Huono sää, hyvä viini! Tällä ranskalaisella sanonnalla lohdutti AirBnB-majoittajamme Pénélope meitä etukäteen siltä varalta, että lokakuussa sää ei suosisikaan matkailijaa Bordeaux’n seudulla. Minä vastasin, että meillä Suomessa taas sanotaan, ettei sellaista olekaan kuin huono sää, vain väärät vaatteet. Loppujen lopuksi sää oli meille pohjoisen asukeille suorastaan lempeä Suomen lokakuisen viiman keskellä.
Ja viiniä todellakin Bordeaux’n seudulla riittää. Viinitarhoja on silmän kantamattomiin ja viinitiloja vieri vieressä. Me vierailimme niistä yhdellä:
Bordeaux’n lähellä Saint-Émilionissa sijaitsevan Chateau Tour Grand Feurien viinitilan emäntä Madame Feytit vastaanotti meidät villakoiransa kanssa tilan pihamaalla. Lokakuinen sadonkorjuu oli päättynyt edellisenä päivänä tällä laatuviinejä tuottavalla tilalla, ja nyt oli aikaa esitellä vieraille viinin valmistusta.
Tilalla valmistetaan viinejä jo neljännessä polvessa. Viinin tekoon käytetyt rypäleet tulevat tilalle 14 hehtaarin alueelta, josta osa on hiekka- ja osa on savimaata. Viljellyt rypälelajikkeet ovat enimmäkseen Merlot’ta (80 %), mutta sekoituksiin käytetään myös Cabernet Francia (15 %)sekä Malbecia (5 %).
Kävimme läpi viinin vaiheet sadonkorjuusta sementtisammioon, josta viini siirtyy tammitynnyreihin ja lopulta pulloihin. Juuri käsin korjatuista rypäletertuista perattiin ylimääräisiä lehtiä ja oksia hallin takaoven luona, jossa neljä ihmistä työskenteli liukuhihnan äärellä tarmokkaasti. Opimme samalla miten tarkkaa on lämpötilan säätely prosessissa.
Marraskuun alussa on edessä maisteluvaihe, jolloin saadaan lopullinen arvio vuoden sadon laadusta ja päätetään sekoitussuhteet. Tällöin viini siirretään tammitynnyreihin kypsymään.
Kun prosessi oli esitelty meille, pääsimme maistamaan neljää tilan viiniä. Jokaisella viinillä on eri sekoitussuhde, laatuluokka ja hinta. Sadon laatu määrää vuosittain sen, kuinka suuri osuus päätyy parhaimpaan Grand Cru -luokkaan. Parhaina vuosina koko sadosta saadaan huippulaatua. Jo tässä vaiheessa vuotta emäntämme saattoi paljastaa, että vuoden 2016 sato oli erinomainen.
”Les hommes sont comme les vins : avec le temps, les bons s’améliorent et les mauvais s’aigrissent”. – Cicéron
”Ihmiset ovat kuin viinit: huonot muuttuvat vanhoina happamiksi, hyvät tulevat vanhetessaan yhä paremmiksi.” – Cicero
Pikainen maistelukierros ei vielä paljastanut minulle viinien hienoutta vaan mukaan ostettu pullollinen parasta maistamaamme viiniä puhkesi kukkaansa vasta iltapalalla leikkeleiden ja juustojen kera. Bordeaux’n alueen viinejä sanotaankin erityisesti ruokaviineiksi.
Chateau Tour Grand Feurien tila on hyvä esimerkki Saint-Émilionin alueen viinitiloista. Saint-Émilionin keskiaikainen kylä on viinialueen keskus. Sen kapeilla kaduilla ja tunnelmallisilla aukioilla on vieri vieressä viinikauppoja ja ravintoloita. Viinejä pääsee maistelemaan myös viinikellareihin. Ruuan hinta-laatusuhde saattaa keskeisimmillä turistiaukioilla olla pettymys, mutta tilannetta paikkaa hyvin kylän postikorttimainen kauneus. Sää oli mitä mainioin ja nautimme ulkoterassilla maisemista ja auringon lämmöstä.
Saint-Émilionin kylä on päässyt UNESCO:n maailmanperintöluetteloon ja se on Ranskassa tunnettu myös Macaron-leivoskekseistään.
Saint-Émilioniin pääsee Bordeaux’sta esimerkiksi junalla tai bussilla. Kylän turisti-infosta saa listan samana päivänä tutustumiskierroksia järjestävistä viinitiloista. Tiloille kannattaa kuitenkin soittaa etukäteen, jotta varmistaa päivän kierrosten ajat ja kielivalikoiman. Infosta saa mukaansa myös tilakatalogin, josta voi etsiä mieleisensä viinitilan ja sopia kierroksesta suoraan tilan kanssa. Katalogista näkee myös tilalla puhutut kielet. Osa tiloista sijaitsee kävelymatkan päässä Saint-Émilionin kylästä, mutta autolla liikkuvalle valikoima on huomattavasti suurempi. Toisinaan viinitilat ilmoittavat myös portillaan, onko tila avoinna vierailijoille, joten onneaan voi koettaa myös ajamalla suoraan pihaan.
Ajaessamme majapaikastamme Pujols-sur-Cironista Saint-Émilioniin huomasimme matkan varrella myös Chateau Carsinin, jossa viiniä kasvatetaan suomalaisvoimin. Eli viinitilakierros suomeksikin voisi olla mahdollista.
Maistelen mielelläni viinejä, mutta viljelijäksi en ryhtyisi. Nostan kyllä hattua kaikille tähän kemialliseen prosessiin perehtyneille. Itse pelastaisin sen sijaan mielelläni tämän vanhan talon, joka sijaitsee upealla paikalla Saint-Émilionin kylän ylemmillä rinteillä viiniköynnösten keskellä. Luimme talon seinään kiinnitetystä virallisesta paperista, että sen omistajaa uhataan sakoilla, sillä rakennus on romahtamaisillaan ja vaarallinen ihmisille. Mikä tragedia onkaan omistajaa kohdannut? Kuka pelastaisi tämän upean tilan?
Paluumatkalla ihailimme viinimaan maisemaa auringon laskiessa.
Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa