Minne matkustaa pääsiäisenä?

Minne matkustaa pääsiäisenä?

On tullut taas aika suunnitella sopivaa reissukohdetta pääsiäiseksi. Pääsiäisen minilomat ovat meidän perheessämme muodostuneet jo perinteeksi. Tässä pikakertaus viime vuosien matkoista. Mutta minne lähdemmekään tänä vuonna?

Pariisista se alkoi

Kun lapset olivat pieniä, luulin muutaman vuoden ajan, että omatoimireissut saavat unohtua joksikin aikaa ja nyt alkaa meilläkin aikakausi, jolloin käymme pakettimatkoilla etelässä ja käymme Bamse-klubeilla tai risteilemme Tukholmaan tai Tallinnaan, istumme ikuisuuksia pallomerien äärellä Itämeren aalloilla. Tulihan niitäkin kokeiltua eikä niissä mitään vikaa ole, mutta eivät ne tuntuneet omilta.

Sen jälkeen, kun esikoisemme oli jo aloittanut koulun, lähdimme ensimmäiselle kaupunkimatkalle pääsiäisenä. Ajatus Pariisista alkoi itää, kun kuopus piirteli päivät pitkät pelkkiä torneja. Mietin, että olisiko jo sopiva aika viedä lapset Eiffel-torniin.

Eiffel

Pariisissa oli niin mukavaa, että kävimme siellä vielä toisenkin kerran pääsiäisenä. Itse viihdyn Pariisissa hyvin ja voisin vain kävellä päivät pitkät kaupunkia ristiin rastiin. Lasten kanssa tuli tutustuttua myös metrolinjoihin ja suosikkipaikaksi muodostui tiedekeskus Villette.

Pariisin monet kasvot

Lontoossa ei voi pitkästyä

Yksi ikimuistoisimmista reissuista oli pääsiäislomamme Lontoossa. Muutama päivä oli aivan liian vähän siihen kaikkeen, mitä Lontoolla olisi tarjota. Olimme onneksi varanneet reippaasti aikaa museoille, kokonaiset päivät Natural History ja Science museoissa vierähtivät hetkessä ja lapsia oli vaikea saada illalla lähtemään pois.

Lontoo

Tämän matkan jälkeen olimme suorastaan hengästyneitä, niin paljon oli tekemistä. Ihme oikeastaan, ettemme ole vielä palanneet Lontooseen, sillä viihdyimme hyvin, vaikka sää oli harvinaisen kylmä. Lontoon matka oli erityisesti esikoisemme mieleen.

Lasten kanssa Lontoossa – metromatkoja ja museoita

Zürich yllätti positiivisesti

Jälleen koimme yhden viileän pääsiäisen, kun lähdimme Zürichiin. Kaupunki yllätti positiivisesti, siellä oli helppo liikkua julkisilla kulkupeleillä ja sopivasti näkemistä minilomalle. Taidetarjonta on yltäkylläinen ja maisemat Uetlibergiltä mainiot. Miinuksena on tietysti Sveitsin kalleus, mutta Zürichissä voi hyvin asua vaikka laitakaupungilla, sillä julkinen liikenne on niin sujuvaa.

Zürich

Kävimme myös junalla pikavisiitillä Fribourgissa, jossa olin aikoinaan au-pairina. Lapsetkin viihtyivät hyvin Sveitsissä, jopa niin hyvin, että tämä on kuopuksen suosikki pääsiäisreissuista.

Pääsiäisen pyrähdys Zürichissä

Comojärvellä oli ihanaa

Vaikka pidän kaikista reissuistamme, niin tämä oli omasta mielestäni yksi parhaista. Olin juuri toipumassa flunssasta, joten lämmin auringonpaiste ja jumalaiset maisemat olivat siihen tilanteeseen parasta lääkettä.

Comojärvellä riittää kauniita pikkukaupunkeja kapeine kujineen, veneretkiä ja jätskihetkiä, joten lapsetkin pysyivät tyytyväisinä. Tämä reissu kuuluu myös mieheni suosikkeihin. Teimme lisäksi päiväretken Sveitsin puolelle Luganoon.

Comojärvi

Vinkit Comojärvelle

Etelä-Ranskan vuorilla

Ranskarakkauteni oli koetuksella viime vuoden keväällä, kun lähdimme poikkeuksellisesti vappulomalle Etelä-Ranskaan. Sää oli sateinen ja lapset sairastelivat.

Rakkauteni on kuitenkin kestävää laatua, sillä lähtisin vaikka heti uudestaan. Nizzan lähellä on niin paljon kaunista: meri, vuoret ja ihanat pikkukylät. Asuimme Rigaudin kylässä kukkuloiden suojassa ja autoilimme upeissa maisemissa. Tämä ei ollut sattuneesta syystä lasten suosikkireissu, joten heitä voi olla vaikea suostutella lähtemään uudestaan.

Gorge du Cians patikkaretki

Etelä-Ranskan maisemateillä

Pääsiäinen 2019

No niin, nyt on liput varattu. Tällä kertaa toteutamme kuopuksen haaveen ja lähdemme Dubrovnikiin. Itse suhtaudun hieman epäillen liikaturismin jyräämiin kohteisiin, mutta ehkäpä löydämme majapaikan jostain lähistöltä ja käymme vain päiväretkellä ihmettelemässä tätä tuhoisan kaunista kaupunkia. Sitä paitsi onhan siinä Bosnia-Hertsegovina ja Montenegrokin lähellä.

