Mikä olisikaan mukavampaa ajanvietettä sunnuntaille Pekingissä kuin maleksia puistossa ja tarkkailla paikallisten touhuja.
Puistoon tullaan liikkumaan, tapaamaan ihmisiä, viihdyttämään lapsia, rentoutumaan, syömään eväitä ja harrastamaan monenlaista. Kulttuuriakin on tarjolla.
Kuvassa Beihai-puiston sisäänkäynnin liepeillä näytelmäseurue esittää laulunäytelmää elävän musiikin voimin. Bändi soittaa, solisti laulaa ja pääosaa esittävät sotilaspukuinen mies ja koreammin pukeutunut nainen eläytyvät dramaattisiin käänteisiin.
Vieressä setäseurue keskittyy pelaamiseen.
Kaikki eivät vaivaudu puistoon sisään kenties pääsymaksun vuoksi. Vai ovatko syynä nämä lukuisat kiellot, jotka koskevat puistossa oleilevaa.
Monenlainen puuha on kuitenkin sallittua. Paikalliset tanssi-intoilijat nauttivat musiikin hurmasta ja ehkä katsojien huomiostakin. Jos Peking ei olisi niin saasteinen, voisin eläkkeellä muuttaa kaupunkiin ja viettää päiväni lattaritanssien pyörteissä näissä puistoissa. Eivätkä kiinalaisten omat voimistelulajit kuten taiji tai qigong olisi vanhukselle pahitteeksi nekään.
Voisin myös liittyä paikalliseen ompeluseuraan. Marraskuisessa Pekingissä saattaisivat sormeni tosin jäätyä kutimen varteen.
Puistossa saattaa päästä kokeilemaan myös ihan uusia lajeja. Kun ulkomaalainen pysähtyy tarpeeksi pitkäksi aikaa tuijottamaan, voi saada oppitunnin vaikka liinan lennättämisessä kuten minä. Ystävällinen harvahampainen pappa näytti kädestä pitäen miten liinaa lennätetään korkeuksiin napakoilla rannekäännöksillä.
Puistoissa voi myös lukea lehtiä,
lillua järvellä erimuotoisilla veneillä
tai bongailla lintuja.
Usein puistossa on jokin temppeli, jonka rakennuksia ja niiden yksityiskohtia voi ihailla.
Beihai-puiston keskellä kohoaa valkoinen dagobaPortit ovat komeita
Kiinalaisille tärkeää on myös ottaa valokuvia, itsestä ja läheisistä, joskus turisteistakin. Selfie-keppien esiintymistiheys on varmaankin maailman huippua. Turistit puolestaan räpsivät kuvia paikallisista.
sdr
cof
Kolme sukupolvea kuvaanTaustamaisema on tärkeä. Keskimmäisellä nuorella naisella on korealainen puku.
Useissa puistoissa vesi on tärkeä elementti ja niissä kukkivat upeat lootukset. Marraskuussa ei tosin ollut lootusten aika.
Pekingiläisten olohuoneessa oli taas mukava vierailla.
(Kuvat minusta liinaa lennättämässä on ottanut matkakaverini Riikka, muut kuvat omiani)
Yksi isoimmista aistielämyksistä Kiinassa on aina ollut ruoka. Palattuani opiskeluvuosien jälkeen Suomeen ajattelin usein kiinalaista ruokaa, kaipasin sitä ja näin jopa unia siitä. Heräsin usein nälkäisenä. Maassa viettämäni kahden vuoden aikana toisinaan paikalliset ruuat aiheuttivat kyllästymisreaktion, jolloin oli lähdettävä toiselle puolen kaupunkia hakemaan länsimaista leipää tai törsättävä hienon hotellin ylelliseen brunssiin. Parhaat ruuat maistuivat kuitenkin aina ja niitä jäin kaipaamaan.
