Kiertomatka Lapissa ja Pohjois-Norjassa, osa 2: Kohti Nordkappia

Kiertomatka Lapissa ja Pohjois-Norjassa, osa 2: Kohti Nordkappia

Matkamme jatkuu Norjan puolella ja pian saavumme Karasjoelle. Maasto on jo norjalaisempaa eli korkeuseroja enemmän kuin Suomen puolella. Kaupunki näyttää vauraalta ja talot ovat vastamaalatun näköisiä. Saamelaismuseo kiinnostaisi, mutta jatkamme matkaa kohti merta ja Porsanginvuonoa.

Vuonon pohjukassa on aika tankata sekä ihmiset että auto, joten pysähdymme Lakselvissa (kveeniksi Lemmijoki). Lemmijoki ei ollut meille lempeä. Pikkukaupunkia ei voi kuvailla viehättäväksi, en löydä kirjakaupasta kaipaamaani Pohjois-Norjan tiekarttaa (Etelä-Norja olisi ollut tarjolla) ja syön ehkä elämäni kamalimman salaatin Pizzeria Oreganossa. Lakselvissa ei siis kannata tuhlata aikaansa, sillä tästä eteenpäin maisemat muuttuvat kilometri kilometriltä hehkeämmiksi ja tienvarsikahviloista saisi varmasti paremmat murkinatkin.

Ajamme vuonon länsirantaa kohti pohjoista ja ensimmäisen kuvauspysähdyksen pidämme Stabbursnesin luonnonsuojelualueen laidalla. Aurinko paistaa ja värjää maiseman hämmentävän kirkkaaksi. Tämä kosteikko olisi varmasti mainio paikka bongailla erilaisia hanhia ja kahlaajia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nordkappia kohden kasvillisuus vähenee ja maisema muuttuu jylhemmäksi. Haluaisin kuvata jokaisen punaisen rantamökin tässä upeassa maisemassa, tyynen Barentsinmeren, jokaisen saaren, veneen ja poron. Pidän tällaisista karuista maisemista, joissa kasvillisuus sinnittelee vuorten ja kukkuloiden rinteillä ja näkymät ulottuvat kauas taivaanrantaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Huokaan mielessäni, kun en voi pyytää kuljettajaa pysähtymään muutaman minuutin välein, varsinkin kun tie on kapea eikä levähdyspaikkoja ole joka mutkassa. Välillä räpsin kuvia auton ikkunastakin, sillä en halua unohtaa näitä näkymiä.

cof

cof

cof

Aina välillä sukellamme tunneliin, joista pisin on itse Nordkapptunnelen. Lähes seitsemän kilometrin matka meren ali vie Magerøya-saarelle, jonka pohjoiskärjessä Nordkapp on. Ensin alamäkeä puolimatkaan, hetki tasaista ja sitten ylämäkeen. En kadehdi pimeässä viilettäviä pyörämatkalaisia.

Saarella alamme vähitellen nousta ylöspäin. Noin 13 kilometriä ennen Nordkappia saavumme majapaikkaamme Nordkapp Caravan og Campingiin. Asetumme taloksi mökkiimme, jonka minimaalinen keittiönurkaus ja oma kylpyhuone palvelevat meitä ihan hyvin yhden yön ajan. Hinta-laatusuhde ei ole Giellajohkan veroinen, mutta ovathan nämä maisemat aivan mahtavat.

cof

Jälkikasvu syöksyy varaamaan sänkyjä ja säätämään wifiä, mies ja minä lähdemme vuorotellen maisemakävelylle. Nousen mökkikylän takaa rinteeseen vievää polkua ja ihmettelen pohjoisesta hiipivää merisumua, joka etenee laaksossa ja kiipeää vähitellen ylös rinteille. Se näyttää välillä peittävän näkymät edessä ja välillä takaa. Onnistun kulkemaan sen välissä suurimman osan aikaa, katselen tätä ihmeellistä näytelmää, tähyilen läheiseen Skarsvågin pikkukylään ja välillä ylös lammelle.

cof

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

cof

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Skarsvåg

cof

cof

Täällä saan ensimmäisen kerran tällä matkalla vihiä sisälläni asuvasta kasvitieteilijästä, joka on uinunut todella hiljaa tähän astisessa elämässäni. En tiedä mikä näissä tundran pienissä sitkeissä kukkasissa on, mutta tästä lähtien koko loppumatkan ajan en ihaile ainoastaan tiiviisti maisemia vaan laskeudun välillä maan pinnan tasoon ja ihmettelen sitä pientä, joskus melkein huomaamatonta, kauneutta. Keski-ikä ja kukat, niinhän se taitaa mennä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Siniyökönlehti, oletan
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tämä saattaisi olla merinätkelmä
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tämä taitaa olla jokin rikkokasvi, mutta mikä?

Nautittuani maisemasta, kasveista ja hiljaisuudesta palaan mökille, joka on ehtinyt peittyä sakeaan sumuun. Onneksi polku on näkyvä eikä rinteellä muutenkaan olisi helppo eksyä. Tutut kivikasat näyttävät nyt erilaisilta kuin lähtiessä.

cof

Syömme iltapalan ja lähdemme myöhään illalla ajamaan kohti päämäärää.

Näkyvyys on olematon sumussa ja hetken mietin, että käyköhän meille niin kuin Out of Office -blogin Johannalle, joka ei juuri päässyt nauttimaan keskiyön auringosta sumun vuoksi (kannattaa silti katsoa tuo Johannan hieno blogi kuvineen).

Kun nousemme yhä ylöspäin matkallamme, mereltä hiipinyt sumu jää vähitellen alapuolellemme. Lämpötila kohoaa huimasti aivan hetkessä ja myöhäisen illan aurinko tekee maisemasta satumaisen. Saaren rantajyrkänteet laskeutuvat nyt pehmeään sumupumpuliin. Olemmeko maailman laidalla vai toisella planeetalla?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Poroja maailman laidalla

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nordkappin vierailukeskuksessa näemme hienon panoraamaesityksen, joka on mukava ja sujuva yhdistelmä alueen arkielämää ja luontoa. Syömme vielä vohvelit sisällä ennen kuin siirrymme ulos katsomaan keskiyön aurinkoa. Varjot ovat pitkiä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

sdr

cof

cof

sdr
Tässä olisi varmaankin hyvin tilaa muutama tunti keskiyön jälkeen

Vielä viimeiset valokuvat ja lähdemme vain muutama minuutti ennen keskiyötä viemään väsyneitä lapsia nukkumaan. Haluamme välttää poistumisruuhkan.

cof
Yön viimeinen kuva autosta läheltä mökkiämme. Täällä on sumusta enää haituvat jäljellä.
kartta osa 2
Lähde: Google Maps

Kun suunnittelimme matkaa, ajattelimme ensin jättää Nordkappin väliin ja suunnata viereiselle Havøysundin niemimaalle ajamaan Norjan kansallista maisemareittiä pitkin. Olimme kuulleet Nordkappista lähinnä turistilaumoihin ja rahastukseen liittyviä juttuja. Kysyin facebookissa vinkkejä ja eräs ystäväni, jolla tiedän olevan samanlainen maisemamaku kuin minulla, suositteli ehdottomasti Nordkappia, ja niin päätimme kuitenkin vaihtaa määränpään. Ei kaduta yhtään. Maisemat, valo ja sumu tekivät tästä hienon visuaalisen elämyksen eikä haittaa ollenkaan, että siellä oli muutama muukin ihminen jakamassa tätä kokemusta. Euroopan reunalla oli hyvin tilaa.

cof

Kiertomatka Lapissa ja Pohjois-Norjassa, osa 1: Ivalosta Karigasniemelle

Kiertomatka Lapissa ja Pohjois-Norjassa, osa 1: Ivalosta Karigasniemelle

Kello on vasta 7:50 aamulla, kun astelemme lentokoneesta Ivalon lentokentälle. Sää on harmaa ja lämpöasteita +11. Katson lämpömittaria ja ajattelen kaihoisasti sitä villapaitaa, jonka otin täyteen ahdetusta matkalaukusta viime hetkellä pois. Optimisti taidan olla.

Lähdemme vuokra-autolla ajamaan kohti Inaria. Kun kello 9:02 Siidan eli yhdistetyn Saamelaismuseon ja Metsähallituksen Ylä-Lapin luontokeskuksen ovet avautuvat, oven takana odottavat bussilastillinen kiinalaisia ja me. Tämä on kyllä varmasti ensimmäinen kerta (ja kenties viimeinen), kun meidän perhe on museossa heti aamusta avaamisaikaan.

Siidassa näemme Juuret-näyttelyn valokuvia, opimme saamenkielen alkuperästä ja murteista sekä eri alueiden puvuista. Kuinka vähän tiedänkään saamelaisista. Opin muun muassa sen, että saamen kielessä on poroja koskevia termejä tuhansia, kuumailmapallo on saameksi báhkkaáibmosbáppa ja että karvakenkiin eli nutukkaisiin laitettiin heinää lämpöeristeeksi. Luen palasia historian varrelta, mutta en ehdi syventyä kaikkeen, sillä minua odotetaan jo. Samassa salissa kiertää luontotietoa vuodenaikojen mukaan jaoteltuna. Yritän painaa mieleeni kasveja ja lintuja.

maa
on erilainen
kun sillä on asunut
vaeltanut

ote Nils Aslak Valkeapään runosta

Jälkikasvu viihtyy hetken lapsille tarkoitetussa Kentänpäässä-näyttelyssä ja sen jälkeen kävelemme ulkomuseon polun. Näemme erilaisia laavuja ja mökkejä, kullanhuuhdontapaikan puron varressa ja porosuojan, jonne kesyimmät porot hakeutuivat pahimpaan räkkäaikaan.

cof
porosuoja

 

sdr

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tänä vuonna puolukka kukkii myöhään

Syömme lounasta Siidan kahvilassa ja lähdemme keskustaan ostamaan ruokaa ja kylmäkalleja. Ihmettelen, että miksi kaupassa ei ole valmiiksi pakastettuja kylmäkalleja. Luulen, että moni matkalainen voisi napata termopussiin poroa tai muuta Lapin herkkua mukaan, jos saisi samalla kylmiä kylmäpatruunoita kassiin. No, meidän on luotettava siihen, että ruuat säilyvät kylmäkassissamme Kielajoen majapaikkaamme asti.

Tiivis pilvipeite alkaa rakoilla ja lämpötila nousee kohisten. Ainahan Lapissa on hyvä sää, parempi kuin etelässä.

sdr

Kun astumme ulos kaupasta, puhelimeen kilahtaa viesti lapsuudenystävältäni Päiviltä, joka on juuri edellispäivänä saapunut Inarin mökilleen. Saamme kutsun iltapäiväkahville. Pääsemme nauttimaan kahvia ja Inarin tarinoita mökin terassille muhkean ulkopöydän ääreen kauniin Inarinjärven rantaan.

Mökkiä on rakkaudella ja hartaudella rakennettu vuosikausia. Sen jokainen yksityiskohta on mietitty ja vaivaa säästelemättä useimmiten omin käsin tehty. Olen vaikuttunut. Päivi asui Inarissa parikymmentä vuotta sitten ja osa sisintä näyttää jääneen seudulle pysyvästi. Hänen miehensä Timo oli perustamassa Siidaa ja on edelleen vahvasti kiinni Inarissa, vaikka uudet luontokeskukset ovat jo kutsuneet.

cof

Kahvin ja tilusten katsomisen lomassa kuulemme mielenkiintoisia juttuja. Katsomme järven pintaa, joka on jälleen harvinaisen korkealla ja kuulen ensimmäistä kertaa Paatsjoen voimalaitoksesta, joka myytiin Neuvostoliitolle 1950-luvulla. Vähänpä ymmärsivät Helsingin herrat tekojensa seurauksia. Nyt venäläisillä on valta säädellä Inarinjärven vedenpinnan korkeutta. Inarilaiset ovat joutuneet urakoimaan rantametsien hakkuu-urakan parissa, menettäneet maitaan ja hiekkarantojaan järven syliin.

Siidan laajennustyöt ovat alkamassa lähiaikoina ja samalla on tarkoitus uudistaa näyttelyitä. Kahdessakymmenessä vuodessa on moni asia muuttunut. Saamelaiset ovat vuosien varrella voimaantuneet ja he ovat varmasti enemmän mukana uuden Siidan suunnittelussa. Timo huomauttaa nykyisen näyttelyn näkökulman olevan alkuperäiskansaa eksotisoiva ja romantisoiva, se näyttää ne heinäkengät ja poronhoidon. Saamelaiset ovat niin paljon muutakin. Havahdun tietämättömyyteeni, taidan olla tyypillinen turisti, joka laittaa sujuvasti saamelaiset lokeroon, jossa heillä on kivan värikkäitä vaatteita ja erityinen suhde luontoon. Ymmärrän oman naiiviuteni.

En tiedä mitkä ovat uuden Siidan näkökulmat ja painotukset, mutta sen tiedän jo, että haluan palata sitä katsomaan, kunhan valmistuu. Mukavaa, kun on syy palata Inariin.

Kiitos siis Päivi ja Timo, kun avarsitte näkökulmiani ja kiitos, että sain nähdä teidän pieteetillä rakennetun mökkinne.

Pyrähdämme vielä Timon vinkkaamalle maisemapaikalle Tuulispään linkkitornin juurelle. Ylhäältä avautuvat mainiot näkymät häikäisevän siniselle Inarinjärvelle ja sen lukuisille saarille.

cof

Ajamme illaksi majapaikkaamme Giellajohkan eli Kielajoen rantaan. Majoitus ja ravintola ovat aivan Kaamasen ja Karigasniemen välillä kulkevan tien varressa. Olemme varanneet pienen huoneiston ensimmäiseksi yöksi. Astumme autosta keskelle pörrääviä ampiaisia, paarmoja ja hyttysiä ja säntäämme ensin sisään ravintolaan, jossa on mukavan kodikas ja rauhallinen tunnelma. Kahvileivät näyttävät houkuttelevilta, samoin a la carte -listan vaihtoehdot. Saamme tiskiltä avaimet.

kartta
Lähde: Google Maps

cof

Uudehkon majoitusrakennuksen päätyasunto on kivasti sisustettu, hyvin varusteltu ja viihtyisä. Työnnämme ruuat jääkaappiin ja päätämme sittenkin syödä illallisen Giellajohkan ravintolassa, sillä lista näytti niin hyvältä. Syön aivan erinomaisen kala-aterian: paistettua ahventa ja harjusta perunapyreen ja parsan kanssa. Kehuessani annostani emäntä kertoo, että kala on läheisestä karusta ja puhtaasta järvestä, joten herkullinen maku on taattu. Lapset syövät poroburgerinsa tyytyväisinä ja mies kehuu porokeittoaan.

Yhtäkkiä sisään juoksee kaksi noin kymmenvuotiasta poikaa ämpärit käsissään esittelemään emännälle kalansaalistaan. Perässä saapuvat isät, jotka kertovat pojilla olleen todella hauskaa kalastusretkellään. Emäntä antaa retkeläisille mukaan savustuspuruja.

Silitämme vielä hetken talon kissoja ennen kuin poistumme mukavaan kämppäämme hyvillä mielin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kielajoki

Juttelen aamulla avaimia palauttaessa vielä hetken emännän kanssa. Piha-alueen rakennustöiden syy selviää. Revontulimatkailun buumi on ehtinyt Kaamaseen asti, joten Giellajohkaan rakennetaan uusia revontulimökkejä, joissa on isot ikkunat pohjoiselle taivaalle ja sängyt sopivasti aseteltuina ikkunan ääreen. Ennen alueen majoituspaikat olivat keskitalvella kiinni, mutta nyt riittää tulijoita etenkin Aasiasta.

Toivotan Giellajohkalle onnea ja menestystä, sillä minulle jäi paikasta erittäin mukava tunne. Samalla se asetti riman kovin korkealle kiertomatkamme majoitus- ja ravintolapalveluille.

Jatkamme autoilua Karigasniemen suuntaan. Tietyöt hidastavat matkaa, mutta onneksi meillä ei ole kiire. Lumihuippuja alkaa näkyä. Ylitämme Inarijoen ja siirrymme Norjaan.

cof

Viikon automatkalla näimme, koimme ja opimme niin paljon. Seuraavassa osassa lähdemme kohti Nordkappia.

Ranuan eläinpuisto yllätti

Ranuan eläinpuisto yllätti

Sallasta lähdettyämme ajoimme Kemijärven ohi kohti Rovaniemeä. Pysähdyimme pikaisesti napapiirikyltillä joulupukin pajojen vieressä. Jätimme joulupukin kuitenkin rauhaan ja jatkoimme matkaa. Kaupungissa olisi ollut kiinnostava tiedekeskus Pilke sekä Arcticum, mutta niin vain päätimme hurauttaa eteenpäin. Kaupunkielämä ei nyt houkutellut.

napapiiri

Ajoimme yöksi Gasthaus Ranuaan, joka on sopiva yhden yön pysäkiksi ja edullinenkin. Ajattelimme seuraavana aamuna käydä pikaisesti Ranuan eläinpuistossa kierroksella ennen pitkää ajomatkaa kohti etelää.

Emme kuitenkaan selvinneet ihan pikaisella kierroksella. Ranuan eläinpuistossa oli niin paljon näkemistä ja tekemistä, että pääsimme eteenpäin vasta myöhään iltapäivällä, vaikka olimme avaamisaikaan ensimmäisinä portilla.

Linnuista kiinnostuneet lapsemme intoilivat eläinpuiston lintuhäkeillä. Saimme nähdä kaikki Suomen pöllöt sarvi- ja varpuspöllöä lukuun ottamatta. Olisihan se tietysti aivan toinen juttu nähdä linnut vapaina luonnossa, mutta lasten innostus tarttui. Pöllöt olivat upeita ja niiden tuikeita ilmeitä oli hauska seurata lähietäisyydeltä.

tunturipöllö

Eläimillä on Ranualla suhteellisen isot tarhat. Jopa niin isot, että niihin voi kadota. Osa eläimistä oli piilossa, varmaankin levolla keskipäivän lämmössä, mutta osan näimme aivan vierestä. Hirvi makoili kuumassa auringossa niin lähellä aitaa, että melkein olisi ylettänyt rapsuttamaan.

hirvi2

Jääkarhut taitavat olla eläintarhan vetonaula. Valkoinen komea nalle näytti kyllä olevan hieman väärässä paikassa istumassa Lapin helteessä. Näytti se sentään voivan paremmin kuin se häiriintyneen näköinen lajitoverinsa Berliinin eläintarhassa muutama vuosi sitten.

jääkarhu

Eläinpuiston suurin yllätys itselleni oli upea Reporakan muinaisranta. Ranua paljastui jääkauden jälkeen vetäytyvän jäätikön alta n. 9300 vuotta sitten ja aluksi vesi peitti alueen. Reporakka nousi merenpinnan tasolle noin 9000 vuotta sitten. Itämeren esi-isä/äiti Ancylus-järvi huuhteli rannan kiviä ja vei hienon maa-aineksen mennessään. Vähitellen maa kohosi ja ranta etääntyi. Kivikko jäi.

Reporakka

Muinaisrannan jälkeen löysin vielä kivitarhan, jossa esitellään Suomen kallioperän kivilajeja. Muhkeat ja näyttävät lohkareet pallograniittia, kalkkikiveä, albiittidiabaasia, seriittikvartsiittia jne. tekivät vaikutuksen.

andalusiittikiilleliuske
Andalusiittikiilleliusketta Pihtiputaalta

Siinä vaiheessa oli juostava eläimiin keskittyvät lapset kiinni. Eläinkierroksen jälkeen löysimme vielä oikein hauskan leikkipaikan. Taikapolun varrelta löytyi erilaisia mielenkiintoisia kiipeilypaikkoja, vaijerirataa ja liukumäkiä, jotka liittyivät polun tarinaan. Siinäkin vierähti kummasti aikaa. Polku päättyi kotieläintarhaan, jossa tarkkailimme vielä hetken hevosia, kanoja ja possuja.

Eläinpuiston ravintolassa söimme myöhäisen lounaan ennen pitkää ajorupeamaa. Tämän piti olla ajopäivä, mutta Ranualla oli niin mukavaa, ettei harmittanut, vaikka saavuimme seuraavaan yöpaikkaan Iisalmeen vasta myöhään illalla.

linnut
Hedwig ja Peksi lennähtivät meidän perheeseemme Ranuan eläinpuiston kaupasta

Salla – In the Middle of Nowhere

Salla – In the Middle of Nowhere

Salla mainostaa itseään pipoissa ja t-paidoissa lauseella In the Middle of Nowhere. Heinäkuussa Salla-päivänä kylä tuntui kuitenkin olevan kaiken keskellä. Keskusta oli täynnä ihmisiä ja tapahtumia.

Salla1

Tori oli täynnä myynti- ja ruokakojuja. Esiintymislavalla puhuttiin, soitettiin ja tehtiin taikatemppuja. Kävimme myös Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museolla. Emme tosin menneet sisään asti vaan kiersimme Moivainsokka-nimisen ulkoalueen museon vieressä. Lapset saivat juosta polulla ja pääsivät hevoskärryn kyytiin.

museo

Moivainsokkaa kiertäessä opimme infotauluista palasia sotahistoriasta. Kolmen sodan jälkeen Sallasta oli rippeet jäljellä, suurin osa kylästä oli tuhottu ja puolet maasta luovutettu. Evakot asutettiin erämaahan kylä kylältä.

Moivainsokka

Saman polun varrella kerrottiin tarinoita Lapin uskomuksista.

Porokarja oli tärkeä metsäsaamelaisille. Lapin vanhoissa saduissa poroja kutsutaan myös auringon karjaksi, jonka aurinkojumala oli lahjoittanut ihmisille. ”Ja kerran lappalaisten Jubmel loi maan poronvasasta; luista tuli kallioperä, lihasta maa ja multa, mutta maan sisuksiin luoja piilotti poronvasan sydämen. Tuulessa yksinäinen vaeltaja voi joskus kuulla pienen poronsydämen lyönnit”.

Saimme lukea myös metsänneidoista, maahisista ja kaukametsästä, vedenhaltijoista, seidoista, etiäisistä ja sammakoiden sääennusteista.

”Kun sammakko kutee sywässä vedessä, tulee pouta-suwi ja lämmin. Mutta jos se kutee matalassa wedessä, on sadesuwi odotettawa.”

Ruuhijoki

Palasimme torille ja etsimme kummitädin suosittelemaa kuivalihasoppaa lounaaksi. Sitä emme löytäneet, mutta loimulohta, makkaraperunoita ja muikkuja oli tarjolla riittävästi. Lasten syödessä minä livahdin tädin suosittelemalle kirpputorille. Tarjonta oli muuten tavanomaista, mutta enpä ole törmännyt täytettyyn metsoon tai poronsarviin etelän kirppareilla.

loimulohi

Hulinapäivän jälkeen piipahdimme Kallunkijärvellä uittamassa lapsia. Hieno hiekkaranta oli autio. Täältä oli tungos kaukana ja aurinko lämmitti vielä mukavasti. Olimme in the middle of nowhere ja siellä oli kaunista.

Kallunkijärvi

kallunkijärvi3

Patikointia ja poroja Oulangan kansallispuistossa

Patikointia ja poroja Oulangan kansallispuistossa

Oulangan kansallispuistossa on useita houkuttelevia patikkareittejä, joista valitsimme Kuusamon puolelta Oulangan luontokeskuksesta lähtevän kahdeksan kilometrin Könkään keino –kierroksen.

Kiutaköngäs

Lapset hieman rypistelivät otsaansa kuullessaan reitin pituuden, mutta jaksoivat koko matkan oikein hienosti. Sateisena päivänä olisimme valinneet viiden kilometrin Hiiden hurmoksen. Pientä Karhunkierrosta (12 km) emme vielä lähteneet yrittämään.

Heti reitin alussa saimme ihailla Kiutakönkään vuolasta kuohua. Väkeä riitti kuvaamaan hienoa koskea, joten oli vaikea löytää kuvakulmaa, josta ei näkyisi muita ihmisiä.

Kiutis2

Jatkoimme matkaa Oulankajoen viertä. Väki väheni ja maisemat olivat komeat. Eväät söimme Merenojan nuotiopaikalla. Eväshetkellä oli myös joitakin Karhunkierroksen vaeltajia isojen rinkkojensa kanssa.

Oulanka2

Päivä oli kaunis ja tyyni. Maisema vaihteli jokikanjonin ääreltä kuivalle mäntykankaalle ja suolampien reunoille.

lampi Oulangalla

Ala-Kitkan paliskunnan poroerotusaidalla opimme monta uutta sanaa.

poroerotus

Ilta hiljensi hyvässä kunnossa olevat patikkapolut ja pysähdyimme mäntymetsässä vielä viimeiselle evästauolle. Hiljaisuuden rikkoi juoksuaskelten äänet sorapolulla. Poro lähestyi taukopaikkaamme iltahölkällään. Se päätti kuitenkin kiertää meidät muutaman metrin päästä polkua, nappasi sienen suuhunsa mennessään ja palasi taas polulle ohituksen jälkeen. Hetken kuluttua kuulimme pientä rapinaa. Perässä oli tullut vasa, joka ei uskaltanutkaan seurata emoaan vaan jäi pelokkaana tuijottamaan meitä.

WP_20160720_18_36_11_Pro (2)

Emoa oli kuitenkin seurattava, joten se päätti kiertää meidät metsän kautta. Siinä vaiheessa oli jo hieman hätä, joten se huusi emoaan mennessään.

vasa Oulanka

Palattava on vielä tännekin. Seuraavalla kerralla haluan nähdä lähempänä Sallaa olevan Oulankajoen kanjonin.

heijastukset Oulangalla

Vintage-kenkiä ja villasukkia Lapista

Vintage-kenkiä  ja villasukkia Lapista

Lapin-reissun lähestyessä matkaintoni kasvaa. Odotan Lapin näkemistä kesäasussa, ja jännitän kummitädin tapaamista vuosikymmenten jälkeen.

Kummitäti muutti Espoosta Lappiin jo 15 vuotta sitten. Olemme olleet aika vähän tekemisissä, mutta nyt vastasin tädin kutsuun, sillä ikää on karttunut (molemmille) ja viimeisimmästä tapaamisestamme on aivan liian kauan.

Jännitys tiivistyy jo Kainuun vaaramaisemissa. Suomussalmen Hiljainen kansa on hämmentävän vaikuttava näky. Hiljenen hetkeksi kainuulaiselle pellolle rakennetun teoksen äärelle.

