Matkahetkiä vuonna 2019

Matkahetkiä vuonna 2019

Uusi vuosikymmen on jo pitkällä, mutta muistellaanpa vielä hetki viime vuotta. Vuosi 2019 ei ollut matkailullisesti ehkä niin hulppea kuin 2018, mutta hyvä niin. Matkailuriippuvuudesta ei ole kovin helppoa päästä eroon, vaikka varsinkin viime vuonna reissuihin tuli lisämausteena aimo annos syyllisyyttä.

Mutta niistä reissuista.

Hiihtolomalla Hämeessä

Hiihtoloman vietetimme lasten kanssa kotosalla ja isäni luona Hämeenlinnassa. Pistäydyimme Iittalassa lasitehtaan touhuja ihmettelemässä ja Kultasuklaan suklaakaupassa herkuttelemassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pääsiäisenä Kroatiassa

Perinteinen pääsiäismatkamme suuntautui tällä kertaa Kroatiaan. Kuopuksen unelmakohteessa Dubrovnikissa käväisimme vain päiväseltään, sillä asuimme naapurikaupunki Cavtatin laitamilla.

Dubrovnik oli kaunis kuin kermakakku, mutta itselleni jäi vain tyhjä olo. Olemmeko tänne edes tervetulleita? Missä on kaupungin sielu, jos se näyttää vain turistien Game of Thrones -teemapuistolta?  En oikein osannut antaa tälle upealle kaupungille edes mahdollisuutta. Nautin kyllä kovasti Srd-vuoren maisemista.

Dubrovnik

Käväisimme Dubrovnikin lisäksi päiväretkillä Bosnia-Hertsegovinan Mostarissa sekä Montenegron Kotorissa, jotka olivat oikein sympaattisia molemmat.

Mostar
Mostarin vanha silta
Kotor
Valtavat risteilyalukset hallitsevat Kotorin sataman näkymiä, mutta vanhankaupungin labyrintissa oli mukava seikkailla.

Parasta tässä reissussa olivat kuitenkin leppoisat aamiaiset ihanalla aurinkoisella terassillamme, asuntomme kirjahyllyn sisältö ja viimeisen päivän minipatikka vuorilla Cavtatin yllä. Vuorilla kevät oli vasta puhkeamassa täyteen loistoonsa, aurinko paistoi, tuuli viilensi mukavasti oloa eikä missään ollut ketään. Kaupunkien väkijoukot eivät taida olla minua varten.

Cavtat
Cavtatin vuorilla oli kaunista ja rauhallista

Kesällä kohti Jäämerta

Kesällä oli taas kerran päästävä pohjoiseen. Kohti Jäämerta -reissumme oli jälleen yksi vuoden kohokohdista ainakin itselleni. Mielessäni palaan usein pohjoisen kesän ihmeelliseen valoon, Pyhä-Nattasen upeisiin maisemiin, Hornøyan mahtavalle lintusaarelle ja Grense Jakobselvin rantakallioille Petsamon naapuriin. Myös ajomatka Hamningbergiin Varangin niemimaan koilliskolkassa oli elämys.

Pyhä-Nattanen
Näkymät Pyhä-Nattaselta ilta-auringossa
Hornoya
Hornøyan lunnien näkeminen oli kesän kohokohtia
Grense Jakobselv
Grense Jakobselvin rannan toisella puolen alkaa Petsamo
Hamningberg
Tie Hamningbergiin kulki hämmästyttävien kuumaisemien läpi, perillä odotti upea hiekkaranta

Ruskaretkellä Islannissa

Syyskuussa lähdin työmatkalle Islantiin ja yhdistin siihen viikonloppureissun Snæfellsnesin niemimaalle työkavereiden kanssa. Ihana Islanti ei jättänyt taaskaan kylmäksi. Unohtumaton matka tämäkin.

Menninkäisten mailla – Snæfellsnes Islannissa, osa 1

Snaefellsnes27

Menninkäisten mailla – Snæfellsnes Islannissa, osa 2

Snaefellsnes
Saxhóllin uinuva kraatteri

Syyslomalla Pyreneillä

Syyslomalla lensimme esikoisen toivekohteeseen Barcelonaan. Olimme tosin kaupungissa vain yhden kokonaisen päivän, sillä vuorille oli taas päästävä.