Toivottavasti aurinko jo lämmittäisi meitä talven jähmettämiä ja maisemat olisivat komeat. Muuta en pyydä.

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Mainokset

Leppoisia päiviä ranskalaisessa kylässä

Leppoisia päiviä ranskalaisessa kylässä

Sääennuste ei luvannut Etelä-Ranskaan helteitä, kun lähdimme koko perhe viettämään vappulomaa Nizzan lähelle Rigaudin kylään, mutta uskalsin sentään jättää talvipalttoot kotiin.

Saavuimme illalla Nizzan lentokentälle, vuokrasimme auton ja lähdimme etsimään lähintä Carrefouria. Sellainen löytyi sopivasti matkan varrelta. Lentokentältä majapaikkaamme oli vain noin 50 kilometriä, mutta matkaan oli varattava ainakin tunti. Onneksi navigaattori ja emäntämme Marysen ohjeet veivät meidät suoraan perille ilman turhia mutkia.

Rigaud Ranska
Matkalla kohti Rigaudia. Näihin maisemiin ei ehtinyt kyllästyä viiden päivän aikana.

Marysen farmi sijaitsee Ciansin laaksossa aivan Rigaudin kylän alapuolella jyrkässä rinteessä. Meidän asuntomme oli maatalon yläkerran siivessä ja siihen kuului iso rinneterassi. Ehdimme perille iltahämärässä, joten saimme vielä hetken aikaa ihailla laakson maisemia. Sitten äkkiä sisään ja iltapalalle. Pöydässä istuessamme lasioven taakse ilmestyi yksi emännän koirista heiluttamaan häntäänsä niin vimmatusti, että koko takapää heilui. Mutta vielä ei ollut aika tutustua lähemmin.

Aamu valkeni aurinkoisena ja katoimme aamiaisen terassille. Se tuntui suunnattoman ylelliseltä, sillä Helsinki oli vielä viluinen, kun lähdimme. Pitkä aamiainen, loma, aurinko, lämpö, kauniit maisemat, kukon kieunta, kyyhkysten kukerrus ja muiden lintujen sirkutus taustalla. En olisi voinut enempää pyytää.

Rigaud Ranska
Näkymä terassiltamme
Rigaud Ranska
Kurkistus kyyhkyslakan katolta

Kesken aamiaisen musta koira saapui uudelleen tervehtimään. Myöhemmin nimeksi paljastui Blackie. Se laittoi päänsä silitettäväksi vuoroin kenenkin syliin ja katsoi anovasti aamiaispöydän antimia. Pysyimme tiukkoina. Luulenpa joidenkin vieraiden sitä ruokkineen, sillä se ilmestyi joka päivä sopivasti aamiaisaikaan iloksemme, ja vähän muulloinkin. Jos ovemme oli auki, Blackie saattoi marssia muina koirina sisään ja heittäytyä lattialle tirsoille. Mukava lisä asunnon varusteluun.

Rigaud Ranska
Blackie

Marysen tilalla oli muitakin eläimiä. Toisen koirankin ja muutaman ujon kissan näimme joskus vilaukselta ja alhaalla tarhoissa oli kanoja, ankkoja ja vuohia, ja tietysti ne kaksi kiekuvaa kukkoa, jotka taisivat välillä harrastaa kilpalaulantaa laakson virkaveljiensä kanssa.

Rigaud Ranska
Tämän lähemmäksi arkoja kissoja en päässyt
Rigaud Ranska
Komeat sarvet tällä kutulla

Yhtenä yönä satoi rankasti ja kuuntelimme sen ropinaa kattoikkunaan. Aamulla pilvet olivat väistyneet ja heräsimme katsomaan höyryävää laaksoa. Kosteus haihtui vauhdilla aamun lämpimässä auringonpaisteessa.

Rigaud Ranska
Aamun höyryävät maisemat

Osa päivistä oli pilvisiä ja lempeät sadekuurot ripsauttivat vettä hetken ajan. Kuopus jo mietti, että täällä sataa eri lailla kuin kotona, jossa sateet tulevat kuulemma jatkuvina ja runsaina. Matkoilla taitaa kaikki olla aina vähän paremmin kuin kotona.

Rigaud Ranska
Kevään vehreitä värejä Marysen maatilalla

Viimeisenä aamuna lähdin vihdoinkin kiipeämään itse kylään. Rigaud näytti olevan vain muutaman rakennuksen kylä kukkulan laella, mutta olihan se nähtävä lähempää.

Rigaud Ranska
Rigaud

Matkalla näkymät komistuivat, varsinkin siinä vaiheessa, kun pääsin kukkulan harjanteelle ja kurkistamaan maisemia pohjoiseen eli Ciansin rotkon suuntaan. Ensimmäiset punaiset vuoret näkyivät jo tänne asti.

Rigaud Ranska
Taustalla Ciansin rotkon punaisia vuoria

Ohitin pienen kappelin ja lähestyin viehättävää kylää. Keskustassa Rigaud paljastui isommaksi kuin luulin. Keskusaukiolta lähti pieniä kujia moneen suuntaan. Seikkailin hiljaisessa sokkelossa hetken ja katsoin mietteliäänä erään talon seinässä olevaa Myytävänä-kylttiä. Miten olisi kesämökki ranskalaisessa kylässä, tai talvimökki? Kelpaisi minulle.