Hiljainen kansa

Ennen Kuusamoa pysähdymme suurpetokeskukseen ja ihmettelemme omalaatuisen karhumiehen leppoisaa painia ”lemmikkiensä” kanssa ensin videolta kahvilatilassa. Lähdemme opastetulle kierrokselle, sillä omin päin kulkeminen on alueella kielletty.

Karhut makoilevat auringon kuumassa paahteessa, eikä edes pulla saa valtavaa Juuso-karhua nousemaan. Opas myöntää karhujen kärsivän huonoista hampaista makupalojen vuoksi. Toivottavasti muu ruoka edes on terveellistä. Ihailemme vielä upeaa ilvestä ja etsimme pelokasta kettua.

Karhupaikka

Poronhoitoalue alkaa ja villiinnyn jokaisesta porohavainnosta. Niitä tulee vielä usein. Porot viihtyvät teiden varsissa ja usein keskellä tietä, sillä aukeilla paikoilla eivät ötökät kiusaa niin kuin metsissä. Ne eivät pelkää autoja vaan tepastelevat rauhallisina auton vieressä ja jopa edessä.

WP_20160718_19_35_21_Pro

Illalla saavumme viimein kummitädin tupaan Sallaan. Pelästyneitä poroja pelmahtaa tädin puuliiteristä, kun ajamme pihaan. Emo ja vasa ovat paenneet paarmoja vajaan. Näemme kaksikon vielä usein.

vasa

Kummitäti on laittanut hirvenlihapihvejä ja tattikastiketta. Gourmet-ruokaa suoraan metsästä.

patsaat
Pihan patsaat myöhäisen illan valossa

Väsyttää, mutta ilta ei pimene. Vain hieman taivaanrannan taakse laskenut aurinko ja täysikuu valaisevat yötä. Jään olohuoneeseen höpöttämään tädin kanssa. Kuuntelen hänen anekdoottejaan ajoilta, kun hän opetti muotia Ateneumissa. Sisäpiirin juttuja lahjakkaista ja ei-niin-lahjakkaista opiskelijoista, joista tuli kuuluisia. Tarinoita matkoista Pariisiin ja Venetsiaan (kenkä- ja laukkufriikille kelpasi vain paras).

Kuulen myös juttuja miehen kanssa tehdystä vaelluksesta Näätämöön: kolme viikkoa jängällä, repussa näkkileipää, teetä, suolaa, sokeria ja suklaata. Mies kalasti ruuan. Sillä reissulla he kuulivat karhun viheltävän. Kolme viikkoa meni näkemättä muita ihmisiä.

ikkunanäkymä
Näkymä kummitädin ikkunasta, parempaa kuin televisio. Yritän vielä kuvitella ne kymmenisen teertä, jotka kuulemma lehahtivat pihapuuhun keväällä.

En meinaa saada unta, sillä olen häkeltynyt maisemista, poroista, valosta ja kummitädin tarinoista. Olen kiitollinen, että saan tutustua häneen paremmin.

Kummitäti katuu vain sitä, ettei muuttanut Lappiin aikaisemmin. Lapin-hulluus, iskeekö se kuin jokin tauti? Voiko se tulla minuunkin? Äitini suvussa on sitä ollut liikkeellä jo kauan.

lakka2
Lähtöaamuna kipaisen vielä vanhan navetan taakse suolle ja poimin muutaman makoisan marjan

Kun lähdemme ajamaan takaisin etelään, on takakontissa kassillinen hienoja vanhoja käsilaukkuja, Pariisin Champs-Élysées-kadun hienosta kenkäliikkeestä vuonna 1961 ostetut kiiltonahkakengät (juuri minulle sopivat), kasa kummitädin kutomia villasukkia sekä laatikollinen pölyisiä Petsamon karttoja isälle tutkittavaksi. Sallan (ja Pariisin) ihmeitä ja aarteita.