Heräämme harmaaseen aamuun. Ilma on viilentynyt ja syömme aamiaisen sisällä. Tunnelma on hieman apea, sillä molemmat lapset ovat kuumeessa. Aivan kulman takana kohoavat Mercantourin kansallispuiston lumihuiput, mutta me saamme nyt haudata patikointihaaveemme. Pyörittelen käsissäni majapaikastamme löytynyttä esitettä kotikylämme Rigaudin patikkareiteistä. Yksi näyttäisi olevan tasoltaan helppo ja yhteen suuntaan vain neljä kilometriä. Mukava koko perheelle sopiva patikka sunnuntai-iltapäivään, sanotaan esitteessä.

Mies lupaa jäädä sairastuvalle valvojaksi ja heittää minut autolla polun alkupäähän Ciansin rotkoon kylästämme pohjoiseen. Ajaessamme kohti rotkoa mietin, että miten ihmeessä täällä jyrkkien rinteiden keskellä voi olla polku. Ajamme jo kerran polun ohi, käännymme takaisin ja viimein silmäni havaitsevat huomaamattoman polun, jonka suulla on pieni aita ja ajokieltomerkki. Merkkihän ei varmaankaan tarkoita kävelijöitä, eihän?

Heilutan miehelleni, tunkeudun aidan aukosta läpi ja lähden kipuamaan rinnettä ylös pitkin ruohottunutta polkua. Tästä ei ilmeisesti kovin usein kuljeta.

Gorge du Cians patikkaretki

 

Gorge du Cians patikkaretki
Vilkaisen taakseni polun alkuun

Tasamaan kasvatille jyrkän rinteen kiipeäminen on aina jännittävää. Siihen kun lisää sen, että olen aivan yksin autiossa, vieraassa paikassa ja korkeanpaikankammoinen, niin tunnen sisälläni jo pienen tutinan ja kuulen vienon keskustelun:

”Onkohan tämä nyt viisasta? En yhtään tiedä mitä tuolla edessä on”, pohtii arka minäni.

Rohkea ja impulsiivinen minäni vastaa: ”Ei huolta, voin aina kääntyä takaisin, jos vastaan tulee jotain vaarallista. Sitä paitsi esitteen mukaan tämä on ihan helppo perhepatikka.”

Jatkan kiipeämistä.

Helsinki oli lähtiessämme vielä harmaa ja lehdetön, joten katselen ihastuneena heleää keväänvihreää kasvillisuutta, joka hehkuu punaista vulkaanista maaperää vasten. En lakkaa ihmettelemästä tätä erikoista väriyhdistelmää. Kevään ensimmäiset kukatkin ovat ehtineet jo riehaantua.

Gorge du Cians patikkaretki

Gorge du Cians patikkaretki, kukka

Olen yhä alkurinteellä, kun vastaani tulee ensimmäinen este, maanvyörymä. En luovuta vielä, sillä huomaan, että tästä on askeltanut joku muukin. Sovitan kenkäni varovasti jäljeltä jäljelle. Siirrän painoani hitaasti, että ehtisin reagoida, jos maa alkaisi valua altani. Ylitän esteen vaivatta.

Gorge du Cians patikkaretki

Viimein serpentiinipolku alkaa saavuttaa tasaisempaa maastoa ja maisemat komistuvat entisestään. Ihastelen vanhaa rapistunutta maalaistaloa. Se on hylätyn näköinen ja osittain raunioina. Mikä upea paikka talolle!

Gorge du Cians patikkaretki

Gorge du Cians patikkaretki
Unelmien kesäpaikka?
Gorge du Cians patikkaretki
Maisemat ainakin kelpaisivat

Gorge du Cians patikkaretki

Taivas on harmaa, mutta pilvipeite niin ohut, että aurinko lämmittää jo mukavasti. Olen pakannut ylimääräiset vaatekerrokset reppuuni. Tämän piti olla sadepäivä, mutta saan matkan aikana vain muutaman pisaran päähäni.

Puut vähenevät ja lopulta polku seuraa avonaista vuoren rinnettä ja sitä reunustaa vain ajoittain matalat pensaat. Polulla on punaista irtonaista hiekkaa ja se viettää alarinteeseen, joten istun hetkeksi kivelle, vedän syvään henkeä ja otan vesipullosta rohkaisuryypyn. Joku vahvempi rohkaisuaine olisi nyt tarpeen. Mutta nämä maisemat, näiden takia kannattaa sietää pientä tutinaa.

