Vuosi 2021 – kotoilua ja kotimaanmatkailua

Maailma pyörii edelleen koronan ehdoilla. Blogin päivitys ei juuri inspiroi, kun elämä on arkista olemista ja matkustan vain kirjoissa ja mielikuvituksessa. Kirjoitan tähän kuitenkin muistiin koosteen viime vuodesta ja sen pienistä elämyksistä.

Alkuvuosi kului pääosin kotona ja kävelyillä. Tein pitkiä lenkkejä kotikulmilla perheenjäseniä tai äänikirjoja seuranani. Kiipesin lukemattomia kertoja Taivaskalliolle ja Pikkukosken kallioille, sillä ne ovat lähimmät paikat, joissa voi hetken katsella kaukaisuuteen ja haaveilla vuoristoreissuista.

Pääsiäisenä olemme yleensä lähteneet kevättä vastaan johonkin päin Eurooppaa, mutta nyt menimme mökille retkelle. Tuijottelimme hetken sulavaa jäätä ja elävää tulta.

Koko kevätkauden kävelin, seurasin lintujen touhotusta ja kuvasin heräävää luontoa. Kamera täyttyi kasvikuvista jälleen kerran. Kuvaaminen on opettanut minut huomaamaan pieniä ihmeitä lähimetsissä, mutta liika on liikaa. Olisi opittava karsimaan.

Kesän tultua sai kellahtaa riippumattoon mökille. Ei niitä joutilaita hetkiä kovin montaa ollut, mutta ne olivat sitäkin arvokkaampia.

_{Koulun päättymisen kunniaksi teimme pienen makumatkan Georgiaan. Saimme elämyksen monelle aistille.}

Loputtomat kävelyretket alkoivat kostautua ja koko talven vaivannut akillesjänne alkoi olla jo niin kipeä, että oli luovuttava tästä henkireiästä. Mutta mitä muuta oikein voi lomalla tehdä kuin patikoida? Nyt oli sopeutuminen edessä.

Kesälomalla Suomen päästä päähän

Ensimmäisen kerran lasten saamisen jälkeen meillä oli siipan kanssa yhteistä kesälomaa peräti kaksi viikkoa. Kerrankin olisi ollut aikaa viettää Norjassa enemmän kuin muutama päivä, mutta heinäkuun lopussa ei enää ollut maahan menemistä, kun puolet perheestä oli saanut vasta ensimmäisen rokotteen.

No, nyt oli sitten hyvin aikaa siirtyä pohjoiseen mutkien kautta.

Ensin jäimme yöksi Juankoskelle vanhalle koululle. Koska matkustamme pienellä budjetilla, yövymme pääosin Airbnb-asunnoissa. Niistä voisikin tehdä oman postauksensa, sillä olemme nähneet monenlaista, yöpyneet maataloissa, entisillä kouluilla, juna-asemilla, kerros- ja rivitaloissa ja monenmoisissa mökeissä.

Vietimme kivan päivä Kuopiossa. Kävimme kauppahallissa ostamassa suussa sulavia mustikkakukkoja, museossa mielenkiintoisessa Leonardo da Vinci -näyttelyssä ja vielä kahvilla Puijon tornissa.

_{Näkymä Puijon tornista}

Jatkoimme matkaa Joensuun kautta kohti Juukaa ja Kolia. Joensuussa etsimme ensin turhaan piirakoita torilta (saavuimme liian myöhään), teimme kierroksen kaupungin taidemuseossa ja päädyimme syömään pullavohvelit Vesikioskilla.

Ennen Juukaa koukkasimme vielä katsomaan Kontiolahden vanhaa asemaa, jossa mummini isä oli aikoinaan asemapäällikkönä. Yritin kuvitella mummini pienenä lapsena kurkistelemassa ikkunasta. Kovin lähelle en kuitenkaan voinut mennä, sillä asema on nykyään yksityisasunto.

Seuraavana päivänä pääsimme nauttimaan Kolin maisemista. Oma nautintoni olisi ollut kyllä suurempi, jos ei olisi tarvinnut astella jonossa niitä ihailemaan. Olen itsekäs matkailija, olisin halunnut paikan vain itselleni. Pöyhkeää ja naurettavaa, myönnän. Sinänsä tämä oli hieno esimerkki kotimaanmatkailun suosiosta näinä aikoina.

Kuvistani päätellen olen kiinnittänyt maisemia enemmän huomiotani lempikukkiini kanerviin.

Kolin luontokeskuksen kahvilassa sain tärkeää paikallistietoa: vatruskoita ja piirakoita pitää mennä ostamaan Uimaharjun Viipukka-leipomosta. Yritän muistaa tämän seuraavalla kerralla.

Juuan keskustan majapaikkamme oli varattu seuraavaksi yöksi, joten jouduimme siirtymään mökkimajoitukseen Vaikkojärven rannalle Kotakylän kupeeseen. Aluksi harmitti jatkuva siirtyminen, mutta harmitus hävisi, kun saavuimme paikalle. Mikä ihana mökki upealla paikalla niemen nokassa. Saimme nähdä komean auringonlaskun ja nauttia aamiaisen ulkona aamuauringon paisteessa.

Ennen lähtöä kurkistimme viereiseen Kotakylään, jossa voisi nukkua kodassa ja nauttia viidestä erilaisesta saunasta.

_{Kotakylän hemmottelusauna Hemmo}

Suomussalmella oli pakko taas pysähtyä ihmettelemään Hiljaista kansaa. Kansalaiset tuntuivat jo vanhoilta tutuilta, maskit monella kuuliaisesti naamalla.

Majoituimme Rukan korkeudelle aivan ihanaan mökkiin. Pieni paritalojen rypäs oli keskellä metsää. Nautiskelin aamukahvit pienellä terassilla, seurasin korentojen syöksyjä ja porojakin vilahteli välillä metsikössä. Rauhan tyyssija.

Ajoimme ensin Riisitunturille ja kävelimme lyhyimmän reitin eli Riisin rääpäsyn (4,3 km). Eihän se kävely kovin kivaa ole kipeällä jalalla, mutta näitä maisemia en halunnut jättää väliin. Huipulta avautui upeat avarat näkymät.

Seuraava kohteemme oli Auttiköngäs Posion ja Rovaniemen välillä. Auttikönkään alue kuuluu Pohjois-Suomen vanhojen metsien suojeluohjelmaan, joten saimme kävellä komeassa metsässä, jossa harava ei ole heilunut. Ruuhkaakaan ei ollut. Könkäällä oli vielä vanha uittoränni paikoillaan. Uomaa reunusti komeat kalliot.

Kävelimme 3,5 km luontopolun, joka vei meitä ensin Auttijoen rotkolaakson vartta Ispinävaaran juureen. Laavulla pidimme evästauon, jonka jälkeen ylitimme joen riippusiltaa pitkin ja lähdimme kipuamaan Könkäänvaaran huipulle. Maisematornissa ihailimme vielä metsäistä vaaramaisemaa.

Oli aika siirtyä taas pohjoisempaan. Matkalla pysähdyimme kummitädin luona Sallassa ja tervehdin taas ilolla tädin lisäksi hänen riehaantuneen puutarhansa patsaita.

Loppuvuosi toi suruviestin Sallasta, kummitätini nukkui pois marraskuussa. Ikävöin häntä, hänen tarinoitaan ja Sallaa. On jotenkin tyhjä olo. Nyt on keksittävä uusi syy käydä Sallassa.

Jäimme seuraavaksi yöksi Lokkaan. Kämppämme oli entinen metsurien rivitalo, satunnaiseen käyttöön tyhjentynyt. Talo oli hieman ankean puoleinen, mutta kaikki tarvittava toki löytyi, kuten muovinen joulukuusi muuten tyhjän vaatehuoneen nurkassa. Ehkä se on perusvaruste näillä joulupukin lähimailla.

Pihapiirissä oli säilytysluukut jokaisen metsurin moottorisahalle. Meillä ei nyt sattunut olemaan mukana sellaista.

Lokka oli tyyni ja auringonlasku näyttävä. Vastarannalla häämöttivät Nattaset. Aamulla järven yllä kaarteli tekojärvelle kotiutunut merikotka.

Ajoimme seuraavaksi Hettaan ja majoituimme Ounasjärven rannalle Hetan kodan Mummola-nimiseen huoneeseen.

Päivä Hetassa oli lämmin ja tyyni. Söimme myöhäisen aamiaisen Ounasjärven rannalla.

Lähdimme pikkupatikalle Ullatievan suojelualueelle, josta olin saanut palasen joululahjaksi. Luonnonperintösäätiön suojelualue on kaunista harjumaastoa Ullajärven ja Periläjärven välisellä kannaksella. Ullajärven takana kohoaa Pyhäkero.

Söimme Ullatievassa eväitä ja kuuntelimme ihmeellistä tuuletonta hiljaisuutta. Ketään ei näkynyt missään. Maapohja vain ritisi kuivuuttaan allamme.

Matka ei ollut kuin muutaman kilometrin suuntaansa, mutta hiki tuli auringonpaahteessa, joten pulahdus vilpoiseen Ounasjärveen oli lopuksi tarpeen.

Lähdimme aamulla pilvisen viileästä Hetasta. Kilpisjärvellä piti olla vielä viileämpää. Mutta mitä lähemmäksi Kilpisjärveä pääsimme sitä aurinkoisemmaksi muuttui keli.

Kilpisjärvi on yksi suosikkipaikoistani. Ilmeisesti moni muukin tykkää, sillä paikka oli täpötäynnä. Onnistuimme varaamaan mökin retkeilykeskuksesta vain yhdeksi yöksi. Ikkunasta näimme järvelle ja kauniille Mallalle.

Onnen hetkiä.

Ja kun oli puolitoista viikkoa matkaillut Suomessa ja ohittanut lukemattomia pizzaburgerkebabbeja, olivat retkeilykeskuksen tattipasta ja tapakset suorastaan ällistyttäviä.

Sen jälkeen lähdimme Saanalle maisemahuokailemaan. Rinteellä on nyt uusi reitti ja kiviset portaat. Tällä kertaa en kiivennyt huipulle asti. Jalkavaiva harmitti, mutta kyllä nämäkin maisemat kelpasivat.

Seuraavana aamuna ennen lähtöämme takaisin etelään käväisimme vielä Tsahkaljärvellä. Saana on komea näky sieltäkin. Haikeus iski, sillä olisin mielelläni jäänyt tänne.

Yhden yön vietimme Hyrynsalmella Ukkohallan hiihtomökissä, josta ajoimme Hankasalmelle Rantakorven maatilalle.

Ennen kotimatkaa ehdimme vielä viettää puoli päivää tilan eläinten kanssa. Pääsin myös parin vuosikymmenen tauon jälkeen ratsastamaan, ensimmäistä kertaa islanninhevosella. Kiersimme lenkin kauniissa metsässä ja pääsin kokemaan tasaisen töltin ja pienen pätkän laukkaakin. Olin ehtinyt jo unohtaa, miten kivaa hevosten kanssa puuhastelu onkaan.

Lopuksi sain syliini lauman rapsutusta kaipaavia lampaita. Ihanat eläimet.

Syysretkiä

Syyskuun alussa vietimme siskon syntymäpäiviä Villa Selkolassa Iitissä. Entinen metsäkoulu toimii nykyään aamiaismajoituspaikkana.

Viime vuosina on tullut vietettyä lokakuista syyslomaa mm Dolomiiteilla, Alpeilla tai Pyreneillä. Tällä kertaa oli keksittävä jotain muuta piristävää.

Mutta eipä hätää, onhan meillä Suomessa Hervanta!

Tampereelle siis oli päästävä ja koettava uuden ratikan kyyti. Matkanteko olikin aika haipakkaa ajoittain, sillä Helsingin ratikat eivät taida ihan noin pitkiä matkoja taittaa. Matkustimme Hervantaan asti ja ihmettelimme Suomen suurinta lähiötä, sen brutaalia rumuutta, joka näyttää eri vuosikymmenten lähiörakentamisen tyylit. Hervanta oli niin massiivinen paikoin, että luulin olevani jossain idän miljoonakaupungissa. Eksoottista suorastaan, kannatti käydä.

Majoituimme sen sijaan idyllisessä Pispalassa. Puutaloasunnostamme oli näkymä Näsijärvelle ja Särkänniemeen.

Nautimme lounaaksi makoisia mezejä ja kävimme tervehtimässä kissakahvila Purnauskisin katteja Tammelan torin kupeessa.

Kotiin ajoimme huvin vuoksi Pälkäneen kautta ja pysähdyimme hetkeksi Pyhän Mikaelin rauniokirkolle.

Loppuvuosi

Vaikka elämänpiiri onkin kaventunut, ei olo ole keventynyt. Töitä on ollut paljon. Puuroutunutta mieltäni olen yrittänyt keventää taidepausseilla. Kävin katsomassa mm. Outi Heiskasen näyttelyn Ateneumissa. Luin myös Heiskasen elämäkerran, ja ihmettelin, miten tukevasti keski-ikäinen, ylipainoinen, astmasta kärsivä Heiskanen lähti kiertämään Kailas-vuorta Tiibetiin. Tunsin itseni nössöksi, en pystyisi samaan.

Itse olen päässyt loppuvuonna sentään muutaman kerran lapsuuden kotikaupunkiini Hämeenlinnaan. Ihanassa kahvila Villa Marengissa pääsin hyvin mummola- ja joulutunnelmiin.

Vuoden loppu meni töissä ja lukiessa. Kirjavuosi oli oikein hyvä, ehkä vielä koostan tänne parhaat kirjahetket. Välipäivinä rentona lukuseurana oli hoitokissamme Nelson.

Toivon tältä vuodelta ainakin terveyttä, rauhaa, pandemian hiipumista, matkaa Norjaan ja lisää hyviä lukuhetkiä.

Hyvää uutta vuotta!

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa