Kaksikymmentä vuotta on jo vierähtänyt siitä, kun opiskelin Pekingissä kahden vuoden ajan. Viimeksi kävin kaupungissa vuonna 2004. Tuntuma maan muutoksiin on höltynyt ja vaivalla hankittu kielitaito rapistunut. Elämä on vienyt muiden asioiden pariin ja toisiin ilmansuuntiin. Olin jo pitkään haaveillut paluusta, ja marraskuun alussa se viimein toteutui. Kaupunki ei tosin ollut enää entisensä.

sdr

 

Kyllähän Helsinkikin muuttuu, tulee Jätkäsaarta ja Kalasatamaa, mutta harvoin ovat muutokset niin valtavia kuin Kiinan kaupungeissa. Mittakaava on käsittämätön: matalia ihmisen kokoisia kuja-alueita puretaan ja tilalle tulee kolossaalisia pilvenpiirtäjiä ja korskeita ostoskeskuksia. Muutokset olivat huimia varsinkin 1990- ja 2000-luvuilla, nostokurjet olivat olennainen osa kaupungin siluettia. Enää ne eivät hallinneet maisemaa. Luulen, että muutosvauhti on hiljentynyt olympialaisten jälkeen.

cof

Yksi suuri muutos entiseen verrattuna on kattava metroverkosto. Sillä pääsi nyt jo kaupungin laidalle Pekingin yliopiston kampuksen viereen. Tunnustan, että oikeastaan kaipasin pikkubussien tiivistä tunnelmaa ja ”leipäautojen” rämisevää kyytiä – halvimpia paahtoleivän näköisiä minipakettiautotakseja kutsuttiin silloin nimellä ”miandi” eli leipätaksi.

hutong grey.jpg

Mutta nyt metro on kätevä ja helppo emmekä loppujen lopuksi turvautuneet kertaakaan taksiin. Tällä matkalla ei siis tarvinnut viettää aikaa ruuhkissa. Lentokentältä sai ostaa matkakortin, joka kävi myös lentokenttäjunaan. Korttiin oli helppo ladata lisää arvoa kadunvarsikioskeista.

Miten hauskaa olikaan lomailla kaupungissa, jossa tärkeimmät nähtävyydet on jo läpikäyty. Meillä (opiskelukaverini ja minä) ei ollut mitään muita pakollisia kohteita kuin vanhan opinahjon kampus. Sinne oli päästävä fiilistelemään. Paljon oli kampuskin muuttunut, uusia rakennuksia oli ilmestynyt kuin sieniä sateella, mutta onneksi vanha puistoalue oli entisensä. Weiminghu eli Nimetön järvi ja vesitorni Shuita olivat paikoillaan ja alue oli juuri niin kaunis kuin muistinkin.

cof

cof

cof

Muina päivinä kuljimme minne nenä näytti, joskus olimme eksyksissäkin, mikä yleensä johti parhaisiin löytöihin. Metsästimme lempiruokiamme, joista osan löysimme, osa jäi kokematta. Niistä lisää juttua myöhemmin.

Peking on saasteinen ja kolkkokin, mutta sen humu sopii minulle. Toivottavasti pääsen pian taas elvyttämään lähes kadonnutta kielitaitoani, syömään herkkuruokiani ja eksymään hutongeille (kujille). Jonain päivänä vien sinne myös lapseni. Sitäkin on jo suunniteltu.

cof

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Paluu Pekingiin

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s