Gorge du Cians patikkaretki
Korkeanpaikankammoisen herkkuhetkiä ovat nämä mutkat, joiden takana olevan rinteen jyrkkyyttä voi vain arvailla

Gorge du Cians patikkaretki

Gorge du Cians patikkaretki
Tämä polku jäi jo taakseni

Jatkan matkaa, tarkkailen polkua ja yritän valita tukevat kohdat askelteni alle. Välillä meinaan kävellä päin isomman pensaan piikkistä oksaa, kun keskityn askeltamaan. En vieläkään näe ketään muuta. Polulla on ainoastaan minä ja lampaankikkareet, joukossa vähän isompiakin jätöksiä, joiden alkuperää en oikeastaan haluakaan tietää. Ympärilläni on vain humisevaa hiljaisuutta ja avarat maisemat.

Ja sitten se tapahtuu, siedättyminen korkeuteen. Kehoni ja mieleni varoitussignaalit siirtyvät punaiselta vihreälle. Alan luottaa, että polkuni painovoima on suurempi kuin viereisen rotkon. Rentoudun. Tiedän kokemuksesta, että tämä on mahdollista, mutta useimmiten siedättymiselle ei ole aikaa.

Tästä eteenpäin patikointi on silkkaa nautintoa. Kuljen reippaasti ja ihailen samalla upeaa maisemaa.

Gorge du Cians patikkaretki

Gorge du Cians patikkaretki
Ciansin punainen rotko (Gorge du Cians) näkyy täältä hyvin, kun katson tulosuuntaan

Viimein tulen mutkaan, josta näen laakson, jossa punaiset vuoret vaihtuvat harmaisiin. Kuljen vielä eteenpäin ja näen kotilaaksomme ja jopa vilauksen laakson keskellä olevan kukkulan laelle rakennettua Rigaudin kylää.

Gorge du Cians patikkaretki

Gorge du Cians patikkaretki

Gorge du Cians patikkaretki

Alan laskeutua. Samalla puusto lisääntyy ja lopulta kuljen tammien ja tärpättipistaasien keskellä. Alhaalla näkyy jo maalaistalo, joten tiedän, että polun päätepisteessä oleva kappeli on lähellä.

Gorge du Cians patikkaretki

Gorge du Cians patikkaretki

Gorge du Cians patikkaretki
Ihmettelin tätä tärpättipistaasiksi tulkitsemaani punaisena kukkivaa puuta

Eteeni tulee aitaus, jonka portti on auki. Tallatuin polku johtaa suoraan aitaukseen, mutta jatkuu epämääräisenä myös sen vierellä. En enää tiedä mihin suuntaan oikea reitti menee. Huomaan oikealla puolellani puuhun kiinnitetyn varoituskyltin, jossa ohjeistetaan kohtaamaan paimenkoirat rauhallisesti. Päätän lähteä seuraamaan aitauksen viertä.

Gorge du Cians patikkaretki
Kyltti on näemmä tarkoitettu noin parimetrisille, mutta yletyin sentään varpaillani lukemaan

Muutaman askeleen jälkeen olen herättänyt kokonaisen lauman paimenkoiria päiväuniltaan. Ne ryntäävät aidalle haukkumaan ja murisemaan. Yksi niistä kiertää aitauksen ulkopuolella toiselle puolelleni. Jähmetyn paikoilleni ja tärisen kuin haavanlehti. Suhteeni isoihin koiriin ei ole aivan ongelmaton, sillä olen pari kertaa elämässäni saanut tutustua lähemmin susikoiran hampaisiin. Koirapelkoni tunkee nyt syvältä esiin. Onneksi luin juuri ohjeet, joissa luvattiin, että koirat aikansa laumaa puolustettuaan jättävät ihmisen rauhaan. Silti pelkään henkeni edestä. En pysty edes laskemaan koiria, sillä niitä on monta enkä uskalla katsoa niitä kohti. Ne voisivat raadella minut kappaleiksi. Otan puhelimeni esiin ja yritän keskittyä Google Mapsiin niin hyvin kuin pystyn ja etsin tärisevillä sormillani sijaintiani. Jospa sieltä löytyisi ratkaisu polun suuntaan.

