Mikä olisikaan mukavampaa ajanvietettä sunnuntaille Pekingissä kuin maleksia puistossa ja tarkkailla paikallisten touhuja.

Puistoon tullaan liikkumaan, tapaamaan ihmisiä, viihdyttämään lapsia, rentoutumaan, syömään eväitä ja harrastamaan monenlaista. Kulttuuriakin on tarjolla.

cof

Kuvassa Beihai-puiston sisäänkäynnin liepeillä näytelmäseurue esittää laulunäytelmää elävän musiikin voimin. Bändi soittaa, solisti laulaa ja pääosaa esittävät sotilaspukuinen mies ja koreammin pukeutunut nainen eläytyvät dramaattisiin käänteisiin.

Vieressä setäseurue keskittyy pelaamiseen.

cof

Kaikki eivät vaivaudu puistoon sisään kenties pääsymaksun vuoksi. Vai ovatko syynä nämä lukuisat kiellot, jotka koskevat puistossa oleilevaa.

sdr

Monenlainen puuha on kuitenkin sallittua. Paikalliset tanssi-intoilijat nauttivat musiikin hurmasta ja ehkä katsojien huomiostakin. Jos Peking ei olisi niin saasteinen, voisin eläkkeellä muuttaa kaupunkiin ja viettää päiväni lattaritanssien pyörteissä näissä puistoissa. Eivätkä kiinalaisten omat voimistelulajit kuten taiji tai qigong olisi vanhukselle pahitteeksi nekään.

sdr

Voisin myös liittyä paikalliseen ompeluseuraan. Marraskuisessa Pekingissä saattaisivat sormeni tosin jäätyä kutimen varteen.

cof

Puistossa saattaa päästä kokeilemaan myös ihan uusia lajeja. Kun ulkomaalainen pysähtyy tarpeeksi pitkäksi aikaa tuijottamaan, voi saada oppitunnin vaikka liinan lennättämisessä kuten minä. Ystävällinen harvahampainen pappa näytti kädestä pitäen miten liinaa lennätetään korkeuksiin napakoilla rannekäännöksillä.

cof

Puistoissa voi myös lukea lehtiä,

cof

lillua järvellä erimuotoisilla veneillä

cof

tai bongailla lintuja.

dig

Usein puistossa on jokin temppeli, jonka rakennuksia ja niiden yksityiskohtia voi ihailla.

cof
Beihai-puiston keskellä kohoaa valkoinen dagoba
cof
Portit ovat komeita

cof

Kiinalaisille tärkeää on myös ottaa valokuvia, itsestä ja läheisistä, joskus turisteistakin. Selfie-keppien esiintymistiheys on varmaankin maailman huippua. Turistit puolestaan räpsivät kuvia paikallisista.

sdr
Kolme sukupolvea kuvaan
sdr
Taustamaisema on tärkeä. Keskimmäisellä nuorella naisella on korealainen puku.

Useissa puistoissa vesi on tärkeä elementti ja niissä kukkivat upeat lootukset. Marraskuussa ei tosin ollut lootusten aika.

cof

Pekingiläisten olohuoneessa oli taas mukava vierailla.

cof

dagoba

(Kuvat minusta liinaa lennättämässä on ottanut matkakaverini Riikka, muut kuvat omiani)

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Pekingin puistoissa oleillaan ja harrastetaan

  1. Kiitos tästä huikeasta matkasta pekingiläiseen puistoon! Mielenkiintoista mitä kaikkea ihmiset ulkosalla tekevätkään. Etenkin noissa saatuneissa suurkaupungeissa puistot ovat varmasti ihmisille tosi tärkeitä rauhoittumispaikkoja.

    Hienosti se liinan lennätyskin näköjään sitten sujui, ainakin kuvien perusteella 🙂

    Aurinkoa viikkoosi!

    Liked by 1 henkilö

  2. Kiitos Johanna, puistot ovat varmasti todella tärkeitä henkireikiä pekingiläisille, kauneutta ja vihreyttä keskellä ruuhkaista ja saasteista kaupunkia. Ja oli kyllä mukava lennätellä liinaa, kun oli niin hyvä opettaja:)
    Hyvää uutta vuotta, olkoon se täynnä sykähdyttäviä maisemia!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s