On toinen aamumme Øvre Eidfjordissa ja heinäkuun aurinko paistaa jälleen lämpimästi.
Yön kosteus on jättänyt jälkensä pihan kukkiin.
Norjan ylellisyyttä on joka nurkalta lähtevät patikkapolut ja luonnon ihmeet. Me ajamme kylästä laakson perukkaan ja lähdemme nousemaan serpentiinitietä kohti Hardangerviddan ylänköä.
Jo ajomatka on elämys.
Alaparkkipaikalla on elämää ja ihmisiä, mutta me jatkamme vielä ylemmäs Hjølmabergetin parkkipaikalle.
Pysäköintialueella on tiiviisti autoja vieri vieressä, mutta ihmisiä emme juurikaan näe. Yleensä kai norjalaiset aloittavat päivänsä aikaisin ja ehtivät hajaantua tunturimaisemiin ennen kuin me hitaammat ehdimme edes alkupisteeseen.
Ylitämme pienen kosken kuohut ja aloitamme patikan kohti Vivelidin tunturimajaa.
Ylängön maisemat ja kasvillisuus muistuttavat minua Lapista ja Pohjois-Norjasta. Ruohokanukat, metsäkurjenpolvet, tupasvillat ja leinikit loistavat tunturikoivujen lomassa.
Reitiltä on vaikea eksyä, vaikka joskus ehkä hetkeksi haluaisikin. Isot T-merkinnät näyttävät suunnan.
Polku on mukavaa kukkelikkoa toisinaan, joten olen ihan tyytyväinen, että valitsin vaelluskengät jalkaani, vaikka kuuma päivä hieman poltteleekin. Teinit pärjäävät hyvin lenkkareissaan.
Reitin alku on hienoista nousua ja lopussa laskeudumme Veigjoelle. Korkeuserot eivät ole suuren suuria, joten kovin vaativaksi tätä ei voi kutsua.
Etenemme leppoisasti ja nautimme avarasta maailmasta. Olemme kaukana kriiseistä ja koronasta.
Asetumme Veigjoen rantaan evästauolle. Kyllä kannatti satsata hyviin eväisiin, vaikka luulenpa, että mikä vain maistuisi taivaalliselta tässä maisemassa, veden äärellä, ihmeellisessä rauhassa.
Liottelen kuumia varpaitani vilpoisassa vedessä ja nautin.
Tämän hetken haluan muistaa.
Evästaukomme venähtää, on aivan liian mukavaa. Vivelidin tunturimajan saavuttaminen ei enää tunnu kovin tärkeältä, vaikka olemme sieltä vain puolen kilometrin päässä.
Olen tässä ja nyt saanut kaiken mitä tarvitsen.
Kipeä jalkanikin on tainnut saada jo tarpeeksi, joten käännyn tästä nuoriso-osaston kanssa takaisin. Mies painelee puolijuoksua Vivelidin kohdalle joen varteen, ja ottaa meidät myöhemmin kiinni.
Ylängöllä on polkujen verkosto, josta jokainen voi valita itselleen sopivan reitin, pitkän tai lyhyen, rengasreitin tai meno-paluun samaa reittiä, kuten me.
Tämä riittää tällä kertaa.
Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa
Matkoja, retkiä, hetkiä 
On kyllä upeita maisemia! Itse en ole vastaavissa juurikaan vehreään aikaan ollut, lähinnä vain syksyisin ja talvisin. Ja täytyy muuten todeta, että vielä muutamia vuosia sitten oma valintani olisi ollut lähes patikalle kuin patikalle lenkkarit, mutta nyt se on kyllä vaelluskengät.
TykkääLiked by 1 henkilö
Mun unelmana on vielä joskus päästä tällaisiin maisemiin ruska-aikaan😊
TykkääTykkää
Kiitos tästä Norjan nojatuolimatkasta! Miten ihanan kesäisiä kuvia, ja tykkään aina erityisesti noista kukkakuvistasi.
Tästähän joutuu muokkaamaan omaa Hardangervidda-mielikuvaa ihan uuteen uskoon. Meidän Hardangerviddan vierailulla vihmoi vettä vaakasuoraan, enkä muista nähneeni ainuttakaan kukkaa. Taisivat lumet olleet osin vasta sulamassa heinäkuussa, eikä uusi kasvu ollut vielä alkanut.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos 🙏 Tämä oli varmaan reissun lämpimin päivä, helteinen suorastaan. Loppuviikko olikin sitten enemmän tuota sadetyyppiä😅 Heinäkuun lopussa oli tuo reissu, lumilaikkuja kyllä näkyi, mutta tuolla reitillä ei.
TykkääLiked by 1 henkilö