Soiva ja säröinen Dublin

Soiva ja säröinen Dublin

Ensimmäisestä Interrailista se lähti. Lyhyt visiitti Dubliniin ja sen jälkeen maa kutsui lähes jokaisella junaturneella, vaikka välissä oli päiväkaudet kiskojen kolinaa ja kolme lauttamatkaa. Joku siinä maassa viehätti. Dublinista kaikki alkoi ja vähitellen Irlanti-kierrokseni laajenivat yhä kauemmas, kunnes koin löytäneeni elämäni maisemat länsirannikolta.

Nyt on ollut pitkä tauko enkä ole käynyt Irlannissa noin 15 vuoteen.

Joululoman pimeydessä ajattelin apeana hiihtolomaa ja päädyin selaamaan halpoja lento+hotellipaketteja Expedian sivuille. Poimin sieltä kolme ehdokasta ja esitin ne lapsille. He valitsivat Dublinin. Ilahduin, ja samalla vähän huolestuin. Jaksaisinko innostua Dublinista, jossa olen käynyt monta kertaa? Varsinkin kun itselleni tärkeimmät paikat ovat toisella puolella maata?

Turhaan huolehdin.

Dublin otti meidät lämpimästi vastaan, kirjaimellisesti, sillä lämpötila oli noin 20 astetta enemmän kuin Helsingissä lähtiessä eli 10 asteen tienoilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Matkustimme lumen keskeltä kevääseen

cof

Mietin kaupungin harmaita katuja kävellessäni, että mikä tekee tästä paikasta minulle mukavan. Onko se se harmaus ja rosoisuus, tyylikkyys ja roskaisuus rinnan, elämän kolhima hauskuus vai se tiuhaan avautuvista pubien ovista kadulle kuuluva soitto ja laulu? Vai onko se sittenkin ne ihmiset, jotka kysyvät huolestuneina perään, että löysinkö kaikki tarvitsemani kartat ja saimmehan me nyt varmasti ne meille kaikkein edullisimmat ja hyödyllisimmät matkakortit? Ystävälliset, puheliaat ja hauskat irlantilaiset, tarinaniskijät ja vitsinkertojat, itseironian ja sarkasmin mestarit. Tai ehkä syynä onkin sää, sillä Irlannissahan paistaa aina aurinko, eikö vain?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Dublinin kuuluisin silta Ha’penny Bridge

Ehkä on turha etsiä syitä, sillä en pysty paikkojen viehättävyyttä koskaan tyhjentävästi selittämään saati ymmärtämään. Jossakin paikassa voi olla kaikki maailman hienous ja upeus, mutta itseäni paikka ei puhuttele. Tämä on minulle yksi matkailun mysteereistä.

sdr

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Temple Barin alueelta löytyy pubeja, ravintoloita, musiikkia ja tietenkin laumoittain meitä turisteja

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joskus ihminen kehittää itselleen kummallisia tapoja. Jostain syystä minä en Dublinissa mene ensimmäisenä pubiin juomaan Guinness-tuopillista (en varsinkaan nyt, kun olin reissussa lasten kanssa). Sen sijaan minä porhallan Grafton Streetille Bewley’s Oriental Cafehen, tilaan kahvin ja suklaatuulihatun ja istun toiseen kerrokseen ikkunan viereen. Ei kovin irlantilaista, mutta paikka on mitä mainioin katuvilinän seuraamiseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mutta perinteet on tehty murskattaviksi. Tällä kertaa toinen kerros oli suljettu, joten meidät ohjattiin kahvilan perälle kauniiden lasimaalausten alle. Tilasin irlantilaista iltapäiväteetä vadelma-valkosuklaaskonssin kera. Se vei kielen mennessään ja minä hyrisin tyytyväisenä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tällä matkalla nähtävyyksissä ramppaaminen jäi vähiin. Emme tutustuneet historiaan museoissa, emme aistineet sivistyksen pölyisiä tuoksuja Trinity Collegessa, emme käyneet katsomassa Yrjön aikaisia talorivejä ja niiden kuvauksellisia ovia, emme käyneet edes niissä pubeissa.

Kurkistimme kyllä ohimennen pääpostitoimistoon, koska halusin nähdä irlantilaisten legendaarisen sankarin Cuchulainnin patsaan. Ei sillä, että sankarihahmot erityisesti kiinnostaisivat, mutta Cuchulainn on jäänyt mieleeni Frank McCourtin kirjasta Seitsemännen portaan enkeli (Angela’s Ashes). Halusin patsaan äärellä muistella hetken niitä harvoja kauniita hetkiä, joita pikku-Frankilla oli isänsä kanssa. Niitä hetkiä, kun isä kertoi tarinoita Cuchulainnista vain Frankille. Postiin kannattaa kurkistaa muutenkin, sillä miljöö on historiallinen ja rakennus oli olennainen vuoden 1916 kansannousussa. Kapinalliset julistivat Irlannin itsenäiseksi juuri pääpostilla. Huonostihan siinä kapinallisille ja rakennuksellekin kävi, mutta myöhemmin posti korjattiin entiselleen ja viimeiset siteensä Iso-Britanniaan Irlanti katkaisi vuonna 1948.

sdr
Cuchulainn, Irlannin kelttiläisen mytologian tunnetuin sankari ja Ulaid-taruston keskushahmo

Matkustimme myös ratikoilla, kuuntelimme katusoittajia, sovittelimme villakankaisia paddylippiksiä matkamuistokaupassa, söimme fish and chipsejä, kävimme DART-junalla läheisessä Howthissa patikoimassa ja teimme pikaturneen Pohjois-Irlannissa. Aika haipakkaa kolmen ja puolen päivän matkalla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kelttiläinen harppu on Irlannin symboli
cof
Eivät ehkä yhtä kauniita kuin Merrion Squaren ovet, mutta kivoja nämäkin

Koska raahasin lapsiparat poliittiselle taksikierrokselle Belfastissa, vein heidät viimeisenä Dublinin-päivänämme eläintarhaan. Eläintarhat ovat yleensä aika masentavia paikkoja ja välttäisin niitä itse, mutta lapseni pitävät eläimistä ja varsinkin linnuista, joten eläintarhaan siis. Dublin zoo ei onneksi ole pahimmasta päästä. Tarhan keskellä on iso viihtyisä lintulampi, jossa uiskentelee joutsenia, sorsia, nokikanoja ja joku tuntematonkin laji.

Yksi kokemus eläintarhasta on kerrottava: pariviikkoinen norsunpoikanen oli ensimmäistä kertaa ulkona ja seurasimme pitkään sen toikkarointia lauman keskellä. Se kellahteli sinne tänne ja pelkäsimme välillä sen jäävän jalkoihin. Hieman vanhemmat poikaset kävivät vuoron perään työntämässä sitä kärsällään pystyyn. Hellyttävä näky.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

cof
Sanasepot asialla

Viileän tarhakierroksen jälkeen palasimme Phoenix Parkin puolelle ja kohmeiset kätemme pelasti aivan eläintarhan edessä oleva paviljonkimainen teehuone. Kannullinen kuumaa teetä paksun maidon ja skonssien kanssa oli hyvä päätös tälle matkalle.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Liffey-joki yövalaistuksessa

Paluu Pekingiin

Paluu Pekingiin

Kaksikymmentä vuotta on jo vierähtänyt siitä, kun opiskelin Pekingissä kahden vuoden ajan. Viimeksi kävin kaupungissa vuonna 2004. Tuntuma maan muutoksiin on höltynyt ja vaivalla hankittu kielitaito rapistunut. Elämä on vienyt muiden asioiden pariin ja toisiin ilmansuuntiin. Olin jo pitkään haaveillut paluusta, ja marraskuun alussa se viimein toteutui. Kaupunki ei tosin ollut enää entisensä.

sdr

 

Kyllähän Helsinkikin muuttuu, tulee Jätkäsaarta ja Kalasatamaa, mutta harvoin ovat muutokset niin valtavia kuin Kiinan kaupungeissa. Mittakaava on käsittämätön: matalia ihmisen kokoisia kuja-alueita puretaan ja tilalle tulee kolossaalisia pilvenpiirtäjiä ja korskeita ostoskeskuksia. Muutokset olivat huimia varsinkin 1990- ja 2000-luvuilla, nostokurjet olivat olennainen osa kaupungin siluettia. Enää ne eivät hallinneet maisemaa. Luulen, että muutosvauhti on hiljentynyt olympialaisten jälkeen.

cof

Yksi suuri muutos entiseen verrattuna on kattava metroverkosto. Sillä pääsi nyt jo kaupungin laidalle Pekingin yliopiston kampuksen viereen. Tunnustan, että oikeastaan kaipasin pikkubussien tiivistä tunnelmaa ja ”leipäautojen” rämisevää kyytiä – halvimpia paahtoleivän näköisiä minipakettiautotakseja kutsuttiin silloin nimellä ”miandi” eli leipätaksi.

hutong grey.jpg

Mutta nyt metro on kätevä ja helppo emmekä loppujen lopuksi turvautuneet kertaakaan taksiin. Tällä matkalla ei siis tarvinnut viettää aikaa ruuhkissa. Lentokentältä sai ostaa matkakortin, joka kävi myös lentokenttäjunaan. Korttiin oli helppo ladata lisää arvoa kadunvarsikioskeista.

Miten hauskaa olikaan lomailla kaupungissa, jossa tärkeimmät nähtävyydet on jo läpikäyty. Meillä (opiskelukaverini ja minä) ei ollut mitään muita pakollisia kohteita kuin vanhan opinahjon kampus. Sinne oli päästävä fiilistelemään. Paljon oli kampuskin muuttunut, uusia rakennuksia oli ilmestynyt kuin sieniä sateella, mutta onneksi vanha puistoalue oli entisensä. Weiminghu eli Nimetön järvi ja vesitorni Shuita olivat paikoillaan ja alue oli juuri niin kaunis kuin muistinkin.

cof

cof

cof

Muina päivinä kuljimme minne nenä näytti, joskus olimme eksyksissäkin, mikä yleensä johti parhaisiin löytöihin. Metsästimme lempiruokiamme, joista osan löysimme, osa jäi kokematta. Niistä lisää juttua myöhemmin.

Peking on saasteinen ja kolkkokin, mutta sen humu sopii minulle. Toivottavasti pääsen pian taas elvyttämään lähes kadonnutta kielitaitoani, syömään herkkuruokiani ja eksymään hutongeille (kujille). Jonain päivänä vien sinne myös lapseni. Sitäkin on jo suunniteltu.

cof

Sinä yönä Pariisi oli sekaisin

Sinä yönä Pariisi oli sekaisin

En ikinä unohda ensimmäistä matkaani Pariisiin.

Työskentelin aikoinaan au pairina Sveitsissä ja lähdin eräänä kesäkuisena viikonloppuna Pariisiin saksalaisen ystäväni Ulriken luokse. Ulrike, au pair hänkin, asui Versaillesissa ja matkusteli ympäri maailmaa aina, kun ehti. Olimme tavanneet samana keväänä Nizzassa.

Juosten läpi Louvren

Ulrike saapui keskustaan ja esitteli suosikkipaikkojaan. Juoksimme vielä Louvreen juuri ennen sulkemisaikaa. Ulrike näytti erinomaiset suostuttelutaitonsa ja puhui meidät vielä sisään, sillä hän halusi näyttää edes Mona Lisan minulle. Olimme varmasti historian nopeimmat Louvren-kävijät.

Illalla söimme päivällistä Ulriken paikallisen lentopallojoukkueen kanssa. Istuimme ravintolassa pitkän pöydän ääressä ja porukka puhui kärsivällisesti hitaammin selittäessään minulle keskustelun aiheita. Totesin viattomasti, että Sveitsissä puhutaan ranskaa jotenkin hitaammin, ja sain aikaan naurunremakan. Sveitsiläisten hidas puhetapa on aivan yleinen vitsin aihe ranskalaisille.

”Hetki oli niin kliseinen ja ihana, että nauratti.”

Vähän väliä keskustelun keskeytti radiota vaivihkaa kuuntelevien illallisasiakkaiden hihkunta ja ulkoa kuuluvat auton torvien törähdykset. Jalkapallon MM-kilpailut olivat meneillään ja Ranska pelasi juuri Brasiliaa vastaan.

Palasimme aterian jälkeen Pariisin keskustaan. Istuimme Ulriken ystävän rättisitikan takapenkillä ja ihailimme illan pimeydessä valaistua Eiffel-tornia. Hetki oli niin kliseinen ja ihana, että nauratti.

Midsummer Night Madness

Sinä yönä Pariisi oli sekaisin. Oli kesäpäivänseisaus ja Fête de la Musique täytti jokaisen kadunkulman ja aukion. Lisäksi Ranska voitti sen illan pelin. Ihmiset tanssivat aukioilla ja kioskien katoilla, kiipeilivät lyhtypylväissä ja huusivat ”On a gagné”, olemme voittaneet! Bändit pistivät parastaan metelin keskellä.

Se oli unohtumaton yö. Seuraavana päivänä palasin pää pyörällä sveitsiläisen pikkukaupungin rauhaan.

