Timmelsjochin solan kautta Itävallasta Italiaan

Aamuaurinko valaisee jälleen Laudeggin linnan Ladisissa ja meidän on aika jatkaa matkaamme kohti Italiaa. Tällä kertaa olen muistanut ottaa mukaani tiekartaston, johon on merkitty maisemareitit vihreällä. Valitsemme majapaikkamme laakson eli Oberinntalin sijaan kulkureitiksemme Ötztalin, jossa näkyy lupaavasti vihreää. Aiomme ylittää rajan Timmelsjochin solan (Passo Rombo) kautta. Maisemanmetsästyksemme jatkuu.

Ajamme pienen koukkauksen pohjoiseen, että pääsemme Ötzin laaksoon. Pysähdymme ensimmäisen kerran Söldenin jälkeen katsomaan hiihtokeskuksena tunnetun kylän postikorttimaisemaa.

Sölden

Nousemme vähitellen ylemmäs ja ohitamme Obergurglin ja Hochgurglin. Jokunen vaeltaja kävelee hetken tienviertä, mutta muuten on hiljaista. Hiihtohissit ovat levolla. Vuoristomaisema muuttuu yhä karummaksi ja autius vaihtuu yhtäkkiä valtavaan parkkipaikkaan. Olemme saapuneet Timmelsjochin alppitien (Hochalpenstrasse) tietulliasemalle, jonka yläkerrassa näkyy olevan moottoripyörämuseo. Parkkipaikan reunalla on rivi turistibusseja, maisematasanne ja tietoa alueen luonnosta ja historiasta.

Näkymiä tietulliasemalta eli moottoripyörämuseolta

Kurkistamme myös isoon ravintolaan ja huomaamme, että paikka taitaa olla motoristien suosiossa. Asiakaskunnassa on lukuisia partaisia harrikkahipstereitä.

Timmelsjochin moottoripyörämuseo

Maksamme 16 euron tietullin (yhteen suuntaan) ja jatkamme matkaa ylemmäs kuumaisemiin kohti lähestyvää Italiaa. Tie on auki vain lokakuun loppuun asti, ehdimme onneksemme vielä nähdä tämän kaiken upeuden.

Timmelsjoch

Juuri ennen rajaa pysähdymme vuoristoravintolan (Rasthaus Timmelsjoch) eteen. Olemme nousseet 2500 metrin korkeuteen.

Timmelsjochin solan pieni museo keikkuu Itävallan ja Italian rajalla ja kertoo tarinoita tien rakentamisesta vaikeissa olosuhteissa. Sola avattiin vuonna 1959. Lammaspaimenet ovat vaeltaneet Italian puolelta laumojensa kanssa näihin maisemiin kesäksi jo vuosisatojen ajan.

Kiipeilemme ravintolan ympärillä ja ihmettelemme vuorille levittäytyvää taidenäyttelyä. Ihmisen luovuus kohtaa taivaalliset maisemat ja käy vuoropuhelua vuorten kanssa.

Kukkulan huipulla risti tavoittelee taivaita. Siitä hieman alemmas on taideteos ”Kaipauksen, toiveiden ja unelmien puu”

Rajapyykin molemmille puolille on asetettu tuolit, ehkä jättiläisten rajaneuvotteluita odottamaan. Vai olisivatko ne sittenkin filosofien tai velhojen väittelyitä varten? Ympäristö ainakin olisi omiaan ylevien ajatusten vaihtoon.

Ihmisen viimeinen avunpyyntö vai iloinen tervehdys?

Missä tuuli on silloin
kun se ei puhalla

korvissani
kuiskailee onni

– oma tulkintani kallion tekstistä

Häikäisevää. Sää on meille jälleen suotuisa, voin kuvitella, että täällä on toisinaan dramaattiset olosuhteet.

Kaipauksen, toiveiden ja unelmien puu. Tämä mies kirjoittaa unelmiaan kortille pitkään. Sen täytyy olla jotain tärkeää.

Rakkautta, reissuja, marsuja − ihmisen unelmia

Birgit ja Jörg ovat sitä mieltä, että matkustaminen tekee onnelliseksi. Olen samaa mieltä.

