Länsirannikon helmiä

Länsirannikon helmiä

Länsirannikko on jäänyt minulle tuntemattomaksi. Olen kasvanut Hämeessä, reissannut ja asunut idässä, tottunut järvimaisemaan ja erityisesti viime vuosina kaivannut jatkuvasti Lapin avariin maisemiin. Muutamaa pikaista työmatkaa lukuun ottamatta olen käynyt lännessä häpeällisen vähän. Olisiko lännellä jotain kiinnostavaa tarjota? Tämän kesän ilmansuunnan meille määritteli Nick Cave, joka esiintyi heinäkuun lopussa Porissa. Mies pääsi viimein näkemään Caven livenä ja minä päätin lähteä lasten kanssa kyytiin.

Koska jazzit nostavat alueen majoitushintoja pilviin, jäimme ensin kahdeksi yöksi Sastamalaan luomutilalle. Asustimme navetan päädyssä viihtyisässä mökkimäisessä asunnossa ja nukuimme hyvät unet seinän laajuisen koivumetsätapetin tunnelmassa. Aamulla kävimme katsomassa mullikoiden märehtimistä ja korvien heilutusta, rapsutimme talon koiria ja yritimme nähdä vilauksen piileskelevistä kissoista.

Länsirannikon roadtrip
Mukavat naapurimme

Rauman pihat ja pitsit

Päivä oli harmaa mutta leppoisan lämmin ja minä halusin viimein nähdä Rauman. Ajelimme kaatosateessa kohti pitsikaupunkia. Se oli ensimmäinen sadepäivä Raumalla sitten juhannuksen, kertoi Rauma-guru Saana Jaakkola (Live Now Dream Later -blogin kirjoittaja). Sade hiipui onneksi pelkäksi tihkuksi ja tepastelimme tyytyväisinä idyllisessä vanhassa kaupungissa, kurkistelimme pihoille, vaikka Pitsiviikot olivat alkamassa vasta seuraavana päivänä.

Länsirannikon roadtrip
Suomen kapein katu Kitukränn
Länsirannikon roadtrip
Kukkivia kenkiä raumalaisella pihalla

Söimme perjantaipizzat Osteria da Filippossa ja jälkkärikahvilla kävimme nauttimassa vaniljamunkkeja Kontion kahvilassa. Näin se loma aloitetaan terveellisissä merkeissä.

Seuraavan kerran Raumalla käydessä täytyy ehdottomasti tähdätä Pitsiviikkojen aikaan, sillä olisin oikein mielelläni kierrellyt kirpputoreja ja Vanhan Rauman pihoja. Mutta meillä oli jo kiire eteenpäin.

Länsirannikon roadtrip
Nyplääjien pitsimyymälä

Lue Saanan blogista lisää Raumasta.

Matkalla Vöyriin

Autoilu pitkin länsirannikkoa ei sinänsä sykähdyttänyt. Laakeat peltomaisemat ja Suomelle tyypilliset tienvarsipusikot aivät antaneet sen kummempia elämyksiä matkan varrella. Sopivia lounaspaikkojakaan ei ihan joka risteyksessä ollut. Ehkä hyvä niin, sillä päädyimme lopulta kurvaamaan Kaskisiin lounaalle ja löysimme Sinisen hetken. Astuimme sisään ravintolaan ja ilahduimme jo vastaanotosta: punainen matto ja sievä kissa, tuo suloinen hovimestari.

Länsirannikon roadtrip
Tervetuloa Siniseen hetkeen

Sinisen hetken saaristolaispöytä oli myös mukavaa ja maukasta vaihtelua tienvarsisyöttölöiden pizzaburgerlistoille. Lounasravintola on aivan rannassa ja katetulta terassilta oli mukava katsella merelle, vaikka tihkusade oli jälleen seuranamme. Jos sää olisi suosinut, olisin mielelläni jäänyt hetkeksi kiikkumaan rannalla rivissä seisoviin keinuihin ja tuijottelemaan Kaskisten ja Eskön välistä tyyntä salmea.

