvelijat tuovat ruuan eteen. Muut kissat jonottivat keittiön ovella.

Kahden päivän pikavierailu on tietysti vain pintaraapaisu, mutta kyllä positiivinen mielikuvani Tampereesta vain vahvistui. Vetää se minuakin puoleensa.

cof
Vanha tehdasmiljöö on kyllä minun makuuni
cof
Yksinäinen patsas valvoo kosken virtausta

Lintuja ja vohveleita Heinolassa

Lintuja ja vohveleita Heinolassa

Vielä ajattelin muistella kesäretkiämme näin kesän viimeisenä päivänä. Lintuihin hurahtaneet lapsemme toivoivat pääsevänsä Heinolan lintutarhaan, joten lähdimme elokuisena keskiviikkona päiväretkelle Päijät-Hämeeseen.

Lintutarha hoitaa pääasiassa loukkaantuneita luonnonvaraisia lintuja ja pyrkii palauttamaan ne takaisin luontoon. Osa saadaan kuntoon, osa joudutaan lopettamaan ja muutama jää pysyvästi lintutarhalle. Tarhalla asustaa myös sekalainen joukko papukaijoja ja muita trooppisia kaunokaisia.

haukka
Mehiläishaukka (Pernis apivorus)

Tällä kertaa näimme tarhalla muun muassa mehiläishaukkoja, huuhkajan, korpin, piekanan sekä vesilintuja. Sisällä näimme kattavan kokoelman täytettyjä lintuja, linnunmunia sekä lehtijuttuja tarhalle päätyneistä ja vapautetuista linnuista. Lintutarhalle on vapaa pääsy, mutta sujautimme vapaaehtoisen tukimaksun kassalippaaseen lähtiessämme.

Lintutarhalta lähdimme nousemaan läheiselle harjulle, sillä olimme saaneet vinkin erinomaisista vohveleista. Kuljimme Heinolan maamerkin eli pyöreän punatiilisen vesitornin ohi. Tornissa olisi ollut näköalakahvila, mutta vohvelit kutsuivat, joten jatkoimme eteenpäin kohti Harjupaviljonkia.

harjupaviljonki8

Harjupaviljonki on merkillinen yhdistelmä itämaista temppeliä ja suomalaista puurakentamista. Tämä ilmestys rakennettiin kylpyläkaupunkiin jo 1900. Harjupaviljongissa nautimme erinomaiset suolaiset ja makeat vohvelit sekä joimme kahvit hienoista kukkakupeista.

vohvelit

harjupaviljonki4

harjupaviljonki
Harjupaviljongin harkittuja yksityiskohtia oli ilo katsella

harjupaviljonki5

Jos meillä olisi ollut lisää aikaa joutilaina oleilla, olisimme voineet lainata hyllystä runokirjoja, katsoa upeaa maisemaa ja ajatella yleviä ajatuksia. Maisemaa toki ihailimme ja yläkerran taidenäyttelyssä Henri Ylikuljun maalauksia ja tussipiirroksia sekä valokuvia Etiopiasta.

harjupaviljonki2

Harjupaviljonkiin johtavan polun varrella oli puihin kiinnitetty runoja. Leevi Lehdon runo päättäköön tämän kesän 2016:

On taas päivä.
Jos kuvailisin tämän maiseman
sen taivaan poikki menisi suihkukoneen vana.
Sinulle olisi koivuja, ja tervaleppiä vesirajassa.
Niiden alla haluaisin selittää sinulle,
miksi minun on hyvä olla.
Ja olisi kesä. Että yhä
olisi mahdollista
se kaikki.

(Leevi Lehto: Ihan toinen iankaikkisuus 1991, Otava)

Tulin ravituksi kaikin puolin.

harjupaviljonki7

Heinolan linnut

Ranuan eläinpuisto yllätti

Ranuan eläinpuisto yllätti

Sallasta lähdettyämme ajoimme Kemijärven ohi kohti Rovaniemeä. Pysähdyimme pikaisesti napapiirikyltillä joulupukin pajojen vieressä. Jätimme joulupukin kuitenkin rauhaan ja jatkoimme matkaa. Kaupungissa olisi ollut kiinnostava tiedekeskus Pilke sekä Arcticum, mutta niin vain päätimme hurauttaa eteenpäin. Kaupunkielämä ei nyt houkutellut.

napapiiri

Ajoimme yöksi Gasthaus Ranuaan, joka on sopiva yhden yön pysäkiksi ja edullinenkin. Ajattelimme seuraavana aamuna käydä pikaisesti Ranuan eläinpuistossa kierroksella ennen pitkää ajomatkaa kohti etelää.

Emme kuitenkaan selvinneet ihan pikaisella kierroksella. Ranuan eläinpuistossa oli niin paljon näkemistä ja tekemistä, että pääsimme eteenpäin vasta myöhään iltapäivällä, vaikka olimme avaamisaikaan ensimmäisinä portilla.

Linnuista kiinnostuneet lapsemme intoilivat eläinpuiston lintuhäkeillä. Saimme nähdä kaikki Suomen pöllöt sarvi- ja varpuspöllöä lukuun ottamatta. Olisihan se tietysti aivan toinen juttu nähdä linnut vapaina luonnossa, mutta lasten innostus tarttui. Pöllöt olivat upeita ja niiden tuikeita ilmeitä oli hauska seurata lähietäisyydeltä.

tunturipöllö

Eläimillä on Ranualla suhteellisen isot tarhat. Jopa niin isot, että niihin voi kadota. Osa eläimistä oli piilossa, varmaankin levolla keskipäivän lämmössä, mutta osan näimme aivan vierestä. Hirvi makoili kuumassa auringossa niin lähellä aitaa, että melkein olisi ylettänyt rapsuttamaan.

hirvi2

Jääkarhut taitavat olla eläintarhan vetonaula. Valkoinen komea nalle näytti kyllä olevan hieman väärässä paikassa istumassa Lapin helteessä. Näytti se sentään voivan paremmin kuin se häiriintyneen näköinen lajitoverinsa Berliinin eläintarhassa muutama vuosi sitten.

jääkarhu

Eläinpuiston suurin yllätys itselleni oli upea Reporakan muinaisranta. Ranua paljastui jääkauden jälkeen vetäytyvän jäätikön alta n. 9300 vuotta sitten ja aluksi vesi peitti alueen. Reporakka nousi merenpinnan tasolle noin 9000 vuotta sitten. Itämeren esi-isä/äiti Ancylus-järvi huuhteli rannan kiviä ja vei hienon maa-aineksen mennessään. Vähitellen maa kohosi ja ranta etääntyi. Kivikko jäi.

Reporakka

Muinaisrannan jälkeen löysin vielä kivitarhan, jossa esitellään Suomen kallioperän kivilajeja. Muhkeat ja näyttävät lohkareet pallograniittia, kalkkikiveä, albiittidiabaasia, seriittikvartsiittia jne. tekivät vaikutuksen.

andalusiittikiilleliuske
Andalusiittikiilleliusketta Pihtiputaalta

Siinä vaiheessa oli juostava eläimiin keskittyvät lapset kiinni. Eläinkierroksen jälkeen löysimme vielä oikein hauskan leikkipaikan. Taikapolun varrelta löytyi erilaisia mielenkiintoisia kiipeilypaikkoja, vaijerirataa ja liukumäkiä, jotka liittyivät polun tarinaan. Siinäkin vierähti kummasti aikaa. Polku päättyi kotieläintarhaan, jossa tarkkailimme vielä hetken hevosia, kanoja ja possuja.

Eläinpuiston ravintolassa söimme myöhäisen lounaan ennen pitkää ajorupeamaa. Tämän piti olla ajopäivä, mutta Ranualla oli niin mukavaa, ettei harmittanut, vaikka saavuimme seuraavaan yöpaikkaan Iisalmeen vasta myöhään illalla.

linnut
Hedwig ja Peksi lennähtivät meidän perheeseemme Ranuan eläinpuiston kaupasta

Salla – In the Middle of Nowhere

Salla – In the Middle of Nowhere

Salla mainostaa itseään pipoissa ja t-paidoissa lauseella In the Middle of Nowhere. Heinäkuussa Salla-päivänä kylä tuntui kuitenkin olevan kaiken keskellä. Keskusta oli täynnä ihmisiä ja tapahtumia.

Salla1

Tori oli täynnä myynti- ja ruokakojuja. Esiintymislavalla puhuttiin, soitettiin ja tehtiin taikatemppuja. Kävimme myös Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museolla. Emme tosin menneet sisään asti vaan kiersimme Moivainsokka-nimisen ulkoalueen museon vieressä. Lapset saivat juosta polulla ja pääsivät hevoskärryn kyytiin.

museo

Moivainsokkaa kiertäessä opimme infotauluista palasia sotahistoriasta. Kolmen sodan jälkeen Sallasta oli rippeet jäljellä, suurin osa kylästä oli tuhottu ja puolet maasta luovutettu. Evakot asutettiin erämaahan kylä kylältä.

Moivainsokka

Saman polun varrella kerrottiin tarinoita Lapin uskomuksista.

Porokarja oli tärkeä metsäsaamelaisille. Lapin vanhoissa saduissa poroja kutsutaan myös auringon karjaksi, jonka aurinkojumala oli lahjoittanut ihmisille. ”Ja kerran lappalaisten Jubmel loi maan poronvasasta; luista tuli kallioperä, lihasta maa ja multa, mutta maan sisuksiin luoja piilotti poronvasan sydämen. Tuulessa yksinäinen vaeltaja voi joskus kuulla pienen poronsydämen lyönnit”.

Saimme lukea myös metsänneidoista, maahisista ja kaukametsästä, vedenhaltijoista, seidoista, etiäisistä ja sammakoiden sääennusteista.

”Kun sammakko kutee sywässä vedessä, tulee pouta-suwi ja lämmin. Mutta jos se kutee matalassa wedessä, on sadesuwi odotettawa.”

Ruuhijoki

Palasimme torille ja etsimme kummitädin suosittelemaa kuivalihasoppaa lounaaksi. Sitä emme löytäneet, mutta loimulohta, makkaraperunoita ja muikkuja oli tarjolla riittävästi. Lasten syödessä minä livahdin tädin suosittelemalle kirpputorille. Tarjonta oli muuten tavanomaista, mutta enpä ole törmännyt täytettyyn metsoon tai poronsarviin etelän kirppareilla.

loimulohi

Hulinapäivän jälkeen piipahdimme Kallunkijärvellä uittamassa lapsia. Hieno hiekkaranta oli autio. Täältä oli tungos kaukana ja aurinko lämmitti vielä mukavasti. Olimme in the middle of nowhere ja siellä oli kaunista.

Kallunkijärvi

kallunkijärvi3