Hikeä ja kyyneliä Saana-tunturilla

Hikeä ja kyyneliä Saana-tunturilla

Lapin ja Pohjois-Norjan kiertomatka, osa 7

Aamulla meillä ei ole kiire mihinkään. Ei pakkaamista, ei siivoamista. Edessä on vain kiipeily Saanalle, pikku juttu siis vain. Edellisenä päivänähän kuulimme, että huonokuntoiseltakin siihen menee vain kaksi ja puoli tuntia.

Päätämme jakaantua kahteen retkikuntaan. Ensin kiipeän minä yksin (hämmentävä kokemus muuten lasten kanssa reissatessa) ja sen jälkeen vanhempi poika isänsä kanssa. Nuorimmainen on vielä lievästi järkyttynyt edellisillan räkkäpatikasta kolmen valtakunnan rajapyykille, joten hän tyytyy lähiympäristön tutkimiseen tällä kertaa.

Aloitamme päivän Kilpisjärven luontokeskuksesta, joka on vain muutaman sadan metrin päässä majoituksestamme. Talolta on mukavat näkymät sekä Saanalle että Kilpisjärvelle. Opimme paljon uutta Kilpisjärvestä, sen historiasta ja luonnosta. Yritän jälleen painaa mieleeni lisää arktisia kasveja, joihin olen kovin ihastunut tämän rengasmatkan aikana.

cof

cof

cof

Saan kyydin Retkeilykeskukselle, jonka takaa alkaa polku Saanalle. Alkumatkan kuljen pitkospuita pitkin ja huomaan pian, että matkan varrella on maasto täynnä Saanan 100 kasvia -kylttejä. Mikä mainio mahdollisuus opetella lisää kasveja! Tämän hienon kasvitieteellisen matkan takana on Helsingin yliopiston Kilpisjärven biologisen aseman palvelukoordinaattori Rauni Partanen, joka osallistuu yksityishenkilönä Suomi Finland 100 -tapahtumaan tällä asiantuntevalla teollaan.

cof

Pitkospuut kulkevat tunturikoivikossa kunnes saavun risteykseen, josta lähtevät portaat Saanalle ja polku Saanajärvelle. Lähden kiipeämään. Koivikko jää alapuolelle ja pysähdyn katsomaan taakseni kohti Malla-tunturia, tuota Saanan hentoa morsianta.

cof

cof

sdr
Malla

Portaiden purkutyöt ovat jo alkaneet, mutta alkuosa on vielä jäljellä. Kulku sujuu helposti ja mukavasti. Jyrkimmästä kohdasta on portaat jo poistettu ja askeltamisessa saa olla tarkkana. Täältä katsottuna Malla näyttää jo kovin pieneltä.

cof

cof

Ylhäällä kulku on tasaisempaa ja nousu loivaa. Maasto on kivistä. Katson ylöspäin sinne missä Saana ja taivas kohtaavat ja luulen, että siellä on huippu. Vaan eipä olekaan vielä. Huipun takaa paljastuu uusi ”huippu” ja sieltä ilmestyy jälleen lisää laskeutuvia kiipeilijöitä. Menen tähän samaan halpaan vielä monta kertaa. Aurinko paistaa lämpimästi ja hiki valuu. Olen varautunut hyttysten hyökkäykseen pitkillä hihoilla ja lahkeilla sekä hyttyskarkotteella suihkutetulla huivilla. Ötökät eivät tänään kiusaa, mutta vesipullon pohja alkaa vähitellen häämöttää. Välillä on pysähdyttävä nauttimaan upeasta maisemasta.

cof

cof

Saavun viimein huipulle ja kaivan vasta muutama päivä sitten uusitusta postilaatikosta Saanan vieraskirjan ja jätän sinne puumerkkini.

cof
Huipulla!
cof
Uutuuttaan kiiltävä Saanan kävijäkirjan laatikko

Kierrän huippua jaa ihailen maisemia jokaiseen suuntaan. Astun muutaman askeleen Saanan jyrkän rinteen suuntaan ja huomaan, että siellä näkyy Tsahkaljärvi.

cof

”Tsahkaljärvi”

Yhtäkkiä kuulen mielessäni äitini äänen, joka sanoo ”Tsahkaljärvi”. Syvälle jääneistä muistoista nousee äitini ääni, joka suunnittelee Kilpisjärven hiihtoretkiä. Tämä oli rakas paikka hänelle.

Tuli äitiä ikävä ja itku sen myötä. Suru yllätti takavasemmalta.

Kiitos äiti, että suostuttelit silloin kauan sitten erään vastahakoisen abiturientin hiihtoporukkasi mukaan Kilpisjärvelle. Häälyin jossain kirjoitusten, pääsykoelukujen, pätkätöiden ja Interrailien välitilassa, kun porukastanne yksi joutui peruuttamaan matkansa ja peti Retkeilykeskuksen mökissä vapautui. Siihen aikaan ajatus kahdeksasta murtomaahiihtotunnista päivässä kuulosti tylsimmältä mahdolliselta ajankäytöltä, mutta sinä osasit vetää oikeasta narusta. ”Sieltä voi helposti käydä päiväretkellä Tromssassa”, sanoit ja niin minä lähdin mukaan.

Ne olivat hienoja päiviä.

Lähdin vielä toisenkin kerran mukaan. Pakkasin tenttikirjat rinkkaan ja majoituin naapuriinne biologiselle asemalle, maksoin siitä opiskelijana vain muutaman markan. Silloin hiihditte jo omalla porukalla ilman opasta, tunsitte reitit ja maastot, ja sinun pettämätön suuntavaistosi toi meidät perille pahimmassakin myräkässä. En ikinä unohda niitä aurinkoisia päiviä, kun sujuttelimme ristiin rastiin tunturien rinteillä hangen kantaessa. Vapaus, rauha ja jumalaiset maisemat!

Kuolemastasi on nyt kulunut vajaa vuosi, etkä enää vuosiin pystynyt hiihtämään. Sukset kantoivat sinua kyllä ihmeen uskollisesti vielä silloin, kun kävelysi alkoi olla vaikeaa.

Nämä olivat sinun maisemiasi ja kiitos, että esittelit meidät. Minäkin pidän tästä paikasta. Aion tulla uudestaan.

cof

cof

Yritän koota itseni mutta kyyneleet vain valuvat. Onko surutyö jäänyt kesken, kun se näin yllättää? Piiloudun ison kiven taakse ja syön evääni. Katselen tätä ihmeellistä maisemaa ja muistelen äitiä.

sdr

cof

Viimein saan silmäni kuivattua ja on aika lähteä laskeutumaan. En vieläkään ole saanut tarpeekseni näistä näkymistä ja pysähtelen kuvaamaan yhä uudestaan. Yritän pitää pysähdykset lyhyinä, sillä tajuan miten paljon aikaa on kulunut ja toinen retkikunta odottaa jo vuoroaan.

sdr

cof

cof

Jyrkimmällä kohdalla jalkani jo tutisevat. Onneksi alempana odottavat portaikon rippeet, joten pääsen harppomaan vauhdilla. Kunnes pysähdyn äkisti. Aivan jalkojeni juuressa minua tapittaa nuori sinirinta hämmästyttävän pelottomana. Tuijotamme toisiamme hetken. Yritän hapuilla kameraa välttäen äkkinäisiä liikkeitä, mutta ehdin ottaa vain yhden räpsyn ennen kuin lintu pyrähtää matalan tunturipajukon suojiin.

cof
Rohkea nuori sinirinta, vielä ei näy sinistä rinnassa

Alhaalla odottavat mies ja lapset. Palaan mökille nuoremman lapsen kanssa hikisenä, mutta onnellisena. Olo on seesteinen itkun jälkeen.

Löydän jääkaapista oluen. Harvoin juon olutta, mutta kylläpä huurteinen maistuu tuon urakan jälkeen. Olo on hieman syyllinen. Retkikunta numero kakkosen kiipeily jää puolitiehen, sillä on jo ilta ja tummat sadepilvet nousevat nopeasti sinä iltana. Itse sain nauttia neljä tuntia Saanan maisemista. Lähden ostamaan miehelle uuden oluen sen pikaisesti hävinneen tilalle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Tämä retki tehtiin heinäkuun lopussa. Yhteensä patikka Saanan huipulle ja takaisin on noin kahdeksan kilometrin pituinen. Vauhdikas mökkikylän isäntä kertoi retken vievän noin kaksi ja puoli tuntia huonokuntoiseltakin, mutta kokemukseni perusteella suosittelisin suhtautumaan paikallisten puheisiin varauksella ja varaamaan aikaa maisemien ihailuun:)

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Mainokset

Räkkäretki kolmen valtakunnan rajapyykille

Räkkäretki kolmen valtakunnan rajapyykille

Lapin ja Pohjois-Norjan kiertomatka, osa 6

Raskas pilvipeite makaa edelleen Kåfjordin yllä, kun lähdemme Norjan ihmeiden ääreltä kohti kotimaata ja Kilpisjärveä. Pysähdyimme vielä kahvilla ja kaupassa Skibotnissa (kveeniksi Yykeänperä).

Birtavarresta Kilpisjärvelle on vain noin 100 kilometriä ja tie Skibotnista Suomeen kulkee kauniin laakson reunalla. Sää selkenee vähitellen. On aika sanoa näkemiin Norjan lumihuipuille ja tervehtiä jyhkeää tasalakista Saanaa, tuota Skandien perimmäistä häntäsuomua, jonka vuoriston lohikäärme on ystävällisesti (ehkä säälistä) heilauttanut Suomen puolelle suomalaisugrien iloksi. Täytyyhän meilläkin olla jotain kiivettävää.

cof

Saavumme majapaikkamme Santa’s Chalet Kilpisjärven pihaan ja odotamme audienssia mökkikylän isännän puheille. Samalla, kun tämä joviaali isäntä ojentaa avaimia ja selostaa mökin tapoja, hän kertoo myös tärkeimmät retkikohteet, reittien olosuhteet ja pituudet. Ymmärrän myöhemmin, että osa tarinoista menee legendan puolelle. Hänen mukaansa muun muassa keski-ikäiset huonokuntoiset lenkkitossutädit olisivat kipaisseet Saanalle ja takaisin 2,5 tunnissa. Minulta siihen menee neljä tuntia, taidan sitten olla rapakuntoinen mummu. Mutta siitä lisää myöhemmin.

Mökki on aivan luksusta norjalaisten leirintäalueiden jälkeen: hulppeasti tilaa, täydellinen varustus ja jopa oma sauna. Hinta-laatusuhde on aivan eri maailmasta, eivätkä nämä maisematkaan hullumpia ole. Norja on ihana ja haluan sinne aina vaan uudestaan, mutta kaikki tuntuu täällä suorastaan ylelliseltä. Yritimme alun perin majoittua Retkeilykeskukseen, mutta se oli täynnä, joten valitsimme tämän uudehkon joulupukkikylän sen kököstä nimestä huolimatta. Mukavuudet tuntuvat hyvältä eikä sekään haittaa, että Kilpisjärven kauppa on tien toisella puolella. Siellä voimme käydä ostamassa evästä ja ihmettelemässä valtaisaa lihatiskiä ja sen äärellä lihavuoria hamstraavia norjalaisia. Nyt lähtee pekonia koko suvulle ja kuukauden jauhelihat mukaan sunnuntain shoppailuretkellä.

Nyt emme kuitenkaan lähde valloittamaan Saanaa vaan palaamme autolla hieman Norjan suuntaan Retkeilykeskuksen kohdalle ja astumme Malla-laivaan illan viimeiselle reissulle kohti kolmen valtakunnan rajapyykkiä.

Hätiköity lähtö Etelän pelleiltä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Odotamme Malla-laivan lähtöä Kilpisjärven rannassa. Laiva kulkee kolme kertaa päivässä Koltalahden päähän, josta lähtee polku kolmen valtakunnan rajapyykille.

Erehdymme laskeutumaan Mallan peräkammariin puolen tunnin matkan ajaksi. Ilta on lämmin ja laivan takaosa on kuuma kuin sauna ja täynnä kärpäsiä. Vieressä muriseva moottori takaa viimeistään sen, että lohtusuklaat on kaivettava esiin jo tässä vaiheessa retkeä. Nelihenkinen ruotsalaisperhe istuu kanssamme kärpäskamarissa. Minä vedän repusta pienen levyn Fazeria, he kaivavat ison levyn Marabouta. Aina ruotsalaisilla on enemmän. Mutta meillä onkin parempaa.

Nousemme laivasta ja huomaamme heti, että lähdimme liian kiireellä. Ajatus ei tainnut pysyä mukana. Heti rannassa kimppuun iskee Lapin ilmavoimat, mäkäräiset maanpinnalta ja hyttyset ilmasta. Olin hätäisesti napannut lapsille hyttyshatut mukaan. Niistä huolimatta nuorempi kiljuu, joten tällä matkalla kuluu runsaasti suklaata ja keksejä. Mies on matkassa lyhyillä housuilla ja mäkärien jäljet sen mukaiset. Ilta on suorastaan kuuma, mikä tekee olon vielä tukalammaksi. Onneksi löydän repusta pienen puuvillahuivin, jolla voin suojata korvani jatkuvalta ininältä.

sdr

cof

cof
Vesi on paikoin muokannut polkua uuteen uskoon (tai uusille urille)

Olemme yleensä hyvin hitaita patikoijia, mutta tällä reissulla emme juuri pysähtele vaan etenemme koko ajan, huitoen. Muutaman kuvan yritän saada, vaikka pysähtyessä meinaa hermo mennä.

Matkaa kolmen valtakunnan rajapyykille on yhteen suuntaan kolme kilometriä ja aikaa Malla-laivan lähtöön on kaksi tuntia. Yhtään ylimääräistä ei tässä kahdessa tunnissa ole, ainakaan meille. Hetken ehdimme perillä pikamatkailla eli hyppiä rajapyykin ympärillä kulkevilla pitkospuilla valtion rajojen yli.

cof
Vielä näkyy Saanalle asti
cof
Perillä!
cof
Toinen jalka Ruotsissa, toinen Norjassa.
cof
Näkymä Norjan puolelle

Lähdemme hikisinä ja hiljaisina kulkemaan samaa polkua takaisin. Ruotsalaisperheellä on pienemmät lapset ja he kulkevat vielä hitaammin. Onneksi Marabou-levy on iso. Ehtivät onneksi hekin Mallan matkaan.

Lapin maakuntakukka kullero ja kurjenkanervat loistavat värikkäinä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

sdr

cof

Kamala reissu siis, ja samalla aivan ihana. Reitti on kiva ja maisemat ovat upeat. Täällä sielu lepäisi ja nauttisi joka sekunnista jos nuo inisevät penteleet suvaitsisivat antaa hetken rauhan. Tänne on joskus palattava, mutta räkkäaikaa en kenellekään suosittele, ainakaan ilman peittäviä vaatteita, verkkohattuja ja hyttysmyrkkyjä.

Palaamme Koltalahden rantaan ja nousemme tällä kertaa Malla-laivan kannelle. Kapteeni odottelee vielä varmuuden vuoksi hetken mahdollisia myöhästyjiä, sillä tämä on illan viimeinen vuoro. Kun pääsemme vauhtiin, ötökät jäävät taakse. Huokaamme helpotuksesta, nautimme maisemista ja viileästä ilmavirrasta nyt täysillä. Vähän jo naurattaa.

cof

 

Tämä retki tehtiin heinäkuun lopussa. Seuraavassa osassa kiivetään Saanalle.

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Kohti Nordkappia

Kohti Nordkappia

Kiertomatka Lapissa ja Pohjois-Norjassa, osa 2

Matkamme jatkuu Norjan puolella ja pian saavumme Karasjoelle. Maasto on jo norjalaisempaa eli korkeuseroja enemmän kuin Suomen puolella. Kaupunki näyttää vauraalta ja talot ovat vastamaalatun näköisiä. Saamelaismuseo kiinnostaisi, mutta jatkamme matkaa kohti merta ja Porsanginvuonoa.

Vuonon pohjukassa on aika tankata sekä ihmiset että auto, joten pysähdymme Lakselvissa (kveeniksi Lemmijoki). Lemmijoki ei ole kovin lempeä. Muun muassa syön ehkä elämäni kamalimman salaatin Pizzeria Oreganossa. Lakselvissa ei kannata tuhlata aikaansa, sillä tästä eteenpäin maisemat muuttuvat kilometri kilometriltä hehkeämmiksi ja tienvarsikahviloista saisi varmasti paremmat murkinatkin.

Ajamme vuonon länsirantaa kohti pohjoista ja ensimmäisen kuvauspysähdyksen pidämme Stabbursnesin luonnonsuojelualueen laidalla. Aurinko paistaa ja värjää maiseman hämmentävän kirkkaaksi. Tämä kosteikko olisi varmasti mainio paikka bongailla erilaisia hanhia ja kahlaajia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nordkappia kohden kasvillisuus vähenee ja maisema muuttuu jylhemmäksi. Haluaisin kuvata jokaisen punaisen rantamökin tässä upeassa maisemassa, tyynen Barentsinmeren, jokaisen saaren, veneen ja poron. Pidän tällaisista karuista maisemista, joissa kasvillisuus sinnittelee vuorten ja kukkuloiden rinteillä ja näkymät ulottuvat kauas taivaanrantaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Huokaan mielessäni, kun en voi pyytää kuljettajaa pysähtymään muutaman minuutin välein, varsinkin kun tie on kapea eikä levähdyspaikkoja ole joka mutkassa. Välillä räpsin kuvia auton ikkunastakin, sillä en halua unohtaa näitä näkymiä.

cof

cof

cof

Aina välillä sukellamme tunneliin, joista pisin on itse Nordkapptunnelen. Lähes seitsemän kilometrin matka meren ali vie Magerøya-saarelle, jonka pohjoiskärjessä Nordkapp on. Ensin alamäkeä puolimatkaan, hetki tasaista ja sitten ylämäkeen. En kadehdi pimeässä viilettäviä pyörämatkalaisia.

Saarella alamme vähitellen nousta ylöspäin. Noin 13 kilometriä ennen Nordkappia saavumme majapaikkaamme Nordkapp Caravan og Campingiin. Asetumme taloksi mökkiimme, jonka minimaalinen keittiönurkaus ja oma kylpyhuone palvelevat meitä ihan hyvin yhden yön ajan. Hinta-laatusuhde ei ole Giellajohkan veroinen, mutta ovathan nämä maisemat aivan mahtavat.

cof

Jälkikasvu syöksyy varaamaan sänkyjä ja säätämään wifiä, mies ja minä lähdemme vuorotellen maisemakävelylle. Nousen mökkikylän takaa rinteeseen vievää polkua ja ihmettelen pohjoisesta hiipivää merisumua, joka etenee laaksossa ja kiipeää vähitellen ylös rinteille. Se näyttää välillä peittävän näkymät edessä ja välillä takaa. Onnistun kulkemaan sen välissä suurimman osan aikaa, katselen tätä ihmeellistä näytelmää, tähyilen läheiseen Skarsvågin pikkukylään ja välillä ylös lammelle.

cof

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

cof

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Skarsvåg

cof

cof

Täällä saan ensimmäisen kerran tällä matkalla vihiä sisälläni asuvasta kasvitieteilijästä, joka on uinunut todella hiljaa tähän astisessa elämässäni. En tiedä mikä näissä tundran pienissä sitkeissä kukkasissa on, mutta tästä lähtien koko loppumatkan ajan en ihaile ainoastaan tiiviisti maisemia vaan laskeudun välillä maan pinnan tasoon ja ihmettelen sitä pientä, joskus melkein huomaamatonta, kauneutta. Keski-ikä ja kukat, niinhän se taitaa mennä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Siniyökönlehti, oletan
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tämä saattaisi olla merinätkelmä
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tämä taitaa olla jokin rikkokasvi, mutta mikä?

Nautittuani maisemasta, kasveista ja hiljaisuudesta palaan mökille, joka on ehtinyt peittyä sakeaan sumuun. Onneksi polku on näkyvä eikä rinteellä muutenkaan olisi helppo eksyä. Tutut kivikasat näyttävät nyt erilaisilta kuin lähtiessä.

cof

Syömme iltapalan ja lähdemme myöhään illalla ajamaan kohti päämäärää.

Näkyvyys on olematon sumussa ja hetken mietin, että käyköhän meille niin kuin Out of Office -blogin Johannalle, joka ei juuri päässyt nauttimaan keskiyön auringosta sumun vuoksi (kannattaa silti katsoa tuo Johannan hieno blogi kuvineen).

Kun nousemme yhä ylöspäin matkallamme, mereltä hiipinyt sumu jää vähitellen alapuolellemme. Lämpötila kohoaa huimasti aivan hetkessä ja myöhäisen illan aurinko tekee maisemasta satumaisen. Saaren rantajyrkänteet laskeutuvat nyt pehmeään sumupumpuliin. Olemmeko maailman laidalla vai toisella planeetalla?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Poroja maailman laidalla

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nordkappin vierailukeskuksessa näemme hienon panoraamaesityksen, joka on mukava ja sujuva yhdistelmä alueen arkielämää ja luontoa. Syömme vielä vohvelit sisällä ennen kuin siirrymme ulos katsomaan keskiyön aurinkoa. Varjot ovat pitkiä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

sdr

cof

cof

sdr
Tässä olisi varmaankin hyvin tilaa muutama tunti keskiyön jälkeen

Vielä viimeiset valokuvat ja lähdemme vain muutama minuutti ennen keskiyötä viemään väsyneitä lapsia nukkumaan. Haluamme välttää poistumisruuhkan.

cof
Yön viimeinen kuva autosta läheltä mökkiämme. Täällä on sumusta enää haituvat jäljellä.
kartta osa 2
Lähde: Google Maps

Kun suunnittelimme matkaa, ajattelimme ensin jättää Nordkappin väliin ja suunnata viereiselle Havøysundin niemimaalle ajamaan Norjan kansallista maisemareittiä pitkin. Olimme kuulleet Nordkappista lähinnä turistilaumoihin ja rahastukseen liittyviä juttuja. Kysyin facebookissa vinkkejä ja eräs ystäväni, jolla tiedän olevan samanlainen maisemamaku kuin minulla, suositteli ehdottomasti Nordkappia, ja niin päätimme kuitenkin vaihtaa määränpään. Ei kaduta yhtään. Maisemat, valo ja sumu tekivät tästä hienon visuaalisen elämyksen eikä haittaa ollenkaan, että siellä oli muutama muukin ihminen jakamassa tätä kokemusta. Euroopan reunalla oli hyvin tilaa.

cof

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Ivalosta Karigasniemelle

Ivalosta Karigasniemelle

Kiertomatka Lapissa ja Pohjois-Norjassa, osa 1

Kello on vasta 7:50 aamulla, kun astelemme lentokoneesta Ivalon lentokentälle. Sää on harmaa ja lämpöasteita +11. Katson lämpömittaria ja ajattelen kaihoisasti sitä villapaitaa, jonka otin täyteen ahdetusta matkalaukusta viime hetkellä pois. Optimisti taidan olla.

Lähdemme vuokra-autolla ajamaan kohti Inaria. Kun kello 9:02 Siidan eli yhdistetyn Saamelaismuseon ja Metsähallituksen Ylä-Lapin luontokeskuksen ovet avautuvat, oven takana odottavat bussilastillinen kiinalaisia ja me. Tämä on kyllä varmasti ensimmäinen kerta (ja kenties viimeinen), kun meidän perhe on museossa heti aamusta avaamisaikaan.

Siidassa näemme Juuret-näyttelyn valokuvia, opimme saamenkielen alkuperästä ja murteista sekä eri alueiden puvuista. Kuinka vähän tiedänkään saamelaisista. Opin muun muassa sen, että saamen kielessä on poroja koskevia termejä tuhansia, kuumailmapallo on saameksi báhkkaáibmosbáppa ja että karvakenkiin eli nutukkaisiin laitettiin heinää lämpöeristeeksi. Luen palasia historian varrelta, mutta en ehdi syventyä kaikkeen, sillä minua odotetaan jo. Samassa salissa kiertää luontotietoa vuodenaikojen mukaan jaoteltuna. Yritän painaa mieleeni kasveja ja lintuja.

maa
on erilainen
kun sillä on asunut
vaeltanut

ote Nils Aslak Valkeapään runosta

Jälkikasvu viihtyy hetken lapsille tarkoitetussa Kentänpäässä-näyttelyssä ja sen jälkeen kävelemme ulkomuseon polun. Näemme erilaisia laavuja ja mökkejä, kullanhuuhdontapaikan puron varressa ja porosuojan, jonne kesyimmät porot hakeutuivat pahimpaan räkkäaikaan.

cof
porosuoja

 

sdr

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tänä vuonna puolukka kukkii myöhään

Syömme lounasta Siidan kahvilassa ja lähdemme keskustaan ostamaan ruokaa ja kylmäkalleja. Ihmettelen, että miksi kaupassa ei ole valmiiksi pakastettuja kylmäkalleja. Luulen, että moni matkalainen voisi napata termopussiin poroa tai muuta Lapin herkkua mukaan, jos saisi samalla kylmiä kylmäpatruunoita kassiin. No, meidän on luotettava siihen, että ruuat säilyvät kylmäkassissamme Kielajoen majapaikkaamme asti.

Tiivis pilvipeite alkaa rakoilla ja lämpötila nousee kohisten. Ainahan Lapissa on hyvä sää, parempi kuin etelässä.

sdr

Kun astumme ulos kaupasta, puhelimeen kilahtaa viesti lapsuudenystävältäni Päiviltä, joka on juuri edellispäivänä saapunut Inarin mökilleen. Saamme kutsun iltapäiväkahville. Pääsemme nauttimaan kahvia ja Inarin tarinoita mökin terassille muhkean ulkopöydän ääreen kauniin Inarinjärven rantaan.

Mökkiä on rakkaudella ja hartaudella rakennettu vuosikausia. Sen jokainen yksityiskohta on mietitty ja vaivaa säästelemättä useimmiten omin käsin tehty. Olen vaikuttunut. Päivi asui Inarissa parikymmentä vuotta sitten ja osa sisintä näyttää jääneen seudulle pysyvästi. Hänen miehensä Timo oli perustamassa Siidaa ja on edelleen vahvasti kiinni Inarissa, vaikka uudet luontokeskukset ovat jo kutsuneet.

cof

Kahvin ja tilusten katsomisen lomassa kuulemme mielenkiintoisia juttuja. Katsomme järven pintaa, joka on jälleen harvinaisen korkealla ja kuulen ensimmäistä kertaa Paatsjoen voimalaitoksesta, joka myytiin Neuvostoliitolle 1950-luvulla. Vähänpä ymmärsivät Helsingin herrat tekojensa seurauksia. Nyt venäläisillä on valta säädellä Inarinjärven vedenpinnan korkeutta. Inarilaiset ovat joutuneet urakoimaan rantametsien hakkuu-urakan parissa, menettäneet maitaan ja hiekkarantojaan järven syliin.

Siidan laajennustyöt ovat alkamassa lähiaikoina ja samalla on tarkoitus uudistaa näyttelyitä. Kahdessakymmenessä vuodessa on moni asia muuttunut. Saamelaiset ovat vuosien varrella voimaantuneet ja he ovat varmasti enemmän mukana uuden Siidan suunnittelussa. Timo huomauttaa nykyisen näyttelyn näkökulman olevan alkuperäiskansaa eksotisoiva ja romantisoiva, se näyttää ne heinäkengät ja poronhoidon. Saamelaiset ovat niin paljon muutakin. Havahdun tietämättömyyteeni, taidan olla tyypillinen turisti, joka laittaa sujuvasti saamelaiset lokeroon, jossa heillä on kivan värikkäitä vaatteita ja erityinen suhde luontoon. Ymmärrän oman naiiviuteni.

En tiedä mitkä ovat uuden Siidan näkökulmat ja painotukset, mutta sen tiedän jo, että haluan palata sitä katsomaan, kunhan valmistuu. Mukavaa, kun on syy palata Inariin.

Kiitos siis Päivi ja Timo, kun avarsitte näkökulmiani ja kiitos, että sain nähdä teidän pieteetillä rakennetun mökkinne.

Pyrähdämme vielä Timon vinkkaamalle maisemapaikalle Tuulispään linkkitornin juurelle. Ylhäältä avautuvat mainiot näkymät häikäisevän siniselle Inarinjärvelle ja sen lukuisille saarille.

cof

Ajamme illaksi majapaikkaamme Giellajohkan eli Kielajoen rantaan. Majoitus ja ravintola ovat aivan Kaamasen ja Karigasniemen välillä kulkevan tien varressa. Olemme varanneet pienen huoneiston ensimmäiseksi yöksi. Astumme autosta keskelle pörrääviä ampiaisia, paarmoja ja hyttysiä ja säntäämme ensin sisään ravintolaan, jossa on mukavan kodikas ja rauhallinen tunnelma. Kahvileivät näyttävät houkuttelevilta, samoin a la carte -listan vaihtoehdot. Saamme tiskiltä avaimet.

kartta
Lähde: Google Maps

cof

Uudehkon majoitusrakennuksen päätyasunto on kivasti sisustettu, hyvin varusteltu ja viihtyisä. Työnnämme ruuat jääkaappiin ja päätämme sittenkin syödä illallisen Giellajohkan ravintolassa, sillä lista näytti niin hyvältä. Syön aivan erinomaisen kala-aterian: paistettua ahventa ja harjusta perunapyreen ja parsan kanssa. Kehuessani annostani emäntä kertoo, että kala on läheisestä karusta ja puhtaasta järvestä, joten herkullinen maku on taattu. Lapset syövät poroburgerinsa tyytyväisinä ja mies kehuu porokeittoaan.

Yhtäkkiä sisään juoksee kaksi noin kymmenvuotiasta poikaa ämpärit käsissään esittelemään emännälle kalansaalistaan. Perässä saapuvat isät, jotka kertovat pojilla olleen todella hauskaa kalastusretkellään. Emäntä antaa retkeläisille mukaan savustuspuruja.

Silitämme vielä hetken talon kissoja ennen kuin poistumme mukavaan kämppäämme hyvillä mielin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kielajoki

Juttelen aamulla avaimia palauttaessa vielä hetken emännän kanssa. Piha-alueen rakennustöiden syy selviää. Revontulimatkailun buumi on ehtinyt Kaamaseen asti, joten Giellajohkaan rakennetaan uusia revontulimökkejä, joissa on isot ikkunat pohjoiselle taivaalle ja sängyt sopivasti aseteltuina ikkunan ääreen. Ennen alueen majoituspaikat olivat keskitalvella kiinni, mutta nyt riittää tulijoita etenkin Aasiasta.

Toivotan Giellajohkalle onnea ja menestystä, sillä minulle jäi paikasta erittäin mukava tunne. Samalla se asetti riman kovin korkealle kiertomatkamme majoitus- ja ravintolapalveluille.

Jatkamme autoilua Karigasniemen suuntaan. Tietyöt hidastavat matkaa, mutta onneksi meillä ei ole kiire. Lumihuippuja alkaa näkyä. Ylitämme Inarijoen ja siirrymme Norjaan.

cof

Viikon automatkalla näimme, koimme ja opimme niin paljon. Seuraavassa osassa lähdemme kohti Nordkappia.

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Ranuan eläinpuisto yllätti

Ranuan eläinpuisto yllätti

Sallasta lähdettyämme ajoimme Kemijärven ohi kohti Rovaniemeä. Pysähdyimme pikaisesti napapiirikyltillä joulupukin pajojen vieressä. Jätimme joulupukin kuitenkin rauhaan ja jatkoimme matkaa. Kaupungissa olisi ollut kiinnostava tiedekeskus Pilke sekä Arcticum, mutta niin vain päätimme hurauttaa eteenpäin. Kaupunkielämä ei nyt houkutellut.

napapiiri

Ajoimme yöksi Gasthaus Ranuaan, joka on sopiva yhden yön pysäkiksi ja edullinenkin. Ajattelimme seuraavana aamuna käydä pikaisesti Ranuan eläinpuistossa kierroksella ennen pitkää ajomatkaa kohti etelää.

Emme kuitenkaan selvinneet ihan pikaisella kierroksella. Ranuan eläinpuistossa oli niin paljon näkemistä ja tekemistä, että pääsimme eteenpäin vasta myöhään iltapäivällä, vaikka olimme avaamisaikaan ensimmäisinä portilla.

Linnuista kiinnostuneet lapsemme intoilivat eläinpuiston lintuhäkeillä. Saimme nähdä kaikki Suomen pöllöt sarvi- ja varpuspöllöä lukuun ottamatta. Olisihan se tietysti aivan toinen juttu nähdä linnut vapaina luonnossa, mutta lasten innostus tarttui. Pöllöt olivat upeita ja niiden tuikeita ilmeitä oli hauska seurata lähietäisyydeltä.

tunturipöllö

Eläimillä on Ranualla suhteellisen isot tarhat. Jopa niin isot, että niihin voi kadota. Osa eläimistä oli piilossa, varmaankin levolla keskipäivän lämmössä, mutta osan näimme aivan vierestä. Hirvi makoili kuumassa auringossa niin lähellä aitaa, että melkein olisi ylettänyt rapsuttamaan.

hirvi2

Jääkarhut taitavat olla eläintarhan vetonaula. Valkoinen komea nalle näytti kyllä olevan hieman väärässä paikassa istumassa Lapin helteessä. Näytti se sentään voivan paremmin kuin se häiriintyneen näköinen lajitoverinsa Berliinin eläintarhassa muutama vuosi sitten.

jääkarhu

Eläinpuiston suurin yllätys itselleni oli upea Reporakan muinaisranta. Ranua paljastui jääkauden jälkeen vetäytyvän jäätikön alta n. 9300 vuotta sitten ja aluksi vesi peitti alueen. Reporakka nousi merenpinnan tasolle noin 9000 vuotta sitten. Itämeren esi-isä/äiti Ancylus-järvi huuhteli rannan kiviä ja vei hienon maa-aineksen mennessään. Vähitellen maa kohosi ja ranta etääntyi. Kivikko jäi.

Reporakka

Muinaisrannan jälkeen löysin vielä kivitarhan, jossa esitellään Suomen kallioperän kivilajeja. Muhkeat ja näyttävät lohkareet pallograniittia, kalkkikiveä, albiittidiabaasia, seriittikvartsiittia jne. tekivät vaikutuksen.

andalusiittikiilleliuske
Andalusiittikiilleliusketta Pihtiputaalta

Siinä vaiheessa oli juostava eläimiin keskittyvät lapset kiinni. Eläinkierroksen jälkeen löysimme vielä oikein hauskan leikkipaikan. Taikapolun varrelta löytyi erilaisia mielenkiintoisia kiipeilypaikkoja, vaijerirataa ja liukumäkiä, jotka liittyivät polun tarinaan. Siinäkin vierähti kummasti aikaa. Polku päättyi kotieläintarhaan, jossa tarkkailimme vielä hetken hevosia, kanoja ja possuja.

Eläinpuiston ravintolassa söimme myöhäisen lounaan ennen pitkää ajorupeamaa. Tämän piti olla ajopäivä, mutta Ranualla oli niin mukavaa, ettei harmittanut, vaikka saavuimme seuraavaan yöpaikkaan Iisalmeen vasta myöhään illalla.

linnut
Hedwig ja Peksi lennähtivät meidän perheeseemme Ranuan eläinpuiston kaupasta

Salla – In the Middle of Nowhere

Salla – In the Middle of Nowhere

Salla mainostaa itseään pipoissa ja t-paidoissa lauseella In the Middle of Nowhere. Heinäkuussa Salla-päivänä kylä tuntui kuitenkin olevan kaiken keskellä. Keskusta oli täynnä ihmisiä ja tapahtumia.

Salla1

Tori oli täynnä myynti- ja ruokakojuja. Esiintymislavalla puhuttiin, soitettiin ja tehtiin taikatemppuja. Kävimme myös Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museolla. Emme tosin menneet sisään asti vaan kiersimme Moivainsokka-nimisen ulkoalueen museon vieressä. Lapset saivat juosta polulla ja pääsivät hevoskärryn kyytiin.

museo

Moivainsokkaa kiertäessä opimme infotauluista palasia sotahistoriasta. Kolmen sodan jälkeen Sallasta oli rippeet jäljellä, suurin osa kylästä oli tuhottu ja puolet maasta luovutettu. Evakot asutettiin erämaahan kylä kylältä.

Moivainsokka

Saman polun varrella kerrottiin tarinoita Lapin uskomuksista.

Porokarja oli tärkeä metsäsaamelaisille. Lapin vanhoissa saduissa poroja kutsutaan myös auringon karjaksi, jonka aurinkojumala oli lahjoittanut ihmisille. ”Ja kerran lappalaisten Jubmel loi maan poronvasasta; luista tuli kallioperä, lihasta maa ja multa, mutta maan sisuksiin luoja piilotti poronvasan sydämen. Tuulessa yksinäinen vaeltaja voi joskus kuulla pienen poronsydämen lyönnit”.

Saimme lukea myös metsänneidoista, maahisista ja kaukametsästä, vedenhaltijoista, seidoista, etiäisistä ja sammakoiden sääennusteista.

”Kun sammakko kutee sywässä vedessä, tulee pouta-suwi ja lämmin. Mutta jos se kutee matalassa wedessä, on sadesuwi odotettawa.”

Ruuhijoki

Palasimme torille ja etsimme kummitädin suosittelemaa kuivalihasoppaa lounaaksi. Sitä emme löytäneet, mutta loimulohta, makkaraperunoita ja muikkuja oli tarjolla riittävästi. Lasten syödessä minä livahdin tädin suosittelemalle kirpputorille. Tarjonta oli muuten tavanomaista, mutta enpä ole törmännyt täytettyyn metsoon tai poronsarviin etelän kirppareilla.

loimulohi

Hulinapäivän jälkeen piipahdimme Kallunkijärvellä uittamassa lapsia. Hieno hiekkaranta oli autio. Täältä oli tungos kaukana ja aurinko lämmitti vielä mukavasti. Olimme in the middle of nowhere ja siellä oli kaunista.

Kallunkijärvi

kallunkijärvi3

Patikointia ja poroja Oulangan kansallispuistossa

Patikointia ja poroja Oulangan kansallispuistossa

Oulangan kansallispuistossa on useita houkuttelevia patikkareittejä, joista valitsimme Kuusamon puolelta Oulangan luontokeskuksesta lähtevän kahdeksan kilometrin Könkään keino –kierroksen.

Kiutaköngäs

Lapset hieman rypistelivät otsaansa kuullessaan reitin pituuden, mutta jaksoivat koko matkan oikein hienosti. Sateisena päivänä olisimme valinneet viiden kilometrin Hiiden hurmoksen. Pientä Karhunkierrosta (12 km) emme vielä lähteneet yrittämään.

Heti reitin alussa saimme ihailla Kiutakönkään vuolasta kuohua. Väkeä riitti kuvaamaan hienoa koskea, joten oli vaikea löytää kuvakulmaa, josta ei näkyisi muita ihmisiä.

Kiutis2

Jatkoimme matkaa Oulankajoen viertä. Väki väheni ja maisemat olivat komeat. Eväät söimme Merenojan nuotiopaikalla. Eväshetkellä oli myös joitakin Karhunkierroksen vaeltajia isojen rinkkojensa kanssa.

Oulanka2

Päivä oli kaunis ja tyyni. Maisema vaihteli jokikanjonin ääreltä kuivalle mäntykankaalle ja suolampien reunoille.

lampi Oulangalla

Ala-Kitkan paliskunnan poroerotusaidalla opimme monta uutta sanaa.

poroerotus

Ilta hiljensi hyvässä kunnossa olevat patikkapolut ja pysähdyimme mäntymetsässä vielä viimeiselle evästauolle. Hiljaisuuden rikkoi juoksuaskelten äänet sorapolulla. Poro lähestyi taukopaikkaamme iltahölkällään. Se päätti kuitenkin kiertää meidät muutaman metrin päästä polkua, nappasi sienen suuhunsa mennessään ja palasi taas polulle ohituksen jälkeen. Hetken kuluttua kuulimme pientä rapinaa. Perässä oli tullut vasa, joka ei uskaltanutkaan seurata emoaan vaan jäi pelokkaana tuijottamaan meitä.

WP_20160720_18_36_11_Pro (2)

Emoa oli kuitenkin seurattava, joten se päätti kiertää meidät metsän kautta. Siinä vaiheessa oli jo hieman hätä, joten se huusi emoaan mennessään.

vasa Oulanka

Palattava on vielä tännekin. Seuraavalla kerralla haluan nähdä lähempänä Sallaa olevan Oulankajoen kanjonin.

heijastukset Oulangalla