Nostalgiamatkalla yksi tärkeimmistä tavoitteista oli siis lempiruokien syöminen. Ihan kaikkea en löytänyt, mutta samalla ymmärsin, ettei kannata liiaksi takertua pakkomielteisiin suunnitelmiin vaan on jätettävä tilaa yllätyksille. Tämä pätee matkustamisessa muutenkin kuin ruuan kanssa.
Aloitetaan vaikka jiaozi-nyyteistä eli noista kiinalaisten keitetyistä ravioleista tai pelmeneistä. Muistan varmaan ikuisesti sen jiaozi-ravintolan, joka aukesi yliopiston eteläportin kupeeseen vähän ennen kotiinpaluutani. Nyyttejä oli tarjolla ehkä noin parillakymmenellä eri täytteellä. Kaikki, joita ehdin maistaa, olivat erinomaisia. Kahdessakymmenessä vuodessa oli kuitenkin kaupunki muuttunut niin, ettei ollut toivoakaan löytää samoja ravintoloita. Jostain syystä vastaavaa jiaozi-ravintolaa ei tullut vastaamme missään. Saimme kuitenkin niitä tavallisimpia eli porsaanlihalla täytettyjä nyyttejä jo hotellimme aamiaisella, ja kerran söimme niitä myös pienessä nuudeliravintolassa. Näitä tavallisimpia nyyttejä on tarjolla edelleen useimmissa tavallisissa kiinalaisravintoloissa, mutta jäin kaipaamaan sitä täytteiden valikoimaa.
Yleensä nyyttien päälle ei suoraan kipata viinietikkaa ja chilikastiketta vaan niitä dipataan. Poikkeukset sallittakoon:)
Jos jiaozi-valikoima olikin pettymys, niin tällä reissulla minulle aukesi höyrytettyjen ja hieman paksumpikuoristen baozi-nyyttien makumaailma ihan uudella tavalla. Kauan sitten olen tainnut saada sitkeämpiä tai kuivakampia baozeja, sillä ne eivät jääneet mieleeni mitenkään erityisen maukkaina. Tällä matkalla sen sijaan söimme erinomaisia baozeja useamman kerran. Ehdottomasti parhaat saimme Beihai-puistossa sunnuntailounaalla. Änkesimme ääriään myöten täynnä olevaan kuppilaan ja kyllä kannatti. Jono liikkui ripeästi, saimme tiskillä tilauksemme tehtyä, ojensimme ruokakuittimme keittiön luukusta sisään, odotimme annoksiamme ja jotenkin ne istumapaikatkin sieltä järjestyivät.
Näistä baozeista ei jäänyt minkäänlaisia kuvamuistoja, sillä ne olivat suussa sulavia, aivan liian hyviä, että olisi edes huomannut ajatella valokuvausta. Baozien ohessa maistoimme wonton-keittoa, joka maistui mainiolle viileänä marraskuun päivänä.
cof
cof
Hyviä baozeja söimme myös Wangfujingin sivukujalla pikaruokalalta näyttävässä ravintolassa. Kahdeksan baozin combo neljällä eri täytteellä oli maukas lounas. Suosittelen.
Baozi-combot
Kun asuu pidempään Kiinassa ja alkaa kaivata vaihtelua ruokiin, niin aina löytyy uutta maistettavaa valtavan maan eri keittiöistä. Pelastuksen tuovat myös Kiinan lukuisten eri vähemmistöjen ruuat. Muistan aikoinaan syöneeni ainakin korealaisten, turkkilaissukuisten uiguurien ja lounaiskiinalaisen tai-vähemmistön ruokia. Tällä reissulla palasimme uiguurimakujen äärelle täpötäydessä ravintolassa, jossa söimme kuminalla maustettua lampaanlihaa ja perunasuikaleita. Löysimme myös useita korealaisia ravintoloita Wudaokousta Pekingin kielten ja kulttuurien yliopiston liepeiltä.
Kuvassa vasemmalla uiguurien perunasuikaleita ja kuminalammasta (alkupalaksi maapähkinöitä), oikealla korealainen bibimpap, jota saa kyllä myös Helsingin Korea Housesta.
cof
cof
Yksi tärkeimpiä makumuistojani liittyy yksinkertaiseen katuruokaan. Palasin Pekingiin toiveikkaana ja uskoin löytäväni suurta herkkuani, eräänlaista kananmunacrepeä, joita myytiin polkupyörän perässä vedettävistä kojuista. Marraskuun nostalgiamatkallamme katunäkymä huolestutti aluksi. Missään ei tuntunut näkyvän enää katuruokapyöriä. En voinut edes kysyä keneltäkään neuvoa, sillä olin unohtanut, mitä tämä lettunen on kiinaksi ja miten se kirjoitetaan.
Kolmantena päivänä lähdimme kävellen kohti Jingshan-puistoa ja Kiellettyä kaupunkia. Matkan piti olla melko lyhyt, mutta sekaannuimme suunnista. Kävelimme jonkin matkaa kapealla kujalla väärään suuntaan. Huomasin hetken kuluttua pienen kioskimaisen liikkeen, jonka ovella notkui asiakas odottamassa. Katsoin tarkemmin kioskin luukusta sisään ja näin siellä häämöttävän tutunomaisen suorakaiteen muotoisen rapukakun koostumusta muistuttavan levyn, joita laitetaan tämän munacrepen sisään. Ryntäsin katsomaan tarkemmin ja riemastuin. Niitä siis tehdään yhä!
Tässä kioskissa valmistettiin shandongilaista versiota letusta: se oli isompi kuin tavallinen ja sen sisään tuli purjon ja korianterin lisäksi vielä salaaattia ja siemeniä. Jianbing-lettu tehdään pyöreällä paistolevyllä: ensin paistetaan ohut crepe, sen päälle rikotaan kananmuna (tai kaksi), tasoitetaan, nostetaan pois levyltä, suditaan päälle tummaa suan-kastiketta (jos kuulin sanan oikein, saattaa tarkoittaa valkosipulikastiketta) ja chilikastiketta ja ripotellaan letulle purjo- ja korianterisilppua. Lopuksi laitetaan keskelle se suorakaiteen muotoinen levy, käännetään letun reunat levyn päälle ja taitellaan neljään osaan. Ja voilà, siinä on maailman paras katuruoka. Kukahan tämän herkun toisi Suomeen?
cof
cof
cof
cof
Alla valmis jianbing ja letun kirjoitusmerkit. Suosittelen lämpimästi!
cof
cof
Mitä tästä harharetkestä opin? No sen, että matkalla kannattaa eksyä!
Qianmenin eteläpuolella Qianmen dajien ja Dazhalanin tienoilla oli kapealla kujalla useita pieniä perusravintoloita. Alla on kuva yhden päivän lounaastamme: takana jingjiang rousi eli lihasuikaleita ja kevätsipulia ohuilla tofulevyillä tarjottuna. Liha ja sipulit käärittiin tofulevyyn. Edessä on yuxiang qiezi eli munakoisoa ja vieressä vihreä vihannes youmaicai valkosipulilla maustettuna.
Talvella ja loppusyksystä pekingiläiset kokoontuvat mielellään hotpot-aterioiden ääreen. Kuumassa kastikkeessa kypsennetään erilaisia raaka-aineita.
Lopuksi vielä muutama kuva erilaisista pekingiläisistä ”välipaloista”:
Maistuisiko skorpioni? En voi kyllä suositella, aika mauttomia rapeita naksuja nämä.Sokerista taitavasti muotoiltuja eläin- ja lintuhahmojaPatsaan kantamia sokerihedelmätikkuja tuntui olevan myynnissä joka puolella
Kannattaa lähteä ruokamatkalle Pekingiin. Minä ainakin lähtisin mielelläni takaisin milloin vain.
Matkoja, retkiä, hetkiä 