Salla – In the Middle of Nowhere

Salla – In the Middle of Nowhere

Salla mainostaa itseään pipoissa ja t-paidoissa lauseella In the Middle of Nowhere. Heinäkuussa Salla-päivänä kylä tuntui kuitenkin olevan kaiken keskellä. Keskusta oli täynnä ihmisiä ja tapahtumia.

Salla1

Tori oli täynnä myynti- ja ruokakojuja. Esiintymislavalla puhuttiin, soitettiin ja tehtiin taikatemppuja. Kävimme myös Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museolla. Emme tosin menneet sisään asti vaan kiersimme Moivainsokka-nimisen ulkoalueen museon vieressä. Lapset saivat juosta polulla ja pääsivät hevoskärryn kyytiin.

museo

Moivainsokkaa kiertäessä opimme infotauluista palasia sotahistoriasta. Kolmen sodan jälkeen Sallasta oli rippeet jäljellä, suurin osa kylästä oli tuhottu ja puolet maasta luovutettu. Evakot asutettiin erämaahan kylä kylältä.

Moivainsokka

Saman polun varrella kerrottiin tarinoita Lapin uskomuksista.

Porokarja oli tärkeä metsäsaamelaisille. Lapin vanhoissa saduissa poroja kutsutaan myös auringon karjaksi, jonka aurinkojumala oli lahjoittanut ihmisille. ”Ja kerran lappalaisten Jubmel loi maan poronvasasta; luista tuli kallioperä, lihasta maa ja multa, mutta maan sisuksiin luoja piilotti poronvasan sydämen. Tuulessa yksinäinen vaeltaja voi joskus kuulla pienen poronsydämen lyönnit”.

Saimme lukea myös metsänneidoista, maahisista ja kaukametsästä, vedenhaltijoista, seidoista, etiäisistä ja sammakoiden sääennusteista.

”Kun sammakko kutee sywässä vedessä, tulee pouta-suwi ja lämmin. Mutta jos se kutee matalassa wedessä, on sadesuwi odotettawa.”

Ruuhijoki

Palasimme torille ja etsimme kummitädin suosittelemaa kuivalihasoppaa lounaaksi. Sitä emme löytäneet, mutta loimulohta, makkaraperunoita ja muikkuja oli tarjolla riittävästi. Lasten syödessä minä livahdin tädin suosittelemalle kirpputorille. Tarjonta oli muuten tavanomaista, mutta enpä ole törmännyt täytettyyn metsoon tai poronsarviin etelän kirppareilla.

loimulohi

Hulinapäivän jälkeen piipahdimme Kallunkijärvellä uittamassa lapsia. Hieno hiekkaranta oli autio. Täältä oli tungos kaukana ja aurinko lämmitti vielä mukavasti. Olimme in the middle of nowhere ja siellä oli kaunista.

Kallunkijärvi

kallunkijärvi3

Mainokset

Patikointia ja poroja Oulangan kansallispuistossa

Patikointia ja poroja Oulangan kansallispuistossa

Oulangan kansallispuistossa on useita houkuttelevia patikkareittejä, joista valitsimme Kuusamon puolelta Oulangan luontokeskuksesta lähtevän kahdeksan kilometrin Könkään keino –kierroksen.

Kiutaköngäs

Lapset hieman rypistelivät otsaansa kuullessaan reitin pituuden, mutta jaksoivat koko matkan oikein hienosti. Sateisena päivänä olisimme valinneet viiden kilometrin Hiiden hurmoksen. Pientä Karhunkierrosta (12 km) emme vielä lähteneet yrittämään.

Heti reitin alussa saimme ihailla Kiutakönkään vuolasta kuohua. Väkeä riitti kuvaamaan hienoa koskea, joten oli vaikea löytää kuvakulmaa, josta ei näkyisi muita ihmisiä.

Kiutis2

Jatkoimme matkaa Oulankajoen viertä. Väki väheni ja maisemat olivat komeat. Eväät söimme Merenojan nuotiopaikalla. Eväshetkellä oli myös joitakin Karhunkierroksen vaeltajia isojen rinkkojensa kanssa.

Oulanka2

Päivä oli kaunis ja tyyni. Maisema vaihteli jokikanjonin ääreltä kuivalle mäntykankaalle ja suolampien reunoille.

lampi Oulangalla

Ala-Kitkan paliskunnan poroerotusaidalla opimme monta uutta sanaa.

poroerotus

Ilta hiljensi hyvässä kunnossa olevat patikkapolut ja pysähdyimme mäntymetsässä vielä viimeiselle evästauolle. Hiljaisuuden rikkoi juoksuaskelten äänet sorapolulla. Poro lähestyi taukopaikkaamme iltahölkällään. Se päätti kuitenkin kiertää meidät muutaman metrin päästä polkua, nappasi sienen suuhunsa mennessään ja palasi taas polulle ohituksen jälkeen. Hetken kuluttua kuulimme pientä rapinaa. Perässä oli tullut vasa, joka ei uskaltanutkaan seurata emoaan vaan jäi pelokkaana tuijottamaan meitä.