Länsirannikon roadtrip

Vöyrillä yövyimme hevostilalla, jossa ei tosin ollut yhtäkään pollea paikalla. Hevoset nauttivat kesälaitumen vihreydestä jossain toisaalla ja me asuimme yleensä ratsastusleiriläisten käytössä olevassa mökissä.

Päivä Powerparkissa

Tässä vaiheessa alkoi jo harmittaa enemmänkin tämä matka-ahneus eli kiire, sillä Vaasan edustan Merenkurkun saaristo oli melkein kivenheiton päässä, mutta siihen ei ollut nyt aikaa, sillä lapsille oli luvattu päivä Powerparkissa Alahärmässä. Itse en osaa huvipuiston huimia vuoristoratoja arvostaa, mutta mitäpä sitä ei lastensa vuoksi tekisi. Jään haaveilemaan Merenkurkun De Geer -moreeneista ja drumliineista, maailmanperintökohteen merkillisestä maisemasta.

Länsirannikon roadtrip
Powerparkin vuoristoradat olivat lasten mieleen

Kalajoki ja Vattajanniemi

Seuraava majapaikkamme oli Kalajoen vanhan kaupungin eli Plassin keskellä. En tiennyt Kalajoesta aiemmin muuta kuin hiekkasärkät, joten vanhan kaupungin idylli oli todella mukava yllätys. Plassin kukkivasta rantapolusta kirjoitinkin jo aiemmin.

Plassin rantapolku

Aamu Kalajoella oli kirkas ja auringon säteet tuntuivat nopeasti armottomana paahteena päälaella. Meren rantaan olisi siis päästävä. Hiekkasärkkien sijaan ajoimme Kokkolan puolelle Lohtajan Vattajanniemelle. Vähemmän tunnettu, mutta kehuttu kohde veti nyt pidemmän korren kuuluisien Kalajoen hiekkojen nenän edestä. Olipa upea päivä. Emme ole varsinaisia rantaolioita, mutta Vattajanniemen hienolla hiekalla, vilpoisan meren äärellä, oli mukava viettää kuuma päivä. Lapset viihtyivät vedessä tuntikausia.

Länsirannikon roadtrip
Vattajanniemellä oli tilaa leiriytyä upealle rannalle. Taustalla näkyy Ohtakari, jonne pääsee niemeltä kannastietä pitkin.
Länsirannikon roadtrip
Merinätkelmä viihtyy hiekkaisella rannalla
Länsirannikon roadtrip
Näkymä Vattajanniemen ja Ohtakarin välisen kannaksen toiselle puolen, jossa tuuli puhalsi voimakkaammin. Luonto on muovannut rantaan kaikkein pienimmille sopivia helppoja kahluualtaita.
Länsirannikon roadtrip
Ohtakari

Paluumatkalla pyörähdimme katsomassa armeijan harjoitusalueita. Portti alueelle oli auki nyt, kun harjoitukset olivat jo päättyneet. Kalajoelle palattuamme kävimme myös katsomassa jo hiljenneitä hiekkasärkkiä. Valtava hiekkaranta oli vaikuttava näky. Olimme kuitenkin tyytyväisiä päiväämme Vattajan hiljaisemmilla hiekoilla.

Länsirannikon roadtrip
Kalajoen hiekat ilta-auringossa

Vattajanniemestä ja Ohtakarista voi lukea lisää Retkipaikasta ja Mutkia matkassa -blogista.

Tiedehommia Oulussa, rantaelämää Hailuodossa

Oulun pääkohteemme oli tiedekeskus Tietomaa, joka yllätti meidät iloisesti. Kuvittelin etukäteen mielessäni pienen tiedekeskuksen, joka on koluttu nopeasti läpi, mutta viihdyimmekin Tietomaassa tuntikausia. Puuhaa riitti koko porukalle sulkemisaikaan asti.

Seuraavana päivänä helle jatkui polttavana ja me lähdimme Hailuotoon. Ajoimme lauttaan Oulunsalon lauttarannasta tuulimyllyjen varjosta. Meri oli ihmeellisen tyyni.

Länsirannikon roadtrip
Merellä

Ajoimme suoraan Hailuodon länsirantaan Marjaniemen majakalle ja asetuimme iltapäiväksi hiekkaiselle rannalle. Vesi oli yllättäen huomattavasti lämpimämpää kuin Vattajanniemellä. Kuuma päivä meni vedessä lilluessa ja rannalla kävellessä.

