Haikeat ajatukset ja haikut sopivat hyvin marraskuun pimeisiin iltoihin. Kaikki niistä eivät ehdi paperille ennen unohdusta, mutta jotkut sentään jäävät.
Koronan aiheuttama eristys on tuonut sittenkin paljon hyvää mukanaan. Olen löytänyt lähimetsät ja oppinut näkemään ympärilläni olevia pieniä aarteita. En ole koskaan seurannut kevään heräämistä näin tarkasti, olen löytänyt lukemattomia uusia polkuja ja keväällä melkein joka päivä uuden kukan.
Eristysajan loputtomat patikat löytöretkeni
Koronan aikaan lähimetsän puun alla mikromaailmat
Kevät on uskomattoman kaunis. Sadepäiviä on vain muutama, mutta nekin tarjoavat uusia löytöjä.
Iltakävely kevään heräämisessä toivon pilkahdus
Ulkoillessani valitsen uuden polun suunta on vapaa
Keväinen metsä joka päivä ihailen kukkivaa voimaa
Kesällä muutosvauhti hidastuu, vihreä on pysyvämpää ja syvempää.
Kesän vihreä intensiivinen syvyys puut lohduttavat
Kesälomalla ympyrät laajenevat pohjoiseen Norjaan asti. Maisemat avartuvat lähimetsän pusikoista vuonoihin ja tuntureihin.
Onnen hetkiä saukon sukelluksia tyyntä vuonolla
Syksyllä illat pimenevät kovin aikaisin ja on kehitettävä uudet rutiinit. Siirryn kävelemään aamuisin, vaikka olen aina ollut vähän huono aamuliikkuja. Päivänvalon tallennus tuntuu nyt tärkeältä, aloitan työt sitten hieman myöhemmin.
Aamuaurinko unisen eliksiiri syksyn säteitä
Syyslomalla kaukokaipuu nostaa päätään. Yleensä olemme lähteneet ulkomaille kesän viimeisten rippeiden perässä. Nyt pääsemme Järvi-Suomeen.
En tunne jääneeni mistään paitsi, olen löytänyt paljon uutta ja oppinut katsomaan lähelle, vaikka suurin haaveeni on aina ollut kauas katsominen.
Haikailen kauas vuorille ja vuonoille piiloudun metsään
Mikrokosmokset maiseman salaisuudet paljastumassa
Syksy etenee imen viimeiset värit talven varalle
Elämän merkit haalistuvat ja jää vain talven hiljaisuus
Kiitokset inspiraatiosta Hidasta haaveilua -blogille ja Mia Kankimäen kirjalle Asioita jotka saavat sydämeni lyömään nopeammin
Haiku on runo, jossa sanoja on kolmella rivillä ja tavuja 5–7–5
Mistä on vuosi 2018 tehty? Maisemista, tarinoista, vuoristoista, minivaltioista, kuumasta kesästä ja temppeleistä ainakin. Tässä kymmenen kuvaa ja muita muistoja vuoden varrelta.
Talvisia hetkiä keskellä ei mitään
Tammikuussa pääsin katsomaan kummitätiäni Sallaan. Vietin siellä pari päivää tädin hämärässä tuvassa ja kuuntelin hänen tarinoitaan reissuistaan muodin perässä 60-luvulla. Ateneumissa aikoinaan muotiosastolla opettanut kummitätini kertoi, kuinka hän pääsi opiskelukavereineen toisinaan huoltolennolla pikavisiitille Pariisiin. Yhden opiskelukaverin isä taisi olla lentäjä. Pariisin lentokentältä he ajoivat suoraan Galeries Lafayetteen hypistelemään uusinta muotia. Siihen aikaan kun piti alusvaatteidenkin sopia puvun kanssa puhumattakaan yhteensopivista kengistä ja laukuista. Viisi tuntia oli aikaa imeä muodin virtauksia ja sitten olikin jo aika lentää kotiin. Edelleenkin on tädilläni vaikuttavin käsilaukkukokoelma, jonka olen nähnyt.
Sallan kaamos
Nyt kummitädille riittää, että metsä on lähellä ja lumi narskuu jalkojen alla. Ja on hiljaisuutta ja tilaa hengittää, vaikka se alkaakin jo olla hieman vaivalloista. Luovuus purkautuu nyt villasukkiin, joita syntyy jatkuvasti kasoittain.
