Yksi isoimmista aistielämyksistä Kiinassa on aina ollut ruoka. Palattuani opiskeluvuosien jälkeen Suomeen ajattelin usein kiinalaista ruokaa, kaipasin sitä ja näin jopa unia siitä. Heräsin usein nälkäisenä. Maassa viettämäni kahden vuoden aikana toisinaan paikalliset ruuat aiheuttivat kyllästymisreaktion, jolloin oli lähdettävä toiselle puolen kaupunkia hakemaan länsimaista leipää tai törsättävä hienon hotellin ylelliseen brunssiin. Parhaat ruuat maistuivat kuitenkin aina ja niitä jäin kaipaamaan.

cof

Nostalgiamatkalla yksi tärkeimmistä tavoitteista oli siis lempiruokien syöminen. Ihan kaikkea en löytänyt, mutta samalla ymmärsin, ettei kannata liiaksi takertua pakkomielteisiin suunnitelmiin vaan on jätettävä tilaa yllätyksille. Tämä pätee matkustamisessa muutenkin kuin ruuan kanssa.

Aloitetaan vaikka jiaozi-nyyteistä eli noista kiinalaisten keitetyistä ravioleista tai pelmeneistä. Muistan varmaan ikuisesti sen jiaozi-ravintolan, joka aukesi yliopiston eteläportin kupeeseen vähän ennen kotiinpaluutani. Nyyttejä oli tarjolla ehkä noin parillakymmenellä eri täytteellä. Kaikki, joita ehdin maistaa, olivat erinomaisia. Kahdessakymmenessä vuodessa oli kuitenkin kaupunki muuttunut niin, ettei ollut toivoakaan löytää samoja ravintoloita. Jostain syystä vastaavaa jiaozi-ravintolaa ei tullut vastaamme missään. Saimme kuitenkin niitä tavallisimpia eli porsaanlihalla täytettyjä nyyttejä jo hotellimme aamiaisella, ja kerran söimme niitä myös pienessä nuudeliravintolassa. Näitä tavallisimpia nyyttejä on tarjolla edelleen useimmissa tavallisissa kiinalaisravintoloissa, mutta jäin kaipaamaan sitä täytteiden valikoimaa.

cof
Yleensä nyyttien päälle ei suoraan kipata viinietikkaa ja chilikastiketta vaan niitä dipataan. Poikkeukset sallittakoon:)

Jos jiaozi-valikoima olikin pettymys, niin tällä reissulla minulle aukesi höyrytettyjen ja hieman paksumpikuoristen baozi-nyyttien makumaailma ihan uudella tavalla. Kauan sitten olen tainnut saada sitkeämpiä tai kuivakampia baozeja, sillä ne eivät jääneet mieleeni mitenkään erityisen maukkaina. Tällä matkalla sen sijaan söimme erinomaisia baozeja useamman kerran. Ehdottomasti parhaat saimme Beihai-puistossa sunnuntailounaalla. Änkesimme ääriään myöten täynnä olevaan kuppilaan ja kyllä kannatti. Jono liikkui ripeästi, saimme tiskillä tilauksemme tehtyä, ojensimme ruokakuittimme keittiön luukusta sisään, odotimme annoksiamme ja jotenkin ne istumapaikatkin sieltä järjestyivät.

Näistä baozeista ei jäänyt minkäänlaisia kuvamuistoja, sillä ne olivat suussa sulavia, aivan liian hyviä, että olisi edes huomannut ajatella valokuvausta. Baozien ohessa maistoimme wonton-keittoa, joka maistui mainiolle viileänä marraskuun päivänä.

Hyviä baozeja söimme myös Wangfujingin sivukujalla pikaruokalalta näyttävässä ravintolassa. Kahdeksan baozin combo neljällä eri täytteellä oli maukas lounas. Suosittelen.

cof
Baozi-combot

Kun asuu pidempään Kiinassa ja alkaa kaivata vaihtelua ruokiin, niin aina löytyy uutta maistettavaa valtavan maan eri keittiöistä. Pelastuksen tuovat myös Kiinan lukuisten eri vähemmistöjen ruuat. Muistan aikoinaan syöneeni ainakin korealaisten, turkkilaissukuisten uiguurien ja lounaiskiinalaisen tai-vähemmistön ruokia. Tällä reissulla palasimme uiguurimakujen äärelle täpötäydessä ravintolassa, jossa söimme kuminalla maustettua lampaanlihaa ja perunasuikaleita. Löysimme myös useita korealaisia ravintoloita Wudaokousta Pekingin kielten ja kulttuurien yliopiston liepeiltä.

Kuvassa vasemmalla uiguurien perunasuikaleita ja kuminalammasta (alkupalaksi maapähkinöitä), oikealla korealainen bibimpap, jota saa kyllä myös Helsingin Korea Housesta.

Yksi tärkeimpiä makumuistojani liittyy yksinkertaiseen katuruokaan. Palasin Pekingiin toiveikkaana ja uskoin löytäväni suurta herkkuani, eräänlaista kananmunacrepeä, joita myytiin polkupyörän perässä vedettävistä kojuista. Marraskuun nostalgiamatkallamme katunäkymä huolestutti aluksi. Missään ei tuntunut näkyvän enää katuruokapyöriä. En voinut edes kysyä keneltäkään neuvoa, sillä olin unohtanut, mitä tämä lettunen on kiinaksi ja miten se kirjoitetaan.

Kolmantena päivänä lähdimme kävellen kohti Jingshan-puistoa ja Kiellettyä kaupunkia. Matkan piti olla melko lyhyt, mutta sekaannuimme suunnista. Kävelimme jonkin matkaa kapealla kujalla väärään suuntaan. Huomasin hetken kuluttua pienen kioskimaisen liikkeen, jonka ovella notkui asiakas odottamassa. Katsoin tarkemmin kioskin luukusta sisään ja näin siellä häämöttävän tutunomaisen suorakaiteen muotoisen rapukakun koostumusta muistuttavan levyn, joita laitetaan tämän munacrepen sisään. Ryntäsin katsomaan tarkemmin ja riemastuin. Niitä siis tehdään yhä!

cof

Tässä kioskissa valmistettiin shandongilaista versiota letusta: se oli isompi kuin tavallinen ja sen sisään tuli purjon ja korianterin lisäksi vielä salaaattia ja siemeniä. Jianbing-lettu tehdään pyöreällä paistolevyllä: ensin paistetaan ohut crepe, sen päälle rikotaan kananmuna (tai kaksi), tasoitetaan, nostetaan pois levyltä, suditaan päälle tummaa suan-kastiketta (jos kuulin sanan oikein, saattaa tarkoittaa valkosipulikastiketta) ja chilikastiketta ja ripotellaan letulle purjo- ja korianterisilppua. Lopuksi laitetaan keskelle se suorakaiteen muotoinen levy, käännetään letun reunat levyn päälle ja taitellaan neljään osaan. Ja voilà, siinä on maailman paras katuruoka. Kukahan tämän herkun toisi Suomeen?

Alla valmis jianbing ja letun kirjoitusmerkit. Suosittelen lämpimästi!

Mitä tästä harharetkestä opin? No sen, että matkalla kannattaa eksyä!

Qianmenin eteläpuolella Qianmen dajien ja Dazhalanin tienoilla oli kapealla kujalla useita pieniä perusravintoloita. Alla on kuva yhden päivän lounaastamme: takana jingjiang rousi eli lihasuikaleita ja kevätsipulia ohuilla tofulevyillä tarjottuna. Liha ja sipulit käärittiin tofulevyyn. Edessä on yuxiang qiezi eli munakoisoa ja vieressä vihreä vihannes youmaicai valkosipulilla maustettuna.

cof

Talvella ja loppusyksystä pekingiläiset kokoontuvat mielellään hotpot-aterioiden ääreen. Kuumassa kastikkeessa kypsennetään erilaisia raaka-aineita.

cof
Hotpotit odottavat asiakkaita ravintolan portailla

Lopuksi vielä muutama kuva erilaisista pekingiläisistä ”välipaloista”:

 

cof
Maistuisiko skorpioni? En voi kyllä suositella, aika mauttomia rapeita naksuja nämä.
cof
Sokerista taitavasti muotoiltuja eläin- ja lintuhahmoja
cof
Patsaan kantamia sokerihedelmätikkuja tuntui olevan myynnissä joka puolella

Kannattaa lähteä ruokamatkalle Pekingiin. Minä ainakin lähtisin mielelläni takaisin milloin vain.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s