Huipulla risteilee houkuttelevia polkuja

Timmelsjochin solan museopömpelin takaa tie kaartaa Italiaan ja saavumme Passeiertaliin. Lähdemme laskeutumaan serpentiinejä pitkin alas. Maisema muuttuu värikkäämmäksi lehtikuusien ruskavärien myötä ja on pysähdyttävä vähän väliä huokailemaan näkymien äärelle.

Matkan varrella maisemia tarjoillaan välillä valmiiksi kehystettyinä. Samalla saamme tietoa alueen kivilajeista, eläimistä ja historiasta.

Ihmisellä on tarve jättää jälkensä joka paikkaan

En saa näistä maisemista tarpeekseni

Olemme saapuneet Passeiertaliin

Lopulta ajamme loistavien lehtipuiden ja vihreiden laitumien keskellä kohti Meranoa. Tie kohti Bolzanoa kulkee Meranon kaupungin läpi ja katson auton ikkunasta, kun ohi lipuu jälleen yksi sykähdyttävän kaunis italialainen kaupunki. Miten paljon kauneutta mahtuukaan yhteen maahan.

Tämä matka on ollut täynnä jumalaista kauneutta ja matkailijan ahneutta. Mietin niitä Söldenin alueen satoja vuosia vanhoja sembramäntyjä ja patikkareittejä, joille emme voineet poiketa; Timmelsjochin polkuja solan huipulla, jonne olisi voinut jäädä tuntikausiksi vaeltamaan hohtavassa auringonpaisteessa ja houkuttelevan näköistä Meranon kaupunkia.

Ehkä jonain päivänä on vielä aikaa pysähtyä ja matkustaa hitaasti. Meillä on jo kiire Bolzanoon ja sieltä majapaikkaamme Val di Funesiin (Villnöss).

”Timmelsjoch oli elämys, maisemareitti vailla vertaa”, ajattelen. Enkä arvaa, että jotain kenties vieläkin uskomattomampaa on tulossa.

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Taidetta ja eläimiä Orimattilassa

Kuulin jokin aika sitten, että Orimattilassa sijaitsevassa Villa Roosassa on nyt viimeistä kesää meneillään nykytaiteen kesänäyttely. Toivoisin ehtiväni sinne vielä ennen kuin tämä vanha huopatossutehdas sulkee ovensa 13.8.2017, mutta laitan nyt varmuuden vuoksi tänne jo suositukset, sillä me vietimme pari vuotta sitten oikein kivan päivän Orimattilassa.

Minä pidin tämän vanhan tehtaan tunnelmasta, vehreästä puutarhasta, joka ei ollut liian laitettu vaan kodikas, sen viihtyisästä kahvilasta ja aurinkoisesta pikku terassista. Samalla saimme nauttia kiinnostavasta nykytaiteesta juuri sopivan annoksen verran lapsiperheelle. Sattumalta sinä kesänä vinttikerroksessa oli optisia harhoja, jotka jaksoivat kiinnostaa lapsiakin.

Tänä vuonna näyttely on teemaltaan Maailma on toinen (avoinna 17.6. – 13.8.2017 ti–su klo 11–17).

Jos mukana on lapsia, kannattaa poiketa myös Orimattilan kotieläinpuistossa. Siellä ihmettelimme erikoisia kanoja ja kalkkunoita, strutseja, kissoja, koiria yms. Nuorimmainen pääsi ponin selkään ja vietimme aikaa myös hieman kulahtaneessa leikkipihassa, joka ei ollut ihan viimeisen päälle, mutta sehän ei menoa haitannut.

Hänen nimensä oli Olli Hermanni

Onneksi välissämme oli korkea aita

Oli vaikea saada kuvaan näitä vilkkaita kissanpentuja (muistaakseni Maine coon -rotu), vaikka seurasimme pitkään niiden touhuja.

Hevospitäjässä kun oltiin, katselimme leikkialueelta viereisen harjoitusradan ravihevosia. Puiston kahvilassa oli seinäkoristeena kuninkuusravien voittajaloimi. Hevoset olivat näkyvästi läsnä Orimattilassa.

