Joskus löytää sattumalta jotain epätavallisen hienoa. Sellainen onni kävi meille viimeisenä kokonaisena reissupäivänä Pohjois-Norjassa heinäkuun lopussa. Patikka Isbuktvannetin (myös Grønnvannet) jäätikköjärvelle oli kaikin puolin mahtava ja meille juuri sopiva.
Ajamme majapaikastamme Djupvikista ensin Skjervøyan saarelle ja tähyilemme saaren patikkareittien suuntaan autosta. Jostain syystä mikään niistä ei nyt sytytä, joten päädymme palaamaan Skjervøyan sillan kautta takaisin Kågenin saarelle, joka näytti kutsuvammalta. Jätämme auton parkkipaikalle aivan sillan kupeeseen ja lähdemme etsimään Isbuktvannetin polun alkua.
Ylitämme tien numero 869 ja löydämme portin, jonka kupeessa näkyy pusikossa hieman piilossa Ut i Nord -kyltti. Alitamme portin ja lähdemme ensin vikasuuntaan, kunnes huomaamme, että polun pää onkin aivan portin viereisessä pusikossa. Nousemme töyräälle ja kierrämme siitä luoteeseen johtavalle reitille.
Seuraamme sinisiä ja keltaisia merkkejä, jotka ohjaavat meitä kulkemaan pitkin varvikossa kulkevaa polkua, kallion harjannetta ja välillä kostealla suomaisella maalla, jossa astumme helposti pienten purojen yli.
Reitti on mukavan helppo, korkeuserot eivät ole suuria ja maisemat ovat upean avarat. Jalkoihin pitää toki katsoa, ettei kompastele. Yritän muistaa tämän samalla, kun pysähtelen vähän väliä kuvaamaan tätä ihanuutta. Sää on täydellinen patikkasää, hieman alle 20 astetta, aurinko lämmittää välillä mukavasti ja välillä katoaa pilvien taakse. Täällä ei ole edes ötökän ötökkää. Onko tämä edes todellista?
Meri näkyy vielä pitkään oikealla puolella. Saavutamme Isbuktelvan pienen vesiputouksen kohdalla ja polkumme alkaa viedä meitä enemmän vasempaan kohti järveä.
Ylitämme vielä viimeisen mäen ja Isbuktvannetin turkoosi vesi alkaa häämöttää.
Loppumatkalla polku häviää kivien ja varvikon sekaan. Loikimme epätasaisessa maastossa Ut i Nord -postilaatikolle, joka onkin tyhjä. Ei vieraskirjaa, mutta eipä täällä juuri ihmisiäkään ole. Ei ketään muuta kuin me. Syömme hitaasti eväitämme ja istumme katselemassa ihmeellistä maisemaa ja väriään jatkuvasti pilvien mukaan muuttavaa järveä. Kågtindbreen-jäätikön sulamisvedet valuvat järveen monesta uomasta ja putouksesta.
Aika katoaa ja unohdumme istumaan rannalla pitkään. Olo on etuoikeutettu ja kiitollinen. Saamme yksityisnäytöksen luonnon ihmeistä ja minulle niin mieluisista karuista maisemista.
Pohjois-Norjassa ei tarvitse tungeksia samoissa kohteissa muiden kanssa, mikä sopii meille rauhan, hiljaisuuden ja maisemien rakastajille. Sopii myös pandemiaa pelkääville. Ihmeitä täällä riittää joka nurkan takana. En ihan heti keksi parempaa lomakohdetta.
Paluumatkamme sujuu paljon menoa nopeammin, loiva alamäki vauhdittaa askeliamme.
Maisema- ja kuvaustaukoni viivyttävät minua ja jään hieman jälkeen. Jossain välissä onnellisessa pökerryksessäni harhaudun polulta. Mutta näkyvyys on hyvä ja suunta niin selvä, ettei eksyminen onnistu.
Kiitos Norja, jälleen kerran lähden täältä mieli virkeänä ja sydän täynnä.
- Patikan pituus on noin viisi kilometriä yhteensä
- Reittiohje: https://www.utinord.no/turar/204329
- Tämä retki tehtiin 25.7.2020
Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa
Matkoja, retkiä, hetkiä 
Ihanan viileä ja kirkas tunnelma retkessä, sopii hyvin tähän kaupunkihelteeseen.
TykkääLiked by 1 henkilö
Sää oli kyllä ihan täydellinen sekin tällä reissulla:)
TykkääLiked by 1 henkilö
Nuo maisemat kyllä näyttävät kyllä erittäin kauniilta! Meidän juuri Pohjois-Norjassamme ollessamme säät eivät oikein suosineet, niin jäi patikat tekemättä. No, siinäpä meillä onkin hyvä suu palata niihin maisemiin uudemman kerran!
TykkääLiked by 1 henkilö
Olipa harmillista, sää voi tuolla olla tosiaan ihan mitä vaan. Meilläkin ensimmäiset päivät olivat märkiä, mutta loppu olikin sitten yhtä juhlaa. Uudestaan täytyy kyllä päästä😊
TykkääTykkää
Wau mitä maisemia, ja mikä ihana polku! ❤
Vähän toista kuin se piinaavan kivinen Blåvatnet, missä me käytiin Saanan huiputuksen jälkeen, kun tajuttiin että lähtöpiste on 15 kilsan päässä meidän ekasta Norjan majoituksesta.
Täytyykin alkaa tutkia tarkemmin näitä sun Pohjois-Norjan löytöretkiä, jospa vaikka ensi kesäkin menee vielä lähimatkailun merkeissä…
TykkääLiked by 1 henkilö
Alun perin haaveilin minäkin Blåvatnetista ja Senjasta ja välillä Lofooteistakin, mutta me mörököllit vähän kavahdettiin niitä ruuhkajuttuja ja sen takia etsittiin autioita polkuja. Tämä oli ihan nappilöytö, mutta nautin ihan suunnattomasti jokaisesta muustakin retkestä, vaikkei maisemat ihan Lofoottien veroiset olleet. Saatiinpahan olla pääosin ihan itseksemme, mikä lisäsi elämyksen syvyyttä ainakin itselle:)
TykkääLiked by 1 henkilö