Trakai on pieni kylä ja suosittu päiväretkikohde hieman Vilnasta länteen. Käväisimme kylässä syysloman Vilnan-matkallamme. Päänähtävyys on Galve-järven saarella sijaitseva Trakain linna. Matkalla linnaan voi myös ihastella viehkoja puutaloja ja järvimaisemaa. Suomalaiselle maisema on aika tutunomaista, mutta puutalojen väritys tekee uneliaasta idyllistä mukavan erilaisen.
Kylä herännee eloon kesäkuukausina, mutta nyt lokakuun viileydessä saimme etsiä auki olevaa ravintolaa pitkään järven rannalta. Järvi, linna ja rannan ravintolarivistö toivat Savonlinnan mieleeni. Kesällä täällä on varmasti aivan eri meininki.
Hiljaisessa ravintolassa maistelimme kibin-piirakoita ja täytettyjä lettuja.
Valtasimme linnan muutaman muun turistin ja brittiläisen jalkapallofanin kanssa. Vilnassa taisi olla brittijoukkueen jalkapallo-ottelu, baarit pursusivat asiakkaita kaduille asti. Muutama heistä oli eksynyt Trakaihin asti heiluttelemaan Blackburnin lippuja. Linna sinänsä ei jäänyt erityisemmin mieleen, vaikka komea onkin, mutta itse Trakain kylässä on oma tunnelmansa. Mielenkiintoista on myös se, että kylässä asuu vielä muutamia kymmeniä karaiimi-vähemmistöön kuuluvia. Karaiimit tulevat alun perin Krimiltä, puhuvat turkin sukuista kieltä ja harjoittavat juutalaista uskontoa.
Hiljaista oli, mutta näimme sentään kuvia karaiimeista
Noin tunnin matka Trakaihin sujui mukavasti kaksikerroksisella junalla. Yläkerroksesta oli vaihteeksi kiva tarkkailla maaseutumaisemaa. Trakain asema oli aika kaukana linnalta, joten kävelyyn kannattaa varata aikaa. Busseja kulkee tiheämmin ja asema on hieman lähempänä itse kylää. Me palasimme bussilla Vilnaan illan jo hämärtäessä.
”Mikä olisi lyhyen lentomatkan päässä, edullinen ja piristävän erilainen kohde muutaman päivän minilomalle?” Tätä mietimme viime lokakuussa syysloman lähestyessä. Ja löytyihän se: Vilna. Liettuaan onkin tehnyt mieli mennä jo pitkään, sillä olen kuullut maasta vain kehuja.
Vilna on viihtyisä, viehättävä, rento ja kompakti. Vanha kaupunki on kaunis ja joka paikkaan voi kävellä. Näkemistä on sopivasti muutamaksi päiväksi. Lähtisin mielelläni uudestaan milloin vain.
Neris-joki virtaa Vilnan halki
Matkaan lähti oman perheeni lisäksi myös siskoni poikansa kanssa. Vuokrasimme tilavan kattohuoneiston Airbnb:n kautta Vilnan keskustasta. Siitä asunnosta lapseni puhuvat edelleen. Iso avara olohuone, hämärä valaistus ja eri huoneiden vastakkain olevat ikkunat vanhassa mutkittelevassa talossa inspiroivat heitä niin, että Vilnaan ja samaan kämppään pitäisi kuulemma päästä uudestaan. Olihan se kiva aikuistenkin mielestä, vaikka ensimmäiset yöt palelimme. Lokakuun viileys yllätti ja vasta muutaman päivän jälkeen patterit alkoivat toimia kunnolla.
Ensimmäisen päivän aloitimme ostamalla Pilies-kadun torikojusta lämpimät villapipot ja sen jälkeen kävelimme Gediminas-kukkulalle, jotta saisimme kokonaiskuvan kaupungista. Kukkulalle pääsee myös funikulaarilla, mikä ilahdutti lapsia. Gediminasin tornissa esiteltiin tärkeitä paloja Liettuan historiasta. Erityisesti mieleen jäivät Baltian ihmisketjusta kertovat kuvat ja videot vuodelta 1989. Tämän ällistyttävän tapahtuman merkitys ja suuruusluokka avautuivat minulle vasta nyt. Nostan hattua balteille.
Vilnan ravintolat tekivät reissustamme leppoisan ja helpon. Ruokalistat olivat jokaisessa niin laajoja, että löysimme jokaiselle jotain. Lapset nauttivat pizzaa, pastaa, crepejä yms. ja aikuiset saivat kansainväliseltä listalta omat herkkunsa tai maistella liettualaisia erikoisuuksia kuten karaiimi-vähemmistön kibin-piirakoita. Kuuden hengen runsas ateria jaettuine alkupaloineen ja ruokajuomineen maksoi alle 60 €. Kokeilimme useampaa ravintolaa asuntomme lähellä Vokiečių-kadun varrella ja kaikki saivat kupunsa täyteen. Vähän tavallista paremman aterian söimme saman kadun varrella olevassa italialaisessa Buongiorno tavernassa.
Seuraavan päivän kävelyretki vei meidät ”itsenäistyneeseen” Užupisin tasavaltaan eli Vilnan vaihtoehtoväen kaupunginosaan. Alkuvaikutelma oli hieman rähjäinen, mutta mielenkiintoinen: katutaidetta ja mielikuvitusta ruokkivia hämyisiä sisäpihoja. Arkkitehtuuri muistutti jostain eteläisemmästä Euroopasta. Keskusaukiolla tunsin yhtäkkiä olevani italialaisella piazzalla. Suosittelen lämpimästi tutustumista tasavallan perustuslakiin, jonka kohtia ovat mm:
Jokaisella on oikeus rakastaa ja hoitaa kissaa
Koiralla on oikeus olla koira
Jokaisella on oikeus olla oma itsensä
Sisareni suunnitteli perustavansa Užupisiin kissakahvilan…
Matkalla keskustaan ihailimme Literatai-kadun ihmeellistä seinää, jonka ryhmä taiteilijoita on koristellut kirjallisuuteen liittyvällä taiteella. Seinä on mainio ilmestys. Myöhemmin näimme vielä Pilies-kadun kulmassa seinään upotettuja teekannuja.
Myös puettuja puita tuli vastaan. Onhan se hyvä varautua talveen.
Lähtöpäivänä siskoni ja teini lähtivät KGB-museoon, joka on yksi Vilnan tunnetuimmista turistikohteista. Me ehdimme sillä välin käydä pyörähtämässä paikallisessa tekniikan museossa. Aulatilassa näimme vilauksen tulevaisuudesta.
Museon muut osat olivatkin sitten melko museaalisia. Olimme ainoat vieraat ja paikassa aisti sopivasti neuvostoaikojen ilmapiiriä. Muutamat kulahtaneet kokeilupisteet yläkerrassa innostivat lapsiamme, eikä todellakaan ollut tungosta, joten tästäkin vierailusta jäi hyvä mieli. Eipähän ollut ainakaan turistirysä. Suunnilleen tunnissa olimme jo katsoneet ja kokeneet kaiken ja meille jäi vielä hyvin aikaa hakea matkalaukut ja siirtyä lentokentälle.
Matkoja, retkiä, hetkiä 