Kiinalaisissa tansseissa

Kiinalaisissa tansseissa

Oli tarkoitus kirjoittaa jotain ihan muuta ja päättää blogin pitkäksi venähtänyt hiljaiselo, mutta tässä juhannuksen lähestyessä joku mainitsi juhannustanssit ja jostain muistini syövereistä tuli mieleeni ne yhdet tanssit, joihin jouduin nuorena opiskelijana länsikiinalaisessa peräkylässä. Kuinka voisinkaan unohtaa?

Se oli se vuosi, kun tuli aika lähteä tutkimusmatkalle Länsi-Kiinan Xinjiangiin, sillä halusin kirjoittaa graduni alueesta. En edes muista, mistä pakkomielteeni tähän uiguurien autonomiseen alueeseen oli lähtenyt liikkeelle. Ehkä se oli Kiina, ehkä vähemmistökansat, ehkä Keski-Aasian ja Silkkitien värikäs menneisyys.

Yhteyshenkilöni Ürümqin yliopiston maantieteen laitokselta oli lähdössä Xinjiangin pääkaupungista työmatkalle  Shihezi-nimiseen pikkukaupunkiin, joka oli täysin han-kiinalaisten asuttama. Hän tarjosi minullekin mahdollisuutta lähteä mukaan, ja mielellänihän minä lähdin. Ahtauduimme jeeppiin kuljettajan, professorin ja tämän vaimon ja pienen pojan kanssa. Perillä majoituimme paikallisen maankäyttöviranomaisen virastotaloon, jossa jaoin huoneen professorin vaimon ja lapsen kanssa.

Shihezi3

Illalla kuulimme virastotalon toisesta siivestä äänekästä musiikkia. Lähdimme huonekaverini kanssa uteliaina katsomaan, että mitä siellä oli meneillään. Saavuimme juhlasalin ovelle ja kurkistimme sisään. Musiikki soi ja ihmiset tanssivat. En odottanut törmääväni kunnon lavatanssimeininkiin täälläpäin maailmaa.

Ehdin seistä vain hetken ovensuussa, kun paikallinen parkettien partaveitsi tuli hakemaan minua tanssimaan. Olisin ehkä mieluiten sulautunut tapettiin ja jäänyt seinäkukkaseksi, mutta se oli sillä kertaa mahdotonta. Koko salillinen väkeä tuijotti minua. En kuulunut joukkoon. Päälläni oli kiinalaiselta torilta ostettu t-paita ja shortsit. Kuulin kukkamekkoisten kiinalaisnaisten supattavan kuinka epämuodollisesti länsimaalaiset naiset pukeutuvatkaan. En ollut huomannut varata rimpsumekkoa rinkkaani.

Kavaljeerini oli sulava tanssija, hänen ryhdikäs olemuksensa ulottui minua melkein nenän tasalle. Hän yritti epätoivoisesti luotsata tätä 160-senttistä ja hieman yli 50-kiloista amatsonia viehkeästi ympäri tanssisalia. En tuntenut askelia enkä tanssityyliä ja kompastelin tanssiparini kengänkärkiin. Tunnelma oli hikinen. Xinjiangissa on kesäisin todella kuuma.

Tältä siis tuntuu olla iso, maskuliininen ja kömpelö. Kyllä matkailu avartaa. Aina saa uusia näkökulmia, myös itseensä.

Shihezi2
En yleensä jaa itsestäni kuvia, mutta onhan tämä nyt jotain erityistä: minä, vyölaukku ja Shihezin kommunistisen puolueen päämaja. Ei ihme, että hymy on noin leveä. Tässä vaiheessa en vielä tiennyt, mitä ilta tuo tullessaan.

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Mainokset