Joululoma Suomessa oli vielä musta ja märkä, joten levottomana sieluna kammosin ajatusta samanlaisesta hiihtolomasta. Varasin itselleni ja lapsilleni halvan matkan Irlantiin. Oli tullut aika esitellä yhtä lempimaistani lapsilleni. Dublin kohteli meitä silkkisin hansikkain, lämpö nousi keväisiin asteisiin ja narsissit kukkivat. Piikkiherneet hehkuivat keltaisina, kun kävelimme rantapolkua Howthin pikkukaupungissa Dublinin kupeessa.
Lähdimme päiväksi kiertämään Pohjois-Irlantia bussin kyydissä. Järjestetyt retket eivät yleensä ole meidän tapamme matkustaa, mutta ehdimme päivän aikana nähdä ihmeen paljon. Vihdoin pääsin näkemään Giant’s Causewayn, ja sääkin oli upea.
Giant’s Causeway
3. Pääsiäispäivä Torronsuolla
Tämä on ehdottomasti muistettava vuodesta 2018. Päivä oli niin häikäisevän kirkas, Torronsuon hanget hohtivat ja keväinen hankikanto kannatteli askeleitamme. Ja olihan siellä pääsiäispupukin käynyt.
On suuri sun suos autius
4. Sateinen Etelä-Ranska
Vapun minilomalla lensimme Nizzaan ja ajoimme noin tunnin matkan päähän Rigaudin kylään lähelle Ciansin rotkoa. Majoituimme maalaistalossa, jossa seuranamme oli Blacky-koira ja monta muuta eläintä. Sää ei ollut ihanteellinen, mutta vuoristomaisemat ja -kylät ovat aina ilo silmilleni. Kuopus sairasteli, joten tulipa tutustuttua myös Nizzan lastensairaalaan. Se oli ainoa päivämme sateisessa Nizzassa, joten muistot ihanasta kaupungista jäivät tällä kertaa jonnekin sairaalan, apteekin ja pikaisesti pienessä ravintolassa syötyjen socca-lettujen välimaastoon.
Viimeisenä päivänä kävimme Monacossa pällistelemässä miten raha ja vauraus näkyvät. Astelimme aurinkoisen kaupungin kaduilla ja kurkistelimme näyteikkunoiden asuja, jotka maksavat enemmän kuin kuukausipalkkani. Katselimme satamassa valtavia jahteja, joista purkautui ulos väkeä kuin suoraan julkkislehden sivuilta. Ihmeellinen on tämä maailma.
Itse olisin pysytellyt mieluummin vuorilla, vaikka edellisenä päivänä olinkin saanut pienen opetuksen siitä, ettei ehkä kannattaisi lähteä tuntemattomassa paikassa yksin patikoimaan. Siinä voi joutua paimenkoirien saartamaksi. Toisaalta saattaa saada myös maisemaelämyksen, joka on vertaansa vailla.
Alkukesän vietimme pääosin kotona, matkailimme pääkaupunkiseudun julkisella liikenteellä ja tutkimme tuntemattomia kulmia ja rantoja. Kävimme retkellä muun muassa Harakan saaressa. Harakka on yksi Helsingin helmistä minun mielestäni, saariston tunnelmaa vain muutaman minuutin merimatkan päässä Kaivopuiston rannasta.
Lisäksi mieleeni jäivät esimerkiksi kaunis Ramsinniemen harju Vuosaaren edustalla ja eväsretki kalliolla ennen Tarvaspäähän vievää siltaa. Upea näkymä merelle, hyvät eväät ja pilven takaa kurkistelevan auringon lämpö iholla. Muistan myös sen pienen rantakaistaleen Lehtisaaressa. Istuimme syömässä eväitämme aution rannan silokalliolla, kun rantaan asteli hieman jo kumara, mutta energisen näköinen vanha nainen, joka istuutui rantakallion toiselle laidalle kallionkoloon tuulensuojaan ja avasi kirjan. Mikä ihana lukusoppi!