Rigaud Ranska
Rigaudissa sijaitsi keskiajalla merkittävä ritarilinna, joka kuului 1400–1500-lukujen vaihteessa Grimaldien suvulle. Enää linnaa ei ole.
Rigaud Ranska
Muutaman serpentiinimutkan jälkeen olin ylhäällä
Rigaud Ranska
Pysähdyin vähän väliä ihailemaan maisemien lisäksi kukkia ja keväänvihreitä puita tien varressa
Rigaud Ranska
Tähän kuvaan olisi ehkä sopinut paremmin vanha Citroën
Rigaud Ranska
Kunnantalo ja kirjasto keskusaukiolla
Rigaud Ranska
Ja kirkkohan on oltava joka kylässä
Rigaud Ranska
Rigaudin kujia
Rigaud Ranska
Osa taloista näytti olevan todella vanhoja
Rigaud Ranska
Vanha öljytehdas

Paluumatkalla kiipesin vielä muutamat portaat ylös kappelille. Näimme tällä matkalla monta kappelia upeissa maisemissa.

Rigaud Ranska

Rigaud Ranska
Matkalla alas

Lähtiessämme Maryse oli liikuttavan pahoillaan siitä, että säät olivat olleet niin ankeat. Itse emme pitäneet tilannetta lainkaan niin huonona, saimme kolmena aamuna viidestä nauttia aurinkoisesta aamiaisesta terassilla. Lyhyet retket, autoilu upeissa maisemissa, lukuhetket ja ne pitkät aamiaiset riittivät meille hyvin tällä kertaa. Saimme leppoisan miniloman.

Rigaud Ranska

 

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Kohtaamisia ja käännekohtia

Kohtaamisia ja käännekohtia
– eli miten minusta tuli yksinmatkailija

Siitä on jo muutama vuosikymmen, mutta muistan sen viikonlopun varmasti lopun elämääni.

Vietin lukion jälkeen kevään au-pairina Sveitsissä. Se oli monella tapaa tärkeä vaihe elämässäni: aikuistumista ja itsenäistymistä, maailman avautumista. Olin ollut arka lapsi, mutta jostain syystä ujous ja arkuus eivät olleet koskaan estäneet minua lähtemästä. Uteliaisuus oli aina vetänyt pidemmän korren. Olin kuitenkin lähtenyt aina turvallisissa olosuhteissa, minut oli viety ja haettu, oli paikallinen perhe suojanani.

Etsin yhä paikkaani ja itseäni Sveitsissä, kun tuli maaliskuu ja alati reissaava mummini kertoi olevansa matkalla kevättä vastaan Nizzaan kälynsä eli isotätini kanssa. Sain muutaman päivän lomaa ja päätin lähteä heitä tapaamaan.

Keskiviikkoiltana astuin yöjunaan, joka vei minut talvisesta Sveitsistä Rivieralle asti. Seurasi pitkiä unettomia hetkiä, junan kolinaa, aamuöisiä pysähdyksiä, samassa hytissä matkustavan vanhan herran kuorsausta, joka sai ikkunatkin tärisemään.

Aikaisin aamulla saavuimme Nizzaan, jätin reppuni asemalle säilytykseen ja lähdin kaupungille viettämään aikaa siihen asti kunnes retkeilymajan ovet iltapäivällä avautuisivat. Siitä päivästä en muista juuri mitään. Olin väsynyt ja vailla päämäärää.

Retkeilymajassa alkoivat yksinmatkaajat hakeutua toistensa seuraan, yksi toisensa jälkeen. Olimmeko me joukko eksyneitä, seuraa kaipaavia, harmaan päivän haikeuttamia? Kaikki kaukana kotoa. Pian meitä oli jo monta: kanadalainen Dympna, joukon äitihahmo, jonka irlantilaiset juuret paistoivat punaisina hiuksina kilometrien päähän; brasilialainen Chico, jonka yhdenmiehenshow ei tauonnut hetkeksikään; vakaa humoristinen pohjoisirlantilainen Clive; hauska ja huolehtiva Eli Israelista; italialainen Gino; australialainen Debbie; saksalainen säästöihme Ulrike ja olihan siellä yksi ranskalainenkin, Chantal. Tähän joukkoon solahti kuin itsestään myös yksi suomalainen introvertti.

Seuraavana aamuna lähdimme yhdessä liikkeelle, laskeuduimme Mont Boronin kukkulan itäpuolelle Villefranche-sur-Merin pieneen kylään ja kävelimme tihkusateessa pitkin sen kapeita kujia. Hihittelimme hyväntahtoisesti Ulrikelle, joka oli löytänyt ruokatorin ja saanut kojuaan kasaavalta hedelmäkauppiaalta ilmaiseksi kassillisen mustia banaaneja. Ulrike eli niillä banaaneilla sen päivän. En ole koskaan tavannut ihmistä, joka pärjäisi yhtä vähällä rahalla. Myöhempinä vuosina vino hymyni hieman hyytyi, kun sain kirjeitä ja kortteja Ulrikelta milloin mistäkin päin maailmaa. Tuleva meribiologi vietti reissussa suurimman osan vuotta ja olin hieman kateellinen, vaikka tiesin, etten itse pystyisi samanlaiseen säästämiseen ja säätämiseen.

Sateisella kävelyretkellä meitä viihdytti väsymätön Chico, jonka oopperaesitys vaihtui lennossa sambahetkeen tai katukylttien kanssa pelleilyyn. Taustalta saattoi välillä kuulua Cliven sarkastisia kommentteja, jotka saivat minut aina repeämään nauruun.

Iltapäiväksi siirryimme Nizzaan ja sade hellitti. Pienen aurinkoisen hetken vietimme Nizzan kivisellä rannalla loikoillen. Joku uskalsi kahlatakin hyisessä meressä. Jätin satunnaisten matkailijoiden joukon rannalle, kun kävin hakemassa mummin hotellistaan ja lähdimme lounaalle.

Mummi ja isotäti jäivät Nizzan kujille flaneeraamaan, kun minä lähdin etsimään vaeltavaa laumaani Matissen museolta.

Jos Dympna oli retkueemme äitihahmo, niin Eli oli sen isä. Majapaikassamme Eli otti ohjat käsiinsä ja valmisti koko joukolle ison padallisen maukasta ruokaa. Sen äärellä istuimme pitkän illan, niin pitkän, että henkilökunta tuli meitä jo hätistelemään.

Miksi nämä hetket Nizzassa olivat niin merkittäviä minulle?

En ikinä unohda sitä tunnelmaa, uteliasta tutustumista, lämpöä, ystävyyttä, huumoria, kansainvälisyyttä, kielten sekamelskaa ja sanatontakin ymmärrystä, hyväntahtoista herjaamista kuin olisimme tunteneet toisemme jo pitkään. Viikonloppu myös opetti minulle jotain hyvin tärkeää. Sen, mitä voi tapahtua, kun lähtee yksin matkaan ja kohtaa avoimesti kaiken vastaan tulevan. Ymmärsin mitä yksin matkaaminen voi tarkoittaa. Minkä turvallisuudentunteessa ja helppoudessa menetät, sen yllätyksissä voitat. Ja ne yllätykset voivat olla juuri niitä parhaita hetkiä.

Jos uskallan ottaa sen ensimmäisen askeleen, voi maailma palkita minut ruhtinaallisesti.

Tästä matkasta meni vain pari kuukautta siihen, että ostin Interrail-lipun. Siitä lähtien matkustin vuosikausia pääosin yksin. Myös ujo introvertti voi oppia kohtaamaan tuntemattomia paikkoja ja ihmisiä avoimesti, ja sitä on parempi opetella yksin kuin kaverin selän takaa.

Muistelen yhä toisinaan haikeudella niitä loputtomia junamatkoja Euroopan ja vähän Aasiankin raiteilla. Satunnaisia juttukavereita, meditatiivista junan hurinaa, pitkiä nautinnollisia hetkiä hyvän kirjan parissa, hitaasti vaihtuvia maisemia ja siirtymiä, joihin minunkin jähmeät aivoni ehtivät mukaan. Uusia tuttavuuksia, jotka kulkevat vierelläni hetken. Kohtaamisia ja uuden oppimista. Kun on aistit avoinna ja vastaanottavainen, voi vaikka tavata maastaan paenneen iranilaisen naisinsinöörin, kulkea hänen kanssaan joulukuisen Pariisin Champs-Élysées’llä Boteron veistoksia katsomassa, ja oppia hetkessä valtavasti Iranista, naisen asemasta, ihmisoikeuksista, poliittisesta vainosta ja ikävästä. Elämästä puhumattakaan.

Matka on se paikka, jossa olen läsnä tässä hetkessä ja aistit terävinä. Ehkä olen löytänyt paikkani maailmassa.

Vanhemmiten olen laiskistunut ja perheellistynyt. Onnekseni olen löytänyt erinomaisia matkakumppaneita elämäni varrella ja saanut reippaasti reissuun lähtevät lapset. Nykyään nautin hyvässä seurassa matkustamisesta. Silti en epäröisi lähteä taas yksin matkaan, jos tilaisuus olisi. Tiedän mitä se on, hyvässä ja pahassa.

Mitä kaikkea olisinkaan menettänyt ilman niitä matkoja.

Sitä paitsi Nizzalla on vieläkin aivan erityinen paikka muistoissani. Kohta pääsen sinne taas. Vähän jännittää.

 

 

Tämä kirjoitus syntyi Momondon Bloggers’ Open World Awards 2018 -kilpailun inspiroimana. Kilpailussa etsitään tarinoita merkittävistä kohtaamisista maailmalla, tarinoita, jotka innostavat lähtemään matkaan.

Antaisitko äänesi tarinalleni?

Äänestää voit 9.–15.4.2018 suoraan tästä linkistä. Kiitos!

Äänestä

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Vuoden 2017 parhaat maisemat

Vuoden 2017 parhaat maisemat

Huomaan vuoden aikana kertyneitä kuvia katsoessani, että tämän vuoden teemana on ollut maisemien metsästys. Täytyy sanoa, että vuonna 2017 on ollut onni myötä.

Matkakohteet ovat olleet upeita, säät ovat suosineet, majapaikat ovat olleet mainioita. En halua valittaa edes siitä ankeahkosta norjalaisesta leirintäaluemökistä, koska, noh, se jotenkin sopi siihen hetkeen. Ikuisesti maisemakuumeinen on saanut monta maisemaonnellista (kiitos Out of Office -blogin Johanna tästä termistä) hetkeä vuonna 2017.

Mietin myös muutosta itsessäni. Olen aiemmin haikaillut lähinnä suuriin kaupunkeihin tarkkailemaan ihmisvilinää, museoihin vaikuttumaan, inspiroitumaan kaikesta uudesta ja jännästä. Nyt haluaisin vain kiivetä kukkuloille ja vuorille avarien maisemien äärelle tai valtamerten rannoille. Ehkä elämäntilanteeni on sellainen, että aivoni kaipaavat luontoa ja rauhaa, silmäni lepoa mahtavissa maisemissa, kehoni pientä hikeä ja ponnistelua.

Tai ehkä olen vain tullut järkiini.

Islanti

Maaliskuun lopussa kävin neljän päivän tehomatkalla Islannissa ystäväni kanssa. Maa on täynnä toinen toistaan vaikuttavampia maisemia ja luonnonihmeitä. Islantiin jäi ikävä, paljon olisi maassa nähtävää ja koettavaa (ehkä loppuelämäksi) ja haluan ehdottomasti viedä sinne myös lapseni, toivottavasti pian.

Maisemavalinta oli vaikea, joten otan mukaan kaksi. Näimme monta upeaa vesiputousta, mutta vaikuttavin hetki oli se, kun kaksoissateenkaarista alempi nappasi ystäväni kehälleen Skógafossin putouksella.

Skógafoss
Skógafoss

Toisen unohtumattoman hetken koin Jökulsárlónin jäätikkölaguunilla. Olimme aamulla liikkeellä, joten muita turisteja ei juurikaan ollut paikalla ja ne muutamatkin tyytyivät tepastelemaan parkkipaikan lähellä. Me kävelimme rantaa pitkin eteenpäin ja ihmettelimme hiljaa vedessä lipuvia jäämuodostelmia ja näkymää, joka oli kuin maalauksesta.

Täydellisen hiljaisuuden katkaisi välillä jäätiköstä irtoavan lohkareen karahdus ja lopulta molskahdus. Tunsin olevani kovin pieni suuren ja mahtavan luonnon edessä.

cof
Jökulsárlón

Como-järvi

Pääsiäisenä lähdimme koko perhe Italiaan ja Como-järven maisemiin. Majoitus valittiin vain ja ainoastaan maiseman perusteella ja täytyy sanoa, että nappiin meni. Meillä oli käytössämme talon alakerta Plesion kylässä noin neljän kilometrin päässä Menaggiosta. Nautin aivan suunnattomasti kiireettömistä aamuista ja auringon lämmöstä terassillamme tämän maiseman äärellä.

sdr
Maisema, auringon lämpö, aamukahvi, lintujen laulu ja aasinkellojen kalkatus – mitä muuta voisin toivoa?

Kävimme myös päiväretkellä Sveitsin puolella Luganossa, eivätkä näkymät Monte Brèn rinteiltä Lugano-järvelle olleet hullumpia nekään.

cof
Lugano-järvi

Pohjois-Norja ja Lappi

Emme malttaneet pysyä kesälläkään ihan kotimaisemissa vaan lähdimme kohti pohjoista. Lensimme Ivaloon ja ajoimme vuokra-autolla Nordkappiin, joka tarjosi huiman visuaalisen elämyksen keskiyön auringon valossa pilvien yläpuolella.

Nordkapp
Keskiyön aurinko Nordkappissa

Pyrähdimme myös Hammerfestissa, valuimme sieltä etelää kohti ja jäimme Birtavarreen Kaivuonon pohjukkaan kahdeksi yöksi. Siellä koimme kaksi upeaa maisemaelämystä yhden päivän aikana. Pohjois-Euroopan syvin kanjoni, Gorsan putous ja kanjonin yli kulkeva Gorsabrua-silta olivat hienon ja helpon patikan päässä. Tämä reitti tarjosi myös uskomattoman kukkaloiston sumun keskelle.

Gorsabrua
Gorsan putous (tai Gorzifoss)
Gorsabrua
Kävelimme Gorsabrualle läpi kukkivan metsän

Jatkoimme Gorsabrualta matkaa ylemmäs kohti Suomen rajaa ja Haltia. Halusimme nähdä Haltin Guolasjärven rannalta Norjan puolelta. Samalla tulimme nousseeksi sumuisesta Kaivuonon laaksosta sumun ylle kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Maisema oli yhtä häikäisevä kuin sää. Tämä paikka ja sen käsittämätön hiljaisuus loihtivat naamalleni kestohymyn ja saivat sydämeni läpättämään.

cof
Guolasjärvi

 

Mutta eipä unohdeta Suomea ja Kilpisjärveä, jonka kautta palasimme Ivaloon. Kiipesin Saanalle ja totesin, että tämä on kyllä yksi lempipaikoistani kotimaassa. Näitä maisemia on vaikea ylittää.

cof
Saanan huipulla

Slovenia

Uskomaton maisemavuosi sai jatkoa syyslomallamme Sloveniassa. Jo ensimmäinen aamumme Jerekan kylässä teki vaikutuksen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Näkymä ikkunastamme Jerekassa

Läheinen Bohinj-järvi ruskapuvussaan erityisesti sai minut haukkomaan henkeäni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Bohinj-järvi

Elämykset jatkuivat kun kävimme Bled-järvellä ja Slovenian länsirajalla Mangartin solassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Bled-järvi
Mangartin sola
Alppinaakka Mangartin solassa

Erityisesti mieleen jäi se lyhyt tauko matkatessamme takaisin alas solan korkeimmalta kohdalta. Ylhäällä olimme ihailleet maisemia navakassa tuulessa, mutta tässä kohdassa oli täysin tyyntä, aurinko lämmitti ja vallitsi täydellinen hiljaisuus.

cof
Maisematauko hiljaisuuden keskellä

Uskomaton maisemavuosi, näin monta unohtumatonta elämystä yhden vuoden aikana.