Montjuic
Saavuimme syyslomalla keskelle Barcelonan mellakoita. Vietimme kaupunkipäivän pääosin Montjuïcin kukkulan hienoissa maisemissa.

Majoituimme Ranskan puolella Pyreneitä Aleun kylän alueella. Mökissä oli mukava istua ruokapöydän ääressä ja katsella vaihtelevia pilvimuodostelmia Pyreneiden huippujen yllä.

Aleu
Mökkimme Quélébu Grange Aleussa Ranskan Pyreneillä
Aleu
Mökistämme oli mukava seurata pilvien leikkejä Pyreneiden huippujen kanssa

Tämän reissun kohokohtia olivat mukavan mökkimme lisäksi ajomatkat upeissa maisemissa sekä ihana päiväpatikka Arsin putoukselle. Näistä täytyy kirjoittaa vielä erikseen.

Cascade d'Ars
Cascade d’Ars

Paluumatkalla Barcelonaan poikkesimme myös Montserratin luostarilla. Emme käyneet sisällä, mutta maisemat luostarilta olivat todellakin poikkeamisen arvoiset!

Montserrat
Montserratin maisemia

Mihin mennä 2020?

Syysloman jälkeen matkakuumeilu on pysynyt aisoissa, eikä uusia reissuja ole vielä näköpiirissä. Joululoman televisiohetki vanhan Ylpeys ja ennakkoluulo -sarjan parissa aiheutti tosin lämmönnousua ja nyt haaveilen automatkasta Englannissa. Mikään ei kuitenkaan ole vielä varmaa, paitsi että ensi viikonloppuna minä lähden Mikkeliin.

BestNine2019
Kiitos menneestä vuodesta! Tässä vuoden 2019 yhdeksän tykätyintä kuvaa Instagramissa: Cavtat, Dubrovnik, Mostar, Cavtat, Kirkjufell, Hornøya, Saxhóll, Lóndrangar ja Kotor.

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

 

Kävelyllä Cavtatissa

Kävelyllä Cavtatissa

Nyt muistan sen taas, miksi pidän näistä kevätmatkoistamme! Nautin aamiaista vuokra-asuntomme terassilla, johon paistaa aurinko joka aamu, ja katselen pääskysten keväistä syöksähtelyä hiljaisella asuntoalueella Cavtatin kupeessa noin 20 kilometrin päässä Dubrovnikista.

Lämpötila on täydellinen pohjoisen asukille, joka on juuri viettänyt noin puoli vuotta pääosin sisätiloissa. Lämpö ja lempeä tuulahdus, vihreä runsaus ja lintujen laulu elvyttävät kevätväsynyttä kehoani ja mieltäni. Tulimme kevättä vastaan taas pääsiäiseksi, tällä kertaa Kroatiaan.

Cavtat

Laskeudumme alas meren rantaan ja kävelemme noin 20 minuutin matkan Cavtatin keskustaan. Matkalla huomaamme häikäisevän kirkkaan turkoosin rantaveden, kukkivat puut ja pensaat ja meren muotoilemat huokoiset kivet.

Cavtat

Cavtat

Cavtat

Cavtat

Cavtat
Onko tämä alienin kallo?

Syömme lounasta Cavtatin hiljaisemmalla puolella ja katselemme satunnaisten turistien liikuskelua rantaravintolan terassilta.

Cavtat

Palaamme vielä viimeisenä iltana syömään Cavtatiin ja kävelemme rantapolkua pitkin niemen kärkeen. Kylä on viehättävä ja rauhallinen. Turistien palvelut pelaavat hyvin jo näin sesongin alussa. Cavtat ei mene sydämeeni asti, mutta tässä kohtaa kevättä aurinko ja meri tekevät hyvää.

Cavtat

Cavtat

Illalla katsomme asuntomme parvekkeelta, kun aurinko laskee Adrianmereen. Majapaikkamme on edullinen kaksio kolmen sukupolven perheen talon ylimmässä kerroksessa. Bonuksena asunnossamme on aamuaurinkoinen terassi, parveke auringonlaskun suuntaan ja vielä erittäin kiinnostava kirjahylly, josta nappasin lomaluettavaa. En voi valittaa. Kaikki on hyvin. Paitsi se pieni ilmastohäpeä nalkuttaa taas vienosti omalletunnolleni.

Cavtat

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa