Mistä aloittaisin? Tehokas neljän päivän roadtrip Islannissa päättyi toissapäivänä ja yritän saada ajatuksiani kokoon. Mietin, että olenko missään muualla kokenut niin hengästyttävän paljon jo yhden päivän aikana? Saarivaltio on täynnä vaihtelevia maisemaelämyksiä ja luonnonihmeitä.

Jospa aloitan ensimmäisen kokonaisen ajopäivämme ensimmäisestä kohteesta Þingvellirin eli Thingvellirin kansallispuistosta. Alue on Islannin historiassa erittäin merkittävä. Täällä perustettiin maan ensimmäinen parlamentti noin vuonna 930, päätettiin kääntyä kristinuskoon hieman myöhemmin ja vuonna 1944 maa julistautui itsenäiseksi samassa paikassa. Emämaa Tanska oli silloin saksalaisten miehittämä.

Merkittävän menneisyytensä lisäksi kansallispuiston alue on häikäisevän kaunis ja maantieteellisesti kiinnostava. Täällä kohtaavat mannerlaatat tai tarkemmin sanottuna ne eroavat toisistaan. Islannin halki kulkee Euraasian ja Pohjois-Amerikan laattojen välinen Keski-Atlantin selänne. Näillä seuduilla vulkaaninen ja seisminen aktiivisuus ovat osa arkipäivän todellisuutta ja jatkuvan seurannan kohteina. Tulivuorenpurkaus on tällä hetkellä Islannissa vain ajan kysymys. Muun muassa Heklan tai Katlan aktiivisuus viittaa lähestyvään vaaraan. Asiasta lisää täällä.

cof

Pieni vaaran tuntu lisäsi Islannin jylhyyttä ja kokemuksen vaikuttavuutta. Oli hurjaa ajatella, että kävelimme jatkuvassa liikkeessä olevien mannerlaattojen välissä ja ihailimme geysireitä rinteessä, jonka alla lymyää laavaa. Näiden avarien maisemien, kovien tuulten ja mahtavien luonnonvoimien maassa tuntee itsensä niin kovin pieneksi.

Mutta takaisin Þingvelliriin. Me ajoimme ensin parkkipaikalle P2 ja lähdimme katsomaan maisemia Langisstígurin näköalapaikalle. Parkkipaikkojen ja patikkapolkujen kartta löytyy täältä. Kävelimme mannerlaattojen välisessä laaksossa ja nousimme ylös tasanteelle, jossa oli meneillään Game of Thrones -henkisen teemamatkan sessio. Mustaan kaapuun pukeutunut opas kertoi ilmeisesti sarjaan liittyviä tarinoita fanijoukon ympäröimänä. Yritimme soluttautua ryhmän läpi parhaille maisemapaikoille.

sdr

cof

cof
Suojellut ikivanhat maamerkit ohjasivat aikanaan matkamiestä sumussa ja myrskyssä
cof
Langistígur: näkymä Pohjois-Amerikan laatan puolelta Euraasian laatalle

 

cof

cof

cof
Polulla mannerlaattojen välissä

Laskeuduimme takaisin alas ja kävimme ihailemassa Öxará-joen vesiputousta (Öxarárfoss). Þingvellir on osa suosittua Kultainen kierros -turistireittiä, joten valokuvia oli vaikea saada ilman, että joku satunnainen matkailija tai kuvaaja olisi tullut ruutuun.

cof

cof

Seuraavaksi ajoimme parkkipaikalle P5, josta olisi päässyt kiipeämään ylös Hakidin näköalapaikalle ja vierailukeskukseen. Siinä vaiheessa alkoi kuitenkin olla lounasaika, joten kiirehdimme hetken kuvaussession jälkeen autolle.

cof

cof

cof

Hitaan matkailun ystävänä olisin voinut viettää alueella kokonaisen päivän, vaeltaa patikkapoluilla ja nauttia kauniista päivästä, mutta tehomatkamme jatkui pitkin Kultaisen kierroksen muita huimia ihmeitä. Niistä lisää myöhemmin.

cof

Advertisements

4 kommenttia artikkeliin ”Islannin roadtrip, osa 1: Kävelyllä mannerlaattojen välissä

  1. Ihanaa, Islantia <3. Nämä Islanti juttusi ahmin innollla. Oma matkani odottaa vajaan kymmenen viikon päässä. Majapaikat on jo varattu, eri puolilta saarta, mutta muuten suunnitelmat on ihan alkutekijöissään, joten kaikki Islanti-vinkit otan onnellisena vastaan <3.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s