Kyllä maailma on kaunis.

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Menaggion vanha tammi

Menaggion vanha tammi

Olen nähnyt Menaggion il Rogolonen, mutten Paavolan tammea. Joskus kaukaiset nähtävyydet ovat tutumpia kuin lähellä olevat. Ehkä tänä kesänä on käytävä katsomassa myös tuota Lohjan kuuluisuutta.

Oli viimeinen lomapäivämme pääsiäisenä Menaggiossa Comojärven rannalla ja aikomuksenamme oli matkustaa lautalla Bellagioon, tuohon kaupunkiin, josta näkemäni kuvat olivat sysäys koko tälle matkalle. Sinä päivänä tuuli oli kuitenkin niin navakkaa, etteivät lautat kulkeneet. Emme jääneet odottelemaan tuulen tyyntymistä vaan päätimme lähteä patikkaretkelle katsomaan yli 300 vuotta vanhaa tammea, il Rogolonea.

cof
Bellagio häämöttää vaahtoavan veden tuolla puolen

Menaggion lähellä on useita kiinnostavia patikkareittejä. Valitsimme metsäisen polun tammelle, sillä retki näytti sopivan helpolta lapsiperheelle. Ehkä seuraavan kerran uskaltaudumme kiipeämään Rifugio Menaggiolle, joka näytti myös houkuttelevalta kohteelta varsinkin maisemien puolesta.

Ajoimme Menaggiosta noin viisi minuuttia Luganon suuntaan ja jätimme auton Codognan kylään. Haahuilimme hetken kylän keskustassa, kunnes löysimme merkityn polun kiviaidan vierestä.

cof

cof

cof

Reitti kulki aluksi osin päällystettynä polkuna laidunten ja talojen välissä, myöhemmin sukelsimme syvemmälle metsäiseen maisemaan ja kävelimme maapolkua pitkin, ylitimme muutamia puroja ja juttelimme aasien kanssa. Olimme jo oppineet, että kellojen kilkatus täällä tarkoittaa yleensä aaseja laitumella eikä lehmiä. Tosin näimme yllättäen kaksi lehmääkin matkan varrella.

cof

sdr

sdr

cof

Tiheän pöheikön läpi tai laidunaukeiden yli tähyilimme laakson toisella puolella kohoaville vuorille ja taisimme nähdä vilauksen Pianojärvestäkin.

sdr

cof

cof

Vajaan tunnin kuluttua saavuimme aukiolle, jossa kasvaa mahtava il Rogolone, kunnioitusta herättävä tammivanhus. Tammen arvellaan kasvaneen tässä jo vuodesta 1710.  Infotaulun mukaan il Rogolone on 25 metriä korkea ja sen rungon ympärysmitta on peräti kahdeksan metriä. Lapset näyttivät lilliputeilta sen juurella seistessään. Kevään vaaleanvihreät lehdet hehkuivat kauniina sen tummaa runkoa vasten.

cof

cof

cof
Aukion laidalla oleva aavemainen rakennus näytti olevan romahtamaisillaan.

sdr

Ihmettelimme valtavaa puuta hetken ennen paluutamme. Vihreän ja rehevän metsän läpi oli mukavaa kulkea, päivän tuulet eivät häirinneet, eivätkä ötökät. Ajattelin, että tämä reitti on varmasti miellyttävä myös kesän kuumuudessa.

cof

cof

cof

Tämä oli meille juuri sopiva retki tähän päivään, eikä Bellagion näkemättä jääminen harmittanut yhtään. Olo oli seesteinen, koko perhe oli tyytyväinen, ja onpahan meillä nyt hyvä syy palata Comojärvelle.

cof

cof
Olisipa tullut muutama porkkana mukaan

 

 

Islannin roadtrip, osa 2: Kuumien ja kylmien vesien äärellä

Islannin roadtrip, osa 2: Kuumien ja kylmien vesien äärellä

Þingvellirin kansallispuistosta matkamme jatkui pitkin Kultaisen kierroksen reittiä kohti itää. Nälkä kurni vatsassamme, joten pysähdyimme lounaalle paikallisten suosittelemalle Efstidalurin maatilalle Laugarvatniin. Ajoimme ylös rinteeseen kuoppaista hiekkatietä maatilan pihalle ja kiipesimme toisen kerroksen ravintolaan muhkeille hampurilaisille. Istuimme ison sisäikkunan viereen syömään ja seurasimme alhaalla navetassa märehtivän lypsykarjan touhuja.

sdr

Aterian jälkeen siirryimme alakertaan kahville ja nautimme samalla maatilan omatekoista jäätelöä. Tätä jäätelöä ei ole turhaan kehuttu. Efstidalur oli mukava ja sympaattinen paikka, suosittelen!

Lähdettyämme maatilalta pysähdyimme hetkeksi rapsuttelemaan näitä ihanuuksia.

sdr

Hevostauon jälkeen ajoimme Haukadaluriin Geysirien geotermiselle alueelle. Nämä kuumaa vettä puhauttelevat lähteet ovat kiehtoneet minua lapsesta asti. Islanti on ollut kaukaiselta tuntuva haave pitkään, muistan jo opiskeluaikana suunnitelleeni matkaa rahtilaivalla tähän maahan. Silloin tuntui olevan aikaa hitaille matkoille. En tiedä miksi en koskaan toteuttanut suunnitelmaani, ehkä loputtomat interrailit ja Aasia vetivät kuitenkin enemmän puoleensa. Mutta tässä sitä nyt viimein seisoin höyryä ja vettä puhkuvalla rinteellä, joka haisee mädältä kananmunalta. Olin innoissani kuin lapsi. Täällä ei kuitenkaan kirmailla mihin sattuu, sillä vesi voi todellakin olla kiehuvan kuumaa.

cof

Itse suuri Geysir on uinunut jo sata vuotta, mutta pienempi Strokkur sylkee vettä turistien iloksi säännöllisesti muutaman minuutin välein. Seisoimme rivissä muiden kanssa ja odotimme jännittyneinä merkkejä purkauksesta. Ensin vesi alkoi vetäytyä maan uumeniin ja lainehdittuaan hetken Strokkur purki vettä ainakin muutaman kymmenen metrin korkeuteen. Valokuvaajan on oltava tarkkaavainen, sillä sihaus on ohi sekunneissa ja jäljelle jää vain valtava höyrypilvi.

cof

cof

cof

Veden pinnan tyynnyttyä katsoin syvälle geysirin onkaloon ja kuvittelin mielessäni maan sisässä asuvan vesilohikäärmeen, joka syöksee sieraimistaan vettä ja höyryä. Koko rinne höyrysi ja oli todella kunnioitusta herättävää ajatella niitä voimia, jotka piilevät maan alla.

cof

Ihmeiden kierros jatkui edelleen itään. Lähellä geysireitä on Gullfossin vesiputous. Jäätikön sulamisvesien massat laskeutuvat Hvítá-jokea pitkin ja syöksyvät valtavalla pauhulla kanjoniin. Ihmettelimme veden voimaa karun kauniissa maisemassa.

cof

cof

cof

Islanti on tarinoiden ja sagojen maa, joten tähänkin putoukseen liittyy tarinoita kuten kertomus Sigriður Tómasdóttirin taistelusta putouksen patoamista vastaan noin sata vuotta sitten. Putoukseen liittyy myös legenda paimenpojasta ja -tytöstä 1600-luvulta. He tarkkailivat toisiaan aikansa kuohuva joki välissään. Lopulta poika päätti lähteä mahdottomaan yritykseen ja kahlasi yli Hvítá-joen putouksen yläpuolelta. Ihme tapahtui ja poika selvisi hengissä. Happy end.

cof
Lähtisitkö kahlaamaan?

Ilta alkoi jo lähestyä, joten oli aika suunnistaa kohti kierroksemme viimeistä etappia eli Secret Lagoonin kuumia lähteitä. Tie Fludiriin oli ajoittain kuin kärrypolku. Vuokra-automme jousitukset eivät olleet aivan parhaasta päästä, joten matka taittui hitaasti. En olisi itse todennäköisesti lähtenyt enää iltakylpyyn, sillä suhtaudun yleensä epäillen uimahallien yms. hälinään ja viileyteen, mutta matkakaverieni into tarttui ja seurasin kiltisti heidän vanavedessään tähän pieneen lilluntakeskukseen. Ja mitä olisinkaan menettänyt!

cof

Täällä ei todellakaan tarvitse palella kuin sen pienen hetken ennen veteen laskeutumista. Vesi on taivaallisen lämmintä, jopa kuumaa paikoittain. Keräsimme vapaina olevia vaahtomuoviputkia allemme ja kelluimme niiden avulla rentona lämpimässä vedessä ihanassa raikkaassa ulkoilmassa. Rentoutus teki oikein hyvää auton ratissa jäykistyneille hartioilleni. Varsinaiset lähteet sijaitsevat altaan vieressä. Niitä pääsee katsomaan ja jälleen on syytä varovaisuuteen. Varoituskyltissä sanotaan muun muassa, että ilman valvontaa jätetyt lapset myydään menninkäisille ja laguuni pitää voitot itsellään. Täällä ei luonnon kanssa leikitä.