Ranska voitti silloin Brasilian ja eteni välieriin. Vastaan tuli Saksa ja Ranskan taival päättyi siihen. Tänään Ranska pelaa Saksaa vastaan jalkapallon EM-kisojen välierässä. Mitenköhän käy? Kumpi  menee sekaisin, Berliini vai Pariisi?

eiffel2

Vilna – toivottavasti tapaamme vielä

Vilna – toivottavasti tapaamme vielä

”Mikä olisi lyhyen lentomatkan päässä, edullinen ja piristävän erilainen kohde muutaman päivän minilomalle?” Tätä mietimme viime lokakuussa syysloman lähestyessä. Ja löytyihän se: Vilna. Liettuaan onkin tehnyt mieli mennä jo pitkään, sillä olen kuullut maasta vain kehuja.

Vilna on viihtyisä, viehättävä, rento ja kompakti. Vanha kaupunki on kaunis ja joka paikkaan voi kävellä. Näkemistä on sopivasti muutamaksi päiväksi. Lähtisin mielelläni uudestaan milloin vain.

Vilna
Neris-joki virtaa Vilnan halki

Matkaan lähti oman perheeni lisäksi myös siskoni poikansa kanssa. Vuokrasimme tilavan kattohuoneiston Airbnb:n kautta Vilnan keskustasta. Siitä asunnosta lapseni puhuvat edelleen. Iso avara olohuone, hämärä valaistus ja eri huoneiden vastakkain olevat ikkunat vanhassa mutkittelevassa talossa inspiroivat heitä niin, että Vilnaan ja samaan kämppään pitäisi kuulemma päästä uudestaan. Olihan se kiva aikuistenkin mielestä, vaikka ensimmäiset yöt palelimme. Lokakuun viileys yllätti ja vasta muutaman päivän jälkeen patterit alkoivat toimia kunnolla.

Ensimmäisen päivän aloitimme ostamalla Pilies-kadun torikojusta lämpimät villapipot ja sen jälkeen kävelimme Gediminas-kukkulalle, jotta saisimme kokonaiskuvan kaupungista. Kukkulalle pääsee myös funikulaarilla, mikä ilahdutti lapsia. Gediminasin tornissa esiteltiin tärkeitä paloja Liettuan historiasta. Erityisesti mieleen jäivät Baltian ihmisketjusta kertovat kuvat ja videot vuodelta 1989. Tämän ällistyttävän tapahtuman merkitys ja suuruusluokka avautuivat minulle vasta nyt. Nostan hattua balteille.

via baltica

Vilnan ravintolat tekivät reissustamme leppoisan ja helpon. Ruokalistat olivat jokaisessa niin laajoja, että löysimme jokaiselle jotain. Lapset nauttivat pizzaa, pastaa, crepejä yms. ja aikuiset saivat kansainväliseltä listalta omat herkkunsa tai maistella liettualaisia erikoisuuksia kuten karaiimi-vähemmistön kibin-piirakoita. Kuuden hengen runsas ateria jaettuine alkupaloineen ja ruokajuomineen maksoi alle 60 €. Kokeilimme useampaa ravintolaa asuntomme lähellä Vokiečių-kadun varrella ja kaikki saivat kupunsa täyteen. Vähän tavallista paremman aterian söimme saman kadun varrella olevassa italialaisessa Buongiorno tavernassa.

Vilna sisäpiha

Seuraavan päivän kävelyretki vei meidät ”itsenäistyneeseen” Užupisin tasavaltaan eli Vilnan vaihtoehtoväen kaupunginosaan. Alkuvaikutelma oli hieman rähjäinen, mutta mielenkiintoinen: katutaidetta ja mielikuvitusta ruokkivia hämyisiä sisäpihoja. Arkkitehtuuri muistutti jostain eteläisemmästä Euroopasta. Keskusaukiolla tunsin yhtäkkiä olevani italialaisella piazzalla. Suosittelen lämpimästi tutustumista tasavallan perustuslakiin, jonka kohtia ovat mm:

  • Jokaisella on oikeus rakastaa ja hoitaa kissaa
  • Koiralla on oikeus olla koira
  • Jokaisella on oikeus olla oma itsensä

Sisareni suunnitteli perustavansa Užupisiin kissakahvilan…

Uzupis

Matkalla keskustaan ihailimme Literatai-kadun ihmeellistä seinää, jonka ryhmä taiteilijoita on koristellut kirjallisuuteen liittyvällä taiteella. Seinä on mainio ilmestys. Myöhemmin näimme vielä Pilies-kadun kulmassa seinään upotettuja teekannuja.

Vilna taideseinä4

vilna hampaat
Kirjallista hammastaidetta
Vilna pannuseinä
Teekannuja seinässä – satumaista!

Myös puettuja puita tuli vastaan. Onhan se hyvä varautua talveen.

Vilna puu

Lähtöpäivänä siskoni ja teini lähtivät KGB-museoon, joka on yksi Vilnan tunnetuimmista turistikohteista. Me ehdimme sillä välin käydä pyörähtämässä paikallisessa tekniikan museossa. Aulatilassa näimme vilauksen tulevaisuudesta.

Vilna museo

Museon muut osat olivatkin sitten melko museaalisia. Olimme ainoat vieraat ja paikassa aisti sopivasti neuvostoaikojen ilmapiiriä. Muutamat kulahtaneet kokeilupisteet yläkerrassa innostivat lapsiamme, eikä todellakaan ollut tungosta, joten tästäkin vierailusta jäi hyvä mieli. Eipähän ollut ainakaan turistirysä. Suunnilleen tunnissa olimme jo katsoneet ja kokeneet kaiken ja meille jäi vielä hyvin aikaa hakea matkalaukut ja siirtyä lentokentälle.

 Vilna crop

Toivottavasti palaamme vielä.

Zürichin kauppoja

Zürichin kauppoja

Zürichin tärkein ostoskatu on keskustan Bahnhofstrasse, mutta tällä kertaa en jaksanut innostua tavaratalojen ja ketjuliikkeiden riveistä. Lasten eläintarhareissun aikana kävin tutustumassa Viaduktin kauppahalliin ja pikkuputiikkeihin (Dammwegin ratikkapysäkki). En ostanut mitään, mutta nautin tunnelmasta, katselin kiinnostavaa designia ja pengoin kirppareita.

Viadukt

Kirpputorit, ah. En valitettavasti ehtinyt lauantain isolle Kanzlein kirpputorille (Helvetiaplatz), mutta pääsin hetkeksi kirpparitunnelmaan Viaduktin numeroidussa putiikkirivistössä melkein viimeisenä sijaitsevassa Caritasin liikkeessä. Lähellä (hieman Freitagin myymälästä länteen) on myös Pelastusarmeijan kirpputori.

Ja pitihän sitä kuuluisaa Freitagin myymälää käydä ihmettelemässä. Tämä konteista rakennettu torni on yksi alueen nähtävyyksistä ja sen huipulla olevalla näköalatasanteella voi katsella kaupunkia, ja etenkin bongailla junia. Edessä avautuu valtava ratapiha-alue. Freitagin laukut ovat hauskoja, mutta itse pidin enemmän naapurissa olevan Soederin yksinkertaisista repuista.

Freitag
Freitagin konteista rakennettu kauppa

Samoilla kulmilla oli myös Walter Vintage Moebel & Accessories, jossa viihdyin oikein mainiosti. Kauppa näytti vanhalta teollisuusrakennukselta ja myymälän kalusteiden tyyli sopi hyvin ympäristöönsä. Onneksi huonekaluja ei voi ottaa mukaan lentokoneeseen.

Walter

Walter4

Walter2

Onko Sveitsi taideparatiisi?

Onko Sveitsi taideparatiisi?

En ole taiteen asiantuntija, mutta silti nautin sen katsomisesta ja kokemisesta. Varsinkin matkoilla yritän järjestää itselleni mahdollisuuden ihailla ja ihmetellä ihmisten luovuuden kukkasia. Usein taide (ja matkustaminen myös) herättelee uusia ajatuksia: näinkin voi siis maailman nähdä ja kokea.

Luin viime viikolla Helsingin Sanomista Sveitsin kätketyistä taideaarteista. Onko tämä maa taideparatiisi vai veroparatiisi? No, vuoriparatiisi ainakin, ja taidetta on ilmeisesti maahan kätketty melkoisesti toisen maailmansodin melskeissä. Kiinnostavaa taidetta on myös syntynyt Sveitsissä kuten dadaismi, josta samainen sanomalehti kirjoitti 10.4.2016. Zürichissä ensimmäisen maailmansodan taisteluita paenneet taiteilijat, jostain syystä erityisesti romanialaiset, aloittivat tämän uraauurtavan suuntauksen, joka on, sanoisinko, silkkaa dadaa.

Picasso
Taide pesee sielusta arjen pölyn – Pablo Picasso

Taidetta, designia ja leikkipuistoja

Taidemuseon dadaa esittelevä näyttely sekä Cabaret Voltaire jäivät kuitenkin nyt näkemättä, sillä valitsin Zürichin taidepaussiini Löwenbräu Areal -nimisen kompleksin, jossa on taidehalli (Kunsthalle), Migros’n nykytaidemuseo sekä gallerioita ja design-kauppoja (lähin raitiovaunupysäkki Dammweg). Lähellä ovat myös Viaduktin kauppahalli ja mielenkiintoiset pikkukaupat, eikä Freitagin kuuluisa konteista rakennettu lippulaivakauppakaan ole kaukana. Sillä aikaa mies ja lapset nauttivat Zürichin eläintarhan tunnelmasta.

Kun kerrankin pääsen taidemuseoon rauhassa ilman lapsia, niin siellä on näyttely…leikkipuistoista! Ja rakennelmissa saisi kaiken huipuksi vielä leikkiäkin. Jos olisi ollut aikaa, olisin tuonut lapsenikin tänne. Historiaosuus ei ollut niin kiehtova, mutta leikkirakennelmat eri puolilta maailmaa ilahduttivat. Ihminen on kekseliäs olento.

Taidehalli2
Hieman harmittaa, kun en kokeillut tätä.
taidehalli3
Oma oviaukko lapsille

Lapset olisivat myös varmasti riemastuneet Migros-museon yläkerran valkoisesta hallista, jossa etsittiin kettua padin avulla. Ihmeellinen toinen todellisuus.

Paradise Paradoxe

Ensimmäisenä päivänänne Zürichissä päädyimme aivan sattumalta pienen taide-elämyksen äärelle. Kävelimme vanhassa kaupungissa ja päätimme kurkistaa eteen tulleeseen kirkkoon. Kirkkosalin ovi oli kiinni, mutta kiipesimme avoimeen toiseen kerrokseen. Rakennus oli Helmshaus ja toisen kerroksen galleriassa oli Elodie Pongin tyylikäs ja ajatuksia herättävä näyttely Paradise Paradoxe.

Paradise Paradoxe

Eikä unohdeta päärautatieaseman hallin katossa killuvaa Niki de Saint Phallen värikästä naishahmoa. Nämä muodot ja värit piristävät aina.

Niki

Mitä jäi näkemättä?

Dadan lisäksi jäi näkemättä Bernin taidemuseon kiinalaisen nykytaiteen näyttely Chinese Whispers. Pääkaupunki Bern on vain tunnin junamatkan päässä Zürichistä ja mukava paikka muutenkin.

Fribourg – iloisia jälleennäkemisiä

Fribourg – iloisia jälleennäkemisiä

”Fribourg on ihana kaupunki”, sanoi nuorempi lapseni, kun seikkailimme Fribourgin vanhan kaupungin kapeilla kaduilla ja mäkisillä kujilla. Kävimme päivän vierailulla kaupungissa, jossa vietin puoli vuotta nuorena ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Saavuimme Fribourgiin tapaamaan suomalais-sveitsiläisen au pair -perheeni jäseniä. Samalla halusin näyttää omalle perheelleni hieman myös kaupunkia.

Fribourg2

Vanha kaupunki oli isompi kuin muistin. Aikaa taisi vierähtää huomaamatta muutama tunti, kun kävelimme aukiolta toiselle ja kiemurtelevan Sarine-joen yli menevien siltojen yli ja ali. Nautimme pääsiäispäivän keväisestä auringonpaisteesta sekä rauhallisesta ja idyllisestä kaupungista. Lapset jaksoivat hyvin vielä kavuta jyrkkää rinnettä ylös uudempaan yläkaupunkiin. Funikulaari oli remontissa, joten emme voineet turvautua siihen.

Fribourg

Sveitsissä kun ollaan, niin aina jossain horisontissa näkyy lumihuippuja. Näin myös länsisveitsiläisessä Fribourgissa. Matkallamme kohti rautatieasemaa pitkin Route des Alpesia pysähdyimme vähän väliä ihailemaan maisemaa. Alhaalla näkyi vanha kaupunki sekä Sarine-joki ja taustalla kaukana Alppien lumihuiput.

Nuorimmaisen mielestä Fribourg oli paras paikka Sveitsissä. Vanhan kaupungin kujat, sokkelot, mutkat ja jyrkänteen reunalla jylhänä seisovat talot sekä yläkaupungin maisemat tekivät vaikutuksen. Myös minuun, vielä kaikkien näiden vuosien jälkeen.