Kohti Nordkappia

Kiertomatka Lapissa ja Pohjois-Norjassa, osa 2

Matkamme jatkuu Norjan puolella ja pian saavumme Karasjoelle. Maasto on jo norjalaisempaa eli korkeuseroja enemmän kuin Suomen puolella. Kaupunki näyttää vauraalta ja talot ovat vastamaalatun näköisiä. Saamelaismuseo kiinnostaisi, mutta jatkamme matkaa kohti merta ja Porsanginvuonoa.

Vuonon pohjukassa on aika tankata sekä ihmiset että auto, joten pysähdymme Lakselvissa (kveeniksi Lemmijoki). Lemmijoki ei ole kovin lempeä. Muun muassa syön ehkä elämäni kamalimman salaatin Pizzeria Oreganossa. Lakselvissa ei kannata tuhlata aikaansa, sillä tästä eteenpäin maisemat muuttuvat kilometri kilometriltä hehkeämmiksi ja tienvarsikahviloista saisi varmasti paremmat murkinatkin.

Ajamme vuonon länsirantaa kohti pohjoista ja ensimmäisen kuvauspysähdyksen pidämme Stabbursnesin luonnonsuojelualueen laidalla. Aurinko paistaa ja värjää maiseman hämmentävän kirkkaaksi. Tämä kosteikko olisi varmasti mainio paikka bongailla erilaisia hanhia ja kahlaajia.

Nordkappia kohden kasvillisuus vähenee ja maisema muuttuu jylhemmäksi. Haluaisin kuvata jokaisen punaisen rantamökin tässä upeassa maisemassa, tyynen Barentsinmeren, jokaisen saaren, veneen ja poron. Pidän tällaisista karuista maisemista, joissa kasvillisuus sinnittelee vuorten ja kukkuloiden rinteillä ja näkymät ulottuvat kauas taivaanrantaan.

Huokaan mielessäni, kun en voi pyytää kuljettajaa pysähtymään muutaman minuutin välein, varsinkin kun tie on kapea eikä levähdyspaikkoja ole joka mutkassa. Välillä räpsin kuvia auton ikkunastakin, sillä en halua unohtaa näitä näkymiä.

Aina välillä sukellamme tunneliin, joista pisin on itse Nordkapptunnelen. Lähes seitsemän kilometrin matka meren ali vie Magerøya-saarelle, jonka pohjoiskärjessä Nordkapp on. Ensin alamäkeä puolimatkaan, hetki tasaista ja sitten ylämäkeen. En kadehdi pimeässä viilettäviä pyörämatkalaisia.

Saarella alamme vähitellen nousta ylöspäin. Noin 13 kilometriä ennen Nordkappia saavumme majapaikkaamme Nordkapp Caravan og Campingiin. Asetumme taloksi mökkiimme, jonka minimaalinen keittiönurkaus ja oma kylpyhuone palvelevat meitä ihan hyvin yhden yön ajan. Hinta-laatusuhde ei ole Giellajohkan veroinen, mutta ovathan nämä maisemat aivan mahtavat.

Jälkikasvu syöksyy varaamaan sänkyjä ja säätämään wifiä, mies ja minä lähdemme vuorotellen maisemakävelylle. Nousen mökkikylän takaa rinteeseen vievää polkua ja ihmettelen pohjoisesta hiipivää merisumua, joka etenee laaksossa ja kiipeää vähitellen ylös rinteille. Se näyttää välillä peittävän näkymät edessä ja välillä takaa. Onnistun kulkemaan sen välissä suurimman osan aikaa, katselen tätä ihmeellistä näytelmää, tähyilen läheiseen Skarsvågin pikkukylään ja välillä ylös lammelle.

Skarsvåg

Täällä saan ensimmäisen kerran tällä matkalla vihiä sisälläni asuvasta kasvitieteilijästä, joka on uinunut todella hiljaa tähän astisessa elämässäni. En tiedä mikä näissä tundran pienissä sitkeissä kukkasissa on, mutta tästä lähtien koko loppumatkan ajan en ihaile ainoastaan tiiviisti maisemia vaan laskeudun välillä maan pinnan tasoon ja ihmettelen sitä pientä, joskus melkein huomaamatonta, kauneutta. Keski-ikä ja kukat, niinhän se taitaa mennä.

Siniyökönlehti, oletan

Tämä saattaisi olla merinätkelmä

Tämä taitaa olla jokin rikkokasvi, mutta mikä?

Nautittuani maisemasta, kasveista ja hiljaisuudesta palaan mökille, joka on ehtinyt peittyä sakeaan sumuun. Onneksi polku on näkyvä eikä rinteellä muutenkaan olisi helppo eksyä. Tutut kivikasat näyttävät nyt erilaisilta kuin lähtiessä.

Syömme iltapalan ja lähdemme myöhään illalla ajamaan kohti päämäärää.

Näkyvyys on olematon sumussa ja hetken mietin, että käyköhän meille niin kuin Out of Office -blogin Johannalle, joka ei juuri päässyt nauttimaan keskiyön auringosta sumun vuoksi (kannattaa silti katsoa tuo Johannan hieno blogi kuvineen).

Kun nousemme yhä ylöspäin matkallamme, mereltä hiipinyt sumu jää vähitellen alapuolellemme. Lämpötila kohoaa huimasti aivan hetkessä ja myöhäisen illan aurinko tekee maisemasta satumaisen. Saaren rantajyrkänteet laskeutuvat nyt pehmeään sumupumpuliin. Olemmeko maailman laidalla vai toisella planeetalla?

Poroja maailman laidalla

Nordkappin vierailukeskuksessa näemme hienon panoraamaesityksen, joka on mukava ja sujuva yhdistelmä alueen arkielämää ja luontoa. Syömme vielä vohvelit sisällä ennen kuin siirrymme ulos katsomaan keskiyön aurinkoa. Varjot ovat pitkiä.

Tässä olisi varmaankin hyvin tilaa muutama tunti keskiyön jälkeen

Vielä viimeiset valokuvat ja lähdemme vain muutama minuutti ennen keskiyötä viemään väsyneitä lapsia nukkumaan. Haluamme välttää poistumisruuhkan.

Yön viimeinen kuva autosta läheltä mökkiämme. Täällä on sumusta enää haituvat jäljellä.

Lähde: Google Maps

Kun suunnittelimme matkaa, ajattelimme ensin jättää Nordkappin väliin ja suunnata viereiselle Havøysundin niemimaalle ajamaan Norjan kansallista maisemareittiä pitkin. Olimme kuulleet Nordkappista lähinnä turistilaumoihin ja rahastukseen liittyviä juttuja. Kysyin facebookissa vinkkejä ja eräs ystäväni, jolla tiedän olevan samanlainen maisemamaku kuin minulla, suositteli ehdottomasti Nordkappia, ja niin päätimme kuitenkin vaihtaa määränpään. Ei kaduta yhtään. Maisemat, valo ja sumu tekivät tästä hienon visuaalisen elämyksen eikä haittaa ollenkaan, että siellä oli muutama muukin ihminen jakamassa tätä kokemusta. Euroopan reunalla oli hyvin tilaa.

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Advertisement