Olemme lähdössä kohti Jäämerta ja pakkaan mukaani matkalukemista. Tartun kirjoihin aina fiilispohjalta ja silti luen yleensä vain yhtä kirjaa kerrallaan. Tänä vuonna minulla on kuitenkin ollut valinnan vaikeutta, sillä kirjapino yöpöydälläni on kasvanut huojuviin korkeuksiin. Pääsiäismatkalle otin mukaan kolme kirjaa, joista en lopulta lukenut yhtäkään, kun asuntomme kirjahyllyssä ollut The Hate U Give vei mukanaan. Tälle matkalle lähtee mukaan taas kolme kirjaa.

Yksi kirjoista on ”Kaija Pesosen talvisota – 16-vuotiaan tytön päiväkirjat Petsamon etulinjalta”. Se on lainassa Sallassa asuvalta kummitädiltäni ja tarkoituksenani on palauttaa kirja kotiinsa matkan varrella. Olin ehtinyt vähän selailla Kaijan tarinaa ja ajattelin matkalla vilkuilla sitä vähän enemmän. Sotahistoria ei valitettavasti ole kuulunut kiinnostuksen kohteisiini, joten en ajatellut lukevani koko kirjaa.

Syy epätavalliseen kirjalainaani on Petsamo. Olen kummitätini luona selaillut Petsamosta kertovia kirjoja, lukenut pätkiä ajasta, jolloin tuo kaistale maata kuului vielä Suomelle. Olen kuljettanut kummitädiltäni Petsamon karttoja isälleni tutkittaviksi, sytyttänyt hänessäkin Petsamo-innostuksen, ja etsinyt lisää Petsamo-aiheisia kirjoja kirpputoreilta. Vähitellen tuosta alueesta on tullut itsellenikin kummallisen kiehtova seutu.

Grense Jakobselv
Petsamon kalliot

Ehkä se johtuu kiinnostuksestani rajaseutuihin, gradunikin kirjoitin Xinjiangista, Länsi-Kiinassa sijaitsevasta uiguurien autonomisesta alueesta, jonka historia on täynnä rajojen siirtoa ja suurvaltojen peliä. Mikähän niissä sitten kiehtoo? Onko se kulttuurien kohtaaminen ja kielten sekamelska? Vai rajojen häilyvyys ja niiden muutokset, milloin minkäkin maan geopoliittiset intressit ja vaihtuva valta? Onko raja suljettu vai avoin, ja mitä seurauksia alueelle tästä on? Miten vallassa olevat muuttavat alueen maisemaa? Miten mikäkin kansallisuus alueen kokee: koti vai kolonia? Minusta tämä kaikki on kiinnostavaa, vaikka rajoihin liittyy myös kiistoja, sotia ja surullisia kohtaloita. Usein raja-alueet kärsivät eniten kaukaisten pääkaupunkien päätöksistä. Petsamossa ovat kaiken keskellä asuneet kolttasaamelaiset. Huomenna he muistelevat muuttoaan.

Toisen maailmansodan jälkeen Petsamon alueelta evakuoidut kolttasaamelaiset asutettiin Inarin kunnan alueelle Keväjärven, Nellimin ja Sevettijärven kyliin. Elämä uusilla asuinalueilla alkoi vuonna 1949. Kolttasaamelaisten asuttamisen 70-vuotisjuhlaa vietetään 24.8.2019 Sevettijärvellä.

Yllättäen Petsamo-kirja viekin mukanaan. Ehkä kysymys on tarinoiden voimasta. Saan kirjan avulla kurkistaa 16-vuotiaan Kaijan elämään sodan keskellä. En sitten ole kovin pahoillani, kun selviää, että kummitädillä onkin tupa täynnä juuri silloin eli vierailumme peruuntuu. Olisihan se ollut kiva nähdä tätiä, mutta saan nyt jatkaa Kaijan kanssa matkaa.

Toinen minut kaapannut kirja on Bea Uusman Naparetki – Minun rakkaustarinani. Olin ennen matkaa kirjastossa hakemassa Pohjois-Suomen retkeilyopasta, kun tämä kirja tuli vastaan. Muistin vuosia sitten lukeneeni tästä ylistäviä arvioita, mutta taisin sivuuttaa ne ajatuksella ”Tietokirja, hmm, ei ehkä sittenkään”. Tällä kertaa kirja pysäytti minut, en voinut kävellä ohi vaan avasin ensimmäisen sivun ja luin:

”Minä vihaan palelemista. Joudun paniikkiin jo pelkästä ajatuksesta olla ilman käsineitä tuulessa.”

Tiesin heti, että tämä on minulle tarkoitettu, kirja kummallisista kiinnostuksen kohteista, jotka eivät jätä rauhaan, eivätkä ole järjellä selitettävissä. On vain lähdettävä niiden perään.

Itse en ole sentään naparetkelle lähdössä, mutta Jäämeren rannat vetävät puoleensa magneetin tavoin, Nordkappin reissumme pari vuotta sitten jätti syvät jäljet. Pohjoiseen on luvassa lämpenevää, mutta Varangin niemimaalle on silti luvassa korkeintaan 12 astetta, joten pakkaan laukkuni täyteen villavaatteita, toppaliivejä ja hanskoja. Minä vihaan palelemista. Minä rakastan arktista karuutta.

Kolmas kirja, joka lähtee mukaan, on Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin. Luulen vielä lähtiessä, että tämä on varsinainen lukukirjani matkalla, muita ehkä selailen.

sevettijarvi
Sevettijärvellä mökkimme takana on pieni kaunis lampi

Mutta palataanpa matkaamme kohti Jäämerta. Olemme saapuneet Sevettijärvelle ja jäämme yöksi porotilalle. Luen Kaijan tarinaa taas illalla ennen nukahtamista ja mietin, miten sopeutuvainen ihminen voikaan olla. Kaija oli tullut kesän 1939 alussa Petsamoon siskonsa seuraksi. Hän on vasta 16-vuotias ja sodan syttyessä hän vaatii saada jäädä avuksi joukkosidontapaikalle (jsp), vaikka on alaikäinen.

Mitä sinä ottaisit mukaan sotaan? Kaija pakkaa laukkuunsa rippilahjaksi saamansa kansallispuvun ja Saima Harmajan runoteoksen. Jostain hän taitaa saada myös kukkurakaupalla rohkeutta, reippautta ja hurmoksellista isänmaallisuutta. Sota on hänelle eräänlainen seikkailu ja jsp:stä tulee hänen toinen perheensä.

Erityisen kiinnostavaa minusta on kuitenkin se, kun Kaija kertoo Petsamon luonnosta. Talvella he kävivät hiihtämässä, jos suinkin pommituksen keskeltä pääsivät. Joskus he menivät kiellosta huolimatta ja hiihtelivät lakanat selässään, kunnes piti kaivautua lumen sekaan suojaan neuvostohävittäjien ilmestyessä taas kerran taivaalle.

”Kaikki puut aivan nuokkuivat lumesta, koivut olivat taipuneet kuin porteiksi hohtavan painon alla, koko metsä häikäisi puhtautta ja valkeutta. Yksinäinen latu oli siinä syvässä lumessa. Auringon ensimmäiset säteet kultasivat puiden latvoja, olipa joku sädekimppu ehtinyt jo alemmaksikin. Metsän suurta hiljaisuutta rikkoi vain hiljainen kohina, mutta sekin aivan kuin sulautui yhteen tämän ihanan näyn kanssa.

Olin kuin satumaassa! Tuntui kuin olisin tullut pyhään paikkaan, johonkin ihmeellisen suureen valkeuteen. Ajattelin, voi miten kaunis Suomemme on.”

Liikuttavia ovat myös kertomukset tukipakettien saapumisesta. Norjalaiset lähettävät lämpimiä vaatteita, mm. muhveja, joille jsp:n hoitajat nauravat.

”Luulevatko ne norjalaiset, että Petsamon rintaman lotat ehtivät seistä kädet muhvin sisällä.”

Vaatelähetykset ovat kuitenkin todella tärkeitä, sillä suomalaisilla on kehnot varusteet ja vastassaan massiivinen ylivoima. Portugalilaisten lähettämät sardiinit otetaan myös lämmöllä vastaan.

Petsamo oli maailmansotien välissä vireä ja kansainvälinen paikka. Kanadalainen kaivosyhtiö toi nikkelikaivoksen vuoksi työntekijöitä eri puolilta maailmaa. Muutenkin Petsamon matkailua ja muita elinkeinoja kehitettiin hurjaa vauhtia. Palkat olivat muuta Suomea korkeammat, joten alueelle virtasi varsinkin nuorta väkeä, Kaijakin siskonsa vanavedessä.

Paljon pitää Petsamon joukkojen tuhota vastarakennettua perääntyessään. Mikä turhuus ja ihmisen älyttömyys.

En voi olla tekemättä mielikuvitusmatkoja Petsamoon, olemme jo niin lähellä. Jääköön Pykeija toiseen kertaan, nyt on mentävä Petsamon rajalle.

Grense Jakobselv

Matkan aamut olen viettänyt Uusman Naparetken seurassa. Minun arktinen retkeni on kevyttä kamaa Uusman napareissujen rinnalla. Uusman on päästävä Valkosaarelle, jossa Andréen naparetkikunta kuoli yli sata vuotta sitten, ja minun on päästävä Petsamoon. Petsamo taitaa kuitenkin olla yhtä saavuttamaton kuin Valkosaari. Sotilasalueelle ei ole menemistä, joten on tyydyttävä Grense Jakobselviin Norjan puolelle.

Lähdemme Sevettijärveltä liikkeelle aurinkoisena hellepäivänä ja ylitämme rajan Näätämössä. Käännymme pian kohti Kirkkoniemeä ja Murmanskia. Ohitamme Kirkkoniemen risteyksen ja harmittelen, ettei meillä ole aikaa piipahtaa siellä. Ennen Storskogin raja-asemaa käännymme Murmanskin-reitiltä tielle 886.

Grense Jakobselv
Ehkä jonain päivänä ajan tästä suoraan

Tie muuttuu lopulta kapeaksi hiekkatieksi ja ehdin jo miettiä, että mihin jumalan selän taakse me oikein mahdamme päätyä. Matka etenee hitaasti ja vie muutaman tunnin, vaikka Sevettijärveltä Grense Jakobselviin on vain 133 km.

Grense Jakobselv
Nautin näistä karuista maisemista

Ajamme ensin kohti itää ja kun käännymme viimein pohjoiseen alkaa tie seurata Vuoremijokea (Jakobselv), joka on samalla Norjan ja Venäjän raja. Petsamo näkyy siis jo!

Grense Jakobselv
Vuoremijoen takana Venäjä, eli Petsamo näkyvissä

Ohitamme matkalla Norjan vanhimman tunturin, lähes 2900 miljoonaa vuotta vanhan Hompenin. Jostain luin, että tämä alue olisi Norjan vanhinta kallioperää, ur-Norgea. Alkuvoimaa täällä tuntuu olevan, maisema on vuosimiljoonien hiomaa.

Norjan vanhin tunturi
Norjan vanhin tunturi
Siirtolohkareita Norjan vanhimmalla tunturilla
Siirtolohkareita Norjan vanhimmalla tunturilla

Grense Jakobselvissä asuu joitakin kymmeniä ihmisiä, mutta en näe juurikaan taloja. Olemme saapuneet kylään, sillä tien vieressä kohoaa komea Kuningas Oskar II:n kivikappeli. Pikkaraisen hautausmaan hautakivissä on norjalaisia, saamelaisia ja suomalaisia nimiä.

Kappeli on aika iso pytinki muutamalle ihmiselle, mutta tällaista se rajaseuduilla joskus on. Maa-alueiden hallinta sinetöidään jollain merkillä siitä, että kenen kulttuuri ja uskonto täällä hallitsee. Venäjä on näillä seuduilla perustanut luostareita ja Norja sinetöi täällä paikan hallinnan kirkolla. Valtiot merkkaavat reviirejään.

Kuningas Oskar II:n kivikappeli
Kuningas Oskar II:n kivikappeli Grense Jakobselvissä
Grense Jakobselv
Grense Jakobselv

Ajamme vielä kappelilta eteenpäin niin pitkälle kuin pääsemme ja siellä se odottaa, Jäämeri! Kääntöpaikan autojen määrä yllättää hieman, sillä tie tänne oli niin hiljainen. Ei tämä olekaan ihan tuntematon maailmankolkka, täällähän on matkailuautoja useampikin, Keski-Euroopasta, Suomesta ja Norjasta.

Neljän nuoren rajavartijan porukka parkkeeraa jeeppinsä matkailuautojen sekaan. He nostavat isot rinkkansa selkään, huikkaavat minulle iloisen tervehdyksen ja lähtevät taapertamaan ylös rannasta. Mihin? Rinne, joka johtaa huipun tähystysasemalle, on todella jyrkkä. Olen aina ollut sitä mieltä, että norjalaisissa on jotain ihmeellistä. He valloittavat vuoren kuin vuoren, kevyesti ja hymy naamallaan.

Täällä ollaan Euroopan rajamailla, niin kaukana Oslosta kuin voi Norjassa maitse päästä. Vain kilometrin päässä täältä on helle, mutta Jäämeri viilentää rantakaistaletta tehokkaasti. Tarvitsen takin, mutta villavaatteet ovat edelleen turhia.

Lähden kävelemään norjalaisten perässä hiekkapolkua pitkin ja kurkistan rantatörmän taakse. Mikä upea hiekkaranta sieltä paljastuukaan. Karaistuneet norjalaislapset peuhaavat hiekassa uimapukusillaan. En ihan odottanut päätyväni rantalomakohteeseen.

Grense Jakobselv
Rantalomalle Norjaan? Kyllä kiitos!

Siirryn seuraavaksi valtaville rantakallioille. Katselen Jäämerelle ja ihailen kauniita silokallioita.

Grense Jakobselv
Muhkeat rantakalliot

Grense Jakobselv

Tähyilen joen suun toiselle puolelle Petsamoon, haistelen tuulta. Vain parikymmentä kilometriä linnuntietä kaakkoon on Liinahamari. En voi olla miettimättä, miten ihmeellistä olisi, jos Suomella olisi oma ranta Jäämerellä. Mitä jos pääsisinkin Petsamoon tästä vain suoraan kävelemällä? Nyt siinä on kova raja.

Luonto on sama kuin täällä, seisomme saman ikivanhan kallioperän päällä, sama ilmamassa viipyilee päällämme, mutta tuonne ei ole menemistä. Ihmisillä on outoja tapoja, kuvittelemme omistavamme nämä maat ja mannut.

Grense Jakobselv
Rannan toisella puolen alkaa Petsamo, eikun Venäjä

Paluumatkalla pysähdymme vielä rajajoen rantaan. Katselen hetken Petsamon puolelle. Joen vieressä kerrotaan valvontakameroista ja kielletään kahlaamasta joen yli. Olemme vain muutaman metrin päässä. Ajatus hieman kiihdyttää minua, mutta en aio uhmata kieltoa.

Grense Jakobselv

Grense Jakobselv
Siinä se on, kivenheiton päässä

Luen molemmat kirjat loppuun vasta kotona. Talvisota päättyy ja Kaija palaa Karjalohjalle, mutta Petsamo ei unohdu:

”Mutta kuitenkin väikkyy Petsamo alati mielessäni, tunturit, vuono, kaikki. Minä rakastan, rakastan Lappia.”

Grense Jakobselv

Bea Uusman huima tutkimusmatka Andréen naparetkikunnan jäljissä myös päättyy. Hän pääsee lopulta Valkosaarelle. Matka ei kuitenkaan lopulta ratkaise retkikunnan jäsenten kuoleman arvoitusta, mutta Uusma päättelee todennäköisimmät kuolinsyyt retkikunnan jäämistön perusteella. Uskomaton tarina, joka muutti käsitystäni tietokirjasta.

”Taivas ja meri sulautuvat syvän harmaansinisinä yhteen. Mutta suoraan keulan puolella, aivan meren ja taivaan välissä, loistaa voimakas valkoinen valo. Minun on melkein siristettävä silmiäni. Se valaisee koko horisontin.

Se on Valkosaari.
Valkosaari on itsevalaiseva.”

Kankimäen kirjan avaan vasta myöhemmin. Ehkä tämä matka ei ole oikea aika seurustella yönaisten kanssa, sillä minulla on mukanani ilta- ja aamunainen. Yöt menevät nukkuessa, onneksi.

Minun arktinen matkani sujuu helteisissä merkeissä, taas kerran. Puran lopuksi untuvat ja villat koskemattomina laukustani.

Elän vielä hetken matkan hehkussa, keskiyön auringon maanisen ja maagisen voiman piirissä.

 

  • Matkaseuralaiseni: Riitta Liede, Kaija Pesonen: Kaija Pesosen talvisota – 16-vuotiaan tytön päiväkirjat Petsamon etulinjalta (Minerva, 2018) ja Bea Uusma: Naparetki – Minun rakkaustarinani (Like, 2015)
  • Petsamo liitettiin Suomeen Tarton rauhassa 1920 ja luovutettiin Neuvostoliitolle ensin osittain 1940 ja lopullisesti 1944.
  • Olisinpa ehtinyt Rovaniemelle ja Arktikumiin katsomaan näyttelyä Suomi Jäämeren rannalla

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa

Mainokset

7 kommenttia artikkeliin ”Grense Jakobselvin rannalla Petsamoa etsimässä

  1. kiitos matkakertomuksesta – ei muuten yhtään helpota tätä jostain salakavalasti noussutta lapinkuumetta, joka ei päästä otteestaan. Pelottavaa, minä joka en siedä kylmää ja josta Lappi ajatuksenakin on ollut liian kaukana on yhtäkkiä täyttänyt pääni ja mieleni täysin. Lapinhulluus ei ole myytti.

    Liked by 1 henkilö

    1. Tämä on tosiaan jännä ilmiö, itsekin kammoan palelemista ja silti aina vaan pitäisi päästä pohjoiseen. Tosin meidän kesäreissuilla on aina ollut Lapissa helle, kumma juttu sekin:) Mitä vanhemmaksi tulen, sitä paremmin ymmärrän niitä sukulaisiani, jotka ovat Lappiin hurahtaneet ja sinne pysyvästi osa jopa muuttanutkin. On siinä jotakin…

      Liked by 1 henkilö

  2. Muistelinkin kuulleeni Grense Jakobselvin nimen jossain. Nuorena luin Tuulikki Soinin kirjat. Minusta on aika jännä, että raja kiinnostaa sellaisia, joilla ei ole suku sieltä. Minun sukujuurista osa on sellaisilta paikkakunnilta kuin Grosnoi, Virtelä tai Suurimägi. Vanhaan Suomen rajaan kahden ensimmäisen välimatka on metreissä, Suurimägi oli kolmen kilometrin päässä Venäjällä.Suosittelen Olof Enckellin kirjaa ”Rajan Vartio”, mikäli se raja kiinnostaa.
    Petsamo oli kuuluisa tipuvuoristaan ja siellä oli kaksi luonnonpuistoa.
    Tere tulguah gostimah Grosnoihin!

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos kirjavinkistä! Piti oikein guuglata nuo sukusi paikkakunnat, mielenkiintoisia seutuja. Minun mummini on asunut lapsena Pietarissa ja rajajoella Venäjän-puolella, kun mummin isä oli Pargalassa asemapäällikkönä. Jäivät Venäjän puolelle vallankumouksen jaloissa, mutta pääsivät sitten virallista tietä siirtymään Suomeen ja asettuivat Pohjois-Karjalaan. Mummi oli Venäjän vallankumouksen aikaan kuusivuotias. Melkoisia tarinoita tuolta ajalta, jotain on onneksi kirjattu muistiin myöhemmin.

      Tykkää

      1. Kai se rajan toinen puoli on jollain tavalla pelottava. Olof Enckell kuvailee sitä kirjassaan Rajan Vartio, kuinka rajan toisella puoli vaikutti epäluuloiselta ja uhkaavalta. Lapsena katsoin usein karttoja ja tietysti silloin jo kiinnittyi huomio kahden puolen oleviin paikkakuntiin, joilla oli hassut, eksoottiselta kuulostavat nimet, kuten Juoksengi tai Lubasalmi, Tsalkki, puhumattkaan Tollonjoesta. Nyt sitten on käynyt osassa niitä niin ei ne niin eksoottiselta vaikuta. Eksoottista on enemmänkin toiseen suuntaan eli historiaan. Olof Enckell kuvailee Suvilahden uusia taloja rumiksi, mutta veikkaanpa, että ne nykyajan silmin katsottuina näyttäisivät kauniilta.

        Liked by 1 henkilö

  3. Onpa ihanasti nivottu kirjan lukeminen maisemien kanssa 🙂 Varmasti oli kutkuttava tilanne hypätä rajan ylitse, voin vain kuvitella. 😀 Todella upea maisemat myös rannalla!

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s