Myönnän, että ensimmäinen mielikuvani Kultaisesta kierroksesta oli valtavat turistimäärät ja jonossa kulkevat bussit. En voi kuitenkaan olla hehkuttamatta tätä ihmeiden ketjua. On matkailun kannalta melkoinen täyspotti, että pääkaupungista voi päiväretken aikana nähdä tällaisen sarjan erilaisia ja vaikuttavia luontokohteita. Reykjavikista järjestetään useita päiväretkiä kierrokselle ja suosittelen reittiä lämpimästi etenkin ensikertalaiselle. Ruuhkaisin sesonki on vasta kesällä, joten näin keväällä tilaa oli vielä hyvin.

cof
Ajoimme majapaikkaamme auringonlaskun aikaan

Me teimme kierroksen vuokra-autolla Hellasta käsin, sillä halusimme mahdollisuuden nähdä myös revontulia matkamme aikana. Newyorkilaiset matkakaverini eivät olleet sellaisia nähneet koskaan aiemmin. Palasimme iltahämärissä hotellillemme. Illallisen jälkeen saimme revontulihälytyksen ja juoksimme ulos puettuamme päällemme valtavat haalarit. Punaiset ja vihreät nauhat tanssivat taivaalla iloksemme koko pitkän illan.

Retki Sisä-Mongolian aroille

Retki Sisä-Mongolian aroille

­

Jotkut matkat vain ovat unohtumattomia. Yksi sellainen on tämä retki Sisä-Mongoliaan. Kokosin muistikuviani parinkymmenen vuoden takaa muutaman kuvan kera. Pahoittelen kuvien laatua, vanhat diani  ovat rakeisia ja epätarkkoja kuten muistinikin.

Musiikkia ja maisemia, rauhaa ja rakkautta Sisä-Mongoliassa

Kömmimme unisina yöjunasta asemalaiturille Hohhotissa, Kiinan Sisä-Mongoliassa. Asemalla ruohostoille turisteja vievät matkanjärjestäjät kilpailevat huomiostamme. Lähdemme nuoren miehen mukaan ja ahtaudumme pakettiautoon muutaman japanilaisen kanssa.

Parin tunnin ajomatkan jälkeen saavumme ensimmäiseen jurttakylään, jossa matkailijoita vastassa on pieni haitariyhtye. Naislaulajat pitävät käsissään riisikupin näköisiä kulhoja. Niissä oleva tervetuliaisjuoma on paikallista viinaa. Laulajat hoputtavat eleillään ja odottavat niin kauan, että kuppi on tyhjennetty. Minä ja epäsuomalainen viinapääni, olen kupillisen jälkeen aivan päissäni. Orkesteri alkaa soittaa ja olen silmänräpäyksessä vakuuttunut siitä, ettei kukaan tässä maailmassa laula kauniimmin kuin mongoli. Kello on noin kymmenen aamulla.

tervetuloa-pieni

karryt-pieni

Saan viinakupillisen eteeni taas illallisella. Haitari soi ja sydämeni laulaa jälleen.

Jurttakylä on siisti ja ruohostomaisemat sykähdyttävän kauniita. Kiinalaiset turistiryhmät soittavat musiikkia mankastaan ja jättävät jälkeensä roskavanan.  Maisema huutaa hiljaisuutta ja puhtautta. Me ihmiset haemme matkoilta niin erilaisia asioita.

Pääsemme ratsaille. Pieni mongolihevoseni ei tunnista pohkeita eikä muitakaan länsimaisia käskyjäni. Yritän opetella läiskimään pollea kaulalle suitsilla kuten paikallisilla näyttää olevan tapana. Silti en meinaa saada uppiniskaista heppaani etenemään. Katson kateellisena matkatoveriani, joka on ensi kertaa ratsailla. Hänen hevosensa kirmailee siellä täällä ja ratsukko ilmestyy näkökenttääni milloin mistäkin suunnasta. Hevonen on kontrollin ulottumattomissa, mutta vauhtia piisaa. Minä pääsen hirveän huhkimisen jälkeen muutaman metrin kerrallaan eteenpäin. Olen hikinen ja uupunut.

ratsut-pieni

Unelmani vapaasta laukasta ruohoarolla saa jälleen kolauksen (edellisen kerran yritin samaa Xinjiangissa).

Nautimme avarasta maisemasta. Päätämme jäädä ruohomaille vielä toiseksi yöksi. Tokiolainen opettaja jatkaa automatkaa kanssamme. Hän on pyörryksissä kaikesta ja haluaa jäädä tänne paimeneksi. Suurkaupunkilainen opettaja ehdottaa elämän vaihtokauppaa paikallisille paimenille, mutta nämä eivät innostu tarjouksesta.

jurtat-pieni
Tokiolainen opettaja on pökertyä näiden maisemien äärelle

Otan valokuvan newyorkilaisesta ystävästäni katsomassa kaukaisuuteen. Näen myöhemmin kuvan kopion hänen työhuoneensa seinällä newyorkilaisessa lakiasiaintoimistossa. Sisä-Mongolian maisemat eivät hevin unohdu. Kaukaisuuteen katsominen tekee hyvää ihmiselle.

grasslands-pieni

kameli-ja-jurtta-pieni

Toinen jurttakylä on alkeellisempi ja mikä parasta, hiljaisempi. Kaivaudumme yöksi lampaanhajuisten vällyjen alle ja heräämme neljältä aamulla katsomaan auringonnousua. Olemme kaukana kaikesta ja nautimme hetkestä.

sunrise-pieni

Palaamme Hohhotiin ja matkaoppaamme saattaa meidät junalle ja vielä sisälle vaunuun asti. On selvää, että hän on ihastunut ystävääni. Oppaamme istahtaa loosiimme hetkeksi ennen junan lähtöä, mutta hehkua täynnä oleva katse on riipaisevan yksipuolinen. On hyvästien aika.liinat-pieni