Tänään muistin lyhyen hetken 25 vuoden takaa. Kummallista, mitkä hetket lopulta jäävät mieleen, niin monet kun unohtuvat, ainakin minulta, huonomuistiselta.

Lähdin 90-luvun puolivälissä lamapakolaiseksi Keski-Eurooppaan. Olin vastavalmistunut maisteri, kun lähdin ystävieni valmistujaislahjaksi antamalla Interrail-lipulla haahuilemaan pitkin Eurooppaa. En osannut palata keskelle suurtyöttömyyttä vaan jäin ensin muutamaksi kuukaudeksi Sveitsiin ja sain töitä adelbodenilaisesta ravintolasta.

Tarjoilijaa he olisivat tarvinneet, mutta koska en osannut yhtään Berner Oberlandin murretta, minut laitettiin tiskin taakse laittamaan juomia. Täällä ei totisesti Hochdeutsch riittänyt, en ymmärtänyt sanaakaan paikallisten puheesta. Pian opin kyllä tervehtimään Grüezi mitenand! ja kiittämään Merci vielmals, mutta eipä niillä montaa tilausta otettu vastaan.

Hiihtosesonki päättyi pääsiäiseen, aurinko paistoi ja tupa oli täynnä ravintolassa, joka sijaitsi kolme kilometriä kylän keskustasta. Kiirettä piti, vaikka kaikki extratarjoilijatkin olivat paikalla.

Pääsiäisen ihme tapahtui sunnuntaina, kun Jeesuksen näköinen mies astui sisään ravintolaan.

Vakituinen extraaja, jonka nimen olen jo unohtanut, astui miehen perässä terassilta sisään, tuli tiskin luokse ja sanoi minulle: ”Maria, poikasi on tullut, etkö aio mennä tervehtimään?”

Repesimme kaikki kiireen aiheuttamien ylikierrosten vauhdittamina tukahdutettuun hihitykseen. Vaivuin lattialle kiitollisena tiskin suomasta suojasta. Tarjoilijat kiiruhtivat suojatta avoimeen saliin.

En uskaltanut mennä tervehtimään poikaani, pelkäsin purskahtavani nauruun, eihän se olisi sopivaa, kun on pyhäpäivä ja toisen omat juhlat.

Adelboden2
Näkymä ullakkokamarini television kokoisesta ikkunasta, jonka äärellä istuin vapaapäivinäni ja luin kylän kirjastosta raahaamiani kirjoja. Taisin noiden kuukausien aikana lukea mm. kaikki Jane Austenin kirjat, vaikka ympäristö ei niihin ihan sopinut, eikä kielikään. Tasapainon vuoksi laulelin Sound of Musicin lauluja kävelyilläni. Varmistin kyllä, ettei kukaan kuule (paitsi ehkä se yksi gemssi)

 

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

 

3 kommenttia artikkeliin ”Pieni pääsiäistarina

  1. Hauska ajatus palata ajassa taaksepäin näiden analogisten valokuvien kyydittämänä. (Otaksun, digikamerat taisivat tuolloin olla kaukainen haave?)

    Tätä voisi tehdä enemmänkin, mutta kuvien skannaamisen vaiva kenties estää liialliset muistelokarkelot 🙂

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s