WP_20160720_18_36_11_Pro (2)

Emoa oli kuitenkin seurattava, joten se päätti kiertää meidät metsän kautta. Siinä vaiheessa oli jo hieman hätä, joten se huusi emoaan mennessään.

vasa Oulanka

Palattava on vielä tännekin. Seuraavalla kerralla haluan nähdä lähempänä Sallaa olevan Oulankajoen kanjonin.

heijastukset Oulangalla

Vintage-kenkiä ja villasukkia Lapista

Vintage-kenkiä  ja villasukkia Lapista

Lapin-reissun lähestyessä matkaintoni kasvaa. Odotan Lapin näkemistä kesäasussa, ja jännitän kummitädin tapaamista vuosikymmenten jälkeen.

Kummitäti muutti Espoosta Lappiin jo 15 vuotta sitten. Olemme olleet aika vähän tekemisissä, mutta nyt vastasin tädin kutsuun, sillä ikää on karttunut (molemmille) ja viimeisimmästä tapaamisestamme on aivan liian kauan.

Jännitys tiivistyy jo Kainuun vaaramaisemissa. Suomussalmen Hiljainen kansa on hämmentävän vaikuttava näky. Hiljenen hetkeksi kainuulaiselle pellolle rakennetun teoksen äärelle.

Hiljainen kansa

Ennen Kuusamoa pysähdymme suurpetokeskukseen ja ihmettelemme omalaatuisen karhumiehen leppoisaa painia ”lemmikkiensä” kanssa ensin videolta kahvilatilassa. Lähdemme opastetulle kierrokselle, sillä omin päin kulkeminen on alueella kielletty.

Karhut makoilevat auringon kuumassa paahteessa, eikä edes pulla saa valtavaa Juuso-karhua nousemaan. Opas myöntää karhujen kärsivän huonoista hampaista makupalojen vuoksi. Toivottavasti muu ruoka edes on terveellistä. Ihailemme vielä upeaa ilvestä ja etsimme pelokasta kettua.

Karhupaikka

Poronhoitoalue alkaa ja villiinnyn jokaisesta porohavainnosta. Niitä tulee vielä usein. Porot viihtyvät teiden varsissa ja usein keskellä tietä, sillä aukeilla paikoilla eivät ötökät kiusaa niin kuin metsissä. Ne eivät pelkää autoja vaan tepastelevat rauhallisina auton vieressä ja jopa edessä.

WP_20160718_19_35_21_Pro

Illalla saavumme viimein kummitädin tupaan Sallaan. Pelästyneitä poroja pelmahtaa tädin puuliiteristä, kun ajamme pihaan. Emo ja vasa ovat paenneet paarmoja vajaan. Näemme kaksikon vielä usein.

vasa

Kummitäti on laittanut hirvenlihapihvejä ja tattikastiketta. Gourmet-ruokaa suoraan metsästä.

patsaat
Pihan patsaat myöhäisen illan valossa

Väsyttää, mutta ilta ei pimene. Vain hieman taivaanrannan taakse laskenut aurinko ja täysikuu valaisevat yötä. Jään olohuoneeseen höpöttämään tädin kanssa. Kuuntelen hänen anekdoottejaan ajoilta, kun hän opetti muotia Ateneumissa. Sisäpiirin juttuja lahjakkaista ja ei-niin-lahjakkaista opiskelijoista, joista tuli kuuluisia. Tarinoita matkoista Pariisiin ja Venetsiaan (kenkä- ja laukkufriikille kelpasi vain paras).

Kuulen myös juttuja miehen kanssa tehdystä vaelluksesta Näätämöön: kolme viikkoa jängällä, repussa näkkileipää, teetä, suolaa, sokeria ja suklaata. Mies kalasti ruuan. Sillä reissulla he kuulivat karhun viheltävän. Kolme viikkoa meni näkemättä muita ihmisiä.

ikkunanäkymä
Näkymä kummitädin ikkunasta, parempaa kuin televisio. Yritän vielä kuvitella ne kymmenisen teertä, jotka kuulemma lehahtivat pihapuuhun keväällä.

En meinaa saada unta, sillä olen häkeltynyt maisemista, poroista, valosta ja kummitädin tarinoista. Olen kiitollinen, että saan tutustua häneen paremmin.

Kummitäti katuu vain sitä, ettei muuttanut Lappiin aikaisemmin. Lapin-hulluus, iskeekö se kuin jokin tauti? Voiko se tulla minuunkin? Äitini suvussa on sitä ollut liikkeellä jo kauan.

lakka2
Lähtöaamuna kipaisen vielä vanhan navetan taakse suolle ja poimin muutaman makoisan marjan

Kun lähdemme ajamaan takaisin etelään, on takakontissa kassillinen hienoja vanhoja käsilaukkuja, Pariisin Champs-Élysées-kadun hienosta kenkäliikkeestä vuonna 1961 ostetut kiiltonahkakengät (juuri minulle sopivat), kasa kummitädin kutomia villasukkia sekä laatikollinen pölyisiä Petsamon karttoja isälle tutkittavaksi. Sallan (ja Pariisin) ihmeitä ja aarteita.