6. Tallinnan rosoiset kulmat
Kun kotiolot alkoivat kesken kesäloman tylsistyttää, niin oli aika siirtyä lasten kanssa katsomaan maailmaa Suomenlahden etelärannalle. Tallinnan Kadriorgissa meitä odotti hymyilevä Tiiu, vastasyntynyt vauva ja ihana puukerrostalokolmio. Tiiu kertoi olevansa vasta toinen omistaja tämän vanhan asunnon historian aikana, vaikka se onkin käynyt jo liian pieneksi perheen kasvaessa. Tästä Tiiu ei kuitenkaan aio luopua, sillä asunnossa on niin hyvä henki. Olen samaa mieltä, viihdyin siellä hyvin.
Kerrankin oli aikaa katsella Tallinnaa vanhankaupungin ulkopuolellakin. Matkustimme ympäriinsä raitiovaunuilla, vierailimme kivassa Lennusadamassa, kuvasimme graffiteja Telliskiven alueella ja kävimme vanhassakaupungissa syömässä. Tallinna on kyllä viehättävä sekoitus neuvostorosoa ja söpönkaunista Keski-Eurooppaa. Yllättävän kivaa vaihtelua ja lähellä.
7. Porvoo ei petä
Porvoo on aina hyvä ajatus, kun haluaa tehdä pienen piristävän kesäretken. Tänä kesänä retkemme oli vielä erityisen mukava, kun saimme matkata perille lättähatun kyydissä.
8. Pitkin kesäistä länsirannikkoa
Meidän perheellä on vain yksi yhteinen lomaviikko kesällä, ja tällä kertaa lähdimme ajelulle pitkin länsirannikkoa Raumalta Ouluun asti. Enpä olisi arvannut, että tästä tuli rantaloma, koska emme yleensä ole rantalomailijoita. Mutta kesä oli kuuma ja Vattajanniemen upea ranta jäi erityisesti mieleen. Hailuodon Marjaniemen rannalla vietimme myös yhden kuuman päivän vilvoittavien merituulten äärellä.
Marjaniemen rannalla
Oli hienoa nähdä itselle hieman tuntematonta seutua kotimaassa, mutta täytyy tunnustaa, että tunsin tulevani kuin kotiin, kun palasimme reissultamme Savon kautta ja pääsimme nauttimaan vielä yhden kauniin illan Puulan rannalla.
9. Työmatka Nepaliin
Syys-lokakuun vaihteessa lähdin työmatkalle Nepaliin. En yleensä matkusta työni puolesta, mutta tämä oli nyt toinen työmatkani tähän ystävälliseen maahan. Työmatka tarkoittaa yleensä tiukkoja aikatauluja, tapaamisia aamusta iltaan, loputonta pölyisessä liikenteessä istumista tai seuraavan päivän valmistelua ja someraportointia. Onneksi matka oli tällä kertaa niin pitkä, että ehdin muutaman tunnin olla vapaalla ja nähdä maisemia Swayambhunathin temppeliltä (Apinatemppeli), imeä itseeni ihmisten ystävällisyyttä ja ympäristön värikkyyttä ja siinä sivussa sortua yhteen turistihuijaukseenkin. Oppia ikä kaikki, mutta miten olisin voinut vastustaa vanhan mummon kutsua, kun hän näytti niin kovin edesmenneeltä tädiltäni?
Enkä ihan heti unohda sitä yhdistettyä lounas- ja etätyöhetkeä Bouddha stupan vieressä ravintolan kattoterassilla. Paras toimisto ikinä! Muutenkin matkan aikana oli motivoivaa kuulla tarinoita siitä, miten lapsen oikeuksia Nepalissa edistetään ja miten paljon on jo saatu aikaiseksi.
Haaveilen jo paluusta maahan omalle matkalle.
Bouddha stupa
10. Itävalta, Liechtenstein ja Italian Dolomiitit
Vuoden viimeinen reissuni oli koko perheen syysloma Keski-Euroopassa. Minä halusin taas vuorille ja lasten toiveesta kävimme myös bongaamassa vuoden toisen pikkuvaltion eli Liechtensteinin. Samalla tein vertailevia havaintoja Itävallan ja Italian vuorilta, ja täytyy kyllä sanoa, että Etelä-Tirolin Dolomiitit veivät voiton. Niihin maisemiin toivon palaavani pian.
Peitlerkofel (Sass de Putia) Dolomiiteilla
Lopuksi vielä vuoden 2018 suosituimmat kuvani Instagramissa. Mukana on muutama vanha kuva Sloveniasta ja vielä vanhempi kuva Kiinan Hangzhousta. Koosteeseen ovat päässeet myös maisemat Irlannista, Pohjois-Irlannista ja Italian Dolomiiteilta, lumineulasia Sallasta ja unohtumaton auringonlasku Puulajärveltä.
Meillä on eteisessä komero, jossa en ole tainnut käydä sisällä sen jälkeen, kun muutimme. Se on juuri se komero, johon tavarasedimentit kasautuvat vuosien varrella massiiviseksi röykkiöksi, kunnes sinne ei enää mahdu edes sisään.
Päätän käydä taisteluun ja tunkeudun ääriään myöten täyteen komeroon. Aivan perällä alimmaisena on laatikko, josta löydän kasan unohtuneita päiväkirjoja. Ehkä olen halunnutkin unohtaa ne. Sivukaupalla kiusallisia vuodatuksia opiskeluaikojen reissuilta. Siihen aikaan matkustin paljon yksin ja vietin välillä aikaa ulkomailla opintojen, hanttihommien, harjoitteluiden tai kielikurssien vuoksi. Päiväkirja oli joskus ainoa seuralaiseni.
Vaikka päiväkirjojen selailu herättää lähinnä häpeän tunteita, päätän käydä rohkeasti päin nuoren itseni rimpuilua. Onneksi löydän sivuilta myös unohtuneita fiiliksiä ja hetkiä, joiden muistaminen tuottaa iloa, ehkä haikeuttakin.
Olen esimerkiksi täysin unohtanut miten paljon pidin Kööpenhaminasta, kun vietin siellä kuukauden graduhommissa. Myöhemmät matkani kaupunkiin eivät ole herättäneet kummempia tuntemuksia. Ehkä se hetki elämässäni oli sellainen, että marraskuinen Kööpenhamina antoi minulle jotain, jota tarvitsin juuri silloin.
”Olen suorastaan sanattoman onnellinen. Ilman mitään syytä. Tai no, tämä kaupunki, tämä huone; oma universumini.”
Olen myös täysin unohtanut miten paljon ja usein muistin uniani siihen aikaan. Nykyään uneni koostuvat lähinnä kiireestä ja myöhästymisistä, jos ylipäätään niitä muistan. Miten rikas ja toisinaan hulvaton unimaailmani olikaan silloin.
”Norjalaisprofessori Tønneson pitää esitelmää: vallankumous ei hänen mukaansa olisi mahdollista naisyhteisössä. Välillä hän puhuu johonkin seinäpuhelimeen. Puheen jälkeen minä kiipeän pöydälle ja sanon, että nyt on minun vuoroni puhua vallankumouspuhelimeen! Sitten nauramme.”
Olen kirjoittanut talteen myös joitakin kohtaamisia, jotka olen jo ehtinyt unohtaa.
”Park Cafessa viereeni tuli istumaan kalifornialainen Tom, joka opettaa täällä englantia. Kerroin hänelle, että olen täällä tekemässä Kiina-aiheista gradua, jolloin Tom kysyi:
“Do you have Chinese blood?’
’Do I look like it?’, vastasin yllättyneenä.
Kuulemma en, mutta mistäpä sitä koskaan tietää.
Tom kertoi elämästään ja päätymisestään Kööpenhaminaan. Hän on 60-luvun kapinallisia Berkeleystä ja jättänyt aikoinaan kotimaansa poliittisista syistä. Yllytin häntä soittamaan suurelle rakkaudelleen, kiinalaiselle journalistille, joka puolestaan pakeni kotimaastaan Tiananmenin verilöylyn jälkeen.
Tällaiset ihmeelliset kohtaamiset ovat parasta yksin matkaamisessa.”
Jatkan päiväkirjan selailua.
”Kohta on aika lähteä pois tästä mielettömän mukavasta kaupungista. Byääh.”
Matkoja, retkiä, hetkiä 