Länsirannikon roadtrip
Marjaniemen majakka
Länsirannikon roadtrip
Näillä pitkospoluilla olisin viihtynyt pidempäänkin
Länsirannikon roadtrip
Töyrään yli ja rantaan
Länsirannikon roadtrip
Rannalla
Länsirannikon roadtrip
Tiira tarkkailee kivellä. Marjaniemen rannalla kivikko ja hieno hiekka vuorottelivat.
Länsirannikon roadtrip
Seurasin pitkään lokkien puuhia. Poikaset seurasivat kiihkeinä ja nälkäisinä emoaan, koputtelivat sen nokkaa ja anelivat kirkuen, kunnes emo viimein pullautti mahastaan niille jotain syötävää.
Länsirannikon roadtrip
Lautalla takaisin Ouluun yöksi

Kotimatka Savon kautta

Päätimme koukata Savon kautta kotimatkallamme, ilmainen yöpymispaikka kauniin Puulan rannalla houkutteli kiertämään tuttuihin järvimaisemiin. Rannikkoreissu tarjosi meille rannattomia aavoja merimaisemia, tasamaata ja upeita hiekkarantoja, mutta Järvi-Suomi on Lapin ohella silti lähempänä sydäntäni.

Länsirannikon roadtrip
Kaunis kaunis Puulajärvi tarjosi meille taas parastaan

Lähtisinkö uudestaan?

Länsirannikolla on upeita rantoja ja viehättäviä pikkukaupunkeja. Lisäksi saimme kokea välähdyksiä maaseudun idyllistä ja mutkattomuudesta: majapaikkoja, joihin olimme tervetulleita, vaikka emännät olivatkin muualla. Ovet olivat auki meille ja asetuimme vain taloksi. Luottamusta ja vieraanvaraisuutta.

Samalla mietin majapaikkojemme hinta-laatusuhdetta: Vaikka mielelläni tukisin kotimaan matkailua ja lentäisin vähemmän, en voi olla vertailematta majapaikkoja ulkomaan matkoihimme ja viime kesien Lapin-reissuihin. Ulkomailla ja Lapissa olemme saaneet niin paljon enemmän vastinetta rahoillemme. Sinänsä sympaattiset maalaismaisemat ja viehättävät mökit olivat kaikki toimivia, mutta muistelin kärpäsiä täynnä olevassa hyyskässämme kaiholla muutaman viikon takaista majoitustamme Tallinnassa: ihana tyylikäs kolmiomme Kadriorgin kapunginosassa vanhassa puutalossa, kaikin mukavuuksin, alle puolella hinnalla verrattuna näihin suihkuttomiin mökkeihimme.

Ymmärrän, että täällä kysyntää majoitukselle on vähemmän ja Suomi on kallis maa, mutta jo Lapissa olemme yöpyneet todella hyvin varustelluissa ja kivoissa paikoissa, joissa hinta-laatusuhde on kohdillaan. Tämä saa miettimään. Samalla hinnalla saisimme niin paljon enemmän muualla. Mutta saisimmeko sitten nauttia Vattajan ja Hailuodon ainutlaatuisista maisemista ja puhtaista rannoista? Ehkä Lappi vie vielä toistaiseksi voiton kotimaan matkailussa.

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Plassin rantapolku Kalajoella on kukkien ja perhosten viidakko

Plassin rantapolku Kalajoella on kukkien ja perhosten viidakko

Onko siellä Kalajoella muuta kuin hiekkaa? No, onhan siellä. Kalajoen vanha kaupunki Plassi on mukava paikka vanhoine puutaloineen ja Kalajoen ranta on kaunis ja rehevä.

Satuimme majoittumaan mukavaan asuntoon aivan keskelle Plassia. Muutaman askeleen päässä majapaikastamme on joen rantaan Kalajokisuun maisemahankkeessa vuonna 2011 raivattu Plassin rantapolku.