Kun koirat sitten viimein hiljenevät ja kääntyvät pois tai asettuvat makuulle, otan muutaman askeleen taaksepäin. Rähinä alkaa uudestaan hiljentyäkseen taas hetken kuluttua. Viimein olen perääntynyt tarpeeksi kauas, ettei jokainen liikkeeni aiheuta äläkkää. Istun puun alle hengähtämään ja olen kiitollinen siitä, että olen elossa.

Gorge du Cians patikkaretki

Lähetän viestin miehelleni ja kerron olevani jumissa, koiria kohti en aio yrittää uudestaan. Harmittaa, sillä tiedän olevani jo lähellä maalia. Mietin miten saisin yhteyden alapuolellani olevaan maalaistaloon, vai lähdenkö sittenkin takaisin ylös ja palaan samaa reittiä takaisin?

Lopulta päätän ottaa riskin ja lähden laskeutumaan suoraan jyrkkää rinnettä alas, koirien ulottumattomissa. En voi tietää odottaako alapuolella aita tai kenties kivilouhikko, mutta päätän silti yrittää. Onneksi rinteessä on puita, joista voin ottaa tukea, kun välillä liu’un alas kuivien viimevuotisten tammenlehtien viemänä.

Lopulta hyppään viimeiseltä törmältä pusikosta suoraan maalaistaloon vievälle tielle. Kävelen muutaman metrin tietä alas ja näen kappelin. Täällä ollaan, hieman risuisena ja naarmuilla, mutta ehjänä ja hengissä! Ilo ja helpotus valtaavat mielen.

Gorge du Cians patikkaretki
Saint-Marcin kappeli

Jatkan matkaani hiekkatietä alas kohti Ciansin rotkon asvalttitietä. En vieläkään näe yhtään ihmistä. Pusikossa kuhahtaa jokin eläin ja hätkähdän. Metsä hiljenee. Tien varrelta otan viimeiset kuvat upeasta laaksosta.

Gorge du Cians patikkaretki

Gorge du Cians patikkaretki

Gorge du Cians patikkaretki

 

  • Tämä retki tehtiin toukokuun alussa
  • Koirat olivat tietääkseni pyreneittenkoira, isoja paimenkoiria. Myöhemmin Rigaudin kylän kunnantalolla näin sarjakuvan, jossa neuvottiin miten lammaslaumat ja paimenkoirat kohdataan ongelmitta. En varmasti ole siis ainoa, joka on joutunut tällaiseen piiritykseen. Alueella on susia, joten koirat tekevät tärkeää työtä. Ohjeet kohtaamiseen ovat:
  1. pysy rauhallisena
  2. älä huuda
  3. älä heitä mitään koiraa kohti
  4. älä uhkaile koiraa kävelysauvallasi
  5. pysähdy tai jatka matkaasi, koira saattaa haistella sinua ja kulkea rinnalla hetken varmistuakseen, että olet vaaraton

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Mainokset

17 kommenttia artikkeliin ”Patikkaretki Etelä-Ranskan punaisilla vuorilla

  1. Hei, tätä oli tosi mukavaa lukea. Hienot kuvat ja jännittävä kertomus – olen itsekin korkeanpaikankammoinen ja pelkään vieraita koiria! 😀 Pyreneittenkoirat ovat kuitenkin mielestäni tosi sööttejä, ja yhdellä satunnaisesti vierailemallani maatilalla on sellainen vahtikoirana, niin ikään vapaana ja valmiina rähisemään uhkaajille, mutta se on myös tosi paijattava ja herttainen, joten olen oppinut tykkäämään niistä. 🙂

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos:) Söpöjähän nuo koirat olivat ja varmasti tosi herttaisia, kun ovat vapaalla töistään. Mutta pelottaviakin osaavat olla ja sehän on niiden homma. Onneksi meillä oli vuokrasunnon emännällä koiruus, joka oli lempeä kuin mikä ja kävi meillä makoilemassa kuin kotonaan. Sitä en sentään pelännyt:) Tästä taisikin tulla oikea koiramatka.

      Tykkää

  2. No olipa melkoinen kinttupolku. ”Koko perheelle sopiva” Varmaankin joo, vuorikaurisperheelle 😀 Hienosti kuvasit tunteita, jotka voisivat olla minun. Korkeanpaikankammo kummasti siedättyy, kun polku jatkuu – ellei jyrkkyys ja vaarantunne lisäänny polun muuttuessa oikeasti vaarallisemmaksi.

    Nuo paimenkoirat voivat olla todella vaarallisia. Hyvä että ohjeet oli kiinnitetty puuhun – vaikka puu olikin kyltin aikojen saatossa osittain nielaissut. Luulenpa, että tämän patikan muistat pitkään…

    Liked by 1 henkilö

  3. Kiva tarina ja täytyypä laittaa paikka muistiin, jos vaikka tuolla suunnalla joskus retkeilemme! Nuo paimenkoirat ovat tosiaan vähän ärhäköitä toisinaan ja joskus on tullut kuumottavia tilanteita vastaan, ihan jo pienissä tuppukylissäkin, joissa ne kulkevat vapaina. Ei kestä mennä välttämättä rapsuttelemaan… 🙂

    Liked by 1 henkilö

  4. Tämä kirjoitus pisti hymyilyttämään varsinkin kohta ”Onkohan tämä nyt viisasta? En yhtään tiedä mitä tuolla edessä on” tunnistin NIIN itseni siitä. Kävin usein yksin patikoimassa, kohtasin useita vastaavia pelkoja lehmäaitauksissa, eksymisiä, rasahduksia metsässä jotka saivat mielikuvituksen laukkaamaa, korkeuserot yms. Tyhmää lähteä yksin eikä porukassa, mutta minkäs teet kun ei oo seuraa saatavilla! Kiva kuulla että kaikki päättyi kuitenkin onnellisesti. 🙂

    Liked by 1 henkilö

    1. Ehkä seuraavan kerran olen viisaampi ja vältän näin autioita seutuja. Ja otan henkivartijan mukaan tms:) Tällä kertaa olin kyllä todella onnellinen, ettei lapset olleet mukana koiratraumoja saamassa.

      Tykkää

  5. Eksyin blogiisi, koska googlailin muiden kokemuksia pyreneittenkoirien kohtaamisesta. 😀

    Itselleni kävi tänään samantapainen uhkaava tilanne kuin sulle. Tosin onneksi mun tapauksessa noita koiria oli vain kaksi, eikä kokonaista laumaa. Koirat olivat vartioimassa vuohiaitausta hyvin suositun patikointireitin parkkipaikan vieressä. Polulle päästäkseen oli mentävä tämän aitauksen ohi. Toinen koirista haukkui vihaisesti jo silloin kun vasta oltiin lähdössä patikointireitille, mutta omistaja oli tällöin paikalla ja komensi koiraa lopettamaan. Takaisin tullessa tilanne tulistui entisestään, ja toinen koirista jopa näykkäisi patikointikaveriani takareiteen. Omistaja oli tällöin jo poistunut paikalta. Huhhuh, enpä muista, että koska olisin pelännyt yhtä paljon kuin tänään. Tuollaiset 60 kg koirat ovat hyvin pelottavia, kun murisevat ja haukkuvat vihaisesti eikä lopeta seuraamista.

    Näin samanlaisen varoitusmerkin kuin sä, mutta tämä merkki oli vasta vuohiaitauksen jälkeen, joten en oikein ymmärrä, että mikä sen virka on. 😀 Mietin, että tapahtuukohan välillä jotain vakavempiakin seurauksia näistä ihmisten ja pyreneittenkoirien kohtaamisista…

    Liked by 1 henkilö

    1. Huh, olipa teilläkin kohtaaminen. Luulen, että noi koirakohtaamiset on hyvinkin yleisiä, kun noita kylttejä on ripoteltu sinne tänne ja kunnantalon ikkunassakin oli suuri juliste, jossa oli sarjakuvaohjeet koirien kohtaamiseen. Itse en jostain syystä ollut nähnyt vastaavia juttuja ennen tuota matkaa, mutta kokemuksia löysin sitten vasta jälkikäteen. Olisi jäänyt retki varmaan tekemättä, jos olisin tiennyt. Mutta tulipa tehtyä, ja maisemat oli hienot:)

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s