Hiekkaa, bunkkereita ja ostereita Cap Ferret’ssä

Hiekkaa, bunkkereita ja ostereita Cap Ferret’ssä

Yksi päiväretkistämme lokakuisessa Lounais-Ranskassa vei meidät Cap Ferret’n niemimaalle noin 40 kilometriä Bordeaux’sta länteen. Niemimaa suojaa Arcachonin lahtea Atlantin tyrskyiltä ja se on suosittu lomakohde Ranskassa.

Cap Ferret’ssa on useita rantoja, suojaisia uimarantoja lahden puolella ja tyrskyisiä surffausrantoja rohkeille valtameren puolella. Me ajoimme suoraan niemen kärkeen, pysäköimme tien päähän lähelle Le Mirador -ravintolaa. Ravintolan edessä oleva ranta oli suljettu, joten lähdimme aidattua polkua pitkin kohti länttä. Aidat estävät matkailijoita tallomasta rantadyynien haurasta kasvillisuutta. Hiekan seassa sinnitteleviä kasveja varjellaan huolellisesti, sillä ne sitovat hiekkadyynejä paikoilleen tuulisella niemellä.

Cap Ferret

Cap Ferret kasvillisuutta

Cap Ferret

Kävelimme kohti rantaa upottavassa hiekassa, nousimme töyräälle ja yllätyimme. Näimme valtavan hiekkarannan, katsoimme salmen yli itään Pilatin dyynille ja ihmettelimme rannalla pilkottavia toisen maailmansodan aikaisia bunkkereita. Nämä ihmisen järjettömyyden muistomerkit ovat osa Atlantin vallia, jota natsit rakensivat suojakseen Pohjois-Norjasta Ranskan lounaiskulmaan saakka. Bunkkerit ovat osin vajonneet hiekkaan ja lisäävät jylhille rannoille ripauksen historiallista ja hieman traagistakin tunnelmaa. Kesäsesongin ulkopuolella rantojen autius ja valtameren kohina lisäsivät kokemuksen vaikuttavuutta.

Cap Ferret bunkkerit

Cap Ferret näkymä Pilatin dyynille
Salmen toisella puolen kohoaa Euroopan korkein dyyni

Aurinko paistoi lämpimästi vielä lokakuun puolivälissä. Lapset ottivat kengät pois ja juoksivat vesirajaan. He loiskuttelivat tyrskyjen jättämissä lammikoissa, hautasivat jalkansa lämpimään hiekkaan ja tähyilivät kohti Amerikkaa kunnes nousuvesi saartoi tähystyspaikan ja tuli kiire pelastautua rannalle.

Cap Ferret Atlantin valtameri
Hetki ennen kenkien kastumista. Lapset olivat viisaasti ottaneet ne pois heti rantaan tultuamme.

Cap Ferret bunkkeri

Cap Ferret jalat hiekassa

Cap Ferret bunkkerit

Dystooppinen maisema täyttyi lasten kiljahduksista. Ehkä meillä on vielä toivoa.

Cap Ferret graffitibunkkeri

Pilvet alkoivat kerääntyä taivaalle ja vatsamme alkoivat ilmoitella hienoisesta nälästä. Palasimme toista polkua pitkin Le Miradorin luokse ja päätimme jäädä ravintolan terassille. Ehdimme juuri ja juuri nauttia lounastarjouksista. Cap Ferret on kuuluisa ostereistaan, mutta en vieläkään saanut itseäni tilaamaan näitä himoittuja herkkuja. Seurueemme kärsivällisin tilasi lounaslistalta lautasellisen mereneläviä ja olihan se spektaakkeli näkemisen arvoinen, makoisakin kuulemma. Askartelemista riitti pitkäksi aikaa.

Cap Ferret seafood spectacle

Aterian jälkeen siirryimme Cap Ferret’n keskustaan kahville. Kylä näytti mukavalta, ei lainkaan niin autiolta ja ankealta näin sesongin ulkopuolella kuin Biscarosse-Plage. Molempien lomakylien rannat ja Atlantin tyrskyt tekivät kyllä vaikutuksen. Olisin viihtynyt pidempäänkin.

Cap Ferret Atlantin valli
Atlantin vajonnutta vallia
Cap Ferret kalamies
Yksinäinen kalamies
Cap Ferret simpukat
Simpukan kuoria riittää näillä rannoilla
Mainokset

Saint-Émilion on Bordeaux’n viinialueen sydän

Saint-Émilion on Bordeaux’n viinialueen sydän

Huono sää, hyvä viini! Tällä ranskalaisella sanonnalla lohdutti AirBnB-majoittajamme Pénélope meitä etukäteen siltä varalta, että lokakuussa sää ei suosisikaan matkailijaa Bordeaux’n seudulla. Minä vastasin, että meillä Suomessa taas sanotaan, ettei sellaista olekaan kuin huono sää, vain väärät vaatteet. Loppujen lopuksi sää oli meille pohjoisen asukeille suorastaan lempeä Suomen lokakuisen viiman keskellä.

Ja viiniä todellakin Bordeaux’n seudulla riittää. Viinitarhoja on silmän kantamattomiin ja viinitiloja vieri vieressä. Me vierailimme niistä yhdellä:

cof

Bordeaux’n lähellä Saint-Émilionissa sijaitsevan Chateau Tour Grand Feurien viinitilan emäntä Madame Feytit vastaanotti meidät villakoiransa kanssa tilan pihamaalla. Lokakuinen sadonkorjuu oli päättynyt edellisenä päivänä tällä laatuviinejä tuottavalla tilalla, ja nyt oli aikaa esitellä vieraille viinin valmistusta.

Tilalla valmistetaan viinejä jo neljännessä polvessa. Viinin tekoon käytetyt rypäleet tulevat tilalle 14 hehtaarin alueelta, josta osa on hiekka- ja osa on savimaata. Viljellyt rypälelajikkeet ovat enimmäkseen Merlot’ta (80 %), mutta sekoituksiin käytetään myös Cabernet Francia (15 %)sekä Malbecia (5 %).

Kävimme läpi viinin vaiheet sadonkorjuusta sementtisammioon, josta viini siirtyy tammitynnyreihin ja lopulta pulloihin. Juuri käsin korjatuista rypäletertuista perattiin ylimääräisiä lehtiä ja oksia hallin takaoven luona, jossa neljä ihmistä työskenteli liukuhihnan äärellä tarmokkaasti. Opimme samalla miten tarkkaa on lämpötilan säätely prosessissa.

Marraskuun alussa on edessä maisteluvaihe, jolloin saadaan lopullinen arvio vuoden sadon laadusta ja päätetään sekoitussuhteet. Tällöin viini siirretään tammitynnyreihin kypsymään.

cof

Kun prosessi oli esitelty meille, pääsimme maistamaan neljää tilan viiniä. Jokaisella viinillä on eri sekoitussuhde, laatuluokka ja hinta. Sadon laatu määrää vuosittain sen, kuinka suuri osuus päätyy parhaimpaan Grand Cru -luokkaan. Parhaina vuosina koko sadosta saadaan huippulaatua. Jo tässä vaiheessa vuotta emäntämme saattoi paljastaa, että vuoden 2016 sato oli erinomainen.

”Les hommes sont comme les vins : avec le temps, les bons s’améliorent et les mauvais s’aigrissent”. – Cicéron

”Ihmiset ovat kuin viinit: huonot muuttuvat vanhoina happamiksi, hyvät tulevat vanhetessaan yhä paremmiksi.” – Cicero

cof

Pikainen maistelukierros ei vielä paljastanut minulle viinien hienoutta vaan mukaan ostettu pullollinen parasta maistamaamme viiniä puhkesi kukkaansa vasta iltapalalla leikkeleiden ja juustojen kera. Bordeaux’n alueen viinejä sanotaankin erityisesti ruokaviineiksi.

dig

Chateau Tour Grand Feurien tila on hyvä esimerkki Saint-Émilionin alueen viinitiloista. Saint-Émilionin keskiaikainen kylä on viinialueen keskus. Sen kapeilla kaduilla ja tunnelmallisilla aukioilla on vieri vieressä viinikauppoja ja ravintoloita. Viinejä pääsee maistelemaan myös viinikellareihin. Ruuan hinta-laatusuhde saattaa keskeisimmillä turistiaukioilla olla pettymys, mutta tilannetta paikkaa hyvin kylän postikorttimainen kauneus. Sää oli mitä mainioin ja nautimme ulkoterassilla maisemista ja auringon lämmöstä.

cof

sdr

Saint-Émilionin kylä on päässyt UNESCO:n maailmanperintöluetteloon ja se on Ranskassa tunnettu myös Macaron-leivoskekseistään.

cof

Saint-Émilioniin pääsee Bordeaux’sta esimerkiksi junalla tai bussilla. Kylän turisti-infosta saa listan samana päivänä tutustumiskierroksia järjestävistä viinitiloista. Tiloille kannattaa kuitenkin soittaa etukäteen, jotta varmistaa päivän kierrosten ajat ja kielivalikoiman. Infosta saa mukaansa myös tilakatalogin, josta voi etsiä mieleisensä viinitilan ja sopia kierroksesta suoraan tilan kanssa. Katalogista näkee myös tilalla puhutut kielet. Osa tiloista sijaitsee kävelymatkan päässä Saint-Émilionin kylästä, mutta autolla liikkuvalle valikoima on huomattavasti suurempi. Toisinaan viinitilat ilmoittavat myös portillaan, onko tila avoinna vierailijoille, joten onneaan voi koettaa myös ajamalla suoraan pihaan.

Ajaessamme majapaikastamme Pujols-sur-Cironista Saint-Émilioniin huomasimme matkan varrella myös Chateau Carsinin, jossa viiniä kasvatetaan suomalaisvoimin. Eli viinitilakierros suomeksikin voisi olla mahdollista.

 

dig
Viinitila Clos La Madeleine sijaitsee aivan kylän laidalla, joten sinne pääsee helposti myös jalan

Maistelen mielelläni viinejä, mutta viljelijäksi en ryhtyisi. Nostan kyllä hattua kaikille tähän kemialliseen prosessiin perehtyneille. Itse pelastaisin sen sijaan mielelläni tämän vanhan talon, joka sijaitsee upealla paikalla Saint-Émilionin kylän ylemmillä rinteillä viiniköynnösten keskellä. Luimme talon seinään kiinnitetystä virallisesta paperista, että sen omistajaa uhataan sakoilla, sillä rakennus on romahtamaisillaan ja vaarallinen ihmisille. Mikä tragedia onkaan omistajaa kohdannut? Kuka pelastaisi tämän upean tilan?

sdr

Paluumatkalla ihailimme viinimaan maisemaa auringon laskiessa.

cof

cof

Vuoden 2016 matkoja, retkiä ja hetkiä

Vuoden 2016 matkoja, retkiä ja hetkiä

Huomasin tässä lukevani toinen toistaan kiinnostavampia matkablogeja, joissa koostetaan viime vuoden reissuja. Miksipä en tekisi samaa, vieläkö kerran pääsisin niihin tunnelmiin?

Vuoden alussa kävin hakemassa inspiraatiota työhön ja vapaa-aikaan Mondon kirjoittajakoulutuksessa. Hämmästyin, kun valtavassa luentosalissa nousi kymmeniä ja kymmeniä käsiä, kun kysyttiin kiinnostusta matkablogin kirjoittamiseen. Minä en nostanut kättäni, sillä moinen ei ollut mielessäni. Koulutuksen jälkeen aloin kuitenkin klikkailla parhaiden matkablogien listaa läpi ja hämmästyin taas. Hienoja blogeja tuli vastaan useita. Ja ne kuvat! Matkakuume nousi välittömästi ja samalla tuli valtava tarve muistella kaikkia omia reissuja ja retkiä vuosien varrelta.

1 pien
Arkistoista löytyi jopa vanha tarina Länsi-Kiinasta

Aloitin blogin kirjoittamisen maaliskuussa, ajatuksenani ja toiveenani oli kokea kirjoittamisen iloa ja samalla käydä uudestaan läpi matkojen tunnelmia. Mietin, että helpottaisikohan se jatkuvaa matkakuumettani. No, niin ei todellakaan käynyt vaan matkakuume on noussut ihan uusiin sfääreihin. Muiden matkablogien seuraaminen ei sekään helpota tätä tautia.

Pääsiäisenä aloitimme reissuvuotemme ja matkasimme koko perhe Zürichiin. Kohde valikoitui sattumalta, menimme sinne, mihin saimme kohtuuhintaiset lentoliput sopivina päivinä. Näin meille usein käy, emme oikein osaa suunnitella mitään kovinkaan aikaisin. Vaikka olen Sveitsissä viettänyt paljonkin aikaa, en ollut koskaan pysähtynyt Zürichiin. Viihdyimme hyvin, kaupungissa riitti sopivasti tekemistä muutamaksi päiväksi lasten kanssa. Kallistahan Sveitsissä on, mutta kaikki toimii ja maisemat ovat kauniita.

WP_20160327_14_29_45_Pro__highres

Sveitsin matkaan sisältyi palanen nostalgiaa ja vanhojen ystävien tapaamista, kun kävimme päiväreissulla vanhassa kotikaupungissani Fribourgissa. Päivä oli aurinkoinen ja iloinen. Perheen nuorimmainen ihastui kovasti Fribourgin vanhaan kaupunkiin ja alkoi jo suunnitella uutta matkaa kaupunkiin. Minä puolestani aloin haikailla vuorille patikoimaan, mutta se jäi nyt toiseen kertaan ja toiseen vuodenaikaan.

