Syyslomallamme 2019 suuntasimme muutaman Barcelona-päivän jälkeen Ranskan puolen Pyreneille. Säät eivät erityisemmin suosineet, mutta meillä oli mukava mökki vuoristomaisemissa Aleun kylän liepeillä.

Lokakuisten sadepäivien keskelle oli luvassa vihdoin poutaa, erinomainen patikkapäivä siis. Lähdimme majapaikastamme kohti noin 30 kilometrin päässä sijaitsevaa Aulus-les-Bainsin kylpyläkaupunkia. Ohitimme kaupunkiin vievän risteyksen ja kurvasimme joen toiselle puolen, josta polku Arsin putoukselle alkaa (Parking Cascade d’Ars).

Aulus-les-Bains

Kävelymatka putoukselle on noin neljä kilometriä ylämäkeen, ja sama takaisin alamäkeen. Alkumatka on metsäistä.

Noin puolimatkassa pysähdyimme jo evästauolle. Metsä ympärillämme oli kuin katedraali ja laakson pohjassa solisi Ars-joen vesi. Vettä ei näin syksyllä ollut joessa kovin suuriksi kuohuiksi, mutta voin kuvitella, että keväällä on toisin.

Viimeisen kilometrin etappi oli jo totisempaa kiipeämistä. Leveä kävelytie muuttui poluksi ja rinne jyrkemmäksi. Lopussa sai jo loikkia ihan kunnon mäessä. Puiden välistä alkoi häämöttää kolmikerroksinen putous.

Kiipeäminen palkittiin upeilla näkymillä.

Paluumatka sujuikin sitten huomattavasti nopeammin painovoiman viedessä meitä vauhdilla.

Palasimme kaupan kautta takaisin mökkiimme auringonlaskun aikaan. Välillä oli pysähdyttävä vain katsomaan maisemaa ja valon ja varjon vuoropuhelua.

  • Tämä patikka tehtiin 19.10.2019
  • Reitin pituus yhteensä 8 km
  • Evääksi Ariègen alueella voisi ottaa esimerkiksi juustoja: Bethmale, Bamalous, Moulis tai Rogallais ja kyytipojaksi alueen viinejä: Minervois, Fonton, Gaillac, Buzet tai Madiran
  • Matkalukemiseksi Pyreneille suosittelisin Joel Haahtelan kirjaa Adèlen kysymys

Voit seurata blogiani myös FacebookissaTwitterissä ja Instagramissa

7 kommenttia artikkeliin ”Päiväpatikka Arsin putoukselle Ranskan Pyreneillä

  1. Kyllä näitä eurooppalaisia vuoristomaisemia on ikävä! Hieno patikka upeissa maisemissa ❤

    Jos tämä koronakurimus joskus hellittää, ensimmäinen ulkomaanmatkani suuntautuu todennäköisesti velipojan luo Sveitsiin. Tästä tuli aivan mieleeni oma juustoturismiretkeni Sveitsin Gruyeresiin, tosin sää ei ollut "aivan" yhtä suosiollinen kuin teillä 😉

    Jutussa saakin sukeltaa ihan blogini alkutaipaleelle. Ja ai kamala, kuvatkin vielä muokkaamattomia – ja pienentämättömiä… https://johannasuomela.com/2016/05/03/gruyeresin-juustomaisemissa/

    Liked by 1 henkilö

    1. Voihan Sveitsi<3 Tulee kauhea ikävä vuoristomaisemiin. Sattumalta just perjantaina muistelin Gruyèresiä, kun ostin pikkiriikkisen palasen sitä juustoa itselleni viikonloppuherkuksi. Muutaman kerran olen siellä käynyt juustoja maistelemassa, mutta en ole muuten patikoinut, joten on siis hyvä syy palata vielä..

      Liked by 1 henkilö

  2. On kyllä kauniit maisemat. Itselläni ei kokemusta Pyreneiltä vielä ole, Alpeilla olen ollut todella monessa paikassa. Seuraavaksi voisi olla Pyreneitten vuoro. Jostain syystä on jäänyt vähän Alppien varjoon, vaikka upeita patikkareittejä maisemineen löytyy varmasti runsaasti Pyreneiltäkin.

    Liked by 1 henkilö

    1. Alpit on tietysti lähempänä, mutta ihan kivasti pääsi tuonnekin Barcelonasta, ja matkallakin oli kivat maisemat. Vähän lyhyeksi jäi meidän oleskelu, seuraavaksi kiinnostaisi tutkia Pyreneitä hieman lännempää

      Tykkää

Jätä kommentti