Se oli oikein mukava päivä, mielen virkistystä ja avarrusta aikuisille ja lapsille kivaa puuhaa. Yllätyin iloisesti päiväretkellämme ja suren, että Villa Roosalle on tänä kesänä sanottava hyvästit.

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.

Onko Sveitsi taideparatiisi?

En ole taiteen asiantuntija, mutta silti nautin sen katsomisesta ja kokemisesta. Varsinkin matkoilla yritän järjestää itselleni mahdollisuuden ihailla ja ihmetellä ihmisten luovuuden kukkasia. Usein taide (ja matkustaminen myös) herättelee uusia ajatuksia: näinkin voi siis maailman nähdä ja kokea.

Luin viime viikolla Helsingin Sanomista Sveitsin kätketyistä taideaarteista. Onko tämä maa taideparatiisi vai veroparatiisi? No, vuoriparatiisi ainakin, ja taidetta on ilmeisesti maahan kätketty melkoisesti toisen maailmansodin melskeissä. Kiinnostavaa taidetta on myös syntynyt Sveitsissä kuten dadaismi, josta samainen sanomalehti kirjoitti 10.4.2016. Zürichissä ensimmäisen maailmansodan taisteluita paenneet taiteilijat, jostain syystä erityisesti romanialaiset, aloittivat tämän uraauurtavan suuntauksen, joka on, sanoisinko, silkkaa dadaa.

Taide pesee sielusta arjen pölyn – Pablo Picasso

Taidetta, designia ja leikkipuistoja

Taidemuseon dadaa esittelevä näyttely sekä Cabaret Voltaire jäivät kuitenkin nyt näkemättä, sillä valitsin Zürichin taidepaussiini Löwenbräu Areal -nimisen kompleksin, jossa on taidehalli (Kunsthalle), Migros’n nykytaidemuseo sekä gallerioita ja design-kauppoja (lähin raitiovaunupysäkki Dammweg). Lähellä ovat myös Viaduktin kauppahalli ja mielenkiintoiset pikkukaupat, eikä Freitagin kuuluisa konteista rakennettu lippulaivakauppakaan ole kaukana. Sillä aikaa mies ja lapset nauttivat Zürichin eläintarhan tunnelmasta.

Kun kerrankin pääsen taidemuseoon rauhassa ilman lapsia, niin siellä on näyttely…leikkipuistoista! Ja rakennelmissa saisi kaiken huipuksi vielä leikkiäkin. Jos olisi ollut aikaa, olisin tuonut lapsenikin tänne. Historiaosuus ei ollut niin kiehtova, mutta leikkirakennelmat eri puolilta maailmaa ilahduttivat. Ihminen on kekseliäs olento.

Hieman harmittaa, kun en kokeillut tätä.

Oma oviaukko lapsille

Lapset olisivat myös varmasti riemastuneet Migros-museon yläkerran valkoisesta hallista, jossa etsittiin kettua padin avulla. Ihmeellinen toinen todellisuus.

Paradise Paradoxe

Ensimmäisenä päivänänne Zürichissä päädyimme aivan sattumalta pienen taide-elämyksen äärelle. Kävelimme vanhassa kaupungissa ja päätimme kurkistaa eteen tulleeseen kirkkoon. Kirkkosalin ovi oli kiinni, mutta kiipesimme avoimeen toiseen kerrokseen. Rakennus oli Helmshaus ja toisen kerroksen galleriassa oli Elodie Pongin tyylikäs ja ajatuksia herättävä näyttely Paradise Paradoxe.

Eikä unohdeta päärautatieaseman hallin katossa killuvaa Niki de Saint Phallen värikästä naishahmoa. Nämä muodot ja värit piristävät aina.

Mitä jäi näkemättä?

Dadan lisäksi jäi näkemättä Bernin taidemuseon kiinalaisen nykytaiteen näyttely Chinese Whispers. Pääkaupunki Bern on vain tunnin junamatkan päässä Zürichistä ja mukava paikka muutenkin.