Plassin rantapolku
Tästä alkaa Plassin rantapolku

Löydän polun aivan sattumalta, kun etsin pääsyä rantaan. Leveä joki on järven rannalla kasvaneelle kiehtova maisema. Vesi vetää aina puoleensa, oli se sitten järvi, meri tai joki. Purokin käy paremman puutteessa. Veden äärellä vetelehtimiseen en kyllästy koskaan.

Plassin rantapolku

Plassintien varrella olevasta Pikkupuistosta laskeutuu portaat alas joen rantaan, ensin näköalatasanteelle ja lopulta alas muhkean kasvillisuuden välissä kulkevalle vihreälle polulle.

Plassin rantapolku
Pikkupuisto
Plassin rantapolku
Näköalatasanteelta voi ihailla jokimaisemaa

Heinät ja kukat röyhöttävät korkeuksiin, viidakko on niin tiivis, että polun ulkopuolelle ei ole menemistä. Jonkun puutarhasta karannut karhunköynnös on kietonut itsensä parimetristen pujojen varsiin päästäkseen osalliseksi auringon voimasta.

Plassin rantapolku
Pujon hujopit pukeutuvat karhunköynnöksiin
Kalajoen Plassi
Karhunköynnös kukassa

Kaikki tuntuu olevan kukassa ja nokkosperhoset pyörivät ympärilläni.

Plassin rantapolku
Perhoset pietaryrtissä
Kalajoen Plassi
Horsmat ja hiirenvirnat kilpailevat auringon huomiosta

Plassin rantapolku

Kävelen kohti rantaa. Polulta lähtee lähes umpeenkasvanut sivuhaara, joka johtaa melkein rantakiville. Ihmettelen hiljaista kivikkoista kaunista virtaa.

Plassin rantapolku
Kalajoen kivet

Plassin rantapolku

Polku on autio, kaikki ovat kai paenneet auringon porotusta rantadyyneille. Tänne ei merituulen vilvoitus yllä vaan ilma seisoo ja melkein väreilee kuumana.

Plassin rantapolku
Rantakukka
Plassin rantapolku
Kiihkeää kasvua ja kukintaa Suomen lyhyessä kesässä

 

Plassin rantapolku
EDIT: Rantatädyke
Plassin rantapolku
Vihreä vehreä polku

Jatkan matkaa rannan suuntaisesti, kasvillisuus on entistäkin mittavampaa ja välillä kävelen kukkien ja heinien muodostamaa kunniakujaa pehmoisella vihreällä alustalla. Tunnen itseni pieneksi.

Plassin rantapolku

Saavun ojan varteen. Viidakko on melkein peittänyt sen kasvuvoimansa alle piiloon.

Plassin rantapolku
Viidakko-oja
Plassin rantapolku
Komea talo jokimaisemassa

Nousen takaisin ylös Plassintien tasalle ja puikahdan omakotitalon pihan viertä takaisin tielle. Tästä ei polun päätä välttämättä huomaisikaan.

Plassin rantapolku
Vihreä polku jää taakseni

Jatkan matkaani Kalajoen suun suuntaan ja katselen vanhoja puutaloja. Entinen sahan komea konttorirakennus näyttää olevan myynnissä. Lasken 13 ikkunaa kadun puolella, riittäisihän siinä tilaa pienelle perheelle. Pihapiirissä on tunnelmaa ja joen ranta on upea.

Kalajoen Plassi
Santaholman sahan vanha konttorirakennus

Pysähdyn viereiselle Plassin markkinapaikalle, jossa on käyty kala-, turkis- ja tervakauppaa jo 1500-luvulta. Täällä on säilytetty tervaa terva-aitoissa ja joen toisella puolella on rakennettu laivojakin. Yritän kuvitella markkinoiden vilinää tälle autiolle torille.

Plassintietä kun jaksaa taapertaa vielä muutaman sata metriä, pääsee sahanomistaja Santaholman jugendhuvilalle eli Havulaan. Havulassa voi tutustua vuosisadan alun varakkaan kodin tunnelmaan ja syödä piha-aitan ihanassa kahvilassa mehevän, emännän itse leipoman korvapuustin.

Kalajoen Plassi
Havula
Kalajoen Plassi
Havulan aittoja, viimeisestä ovesta pääsee tunnelmalliseen kesäkahvilaan

Sen jälkeen voikin palata Plassin laivarantaan ja odotella illan viimeisiä valoja, auringon räiskyvää laskua ja kuun kajoa.

Kalajoen Plassi

Komea päätös kauniille päivälle Kalajoella.

Kalajoen Plassi

 

  • Rantapolun päähän pääsee Plassin pikkupuistosta, joka on vain kivenheiton päässä Kalajoen keskustasta tulevan Markkinatien ja Plassintien risteyksestä.
  • Polun pituus on noin 500 metriä, polulta Plassin markkinapaikalle on muutama sata metriä ja markkinapaikalta Havulaan myös noin 300 metriä

 

Tämä kirjoitus on luettavissa myös Retkipaikassa

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Lättähatulla päiväksi Porvooseen

Lättähatulla päiväksi Porvooseen

Tiesitkö, että Porvooseen pääsee junalla? No, en minäkään tiennyt vielä muutama viikko sitten, kunnes poikani ehdotti kesäisenä viikonloppuna junareissua kaupunkiin.

Porvoo lättähattu
Lättähattu lähdössä Helsingistä

Lähdemme matkaan Helsingin rautatieasemalta. Astumme vanhaan vaunuun, jossa on ruskea yleisilme ja matalat samettiset penkit. Matka sujuu verkkaisesti klonksuen. Eroamme pääradan liikenteestä Keravan jälkeen. Tunnen itseni kovin museaaliseksi, sillä muistan hämärästi varhaislapsuudestani, kun nämä olivat jossain Kanta-Hämeessä vielä ihan tavallisessa käytössä.

Hieman yli puolentoista tunnin köröttelyn jälkeen saavumme Porvoon asemalle ja lähdemme kävelemään kohti keskustaa ruohottuneita raiteita pitkin.

Porvoo lättähattu

Saavumme joen rantaan, josta avautuu kaunis näkymä vanhaan kaupunkiin.

Porvoo lättähattu
Kirsikkana tässä makeassa kakussa on tuomiokirkko 1400-luvulta

Porvoo lättähattu

Jatkamme matkaa rantaa pitkin ja katselemme vanhoja punaisia aittoja ensin vastarannalta. Alkaa sataa, ja samalla paistaa aurinko. Sää on oikullinen niin kuin Suomen kesässä kuuluukin.

Porvoo lättähattu
Aitat sateessa
Porvoo aitat
Muutaman minuutin päästä sade on jo ohi

Porvoo aitat

Ei ole mikään ihme, että Porvoo on niin suosittu päiväretkikohde. Vanha keskusta on kuin karamelli. Lukuisat antiikkiliikkeet ovat houkuttelevia ja ravintolat kehuttuja.

Porvoo

Porvoo
Aitoa antiikkia aitoissa
Porvoo
Sateen jäljet helmeilevät vielä hetken kukissa
Porvoo
Porvoonjoki
Porvoo
Lelukaupan kyltti
Porvoo
Kujakävelyllä

Me päätämme kävelykierroksemme torin varteen kahvila Cabrioleen, jonka kakkuja ei vain voi ohittaa.

Porvoo
Café Cabriole on kakkuihmisen keidas. Itse olen enemmän pullaihminen, mutta jään perheessäni vähemmistöön tässä suhteessa. Tämän kahvilan tarjonta on kyllä aivan syntisen ohittamaton.

Museojunalla eli lättähatulla pääsee mukavasti Porvooseen muutaman viikon välein lauantaisin. Tänä kesänä ehtii vielä junan kyytiin Helsingistä 21.7., 28.7., 11.8. ja 25.8.2018. Jos ihan koko matka ei kiinnosta, voi mukaan hypätä myös Tikkurilassa, Keravalla, Nikkilässä, Hinthaarassa tai Haksissa.

Höyryjunallakin olisi tuon matkan voinut taittaa, mutta vain 16.–17.6.2018, joten sitä emme päässeet nyt kokemaan. Ehkä ensi vuonna sitten.

Porvoo

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Pääsiäisretkellä Torronsuolla

Pääsiäisretkellä Torronsuolla

Aurinko paistaa lankalauantaina niin kirkkaasti, ettei sisään voi nyt jäädä. Mitä tehtäisiin?

Nyt eivät metsän varjoiset polut houkuttele vaan on päästävä avarammille laitumille, lähdetään siis suolle. Niitähän tässä maassa riittää.

Saavumme Tammelaan Kiljamon parkkipaikalle Torronsuon kansallispuistoon, kun aurinko kallistuu jo iltapäivän puolelle. Lähdemme seuraamaan leveää katettua polkua ja tulemme pian metsän puolelta näköalapaikalle suon laitaan. Aukea luminen suomaisema häikäisee niin, että joudumme kaivamaan pikaisesti aurinkolasit.

Torronsuo
Päivä on häikäisevä

Pian huomaamme, että nyt ei tarvitse palata pitkospuille ja poluille, sillä täällä on hankikanto. Mikä vapaus! Voimme kävellä minne vain.

Vaikka parkkipaikka on täynnä autoja, on maisema autio. Kävelijät, lumikenkäilijät ja hiihtäjät ovat hajaantuneet laajalle keidassuolle näkymättömiin.

Hiljaisuus vain humisee korvissa. Sinkoilevat aivosolut rauhoittuvat.

Torronsuo
On suuri sun suos autius
Torronsuo
Elämä voittaa vähitellen pienessä sulassa laikussa
Torronsuo
Kurotus kohti aurinkoa

Kuljemme vain hetken, kun ensimmäinen retkeläinen ilmoittaa nälästä. Pysähdymme niille sijoillemme, kaivamme istuma-alustat ja voileivät repusta, ja nautimme.

Kun eväät on syöty, huudan lapset katsomaan mitä pensaan alta löytyy. Pääsiäispupun jemmahan se siellä. Lapset alkavat olla jo isoja, mutta tätä perinnettä en aio ihan heti lopettaa.

Torronsuo
Pääsiäispupu was here
Torronsuo
Lankalauantain herkut
Torronsuo
Pitkospuut olivat paikoittain liukkaat, mutta vieressä hanki oli kantava ja pitävä

Haahuilemme aukealla suolla aikamme, kunnes palaamme pitkospuille ja jatkamme matkaa luontotornille katsomaan maisemaa yläilmoista. Ohitamme tulipaikan, jossa olisi sopivasti hyvät tulet, valmiit makkarakepit eikä ristin sielua. Vain makkarat puuttuvat.

Komea suo, ihana aurinko ja ripaus kevättä ilmassa. Tänne palaan mielelläni.

Torronsuo
Tästä tuli palmu mieleeni. Kesää kohti mennään.

 

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Lumikengillä Sallatunturille

Lumikengillä Sallatunturille

”Varmaan menee puolitoista tuntia ylös ja puoli tuntia alas” sanoo nuori mies Sallan hiihtokeskuksen välinevuokraamossa ja suosittelee kiipeämistä lumikengillä hiihtokeskuksen viereiselle tunturille, jos haluaa kokea luonnonrauhaa.

Olen tullut siihen tulokseen, että Lapissa eletään jollain toisella aikavyöhykkeellä. Viimeksi kesällä Kilpisjärvellä majapaikkamme isäntä sanoi keski-ikäisten lenkkaritätien kiivenneen Saanalle kahdessa tunnissa. Minulla siihen kului neljä tuntia.

Omalla hämäläisellä aikavyöhykkeelläni säädetään ensin varusteiden kanssa tovi jos toinenkin, saadaan lukkosysteemit jumiin vähintään kerran ja alkumatkasta säädetään taas vähän lisää. Sitten lorvaillaan jokaisessa maisemakohdassa, napsaistaan muutama valokuva ja ehkä pala suklaata. Sen jälkeen ihmetellään luonnon omaa taidenäyttelyä ja kuunnellaan hiljaisuutta. Hetki kerrallaan edetään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Männyn huurteiset huiskat

Ajan auton hiihtokeskuksen pohjoisrinteen parkkipaikalle, löydän opastaulun ja tiiviiksi tamppautuneen polun. Lumikenkiä ei oikeastaan tällä polulla tarvitsisi, mutta kiitän välineitäni vielä myöhemmin.

cof

Alkumatkasta kokeilen hieman umpihankikävelyä ja käyn ihmettelemässä jäniksen jälkiä ja kohtaa, jossa jänö oli pysähtynyt miettimään elämänsä suuntaa. Oli sitten päättänyt loikkia poispäin polusta. Ei kelvannut helppo elämä.

Minä palaan polulle. Vaikka umpihanki tuo Hellaakosken mukaan vapauden, en tällä kunnolla kestäisi sitä montaa sataa metriä. Hanki on syvä ja upottava lumikengilläkin. Tämä kaupunkilainen pysyy polun vankina.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Puut ovat koreita nöyriä hahmoja. Ne kantavat raskasta taakkaansa päät painuksissa, viitta hohtavan valkeana. Osa on joutunut kumartamaan melkein maahan asti ja minäkin joudun kulkemaan kumarassa polun yli taipuneen puun alta. Satumainen näkymä kätkee sisäänsä metsätuhoja ja puiden kärsimystä. Kauneus ja tuho samassa paketissa. Ja silti kaikki tuntuu täällä olevan kohdillaan. Jokaisella askeleella pitenee etäisyys soteen ja someen, kikyyn ja kohuun, presidentinvaaleihin ja suurvaltajohtajien pullisteluun.

Ihminen on sitten ihmeellinen hösöttäjä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nousen vähitellen ylemmäs ja näen maiseman pitkälle yli Keselmäjärven. Aluksi näen horisontissa nousevan auringon värjäävän taivaanrantaa vaaleankeltaiseksi, mutta pian se peittyy tummaan harmaaseen pilveen. Lumisade lähestyy.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Puurajalle tullessa tuuli yltyy puhuriksi ja pöllyttää lunta polulle vauhdilla. On vähän orpo olo. Olen aivan yksin tunturissa. Näkyvyys heikkenee. Erotan juuri ja juuri paljakan huipulla nököttävän jääpeitteen saaneen näkötornin valkoisuuden keskellä. Kiipeän paljakan jyrkkää rinnettä jo vauhdilla ja olen kiitollinen lumikengistä, joilla saan hyvän pitävän otteen ohuesta hangesta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Huipulla näkyvyys on olematon, tuuli viuhuu ja minä huohotan. Maisemat peittyvät valkoiseen tuiskuun. En löydä etelärinteen polun alkua lumipöllyn keskeltä eikä missään ole viittaa opastamassa siihen suuntaan. Yksi viitta vain seisoo näkötornin kupeessa, sekin jään peitossa, ja osoittaa takaisin tulosuuntaan.

cof

En ota riskiä, sillä eksyneenä en pärjäisi täällä hetkeäkään, vaikka pakkasta on vain muutama aste ja repussa eväitä. Palaan omia jälkiäni pitkin takaisin. Paljakan juurelta löydän tutun polun, joka on onneksi niin syvä, ettei ole peittynyt lumeen. Luontoäiti muistuttaa lempeästi siitä, kuka täällä on vahvin.

Hetken kuljettuani tuuli vaikenee taas ja on aivan hiljaista. Katson hetken hypnoottisesti heiluvaa pylväskuusta. Kaikki ympärillä ovat vaiti ja paikoillaan, mutta tämä yksi heiluu aavistuksen aavemaisesti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Paluumatkalla on mukava katsella maisemaa ja luonnon muovaamaa veistospuistoa, joka tuo välillä mieleeni Oslon Vigeland-puiston ihmishahmopilarit. Ajatella, että meillä on tällainen ilmainen veistospuisto, jossa on näitä kauniita luomuksia silmän kantamattomiin. Sen lisäksi valoefektit ovat vaikuttavat. Aamun vaaleanpunaiset ja melkein violetit valonsäteet, päivän harmaat ja ruskeat sävyt, hohtavat hanget ja syvän sininen hetki ennen pimeän tuloa. Nämä ovat ihmeellisiä kokemuksia Helsingin märän ja synkän talven keskeltä saapuneelle.

Olen yksin keskellä ei mitään ja miten hienoa se onkaan.

cof

 

 

 

 

 

Lumikenkien vuokraus kolmeksi tunniksi maksoi 16 €. Matka parkkipaikalta tunturin huipulle on noin kaksi kilometriä. Iso Pyhätunturi eli korkeampi Sallatuntureista ulottuu 477 metrin korkeuteen. Aikaa meni (hämäläiseltä) yhteensä melkein kolme tuntia.

Tämä kirjoitus on julkaistu myös Retkipaikan sivuilla.

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Talviset lomapäivät Tampereella

Talviset lomapäivät Tampereella

Tampere valittiin viime vuonna jälleen kerran Suomen vetovoimaisimmaksi kaupungiksi. Lähdimme hiihtolomalla lasten kanssa tutkimaan, että miltä se sellainen kaupunki tuntuu satunnaisen matkailijan näkökulmasta.

cof
Rakkautta riittää Tammerkosken yllä

Tampere on aina ollut niin lähellä ja kuitenkin jäänyt minulle aika tuntemattomaksi. Lapsuuden sukulaisvierailut ja viime vuosien Särkänniemi-reissut ovat toistaneet aina samaa kaavaa. Nyt oli tarkoitus kurkistaa vähän muuallekin. Ensimmäisen päivän pääkohde oli meillä Pyynikin harju. Näsinneulan maisemat ovat kyllä aina uljaita, mutta Pyynikille oli nyt viimein päästävä jo ihan kuuluisien munkkien vuoksi.

burst

Sää enteili myräkkää ja maisema oli täysin mustaharmaavalkoinen, kun kiipesimme näköalatornin huipulle ihailemaan näkymiä. Harjulta näkee hyvin sen, miten hienolla paikalla kahden järven välissä Tampere on. Viima oli pureva, joten laskeuduimme nopeasti alas lämpimään ja viihtyisään kahvilaan. Munkit kutsuivat. Sopivasti kahvilan tiskille ilmestyikin uusi korillinen lämpimiä munkkirinkilöitä. Hyviä olivat.

cof
Tuiskurintama lähestyy
cof
Sanotaan, että Pyynikinharju on maailman korkein soraharju

Matkasta takaisin hotellille tulikin sitten aika arktinen vaellus, kun lunta tuprusi naamalle ja viima viuhui. Siinä vaiheessa olin tyytyväinen siihen, että törsäsimme hotelliin sittenkin vähän enemmän kuin oli tarkoitus. Majapaikkamme Grand Hotel Tammer teki vaikutuksen tunnelmallaan. Vuonna 1929 rakennettu hotelli on neljänneksi vanhin majoituskäytössä oleva hotelli Suomessa. Huoneet on kunnostettu tyyliä kunnioittaen, esimerkiksi kylpyhuoneen kalusteet jäljittelevät vanhaa. Lapset pääsivät muun muassa kokemaan, miten vessa sananmukaisesti vedetään.

sdr
Aamiaisen puitteet olivat suorastaan juhlavat

Seuraavana päivänä lapset pääsivät pelihimoisen onnelaan eli Vapriikin museokeskuksessa sijaitsevaan pelimuseoon.

cof
Vapriikin nuseokeskus

Siellä vierähtikin aikaa, edes nälkä ei hillinnyt intoa. Saimme kammettua kaverit lopulta pikavierailulle myös luonnontieteelliseen museoon, jossa he linnuista kiinnostuneina olisivat viihtyneet pidemmänkin aikaa.

 

Tankatakin kuitenkin pitää, joten kurvasimme vielä Tammelan kaupunginosaan kissakahvila Purnauskikseen. Siellä vietimmekin loppuillan. Tunnelma oli mukavan rento, kissat uljaita ja söpöjä, pienet suolaiset palat ja kahvit maistuvia. Lapset otettiin mukavasti huomioon ja pyydettiin muun muassa mukaan ruokkimaan kaloja.

cof
Hänen ylhäisyytensä odotti, että palvelijat tuovat ruuan eteen. Muut kissat jonottivat keittiön ovella.

Kahden päivän pikavierailu on tietysti vain pintaraapaisu, mutta kyllä positiivinen mielikuvani Tampereesta vain vahvistui. Vetää se minuakin puoleensa.

cof
Vanha tehdasmiljöö on kyllä minun makuuni
cof
Yksinäinen patsas valvoo kosken virtausta