Fribourg2

Kesäkuun alussa pyrähdin työmatkalla Hollannin Utrechtissa. Kaupunkiin tutustumiseen oli aikaa muutaman päivän aikana ehkä noin 15 minuuttia yhteensä, mutta jo siinä ajassa ehdin toivoa paluuta kaupunkiin. Muutenkin olen tänä vuonna miettinyt sitä, että yhä useammin haluaisin matkustaa hieman pienempiin tai vähemmän tunnettuihin kohteisiin. Suosituimmat turistikohteet kun ovat usein jo niin täyteen ahdettuja, eikä turistilaumoissa vaeltaminen houkuttele juurikaan. Toisaalta haluaisin vielä näyttää lapsilleni Colosseumin, Akropoliin, Kiinan muurin ja paljon muuta. Joskus on tehtävä valintoja.

Ehdin jo Instagramissa hehkuttaa ulkomaanmatkoja vuoden kohokohtina, mutta eipä sovi unohtaa Lapin reissuamme, joka oli monella tapaa merkityksellinen. Sain tavata kummitätini pitkästä aikaa ja tutustua häneen paremmin. Saimme seurata porojen touhuja tädin ikkunasta, patikoida Oulangan upeissa maisemissa ja pulikoida tyhjällä rannalla Sallan Kallunkijärvellä. Nyt kuumeilen Lapin suuntaan ja tila alkaa olla jo melko vakava.

heijastukset Oulangalla

Kesällä lähiretkeiltiin paljon lasten kanssa. Etelä-Suomessakin on monta hienoa paikkaa ja vielä paljon koettavaa tuleville vuosille. Helsingin Vallisaari, Porkkalan rantakalliot ja Askolan hiidenkirnut jäivät erityisesti mieleeni.

kalliolla

Syysloman majailimme Bordeaux’n lähellä Pujols-sur-Cironissa. Ihastuin erityisesti valtaviin hiekkarantoihin Biscarosse Plagessa ja Cap Ferret’ssä. Siellä katselin kaukaisuuteen, kuuntelin Atlantin kohinaa ja haaveilin rantavaelluksesta ja kaukaisista maista. Mikä siinä onkin, että sieluni lepää maisemissa, joissa voi nähdä kauas. Tältä matkalta on vielä muutama juttu kirjoittamatta. Tulossa on ainakin tarinaa viinitilalta Saint-Émilionista.

cof

Lokakuussa avasin viimein Instagram-tilini. Blogin myötä on jo muutenkin tullut suuri tarve ja into kehittyä valokuvaajana. Tähän yritän varata aikaa, olkoon se lupaukseni tälle vuodelle. Lupaan myös laulaa enemmän. Viime vuonna lupasin tanssia ja laulaa enemmän, mutta vain tanssiminen toteutui, joten yritän tänä vuonna myös muistaa laulaa. Harmillista, että lapseni ovat jo sen verran isoja, etteivät arvosta lauleskeluani, mutta ehkä lähden itsekseni metsään laulelemaan. Sitä harrastin nuorena enemmänkin. Lähdin siskon hevosella metsään ja lauloin. Hevosparka, sillä en ole mikään laululintu, mutta uskon laulun tekevän hyvää ihmiselle kuten tanssikin.

Marraskuussa toteutui yksi pitkäaikainen haaveeni ja pääsin monen vuoden tauon jälkeen vanhaan opiskelukaupunkiini Pekingiin. Hieman kyseenalaistin valintaani. Kun ensimmäistä kertaa lähes 12 vuoteen pääsee lomamatkalle aikuisseurassa, niin kuka valitsee saasteisen, ruuhkaisen ja marraskuussa vielä kylmänkin suurkaupungin? Yhtään en kuitenkaan kadu, viihdyin Pekingissä jälleen mainiosti.

cof

Sen jälkeen loppuvuosi menikin synkissä merkeissä. Lähipiirissäni on ollut sairautta ja surua, hautajaisetkin. En ole vielä jaksanut suunnitella tulevaa. Todennäköisesti siis matkustamme myös tänä vuonna ex tempore, mutta mikäpä siinä, mennään sinne mihin satunnaisesti päädytään ja eksytään vielä vähän. Aina löytyy jotain uutta ja ihmeellistä.

Vuosi 2016 oli ikimuistoinen, täynnä hienoja matkoja, vanhoja ystäviä, nostalgisia hetkiä ja suurta surua. Toivottavasti vuodesta 2017 tulee hyvä vuosi matkailla ja retkeillä.